Erkki Kaila :: Jumalisuuden salaisuus (1 Tim. 3: 16).

kirjoittaja Hellevi Pe Loka 04, 2024 7:55 am

Jumalisuuden salaisuus (1 Tim. 3: 16).

Esitelmä.

Uskonto on eräältä kannalta katsoen ihmisen nöyrtymistä elämän suuren arvoituksen edessä. Monessa uskonnossa tämä ilmenee siten, että jumaluus katsotaan peittyvän salaperäisyyden verhoon, jota ihminen onnistuu ainoastaan harvoin ja pyhiä menoja noudattaen kohottamaan. Kun vanhalla ajalla itämaiset uskonnot tunkeutuivat Rooman valtakuntaan, tapahtui se säännöllisesti mysteerien muodossa. Attis-, Isis- ja Mitra-mysteerit saivat mitä laajimman leviämisen Rooman valtakunnassa.

Liviuksesta tiedämme, että vähäaasialaiset Kybele- ja Attis-mysteerit levisivät Roomassa jo toisella vuosisadalla e. Kr. Julkisesti hyväksytyn aseman saavuttivat Attis-mysteerit valtakunnassa Claudiuksen hallitessa, Isis-mysteerit taas Caligulan aikana. Egyptiläistä mysteeriviisautta käsitteli jotenkin laaja Hermes-kirjallisuus. Tässä kirjallisuudessa ovat varsin yleisiä sellaiset U. T:issakin paljon käytetyt sanat ja käsitteet kuin ipvyjKog ja Jivev/u,aTcxog, öo§a ja fievafu,oQ(poJGig, vrjjiioc, ja veleiog.

Kristinuskollakin on mysteriosofiansa; sanoohan Paavali nimenomaan opettavansa éeov oo(piav sv (zvavrjglco. Luonnollisesti on sentähden ryhdytty tutkimaan hellenistisen ja kristillisen mystiikan keskinäisiä suhteita. Ranskalainen Cumont on kirjoittanut klassillisen esityksen ..Itämaisista uskonnoista roomalaisessa pakanuudessa" 1910, osoittaen että ne kauttaaltaan esiintyivät mysteerien muodossa.

Saksalainen Reitzenstein on teoksessaan: ~Die hellenistischen Mysterienreligionen", 1910 koettanut osoittaa, miten useat kristilliset käsitteet alkuaan johtuvat hellenistisestä mysteriosofiasta. Jälkimäisiä vastustaen norjalainen Bugge teoksessa ~Das Christus-Mysterium" 1915 tahtoo todistaa, että U. T:in mysteri-aatteilla on pohjansa yksinomaan V. T:issa ja myöhemmässä juutalaisuudessa. Joka tapauksessa ovat nämät tutkimukset suuresti mieltä kiinnittävät.

Itse sana [.ivovtjQiov esiintyy U. T:issa 27 kertaa, niistä Paavalilla 20 kertaa. Merkittävimpiä kohtia tässä suhteessa on Paavalin lauselma jumalisuuden mysteeristä 1 Tim. 3: 16, jonka selitykseen seuraavassa pyydämme käydä käsiksi:
Kontekstineen kuuluu paikka seuraavasti:

..Vaikka toivon pian pääseväni luoksesi, niin kirjoitan tätä sinulle, jotta, jos viivyn, tietäisit, miten tulee käyttäytyä Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta. Totuuden pylväs ja perustus ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus:

Hän, joka on ilmestynyt lihassa, Vanhurskaantunut Hengessä, Näyttäytynyt enkeleille
Saarnattu pakanain keskuudessa, Uskottu maailmassa
Otettu ylös kirkkauteen."
/. Lausejako ja teksti.
Selittäjät ovat eri mieltä siitä, ovatko sanat: ..totuuden pylväs ja perustus" liitettävät edelliseen vai jälkimmäiseen lauseeseen. Edellisessä tapauksessa ne ovat lähempi määräys sanalle: ~elävän Jumalan seurakunta", jälkimmäisessä tapauksessa sanalle: ..jumalisuuden salaisuus". Molemmat yhdistelmät ovat tekstiin nähden yhtä mahdolliset. Ensin mainittua lausejakoa kannattavat useimmat vanhat selittäjät ja käännökset, myöskin oma raamatunsuomennoksemme.

