Rovasti Olavi Peltola/ Kärsimys sielunhoidossa

kirjoittaja Hellevi La Tammi 13, 2018 1:24 pm

Kärsimys sielunhoidossa

Teologiset opintopäivät Raamattuopistossa 08.01.06
Työpaja no 2, Olavi Peltola

Kärsimys on arka aihe

Varsin harvoin saamme mahdollisuuden saarnassa tai muussa julistuksessa puhua kärsimyksen ongelmasta ja siihen liittyvästä pahasta. Kärsimys on jotain kielteistä ja meidän odotetaan julistavan jotain myönteistä ja valoisaa, hyviä uutisia, jotka synnyttävät kuulijoissa iloa. Itsekin haluaisimme paeta kaikkea kurjaa ja kielteistä.

Nyky-yhteiskunta näyttää kuitenkin antavan kirkolle ja sen työntekijöille roolin suurten, koko kansaa koskettavien onnettomuuksien sattuessa. Näin tapahtui Estonian upottua, näin Myyrmannin pommiräjähdyksen jälkeen ja näin myös vuoden takaisin tsunamin yhteydessä. Ensimmäisiä vainajia tuotaessa lentokentälle oli itse arkkipiispa heitä vastassa. Jonkinlainen rooli kirkolle ja sen työntekijöille suodaan myös kriisien jälkiselvittelyssä. Puhutaan kriisihoidosta tai debrifingistä, jälkipuinnista tai laajemmasta trauman hoidosta, puhutaan kriisistä selviämisen neljästä vaiheesta shokki-, reaktio-, läpityöskentely- ja uudelleen asennoitumisen vaiheesta. Tähän työskentelyyn kirkon työntekijätkin hyväksytään. Odotetaan, että he kestävät hyvin ihmisten ahdistusta ja kärsimystä ja että heillä olisi jotain annettavaa ja sanottavaa! Mutta lieneekö niin, että sanottavan on oltava nimenomaan yleisen mielipiteen mukaista tai ainakin liturgisella äänellä toistettua Raamattua.

Kohtaamme kärsimyksen myös sairaitten sielunhoidossa ja perhekriisien hoidossa, vaikka ne ovatkin työmuotoina kirkossa annettu määrätyille erityisorganisaatioille, selektiiveille. Hautajaisten yhteydessä tapahtuvassa toimituskeskustelussa kysymys kärsimyksestä, surusta ja kuolemasta tulee tai ainakin voi tulla esiin. Samalla kohtaamme ihmisten halun lakaista kaikki henkilökohtaiset ikävät asiat maton alle. Niistä vaietaan ja vainajastakin puhutaan vain hyvää.

Puolellekaan sanalla tuollaisissa tilanteissa ei voi vihjata, että tällä kärsimyksellä Jumala haluaa pysähdyttää meidät ajattelemaan iäisyyttä ja tilintekoa. Ruumiinsiunausliturgian yhteydessä voimme kyllä rukoilla Psalmin sanoin: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen” (90:12). Estonian upottua eräs kirkkoherra puhui Jumalan tuomiosta ja siitä nousi suuri häly ja häntä syytettiin tuomitsemisesta. Sen sijaan tsunamin jälkeen eräässä TV-dokumentissa sekä Intian Tuomas-kirkon piispa että haastateltavat muslimit sanoivat onnettomuuden olleen Jumalan varoitusta ja rangaistusta ihmisten jumalattomuudesta ja moraalittomuudesta. Erityisesti mainittiin lapsiporno ja juopottelu. Buddhalaiset munkit taas puhuivat karmanlaista. Kyse oli näiden ihmisten karmasta.

Totta on, että silloin kun ihmisten mielet ovat kiihdyksissä, tarvitaan erityistä viisautta puhua julkisesti asiasta.

