Haku
Viimeisimmät aiheet
Eniten katsotut aiheet
Rukous sen puolesta, että saisin tulla vähäisemmäksi
Sivu 1 / 1
Rukous sen puolesta, että saisin tulla vähäisemmäksi
Rukous sen puolesta, että saisin tulla vähäisemmäksi
Jeesus, en ole varma siitä, pitäisinkö minä kamelinkarvaisista vaatteista ja heinäsirkoista tai villihunajasta ruokanani (Matt. 3:4). Mutta ehkä se ei tässä ole oleellista. Se, mitä toivon, kun kuuntelen Johanneksen puhetta, on sen ilon saaminen, jonka hän oli saanut kun sinä Jeesus olit tullut suuremmaksi ja kun hän oli tullut pienemmäksi, vähäpätöisemmäksi.
Voisitko Jeesus antaa minulle tuon Johanneksen saaman ilon samasta syystä kuin Johannes sen sai? Jeesus, voisinko minäkin pienentyä, tulla vähäisemmäksi? Voisitko sinä tulla minun ja muiden mielissä suuremmaksi, merkityksellisemmäksi ja keskeisemmäksi?
Jeesus, yritän ajatella, minkälaista sinun suureksi tulemisesta ja minun vähenemisestä tuleva ilo voisi olla. Millaista olisi saada iloa siitä, että ihmiset näkisivät sinut niin suurena ja arvokkaana, että minä huomaisin olevani syrjässä ilman huomiota?
Se antaisi minulle syvemmän ja aidomman ilon kuin mitä saan, kun minut huomataan ja ihmiset pitävät minua jonakin. Tule suuremmaksi Jeesus, vähennä minua, Jeesus! Jeesus, minkälaista olisi sellaisen asian näkeminen, että sinun nimeäsi rakastettaisiin niin paljon, että sinua haluttaisiin puolustaa? Minkälaista olisi sinun äänesi kuuleminen sen sijaan että kuulisin ihmisten kiittävän minua?
Mikä ilo tulisikaan siitä, että sinua kiitettäisiin joka hetki.Jeesus, minkälaista olisi tuntea suurempaa murhetta siitä, kun ihmiset torjuvat sinut kuin se murhe jota koen, kun minut torjutaan? Minkälaista olisi, jos ’saamiset’ ja ’luopumiset’ elämässä olisivat samanarvoisia ja kaikki osoituksia sinunhallinnastasi maailmassa ja osoituksia sinun suuresta armostasi minua kohtaan? Antaisiko sellainen luottamus sinuun mahdollisuuden palvella sinua riippumatta siitä, miten paljon tai vähän menettäisin palvellessani?
Jeesus, anna minulle Johanneksen tuntemaa iloa ja vie minua varovaisesti sitä tietä, jolla minä vähenen ja sinä tulet suuremmaksi itselleni ja muille.
Scotty Smith (suom. POM)
Hellevi- Viestien lukumäärä : 1761
Join date : 13.11.2017

» Nätti kuva tai + ajatus
» Turkka Aaltonen::Rokotus ei auta – rukous kylläkin
» Hengellinen väkivalta: KOHUKIRJA KIRPAISI
» Paavo Hiltunen : Rukous on Rakkautta
» Kun rukous ei enää kuulu julkiselle paikalle
» Turkka Aaltonen::Rokotus ei auta – rukous kylläkin
» Hengellinen väkivalta: KOHUKIRJA KIRPAISI
» Paavo Hiltunen : Rukous on Rakkautta
» Kun rukous ei enää kuulu julkiselle paikalle
Sivu 1 / 1
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
|
|
» Sanan saarna vähenee ja tunnelma lisääntyy
» C.O. Rosenius // Katso, käsiini olen minä sinut piirtänyt. Jes. 49:14.
» Tapio Puolimatka // WHO:n kansainvälinen pandemiasopimus
» Frank Mangin profeetallinen viesti Ruotsille: "Herää!"
» Mauri Viksten // Sota on Herran
» Olavi Peltola //Olenko minä sinulle rakas?
» Olavi Peltola // Kärsimys ja Jumala
» Jobin kirja: Kärsimyksen keskellä