Olavi Peltola :TOINEN KIRJE TIMOTEUKSELLE

TOINEN KIRJE TIMOTEUKSELLE
Olavi Peltola

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/ut3l.html

JOHDANTO
Kristillinen kirkko on pitänyt tätä kirjettä Paavalin viimeisenä kirjeenä, historiallis-kriittinen tutkimus taas vuosisadan vaihteessa tehtynä sepitelmänä, joka on pantu Paavalin nimiin. Noin vuonna 70 jKr. syntynyt piispa Polykarpos lainaa kirjeessään Filippiläisille molempia Timoteuskirjeitä (Fil 4:1; 5:2; 9:2; 12:3). Kirjeessä ei ole mitään, mistä ehdottomasti voidaan väittää, ettei Paavali ole voinut sitä kirjoittaa.

Kirjeen kirjoittamispaikkana on pidetty Roomaa ja päätelty, että Paavali oli vapautunut ensimmäisestä vankeudestaan (vrt. Apt 28:30; Fil 1:25). Hän oli tehnyt vielä kerran matkan Aasiaan (2 Tim 4:13,20) ja sillä matkalla hänet oli vangittu uudelleen (1:4). Vangitseminen tapahtui ehkä Trooassa yllättäen eikä Paavali saanut mukaansa edes rakkaita pergamenttejaan (ehkä VT:n kreikankielinen käännös) (4:13). Hänet oli kuljetettu Roomaan (1:16-17). Uusi vankeus oli edellistä kovempi (2:9). Nyt hän oli vakuuttunut siitä, että hänet uhrataan (4:6). Tämän näkemyksen mukaan Paavali mestattiin 60-luvun puolivälin jälkeen, viimeistään vuosina 67 tai 68. Kirkon perimätiedon mukaan Paavali ja Pietari mestattiin keisari Neron aikana. Nero kuoli 68. Rooman palon jälkeinen suuri kristittyjen vaino alkoi vuonna 64. Tätä vuotta on pidetty Paavalin aikaisimpana mahdollisena kuolinvuotena.

90-luvulta peräisin oleva Kleemensin kirje korinttolaisille puhuu Paavalin kuolemasta. "Veljesvihan ja riidan tähden Paavali saavutti kestävyydellään voittopalkinnon. Seitsemästi hän oli vankina, hänet ajettiin maasta ja häntä kivitettiin, mutta näin hänestä tuli julistaja sekä idässä että lännessä ja hän saavutti sen jalon maineen, mikä hänen uskoonsa liittyy. Ja kun hän sitten, koko maailmalle vanhurskautta opetettuaan oli tullut lännen rajoille ja oli antanut todistuksen hallitsijoiden edessä, hän erkani tästä maailmasta ja tuli otetuksi pyhään paikkaansa kestävyyden suurimpana esikuvana" (1 Kleem 5:5-7).

SISÄLTÖ

Kirjeen voimme jakaa kolmeen osaan.

1. Ystävyyden ja rohkaisun sanoja Timoteukselle (2 Tim 1:1-2:15)

2. Harhojen synnyttämä luopumus ja taistelu sitä vastaan (2:14-4:5)

3. Paavalin jäähyväiset, muutamia käytännöllisiä asioita ja mainintoja

henkilöistä (4:6-22)

SANOMA

Kaikki ei sujunutkaan Efeson seurakunnassa niinkuin Paavali oli toivonut kirjoittaessaan 1 Tim:n. Timoteus ei kyennyt rauhoittamaan seurakuntaa ja harhaopit levisivät. Timoteus masentui. Paavali halusi rohkaista nuorempaa työtoveriaan (2 Tim 1:6-7), jonka hän oli jo tuntenut parikymmentä vuotta. Paavalillakin oli vaikeaa. Hän oli jäänyt yksin, vain Luukas oli enää hänen kanssaan (4:11). Hän toivoi Timoteuksen ehtivän ennen kuolemaa saapua hänen luokseen (4:21) ja niin hän kirjoitti tämän kirjeen. Emme tiedä ehtikö Timoteus ajoissa.