Kärsimys on arka asia myös siksi, että monet perustelevat omaa jumalakielteisyyttään juuri kärsimysten ja pahuuden todellisuudella ja suuruudella. Puhutan kärsimyksen ongelmasta ja yhdistetään se kysymykseen teodikeasta (kreik. theos, Jumala, dikea, oikeus, oikeudenmukaisuus). Teodikealla tarkoitetaan yritystä filosofisen ajatellun keinoin vakuuttaa, ettei kärsimyksen ja pahan olemassaolo ”ole ristiriidassa viisaaksi, hyväksi ja oikeudenmukaiseksi ajatellun Jumalan kanssa” (Otavan Sivistyssanakirja 1964). Ongelma on kiteytynyt väitteiksi, että jos Jumala on kaikkivaltias, hän ei ole rakkaus ja jos hän on rakkaus, hän ei ole kaikkivaltias.

Kristittyinä tunnustammekin, että Jumalan kaikkivaltius tässä maailmassa ilmenee ihmissilmille salattuna ja jopa päinvastaisena. Mooses sai nähdä Jumalan jälkeenpäin ja silloinkin vain selkäpuolelta. Tunnustamme, että Jumala kätkeytyy ihmisten maailmassa vastakohtaansa, hänen jumaluutensa Jeesuksen mitättömyyteen ihmisenä, hänen suurin rakkautensa ainoan Poikansa hylkäämiseen ja jättämiseen ihmisten mielivallan alle, hänen voimansa Golgatan tuskanhuutoon ja hänen iankaikkinen Sanansa Raamatun halpaan ja vastaan sanottuun asuun.

Jo aikoinaan Luther totesi Jumalan hallitsevan tätä maailmaa ulkonaisesti siten, että jos sitä tarkastellaan inhimillisen järjen mittapuita käyttäen, siitä ollaan pakotettuja sanomaan joko niin, että Jumalaa ei lainkaan ole olemassa tai että Jumala on väärämielinen. Joka tapauksessa kärsimystä ja pahaa on maailmassa niin paljon, ettei kaikkea voi selittää synnin seuraukseksi eikä, Jumalan kaitselmukseksi, vaan meidän on tunnustettava, että Jumalan työllä luonnossa ja historiassa on myös syvän pimeät ja salatut puolensa. Niitä ihminen ei voi voittaa, vaan vain osaksi torjua eivätkä ne näytä olevan sopusoinnussa Jumalan rakkauden kanssa. Ne osoittavat, että Jumalan valtakunta ei ole vielä tullut, tietomme on vajavaista, mutta uskomme kaiken kärsimyksen ja pahan olevan katoavaista ja kerran täydellisyys voittaa.

Kerta toisensa jälkeen jäämme varsin hiljaisiksi kohdatessamme suuria kärsimyksiä ja julmaa pahuutta. Selittelymme ovat jollain tavoin avuttomia ja heikkoja. Ne eivät tunnu vastaavan todellisuutta ja niissä on paljon luulottelua. Näyttää siltä, että vastauksemme kärsimyksen ongelmaan on lopulta hiljaa oleminen. Itse asia jää salaan ja miksi kysymys vaille vastausta. Parhaassa tapauksessa voimme vain auttaa kanssaihmisiämme sopeutumaan ehkä hyvinkin kovaan todellisuuteen.

kirjoittaja Hellevi La Tammi 13, 2018 1:27 pm

Kärsimys on ihmisen osa tässä maailmass

Kärsimys on väistämätön tässä elämässä. Se kohtaa jokaisen ihmisen enemmin tai myöhemmin. Emme pääse kärsimystä pakoon emmekä voi siltä suojautua. Kärsimys ja ahdistus ovat oleellinen osa ihmisenä olemista. Kärjistetysti sanottuna, koska tahansa voi meille tapahtua mitä tahansa. Kannattaakin joskus tehdä ajatuskoe ja kysyä, mikä olisi tällä hetkellä elämässäni kaiken kauhistuttavin tapahtuma, mikä voisi kohdata minua. Hyvä on samalla muistaa, mitä aikoinaan Job sanoi: ”Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut (Job 3:25). .

