"Pääsen taivaaseen, koska tein uskonratkaisun." Mutta onko asia sittenkään ihan näin?

"Pääsen taivaaseen, koska tein uskonratkaisun." Mutta onko asia sittenkään ihan näin?

On aina tärkeä pitää kirkkaana mielessä, miten syntinen ihminen pelastuu. Millä perusteella sinä uskot pääseväsi taivaaseen? Oman kuuliaisuutesi tai "siivosyntisen" elämäsi ansiostako tai oman uskonratkaisusi ansiosta, vaiko ehkä oman päätöksesi seurata Jeesusta perusteella? Mutta taivaaseen on vain armon tie, Jeesuksen veri.


Monet uskovat kertovat tehneensä uskonratkaisun ja antavat ymmärtää, että heidän uskoontulonsa syy on heidän tekemänsä uskonratkaisu. Pahimmassa tapauksessa he luottavat pääsevänsä taivaaseen uskonratkaisunsa perusteella. Mutta katsotaanpa tarkemmin, mitä Raamattu asiasta sanoo.

Room. 3:9-12: KAIKKI ovat synnin vallassa. Onhan kirjoitettu: - Ei ole yhtäkään vanhurskasta, ei yhtäkään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki ovat luopuneet ja käyneet kelvottomiksi. Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan.
Joh. 15:5: Ilman minua te ette voi tehdä mitään.
Joh. 6:44: Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei ISÄ, joka minut on lähettänyt, vedä häntä.
Joh. 6:29: "Se on JUMALAN teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt."
Ap.t. 16:14: Ja HERRA avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.
Fil. 2:13: JUMALA on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen.
Fil. 1:29: Teille on SUOTU se ARMO, että saatte uskoa Kristukseen
Ef. 2:8: Armosta JUMALA on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
Jaak 1:17: Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä
1. Kor. 4:7: Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut?
Joh. 15:16: Ette te valinneet minua, vaan MINÄ valitsin teidät
Luuk. 24:45: HÄN (Jeesus) avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset.
1. Kor 2:14: Ihminen EI luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta.
2. Kor. 3:5: Ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on JUMALASTA
1. Moos 6:5: Kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat
Jer. 10:23: "Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen omassa vallassaan eikä kukaan itse ohjaa askeleitaan"
Sananl. 21:1: Kuin kastelupuro on Herran kädessä kuninkaan sydän, HÄN ohjaa sen minne tahtoo.
Joh. 3:27: "Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta"
Ef. 1:11: Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan
Room 9:18: JUMALA siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo.
2. Tim 1:9: HÄN on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsullaan, ei meidän tekojemme perusteella vaan oman päätöksensä ja armonsa mukaisesti
Ef. 1:4-5: Jo ennen maailman luomista HÄN on valinnut meidät Kristuksessa olemaan edessään pyhiä ja nuhteettomia Kristuksesta osallisina
Room. 9:16: Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että JUMALA armahtaa.
Room. 2:4: Etkö ymmärrä, että JUMALAN hyvyys johtaa sinut kääntymiseen?
Ef. 2:8-9: Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.


Näin ollen on käynyt harvinaisen selväksi, että jos yritämme itsestämme puristaa uskoa, niin yritykseksi jää. Uskomme ja pelastuksemme syy on Jumalan armo Kristuksessa eikä oma "uskonratkaisumme". Mikä on siis ihmisen osuus parannuksessa eli kääntymyksessä? TULLA KÄÄNNYTETYKSI. Ihminen ei siis itse saa aikaan kääntymystä eli uskoon tuloa, vaan JUMALA saa meissä sen aikaan sanansa ja sakramenttiensa välityksellä. Me voimme vain vastustaa Jumalaa ja juosta häntä karkuun. Siihen me pystymme liiankin hyvin. Juoksetko sinä Jumalaa karkuun?

