Sara Saarela Jurvan Baptistiseurakunta : Jeesus: Jumala, hullu vai paholainen?

Käytös ilmentää luonnetta, FBI:lle työskentelevä John Douglas on sanonut. Hänen työnsä on tehdä rikollisista luonneprofiileja, vaikka hän ei ole heitä nähnyt. Hän tutkii rikospaikalle jääneitä asioita, haastattelee uhreja ja näin tekee päätelmiä millainen henkilö rikollinen on kussakin rikostapauksessa. Lukemani mukaan hän on onnistunut harvinaisen hyvin työssään. Entäpä Jeesus? Me emme voi koskettaa, nähdä tai kuulla häntä, joten Jeesus-profiili tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Miten voimme sanoa yhtään mitään siitä, mitä Jeesus ajatteli itsestään, kun meillä ei ole hänen sielunhoito- tai avautumistallenteitaan, joita voisimme kuunnella? Samalla kaavalla kuin psykologit sen tekevät: meidän täytyy tutkia käsillä olevia silminnäkijätodisteita, jotka sisältävät tallenteita Jeesuksen sanoista ja teoista.[1]


Evankeliumeissa kerrotaan, kuinka Jeesus pyysi, etteivät ihmiset, jotka hän oli parantanut, kertoisi ihmeteoista eteenpäin (esim. Mark. 5:43). Tästä syystä jotkut ovat päätelleet, että Jeesus ei halunnut julistaa itseään messiaaksi tai Jumalaksi, eikä ehkä edes ajatellut olevansa sitä. Mutta mikäli Jeesus olisi julistanut suoraan olevansa Jumala, hän olisi juutalaisten silmin tehnyt jumalanpilkan ja hänet olisi eliminoitu heti julistustyönsä alussa. Juutalaiset eivät tunnistaneet kolminaisuutta, heillä ei ollut Poikaa ja Pyhää Henkeä, joten Jeesuksen julistautuminen olisi tarkoittanut heille sitä, että Jeesus olisi julistanut olevansa Yahweh. Tämä olisi aiheuttanut sen, että ihmiset eivät olisi kuunnelleet Jeesusta pidemmälle.[2]


Kun Jeesus kokosi 12 opetuslasta, hän ei ollut osa heitä, vaan hän oli heidän kokoajansa. Jos ajattelemme, että opetuslastenjoukko edustaa Israelin 12:sta sukukuntaa, lunastettujen joukkoa, Jeesus ei näytä olevan osa sitä, vaan hän kokee olevansa jotakin muuta. Jotakin enemmän.[3]

Jeesus syrjäytti monia Vanhan testamentin opetuksia esimerkiksi sanomalla, että se mikä menee suusta sisään ei saastuta (ruokasäädökset), vaan se saastuttaa, joka tulee sydämestä. Se, että Jeesus ajatteli voivansa tehdä tällaisia muutoksia Jumalan säädöksiin, kertoo jotakin siitä, miten hän käsitti itsensä. Millainen ihminen ajattelee, että hänellä on valta muokata juutalaisten pyhiä säädöksiä omilla opetuksillaan? Jeesus vieläpä toi ajatuksensa julki sanomalla, että ”teille on opetettu, mutta minä sanon nyt teille...” (Matt. 5:21-22).[4]

Juutalaisten keskuudessa tarvittiin aina kaksi todistajaa, jotta joku asia oli tosi. Jeesus kuitenkin sanoo jo puheidensa alussa ”aamen minä sanon teille”, mikä tarkoittaa samaa kuin ”minä vannon etukäteen, että se, mitä sanon on totta”. Hän siis todisti omat sanansa tosiksi eikä perustanut oppejaan jonkun toisen auktoriteetin varaan.[5]



Sitä seikkaa, että Jeesus ristiinnaulittiin, ei voida sivuuttaa kevyesti. Sille oli selvät syyt. Osa juutalaisista ei kestänyt sitä, mitä Jeesus käytöksellään sekä sanomallaan viesti heille: hän oli Jumalan poika, Messias, Jumala. Yksi keskeinen piirre hänen julistustyössään oli ihmeet. Hänen ihmetekonsa osoittivat juutalaisille, että hänellä oli jumalallista voimaa. Jeesus teki ihmeitä omassa nimessään Jumalaa kiittäen ja tämä erotti – ja erottaa edelleen – Jeesuksen kaikista ihmeidentekijöistä. Hän yksinkertaisesti vain kiitti Jumalaa ja teki ihmeen. Ongelmana ei kuitenkaan ollut vain se, että Jeesus teki ihmeitä, vaan se, miten hän tulkitsi omat ihmetekonsa. Jeesus sanoo, että riivaajien ulosajaminen tarkoittaa, että Jumalan valtakunta on tullut ihmisten keskuuteen. Hänen ihmeensä eivät siis ole vain jotakin, jonka jälkeen elämää voidaan jatkaa kuten ennenkin, vaan hänen tekonsa ovat tuoneet jotakin uutta. Hänen tekonsa ovat väylä, jonka kautta Jumalan valtakunta tulee maailmaan ihmisten keskelle. Hän on omissa puheissaan se, jonka kautta Jumalan lupaukset toteutuvat, ja tämä viestii käsitystä ylivoimaisuudesta muihin ihmeidentekijöhin nähden.[6]

