Kansalaiskasvatuksesta. Mietteitä tri Antti J. Pietilän »Kansalaiskunnon käsikirja" nimisen kirjasen johdosta.

kirjoittaja Hellevi Pe Loka 04, 2024 8:16 am

Kansalaiskasvatuksesta.
Mietteitä tri Antti J. Pietilän »Kansalaiskunnon käsikirja" nimisen kirjasen johdosta.

«Yksityisen kansalaisen kansalaiskunto kuuluu kansakunnan valtiollisen ja yhteiskunnallisen elämän perusehtoihin" — niin alottaa tri Pietilä yllämainitun kirjasensa, ja siihen lausuntoon täytyy jokaisen ajattelevan kansalaisen yhtyä. Mutta kansalaiskuntoa ei saavuteta ilman kansalaiskasvatusta. Sen tarpeellisuus on siis myöskin myönnettävä ja se myönnetäänkin. Onpa sillä alalla jotakin jo tehtykin.

Lukuunottamatta sitä työtä, jota kirkko ja koulu ovat jo vuosisatoja tehneet lasten, nuorison ja aikuisten kasvattamiseksi, ovat viime aikoina myöskin yksityiset kansalaiset ja kansalaisryhmät niinkuin erinäiset kristilliset yhdistykset, nuoriso- ja raittiusseurat, lukukerhot, kotiopintopiirit y. m. valistusseurat, vieläpä valtiolliset puoluejärjestötkin tehneet kansalaiskasvatusta tarkoittavaa työtä. Sitä on tehty m. m. sanomalehdistön ja yleensä kirjallisuuden sekä vapaan esitelmätoiminnan muodossa.

Mutta ei tarvitse paljoakaan tutkia kansamme elämää nykyään huomatakseen, että se, mitä tähän saakka on kansalaiskunnon kasvattamiseksi tehty, on ollut aivan riittämätöntä, vieläpä monasti omiaan pikemmin heikontamaan kuin vahvistamaan kansalaiskuntoa. Paljon on tehty sellaista kansalaiskasvatustyötä, joka on saattanut uskonnollis-siveelliset ihanteet, siis todellisen kansalaiskunnon varmimman perustuksen laajoissa piireissä sortumaan, jolloin yksilöt ovat jääneet kokonaan oman itsensä ja lähinnä tavoiteltavissa olevien etujensa varaan, ja seurauksena on ollut kaiken vakavan vastuunalaisuudentunteen katoaminen.

Ei ainoastaan taloudellisessa toiminnassa, liike-elämässä, vaan myöskin yhteiskunnallisessa ja valtiollisessa elämässä ovat kaikellaiset ala-arvoiset kiihoittimet, niinkuin väärän voiton-, kunnian- ja vallanhimo, alkaneet syrjäyttää oikean kunnian- ja velvollisuudentunnon, isänmaanrakkauden ynnä muut jalommat vaikuttimet. Kuluneen vuoden surulliset tapaukset ovat toivottavasti vihdoinkin osoittaneet kaikille ajatteleville kansalaisille, mihin tuo uskonnollissiveellistä elämänkotsomusta polkeva n kansalaiskasvatus" johtaa.

Mutta samat surulliset kokemukset osoittavat myöskin, ettei sekään kansalaiskasvatustyö, jota uskonnollis-siveellisen elämänkatsomuksen kannattajat ovat tehneet, ole ollut täysin tarkoitustaan vastaavaa. Meillä on yleensä kaikessa kasvatustyössä tähän saakka ollut liiaksi intellektualistinen henki. Sanotaan, että tieto on valtaa, ja se on totta, mutta paikkansa pitää myöskin apostolin sana, että ~tieto paisuttaa ja vain rakkaus rakentaa". Tala viime mainittua totuutta ei ole tarpeeksi huomioon otettu.

Kansalle on koetettu jakaa tietoja, varsinkin ammattitietoja sekä tietoja yhteiskunnallisen ja valtiollisen elämän aloilta, mutta on unohdettu, että yhteiskunnallinen ja valtiollinen sivistys pohjaltaan perustuu luonteen kasvatukseen, sielun sivistykseen. Oikeata kansalaiskuntoa ei istuteta nuorisoon vain sillä, että sille annetaan kaikenlaisia teknillisiä tietoja ja mahdollisesti opetusta lakien ja vakiomuodon tuntemisessa. Amerikalainen lasten olojen tutkija Stanley Hall on väittänyt, että itäisessä Lontoossa toimivien n. s. vapaiden jatkokoulujen kasvaminen on selvästi aiheuttanut sellaisten rikosten lisääntymistä, jotka johtuvat yksipuolisesta järjen kehittämisestä.