Moni vieläkin kuvittelee, että Jumalan osuus pelastumisessa on esimerkiksi 99%, ja ihmisellä itselläänkin on esim. 1 %:n osuus asiaan. Mutta todellisuudessa pelastuminen on kokonaan, sataprosenttisesti, Jumalan työtä. Jos väitetään, että ihminen myötävaikuttaa kääntymykseensä, silloin pelastus tulee riippuvaiseksi ihmisen ansiosta. Vapaan ratkaisun avullahan pyritään juuri siihen, että saataisiin tilaa ansioille. MUTTA SILLOIN PELASTUS EI OLEKAAN ENÄÄ YKSIN ARMOSTA.

Raamatun oppi Jumalan armovalitsemuksesta on toisille kauhistukseksi, mutta toisille lohdullinen. Niille, jotka ajattelevat itsestään löytyvän vielä jotain hyvää ja kykyä auttaa itseään pelastuksen asiassa, Raamatun oppi armovalitsemuksesta ja sidotusta ratkaisuvallasta on kauhistava, koska se murskaa heidän koko uskontonsa, johon he katsovat oman ratkaisun kuuluvan. Lohdullinen oppi armovalitsemuksesta on niille, jotka Jumalan lain iskeminä ovat joutuneet täydelliseen epätoivoon omasta itsestään ja näkevät ainoan pelastuksensa sulassa vapaassa armossa.

Martti Luther, sidottu ratkaisuvalta:

"Paavali ruhjoo vapaan ratkaisuvallan yhdellä ainoalla sanalla sanoessaan, että kaikki vanhurskautetaan lahjaksi, ja vielä, että heidät vanhurskautetaan ilman lakia ja ilman lain tekoja. Tällä ainoalla salamaniskulla hän murskaa niin pelagiolaiset kokonaisine ansioineen, kuin sofistit vähänvähine ansioineen. Jos meidät näet vanhurskautetaan ilman tekoja, niin hylätään kaikki teot, olivat ne sitten pikkuruisia tai suuria; hän ei näet tee poikkeusta missään suhteessa, vaan leiskuu samalla tavalla kaikkia vastaan.

Pelkkää mielikuvitusta ja ulkokultaisuutta on siis ehdottomasti kaikki se, mitä sekä opetetaan että tapahtuu ennen armoa armon saavuttamiseksi; sillä välttämätöntä on, että meidät ehdättää Jumalan laupeus, jotta tahtoisimme. Niinhän Augustinuskin Pelagiuksen kirjeitä vastaan kirjoittaessaan selittää, että Jumala kääntää ne, jotka eivät tahdo ja jotka hangoittelevat vastaan. Hän on osoittanut tämän Paavalin tapauksella: Jumala käänsi Paavalin, kun tämä oli kiivaimmassa vainoamiskiihkossa, mielettömänä ja armoa vastustavana.

Ei Pietarikaan välittänyt Herrasta, niin että olisi muistanut sen sanan, jonka Jeesus oli hänelle sanonut, mutta Herra muisti Pietaria keskellä tämän hirveintä kieltämistä, ja niin tämä, muistaen sanan, itki katkerasti. Tämän kohdan esittelystä siis huomaamme, kuinka paljon petosta tämä harha saatanan johtaessa on saanut aikaan. Kun näet ei voitu kieltää, että meidän pitää tulla autuaiksi Jumalan armon kautta ja kun ei voitu väistää tätä totuutta, niin jumalattomuus turvautui toiseen tiehen totuutta väistääkseen ja kaavaili näin: joskaan meidän tehtävänämme ei ole itse tehdä itseämme autuaiksi, meidän tehtävänämme kuitenkin on valmistautuminen siihen, että tulemme autuaiksi hänen armostaan.