Toinen huomionarvoinen seikka on palvonta, jota Jeesus sai osakseen. Ei liene yllätys, että juutalaisuudessa palvonnan kohteena sai olla vain ja ainoastaan Jumala. Tästä ei saanut lipsua. Matt. 4:10 antaa ymmärtää, että Jeesuksen mukaan vain Jumala oli se, jota tuli palvella ja kunnioittaa. Mutta Jeesus antoi ihmisten palvoa ja kumartaa häntä (esim. Matt. 14:33; 28:9; Joh. 20:28). On merkillepantavaa, että tiukan monoteistiset (monoteisti: uskoo yhden jumalan olemassaoloon) juutalaiset palvoivat Jeesusta. Tässä miehessä täytyi olla jotakin enemmän, kun tällaista tapahtui.[7]

Joskus Jeesuksen jumaluutta puoltavissa argumenteissa keskitytään Johanneksen evankeliumista löytyviin tietoihin Jeesuksesta. Monia tämä asia vaivaa siksi, että Johanneksen evankeliumi on evankeliumeista myöhäisin ja kristologia on siinä hieman kehittyneempää. Argumentit eivät kuitenkaan lepää vain Johanneksen evankeliumin varassa. Vanhimmassa evankeliumissa, eli Markuksen evankeliumissa kerrotaan mm. kuinka Jeesus antoi syntejä anteeksi (Mark. 2:5). Juutalaisen teologian mukaan syntien anteeksiantaminen kuului ainoastaan Jumalalle, ja viimekädessä kaikki synnit olivat rikkomuksia Jumalaa vastaan. Mikäli ystävä varasti toiselta, varastaminen oli lopulta synti ennenkaikkea Jumalaa kohtaan. Jeesus ei antanut anteeksi vain niitä asioita, joita häntä kohtaan tehtiin väärin. Hän antoi anteeksi rikkomuksia, jotka oli tehty toisia ihmisiä sekä Jumalaa kohtaan. Miltä sinusta kuuloistaisi, jos puolisosi haukkuisi sinua, ja naapurisi kävelisi paikalle ja sanoisi puolisollesi, että ”minä annan sinulle anteeksi”? Jeesus teki näin, ja kirjanoppineet raivostuivat: ” Mitä tämä mies tällaista puhuu? Hän pilkkaa Jumalaa, koska vain Jumala voi antaa syntejä anteeksi!”. Jeesuksen anteeksianto ei ollut vain sanahelinää, koska hän näytti ihmeteoillaan todeksi sen, mitä puhui.[8]

Yksi vahvimmista todistuksista siitä, että Jeesus oli Jumala ja sanojensa mittainen mies, on hänen ylösnousemuksensa. Siitä on kirjoitettu täällä ja täällä hyvin kattavasti, joten sen vuoksi asiaa ei lähdetä tarkastelemaan tässä tekstissä.



Kaikkein selvimmin Jeesuksen käsitys itsestään tulee ilmi hänen kuuluisissa ”minä olen” – lausumissaan. Jeesus sanoo olevansa elämän leipä (Joh. 6:35), maailman valo (Joh. 8:12), ylösnousemus ja elämä (Joh. 11:25-26), sekä tie, totuus ja elämä (Joh. 14:6). Kun Jeesus sanoo ”minä olen”, hän käyttää 2. Mooseksen kirjasta tuttua ilmaisua, jota Jumala itsestään käytti: Minä Olen (kreikaksi ἐγὼ εἰμί, joka on Septuagintassa [kreikankielisessä Vanhassa testamentissa] tässä kohdassa siis sama sana kuin mitä Jeesus käyttää evankeliumeissaan sanoessaan ”minä olen”). Joh. 8:58:ssa Jeesus sanoo: ”Jo ennen kuin Aabraham syntyi, minä olin”. Sen lisäksi, että Jeesus käyttää tässä jälleen samaa ”minä olen” – ilmaisua, hän tuo myös hämmästyttävän seikan esille. Hän sanoo olleensa olemassa jo Aabrahamiakin ennen.

