Raamattutunti: Väinö Hotti // OIKEAUSKOINEN

kirjoittaja Hellevi Pe Maalis 15, 2024 9:43 am

Raamattutunti: Väinö Hotti // OIKEAUSKOINEN

Opittomuuden aikaa

1500-1600-luvuilla elettiin ”puhdasoppisuuden aikaa”. Pidettiin huolta oikeasta opista;
vääräuskoisia vainottiin. Samalla voitiin myös puhua ”kuolleesta oikeaoppisuudesta”. Pietismi kävi
nimenomaan tämän virtauksen kimppuun ja korosti henkilökohtaista uskonelämää.
Tänään olemme toisella laidalla. Kaikki on suhteellista (relativismi). Hengellisellä kentällä
painopiste on siirtynyt opista hartauteen ja tunnelmaan. Eräs aikamme teeseistä on: ”Tärkeintä ei
ole oppi vaan elämä.” ”Uskova on viides evankeliumi.” ”Tekosi huutavat niin lujaa, etten kuule
mitä sanot.”

Opittomuuteen on osaltaan ollut viemässä liberaaliteologia. Aikaisemmin Raamattu miellettiin
kristinuskon oppikirjaksi. Liberaaliteologia on tehnyt sen epäluotettavaksi myytti- ja tarukirjaksi ja
riistänyt siltä täten oppikirjastatuksen. Tämä on saanut aikaan sen, että seurakuntatilaisuuksien
luonne on muuttunut opetustilanteista hartaus- ja tunnelmatilaisuuksiksi.
Edelleen kirkossa tapahtunut luopumus on reivannut kirkkoa kansanuskonnollisuuden suuntaan.
Kirkosta on tullut ”kansanuskonnollisuuden huoltolaitos”. Tämäkin on osaltaan ollut vierottamassa
kirkkoa Raamatun käytöstä.

Onko opilla väliä?
8. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille
evankeliumia, joka on vastoin sitä,
minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

9. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas:
jos joku julistaa teille evankeliumia,
joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. (Gal.1:8,9).
9. Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole
Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika.

10. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia,
niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi;
11. sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin
tekoihinsa. (2. Joh.9-11).

”Vaikka Johannes ja Kerinthos asuivat samanaikaisesti Efesossa, ei apostoli tahtonut olla
minkäänlaisessa kosketuksessa tähän opettajaan. Kirkkoisä Irenaeus (k. n. 200) kertoo
Johanneksen oppilaan Polykarpuksen (k.155) mukaan, että Kerinthos (gnostilaisuuden
harhaopettaja) oli kerran eräässä Efeson kylpylässä, kun Johannes tuli sinne kylpemään. Apostoli
oli silloin heti rientänyt sieltä ulos huutaen: ´Paetkaamme, ettei kylpylä kaatuisi päällemme, sillä
Kerinthos, totuuden vihollinen, on siellä`.” (Edvin Wirén, Kun hän avasi kirjan, s.413).
2
Martti Luther: ”Pitäköön siis jokainen huolta siitä, että on varmaa varmempi kutsumuksestaan ja
opistaan, jotta vähääkään epäilemättä ja pelkäämättä uskaltaisi Paavalin kanssa sanoa: ´Vaikka
me tahi enkeli taivaasta` jne. (Gal.kirj.sel. s.90).

”Lankeemus opillisessa suhteessa ei ole inhimillistä, vaan perkeleellistä”
(Luther, emt. s.580).

Oikea opettaja – sanan palvelija

Uskova on ”Jumalan suurlähettiläs”. Hänen tehtävänsä ja sanomansa on häntä itseään suurempi.
1. Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista
tapahtumista,
2. sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja
olleet sanan palvelijoita (Luuk.1:1,2).

6. Mutta minä sanoin: "Voi Herra, Herra! Katso, en minä kykene puhumaan, sillä minä olen nuori."
7. Niin Herra sanoi minulle: "Älä sano: 'Minä olen nuori', vaan mene, kunne ikinä minä sinut
lähetän, ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.
8. Älä pelkää heitä, sillä minä olen sinun kanssasi ja pelastan sinut, sanoo Herra."
9. Ja Herra ojensi kätensä ja kosketti minun suutani. Ja Herra sanoi minulle: "Katso, minä panen
sanani sinun suuhusi. (Jer.1:6-9).

