Mielenkiintoinen aihe:Heini Junkkaalan uusi näytelmä kertoo narsismista

kirjoittaja Vierailija To Joulu 03, 2015 4:00 pm

Heini Junkkaalan uusi näytelmä kertoo narsismista

Raisa Rauhamaa

Olipa kerran minä -teoksen pääosassa on Kirjailija, joka haluaa tehdä vaikutuksen kirjoittamalla ylivertaisen näytelmän. Asetelma on kiehtova, sillä Kirjailija on Heini Junkkaalan alter ego.
Todellisuuspakoa. Minna Haapkylä näyttelee Olipa kerran minä -näytelmässä Kirjailijaa, joka päätyy uhraamaan läheisimmän ihmisensä kirjoitettuaan omaa narsismiaan hivelevän näytelmän narsismista. Kuva: Timo Teräväinen

Minulla oli nelisen vuotta sitten kovasanainen riita puolisoni kanssa. Sen seurauksena tajusin, miten voimakkaasti narsismi ohjaa toimintaani, kertoo näytelmän Olipa kerran minä – Narsistin kootut totuudet kirjoittanut Heini Junkkaala.

– Se oli kuin salaman välähdys: näin psyykeni ytimessä olevan, nähdyksi tulemisen vajeen, jonka ympärille persoonallisuuteni oli rakentunut. Näky oli niin puistattava, että siitä piti kirjoittaa.

Prosessi vei Junkkaalan miettimään, miksi tarve tulla nähdyksi ja arvostetuksi työn kautta ohitti puolison tarpeet.

Narsismi on tuttu sana 2000-luvun minä-sukupolvelle.

– Eivät sanat tyhjästä synny. Ajassamme on arvoja, jotka tarjoavat narsistiselle käytökselle hyvän maaperän. Näitä ovat muun muassa materialismi, ulkonäkö- ja yksilökeskeisyys, kilpailuhenkisyys ja julkisuuden tavoittelu. Yhteisöllisyyttä arvostavassa yhteiskunnassa meidän hyperindividualistisuuttamme ja huomion himoamme paheksuttaisiin, Junkkaala pohtii.

Ajassamme on arvoja, jotka tarjoavat narsistiselle käytökselle hyvän maaperän. Näitä ovat muun muassa materialismi, ulkonäkö- ja yksilökeskeisyys, kilpailuhenkisyys ja julkisuuden tavoittelu. "
- Heini Junkkaala

Narsismin ytimessä on häpeä

Näytelmän avainlause on "Mä en enää nykyään jaksa tehä mitään ilman yleisöö". Kirjailijan kunnianhimoinen toiminta kiertyy sen ympärille. Näytelmän henkilögalleria koostuu egopullistelijoista sadisteihin.

– Narsismin ytimessä on häpeä ja tyhjyys, vaikka sitä joskus erehdytäänkin pitämään itserakkautena. Parisuhteessa patologinen narsisti on sielun ryöstäjä: toisen kautta voi kokea olevansa olemassa oman minuuden ollessa niin hauras, Heini Junkkaala sanoo.

Hän pyrkii kirjoittaessaan mahdollisimman tarkkaan psykologiseen havaintoon ihmisestä.

– En ole psykologian ammattilainen, mutta käsitykseni mukaan sairas narsismi eli narsistinen persoonallisuushäiriö johtuu varhaisen kiintymyssuhteen ongelmista, jolloin lapsen eriytymisprosessi häiriintyy. Jos suhde on turvaton, lapsi ei opi käsittelemään häpeää. Häpeän kokemuksesta tulee niin sietämätön, että se pitää koteloida.

– Narsistin käytös perustuu häpeän väistämiseen ja ilmenee usein häpeämättömänä käytöksenä. Pelko häpeän paljastumisesta siirretään läheisen häpäisemiseen.

Olipa kerran minä -näytelmässä nähdään myös julkisuuden henkilöitä. Eräästä heistä Kirjailija tunnustaa: "Toivon, et se kattoo mua ja ajattelee, et tollanen toi on: aina niin läsnä, niin kiihkee, kaikki kollegat sitä arvostaa ja onpa se timmissä kunnossa."

– Jussi Parviaisen monologi näytelmässä on hylätyn ihmisen hätähuuto. Käsitykseni mukaan Parviainen ajattelee narsismista niin, että se on pyrkimystä ylittää inhimilliset rajat ja tulla Jumalan kaltaiseksi, kertoo Junkkaala. Oikeassa elämässäkin Parviainen valmistelee väitöskirjaa Kristuksen menestystarinasta ja aikoo näytellä Kristuksen roolin.