Jeesus sanoo Jumalaa Joh. 5:16-18:ssa minun isäkseni, mikä tarkoitti juutalaisten ajattelussa sitä, että Jeesus teki itsestään Jumalan vertaisen. Meidän kulttuurissamme ilmaisu ”minun isäni” ei ole vakava, eikä sinänsä tarkoita muuta kuin ”minun isäni”. Mutta juutalaisten mielissä asia oli erilainen: Jeesuksen olisi pitänyt kutsua Jumalaa meidän isäksemme, joka on taivaassa. Lisäksi Jeesus näyttää aloittaneen ennenkuulumattoman käytännön kutsua Jumalaa abbaksi eli isäksi. Kyseinen sana ilmaisee läheisyyttä isän ja lapsen välisessä suhteessa eikä juutalaisuudessa ollut tapana lähestyä Jumalaa näin. Juutalaiset eivät edes lausuneet Jumalan nimeä, vaan puhuivat Jumalasta kiertoilmauksin, mutta abba on hyvin henkilökohtainen nimitys. Minkälainen henkilö voi muuttaa nimen, jota ihmiset käyttävät Jumalasta, kuka voi siirtyä uuteen liittoon Jumalan ja ihmisten välillä? Lisäksi Jeesus sanoo, että tällainen ennenkuulumaton abba-suhde on mahdollinen vain hänen kauttaan.[9]

Jeesus puhui useasti siitä, että hän on olemukselliseltaan ja luonnoltaan isän kanssa yhtä. ”Jos te tuntisitte minut, tuntisitte myös isäni” (Joh. 12:45). ”Joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan Jumalan” (Matt. 10:40). ”Joka vihaa minua, vihaa myös isääni” (Joh. 15:23). ”Minä ja isä olemme yhtä” (Joh. 10:30). ”...jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa niin kuin he kunnioittavat Isää. Se, joka ei kunnioita Poikaa, ei kunnioita myöskään Isää, joka on hänet lähettänyt” (Joh. 5:23). Jeesus puhuu myös Jumalan valtakunnasta omana valtakuntanaan (Luuk. 22:30) sekä vallastaan tuomita maailma (Matt. 25:31-32). On perusteetonta sanoa, että Jeesus olisi vain elänyt läheisemmässä suhteessa Jumalan kanssa kuin muut aikalaisensa. Hänellä oli selvä viesti siitä, kuka hän käsitti olevansa, ja tämä viesti tuli selväksi juutalaisen kulttuurin keskellä niin hyvin, että osa juutalaisista halusi tappaa hänet. Kun Jeesus lopulta oli ylipappien edessä oikeudenkäynnissä, häneltä tivattiin, oliko hän ”Kristus, sen Ylistetyn Poika”. Markuksen evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus tunnusti olevansa juuri tämä: Kristus, Ihmisen poika (Mark. 14:60-62, ks. myös Matt. 27:41-43).[10]

Jeesuksesta käytetään nimitystä Ihmisen poika yli 80 kertaa, ja tämä on se nimitys, jota Jeesus käytti itsestään eniten. On yllättävää, että evankeliumeiden ulkopuolella Jeesukseen viitataan tällä termillä vain kolmesti. Tämä viittaa siihen, että nimitys ei ollut myöhäisempi keksintö, kun sitä ei kerran juurikaan käytetty. Jeesus ei ilmaissut tällä termillä olevansa vain joku ihmislapsi, kuten esim. Hesekiel Vanhassa testamentissa, vaan Jeesuksen ilmaukseen liittyi vahva viesti siitä, että hän oli enemmän kuin ihminen. Termi ei siis korosta Jeesuksen inhimillisyyttä, vaan päin vastoin. Ihmisen poika-nimitys juontuu Danielin kirjasta (7:13-14). Ihmisen poika oli hahmo, jolle annettaisiin kaikki valta ja kuninkuus, joka tuomitsisi kaikki kansat, jota kansojen tulisi palvella ja jonka valta olisi ikuinen. Mm. Mark. 8:38, 13:26-27, Matt. 10:32-33 sekä Luuk. 12:8-9 viittaavat siihen, että Jeesus uskoi Danielin näyssä kuvatun hahmon tulemiseen, ja on selvää, että Jeesus ajatteli olevansa itse tämä Daniel näyn hahmo. Käyttäessaan tätä nimitystä itsestään Jeesus siis viittasi omaan asemaansa yli-inhimillisenä hahmona, joka tulisi tuomitsemaan aikojen lopussa kansat.[11]

Mark. 14:60-64:ssä Jeesus summaa yhdellä lauseella omat ajatuksensa itsestään: hän tunnustaa olevansa Jumalan poika, Ihmisen poika sekä Messias.