”Vaan puhu heille minun sanani, kuulkoot tai olkoot kuulematta; sillä uppiniskaisia he ovat”
(Hes.2:7).
19. Sentähden, näin sanoo Herra: "Jos sinä käännyt, niin minä sallin sinun kääntyä, ja sinä saat
seisoa minun edessäni. Ja jos sinä tuot esiin jaloa, et arvotonta, niin sinä saat olla minun suunani.
He kääntyvät sinun tykösi, mutta sinä et käänny heidän tykönsä.
(Jer.15:19).

Opetuspuhe vai kolehtisaarna?
Tänään puhujat eivät välttämättä huolehdi tunnontarkasti siitä, että evankeliumi tulee julistetuksi,
vaan painopiste näyttää olevan kolehdin saamisessa. Amerikassa tämä ilmiö on ollut jo kauan
aikaa tunnettu, mutta on se nyt rantautunut tänne Suomeenkin. Hengellisetkin tilaisuudet tulevat
hyvin helposti ”mammonapainotteisiksi”. Tällöin on suuri vaara, että Herran Henki poistuu.
Varokaamme tätä kavalaa virtausta myös Missio Savossa!

Uskovien kukkaroilla käydään tänään kovaa kamppailua. Esimerkiksi TV7:ssa jokainen puhuja on
hyeenan tavoin ryntäämässä uskovien rahavarojen kimppuun. Into on lähinnä verrattavissa
puhelinmyyjiin. Uskovat ovat tunnetusti herkkäuskoisia; heitä on helppo huijata.
”Totta luulen, kristikansa narrattavaks` kai on herkin,jos vain liikkuu hurskain elein,
osaa tehdä ristinmerkin” (Vilho Rantanen)

.Apostolit opastavat:
3
3. Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin
sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
4. niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä,
joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
5. alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden
menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen. (1. Tim.6:3-5).
2. kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon
mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta” (1.Piet.5:2).

Paavalin oma esimerkki:
14. Katso, kolmannen kerran minä nyt olen valmis tulemaan teidän tykönne, enkä ole oleva teille
rasitukseksi; sillä minä en etsi teidän omaanne, vaan teitä itseänne. Eiväthän lapset ole velvolliset
kokoamaan tavaraa vanhemmilleen, vaan vanhemmat lapsilleen.
15. Ja minä olen mielelläni uhraava kaikki, uhraava itsenikin, teidän sielujenne hyväksi. (2.
Kor.12:14,15).
17. Olenkohan minä kenenkään kautta, joita olen luoksenne lähettänyt, pyrkinyt teistä
hyötymään?
18. Kehoitin Tiitusta menemään ja lähetin veljen hänen kanssaan; ei kai Tiitus ole pyrkinyt teistä
hyötymään? Emmekö ole vaeltaneet samassa hengessä? Emmekö samoja jälkiä? (2. Kor.12:17,18).
Muutamaa TV7:n julistajaa tiedusteltiin Missio Savon tilaisuuksiin. Kauppaa ei syntynyt, koska
taksa oli liian korkea!

Uskova tukee varoillaan oikeaa uskoa

Väärä opetus ilmenee
1. Kaikki ovat taivastiellä. 2. Lahkolaisuutena (me yksin oikeassa). 3. Yksipuolisuutena, jossa
korostetaan esim. vain uskoontuloa ja uudestisyntymistä. Tämä vaara on nimenomaan vapailla
suunnilla ja herätysliikkeillä. Pyhityselämä täytyy myös olla vahvasti esillä. 4. Harhautuneena
seurakuntaoppina, jossa omasta pienestä ryhmästä värkätään Kristuksen seurakunta. Oikea
seurakuntaoppi on vain siellä, missä tunnustetaan: SEURAKUNTA ON YKSI!
KYMMENYKSET (David Pawson)