Sen antama käsitys, jonka mukaan seurakunta on totuuden pylväs ja perustus, on katolisen kirkkokäsitteen tärkeimpiä todistuspaikkoja. Sitä vastaan voidaan kuitenkin esittää painavia vastaväitteitä. Ensiksikään se ei sovellu siihen Paavalin

yleiseen oppiin, ettei muuta perustusta voida laskea kuin Jeesus Kristus (1 Kor. 3: 11). Edelleen käy ajatuksenjohto 16:een värsyyn vaikeaksi ymmärtää. Miksi alkaa 16 värsy sanalla: ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus? Jos tässä alkaa uusi lausejakso, niin sana: ja on kokonaan liikaa. Ja viimeksi, jos kyseessä olevat sanat liitetään määräyksenä sanaan: Jumalan seurakunta, kuuluisivat tälle yhtä haavaa määräykset: huone, patsas ja perustus, jolloin kokonaisuus .(huone) ja sen osat tulisivat olemaan kuvauksina samalle asialle. Tämä olisi kokonaan apostoli Paavalin käytäntöä vastaan.

Nämät vaikeudet välttyvät, jos sanat liitetään seuraavaan 16:een värsyyn. Tämän lausejaon ensimmäinen edustaja on Albr. Bengel, joka käsityksensä on laajasti perustellut sekä ~Apparatus criticus" että ~Gnomon" teoksissa. Uudemmista selittäjistä sitä on puoltanut Tobias Beck; meillä sitä on kannattanut Gustaf Johansson uuteen raamatunsuomennokseen liitetyssä vastalauseessaan.. Sen mukaisesti se myöskin on otettu Luterilaisen Evakeliumiyhdistyksen julkaisemaan U. Testamentin suomennokseen, joka useassa kohden noudattaa mainittua vastalausetta.

Tätä lausejakoa vastaan esittää esim. Bernhard Weiss Meyerin kommentaarissa seuraavat vastaväitteet: 1. y. 16 esiintyisi liian valmistamatta, 2. substantiivisia predikaateja: pylväs ja perustus ei muka voi koordinoida adjektiiviseen predikaatiin suuri, 3. fiVOTr}Qioi> Ttjg evasfleiag, joka on totuuden sisällys, ei voida sanoa olevan sen perustus. Nämät vastaväitteet eivät kuitenkaan ole ratkaisevia. Mitä ensimmäiseen tulee, raukeaa se, kun ottaa huomioon Paavalin ajatuksen johdon. Hänen 1 Tim. 3: I—l 3 annetut neuvonsa, jotka koskevat edellytyksiä seurakunnan kaitsijan ja palvelijan toimiin, ovat osoituksia siitä, kuinka tulee käyttäytyä Jumalan seurakunnassa.

Aivan samoin kuin 1 Kor. 3, jossa hän myöskin käyttää seurakunnan kuvauksena rakennusta (v. 9), johtuu hän tässäkin teroittamaan sen oikeata perustusta, sen kaikkea kannattavaa pylvästä. Tämän perustuksen hän sitten esittää v:ssä 16; se on jumalisuuden salaisuus eli Kristus. Ajatuksen kulku on siis tässä aivan selvä ja samanlainen kuin 1 Kor. 3. Ensimmäinen vastaväite raukeaa siis kokonaan. Päinvastoin voi sanoa, että tavallisen lausejaon mukaan liitesana ~ja" v:ssä 16 oh perustusta vailla.

Mitä toiseen vastaväitteeseen tulee, on tosin myönnettävä, että edellyttämämme lauserakennus on jonkun verran kankea, mutta sellaisiahan tavataan Paavalilla usein. Itsessään se ei ole mahdoton. Sisältöön nähden se liittyy läheisesti Paavalin sanontatapaan 1 Tim. I: 15: „varma on se sana ja vastaanottamista kaikin puolin ansaitseva, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan". Mitä taas siihen tulee, ettei jumalisuuden salaisuutta voisi sanoa totuuden perustukseksi, koska se on sen sisällys, on siihen sanottava, että tällöin perustotuus Kristus ajatellaan kaiken muun totuuden kannattajaksi.