Kuitenkin luonnonkatastrofien aiheuttamat kärsimykset ovat vähäisiä siihen nähden mitä ihminen aiheuttaa toisella ihmiselle. Puhutaan hiljaisesta tsunamista. Se joka vuosi tappaa yli 10 miljoonaa lasta sairauksiin ja nälkään. Se olisi nykyisen maailman resursseilla helposti poistettavissa, mutta sitä ei voida poistaa poliittisen tahdon puuttumisen vuoksi. Puhutaan kansanmurhista Ruandassa, Sudanissa ja Kongossa, jotka kaikki olisi voitu estää, jos yhdessä olisi kyetty ajoissa puuttumaan asioihin.

Jokin aika sitten löysin mielestäni varsin rehellisen analyysin ihmisenä olemisesta. ”Luullaan yleisesti, että suurin osa meistä ihmistä elää valtaosan elämäänsä terveenä. Sairautta pidetään vain hetkellisenä poikkeusilmiönä. Sairauden ylivalta on kuitenkin verrattavissa epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden valta-asemaan. Oletetaan yleisesti, että pääosa yhteiskunnallista ja poliittista elämää sujuu moraalisesti ja juridisesti moitteettomasti. Hyväuskoisesti luulemme, että vääryydet, joita tietysti joskus tapahtuu, huomataan ja korjataan. Tosiasiallisesti asianlaita on täysin päinvastainen, sillä taukoamatta syntyvien vääryyksien luku on suunnaton, ja pääosa jää sekä huomaamatta että korjaamatta.

Vääryyden luku kasvaa jatkuvasti, sillä ajallinen etääntyminen ei muuta sovittamatonta vääryyttä vähemmän vääräksi, sillä rikoksen juridinen vanheneminen on vain käytännöllinen suhtautumistapa eikä suinkaan luonnollinen tapahtuma. Samoin psyykkinen epänormaalius on tavallista ja normaalisuus sen sijaan harvinainen, onnellinen sattuma, huippusaavutus... Jokainen ihminen on enemmän tai vähemmän onnistunut sekoitus normaalisuutta ja sellaisia piirteitä, joita psykopatologisesti on pidettävä epänormaaleina … Koko elämä on taukoamatonta taistelua sairautta vastaan” (Viktor v. Weizsäcker, Joachum Bodamerin kirjassa Ihminen vaikka minuutta, 50, Porvoo 1969).

Miten Augustinus sanookaan Tunnustuksissaan: ”Eikö ihmisen elämä maan päällä ole yhtämittaista ahdistusta? Kuka tahtoisi itsellensä vaivoja ja vaikeuksia? Sinun käskysi vain on, että ne on kestettävä, ei, että niitä on rakastettava. Ei kukaan rakasta sitä, mistä hän kärsii, joskin hän rakastaa kärsimistä. Sillä silloinkin kun hän iloitsee siitä, että jaksaa kantaa kärsimyksensä, hän mieluimmin kuitenkin soisi, ettei sitä, mitä hänen täytyy kärsiä, olisi olemassakaan (Augustinus, Tunnustukset, 262).

Saman Luther sanoi Isä meidän rukouksen selityksessä; ”Elämä on pelkkää taistelua ja ahdistusta. Ken etsii täällä rauhaa ja varmuutta itselleen, menettelee tyhmästi; hän ei koskaan pääse siihen. Ja vaikka kaikki me sitä haluaisimmekin, se on kuitenkin turhaa. Elämä on taistelua ja elämää ahdistuksessa ja pysyy sellaisena. Siksi emme rukoilekaan: ’Ota minulta pois ahdistus’, vaan: ’Älä saata meitä (kiusaukseen) (ahdistuksessa)’, ikään kuin tarkoitettaisiin: meitä ympäröivät ahdistukset edestä ja takaa, emmekä voi niistä vapautua. Mutta Isämme, auta meitä, ettemme sorru niihin, toisin sanoen, ettemme suostuisi niihin ja niin voitettuina kukistuisi. Sillä ken niihin suostuu, tekee syntiä ja tulee synnin orjaksi.”

