Rovasti E. W. Pakkala, :: Johannes Kastaja — erämaan mies.

kirjoittaja Hellevi Eilen kello 8:14 am

Johannes Kastaja — erämaan mies.
Radioesitelmä 2.12. 36.
Rovasti E. W. Pakkala, Helsinki.

»Huutavan ääni on erämaassa, joka sanoo: Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi.»
Näillä mahtavilla sanoilla esittäytyi Johannes Kastaja kansallensa Juudean erämaassa suurena parannussaarnaajana. Hänen sanansa voima oli niin väkevä, että hänen tykönsä vaelsi Jerusalem, siis pääkaupungin yleisö ja koko Juudea ja kaikki Jordanin ympäristö, siis koko maaseutu oli joutunut myöskin liikkeelle. Olivatpa myöskin vanhoilliset oikeaoppineet eli fariseukset ja liberaaliset, järkeisuskoiset eli saddukeukset joutuneet rauhattomiksi Kastajan parannussaarnan vaikutuksesta.

Eipä hän siis suotta esittelysanoissansa ollut verrannut itseänsä huutavan ääneen erämaassa. Johannes Kastaja ei itse ollut huutava ääni, hän ei puhunut omiansa eikä omassa nimessänsä, vaan hän oli huutavan ääni, siis toinen huusi hänen kauttansa parannuksen sanoja silloiselle kansalle. Se toinen oli elävä Jumala. Mutta niinpä oli hänestä jo ennustettukin, »että hän oli antava kansallensa pelastuksen tunnon heidän syntiensä anteeksisaamiseksi.» Hän oli oikea profeetta, joka esiintyi Jumalan suuna.

Tällaisen Jumalan palvelijan esiintymiseen on tarvittu erikoinen Jumalan valmistus. Evankeliumeissa onkin meille kerrottu, että tämä valtava herätyssaarnaaja oli vanhemmillensa lupauksen lapsi. Kun lapsi oli syntynyt, kiitti Jumalaa vastaan ensin riidellyt, mutta sitten nöyrtynyt isä Sakarias täynnä Pyhää Henkeä Jumalaa siitä, että Jumala nyt oli tullut katsomaan kansaansa ja valmistanut sille runsaan pelastuksen. Ystävät ja naapurit panivat nämä asiat sydämellensä ja sanoivat: »Mikähän tästä lapsesta tuleekaan?» Sillä he ymmärsivät, että Herran käsi oli hänen kanssansa.

Tällaisia asioita kerrotaan evankeliumeissa Johannes Kastajan valmistuksesta hänen lapsuutensa päiviltä. Hänen nuoruutensa ajan valmistuksesta tiedämme vähemmän. Kumminkin tiedämme sen verran, että tämä hurskaan pappilan poika oli viettänyt nuoruutensa ja miehuusikänsä alkuvuodet yksinäisyydessä erämaassa, valmistuaksensa suureen tehtäväänsä kansansa herättäjänä ja tien raivaajana koko maailman Vapahtajan, Jeesuksen Kristuksen,

tulolle. Raamattu kertoo tästä: »Ja lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä ja oli erämaassa siihen päivään asti, jona hänen piti Israelin kansan eteen tuleman.» Kun hän sitten esiintyy noin 30 vuoden ikäisenä julkisesti, oli hänellä »puku kamelin karvoista ja vyötäisillään nahkavyö.» Hän oli siis ulkoasultaan täydellinen beduini tai niinkuin vanhan profeettakoulun oppilas. Ja edelleen hänestä sanotaan, että »hänen ruokanaan oli heinäsirkat ja metsähunaja». Ja vielä, »ettei hän juonut viiniä eikä väkeviä juomia.»

Millainen oli nyt tämän erämaan miehen saarnan ja julistuksen sisällys? Sen ydinajatuksena oli tämä: »Tehkää parannus!» eli oikeammin suomennettuna, »muuttakaa mielenne!» Lähes 400 vuotta aikaisemmin oli Sokrates, suurin filosofi Kreikassa, opettanut ihmisille: »tunne itsesi!» Hän uskoi, että kun ihmisille levitetään hyviä tietoja, oikeita käsitteitä, niin heistä tulee samalla hyviä, hyveellisiä ihmisiä. Oikea tietäminen ja hyvänä oleminen olivat Sokrateesta samoja asioita.

Mutta siinä hän perin juurin erehtyi. Hän ei vielä ihmisten uudistajana tuntenut ihmissydämen perinpohjaista turmelusta eikä armon Jumalaa, vaikkakin hän jo puhui ainoasta Jumalasta, maailmassa olevasta järjellisestä hengestä ja »kirjoittamattomista laeista». Sokratesta aikaisemmin oli kyllä Israelin syvällisin profeetta Jeremia sanonut ilmestyksen Jumalan lähettinä kansallensa: »Te Israelin miehet, kyntäkää uutiskyntö, älkääkä kylväkö orjantappurain sekaan. Peratkaa sydämenne, te kaksimieliset.» Jeremia siis jo näkee, että ihmisten uudistus on aloitettava sisältä päin.