Sitä vastoin se ajatus, että seurakunta olisi totuuden ja samalla «jumalisuuden salaisuuden" s. o. Kristuksen perustus, on päinvastainen Paavalin muulle, selvästi lausutulle opille (Ef. 2: 20 s.; 1 Kor. 3: 11) ja ristiriidassa sen kanssa. Tavanomaista lausejakoa ei voi sanoa ehdottomasti vääräksi, mutta painavat syyt puhuvat Bengelin ehdottaman lausejaon puolesta.

Mitä taas tekstiin tulee, on siinä valittava eri lukutapojen välillä. Ensiksikin on hyljättävä heikosti edustettu lukutapa: åfj,o?Myov t uev cbg, jota Wohlenberg Zahnin kommentaarissa puoltaa. Pääeroavaisuus koskee Kristus-hymnin alussa olevaa sanaa: onko se luettava fhog, vai 6c, vai 6. Ensiksikin on poistettava yksin D:n edustama 6, joka ei sovellu hymnin sisällykseen, se kun edellyttää personallista subjektia.

Valittava on siis joko fleoq tai ög. Edellinen, jota puoltavat ainoastaan myöhemmät käsikirjoitukset kuten K ja L sekä myöhemmät kirkkoisät, on päässyt Textus receptukseen; 6g muodon puolesta todistavat vanhimmat ja arvokkaimmat käsikirjoitukset, kuten sinaiticus ja alexandrinus sekä kirkkoisistä Epifanius ja Hieronymus y. m., jonka tähden se onkin otettu kaikkiin uudempiin tekstieditioihin ja käännöksiin.

Se seikka, etteivät puhdasoppiset areiolaisessa riidassa vedonneet tähän paikkaan Kristuksen jumaluuden hyväksi, on varma todistus, ettei lukutapa -Df.oq. ollut silloin vielä tunnettu, eikä Epifaniuksen tapainen kiivailija suinkaan olisi vähemmän puhdasoppista lukutapaa: 6c kannattanut. Mainita sopii vielä, ettei hymnin viimeinen säe: ~otettu ylös kirkkauteen" edellyttää subjektiksi Kristusta ja siis lukutapaa 6g, jota vastoin se huonosti soveltuu lukutapaan #eog. Voimme näin ollen pitää ratkaistuna, että sanan alkuperäinen muoto on 6g, jonka sijaan jonkun glossatorin reunamuistutuksesta on muutamiin käsikirjoituksiin päässyt pujahtamaan fteoc.
2. Kristusmysteeri.

Sana (ivav))Qiov esiintyy U. T:ssa pääasiassa kahdessa merkityksessä: yleisessä ja erikoisessa. Edellisessä sitä käytetään osoittamaan jonkun uskonnollisen kuvan salaista merkitystä tai yleensä salattua asiaa, esim. Ilm. 1: 20 ~seitsemän tähden salaisuus", llm. 17: 7 ~naisen ja häntä kantavan pedon salaisuus", 1 Kor. 15: 51 ~katso, minä sanon teille salaisuuden". Erikoisessa merkityksessä sitä taas käytetään osoittamaan kristinuskon keskeisintä totuutta; ja tämmöisenä sitä usein nimitetään suorastaan Kristus-mysteeriksi.

Synoptikoissa sana on harvinainen, esiintyen ainoastaan Jeesuksen vertauspuheiden yhteydessä. Opetuslasten kysymykseen vertausten merkityksestä vastaa Jeesus: ~teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet (Mark. salaisuus), mutta heidän ei ole annettu" (Matt. 13: 11). Tässä sana ilmeisesti merkitsee Jeesuksen julistuksen keskeistä totuutta, valtakunnan sanaa (Aoyog xt]c, fiaadeiag), joka uskottomilta on peitetty.