Kuten yllä totesimme, Jeesus siis uskoi tulleensa maailmaan elämään ja kuolemaan ihmiskunnan syntien vuoksi, olevansa Ihmisen Poika ja olevansa Jumalan kanssa yhtä. Eli olevansa Jumala. Tästä hän myös maksoi hengellään. Tämän kaiken yllä todetun valossa voidaan siis perustellusti sanoa, että Jeesus oli hyvin tietoinen siitä, kuka hän oli ja pyrki myös toiminnallaan ilmentämään tätä.





Jeesus ajatteli selvästi olevansa Jumala, mutta onko tällä väitteellä mitään perää? Hyvin monet ihmiset ovat tunnustaneet ja tunnustavat edelleen Jeesuksen moraalisten opetusten korkealaatuisuuden sekä ainutlaatuisuuden. Jeesusta pidetään mahtavana, ensiluokkaisena opettajana, jonka vertaista ei ehkä koskaan ole ollut eikä tule, mutta joidenkin on vaikea nähdä häntä Jumalana. C. S. Lewis on kuitenkin sanonut seuraavaa: ”Yritän tässä estää jotakuta sanomasta sitä todella typerää asiaa, jonka ihmiset usein sanovat hänestä: 'Olen valmis hyväksymään Jeesuksen suurena moraaliopettajana, mutta en hyväksy hänen väitettään siitä, että hän on Jumala.' Juuri sitä meidän ei pidä sanoa. Mies, joka oli pelkkä ihminen ja sanoi asioita, joita Jeesus sanoi, ei olisi suuri moraaliopettaja. Hän olisi joko mielipuoli – samalla tasolla sellaisen kanssa, joka sanoo olevansa uppomuna – tai hän olisi saatana helvetistä. Sinun täytyy valita. Joko tämä mies oli, ja on, Jumalan Poika; tai sitten hullu tai jotakin pahempaa”. Jeesus ei jättänyt vaihtoehtoa ajatella itsestään mitään muuta kuin se, mitä hän käsitti olevansa: Jumala.[12]



On selvää, että kuka vain voi sanoa olevansa kuka vain. Vakavista mielenterveysongelmista kärsivät saattavat oikeasti uskoa olevansa Newton, Jeesus tai äiti Teresa. Se, että voidaanko Jeesuksen mielenterveyttä arvioida sen perusteella mitä hän sanoi, on hieman monimutkaisempi asia. Toki se, että Jeesus uskoi olevansa Jumalan poika ja toi ajatuksensa ilmi, saattaa herättää epäilyksiä hänen mielensä tasapainoisuudesta. Kun mielenterveydellistä tilaa pohditaan vakavasti, pelkät sanomiset eivät riitä todisteeksi siitä, että Jeesus olisi ollut hullu. Psykologit tutkivat paljon muutakin kuin sanomisia: he tutkivat tunne-elämää. Esimerkiksi onko henkilö masentunut, raivostuuko helposti tai saako ahdistuskohtauksia. Lisäksi mielenterveyden järkkymisen merkkejä ovat harhakuvitelmat esimerkiksi siitä, että joku tarkkailee heitä ja yrittää siepata heidät koko ajan, he syyttävät muita asioista joita kyseiset henkilöt eivät koskaan tekisi ja heidän kanssaan on vaikea käydä loogista keskustelua.[13]

Jeesus-elokuvat saattavat antaa hieman vääristyneen kuvan siitä, millaiseksi Jeesus kuvataan Raamatussa. Usein elokuvien Jeesus näyttää ahdistuneelta ja hiljaiselta, mutta toisaalta välillä hän huutaa puhuessaan. Elokuvissa hän siis tuntuu kertakaikkiaan kummalliselta ihmiseltä, jonka kanssa voisi olla vaivaannuttavaa kaveerata pidempään. On korkea aika muuttaa tämä vääristynyt käsitys, koska Jeesuksen tunne-elämä oli hyvin rikas, se oli muutakin kuin mököttämistä tai ahdistusta.