Kysynpä, mihin silloin jää Jumalalle tuleva kunnia. Minä sanon, että vähemmän häijyltä tuntuu armon täydellinen kieltäminen kuin että se valmistetaan meidän omalla pyrkimyksellämme ja toimellamme ja aivan kuin sijoitetaan meidän omiin käsiimme. Ja kuitenkin oli tämä erheen vaikutus vallassa, koska se oli niin lumoavan miellyttävä luonnolle ja vapaalle ratkaisulle, että sitä oli vaikea osoittaa vääräksi varsinkin oppimattomille ja typerille."

Minkä perusteella siis pääsen taivaaseen?
Yksin Jumalan tekojen perusteella. Hän on:

Antanut Poikansa ristille minun puolestani
Kasteessa liittänyt minut Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen
Antanut minulle uskon
Antaa minulle ehtoollisessa Poikansa ruumiin ja veren pelastukseksemme
Lupaa minulle kaikki synnit anteeksi

No entäs se parannuksen teko?

Parannus tarkoittaa kääntymystä. Kääntymys on "sydämen täyskäännös kohti Jumalaa". Kääntymykseen sisältyy varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa: 1) katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa. 2) usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen.

Jumala saa meissä aikaan sekä tuon katumuksen että uskon. Ihminen ei suorita kääntymystä vaan KOKEE sen. Kääntymystä voidaan verrata siihen, että kala nostetaan haavilla vedestä. Kala kyllä KOKEE muutoksen, mutta ei saa sitä itse aikaan. Kääntymyksen vaikuttavat syyt (causa effiens) ovat seuraavat ja vain seuraavat kaksi asiaa: 1) Jumalan sana ja 2) Pyhä Henki.

Itse asiassa, jos yleensä voidaan puhua vapaasta ratkaisuvallasta, se tarkoittaa ainostaan sitä, että ihminen valitsee pahan. Ihminen luonnostaan syntiinlankeemuksen tähden on täysin kykenemätön pelastuksen asioisssa. Hänen järkensä on hengellisissä asioissa täysin sokea ja tahtonsa on suuntautunut Jumalan lakia vastaan. Hän pakenee Jumalaa (Ef. 2:12), vihaa Jumalaa (Room. 8:7), suhtautuu vihamielisesti evankeliumiin (1. Kor 1:23). Ihminen ei voi käsittää evankeliumia, vaan hän voi ainoastaan hylätä sen.

Kääntymystä ei saa aikaan ihminen (pelagiolaisuus) eikä myöskään ihminen Jumalan avulla; ei siten, että ihminen alkaisi kääntymyksen ja Jumala sen täydentäisi (semipelagiolaisuus), eikä siten, että Jumala alkaisi kääntymyksen ja ihminen sen täydentäisi (synergismi). Vaan Jumala yksin (monergismi) saa aikaan kääntymyksen. Ihmisessä on kyky hylätä armo, mutta ei kykyä soveltautua Jumalan armoon. Ihmisen pelastuksessa on Jumalalla ehdoton valta. Jumala tuomitsee ja Jumala pelastaa.

Reinhard Bonnken kirjoittama kirjanen "Vuosi 2000 -entä sen jälkeen? Elämäsi voi muuttua Miinuksesta Plussaksi" jaettiin v. 1999 kaikkiin koteihin. Kirjanen on muuten kohtuullisen asiallinen, mutta muutama lause kirjasessa herättää huomiota. Siinä nimittäin sivulla 20 sanotaan: "Usko ei ole mitään sellaista, jota toisilla on ja toisilla ei ole. Usko on päätös tehdä jotakin...Usko on teko...Sinä itse päätät uskoa.".

Mutta onko asia näin? Mielestäni kirjoittaja ei ole ymmärtänyt oikein uskon luonnetta, joka on Jumalan lahja, Pyhän Hengen meissä aikaan saama. Sen sijaan kirjoittaja tekee uskosta teon. Mutta usko ei ole teko. Itse asiassa uskokaan ei ole pelastumisen syy. Usko ei saa aikaan vanhurskauttamista ja syntien anteeksiantamusta, vaan vanhurskauttamisen syy on yksin Kristuksen uhrikuolema.