kirjoittaja Hellevi La Tammi 13, 2018 1:29 pm

Eräitä otoksia kanssaihmistemme kärsimyksistä tässä ajassa

Menemme kärsimyksen kohtaamisessa ikään kuin ruohonjuuritasolle ja kysymme millaisia kärsimyksiä vierellämme kulkevat ihmiset ovat kohdanneet omassa elässään. Eräässä opiskelijaryhmässä Raamattuopistolla kukin sai kirjoittaa kolme asiaa, jotka ovat olleet heille itselleen vaikeita kärsimyksiä, ns. Jobin postia. Neljätoista vastasi ja mainintoja eri asioista oli 42. Vastauksissa tuli esille seuraavanlaisten elämänalueitten kärsimyksiä:

Lähes koko elämää on varjostanut masennus ja elämänhaluttomuus. 11 vuotta kestänyt erämaataival – jatkuu vieläkin. Masennus, olematon itsearvostus. Tietty synti jatkuvana kompastuskivenä.

Vakavan sairauden pelko omalla kohdallani. Oma sairaus, joka johti työn menettämiseen. Mielenterveyden järkkyminen. Epävarmuus elämässä. Homous.

Lasten kuolema. Läheisen itsemurha – itsemurhasta oli kolme mainintaa, joista kahdessa on kyseessä omasta lapsesta, jolla oli jo perhe. Läheisen sairastuminen ja siihen liittyvä pelko läheisen menettämisestä. Läheisten joutuminen auto-onnettomuuteen ja vaikea vammautuminen. Läheisten kuolemat. Läheisen vaikea ja syvä kriisi – syynä toiset ihmiset.

Yksinäisyys ja elämänkumppanin puute, Yksinäisyyden pelko. Usein on niin yksinäistä. Ystävyyden särkyminen. Hylkäämisen kokemus läheisen taholta. Suhteen loppuminen toisen naisen takia. Aviopuolison hylkäämäksi joutuminen. Avioero. Vanhempien avioero.

Sellaisen oman vihantunteen kohtaaminen, joka suuntautuu ihmiseen, joka aiheutti teoillaan läheisen kuoleman. Seksuaalisen hyväksikäytön paljastuminen lähipiirissä. Koti, johon oli juuri muutettu, joutui tien alle ja puoliso joutui sen vuoksi vuodeksi sairaalaan.

Työhön liittyvät ahdistukset. Työttömyys ja tyhjän päälle jääminen. Kutsumus ja elämäntehtävä ei olekaan selvä, vaikka nuorena niin kuvitteli.

Jokainen meistä voisi tuoda tähän luetteloon omat Jobin postinsa. Itse lisäisin tähän luetteloon ruumiillisten kipujen ja ihmissuhdevaikeuksien ohella ennen kaikkea päivittäisen ahdistuksen omasta jumalattomuudestani ja jatkuvan kivun hedelmättömyydestä Jumalan valtakunnassa.

Miten kohtaan kärsivän lähimmäisen keskustelussa tai saarnatuolin juurella?

Kärsivän ja ahdistuneen lähimmäisen kohtaamisessa voimme erottaa kaksi tasoa. Toisessa on kysymys tunnetasolla tapahtuvasta kohtaamisesta ja siitä millaisia tunteita pystymme herättämään kärsivässä. Toisessa taas on kysymys siitä, minkä ajatuksen, näkemyksen, selityksen tai neuvon kykenemme antamaan. Kohtaaminen tapahtuu tiedon ja asian tasolla. Edellisessä ei ole niinkään tärkeää, mitä sanomme, vaan se miten olemme läsnä, mitä meistä aivan kuin huokuu: myötätuntoisuutta, kuuntelemisen halua, osaaottavaa mieltä. Tällaisessa kohtaamisessa pätee vanha sanonta: Minä en kuule mitä sinä sanot, koska se, mitä sinä olet, huutaa niin kovasti.