Kirjettä on kutsuttu Paavalin testamentiksi rakkaalle pojalleen. Ensimmäinen Timoteuskirje käsiteli monia seurakunnan elämään liittyviä käytännön asioita. Sitä luettiin seurakunnan kokoontuessa. Se on tyyliltään virallinen. Toinen kirje on paljon persoonallisempi ja siinä on voimakkaita tunneilmauksia. "Tämä kirje on harmaantuvan sankarin taisteluhuuto kilparadan puolivälissä olevalle nuorelle miehelle. Mutta se on samalla vanhuksen hiljainen, riemullinen joutsenlaulu, kun hän unohtaen taakse jääneen, näkee päämäärän lähenevän ja voittopalkinnon olevan varman" (Wirén).

1. YSTÄVYYDEN JA ROHKAISUN SANOJA TIMOTEUKSELLE (2 Tim 1:1-2:15)

Paavalin ja Timoteuksen ystävyys

Paavalin suhde Timoteukseen oli mitä sydämellisin. Heidän uskonveljeytensä ja työtoveruutensa on eräs Raamatun jaloimmista ystävyyssuhteista. Paavali oli nyt vankina, jonka vuoksi ystävät häpesivät häntä. Hän toivoi, ettei Timoteus tekisi niin (2 Tim 1:8. Timoteus oli jo aikaisemmin seurannut uskollisesti Paavalia niissä vainoissa ja kärsimyksissä, joita tämä oli joutunut kestämään Timoteuksen kotiseudulla (3:11). Nyt Paavali oli kokenut senkin, että kaikki ystävät jättivät hänet yksin vaikeassa tilanteessa (4:16). Samoin hän joutui kokemaan, että hänen keskeisimmän työkenttänsä, Aasian maakunnan kaikki uskovat olivat luopuneet hänestä (1:15). Timoteukselle Paavali saattoi kuitenkin kirjoittaa: "Koeta päästä pian luokseni" (4:9), "yritä päästä tulemaan ennen talvea" (4:21). Hän koki, ettei Timoteus ollut häntä jättänyt.

Paavali muisti Timoteuksen kyyneleet, kun he olivat eronneet (2 Tim 1:4). Ehkä juuri siinä tilanteessa Paavali oli vangittu ja häntä oli lähdetty viemään Roomaan. Timoteus oli matkustanut Efesokseen. Nyt Paavali toivoi saavansa jälleen nähdä hänet voidakseen sydämensä pohjasta iloita. Todellinen ystävä uskaltaa ja kykenee rohkaisemaan ja auttamaan vaikeissakin tilanteissa (1:16,18. Mikä etuoikeus onkaan omistaa edes yksi tällainen uskonystävä!

Paavali oli Timoteukselle esikuva

Timoteus oli kuunnellut vuosia Paavalin terveitä opetuksia ja seurannut hänen elämäntapaansa (2 Tim 3:10). Siinä hänelle nyt esikuva vaikeassa seurakunnan kaitsemistehtävässä (1:13). Hän oli kuunnellut Paavalia sekä henkilökohtaisesti että yhdessä muiden kanssa (2:2). Siksi Paavali kehotti miettimään hänen sanojaan (2:7) ja muistamaan, mitä hän on julistanut (2:8. Paavali oli myös pannut kätensä Timoteuksen päälle silloin, kun tämä asetettiin lähetystyöntekijän tehtävään (2 Tim 1:6; 1 Tim 4:14). Siinä Timoteuksen haltuun oli uskottu se hyvä, se Jumalan armolahja (2 Tim 1:6), joka hänen tuli nyt Pyhän Hengen avulla pitää tallessa (1:14) ja puhaltaa täyteen liekkiin.

Kärsimys kuuluu Jumalan valtakunnan työhön

Jumalan valtakunnan työhön kuuluu oleellisesti kärsimys. Kärsimys oli valtakunnan hallitsijan osa tässä maailmassa. Se on myös hänen seuraajansa osa. "Siksi minä saan kärsiä tätä kaikkea" (2 Tim 1:12). On suostuttava kärsimään evankeliumin vuoksi, kärsimään vaivaa ja nimenomaan pahaa, sillä nytkin Paavali oli vangittuna (1:8. "Olen vieläpä kahleissa kuin rikollinen" (2:9). Kristuksen seuraajan on oltava Jumalan silmissä luotettava (2:15) ja hän on sitä vain silloin, kun hän on kestänyt koetuksissa: "Millaisia vainoja olenkaan saanut kestää!" (3:11).