En voi koskaan kehottaa kristittyjä maksamaan kymmenyksiä. Se kuuluu Vanhan Liiton lakiin. Se
kuuluu Mooseksen lakiin. Sitä ei koskaan mainita Uudessa testamentissa pakanauskovista
puhuttaessa. Juutalaiset tekivät niin, mutta ketään pakanakristittyä ei koskaan kehotettu
maksamaan kymmenyksiä. Meitä kehotetaan antamaan.Kuuntelin nuoren miehen saarnaa
kymmenyksistä. Hän sanoi näin – ja oli tarpeeksi rehellinen
sanoakseen tämän. ”Kymmenysten maksamiseen liittyy siunauksia.” Hän luki: ”Koetelkaa siis
minua, ettenkö avaa taivaan akkunoita ja vuodata siunaustani yllenne” – kohdat. Sitten hän sanoi,
4
että kymmenysten maksuun sisältyy myös kirouksia. - Mikä onkin ihan totta. Hän jatkoi kertomalla
Vanhasta testamentista kuvauksen kirouksesta ja siitä, että lastenlapsemme ja lastenlastenlapset
kärsivät ellemme tuo kymmenyksiämme.

Katsoin ilmeitä seurakunnassa ja ihmisten kasvoilta kuvastui pelko siitä, että he aiheuttavat
kärsimyksen jälkipolvilleen. Eikä ihme, että seuraavana sunnuntaina uhri oli aika iso.
Olin kauhuissani ja sanoin, että tuo on ilkeää. UUDESSA TESTAMENTISSA PELAAVAT AIVAN TOISET
LAIT! Herra rakastaa ”iloista antajaa”. Se ei tarkoita synkkää ja niukkaa.
”Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa
Jumala rakastaa” (2. Kor.9:7).

Se merkitsee, että haluat antaa. Ei sitä, että ihmiset pakotetaan antamaan, etteivät heidän
jälkeläisensä joudu kärsimään. SE KUULUI VANHAAN LIITTOON!
Sydän vaatii
David Pawsonin teksti viittaa siihen, että jokainen on luonnostaan juutalainen – ja katolinen.
Tällä tarkoitetaan kiintymystä: 1. Prameaan jumalanpalveluselämään. 2. Lakiuskonnollisuuteen.
Lakiviehtymys näkyy selvästi suhteessa sapattiin ja kymmenyksiin.
Uuden Testamentin ohje uhraamiseen: ”Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei
surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa” (2. Kor.9:7).
Uskovan tulee uhrata sydämen vaatimuksen mukaan! Jos uskova kokee, että saarna on
raamattuuskollista, ei hän tarvitse erikoisia ”kolehtisaarnoja”.

Jos hän sen sijaan pyrkii tätä kautta saamaan siunausta tai välttämään kirousta,
hän on lainalainen vanhatestamentillinen uskova. Tälläinen anti
on ”pakkoantia”, jota ei seuraa Jumalan siunaus ja mielisuosio , ”sillä iloista antajaa Jumala
rakastaa”.

Uskoo toisin kuin kirkko opettaa
Monet suomalaiset ilmaisevat uskonsuhteensa näin: Minä uskon, mutta toisin kuin kirkko
opettaa! Tämäkin herättää muutamia kysymyksiä. Onko kirkolla yhtenäinen opetus edes
kristinuskon perusasioista? Eikö yksi opeta toista ja toinen toista? Kirkolla ei ole mitään
yksiselitteistä oppia!

Tuore kirkon teettämä tutkimus kertoo että enää 15% alle 30 vuotiaista ilmoittaa uskovansa
kristinuskon Jumalaan. Tämän mukaan peräti 85 % tämän ikäluokan ihmisistä on takuuvarmasti
”vääräuskoisia”.