Vertauspuhe on se peite, johon Jumalan valtakunnan totuudet, sen vastaanottaminen, sen kehitys ja sen arvo ovat verhotut. Opetuslapsille, joilla oli avoin ja vilpitön mieli, Jeesus suoranaisessa opetuksessa paljasti nämä totuudet. Sana /nvaT.rjQiov ei siis tässä välittömästi tarkoita Kristus-mysteeriä, vaan ainoastaan sikäli kuin hän on se, joka Jumalan valtakunnan maailmassa toteuttaa.

Jotenkin yleisessä, mutta kuitenkin Kristukseen kohdistuvassa merkityksessä esiintyy sana Ilmestyskirjassa 10: 7, jossa luemme: ~niinä päivinä, kun seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessaan pasunaa, silloin Jumalan salattu aivoitus (vo f.ivari]Qiov vov &sov) käy täntäntöön sen evankeliumin mukaan, jonka hän on ilmoittanut palvelijoilleen, profeetoille". Mikä iämä „Jumalan mysteeri" on, sen ilmaisee meille Ilm. 11: 15: ~Ja seitsemäs enkeli pasunoi, niin kuului taivaasta suuria ääniä, jotka sanoivat: ..Maailman kuninkuus on tullut Herramme ja hänen Voideltunsa omaksi, ja hän on hallitseva iankaikkisesti".

Aivan samoin kuin äsken selitetyssä synoptikkojen paikassa, merkitsee siis tässäkin f.ivav)]Qi-ov Jumalan valtakuntaa, eli tarkemmin Jumalan hallitusta, mikä toteutuu hänen Voideltunsa s. o. Kristuksen kuninkuuden kautta. Tähän taas sisältyy kaksi puolta, mikä selvästi ilmenee 19 luvusta: 1) maailman vallan tuomio ja kukistaminen ja 2) Karitsan häät. Otettuaan kuningasvallan käsiinsä Karitsa lähtee sotimaan petoa ja hänen kannattajiaan vastaan ja voittaa heidät ja kukistaa Babylonin, jossa heidän valtaistuimensa on (Ilm. 17: 14—18).

Tämän jälkeen seuraavat Karitsan häät. Taivaalliset äänet julistavat: ..Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, kaikkivaltias, on ruvennut hallitsemaan. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on valmistanut itsensä. Ja hänen annettiin pukeutua aivinaan, loistavaan ja puhtaaseen; se aivina on pyhien vanhurskauttamus" (Ilm. 19: 6—B).

Vasta tässä Ilm. 10: 7 mainittu fivoTiiQiov vov éeov lopullisesti täytetään. Mutta sekin on esitetty mysteerikielellä, peitettynä kuvakielen verhoon. Mitä sisältyy Karitsan ja hänen morsiamensa häihin, se on tutkistelevan uskon asiaksi jätetty. Ainoastaan sanat: ~se aivina on pyhien vanhurskauttamus" jonkun verran kohottavat verhoa. — Tässä yhteydessä on myöskin mainittava Paavalin esitys avioliitto-mysteeristä Ef. kirjeen 5 luvussa. Apostoli siinä kehoittaa miehiä rakastamaan vaimojansa, niinkuin Kristus rakasti seurakuntaa ja sovittaa siinä kauttaaltaan Kristuksen ja seurakunnan suhdetta miehen ja vaimon suhteeseen avioliitossa.

Esityksensä hän päättää sanoilla: ~Tämä salaisuus on suuri (ro vovto [xeya saviv); minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa" (Ef. 5: 32). Kristuksen ja seurakunnan suhde on siis apostolin mukaan salaisuus, jonka käsittämiseen aviosuhde tarjoo ikäänkuin avaimen, kun sitä uskossa tutkistelee. Ero Apokalypsin ja Paavalin välillä on siinä, että se, minkä edellinen näkee toteutettuna vasta Karitsan häissä aikojen lopulla, sen näkee Paavali nyt jo elävänä todellisuutena Kristuksen ja seurakunnan yhteydessä.