Uusi testamentti kertoo, että Jeesus iloitsi ja mitä luultavimmin nauroi, hymyili ja ilmaisi muutenkin riemuaan (esim. Joh. 15: 9-11; Luuk. 15:5-6).

Hän tunsi surua ja murhetta (Joh. 11:35; Mark. 14:32-42). Surun tunteminen hänen hyvän ystävänsä Lasaruksen kuoltua on normaali ja terve reaktio, ja Jeesuksen kerrotaankin yksinkertaisesti vain itkeneen haudalla. Lisäksi esimerkiksi silloin, kun Jeesus oli rukoilemassa viimeisiä kertoja ennen kuolemaansa, hän oli murheellinen ja kaipasi opetuslasten seuraa sekä tukea. Tämä on täysin tervettä käytöstä. Mikäli Jeesus ei itkisi ystävänsä haudalla tai tuntisi kauhua tietäessään, minkälainen tuska häntä ristillä kohtaa, hän olisi mielipuoli.

Hän vihastui ja kiukustui (esim. Joh.2: 15-16). Tässä Johanneksen evankeliumin kohdassa Jeesus suuttuu ymmärrettävistä syistä. Temppelistä oltiin tehty ihmisten rahastusalue, ja sellaiseksi temppeliä ei oltu koskaan tarkoitettu. Jeesuksen kiukku ei ollut äkkinäinen selittämätön tunnekouhu, vaan reaktio epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Vihastuminen oikeista syistä on tervettä, vai mitä mieltä olet siitä, jos lastasi kiusataan ja lyödään. Suuttuisitko? Suuttuminen ei tarkoita sitä, että teet väkivaltaa toiselle. Kyse on enemmänkin tunnereaktiosta, joka parhaimmillaan vaikuttaa sellaisia tekoja, jotka minimoivat vääryyttä ja edistävät oikeita asioita.

Jeesus tunsi rakkautta ja myötätuntoa (esim. Joh. 11:3-5; Matt. 9:36; Matt. 20:34; Joh. 15: 9-11). Jeesuksen rakkaus ja myötätunto ihmisiä kohtaan vaikutti hänen tekoihinsa. Hän paransi paljon ihmisiä ja kohtasi yhteiskunnan hylkiöitä ja vietti aikaa heidän kanssaan toisin kuin oli tapana. Hän välitti naisista ja lapsista, joista ei juuri tuohon aikaan piitattu. Tämä on iso viesti siitä, mitä Jeesus tunsi ja ajatteli. Jeesuksen empaattisuus ei kuitenkaan lamaannuttanut häntä.[14]

Lisäksi evankeliumeiden valossa näyttää siltä, että Jeesus kykeni pitkiin ja kestäviin ihmissuhteisiin eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien kanssa, hän tuli toimeen erilaisten ihmisten kanssa, hän teki hienoja oivalluksia ihmisluonnosta, hänellä ei ollut ylikorostunutta egoa, vaikka oli hyvin paljon ihmisten ympäröimänä, hän ei ollut vainoharhainen, vaan eli kiinni todellisuudessa ja ymmärsi, että hänen henkensä oli vaarassa (tästä syystähän hän ei heti ilmaissutkaan suoraa sitä kuka hän on). Lisäksi Jeesus hyväksyi ihmiset, oli armollinen, huolehtiva ja rakastava, muttei silti kohottanut olkiaan heidän synneilleen. Hän kykeni näkemään, mitä ihmiset aidosti tarvitsivat. Jeesus näyttää olleen kaikenkaikkiaan terve henkilö, joka veti ihmisiä puoleensa ja jonka seuraan ihmiset etsiytyivät.[15]


Psylogian tohtori, ja kirjailija Gary R. Collins on sanonut, että ”Jos minä väittäisin olevani Yhdysvaltain presidentti, se olisi hullua. Sinä katsoisit minua ja näkisit, että en näytä presidentiltä. Ihmiset eivät antaisi minulle presidentin valtuuksia. Salaisen palvelun agentit eivät alkaisi vartioida minua. Mutta jos oikea presidentti sanoisi olevansa presidentti, se ei olisi hullua, koska hän on presidentti ja sille tosiasialle on runsaasti vahvistavia todisteita. Vastaavasti Jeesus ei ainoastaan väittänyt olevansa Jumala – hän vahvisti väitteensä hämmästyttävillä ihmeteoilla, tuonpuoleisella ja ennenkuulumattomalla opetuksella, kyvyllään nähdä ihmisen sisimpään, ja lopulta ylösnousemuksellaan kuolleista, mitä kukaan ei ole pystynyt jäljittelemään. Joten kun Jeesus sanoi olevansa Jumala, se ei ollut hullua. Se oli totuus.”[16]