Usko on vain väline, jolla syntinen tarttuu Kristuksen hankkimaan pelastukseen. Siksi vanhurskauttamisen tapahtuu uskon kautta, eikä uskon tähden, mutta kylläkin Kristuksen tähden, yksin armosta. Usko ei ole jotain mitä ihminen tekee, vaan jotain jonka Jumala antaa. (Ef. 2:8-9: Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.)

Samoin Tapio Nousiainen suositussa kirjassaan "Yksi ainoa elämä" sanoo: "Sallikaa minun sanoa ehkä kerettiläisenä (=harhaoppisena) pidettävä ajatus: Pelastus on Jumalan ja ihmisen yhteistyötä... Ihmisen on tehtävä oma osuutensa pelastuksessaan." Mutta tämä tosiaan on kerettiläisyyttä, nimittäin synergismiä, joka ei halua antaa Jumalalle kaikkea kunniaa pelastuksesta, vaan haluaa tehdä siitä osittain myös ihmisen teon.

Paavo Ruotsalainen sanoi:

"Kristus juoksee aran ja vauhkon syntisraukan jäljessä, huutelee kuin paimen lammasta, tarjoaa palasta ja koettaa kesytellä. Ja kun hän tapaa sen aran ja pelkäävän risujen repimänä ja suohon vajonneena, ei hän sitä komenna eikä anna sille määräyksiään, ei hosu eikä aja, vaan kumartuu itse sen alle, nostaa uupuneen olalleen ja kantaa sen kotiin."

Minä saan vain olla Jumalan täydellisten tekojen kohteena. Kiitos Herralle! Tämä ei saa kuitenkaan johtaa hengelliseen velttouteen. Nimittäin lakia ja evankeliumia on väkevästi julistettava, sillä sanansa kautta Jumala ihmisen käännyttää.

HUOMAUTUS: Jos et ole uskossa Jeesukseen, älä edelläolevan perusteella kuvittele olevasi pelastettu ja taivaaseen matkalla. Sillä vaikka usko onkin kokonaan Jumalan teko ja lahja, olet kuitenkin vastuussa omista teoistasi. Olet vastuussa siitä, että pakenet Jumalaa, hänen sanaansa ja hänen seurakuntaansa.

Olet vastuussa myös siitä, jos suhtaudut välinpitämättömästi Jeesukseen ja täten tietoisesti käännät selkäsi Golgatan keskimmäisellä ristillä sinunkin puolestasi verta vuotaneelle Vapahtajalle ja näin ollen hylkäät armon. Paradoksaalista siis: Jos joudut kadotukseen, se on sinun omaa syytäsi vaikka taasen pelastuminen onkin kokonaan Jumalan teko.

Jeesus on jo tehnyt kaiken puolestasi. Hän on jo sovittanut koko maailman synnit, myös sinun syntisi. Sinun pitää vain ottaa se vastaan. Miten se voi tapahtua? Paavali tiivistää asian seuraavanlaisella ohjeella (Room 10:9-10): ”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva.

Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.” Suun tunnustus ei tarkoita todistuspuheiden pitämistä tai uskon toitottamista kadunkulmassa ohikulkijoille. Se tarkoittaa sitä että sanot Jeesukselle esim. näin: ”Jeesus, minä tarvitsen sinua, auta ja armahda minua, anna syntini anteeksi ja opeta minua tuntemaan Sinut.” Kyse on siis Jumalan huutamisesta avuksi, eli kuten Paavali kirjoittaa (Room 10:13): "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu."

Jeesus kuulee rukouksesi ja tulee luoksesi. Jos tuumailet, että ”Kyllähän minä Jumalaan uskon, mutta mihin sitä Jeesusta tarvitaan?”, sinun on syytä huomata, että nimenomaan Jeesuksessa Kristuksessa kohtaat Jumalan. Kristuksessa sinä olet autuas, ja vain Kristuksessa. Kun tunnet Jeesuksen, silloin tunnet Jumalan.