Tämä on johtona Paavalin mysteeri-opin pääkohtaan, nimittäin Kristus-mysteeriin, jota koskevat lausunnot löytyvät etupäässä Efesolais- ja Kolossalais-k\r]eissä. Edellisessä hän jo 1: 9 puhuu Jumalan tahdon salaisuudesta, jonka sisältönä on se, että Jumala aikojen täyttyessä oli ~Kristuksessa yhdistävä yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä" (1: 10). Näillä sanoilla apostoli ilmaisee, että Jumalan aivoitus on täytetty Kristuksessa, kun nimittäin se mikä on maan päällä, s. o. liha eli ihmisyys, on saatettu taivaallisen s. o. jumaluuden täydelliseen valtaan ja yhteyteen.

Tällainen ihmisluonnon korotus on Jumalan pelastustahdon ikisalaisuus, eikä sillä ole muuta syytä, kuin että Jumala on sen niin hyväksi nähnyt. Ef. 1: 10 Paavali tähtää jumalihmisen aatteeseen, vaikka hän sen lausuu mysteerikielellä peitetyin sanoin. Mutta jumalihmisyydessä on Jumalan valtakunta periaatteessa toteutettu, sikäli kuin siinä Jumala on ensi kerran päässyt ihmistä täydellisesti hallitsemaan. Apostolin silmissä kajastaa suurenmoinen näkemys siitä, miten Jumalasta luopunut maailma Kristuksessa on saatettu Jumalan yhteyteen ja hänen valtansa alaisuuteen.

Efesolaiskirjeessä Paavali edelleen kirjoittaa: «tämä salaisuus (/xvatfjQiov) on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niinkuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut; josta te sitä lukiessanne voitte huomata, kuinka perehtynyt olen Kristuksen salaisuuteen (ev va fivavtjQia) vov xqiotov), jota menneitten sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niinkuin se nyt hengessä on ilmaistu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille: ~että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta" (Ef. 3: 3 —6).

Tästä lausunnosta käy selville: 1) että tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tullut apostolin tietoon, 2) että se on entisille sukupolville ollut salattu (vrt. Room. 16: 25) ja 3) että siihen sisältyy julistus siitä, että pelastus kuuluu myöskin pakanoille. Viimeksi mainittu seikka ei kuitenkaan voi muodostaa salaisuuden varsinaista sisällystä, koska nimittäin lupauksen kuuluminen pakanoille oli Abrahamista asti V. T:ssa hyvin tunnettu, eikä Paavali sen asian käsittämiseen voinut erikoista ilmestystä tarvita. Mutta pakanain pelastus on osa tuosta Ef. 1: 9, 10 mainitusta suuresta mysteeristä, että koko sarkillinen maailma on Kristuksessa asetettu Jumalan täydellisen hallitusvallan alle.

Kolossalaiskirjeessä apostoli vielä valaisee asiaa eri puolilta. Koi. 1: 25 ss. hän sanoo Jumalan taloudenhoidon mukaan saaneensa tehtäväksi julistaa ~sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja sukupolvista asti, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo." Apostolilla on tässäkin valtava näkemys silmäinsä edessä: Kristuksen persoonassa vallitseva Jumalan valta toteutuneena lukemattomissa ihmisissä ja nimenomaan pakanoissa siten, että Kristus asuu ihmisten sydämissä Hengen voimassa ja niin on takeena heidän tulevasta kirkkaudestaan.

Lennokkaissa sanoissa Paavali julistaa tuota ihanaa valonäkyä. — Toisessa luvussa Paavali tarkemmin kuvailee Kristussalaisuutta (2: 2) vastoin järkeisoppia ja perinnäissääntöjä. Kristuksessa asuu koko jumaluuden täyteys (Jt).rjocofjba) ja tämä täyteys kuuluu kaikille häneen uskoville. Kaikki mitä Kristukselle on tapahtunut, kuuluu myöskin heille: he ovat ympärileikatut Kristuksen ympärileikkauksella, he ovat kasteessa hänen kanssaan haudatut ja siinä myös hänen kanssaan herätetyt kuolleista.
'

He ovat hänen kanssaan eläviksi tehdyt, johon sisältyy syntien anteeksi antamus. Heidän vastustajansa ovat kukistetut: 1) laki, joka säännöksineen on pyyhitty pois ja naulittu ristiin,

2) pahat henkivallat, joista Kristus ylösnoustessaan on saanut riemuvoiton.