Yllä viitattiin siihen, että Jeesus vahvisti väitteensä ihmeteoillaan. Joskus jonkun mieleen on putkahtanut ajatus siitä, että Jeesus käytti hypnoosia tehdessään ”ihmeitä”, eli hänen ihmeensä eivät olleet ihmeitä ollenkaan. Tässä on kuitenkin muutama ongelma. Ensinnäkin, Jeesus teki ihmeitä suurten ihmisjoukkojen edessä, joten hänen olisi pitänyt joukkohypnotisoida heidät (esimerkiksi kun Jeesus enensi viisi leipää ja kaksi kalaa, siitä riitti 5000 ihmiselle, miten hän olisi voinut hypnotisoida heidät kaikki?). Kaikki eivät ole yhtä vastaanottavaisia hypnoosille ja erityisesti epäilijöiden kohdalla hypnoosi on usein toimimaton. Miten Jeesus siis sai hypnotisoitua Saulus Tarsolaisen, Tuomaksen tai veljensä Jaakobin, joka ensin häpesi Jeesusta, mutta myöhemmin (Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen) kääntyi kristityksi? Toiseksi, hypnoosilla ei voida selittää ylösnousemusta.[17]


Mikäli Jeesus ei oikeasti ole Jumala, eikä hullu, vaihetoehdoksi jää, että hän puhui totta tai hän valehteli. Jos Jeesus valehteli hän oli tekopyhä, mutta mikä pahempaa, hän oli pahuuden lähettiläs, koska hän käski ihmisiä turvaamaan häneen kuoleman jälkeisissä asioissa. Hänen mukaansa hän oli tie, totuus ja elämä, ja vain hänen kauttaan pääsi Isän luo. Mutta jos Jeesus oli valehtelija tai demoni, miksi näemme ja kuulemme niin monien ihmisten elämän muuttuneen positiiviseen suuntaan heidän kääntyessään Hänen seuraajikseen? Miksi epärehellinen haluaa rehelliseksi, murhaaja katuu ja käy tunnustamassa tekonsa poliisille tai varas käy palauttamassa varastetut tavarat? Jeesus asui pienessä mitäänsanomattomassa Nasaretin kylässä, hän oli puuseppä ja julisti siinä maassa, jossa hän oli kasvanut. Hän ei edes vaivautunut koristelemaan sitä totuutta, millaisista oloista hän oli; hän oli vain tavallisesta kylästä ja kodista. Juutalainen kulttuuri ja ajattelu ei ollut helpoin areena esittää omia suuria ajatuksia ja koittaa kavuta kuninkaaksi. Mikäli Jeesus oli huijari, hänellä olisi ollut paremmat mahdollisuudet jossakin toisessa ympäristössä. Voidaan myös kysyä miksi Jeesus ei yrittänytkään tehdä vaikutusta arvovaltaisiin ja korkea-arvosiin henkilöihin. Kunnon huijarilla olisi paremmat "markkinat" siellä, missä pyöri myös rahaa.[18]

Jumalaa luonnehditaan Vanhassa testamentissa seuraavasti: kaikkitietävä, kaikkialla läsnäoleva, iankaikkinen, muuttumaton, rakastava, pyhä, vanhurskas, viisas ja oikeudenmukainen. Onko tällä mitään tekemistä Jeesuksen kanssa?





Jeesus ei näyttänyt tietävän omaan paluunsa ajankohtaa eikä hän pystynyt olla yhtä aikaa Jerusalemin temppelissä ja uimassa Galileassa. Miten hän siis oli muka Jumala, koska nämä asiat kuuluvat siihen, mitä tiedämme Hänestä? Tämä ei ole maailman helpoin asia vastata, mutta kääritään hihat ja aletaan hommiin.

Filippiläiskirjeen toisessa luvussa kerrotaan, että Jeesus tyhjensi itsensä kun hän tuli ihmiseksi. Kohta ei varsinaisesti kerro, mitä Jeesus tyhjensi itsessään, mutta saattaa olla, että hän jollakin tavalla rajoitti joitakin jumalallisia ominaisuuksia ja vapauksia itsessään (ei kuitenkaan kaikki, koska hänellä oli esim. edelleen valta antaa syntejä anteeksi ja hän toimi ja opetti kuin se jolla on valta). Kuten Lee Strobel on sanonut, ”Jos lihaksituleminen on totta, niin ei ole yllättävää, etteivät rajalliset ihmismielet voi täysin käsittää sitä”.[19] Asia ei ole niin, etteikö Jeesuksen jumaluuden ja ihmisyyden suhdetta olisi tutkittu ja siitä olisi tehty monenlaisia teologisia esityksiä. On kuitenkin eri asia mikä näistä esityksistä on tyydyttävä tai lähimpänä oikeaa, koska kuten todettu, asia on erittäin haastava ihmismielelle.