"Uskonratkaisu" -sanalla ja "ratkaisun tekemisellä" kai tarkoitetaan yleensä samaa kuin uskoon tuleminen, kääntymys, parannuksen tekeminen, kasteen armoon palaaminen tai armon kirkastuminen. Uskonratkaisusta puhuminen on kuitenkin mielestäni sen verran harhaanjohtavaa, että vierastan sen termin käyttöä.

Franz Pieper dogmatiikassaan opettaa erinomaisesti uskosta, kääntymyksestä ja vanhurskauttamisesta seuraavaa:

Kun käsitellään oppia pelastuksen soveltamisesta, on lähdettävä Kristuksen suorittamasta objektiivisesta sovituksesta eli koko syntisen maailman vanhurskautuksesta. Raamattu nimittäin perustaa kaiken, mitä se pelastuksen omistamisesta opettaa, siihen jo takana päin olevaan, historiallisesti tapahtuneeseen tosiasiaan, että Jumala on Kristuksen sijaishyvityksen kautta sovittanut ihmiset kanssaan.

Sitä tosiasiaa, että Jumala on sovittanut maailman itsensä kanssa, Jumala ei kuitenkaan pidä omana tietonaan, vaan hän antaa sen ihmisille tiedoksi. Ei hän myöskään tee tätä välittömästi, jonkin salaisen vaikutuksen (unien, ilmestysten jne.) kautta, vaan sanansa eli evankeliumin kautta, joka puhuu sovituksesta (2. Kor. 5:19 b; Jes. 40:9; Mark. 16:15; Matt. 24:14; 28:19, 20 jne.).

Jumala tahtoo nyt, että ihmiset kaikki uskoisivat heille tarjottuun syntien anteeksiantamukseen ja näin omistaisivat sen uskon kautta. Raamattu ei missään anna aihetta siihen ajatukseen, että ihmiset voisivat maailman yleisen sovituksen nojalla evankeliumiin uskomattakin tulla autuaiksi. Päinvastoin se käskee uskovia saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille ja huomauttaa nimenomaan, että se, joka ei usko, tuomitaan kadotukseen (Mark. 16:15,16).

Näin riippuu pelastuksen omistamisessa kaikki siitä, että ihmisessä syntyy usko evankeliumiin. Usko ei kuitenkaan ole Raamatun mukaan kokonaan eikä edes osaksi ihmisen aikaansaannosta (1. Kor. 2:14), vaan joka tapauksessa kokonaan Jumalan vaikutusta (Ef. 1:19;), nimittäin Jumalan vaikutusta evankeliumin itsensä kautta (Room. 10:17; Joh. 17:20).

Se joka kieltää sen, että usko on donum Dei (Jumalan lahja), ja opettaa uskon syntymisestä synergistisesti, ei kylläkään voi opettaa oikein myöskään pelastavasta uskosta, koska hän käsittää uskon osittain ihmistyöksi ja siten opettaa vanhurskauttamista teoista, vaikka onkin puhuvinaan uskosta.

Niin pian kuin ihmisen sydämessä syntyy usko syntien anteeksiantamukseen, hän tulee tämän uskon kautta omasta puolestaan osalliseksi syntien anteeksiantamuksesta, toisin sanoen Jumala vanhurskauttaa hänet eli julistaa hänet vapaaksi synneistään (subjektiivinen vanhurskautus). Asia voidaan sanoa vielä toisinkin: Kristuksen ansaitsema vanhurskaus julistetaan nyt hänelle uskon kautta vapaasti lahjana kuuluvaksi ja näin Jumala julistaa hänet vanhurskaaksi (Room. 3:28.