Kristuksen elämänkehitys ympärileikkauksesta ylösnousemiseen asti esitetään tässä Kristus-mysteerin mystilliseksi sisällykseksi. Varsinkin Kristuksen kuolema ja uudestaan eläväksi tuleminen muodostavat pääkohdat mysteerissä, ei kuitenkaan sellaisinaan, vaan uskoviin sovitetussa soteriologisessa merkityksessä. Lyhykäisesti voi siis tätä mysteeriä nimittää ..Kristuksen salaisuudeksi" (Koi. 4: 3) tai ..evankeliumin salaisuudeksi" (Ef. 6: 19). Nämä korkeat totuudet apostoli kätkee ikäänkuin pyhään verhoon, kenties enimmin huomattava Efesolaiskirjeen 1 luvussa, jossa kuvaus Jumalan tahdon mysteeristä (juvavijoiov vov 'dekrjfiavog %oy öeov) kohoaa voimakkaaksi, mutta samalla verhotuksi jumalallisen pelastusaivoituksen ylistysvirreksi.

1 Tim. 3: 16 v:ssä apostoli ikäänkuin yhteenvedossa esiintuo Kristusmysteerin eri puolet, osoittaakseen lyhyesti Jumalan seurakunnan ainoan aikean perustuksen. Ilmeisesti hän tässä liittyy saman luvun 9 värsyssä olevaan lausuntoon diakoneista, ~jotka pitävät uskon salaisuuden (/.ivavtjQiov vrjg movecog) hyvässä omassatunnossa". Häji selittää tässä Timoteukselle, mikä uskon salaisuus on, liittyen liturgiseen hymniin, jossa kristinuskon korkeimmat totuudet ovat puetut juhlallisiin, mystillisesti kaikuviin sakeisiin. Tarkoituksella hän tässä nimittää tuota salaisuutta Jumalisuuden salaisuudeksi" (fivovr/giov vrjg svasjisiag), sovittaen siihen pastoraalikirjeille ominaista evoefleiakäsitettä.

Vastoin sikäläisiä harhaopettajia, joiden mielestä totuus oli löydettävissä lennokkaan mielikuvituksen luomissa aatteissa, teroittaa Paavali, että terve oppi on jumalisuuden mukainen (1 Tim. 6: 3). Kristillinen totuus ei avaudu järkeilevälle ajatukselle, vaan vilpittömälle jumalisuudelle, joka nöyrästi ottaa vastaan sen, mikä ylhäältä annetaan. Pelkkä älyllinen liikkuminen yliaistillisissa asioissa johtaa aina harhateille, milloin sairaloisiin mielikuvitelmiin, milloin kielteiseen kritiikkiin.

3. KristushymnL

Paavalin kirjeistä näemme, että seurakunnan kokouksissa oli tapana veisata hymnejä ja hengellisiä lauluja (Ef. 5:18 —20; Koi. 3:16). Ilmestyskirjassa on meillä useita esimerkkejä tällaisista hymneistä (esim. 5: 9, 10; 15: 2—4). Pliniuskirjeessä Trajaanuksen ajalta sanotaan kristittyjen kokouksissaan veisanneen kiitost

Kristukselle, niinkuin Jumalalle. Tällainen hymni on meillä edessämme myöskin 1 Tim. 3: 16. Hymni jakautuu 3 säepariin. Yhteinen subjekti on ög—Hän, joka. Mitään päälausetta ei seuraa. Tosin voisi esim. Beckin tapaan ajatella 2 viimeistä säettä päälauseeksi, mutta siihen ei ole riittävää syytä. Parasta on uuden suomennoksen tapaan ajatella salatuksi subjektiksi Kristusta, joka samalla muodostaa hymnin päälauseen.