Ja meidänkin maassamme saavutettu kokemus osoittaa, että ne jotka enimmän lakien määräyksiä kiertävät, tavallisesti kyllä tuntevat lait ainakin yhtä hyvin ja paremminkin kuin ne, jotka niitä noudattavat. Tunnettu siveellisen kasvatuksen erikoistutkija Foerster sanoo, että pelkällä yhteiskunnallisten laitosten ja lakipykälien tietämisellä ei ole mitään arvoa, ellei ihmisen tahtoa ole innostettu, vahvistettu ja kirkastettu, niin että se käsittelee kaikkia ammatti- ja elämänkysymyksiä vakavalla kansalaismielellä.

Ellei lyhytnäköistä, ansaitsemista tavoittelevaa mieltä, joka on ilman minkäänlaista siveellistä ja yhteiskunnallista näköpiiriä, saada muutetuksi, ellei nuorta ihmistä johdeta käsittämään tulevassa ammatissaan esiintyviä todellisia tehtäviä ja kysymyksiä korkeammalta kannalta kuin omia tarkoitusperiään ajavan rosvon tai maankiertäjän, ellei häntä opeteta asettumaan korkeampien vaikuttimien palvelukseen kuin oman, mieskohtaisen, lähinnä tajuttavan etunsa — ellei tätä kaikkea tehdä, silloin tulee kaikesta kansalaiskasvatuksesta, kaikesta laintuntemuksesta vain välikappale sen käsissä, joka pyrkii sallimaan itselleen kaikki joutumatta silti kiinni.

Tarvitaan — sanoo edelleen sama siveellisen kasvatuksen erikoistutkija — sellaista kansalaiskasvatusta, joka johtaa yksilöä joka tilaisuudessa siten edustamaan omia etujaan ja käsityksiään taikka sitten oman ahtaamman yhteiskunnallisen piirinsä etuja ja käsityksiä, ettei hän sitä tehdessään riko korkeampaa valtiollista kokonaisuutta ja järjestystä, vaan päin vastoin syventää ja tukee niitä.

Tarvitaan sellaista kansalaiskasvatusta, joka asettuu vastustamaan pelkkää yksilöllistä tahtoa ja joka kasvattaa kansalaisissa yhteiskunnallista vastuunalaisuudentuntoa tarkoituksenmukaisen harjoituksen, innostumisen ja opetuksen kautta. Tarvitaan kansalaiskasvatusta, joka vastaavien sivistystilaisuuksien avulla saattaa aikuiset ajattelemaan kaiken toimintansa yhteiskunnallista kantavuutta ja kohottaa heidät pelkkien omien etuharrastusten yläpuolelle.

Tällaisen kansalaiskasvatuksen tekee välttämättömäksi se kansanvaltainen kehitys, jossa meidän kansamme on ennättänyt pitemmälle kuin useimmat muut sivistyskansat. On saatava selväksi jokaiselle kansalaiselle, että oikeudet tuovat mukanaan velvollisuuksia, että erittäinkin valtiolliset ja yhteiskunnalliset oikeudet, kuten yleinen äänioikeus, sananvapaus, kokous-, yhdistys-, painoja elinkeinovapaus ynnä muut sellaiset vapaudet tuovat mukanaan myöskin vastaavia vejvollisuuksia ja tekevät jokaisen kansalaisen ei ainoastaan puolueen jäsenenä, vaan myöskin henkilökohtaisesti vastuunalaiseksi siitä, mitä yhteskunnallisessa ja valtiollisessa elämässä tapahtuu.

Tällaista vastuunalaisuuden tuntoa on meillä ollut liian vähän, kuten näkyy varsinkin siitä, että laajat kansan kerrokset ovat saattaneet antaa luottamuksensa henkilöille, joiden yksityinen elämä on ollut sellaista, ettei heitä olisi luullut voitavan ajatellakaan mihinkään julkiseen luottamustoimeen. Tosin täytyy uskoa, että valitsijat useimmissa tapauksissa eivät ole tunteneet niitä henkilöitä, joille he ovat luottamuksensa antaneet, mutta niin ei suinkaan ole läheskään kaikissa tapauksissa asianlaita. Ken nykyään liikkuu työläispiireissä, saa kauhukseen kuulla, mitä kaikkea niissä kerrotaan kukistetun kapinaliikkeen ulkomaille paenneista johtajista.