kirjoittaja Hellevi Pe Maalis 15, 2024 9:52 am

Kirkon reaktio

Jossakin muussa firmassa tutkimustulos olisi saanut liikettä aikaan. Kirjoittamaton talouselämän
sääntö on: tulos tai ulos! Kyllähän tämän tutkimustuloksen olisi pitänyt aikaansaada
”tulosvaroituksen” ja muutamia vastuussa olevia olisi pitänyt laittaa ”kilometritehtaalle”.
5
Teol.tri Eero Junkkaala suhtautui kuitenkin kovin tyynesti tutkimustulokseen (TV7/Café Raamattu
19.1.13). Hän ei nähnyt tilannetta lainkaan katastrofaalisena: Tilannehan voi vielä kääntyä
paremmaksi; Jumala voi antaa herätyksen. Junkkaala kuuluu kirkossa ”Baabelin parantajiin”. Hän
uskoo sitkeästi ”viel uusi päivä kaiken muuttaa voi”. Hän on tässä mielessä ikuinen optimisti -
näyttäkööt tutkimustulokset mitä tahansa. Junkkaala esiintyy ”rauhan julistajana”. Minusta
kysymyksessä on väärä ja petollinen rauha! Jotakin samantapaista on löydettävissä Titanickertomuksesta:
”Soittokunta on järjestynyt kannelle. Senkin miehet ovat sankareita; he eivät ajattele itseään;
sävelten voimalla he puhuvat sadoille ja tuhansille tyynnyttäen, sydämen kieliä koskettaen. Loppu
lähenee” (Kyläkirjaston kuvalehti 1912).

”Estääkseen paniikin syntymisen Titanicin orkesteri oli soittanut tanssimusiikkia ensimmäisen
luokan aulassa. Myöhemmin orkesteri siirtyi soittamaan venekannelle” (netti).
”Laivan orkesterinjohtaja Wallace Henry Hartley valitsi viimeiseksi soitettavaksi kappaleeksi
legendan mukaan virren "Nearer my God to Thee" (Sua kohti, Herrani), jonka hän omien sanojensa
mukaan olisi halunnut soitettavan omissa hautajaisissaan. Virsi tunnetaan nykyään myös nimellä
"Titanic-hymni". Titanicista pelastuneet ovat kuitenkin sanoneet, että sen jälkeen orkesteri soitti
svengaavaa rab-musiikkia. Vihoviimeisen kappaleen sanottiin olevan "Autumn". Asiantuntijat
kiistelevät vieläkin, oliko kappale "Autumn" vai "Song from Autumn", vai sittenkin "Sua kohti,
Herrani". (netti 28.12.2009 – 19:37).

Näin Titanicin soittokunta oli valmistamassa matkustajia Atlantin hyisiin aaltoihin – ja samalla
iäisyysmatkalle. Soitolla haluttiin matkustajat pitää väärässä rauhassa ja toivossa viimeiseen
saakka. Kirkkolaivassa näyttää olevan sama mentaliteetti. Matkustajilta salataan karmea totuus.
Ammottavat repeämät laivan kyljessä eivät herätä huolta eivätkä aiheuta toimenpiteitä kirkon
päällystössä. Elämä jatkuu entiseen, suruttomaan malliin, vaikka laiva on sukeltamassa syvyyksiin.
Päällystön viesti: EI SYYTÄ HUOLEEN!

”He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa ole”
(Jer.6:14).
Junkkaala eroaa tässä:
1) Jeremiasta: ”Me olemme koettaneet parantaa Baabelia, mutta ei hän ole parantunut. Jättäkää
hänet ja menkäämme pois” (Jer.51:9). Baabel oli ”parantumaton”.
2) Lutherista. Luther ei sinisilmäisesti luottanut Rooman kirkon parantumiseen. Kun Lutherille
kirkastui Rooman kirkon ”hedelmät”, hän niistä päätteli, ettei paavin kirkko ole lainkaan oikea
kirkko, vaan ”perkeleen kirkko”. Tuohon kirkkoon Luther ei tahtonut suinsurminkaan jäädä!
Junkkaalalla näyttää olevan tuo Lutherin mainitsema merkillinen usko, joka uskoo jumalattomien
koplan olevan Kristuksen kirkon – tai ainakin muuttuvan siksi ennen pitkää!
"Minäkin olen jumaluusopin tohtori enkä ole niin vähäoppinen tai kokematon siinä, kuten teidän
huutajanne, jotka eivät ymmärrä omaa jumaluusoppiaan, luulevat, etten muka pystyisi sitä
perustelemaan. Voisin minäkin hokea: Kirkko, kirkko, isät, isät, kuten he tekevät, ja luulevat asian
6
olevan sillä selvän. Mutta minulla ei ole sellaista merkillistä uskoa, josta Jumala on minua
varjeleva, kun hän on minut siitä kerran vapauttanut, - ei ole siis minulla sellaista uskoa, että
voisin kutsua Kristuksen kirkoksi sellaista kirkkoa, joka koristaa itseään Kristuksen kirkon
nimellä ja siitä kerskaa ja kuitenkin on jumalattomien kopla ja perkeleen kirkko, kuten hedelmät
valtavasti todistavat puun olevan pahan...”