Mutta vasta ensimmäisenä, ei vain uskonnon, vaan myöskin siveysopin historiassa on Johannes Kastaja tuonut esille oman uuden käsitteensä: mielen muutoksen (metanoian). Tämä: »muuttakaa mielenne, sillä Taivasten valtakunta on tullut lähelle!» oli tämän puvultansa kamelinkarvaisen ja ankarassa itsensä kieltämisessä karaistuneen erämaan miehen julistuksen sisällys, jolla hän valmisti tietä Herralle saaden aikaan suuren hengellisen herätyksen.

Mutta miten tämä periaatteellinen puoli hänen julistuksessaan sai käytännöllisen sovellutuksen arkielämän oloihin, »jotta vuoret ja kukkulat alennettaisiin, mutkat oikaistaisiin ja koleat tiet silitettäisiin kunnian kuninkaan sisälle käydä.»
Kansansa johtomiehille, fariseuksille ja saddukeuksille, aikansa virallisille uskovaisille ja kulttuuri-ihmisille, Jerusalemin hienostolle, jotka tulivat hänen tykönsä häntä kuulemaan, sinkautti hän terävät sanansa:

»Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen arvoista hedelmää, älkääkä luulko saattavanne puolustaa itseänne sanomalla: »Onhan meillä isänä Aabraham.» Sillä minä sanon teille: »Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.» Kansalliset ja sivistykselliset enempää kuin uskonnollisetkaan edut eivät elävän Jumalan edessä pelasta ketään.

Merkkinä siitä, että hänen saarnansa aikaansaama vaikutus oli todellista herätystä, on se, että eri kansalaisryhmät alkoivat kysellä sisällisesti vaivattuina: »Mitä meidän nyt on tehtävä?» Kun sotamiehet kysyivät Johannes Kastajalta: »Mitä meidän on tehtävä?» vastasi hän: »Älkää kiskoko keneltäkään ja kiristäkö mitään, vaan tyytykää palkkaanne!»

— Tästä sanasta käy ilmi, että hän kohdisti herätyssanansa palkkasoturien helmasyntiin: kiskomiseen ja kiristämiseen, kun he eivät tyytyneet sovittuun rahapalkkaansa. Mutta juuri tähän Kastaja kehoittaa heitä tyytymään ja jättämään kiskomisensa. Merkille on pantava, ettei hän Herran lähettiläänä käskenyt heränneitä sotamiehiä jättämään sotilasammattiansa ja aseellista palvelustansa.

Ja vielä. Kun publikaanit tulivat Kastajan kastettaviksi tunnustaen hänelle syntinsä ja kyselivät hädissänsä: »Opettaja, mitä meidän on tehtävä?» tarttui hän opetuksillaan kiinni heidän helmasyntiinsä ja sanoi heille: »Älkää vaatiko enempää, kuin mikä teille on säädetty.»

Me tiedämme, miten nämä roomalaisten palkkaamat juutalaissyntyiset tullimiehet ottivat kauppiailta ja tavaroitansa kaupunkiin tuovilta maalaisilta enemmän kuin mitä roomalainen esivalta oli säätänyt ja pistivät ylijäämän kirkkaasti omaan taskuunsa. Tämä tullipetos oli publikaanien helmasynti. Siitä ja sen kohdalta oli tullimiesten aloitettava parannuksensa, mielenmuutoksensa.

Loistavin esimerkki publikaanin mielenmuutoksesta on tullipäällysmies Sakeuksen tapaus. Tällaisia elämän ilmiöitä saa aikaan todellinen mielenmuutos, kun Jumala antaa herätysarmonsa. Ei kukaan tänäkään päivänä epäile, missä samanlaista tapahtuu, etteikö herätys olisi todellista, kun mies jakaa puolet omaisuudestaan köyhille ja hyvittää petoksensa nelinkertaisesti.

Yhteinen kansa on tavallisesti ahdasmielinen ja välinpitämätön toisten hädälle. He eivät vielä ole heränneet, niinkuin me sanomme, »sosiaalisesti», vaan ovat »asosiaalisia», toisia säännöllisesti auttamaan harjaantumattomia. Mutta kun Kastajan terävä sana: »jo on kirveskin pantuna puitten juurelle, muuttakaa mielenne!»

kaulansa pian sen jälkeen katkaistiin Herodeksen syntymäjuhlien keskellä, rupesi puhumaan kansalle Johanneksesta:
»Mitä te lähditte erämaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa, vai mitä lähditte katsomaan? Ihmistäkö hienoihin vaatteihin puettuna? Katso, hienopukuiset ovat kuningasten kartanoissa, vai mitä te lähditte, profeettaako katsomaan? Tosiaan minä sanon teille, hän on enempi kuin profeetta.