Kansalaisilla, jotka tieten ovat valinneet luottamusmiehikseen heittiöitä, ei ole aavistustakaan siitä, mitä on kansalaisten yhteiskunnallinen vastuunalaisuus. Meilläkin' pitää paikkansa englantilaisen sivistyshistorioitsijan Leckyn väite, että seurauksena kansanvaltaisesta kehityksestä on, että valtiollista vaikutusta saavuttaa yhä useampi sellainen henkilö, jolla ei ole takanaan kuten vanhalla ylimystöllä syvään juurtuneita valtiollisia perhetraditioita ja valtiollista kasvatusta ja että sellaiset henkilöt tuovat mukanaan julkiseen elämään yksityisen ammattinsa kaikki poroporvarilliset tottumukset ja rajoitetut näkökohdat, etuharrastusten koko yksilöllisen kiihkon ja ..omatekoisen miehen" kaiken yksipuolisen energian.

Sellaiset henkilöt eivät ollenkaan käsitä sovittelujen välttämättömyyttä, jotta taistelevien vastakohtien välillä voitaisiin löytää jonkullainen modus vivendi, elämisen mahdollisuus. He eivät käsitä, että isänmaatansa rakastavan kansalaisen on pakko, vaikkakin hän pysyy periaatteissaan, ottaa huomioon, että on olemassa muita ihmisiä, joilla on toiset käsitykset ja joita ei tuossa tuokiossa voida olemattomiin hävittää.

Mitä on sitten tehtävä, jotta tällainen yhteiskunnallinen mieliala ja oikea kansalaiskunto kasvaisi kansassamme? Muuta keinoa ei ole kuin kansalaiskasvatus. Jos se työ, mitä sillä alalla on tähän saakka tehty, on ollut joko puutteellista tai aivan harhaan eksynyttä, niin on koetettava uusia keinoja ja ennestään hyviksi havaittuja on entistä ahkerammin käytettävä.

Kaikkein kipeimmin kaipaavat tällaista kasvatusta ne kymmenet tuhannet harhaan johdetut kansalaiset, jotka viime keväänä nousivat kapinaan laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Ja juuri niitä silmällä pitäen onkin yllämainittu tri Pietilän käsikirja laadittu. Mutta sellaiset asiat kuin kansalaiskunnon merkitys kansakuntien ja yksityisten elämässä, jumalanpelko kansalaiskunnon perustus, laillisen järjestyksen kunnioittaminen, yhteiskunnallinen mieliala, mieskohtaisen vastuunalaisuuden tietoisuus, suoruus ja rehellisyys, uskollisuus elämänkutsumuksessa, elämän vaatimusten kohtuullisuus sekä rakkaus kotiin ja perheeseen, joita tekijä tässä kirjasessaan käsittelee, ovat epäilemättä niitä, joihin, kaikessa kasvatustyössä on entistä enemmän huomiota kiinnitettävä.

Niitä sopii käsitellä saarnoissa ja raamatunselityksissä, vieläpä lukukinkereilläkin. Niinikään sopivat sellaiset asiat pohdittaviksi myöskin kansanopistoissa, nuoriso- ja raittiusseuroissa, jopa ompeluseuroissakin, ja tri Pietilän käsikirjan eri luvut soveltuvat varsin hyvin sellaisinaan keskustelun pohjaksi. Kirjanen, joka on saavuttanut sellaisen, meidän oloissamme harvinaisen menekin, että sen ensimmäinen, 20,000 kappaleen painos muutamassa viikossa loppuunmyytiin, ei kaipaa enään erityistä suosittelua. Huomautamme vain, että siitä on äskettäin ilmestynyt toinen painos, jonka on kustantanut Edistysseurojen Kustannus 0.Y., ja maksaa se I: 50.

K. K. Aro.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832643?page=24&ocr=true

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
				1	2	3
4	5	6	7	8	9	10
11	12	13	14	15	16	17
18	19	20	21	22	23	24
25	26	27	28	29	30

Kansalaiskasvatuksesta. Mietteitä tri Antti J. Pietilän »Kansalaiskunnon käsikirja" nimisen kirjasen johdosta.

Kansalaiskasvatuksesta. Mietteitä tri Antti J. Pietilän »Kansalaiskunnon käsikirja" nimisen kirjasen johdosta.

Kansalaiskasvatuksesta.Mietteitä tri Antti J. Pietilän »Kansalaiskunnon käsikirja" nimisen kirjasen johdosta.

Kansalaiskasvatuksesta.
Mietteitä tri Antti J. Pietilän »Kansalaiskunnon käsikirja" nimisen kirjasen johdosta.