Urho Muroma kirjassaan Lohdutuksen Jumala (Porvoo 1958, ss. 57-59) kuvaa realistisesti kuinka vaikeaa voi olla saada todellista tukea omien kärsimystensä keskellä toisilta ihmisiltä. Samalla siinä paljastuu miten vaikea on kohdata kärsivä ihminen:

”Älä valita vaivojasi oikealle ja vasemmalle. Sillä muista, etteivät ihmiset jaksa paneutua sinun vaivoihisi. Monella heistä on tarpeeksi kannettavaa oman ristinsä kantamisessa. Petyt ihmisiin, jos luulet, että he jaksavat paneutua sinun ahdistuksiisi. Kyllä joku voi jaksaa, mutta hänen täytyy silloin olla erittäin hyvä ystäväsi, joka on valmis kantamaan sinun taakkaasi omana taakkanaan. Mutta näitä ystäviä on kullakin meistä hyvin vähän. Sen tähden älä kerjää osanottoa ruikuttamasta päästyäsi uudelleen ruikuttamalla.

On totta, että puhumalla voi hetkeksi helpottaa vaivojansa. Se saattaa olla kuin varaventtiili, ja kun paine on suuri, on käytettävä varaventtiiliäkin. Mutta silloin on sinun ymmärrettävä, että sinä puhut vain omaksi helpotukseksesi, odottamatta että kuulijasi sen syvemmin ottaa osaa sinun vaivoihisi. Eikä hän siihen aina pystykään. Uskallan sanoa, että toinen ihminen pystyy hyvin harvoin ottamaan sydämestään osaa toisen ahdistuksiin. Tämän olen niin monasti kokenut sielunhoitajana.

Pystyn ottamaan osaa sellaisiin ahdistuksiin, joita itsekin olen kokenut. Tämänlaista ihmistä ymmärrän ja osaan lohduttaa häntä sillä lohdutuksella, millä Jumala on minua itseäni lohduttanut. Mutta kun joudun tekemisiin itselleni vieraiden ahdistusten kanssa, olen monasti todennut, että en ole löytänyt sopivia päästäviä sanoja. Valittaja on poistunut saman raskaan kuorman kanssa, mikä painoi häntä hänen tullessaan.

Älkäämme koskaan kerjätkö ihmisten myötätuntoa. Heillä on sitä hyvin vähän. Jopa voimme joskus todeta, että yksi ja toinen suhtautuu kärsimyksiimme suorastansa vahingoniloisesti. Ei hän tietenkään sitä sano, mutta me vaistoamme hänen ajatuksensa, ja ne kulkevat tätä latua: ’Onpa hyvä, että sinäkin olet taas saanut kokea tuollaista. Sen oletkin hyvin ansainnut’.

Monet ns. ystävätkin osoittautuvat kärsimysaikoina Jobin ystävien kaltaisiksi. Kyllähän hekin halusivat osoittaa myötätuntoa, mutta heidän sydämessänsä oli tuomion ajatukset Jobista. Joka tapauksessa he olivat ymmärtämättömiä Jobin suuren kärsimyksen kohdalla, koska eivät itse olleet koskaan kokeneet samantapaista. Tästä johtui heidän rakkaudeton tuomion henkensä.

Älä odota yleensä ihmisiltä mitään. Muista minkälainen itse olet ollut nähdessäsi toisten kärsivän. Etkö ole joskus suorastaan paennut kärsivän ihmisen läheisyyttä, koska hänen kärsimyksensä katsominen olisi saanut aikaan rauhattomuutta omassa sydämessäsi. Jos nyt koet jotain samankaltaista ymmärtämättömyyttä ympärilläsi olevien ihmisten taholta, älä sydämisty. Ymmärrä sinäkin, että nämä ihmiset ovat heikkoja ja hauraita saviastioita, joilta ei voi paljoa odottaa.”

Kyllä kai jokaisen meidänkin on tunnustettava, että olemme olleet varsin huonoja kärsivien lohduttajia ja rohkaisijoita. Kaipa on useinkin suostuttava siihen, että kärsivä toteaa meistä kuten Job ystävistään: "Tuonkaltaista olen kuullut paljon; kurjia lohduttajia olette kaikki” (Job 16:2).