Tämä on se, josta on kirjoitettu, katso, minä lähetän enkelini kasvojesi edelle ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi.» Niin Jeesus. Ei kenestäkään toisesta ihmisestä ole profetia ennustanut niinkuin Johannes Kastajasta. Hänen suuruutensa oli siinä, että hän saattoi tykönsä tulleille parannuksentekijöille osoittaa sormellansa Jeesusta ja sanoa pelastuksen ydinsanan: »Katso, Jamalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin!» Näin lähelle Messiasta, maailman Vapahtajaa, ei kukaan muu profeetta ollut päässyt kuin tämä erämaan poika, tämä kamelinkarvainen totuuden todistaja ja parannussaarnaaja.

Yhtä vähän kuin yleisen historian tapahtumakentällä syömingit, juomingit ja maljapuheet, joita Herodes Antipas piti linnassaan syntymäpäivänään, auttoivat kehitystä todella eteenpäin kansakunnan menestystä kohti, yhtä vähän kirkkohistoriankaan vaiheissa hienopukuiset ja kiiltonahkakenkäiset miehet valkorinnuksineen uudistavat syntiin vajonnutta sukua.

Sen tekevät vain kamelinkarvaisiin vaatteihin puetut, nahkavyöllä vyötetyt, ankarassa itsekurissa ruokiin ja juomiin nähden jo lapsuudesta ja nuoruudesta asti kasvatetut, jopa äidin kohdussa esirukouksin Jumalan eteen kannetut miehet, joiden totuuden todistuksen tehoa ja sanojen voimaa tämä itserakkauden, valheen ja turhamaisuuden siteisiin kiedottu maailma ei ole voinut kärsiä enempää Kastajan päivinä kuin vielä nytkään voi kärsiä.

Johannes Kastajan, erämaan miehen tässä ajassa mestauspiilun alle päättynyt, mutta sittenkin lopullisesti varma voiton tie kirkkauteen ja kunniaan kävi sisällisen taistelun ja ulkonaisen kärsimisen ja tuskan »via dolorosaa» pitkin. »Risti ensin, sitten kruunu», se on Jumalan säätämä tie kansallensa tässä muukalaisuuden, epätäydellisyyksien ja synnin maassa.

Johannes Kastajan, erämaan miehen, muisto on saanut sijansa myöskin kirkkovuodessamme. Mehän vietämme keskikesän juhlaa kesäkuun 24 päivää juhannuksena, Johannes Kastajan päivänä. Kun veret silloin kiertävät kuumimmillaan nuorison suonissa, kohoaa keskuuteemme tämä erämaan apostoli herätyssaarnoineen:

»Tehkää parannus, muuttakaa mielenne, jättäkää helmasyntinne.» Eikä sattuma lie sekään, että, juuri uuden kirkkovuoden paraillaan alkaessa Johannes Kastajan hahmo nyt jo tänä vuonna palautuu silmäimme eteen adventtiaikana: Hän, josta Jeesus sanoi: »hän todisti totuuden», hän oli »suurin vaimoista syntyneistä».

Ja meille kaikille on tärkeätä havaita, miten tällaisenkin suuren Jumalan miehen tie kapenemistaan kapenee sen Herran edessä, jonka kengänpauloja hän ei ollut kelvollinen päästämään. Salattuun Herransa johdatukseen alistuen Kastaja, kun muut kadehtivat, että hänen opetuslapsensa menivät kaikki Jeesuksen luokse ja hän jäi yksin, nöyrästi tunnusti: »Hänen pitää enenemän ja minun pitää vähenemän.» Tämä Kastajan tunnustus ei ilmaise alakuloista ja katkeraa mieltä, vaan riemusta sykkivän »Yljän ystävän» ihastusta profeetallisine näkemyksineen Jumalan valtakunnan tulemisesta sekä yksilö- että yhteiskuntalinjalla.

Johannes Kastajan hautaa ei kukaan tunne eikä hänelle, lie minnekään muistopatsasta pystytetty. Mutta kuitenkin kaikitenkin hän oli niin kuin Jeesus hänestä yksin, ei muista, todisti: »palavainen ja paistavainen kynttilä», jonka salattu suuruus tulee täydellisesti ilmi vasta tämän ajan rajan takana, kirkkaudessa, missä erämaan vaivoja ja hellettä ei enä ole.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832737?page=8&ocr=true

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
						1
2	3	4	5	6	7	8
9	10	11	12	13	14	15
16	17	18	19	20	21	22
23	24	25	26	27	28	29
30

Rovasti E. W. Pakkala, :: Johannes Kastaja — erämaan mies.

Rovasti E. W. Pakkala, :: Johannes Kastaja — erämaan mies.

Johannes Kastaja — erämaan mies.Radioesitelmä 2.12. 36.Rovasti E. W. Pakkala, Helsinki.

Johannes Kastaja — erämaan mies.
Radioesitelmä 2.12. 36.
Rovasti E. W. Pakkala, Helsinki.