Sotilaan tavoin on kärsittävä kenttäolojen ja taistelun vaivaa (2 Tim 2:3). Kilpaurheilijan tavoin on harjoiteltava määrätietoisesti ja ankarasti (2:5). Maanviljelijän tavoin on tehtävä raskasta työtä (2:6). On keskityttävä yhteen asiaan eikä sekaannuttava moniin toimiin (2:4).

Paavalikin kärsi, mutta hän ei hävennyt sitä (1 Tim 1:12) eikä ollut siitä katkera. Elämän laki tässä maailmassa on, että kaikki, jotka haluavat elää Kristuksen Jeesuksen omina joutuvat uskossaan kärsimään (3:12). Toivon mukaan jaksamme kuitenkin sanoa Paavalin tavoin: "Kestän mitä tahansa" (2:10) ja näin Kristuksen Jeesuksen hankkiman pelastuksen ja ikuisen kirkkauden tähden. Muusta ei väliä, kunhan vain meille kullekin uskottu palvelutehtävä saadaan päätökseen ja kaikki kansat saavat kuulla evankeliumin (4:17; Apt 20:24; 21:13). Lopulta Herra kuitenkin pelastaa omansa kaikesta pahasta ja vie turvaan taivaalliseen valtakuntaansa (2 Tim 4:18. Pahaa maailmassa on vain se, mikä irrottaa uskosta Jeesukseen.

Keskeisintä on uskon säilyttäminen loppuun asti

Tärkein asia Jumalan valtakunnan työntekijän elämässä on vilpitön ja aito usko (2 Tim 1:5). Tämän uskon saa aikaan yksin Kristus Jeesus (1:13). Vaikeinta elämässä on juuri uskon säilyttäminen loppuun asti (4:7; 1:13). Uskomme voi muuttua kelvottomaksi (3:8. ja se voi luhistua (2:18. Tämä voi tapahtua mieltymällä tähän maailmaan (4:9). Se voi tapahtua myös hyväksymällä uskon sisällöksi ja kohteeksi jotain muuta kuin Paavalin tunnustuksen: "Hän on meidät pelastanut, ei meidän tekojemme perusteella, vaan armonsa mukaisesti antamalla meille Kristuksen Jeesuksen" (1:9). Meidän on loppuun asti tiedettävä keneen uskomme (1:12). Uskomme ei ole sokeaa tarttumista tuntemattomaan. On olemassa elämämme loppuun asti vain yksi totuus pelastumisesta: "Pelastuksen Kristus Jeesus on hankkinut" (2:10) ja sinä "pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen" (3:15). Siihen autuuttava usko tarttuu ja siitä se pitää kiinni.

Voiman työhön antaa Jumalan armo

Voiman työhön ja kärsimysten kestämiseen antaa Jumala (2 Tim 1:8. Jumala antaa voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen (1:7). Pyhä Hengen läsnäolo merkitsee, että hän asuu nyt meissä ja hänen avullaan voimme pitää tallessa sen hyvän, mitä meille on uskottu (1:14).

Meitä vahvistaa myös Kristuksen Jeesuksen armo (2 Tim 2:1). Karu totuus jokaisesta uskovasta on, ettei yksikään pysy ehdottoman uskollisena Herralle. Olemme monella tavoin ja usein osoittautuneet uskottomiksi. Siksi meillä ei ole mitään mahdollisuutta pelastua tekojemme tai olemuksemme hyvyyden perusteella (1:9). Armoa ja laupeutta (1:2) täynnä olevan olemuksensa tähden Herra pysyy uskollisena (2:13) ja jaksaa puhdistaa meitä (2:21). Kun nyt tiedämme kuka ja millainen hän on, olemme varmoja siitä, että hän kykenee varjelemaan uskoamme häneen aina tulemuksensa päivään (1:12). Nyt uskallamme avoimin sydämin huutaa avuksi Herraa (2:22) ja kestää lujina luottamuksessa hänen armoonsa (2:12).

Ylistys Jumalalle

Jälleen tässä kuten 1 Tim:ssäkin tunnustetaan ja ylistetään Jumalaa hänen suurista pelastusteoistaan Kristuksessa Jeesuksessa kahden hymnin muodossa (2 Tim 1:9-10 ja 2:11-13). Jälleen ylistyksen perusaiheena on Jumalan ennen aikojen alkua tekemä päätös antaa meille Kristus Jeesus (1:9). Kaikki on sidottuna tähän päätökseen. Nyt Jumalan päätös on tullut julki, Jeesus on ilmestynyt, hän on kuolemallaan kuoleman voittanut ja tuonut meille elämän. Hän on lähettänyt maailmaan tästä kertovan evankeliumin (1:10). Nyt sitä kuulutetaan ja sen kautta hän kutsuu ja saa aikaan uskon (1:11,13).