Mika Myllylän kohtalossa Junkkaala tuo esiin, miten häpeä vääristää mittakaavat. Kirjailija toteaa: "Se luuli, et koko maailma ajattelee sitä."

Mitä vakavammasta narsismista on kyse, sitä uhkaavampaa on elää ihmisen kanssa, joka oikeasti näkee minut. Siinä piilee todellinen riski: Mitä, jos hän näkee tyhjyyteni?"
- Heini Junkkaala

Lapsuus ja seksuaalisuus

Yleisöä kohahduttavaa näytelmää tavoitellessaan Kirjailija haluaa loksauttaa katsojien leuat ja päätyy pauhaamaan, että homoseksuaalisuuskin on narsistinen häiriö: "Homoseksi on yritys eheyttää jotain, mikä on rikki…Se on yritys tulla kokonaiseksi mieheksi tai kokonaiseksi naiseksi. Se ei oo yhteyden luomisen akti vaan läpeensä narsistinen tapahtuma."

– Radikalisoitunut ääni minussa vaati tätä, vaikka väite on poliittisesti epäkorrekti, sanoo Heini Junkkaala, jonka kohunäytelmä Kristuksen morsian pohti kristinuskon suhdetta sukupuoleen ja seksuaalisuuteen.

– Minä uskon, että lapsuus vaikuttaa osaltaan homoseksuaalisen identiteetin syntyyn. Se ei ole ainoa selittävä tekijä, mutta jokin yhteys seksuaalisuudella ja lapsuudella on. En ole tietenkään itse keksinyt homoeroottisuuden ja narsismin yhteyttä. Onhan tämä läsnä jo Narkissos-myytissä, jossa mies katsoo omaa kuvaansa lammesta ja rakastuu tähän mieheen niin, että nääntyy kuoliaaksi.

Yrittäessään kirjoittaa omaa narsismiaan hivelevän näytelmän narsismista Kirjailija päätyy uhraamaan kaikkein läheisimmän. Puolison reaktio on viiltävä: "Sinun työsi, mitä ikinä se juuri nyt onkaan, on aina tärkeämpää kuin minä. Meillä ei ole tällä hetkellä lainkaan kahdenkeskistä todellisuutta. Ja pahinta ja surullisinta on, että sinä et tunnu edes kaipaavan sitä."

– Pakonomainen työnteko on näytelmän Kirjailijalle loputonta kiimaa tulla nähdyksi suuren yleisön edessä ja pakoa läheisestä ihmissuhteesta. Se on kykenemättömyyttä elää arkea, koska juuri arjen keskellä tyhjyyden tunne muistuttaa olemassaolostaan. Mitä vakavammasta narsismista on kyse, sitä uhkaavampaa on elää ihmisen kanssa, joka oikeasti näkee minut. Siinä piilee todellinen riski: Mitä, jos hän näkee tyhjyyteni?

Kysymykseen, onko Junkkaala parantunut, hän naurahtaa.

– Ainoa apu kyltymättömään arvostuksen nälkään taitaa olla ikääntyminen. En usko, että tarpeeni ovat muuttuneet, mutta olen tullut niistä tietoisemmaksi. Yritän vaikuttaa toimintaani. Teot ovat valintoja: ne ratkaisevat ja niissä on muutoksen mahdollisuus.
Heini Junkkaalan Olipa kerran minä -näytelmän ohjaa Milja Sarkola. Näytelmän kantaesitys on Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 25.11.
- See more at: http://www.valomerkki.fi/aiheet/kulttuuri/heini-junkkaalan-uusi-naytelma-kertoo-narsismista#sthash.fHelKUhC.dpuf

http://www.valomerkki.fi/vantaan-lauri/vantaan-lauri-arkisto/siedettavia-ristiriitoja

kirjoittaja Vierailija To Joulu 03, 2015 4:06 pm

Siedettäviä ristiriitoja
Vantaan Lauri / 17.03.2010 klo 07:00

Hanna Antila

Heini Junkkaalan näytelmässä kohtaavat uskonto ja perhe.
Heini Junkkaalalle hänen uusin näytelmänsä on henkilökohtaisin.

Marion on menossa naimisiin naisystävänsä kanssa. Hääaikeet kuitenkin katkeavat, kun Marion tulee uskoon ja kokee Jumalan kutsuvan häntä niin sanotusti eheytymään eli muuttumaan heteroksi. Marion liittyy konservatiiviseen Simeon-seurakuntaan, mikä järkyttää hänen luterilaisen kirkon pappina työskentelevää äitiään.