Mutta jos sanomme vanhurskautuksen ihmisen puolelta tapahtuvan yksin uskon kautta ilman mitään tekoja, merkitsee se samalla seuraavaa kolmea asiaa: 1. Vanhurskautus ei ole luontoa koskeva, vaan oikeudellinen tapahtuma (Fil. 3:9); 2. Usko ei vanhurskauta hyveenä tahi hyvänä tekona, vaan yksinkertaisesti siten, että se ottaa vastaan; 3. Usko on varma syntien anteeksiantamuksesta eli vanhurskautuksesta (1. Joh. 5:9 - 10).

Koska Jumala jo on Kristuksessa sovittanut maailman itsensä kanssa ja evankeliumi on sanoma tästä tosiasiasta, ei uskoa pidä missään mielessä käsittää lain teoksi, hyveeksi eikä siveelliseksi teoksi, jonka kautta ihminen muka vasta saisi Jumalan itseään kohtaan armolliseksi. Pelastava usko on päinvastoin kaikkien siveellisten suoritusten vastakohta; esittäähän Raamattukin uskon tekojen vastakohdaksi (Room. 3:28). Vanhurskauttava usko on ihmisen puolelta vain väline, jolla otetaan vastaan evankeliumin lupaama synneistäpäästö.

Koska vanhurskauttavan uskon kohteena on ainoastaan evankeliumi, joka Kristuksen tähden lupaa ihmisille syntien anteeksiantamuksen, on usko olemukseltaan sydämen luottamusta evankeliumissa tarjottuun armoon (Joh. 3:16 - 18, 36). Niin kauan kuin ihmisellä on vain ulkonaista tietoa Kristuksesta ja hän pitää tietoa Kristuksesta historiallisesti totena panematta kuitenkaan sydämensä luottamusta Kristukseen, hänellä ei ole kokonaan eikä osaksi sitä uskoa, joka tekee vanhurskaaksi ja pelastaa. Siksi ihmisessä on pelastava usko vain silloin, kun hän sydämessään turvautuu Kristukseen Vapahtajanaan.

Koska pelastavan uskon kohteena on evankeliumi syntien anteeksiantamuksesta, on se aina omakohtaista uskoa (fides specialis, yksilöllinen usko). Toisin sanoen ihminen on silloin uskossa, kun hän ei ainoastaan ole sitä mieltä, että syntien anteeksiantamus on olemassa toisia ihmisiä varten, vaan uskoo, että Jumala on Kristuksen tähden armollinen juuri hänelle itselleen, toisin sanoen kun hän soveltaa omaan henkilöönsä (Gal. 2:20; Job. 19:25) kaikkia ihmisiä koskevan evankeliumin lupauksen (1. Tim. 2:6; Joh. 1:29; 3:16).

Usko voi olla vahva tai heikko; heikkokin usko luetaan vanhurskaudeksi, se toisin sanoen tarttuuu evankeliumissa tarjottuun Kristuksen vanhurskauteen. Usko ei kuitenkaan, kuten Chemnitz sanoo, saa erehtyä kohteestaan. Sen on turvattava yksin armoon, joka Kristuksen ansiosta on tarjolla ja joka evankeliumissa luvataan.

Se oppi, että Jumala antaa synnit anteeksi armosta, Kristuksen ansion tähden ja ilman ihmistekoja, on kristinuskon differentia specifica. Se joka luopuu tästä opista, luopuu samalla kyvystä erottaa toisistaan tosi ja väärä uskonto, kristinusko ja pakanuus, ja pitää kaikkia uskontoja oleellisesti samanlaisina .

Kysymykseen, kuka saa aikaan kääntymyksen, on vastattava: a. Ei ihminen (pelagiolaisuus); b. ei myöskään ihminen Jumalan avulla, ei siten, että ihminen alkaisi kääntymyksen ja Jumala sen täydentäisi (semipelagiolaisuus), eikä siten että Jumala alkaisi kääntymyksen ja ihminen sen täydentäisi (synergismi), vaan c. Jumala yksin saa aikaan kääntymyksen (monergismi: Deus convertit hominem). Ihminen ei kääntymyksessään toimi, vaan hän kokee kääntymyksen, jonka Jumala yksin hänessä saa aikaan, ja on sen kohteena.