Toinen hymni ylistää nimenomaan Herran uskollisuutta (2 Tim 2:11-13). Jokainen uskova kasvaa kiinni Jeesukseen, hänen sovituskuolemaansa ja siksi "saamme hänen kanssaan myös elää" (2:11). Hänen ylösnousemuksensa on tae myös meidän ylösnousemuksestamme. Se ei ole vielä tapahtunut (2:18, mutta tulee tapahtumaan. Emme ole vielä perillä ja siksi lujana kestäminen on ihme. Saatamme kääntää hänelle selkämme ja näin kieltää hänet toden tullen Pietarin tavoin. Siihen luhistuu uskomme eikä Herra tunne sitä, joka ei usko häneen. Herra on kuitenkin uskollinen ja hän on aina valmis armahtamaan sen, joka hänen tykönsä tulee.

2. HARHOJEN SYNNYTTÄMÄ LUOPUMUS JA TAISTELU SITÄ VASTAAN (2 Tim 2:14-4:5).

Pysy kiinni totuuden sanassa

Paavali antaa muutamia erinomaisia neuvoja taistelussa uskovia hämääviä harhoja vastaan. Tärkeintä on pysyä lujasti kiinni totuuden sanassa. Vain Jumalan laskema perustus pysyy lujana ja sen tuntomerkkinä Jumalan sana (2 Tim 2:19). "Tämä sana on varma" (2:11). Vain siinä on totuus (2:15,17). Jumalan sanan ydin on evankeliumi (1:10). Vain evankeliumi antaa meille lupauksen elämästä Kristuksen Jeesuksen yhteydessä (1:1). Vain evankeliumi julistaa, että Jeesus on Daavidin jälkeläinen ja on herätetty kuolleista (2:8. Vain evankeliumi opettaa, ettemme pelastu tekojemme perusteella (1:9) vaan uskomalla Jeesukseen (3:15).

Evankeliumi ainoana pelastavana totuutena on saatettava kaikkien kansojen kuuluville (2 Tim 4:17). Juuri evankeliumi on uskottu Paavalin haltuun (1:12). Paavalin opetus on tervettä ja se on aina esikuvana meille (1:13). Paavalin sanoja on mietittävä (2:7) ja uskollisesti seurattava hänen opetustaan (3:10). Paavalin kirjoitukset ovat pyhiä kirjoituksia kuten VT:nkin kirjoitukset (2 Piet 3:16).

Kirje antaa erinomaisen määritelmän Raamatusta Jumalan sanana. Jokainen pyhä kirjoitus, mikä tarkoittaa koko pyhää Raamattua, on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta (2 Tim 3:16, Thurén). Timoteus oli jo lapsuudesta asti tuntenut nämä pyhät kirjoitukset, sillä hänen äitinsä ja isoäitinsä olivat uskovia (1:5). Nyt hänen oli vain pidettävä kiinni siitä, mitä oli oppinut (3:14).

Pyydä Herralta viisautta ja tasapuolisuutta

Toinen neuvo on terve harkinta, johon Jumala on antanut meille kyvyn (2 Tim 1:7). Paavali vakuuttaa jokaiselle uskovalle: "Herra kyllä antaa sinulle ymmärrystä kaikkeen" (2:7; Jaak 1:5). Myös pyhät kirjoitukset antavat viisautta (2 Tim 3:15). On pysyttävä järkevänä kaikissa tilanteissa (4:5). On paettava jyrkkää kiihkeyttä, joka on nuoruudelle luonteenomaista (2:22). Me ehkä käyttäisimme sanaa fanaattisuus. Kiihkeyden sijasta on pyrittävä tasapuolisuuteen ja se on aina fanaatikolle sietämätöntä.