Näin alkaa tapahtumasarja, jossa toisistaan mittaa ottavat teologiset kysymykset ja ihmissuhteet ja kukin joutuu pohtimaan oman suvaitsevaisuutensa rajoja.

Kansallisteatterissa 26.3. ensi-iltansa saavan Kristuksen morsian -näytelmän teemat ovat näytelmäkirjailija, dramaturgi ja ohjaaja Heini Junkkaalalle omasta elämästä tuttuja. Hänelle Kristuksen morsian on ollut tähänastisista töistä vaativin ja henkilökohtaisin.

— Kristuksen morsian on ikään kuin sisäinen dialogini näyttämöllistettynä. Matka siihen, että pystyin kirjoittamaan tämän näytelmän, oli pitkä.

Naisen paikkaa etsimässä

Kristuksen morsiamen tarina sai alkunsa Heini Junkkaalan ollessa 13-vuotias teatterista ja jalkapallosta innostunut poikatyttö. Junkkaala kävi vanhempiensa kanssa viidennen herätysliikkeen tapahtumissa ja mietti, millaisen naisen Jumala hänestä haluaa ja millaiset tunteet ovat sallittuja.

— Mietin jalkapalloharrastuksen lopettamista ja ajattelin, että kasvatan pitkät hiukset. Tajusin poikkeavani normista. Tunsin olevani liian räväkkä ja hauskuutin ihmisiä, vaikka tuntui, että se rooli on varattu pojille. Ajattelin, että naisten pitäisi palvella miehiä ja olla hiljaisia.

Nyt 34-vuotiaana Heini Junkkaala ei ole ihan varma, miksi hänen kuvansa Jumalan tahdon mukaisesta naisesta oli sellainen kuin oli. Mitkä paineet tulivat sisältä, mitkä ulkoa? Oliko herätysliikkeessä todella jokin naisen malli, johon pyrittiin, vai oliko kyse yleisestä naisihanteesta, johon hän ei tuntenut sopivansa?

Naisen asema kristinuskossa ja se, millaisen seksuaalisuuden Jumala hyväksyy, herättävät Heini Junkkaalassa yhä ristiriitaisia ajatuksia.

— Raamattu on aina tuntunut patriarkaaliselta kirjalta. Nainen luotiin miehen kylkiluusta ja juuri nainen lankesi käärmeen houkutukseen. Keskeisten tarinoiden sankarit ja kaikki opetuslapset olivat miehiä, Junkkaala sanoo.

Joku toinen voisi sivuuttaa kysymykset sukupuolesta ja seksuaalisuudesta tai sanoa, etteivät ne ole kristinuskossa oleellisia, mutta naisen kanssa elävää Heini Junkkaalaa ne eivät jätä rauhaan.

— Minusta tässä ollaan Raamatun ytimessä. Koko Raamattu alkaa siitä, että luodaan kaksi erilaista sukupuolta. Läpi Raamatun kulkee punaisena lankana ajatus kahdesta eri sukupuolesta ja niiden erilaisista tehtävistä. Vanhassa testamentissa Jumalan ja luvatun kansan suhdetta verrataan miehen ja naisen suhteeseen, Uudessa testamentissa Kristuksen ja seurakunnan suhde rinnastetaan avioliittoon.

Ei hyviä eikä pahoja

Kirjoittaessaan Kristuksen morsianta Heini Junkkaala luki paljon kirjallisuutta, tutustui sukupuolirooleista ja homoseksuaalisuudesta käytyyn keskusteluun sekä haastatteli naispappeja ja heidän vastustajiaan.

— Ymmärrän kaikkia näytelmäni henkilöitä. Tässä ei ole hyviä ja pahoja, vaan erilaisia ihmisiä, jotka etsivät totuutta.

Yllätyksekseen Heini Junkkaala löysi itsestään niin homoaktivistin kuin fundamentalistikristitynkin piirteitä ja joutui miettimään, sulkevatko ne toisensa pois. On luonnollista ja helppoa luokitella ihmiset miehiksi ja naisiksi, homoiksi ja heteroiksi, konservatiiveiksi ja liberaaleiksi, vasemmistolaisiksi ja oikeistolaisiksi, mutta todellisuus on moniulotteisempi.

"Olen alkanut ymmärtää, että ristiriitainen
olo voi olla pysyvä ja hyväkin olotila."

