Olavi Peltola /Juudaksen kirje

JUUDAKSEN KIRJE
Olavi Peltola

JOHDANTO

Juudas esittelee itsensä Jaakobin veljenä. Se merkinnee, että hän on Jaakobin tavoin yksi Jeesuksen veljistä ja Jaakobia nuorempi. Näin meille on säilynyt kaksi kirjettä Jeesuksen veljiltä, ja ne nauttivat suurta arvovaltaa alkukirkossa. UT mainitsee vielä kaksi muutakin Jeesuksen veljeä, Joosefin ja Simonin (Mark 6:3; Matt 13:55; 1 Kor 9:5).

Juudas ei itse nimitä itseään Herran veljeksi, vaan Jaakobin tavoin nöyrästi vain Jeesuksen Kristuksen palvelijaksi, orjaksi. Hän ei myöskään kutsu itseään apostoliksi.

Herran veljien jälkeläisiä tiedetään eläneen Galileassa keisari Domitianuksen aikana 90-luvulla. He olivat köyhiä maanviljelijöitä. Kahta Juudaksen pojanpoikaa viranomaiset olivat silloin kuulustelleet epäiltynä messiaanisista hankkeista. Heidän kerrotaan nousseen myöhemmin kirkon piispoiksi.

Kirje lienee kirjoitettu 80-luvulla tai jonkin verran aikaisemmin. Kirjoittaja on tuntenut hyvin juutalaista ilmestyskirjallisuutta, jota hän lainaa arvovaltaisena lähteenä. Siksi Juudaksen kirjettä eräät kirkot eivät halunneet hyväksyä UT:n kokoelmaan.

Kirjoittajalla on suuri huoli juutalaiskristillisistä seurakunnista, joiden keskuuteen oli pujahtanut vääriä opettajia. Hän varoittaa luopumuksesta. Toisella vuosisadalla elänyt juutalaiskristitty kirkkohistorioitsija Hegesippus kertoo, että harhahenget pääsivät valtaan Herran veljen kuoleman jälkeen Palestiinan ja sen lähiseutujen juutalaiskristillisissä seurakunnissa. Juudaksen hätä ei ollut aiheeton.

Juudaksen tarkoituksensa oli ollut kirjoittaa laajempi kirje "yhteisestä pelastuksestamme", mutta hän oli saanut hälyttäviä tietoja. Siksi hän kirjoitti nopeasti tämän kirjeen. Ehkä tämä selittää myös sen, miksi kirjeessä on paljon yhteistä Toisen Pietarin kirjeen kanssa. Joko kirjoittaja on lainannut Pietarin kirjeen ajatuksia tai hänellä on ollut käytössään sama yhteinen lähde.

SISÄLTÖ

Kirje keskittyy yhteen ainoaan asiaan, varoitukseen vääristä opettajista (Juud 3-19). Lisäksi kirjeessä on muutamia uskonelämää koskevia kehotuksia (20-23) sekä alku- ja lopputervehdys (1-2 ja 24-25).

SANOMA

Jeesuksen suuruus

Jos Juudas oli Jeesuksen veli, on tärkeä huomata, kuinka suurena hän näkee tässä kirjeessään Jeesuksen. Hän on varma siitä, että uskovat ovat Jumalan kutsumia ja rakastamia, mutta Jumala itse varjelee heidät nimenomaan Jeesusta Kristusta varten (Juud 1). Jumala aivankuin luovuttaa uskovat Jeesuksen käsiin.

Uskovien pariin luikerrelleitten jumalattomien opettajien harha oli siinä, että he kielsivät Herran Jeesuksen Kristuksen, joka on "ainoa Valtiaamme" (4). Raamatussa annetaan tämä nimitys yksin Jumalalle (Ilm 6:10; 1 Tim 6:15). Nyt Juudas rohkeasti kutsuu Jeesusta ainoaksi Valtiaaksi ja monet käsikirjoitukset ovat lisännet tähän "ainoan Jumalan, Valtiaan".

Juudas osoittaa myös kuinka kristityn tulee odottaa, että Herramme Jeesus Kristus armossaan johtaa meidät iankaikkiseen elämään (Juud 21). Juudas opettaa myös, että Herra tulee pyhiensä kanssa ja asettaa jokaisen tuomiolle (14-15). Kirjeen lopussa on ylistys ainoalle Jumalalle, joka on pelastanut meidät. Pelastuksen välikappaleena on Herramme Jeesus Kristus (25).

Tuo hurskas juutalainen, maan hiljainen oli todella nähnyt veljensä Jeesuksen suuruuden ja uskonut häneen. Tällainen usko ei hänellä suinkaan ollut vielä Jeesuksen eläessä (Joh 7:5). Nyt tämä usko Jeesukseen Kristukseen oli hänellä kertakaikkisena ja lopullisena. Sellaisena se on annettu myös kaikille pyhille (Juud 3). Sitä ei saanut muuttaa eikä siihen mitään lisätä. Tämän uskon puolesta hän halusi itse ja kehotti myös muita taistelemaan.