Joh. 3:16 sanoo joissakin käännöksissä Jeesuksen olevan Jumalan ainutsyntyinen poika. Tämä antaa kuvan siitä, että Jeesus olisi luotu ja syntynyt. Kreikan kielioppiin perehdyttäessä voidaan kuitenkin perustellusti todeta, että sana tarkoittaa ennemminkin ainutlaatuista (joissakin suomalaisissa käännöksissä sana on ”ainoa”). Toinen askarruttava kohta on Kol. 1:15, jossa sanotaan, että Jeesus on esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Vanhassa testamentissa esikoinen oli se, joka sai leijonan osan perinnöstä tai esikoisesta tuli kuningas, mikäli kyseessä oli kuninkaallinen suku. Hieman ennen Jeesuksen syntymää tuo sana esikoinen oli joillakin tietyillä alueilla vakiintunut viestittämään ajatusta auktoriteetista, jonka perillinen saa. Sana ei siis enää liittynyt niinkään syntymiseen, vaan asemaan.[20]



Jeesus sanoo Joh. 14:28:ssa, että ”Isä on minua suurempi”. Mitä Jeesus tarkoitti, sitäkö, että hän ei ole Isä Jumalan kanssa tasa-arvoinen? Kun luemme hieman eteenpäin, Joh. 17:5:ssä Jeesus sanoo, että ”Isä, kirkasta sinä minut nyt, ota minut luoksesi ja anna minulle se kirkkaus, joka minulla oli sinun luonasi jo ennen maailman syntyä”. Toisin sanoen Isä on tässä suurempi, mutta se liittyy vain siihen, millaiseksi Jeesus oli suostunut muuttumaan maailmaan tullessaan. Hän kuitenkin palasi takaisin samanlaiseksi sen jälkeen, kun hän oli noussut ylös. Lisäksi sana ”suurempi” ei tarkoita välttämättä sitä, että joku on olemukseltaan suurempi. Voin sanoa, että Jurvan kunnanjohtaja (entinen) on ylivertaisempi kuin minä, mutta tarkoitan sillä vain, että hänellä on enemmän oikeuksia kuin minulla. Hän on kuuluisampi, saa vaikuttaa enemmän päätöksentekoon, mutta hän on silti ihminen kuten minäkin olen. Kun Jeesus sanoo, että Isä on häntä suurempi, ihmisenä tuollainen kommentti on hyvin turha. Kaikki tietävät, että jos minä sanoisin, että Jumala on minua suurempi, se olisi itsestäänselvyys ja naurettavaa sanoa ääneen. Vertailu sana on ajankohtainen vain silloin, jos kaksi on samalla viivalla ja toiselle on tapahtunut jotakin, mikä rajoittaa häntä. Tähän oli tapahtunut Jeesukselle: hän oli tullut ihmiseksi, mikä rajoitti häntä hyvin paljon mm. siinä, että hän oli ”vangittuna” ihmisruumiiseen.[21]




- Joh. 16:30: ”Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken” (Opetuslapset Jeesuksesta.)

- Matt. 28:20: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti”.

- Matt. 28:18: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaan ja maan päällä”.

- Joh. 1:1: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” (Kun luet eteenpäin, ymmärrät, että Sana tarkoittaa Jeesusta.)

- Hepr. 13:8: ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti”.
Jeesus ajatteli olevansa Jumala, ja hän toi ajatuksensa esille sekä puheissaan että teoissaan. Hän otti vastaan palvontaa, antoi syntejä anteeksi, sanoi olevansa Jumalan luota tullut, olevansa yhtä Jumalan kanssa sekä tulkitsi monia juutalaisen pyhän lain pykäliä uudelleen. Nimenomaan teoissaan hän näytti olevansa sanojensa vertainen. Hän teki sellaisia ihmeitä, joita on vaikea laittaa plasebovaikutusten, hypnoosin tai psykosomaattisuuden piikkiin: paransi sairaita spontaanisti, teki ruokaihmeen 5000:lle ihmiselle ja lopulta nousi kuolemansa jälkeen haudasta elävänä sekä näyttäytyi tämän jälkeen yksittäisille ihmisille ja jopa 500:n ihmisen joukolle. Lisäksi kuten Norman Geisler on sanonut: ”On yksi asia julistaa olevansa Jumala, hieman toinen asia taas on saada tiukan monoteistiset juutalaiset uskomaan asia.”[22] Kysymykseen siitä, oliko Jeesuksen mielenterveys tasapainossa, vastaus on lyhyesti: oli. Hän oli tunne-elämältään ilmeisen terve, reagoi soveliaalla ja odotetulla tavalla tilanteisiin (ei ollut viileä patsas vaan nimenomaan reagoi), kykeni toimimaan erilaisten ihmisten kanssa ja kohteli hämmästyttävän hienolla tavalla heikkoja ja hyljeksittyjä.