1 säepari: Hän joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskaantunut Hengessä.
Kristus-subjektin poisjättäminen, antaa lauselmalle huomattavasti mystillisen sävyn. Myöskin (pavegovv sana on mysteeriterminologiassa yleinen. Ensimmäisellä säkeellä on tuntuvasti johannekselainen sävy muistuttaen lausetta: ~sana tuli lihaksi". Kristuksen metafyysillinen preeksistenssi on lauseessa selvästi edellytetty. Kristus ilmestyi lihassa s. o. todellisesti inhimillisessä olomuodossa ja siihen kuuluvassa alennustilassa, mistä seurasi, että ihmiset, jotka näkevät sen, mikä silmään pistää, eivät häntä tunteneet, vaan loukkaantuivat häneen.

Mutta hän ~vanhurskaantui Hengessä". Tämä säe on Paavalin kirjoittamaksi jonkun verran hämärä, sillä Paavalilla on muutoin vanhurskauttamisen objektina ihminen; mutta tässä se on Kristus. Paikka muistuttaa jonkun verran Matt. 11: 19 löytyvää sanontaa: ~viisaus on oikeaksi näytetty (söixauo&r]) teoistaan". Weissin selitys, jonka mukaan Kristuksen messiaanisuus on näytetty oikeaksi Hengessä, ei tunnu tyydyttävältä, sillä tässä on kysymys jostakin enemmästä, nimittäin ihmisluonnon saattamisesta Hengen läpitunkemaksi.

Ei tätä Hengessä vanhurskaantumista myöskään ole supistettava ainoastaan ylösnousemiseen, vaan kuuluvat siihen yleensä kaikki Hengen voimavaikutukset Jeesuksen elämässä aina ylösnousemiseen ja Hengen vuodatukseen asti (Beck). Kristuksella oli hengen ja voiman todistus alkuperäisessä muodossa ja verrattomassa määrässä. Jumalallinen henkielämä on Kristuksen persoonassa periaatteessa ihmiskunrran vallannut ja läpitunkenut. Ihmisluonto on hänessä Jumalalle voitettu ja vanhurskaaksi tehty. Tämä on ensimmäinen säeparin mystillinen sisällys, siis periaatteessa sama kuin f.ivavr)Qiov vrjg (iaoueiag vov fieov tai {.ivatTjQiov tov XQiovvov niinkuin se edellä on esitetty.

2 säepari: „näyttäytynyt enkeleille saarnattu pakanain keskuudessa Kristus-mysteerin piiriin kuuluu myöskin henkimaailma. Se on ikäänkuin draama, jonka merkitys ja vaikutus ulottuu paljon kauemmaksi kuin meidän silmämme näkevät. Meille on ainoastaan suotu aavistaen tajuta Kristuksen saaman riemuvoiton ääretöntä kantavautta. Toinen säe exriQV/jdrj ey edveaiv on Paavalille tärkeä.

Olihan hän se mies, jolle pakanain evankeliumi erikoisesti oli uskottu. Olihan hänellä mitä suurimmat vaikeudet voitettavana, ennenkuin hän sai aikalaisensa käsittämään jumalallisen talouden hoidon salaisuuden, joka tarkoitti jokaisen ihmisen täydelliseksi saattamista Kristuksessa (Koi. 1 : 25 —28). Kristuksen valtakunnan ei pitännyt rajoittua juutalaisten eikä proselyyttien ahtaaseen piiriin, vaan sen piti lähteä voittokululle yli laajan pakanamaailman.

3 säepari: uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen."
Kristusmysteeri avautuu ainoastaan uskovalle. Se on viisailta ja ymmärtäväisiltä salattu, mutta lapsenmielisille ilmoitettu. Hymnissä on syvästi tunnettu Kristuksen vastustamaton riemukulku. Maailmassakin, joka muuten usein esiintyy Jumalan vastaisena piirinä, on Kristus raivaava itselleen tien uskoviin sydämiin. Ei henkimaailma eikä aistimaailma voi asettaa hänen vallalleen rajoja.

Viimeksi hän on otettu ylös kirkkauteen, jumalalliseen ikivalkeuteen, josta hän lähtenytkin on. Onko tämä hymni Paavalin itsensä alkuperäisesti kirjoittama? Sitä vastaan puhuu ensiksi öv/.uiovv sanan käytäntö Paavalille jonkun verran oudossa merkityksessä. Toinen seikka, joka oudoksuttaa, on se, ettei hymnissä ollenkaan kosketella Kristuksen kuolemaa, jolla kuitenkin on Paavalin uskonopissa niin keskellinen merkitys.