On pysyttävä erossa typeristä ja asiattomista väittelyistä. Niistä syntyy vain riitoja (2 Tim 2:23). Paavali sanoo suoraan: "Herran palvelija ei saa riidellä" (2:24,14). Vastustajia on ojennettava lempeästi (2:25). Valitettavasti tätä neuvoa on haluttomasti seurattu kristikunnan historiassa. Kerta toisensa jälkeen uskovat on vallannut "pyhä viha" toisinajattelevia kohtaan. Se on antanut laillisen mahdollisuuden purkaa sisimmässä kuohuvaa vihan tunnetta. Seurauksena yleensä on ollut vain suvaitsemattomuutta, kurjuutta ja uutta vihaa ja katkeruutta.

Eksytyksen tuntomerkkejä

Kolmas neuvo auttaa tunnistamaan erään tuon ajan uskovia eksyttävää harhaa. Paavali mainitsee suoraan nimeltä kaksi uskovaa opettajaa. He ovat eksyneet pois totuudesta (2 Tim 2:18). Hän väittää näiden puheitten olevan epäpyhiä ja tyhjänpäiväisiä ja harhauttavan yhä pitemmälle (2:16). Heidän perusväitteensä on, että uskovien ylösnousemus on jo tapahtunut (2:18. uskossa Kristukseen eikä uutta, ruumiillista ole enää edessä (vrt. 1 Kor 15:12). Uskova elää jo nyt täydellistä ja voittoisaa ylösnousemuselämää. Tällainen oppi leviää kuin syöpä (2 Tim 2:17), sillä se täyttää uskovan itsevarmuudella. Se johtaa ehkä ulkonaiseen hurskauteen, mutta syvimmiltään se kieltää ristin evankeliumissa olevan Jumalan voiman (3:5). Vain evankeliumi on Jumalan voima (Room 1:16).

Harhan kannattajilla on käsittämätön kyky kietoa valtaansa (2 Tim 3:6), villitä (3:8. ihmisiä. Alttiita ovat nimenoman sellaiset, jotka ovat vaikeuksien tai syntien kuormittamia ja kiihkeiden halujen heittelemiä ja siksi etsivät aina vain uusia opettajia, jotka ratkaisisivat heidän ongelmansa (3:7; Hepr 5:12-13). Tällaiset eivät "siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta" (2 Tim 4:3-4). He rakastavat vain itseään (3:2). Paholainen on vanginnut heidät ansaansa pakottaakseen heidät tahtoonsa (2:25). Toki sellaistenkin mieli saattaa muuttua, jolloin he tulevat tuntemaan totuuden ja selviävät ansasta (2:26).

3. PAAVALIN JÄÄHYVÄISET JA LOPPUTERVEHDYKSET (2 Tim 4:6-22)

Paavali koki, että hänen lähtönsä hetki oli tullut. Mutta vielä silloinkaan eivät koettelemukset olleet loppuneet. Monella tavoin häntä riisuttiin loppuun asti. Hän oli edelleen kahleissa kuin rikollinen (2 Tim 2:9). Ei ihme, että hän pyytää Timoteukselta: "Älä häpeä minua" (1:8. Hän tiesi, että vankeus päättyisi mestaukseen: "Minut itseni uhrataan" (4:6). Hänen verensä vuodatetaan maahan kuin juomauhri. Paavali oli pettynyt siihen, että hänen entinen työtoverinsa Demas "on tähän maailmaan mieltyneenä jättänyt minut" (4:10). Hän kertoo myös Aleksandroksesta, joka "on tehnyt minulle paljon pahaa" (4:14). Paavali mainitsee tuskallisena kokemuksenaan sen, että "oikeudessa ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut yksin" (4:16). "Herra kuitenkin auttoi minua ja antoi minulle voimaa" (4:17).

Kaikesta tästä huolimatta rohkea ja valoisa mieli hallitsi Paavalia. Hän oli nyt varma siitä, että oli hyvän kilpailun kilpaillut, juossut perille. Ennen kaikkea hän oli kaikista pettymyksistään ja kärsimyksistään huolimatta säilyttänyt uskon Jeesukseen (2 Tim 1:7). Siinä kaiken kilvoituksen todellinen tavoite! Paavali oli varma siitä, että nyt häntä odotti vanhurskauden seppele. Sen Herra on antava tulemisensa päivänä (4:8. Hänet täytti varmuus siitä, että Herra pelastaa hänet ja vie turvaan taivaalliseen valtakuntaansa (4:18. Kunpa meilläkin olisi sama varmuus!


http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/ut3l.html