Eero Junkkaala:Tiedemiehen todistus

Tiedemiehen todistus

Kesäkuun 26. päivänä vuonna 2000 Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton piti historiallista tiedotustilaisuutta Valkoisessa talossa. Pääministeri Tony Blair oli mukana satelliittiyhteydellä, ja tilaisuus välitettiin ympäri maailmaa. Clinton sanoi, että ihmiskunta oli ottanut tärkeän askeleen uuteen aikakauteen, sillä ensimmäinen luonnos ihmisen genomista, meidän käyttöohjekirjastamme, oli kyetty saamaan valmiiksi. Presidentti vertasi tätä ihmisen geno mikarttaa tutkimusmatkailija Meri wether Lewisin presidentti Thomas Jeffersonille kaksisataa vuotta aikaisemmin esittelemään karttaan.

Clinton jatkoi: ”Ilman mitään epäilystä tämä genomitutkimus on tärkein ja ihmeellisin kartta, joka ihmiskunnalle on koskaan esitelty.” Clintonin puheessa herätti kuitenkin eniten yleistä mielenkiintoa puheen hengellinen osuus. Hän sanoi: ”Tänään me olemme oppineet jotain kielestä, jolla Jumala loi maailman. Olemme kyenneet tavoittamaan entistä enemmän sitä monimutkaisuutta, kauneutta ja ihmeellisyyttä, joka on Jumalan kaikkein suurenmoisin ja pyhin lahja.” Presidentti Clintonin vieressä seisoi Human Genome Project -hankkeen johtaja, Francis S. Collins.

Omassa vastauspuheenvuorossaan tämä maailmankuulu lääkäri ja geneetikko jatkoi Clintonin aloittamalla linjalla ja sanoi: ”Tämä on todella onnellinen päivä maailmalle. Se tekee minut nöyräksi, ja olen täynnä hämmentynyttä pyhyyden tuntoa, kun ymmärrän, että olemme saaneet ensimmäisen pienen välähdyksen omasta käyttöohjeestamme, jonka tähän asti on tuntenut vain Jumala.” Kuinka on mahdollista, että ihmiskunnan tieteellisten saavutusten merkkipäivänä pidetään tällaisia hengellisiä puheita? Collins on paljastanut, että hän oli mukana työstämässä Clintonin puhetta.

Mutta miten tiedemaailman huipulta voidaan lausua tällaisia sanoja? Kerrotaanpa vähän taustaa. Päästyään 16-vuotiana opiskelemaan kemiaa Francis Collins oli tiedemiehen urasta haaveileva agnostikko. Hengelliset asiat eivät olleet koskaan häntä erityisesti kiinnostaneet. Päästyään tohtoriohjelmaan hän kiinnostui myös fysiikasta ja matematiikasta. Hän ihaili fysiikan suuria hengen jättiläisiä ja oli vakuuttunut, että kaikki maailmassa voitaisiin selittää matematiikan ja fysiikan lakien avulla. Vähitellen hän liukui agnostisismista ateismiin ja pyrki haastamaan kaikkia, jotka uskoivat johonkin yliluonnolliseen.

Muutaman vuoden opintojen jälkeen pelkkä matematiikka alkoi sittenkin tuntua liian teoreettiselta. Collins siirsi opintojensa painopistettä biokemian puolelle. dna-tutkimuksessa oli juuri tehty uusia löytöjä ja niin tuo ala imaisi hänet mukaansa. Melkein valmiina tohtorina tuli seuraava elämänmuutos. Tarve tehdä jotain hyödyllistä ihmisten hyväksi sai hänet vaihtamaan alaa, ja hän ryhtyi opiskelemaan lääketiedettä. Siellä hän sai yhdistetyksi aiemmat osaamisensa ja lääkärinä hän voisi paremmin hyödyttää yhteiskuntaa.