Nykyaika suosii sloganeiksi ja ytimekkäiksi sitaateiksi sopivia mielipiteitä, mutta monessa asiassa on niin monta puolta, ettei niistä sellaisia synny.

— Olen alkanut ymmärtää, ettei kaikkia sisäisiä ristiriitoja voi ratkaista ja että ristiriitainen olo voi olla pysyvä ja hyväkin olotila, Junkkaala pohtii.

Päästääkseen eroon ihmisten lokeroinnista ja ymmärtääkseen paremmin erilaisia mielipiteitä on oltava valmis kuuntelemaan ja asettumaan hetkeksi toisen asemaan.

— Tätä näytelmää kirjoittaessani lähtökohtana oli, etten asettuisi kenenkään henkilöhahmon yläpuolelle. Jos tein jonkun kohdalla niin, se oli merkki siitä, että hahmoa oli vielä työstettävä.

Riittämättömyyttä ja turvallisuutta

Konservatiivisen Simeon-seurakunnan ja erilaisten teologisten näkemysten aiheuttamien jännitteiden kuvaus perheen sisällä saa väkisinkin miettimään, mikä näytelmässä kuvaa Heini Junkkaalan omaa elämää. Hänen isänsä Timo Junkkaala kun on viidennen herätysliikkeen keskeisiä hahmoja, teolo-gian tohtori ja Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja. Isä ja tytär ovat monista asioista eri mieltä, mutta välit ovat hyvät.

— Isä on ensimmäinen teologinen opettajani ja hänen kanssaan olen aina puhunut paljon, Heini Junkkaala kertoo.

Kuvaamalla konservatiivista Simeon-seurakuntaa Heini Junkkaala ei halua osoitella mitään uskonnollista yhteisöä kohti, eikä se kuvaa viidesläisyyttä.

— Haluan korostaa, etten ole mikään uskonnon uhri. Itsehän halusin mennä tilaisuuksiin, vaikka koinkin, etten täyttänyt normeja. Vanhempani eivät painostaneet mihinkään suuntaan. Veljeni eivät käyneet tilaisuuksissa, vain minä ja kaksoissiskoni.

Vaikka Heini Junkkaala koki lapsuuden ja nuoruuden hengellisissä tilaisuuksissa riittämättömyyttä, päällimmäisenä mieleen on jäänyt turvallisuuden tunne. Saman tunteen hän saavuttaa yhä lukiessaan Raamattua, laulaessaan virsiä tai istuessaan kirkon penkissä. Saman tunteen hän voi saavuttaa myös teatterissa, kun erilaiset ihmiset kokevat jotakin yhdessä ja palaavat taas arkeen, kenties hieman levollisempina ja ymmärtäväisempinä.

Kristuksen morsian 26.3. alkaen Kansallisteatterissa
- See more at: http://www.valomerkki.fi/vantaan-lauri/vantaan-lauri-arkisto/siedettavia-ristiriitoja#sthash.zqeG8Or6.dpuf
http://www.valomerkki.fi/vantaan-lauri/vantaan-lauri-arkisto/siedettavia-ristiriitoja

kirjoittaja Vierailija To Joulu 03, 2015 4:26 pm

Vaikka Heini Junkkaala koki lapsuuden ja nuoruuden hengellisissä tilaisuuksissa riittämättömyyttä, päällimmäisenä mieleen on jäänyt turvallisuuden tunne. Saman tunteen hän saavuttaa yhä lukiessaan Raamattua, laulaessaan virsiä tai istuessaan kirkon penkissä. Saman tunteen hän voi saavuttaa myös teatterissa, kun erilaiset ihmiset kokevat jotakin yhdessä ja palaavat taas arkeen, kenties hieman levollisempina ja ymmärtäväisempinä. kirjoitti:

Olisi todellakin mielenkiintoista saada lukijakunnan mielipiteitä!
-Uskohan ei ole mikään tunne - ei kirkossa eikä kirkon ulkopuolella - vai -onko se?

kirjoittaja Sponsored content

Mielenkiintoinen aihe:Heini Junkkaalan uusi näytelmä kertoo narsismista

Mielenkiintoinen aihe:Heini Junkkaalan uusi näytelmä kertoo narsismista

Lisää mielenkiintoista: Siedettäviä ristiriitoja

Vs: Mielenkiintoinen aihe:Heini Junkkaalan uusi näytelmä kertoo narsismista

Vs: Mielenkiintoinen aihe:Heini Junkkaalan uusi näytelmä kertoo narsismista