Jeesus ei siis ollut hullu, joka keksi olevansa Jumala. Hän sanoi olevansa Jumala, koska hän on sitä.


Viitteet:

[1] Strobel 2005, 181-182.
[2] Witherington 2005, 185.
[3] Witherington 2005, 186.
[4] Geisler & Brooks 2008, 109; Witherington 2005, 186. Ks. myös Craig 2012, 218.
[5] Craig 2012, 219; Groothuis 2011, 490; Witherington 2005, 188.
[6] Craig 2012, 219, 221; Witherington 2005, 187-188.
[7] Geisler & Brooks 2008, 108-109; Groothuis 2011, 493; McDowell 2006, 12.
[8] Craig 2012, 20; Geisler & Brooks 2008, 107; McDowell 2006, 17-18.
[9] McDowell 2006, 14; Witherington 2005, 188-190.
[10] McDowell 2006, 16, 18.
[11] Blomberg 2005, 38-39; Craig 2012, 214-216.
[12] Lewis 1978, 57; McDowell 2006, 21.
[13] Collins 2005, 202-203.
[14] Collins 2005, 203.
[15] Collins 2005, 202-204; Gustavsson 1999, 102.
[16] Collins 2005, 205.
[17] Collins 2005, 208-210.
[18] McDowell 2006, 23-25.
[19] Strobel 2005, 224.
[20] Carson 2005, 224-227.
[21] Carson 2005, 227-229.
[22] Geisler & Brooks 2008, 110.



LÄHTEET

Blomberg, Craig. 2005. Silminnäkijätodistukset. Voiko Jeesuksen elämäkertoihin luottaa? Teoksessa Tapaus Kristus. Toim. Lee Strobel. Suom. Eeva Kallinen. Keuruu: Aikamedia. 21-48.

Carson, D. A. 2005. Luonnotodisteet. Osoittiko Jeesus Jumalaan liittyviä luonteenpiirteitä? Teoksessa Tapaus Kristus. Toim. Lee Strobel. Suom. Eeva Kallinen. Keuruu: Aikamedia. 215-238.

Collins, Gary. 2005. Psykologiset todisteet. Oliko Jeesus hullu väittäessään olevansa Jumalan Poika? Teoksessa Tapaus Kristus. Toim. Lee Strobel. Suom. Eeva Kallinen. Keuruu: Aikamedia. 198-214.

Craig, William Lane. 2012. Valveilla. Suom. Sini Luoma. Hämeenlinna: Päivä Oy.

Geisler, Norman & Brooks, Ronald. 2008. When Skeptic Ask. Grand Rapids MI: Baker Books.

Groothuis, Douglas. 2011. Christian Apologetics. A Comperehensive Case for Biblical Faith. Downers Grove, IL: IVP Academic / Nottingham England: Apollos.

Gustavsson, Stefan. 1999. Perusteltu usko. Suom. Teemu Haataja & Pekka Nieminen. Helsinki: Uusi tie.

Lewis, C. S. 1978. Tätä on kristinusko. Suom. Marja Liljeqvist. Helsinki: Kirjaneliö.

McDowell, J. 2006. Enemmän kuin puuseppä. Suom. Susanna Kallamäki. Salo: Itätuuli-Kustannus
Strobel, Lee. 2005. Tapaus Kristus. Suom. Eeva Kallinen. Keuruu: Aikamedia.

Witherington, Ben. 2005. Henkilöllisyyden todistaminen. Uskoiko Jeesus olevansa Jumala Poika? Teoksessa Tapaus Kristus. Toim. Lee Strobel. Suom. Eeva Kallinen. Keuruu: Aikamedia. 181-197.

http://www.jurvanbaptistiseurakunta.fi/opetuksia/8-apologetiikka/47-jeesus-jumala-hullu-vai-paholainen