Työskennellessään sairaalassa Francis Collins havahtui aivan uudenlaiseen todellisuuteen. Monilla potilailla oli usko, joka näytti antavan heille syvän rauhan ja rohkeuden kohdata vaikeita asioita. Collins kertoo ajatelleensa, että jos kyseessä on vain jokin psykologinen kainalosauva, se on kuitenkin hämmästyttävän vahva. Kerran vakavasti sairas naispotilas  kysyi Collinsilta, mihin tämä uskoo. Nainen oli kertonut, että hän uskoo Jeesukseen. Lääkäri joutui vastaamaan: ”Minä en todellakaan tiedä.”

Keskustelu sai Collinsin ensimmäistä kertaa elämässään vakavasti miettimään, voiko hän tiedemiehenä uskoa johonkin, mistä ei ole mitään tieteellistä näyttöä. Hän alkoi ihmetellä, kuinka oli voinut elää tähän asti ajattelematta kysymystä, olisiko Jumala todella olemassa. Vähitellen hänen ateistiset argumenttinsa alkoivat tuntua varsin köykäisiltä. Aluksi uusi tapa ajatella tuntui pelottavalta. Olenko elämästäni vastuussa jollekulle muulle kuin itselleni, hän mietti. Collins päätti kaiken uhallakin ottaa selvää, onko uskomisen takana järkeviä perusteluja.

Hän kävi läpi eri uskontojen perusteita, mutta ne eivät tuntuneet rationaalisesti kestäviltä. Sitten hän meni puhumaan metodistipapille ja kysyi, onko kristilliselle uskolle järkeviä perusteita. Pappi kuunteli kärsivällisesti ja antoi kyselijän käteen C. S. Lewisin kirjan Mere Christianity (suomeksi Ehyt elämä). Lewisin kirjan syvälliset ja älykkäät pohdinnat vaikuttivat Collinsiin niin, että hän koki oman ateistisen elämänkatsomuksensa olevan kuin kimppu koulupojan todisteluja.

C. S. Lewis, tuo legendaarinen Oxfordin oppinut, tuntui käsittelevän kirjassaan kaikkia niitä kysymyksiä, joita Collins oli pohtinut ja vastaavan niihin järkevällä tavalla. Kun hän vielä havaitsi, että Lewis oli myös entinen ateisti, hän tajusi, että hän kulkee nyt samaa polkua, jota kirjailija oli aikanaan kulkenut. Kaikkein voimakkaimmin kristinuskon puolesta puhui se, että moraalinen laki ja oikean ja väärän taju on ihmiskunnan universaali piirre ja sen täytyy kertoa syvemmästä kuin tämä näkyvä maailma. Tämä älyllinen pohdinta johti Collinsin sisälle kristinuskoon ja sen jälkeen Jeesuksen henkilökohtaiseen tuntemiseen. Francis S. Collinsin tiedemiehen ura johti moniin huipputehtäviin. Kun hänet yllättäen vuonna 1991 kutsuttiin johtamaan Human Genome Project -hanketta, hän kertoo menneensä pieneen kappeliin rukoilemaan ja pyytämään Jumalalta viisautta, voisiko hän ottaa tehtävän vastaan.

En kuullut mitään Jumalan ääntä, hän sanoo, mutta noiden tuntien aikana sisäinen rauha laskeutui päälleni ja päädyin vastaamaan kutsuun myöntävästi. Tämän edellä kerrotun Collins kertoo kirjassaan The Language of God – A scientist presents evidence for belief (2006). Heinäkuussa 2009 presidentti Barack Obama nimitti Collinsin National Institutes of Healthin johtoon.

Collins johtaa myös perustamaansa BioLogos Foundationia, joka pyrkii edistämään uskon ja tieteen välistä vuorovaikutusta. Hänen kirjansa on ollut bestseller Yhdysvalloissa usean vuoden ajan. Se kertoo selkeästi ja oppineesti, kuinka kristitty tiedemies voi ottaa uskon ja Raamatun vakavasti ja harjoittaa luonnontieteellistä tutkimusta maailman huipputasolla. Kirja on ollut minulle viime aikojen vahvimpia lukuelämyksiä, ja saatanpa kertoa siitä jatkossa hiukan lisääkin.

 • Seurakuntalainen 25.5.2014 Eero Junkkaala

http://perustalehti.fi/wp-content/uploads/2015/01/perusta_4_2014.pdf#page=1&zoom=auto,-213,421