Joitakin fraaseja kyllä osaamme sanoa, mutta meidän on vaikea todella paneutua kärsivän ihmisen osaan ja löytää juuri hänelle sopivat sanat. Kunpa edes oppisimme olemaan hiljaa kärsivän lähellä ja kulkemaan kappaleen matkaa yhdessä hänen tahtiinsa.

Joka tapauksessa meitä kutsutaan antamaan tavalla tai toisella tukea sitä tarvitsevalle. Eräs perusneuvo on: Kuuntele toista, ole hänelle läsnä äläkä täytä tilaa omilla kokemuksillasi. Samoin hyvä meidän on tietää, että valtaosahan ihmisten välisestä viestinnästä on ilman sanoja tapahtuvaa. Mitä olemuksemme, kätemme liikkeet, kasvojemme ilmeet, sanojemme sävy kertovat kuulijoillemme saarnatuolin juurella tai kahdenkeskisessä keskustelussa? Lohdutan, jos yleensä lohdutan, koko olemukselleni.

Ehkäpä jollakin meistä on kehottajan ja rohkaisijan armolahja: ”Rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon” (Room 12:8, ei ho parakaloon en tee parakleesei). Kuinka kipeästi tarvitsemmekaan keskellemme juuri tämän armolahjan omaavia Jumalan kansan jäseniä.

Toivon mukaan tiedämme, että paras apumme on sitä, että autamme ihmistä auttamaan itse itseään. Apteekeissa on nykyisin itselääkityshyllyjä, joista sopivan lääkkeen löytämiseen saattaa farmaseutti meitä auttaa. Samoin mekin julistajina ja sielunhoitajina toivon mukaan osaamme auttaa lähimmäisiämme itse lääkitsemään itseään.

kirjoittaja Hellevi La Tammi 13, 2018 1:34 pm

Millä osaan rohkaista kärsivää?

Niin vaikeaa ja vaativaa kuin onkin lohduttaa ja rohkaista kärsivää, niin joka tapauksessa meidän on hyvä tietää edes joitakin sellaisia asioita, jotka ovat antaneet voimaa kärsiville lähimmäisillemme. Mikä siis asiana rohkaisee? Mikä antaa voimaa? Mikä auttaa kestämään?

Kyllähän sitä toivoo osaavansa ohjata kärsiviä lähimmäisiä Kristuksen luokse ja olla kuin Johannes Kastajan sormi Grünewaldin alttaritaulussa. Emme ole terapeutteja, vaan Herran sanan julistajia. Se vaatiikin meiltä melkoista vaivannäköä ja kärsivällisyyttä. Kenties kymmenien epäonnistumisien jälkeen löydämme myös oikeita sanoja.

Omissa ahdistuksissamme ja kärsimyksissämme olemme löytäneet joitakin auttavia sanoja. Herra on rohkaissut ja niin häneltä saamamme lohdutuksen neuvomana osaamme lohduttaa muita ahdingossa olevia (2 Kor 1:4). Mutta silloinkaan emme voi jakaa sanoja sokeasti. Joka kerta on harkittava sopiiko tämä ajatus juuri tälle henkilölle. Ymmärtääkö hän sen oikein? Emme voi olla silmälääkäreitä, joka pudotamme oikeita silmätippoja potilaan silmään kerrostalon toisesta kerroksesta.

Mutta hyvä on koota omasta ja muiden elämänkokemuksesta sellaisia ajatuksia, joista on ollut apua. Olen jo vuosia Raamattuopiston Peruskurssilla pyytänyt nuoria kertomaan sekä saamistaan Jobin postista että siitä, mikä on auttanut kestämään. Tässä eräitä apua koskevia vastauksia:

On Jumala, joka tietää kaikki elämämme päivät, ja johdattaa mukana kulkien. Tieto ja varmuus siitä, että Jumala kantaa omista tunteistani ja ajatuksistani huolimatta, etten ole yksin. Jumala on elämän kantava voima ja on turvallista tietää, että hänen iankaikkiset käsivartensa kyllä jaksavat kannattaa, sillä ”kannettava väsyy, kantaja ei”.