Tietysti sen voi sisällyttää säkeeseen: ~vanhurskaantui Hengessä", mutta odottaisi kuitenkin Paavalilta, että hän, luetellessaan kristinuskon pelastustotuudet, kuten esim. 1 Kor. 15: 3—5, erikoisesti niiden joukossa mainitsisi sen, että „Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden" 1 ) Kieltämättä on hymnillä enemmän johannekselainen luonne.
') Joku merkitys on tassi! sillä, miten 1 Kor. 2: 1 on luettava: iuiqtvqioi' vai ii ronjo/ov rov ih.ov. Toisessa värsyssä sanotaan sen silältönä olevan »Jeesus Kristus, ja hän ristiinnaulittuna". Lukutspaa iivodiqiov kannattavat alef A, C et paircs, lukutapaa /.uujtuijiov taas alef B, D, Q. W etc. U. T-in editioissa on yleensä ollut iiagrcoiov, ja samoin käännöksissä, mutta nyttemmin on Souter ottanut lukutavan ii.vann.uov tekstiin Oxfordin editioon. Uudemmista kääntäjistä sen on omistanut Myrberg. Jos lukutapaa iAvar>)oiov olisi alkuperäinen, olisi tässä paikka, jossa Paavali selvään lausuu, että mysteerin sisältö on ristiinnaulittu Kristus.

Tuntuu todennäköiseltä, että Paavali tässä on tahtonut esittää .Jumalisuuden mysteerin" erään liturgiasta otetun hymnin sanoilla, joissa juhlitaan jumalallisen sankarin riemuvoittoa. Hymni on ensimmäisen Timoteuskirjeen kulminatio. Apostoli nousee siinä ikäänkuin näkötorniin, josta avarat, siintävät näköalat joka haaralle aukenevat. Esineet menettävät siinä tarkat yksilökohtaiset ääriviivansa ja sulautuvat suureksi kosmilliseksi näkemykseksi. Hymnissä on jotakin siitä fieov aocpia sv /.ivav>]Qico, josta Paavali sanoo puhuvansa täydellisten keskuudessa (1 Kor. 2: 7).

Ne tosiasiat, jotka siinä mainitaan, muodostavat epäilemättä kristinuskon perustotuudet. Sellaisia ovat: Jumalan valtakunnan transcendenssi ja immanenssi, Kristuksen inkarnatio, voitto, kirkastus ja universaalinen pelastusmerkitys. Ja ihmeellistä kyllä ovat nämät tosiasiat vieläkin järjelle yhtä salattuja kuin silloinkin, mutta samalla ne ovat edelleen «totuuden patsas ja perustus." Ja uskovankin täytyy niihin nähden tunnustaa: ~nyt näemme kuin kuvastimesta arvoituksen tavoin, mutta kerran kasvoista kasvoihin 1 Kor. 13: 12..

Erkki Kaila.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832642?page=4&ocr=true

kirjoittaja jarrut Ti Loka 22, 2024 3:27 am

Esityksensä hän päättää sanoilla: ~Tämä salaisuus on suuri (ro vovto [xeya saviv); minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa" (Ef. 5: 32). Kristuksen ja seurakunnan suhde on siis apostolin mukaan salaisuus, jonka käsittämiseen aviosuhde tarjoo ikäänkuin avaimen, kun sitä uskossa tutkistelee. Ero Apokalypsin ja Paavalin välillä on siinä, että se, minkä edellinen näkee toteutettuna vasta Karitsan häissä aikojen lopulla, sen näkee Paavali nyt jo elävänä todellisuutena Kristuksen ja seurakunnan yhteydessä.

Erkki Kaila :: Jumalisuuden salaisuus (1 Tim. 3: 16).

Erkki Kaila :: Jumalisuuden salaisuus (1 Tim. 3: 16).

Jumalisuuden salaisuus (1 Tim. 3: 16).

3. KristushymnL

Vs: Erkki Kaila :: Jumalisuuden salaisuus (1 Tim. 3: 16).