3) Osmo Tiililästä ja Uuras Saarnivaarasta. Nämä molemmat olivat Jumalan lähettämiä
voimakkaita pasuunoita, jotka vaativat kirkkolaivan kurssin muutosta. Tiililä totesi jo 1950-60
luvuilla kirkon olevan konkurssikypsän ja pikaisen muutoksen tarpeessa. Saarnivaara liikkui
suunnilleen samoilla linjoilla.
Eskatologinen näkökulma
Eskatologia on alue, jota kirkossa on vierastettu vedoten mm. Lutheriin ja Tunnustuskirjoihin.
Tämä sektori on jäänyt lähes viidesläisten yksinoikeudeksi. Se on ollutkin viidesläisen teologian
näyttävä ja upea jalokivi. Toisaalta tällä taholla sitä on tuotu niin selkeästi ja vahvasti esille (esim.
Saarnivaara), että se kuuluu jo viidesläiseen identiteettiin.

”Ennustusten mukaan näkyväinen kirkko lopun aikoina kehittyy kohden luopumusta, Luuk.18:8; 2
Tim.3:1-8, mutta näkymätön kirkko, 2 Kor.11:2-4, valmistuu häihin, kunniaansa, Matt.13:18-23;
Room.8:18-23; 1 Tess.4:14-17” (Aapeli Saarisalo, Raamatun sanakirja,546)
Onko Eero Junkkaala täysin hukannut eskatologisen näkökulma? Toisaalta tämä kysymys on
tänään aiheellista esittää koko Suomen Raamattuopistolle ja myös Kansanlähetykselle.
Kirkkorakkaus on syönyt tarkkaan eskatologiset eväät. Lopunajoista puhuminen ja kirkkorakkaus
eivät sovi yhteen – ne ovat toisensa poissulkevia, sillä lopun aikaan liittyy vääjäämättä
kirkkolaitoksen luopumus, kuten Saarisalo (ja myös Saarnivaara) osoittaa.

Eskatologia – saarnamiehen mitta
2. Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Kun ilta tulee, sanotte te: 'Tulee selkeä ilma, sillä taivas
ruskottaa',
3. ja aamulla: 'Tänään tulee rajuilma, sillä taivas ruskottaa ja on synkkä'. Taivaan muodon te
osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa. (Matt.16:2,3).
Ilman eskatologista näkökulmaa saarnaaja on turhanpäiväinen helppoheikki – ja
”unissasaarnaaja”. Voidakseen julistaa oikealla vakavuudella Jumalan sanaa saarnaajalla tulee olla
sormi ajan valtimolla. Jos vartija ei tiedä, mikä hetki on yöstä, hän on kelvoton nukkuva vartija:
”Ennustus Duumasta. Minulle huudetaan Seiristä: "Vartija, mikä hetki yöstä on? Vartija, mikä hetki
yöstä on?" Vartija vastaa: "Aamu on tullut, mutta silti on yö. Jos vielä kyselette, niin kyselkää;
tulkaa uudelleen." (Jes.21:11,12).

Kirkkotaistelu – ohi?
Viidesläisten johtavien Jumalan miesten ”voimakolmikon” (Tiililä-Muroma Saarnivaara) vahvana
yhteisenä nimittäjänä oli kirkkotaistelu.
7
Tiililä professorin laaja-alaisella tietämyksellä ja arvovallalla suomi kirkkoa laidasta laitaan. Tiililä
puuttui lukuisiin yksityiskohtiin, mutta hänen protestinsa voidaan myös koota yhteen lauseeseen:
Kirkko oli unohtanut tuonpuoleiset! Tiililä puhui ekklesiasta laitoskirkon vastakohtana.
Muroma oli ensisijassa julistaja, mutta hänkin puuttui voimakkaasti opillisiin ongelmiin. Hän
taisteli voimakkaasti kasteessa tapahtuvaa uudestisyntymistä vastaan. Edelleen hän vastusti
Lundilaista teologiaa, joka suomalaisella maaperällä ilmeni selkeimmin Erkki Niinivaaran
”Maallinen ja hengellinen” – kirjassa..