En olisi varmaan selvinnyt ainakaan näin hyvin ilman Jeesusta. Jeesus Kristus on valo. Hänen yhteydestään olen löytänyt elämän. Ongelmieni kautta tulin uskoon ja aloin lukea Raamattua, josta sain voimaa ja rohkaisua. Perusongelmani eivät kuitenkaan muuttuneet miksikään, mutta sain syyn elää ja toivon iankaikkisesta elämästä taivaassa, jossa kaikki on kerran hyvin ja jossa kyyneleet pyyhitään.

Uskonhätääni auttaa (se hätä pulpahtelee aina uudestaan ja uudestaan pintaan) Jumalan kasvojen löytäminen Raamatusta. Hädän hetkellä huusin Jumalan puoleen. Koin hänessä olevan ainoan toivoni. Luotin Jumalaan, rukoilin ja sain varmuutta. Pienen ihmisen heikko pyyntö: "Isä pidä minusta kiinni". Rukoilen, että Jumala antaisi voimaa hyväksyä asiat, joita kohtaan, vaikka mieleni kapinoikin.

Sielunhoidollinen keskustelu läheisen tai itseäni vakaamman, vanhemman uskovan kanssa. On saanut puhua siitä, miltä tuntuu. Ystäväni kirjoitti henkilökohtaisen kirjeen, jossa hän Raamattua apuna käyttäen vahvisti, että elämällä on tarkoitus ja että Jumala on meidän puolellamme, kanssamme. Ystävä soitti ja kyseli kuulumisia. ”Ei tarvinnut olla hyljätty, yksin”. Ystäväni rukoili puolestani ja se auttoi avaamaan silmäni, ettei Jumala jätä meitä yksin, vaan antaa meille ihmisiä, jotka välittävät ja rakastavat meitä. Seurakuntayhteys ja seurakunnan kokoontumiset.

Virret ja laulut: ”Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala. Rukouksen hiljaisuuteen, valoon Kirjan avatun, lähellesi, Vapahtaja, kutsut kesken taistelun. Suurempi kuin sydämemme, suurempi kuin ihmistyö hiljaisuus on rukouksen, siinä Luojan sydän lyö. Siinä itse, armon Henki, uupunutta uudistat.

Annat kasvullemme aikaa, uuteen työhön valmistat (virsi 525:5-6). ”Kaiken saa jättää juurelle ristin, käsihin Herran, itkeä siinä avutonna. Hän kyllä tietää, kun lastaan sietää, millaista raukkaa hän rakastaa.” ”Niin alhaalla ei kukaan kulje, ettei siellä Jeesus oi, ei ketään hän luotansa sulje, ei karkoita yhtään pois.” Jaakko Löytyn laulut siitä ajatuksesta, miten kurjia ja syntisiä me olemme ja näin ainoa toivomme on välittävään Jumalaan turvaaminen.

Aika paransi haavat. Asioiden pukeminen sanoiksi, kirjeitten kirjoittaminen, päiväkirja, runot. Tietyllä tavalla pessimistinen elämänasennekin (joka syntyi koulukiusaamisen aikoihin) on auttanut, ei tipu niin korkealta. Kun myöhemmin on voinut huomata mitä positiivisia seurauksia kärsimyksistä on tullut. Hiljaisuus, yksinäiset luonnossa tehdyt retket, lupa itkeä. Elämä jatkuu”, usko parempaan huomiseen maan päällä ja taivaassa. Toivo täydellisyyteen pääsemisestä. Ajatus, että kaikella on tarkoituksensa, koko elämä on Jumalan kädessä.

kirjoittaja Hellevi La Tammi 13, 2018 1:43 pm

Raamatun sana lohduttaa

Vaikka onkin oltava varovaisia Raamatun lauseitten käytössä, ettemme viskele niitä kuin tikareita sirkuksen näytelmässä, niin nimenomaan Raamatusta kuitenkin etsimme itsellemme ja toisille lohdutusta ja armonvoimaa.