Pariimme luikerrelleet eksyttäjät

Kuitenkin uskovien pariin oli salakavalalla tavalla luikerrellut eksyttäjiä. Tämähän oli UT:n kirjoitusten mukaan alkukirkon suurimpia ongelmia. Juudas mainitsee muutamia eksyttäjien tuntomerkkejä. He käänsivät Jumalan armon riettaudeksi (Juud 4). He opettivat löyhää sukupuolimoraalia armon ja vapauden nimessä (Gal 5:13). He kielsivät Kristuksen ja hänen herruutensa (Juud 4). He elivät hurmoskokemustensa vallassa (8; 5 Moos 13:1-5; Jer 23:25-28. Heidän asenteensa henkivaltoihin oli itsevarmaa, jopa herjaavaa (Juud 8. He luulivat oman väkevän hengellisyytensä tunnossa, että he istuvat valtaistuimella ja vallat ja voimat olivat heidän alleen alistettuja. He eivät pelänneet edes pyrkiä hallitsemaan kirkkauden henkivaltoja.

Eksyttäjät luulivat olevansa Hengen täyttämiä armolahjojensa tähden, mutta olivatkin todellisuudessa sielullisia, maallisia, vailla Henkeä (Juud 19). Heidän asenteensa yhteisiin seurakunta-aterioihin oli ylimielinen (12). Tavallinen seurakuntaelämä oli heille liian mitätöntä ja pientä. Juudas paljastaa myös, mitä he todellisuudessa olivat sydämestään: "Nuo ihmiset ovat osaansa tyytymättömiä valittelijoita, jotka elävät himojensa vallassa. Heidän puheensa ovat suurellisia, ja omaa etuaan tavoitellen he mielistelevät ihmisiä" (16). Kaikki nämä ovat ominaisuuksia, joista tuskin yksikään uskova on kokonaan vapaa. Kukapa ei olisi joskus nurissut raskaita elämänkohtaloitaan. Siksi kenelläkään ei ole varaa olla uskossaan pöyhkeä ja luulla, ettei lankea eksytyksiin. Vain nöyrän voi Herra varjella lankeamasta (24).

Luopion kova kohtalo

Juudaksen varoitukset eksyttäjistä ja heidän aikaansaamastaan luopumisesta ovat väkeviä. Hän pelkää syvästi uskovien luopumista. Siksi hän kuvaa luopioiden tulevaa kohtaloa karuin esimerkein. Herra kyllä ensin pelasti Egyptistä kansansa mutta tuhosi sitten ne, jotka eivät uskoneet (Juud 5). Enkelitkään eivät langettuaan saaneet säilyttää korkea asemaansa (6). Sodoman ja Gomorran saama rangaistus muistuttaa ikuisesta tulesta (7).

Näyttää kuitenkin siltä, etteivät eksyttäjät ja luopiot pelkää mitään. He halveksivat Herraa ja hänen valtaansa ja luulevat voivansa sanoa kaikessa viimeisen sanan. Siksi he uskaltavat herjata henkivaltoja. Väkevä ylienkeli Mikaelkaan ei halunnut niin tehdä, vaan jätti tuomion Jumalalle (Juud 9).

Juudas mainitsee varoituksena myös VT:n kolme harhautunutta: Kainin, Bileamin ja Koorahin (11). Hän kuvaa Jumalan näkökulmasta näitä itsessään palavan uskovan näköisiä eksyttäjiä ja luopioita: "He ovat pilviä, joita tuuli vie ja jotka eivät vettä anna, puita, jotka eivät syksyllä kanna hedelmää, kahdesti kuolleita, juuriltaan repäistyjä, pärskyviä meren aaltoja, joiden vaahtoharjana on heidän häpeänsä" (12-13). Kun Herra saapuu, hän tulee tuomitsemaan ja rankaisemaan tällaiset (15). Mutta siihen asti eksyttäjät saattavat hyvinkin menestyä ja loistaa uskovien keskuudessa.

Rakenna uskomme pyhimmälle perustukselle

Kristityn tulee juurtua Jeesuksen Kristuksen apostolien välittämään sanaan (Juud 17). Se edeltäpäin varoittaa viimeisten aikojen eksytyksistä. Kristityn tulee rakentaa elämänsä pyhimmän uskomme perustukselle (20). Oikean uskon puolesta on taisteltava (3). Hänen tulee oppia elämään Pyhän Hengen vaikuttamaa rukouselämää. Hänen on pysyttävä Jumalan rakkaudessa ja odotettava Jeesuksen tuloa (21).

Kehottaessaan kristittyjä kilvoittelemaan Juudas sitoo luontevalla tavalla koko uskonelämän Pyhään Kolmiyhteyteen. Pyhä Henki vaikuttaa rukouksen, Jumalan rakkaus on kaiken perusta ja Jeesuksen armo johtaa iankaikkiseen elämään (Juud 20-21). Kirje päättyy uskontunnustuksen luonteiseen voimakkaaseen ylistykseen ainoalle Jumalalle, joka on pelastanut meidät Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta (24-25).


http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/ut4h.html