Saarnivaaran laaja-alaisen julistuksen kulminaatiopiste oli Kirkkojen Maailmanneuvoston
edustama ekumenia. Tätä vastaan hän hyökkäsi voimallisesti asettaen sen eskatologisiin kehyksiin.
Kumppujen kätköistä armoitetut oppi-isämme huutavat: ”minä viitoitin miehen ties”. Olemmeko
ylenkatsoneet johtajiemme tienviitat?

Tanskalainen pastori Leif Andersen kirjoittaa: ”Mielestäni kirkkotaistelu on Raamatun perusteella
ainoa mahdollinen tapa jäädä uskottomaan kirkkoon…Kun jäämme uskottomaan kirkkoon, niin me
olemme osaltamme vastuussa sen uskottomuudesta, jos vaikenemme!…Mielestäni meidän pitää
vasta sitten panna välit poikki kirkkoruumiimme kanssa, kun emme enää voi elää tai vapaasti
julistaa siinä…niin kauan kuin me voimme elää ja julistaa vapaasti kirkossa, me saamme jäädä –
mutta kirkkotaistelun etumerkein” (Perusta 4/92). Kaikille Sanaan pitäytyville Suomen uskoville
lienee selvä, että Suomessa on jo ajat sitten ohitettu aika, jolloin uskovat voivat elää ja julistaa
vapaasti kirkossa.

Kansankirkot samassa liemessä
Luther tahtoi, että kirkko olisi Sanan kirkko: ”Eikä kirkossa saa esittää eikä kuunnella muuta oppia
kuin Jumalan puhdasta sanaa – muussa tapauksessa olkoot niin opettajat kuin kuulijatkin
oppeineen kirotut” (Gal.kirj.sel. s.79).

Luterilainen kirkko on kuitenkin pikku hiljaa siirtynyt sanan linjalta ”liturgian linjalle”. Sen papit
ovat liturgisen jäykkäkouristuksen vallassa! Tähän on löydettävissä ainakin viisi syytä: 1.
Vanhatestamentillinen malli. 2. Uskottomuus Lutherille. 3. Katolisen kirkon napanuora. 4. Papeilta
puuttuu usein omakohtainen usko; heille sanan saarna on työlästä. He osallistuvat mieluummin
hurskaaseen näytelmään loisteliaissa puvuissaan kuin saarnaavat korutonta parannussaarnaa. 5.
Kansa vieroksuu Jumalan sanaa ja valitsee sen tilalle mieluummin liturgiset hymistykset. 6. Kansa
myös rakastaa taiteellisia silmiä hiveleviä visuaalisia esityksiä.

Martti Luther ei arvostanut liturgista prameutta kovin korkealle:
”Luther luotti liikaakin siihen, että evankeliumin henki vähitellen sisäisestä pakosta muuttaa
muodot. Kun v. 1525 Wittenbergissä otettiin käytäntöön Lutherin ´Saksalainen messu`, niin
jumalanpalvelusjärjestys sen mukaan liittyi pääkohdissaan vanhoihin tapoihin. Edelleen säilytettiin
katolinen tapa kohottaa siunatut ehtoollisaineet kansan edessä Kristuksen kuoleman muistoksi.
Samoin säilytettiin mm. kynttilät ja messupuku, ´niin kauan kuin niitä riittää`, kuten Luther sanoi.
Edellinen tapa todella vähitellen hävisi, mutta messupuvut olivat niin hyvää ainetta, että ne ovat
eräiden luterilaisten kirkkojen piirissä nyt jo kestäneet yli neljäsataa vuotta ja näyttävät omaavan
Fenix-linnun taidon uudistua tuhkasta entistä ehommiksi. Mitähän Luther olisi arvellut, jos hän
8
olisi sielunsa silmillä nähnyt, että uskonpuhdistuksen luoman kirkon papit vielä 1900-luvulla (nyt
jo 2000-luvulla) pitävät tiukasti kiinni vanhasta muodosta ja esiintyvät messupuvuissaan
jonkinlaisina kuriositeetteina (harvinaisuuksina, erikoisuuksina) muinaisilta ajoilta” (Kares,
Luther, ss.153,154).