Vaikka yksin Jumala saa aikaan kääntymyksen tehden tämän kaikkivaltiaalla voimallaan (Ef. 1:19; 2. Kor. 4:2), voi ihminen kuitenkin estää kääntymyksensä (Matt. 23:37). Selitys tähän on siinä, ettei Jumala vaikuta kääntymystä välittömästi tai julkisella tavalla, vaan käyttäen välineenä sanaansa (Matt. 11:28; 23:37). Aivan toisin on tietysti laita silloin kun Jumala toimii julkisessa jumalallisessa majesteetissaan, kuten viimeisenä päivänä; silloin ei mikään vastustus ole mahdollinen (Matt. 25:31).

Vanhurskautus tapahtuu armosta Kristuksen tähden, uskon kautta. »Armosta» merkitsee vanhurskautuksesta puhuttaessa Jumalan armollista mielenlaatua, joka Jumalalla Kristuksen sijaishyvityksen ansiosta on syntistä maailmaa kohtaan ja joka armonvälineissä tarjoutuu uskon kohteeksi.

Vanhurskautus ei ole fyysinen eikä lääkinnällinen tapahtuma, jonka ansiosta ihminen muuttuisi sisäisesti itsessään epävanhurskaasta itsessään vanhurskaaksi, vaan oikeudellinen tapahtuma siinä merkityksessä, että itsessään epävanhurskas ihminen Jumalan edessä julistetaan vanhurskaaksi. Vanhurskautus tapahtuu sola fide, yksin uskon kautta.

Tämä »yksin uskosta» ei tietystikään sulje Jumalan armoa, Kristuksen ansiota eikä armonvälineitä pois vanhurskautuksesta. Mainitut tekijät ovat päinvastoin edellytys vanhurskautukselle »yksin uskosta». Sola fide -sanojen, merkitys ja tarkoitus on yksinomaan pitäytyminen uskoon ainoana välineenä, jolla ihmisen puolelta vanhurskautus omaksutaan, ja torjua ihmisen teot vanhurskautuksen omaksumisvälineenä.

Jos lukemasi on auttanut sinua tai herättänyt ajatuksia, olisin ilahtunut, jos lähetät minulle sähköpostia.
teppo.vuorenmaa@mbnet.fi
Teppo Vuorenmaa
http://teppov.mbnet.fi/

Kirkollisten ja vaapaasuuntaisten uskoontulemisella on eroja. Esimerkiksi helluntailaiset osaavat sanoa hetken päivälleen ja minuutilleenkin, koska tulivat uskoon, ja sitä sitten odotetaan muiltakin, jotaka sanovat olevansa
Jeesuksen seuraajia. Onhan heitä jotka  sanovnat näkyjä nähneensä, Jeesus hahmoja tai enkeleitä. Raamattu sanoo uskon tulevan Jumalan Sanan kuulemisesta. Minun mummoni kertoi meille lapsille Jeesuksesta
ja opetti meidät rukoilemaan pienestä asti.

Uskoin että Jumalan on Totta, mutta jossakin vaiheessa ajattelin että välittääkö Hän juuri minusta kun on miljoonia ihmisiä maailmassa ja kaikki rukoilevat. Huusin Jeesusta avukseni, ja sain avun, Raamatun Sanan kautta. Siitä hetkestä lähtien tiesin että on Elävä Jumala joka välittää juuri minusta.  Jeesuksen Ristintyö on Täydellinen, siihen ei voi kukaan mitään listätä, eikä siitä voi mitään ottaa pois, jos se Lahja ei kelpaa pelastukseksi syntiselle, muuta Tietä ei ole, eikä tule.