Uuras Saarnivaara paljastaa, mistä liturgiarakkaudessa on sisimmältään kysymys. Se kuvastaa
lopunajan kirkolle ominaista luopumusta:
”Portto on ´puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä.`
Lopunajan luopiokirkossa on rikkautta ja liturgista loistoa. Kun kirkko on kadottanut
aurinkopukunsa (Ilm.12:1), lakannut olemasta puettuna Kristukseen ´vanhurskauden aurinkoon`
(Ml.4:2), se pukeutuu sitäkin enemmän liturgiseen loistoon. Kadotettuaan puhtaan raamatullisen
totuuden kullan ja aitojen kristillisten hyveitten jalokivet sen täytyy sitäkin enemmän kaunistaa
itseään luonnollisella kullalla sekä sosiaalisen hyväntekeväisyyden ja maailmanparantamisen
jalokivillä, jotka maailman silmissä herättävät ihastusta” (Hedegård-Saarnivaara, Kohti suurta
Baabelia, s.136).

On helppo havaita, että kaikki kansankirkot (katolinen, ortodoksinen ja luterilainen) pullikoivat
samassa inhottavassa liturgisessa liemessä. Liturgian varjolla nämä ovat ovelasti syrjäyttäneet
Jumalan Sanan – ja käyneet sille uskottomiksi!

Lyhyet saarnat
Jumalanpalvelus on tosiaan liturgiavoittoista. Saarnan pituus voi joskus jäädä 10-15 minuuttiin.
Kiinassa pidetään lyhyenä saarnaa, joka kestää 4 tuntia. Tavallista lienee, että kun pappi kokee
herätyksen ja tulee uskoon, hänellä on jaettavaa myös seurakuntalaisille – ja saarnatkin pitenevät.

Tästä havainnollinen esimerkki 1700-luvulta:
Pastori Utter (Orivesi)
"Olen tutustunut mm. Oriveden seurakunnan historiaan. 1700-luvun lopulla Orivedellä olivat
melkoiset herätykset. Silloin saatiin kokea hyvin samantapaisia ilmiöitä, joista tänäänkin puhutaan
kummeksuen. Konventikkeliplakaatin kiellosta huolimatta ihmiset kokoontuivat sekä kirkonmäellä
että yksityisissä kodeissa. Maria Kääkky alkoi saarnata parannusta, ja kirkkoherran apulainen Iisak
Utter koki hengellisen uudistumisen ja lähti herätykseen mukaan…

Pastori Utterille saarnaaminen oli aikaisemmin vaikeata, mutta uudistuksen koettuaan hän
saarnasi kolme tuntia yhteen menoon. Kirkkoherra Lencqvist hermostui ja lähetti lukkarin
huomauttamaan, että olisi jo virren aika, mutta Utter jatkoi vielä tunnin. Tuomiokapituli
kokoontui ja päätti pidättää liian innokkaan papin virantoimituksesta Orivedellä. Kirkkoherra ei
kuitenkaan voinut mitään, kun Utter nousi saarnastuoliin toisen vuorolla niin aikaisin, ettei
saarnavuorossa ollut ennättänyt sinne.

Seuraavana sunnuntaina oli helluntai ja Utter saapui taas kirkkoon. Silloin kuudennusmies Henrik
Hörtsänä asettui piiloon saarnastuoliin, ja kun Utter taas pyrki sinne, hän tarttui tätä kauluksesta
ja vei Utterin alas…(Markku Koivisto: Nokian totuus, s.151; Ilmari Mustonen

https://www.missiosavo.net/tunnit/020213kaavi.pdf

Raamattutunti: Väinö Hotti // OIKEAUSKOINEN