Joskus haaveilin, että osaisin muodostaa sellaisen luettelon, jossa olisi koottuna kaikki mahdolliset Raamatussa olevat lohdutuksen sanat. Mutta eihän siitä ole tullut mitään. Joka kerta kärsimys on ainutlaatuinen ja ainutkertainen eikä ole olemassa patenttivastauksia ja patenttilohdutuksia. Erittäin tärkeä on myös Lutherin ajatus Raamatun käytöstä. Hän kirjoittaa: ”Ei Jumalan sana ole meidän vallassamme. Siksi kaiken väärän luottamuksen älyyn, järkeen, taitoon ja viisauteen on kadottava.

Ahdistuksen aikana Jumalan itsensä on puhuttava meille ja lohdutettava ja ylläpidettävä meitä sanallaan. Sillä vaikka meillä olisi käsillä niin runsas varasto Raamattua, että voisimme opettaa koko maailmaa rauhan vallitessa, niin ellei Jumala itse tule myrskyn noustessa ja ellei hän sano meille sanaansa joko yksin itsensä välityksellä sisäisesti tai ihmisen välityksellä, niin kaikki on pian unohdettu ja laiva haaksirikkoutuu” (Luther, Isä meidän rukouksen selitys).

Seuraavat Raamatun kohdat on saatu opiskelijoiden vastauksista. He ovat kertoneet, mitkä lauseet ovat heitä auttaneet kärsimysten ja ahdistusten keskellä:

Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kantavat ikuiset käsivarret (5 Moos 33:27). Jo nuorena löysin elämäni rakkaimmaksi lauseeksi: Minä tiedän, että lunastajani elää (Job 19:25).

Siihen (niin kuin kaikkeen muuhunkin) auttoi Jumalan sanan, etenkin psalmien lukeminen (pikemminkin niiden itkeminen). Kun kirjaimellisesti huusin Jumalaa avuksi hän rohkaisi minua ihmeellisesti. Yksin Herralta tulee apu (Ps 3:9). Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi (Ps 23:4).

Luota Herraan! Ole luja, pysy rohkeana. Luota Herraan! (Ps 27:14). "Minä opetan sinua", sanoo Herra, "minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi" (Ps 32:8. Kun Herra ohjaa askeleita, ihminen kulkee oikeaa tietä. Jos hän horjahtaakin, ei hän suistu maahan, sillä Herra pitää häntä kädestä (Ps 37:23-24). Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa.

Sillä vielä minä saan häntä kiittää hänen kasvojensa avusta (Ps 42:6). Avuksesi huuda minua hädän päivänä (Ps 50:15). Ps 51. Luottakaa aina Jumalan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme. Ihmisiin ei ole luottamista, he ovat vain tuulenhenkäys. Vaakakupissa he eivät paljon paina, kaikki he ovat tyhjää ilmaa (Ps 62:9-10). Ps 91. Nyt olen saanut rauhan, Herra piti minusta huolen. Hän pelasti minut kuolemasta, hän säästi silmäni kyyneliltä, ei antanut jalkani astua harhaan. Minä saan vaeltaa Herran edessä elävien maassa (Ps 116:7-9).

Ps 11. Muista sana, jonka olet palvelijallesi puhunut, sillä sinä olet antanut minulle toivon. Se on minun lohdutukseni kurjuudessani, että sinun lupauksesi minua virvoittaa (Ps 119:49-50). Apu tulee Herralta, Apu minulle tulee Herralta” (Ps 121:2, KR 38. Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina (Ps 121:8. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen (Ps 139:14).

Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat! Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa, sinun itkusi aika on ohi! Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa, hän kuulee ja vastaa sinulle. Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän ja niukasti vettä, hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy. Omin silmin sinä saat nähdä hänet. Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: - Tässä on tie, kulkekaa sitä (Jes 30:18-21).

Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen, hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa. Siionin aarre on Herran pelko (Jes 33:6). Miksi valitat, Jaakob, Israel, miksi puhut näin: - Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta, minun asiastani ei Jumala välitä. Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja? Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa (Jes 40:27-28. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: "Älä pelkää, minä autan sinua" (Jes 41:13).

Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun (Jes 43:1). Jesaja 53 on ollut minulle sellainen Raamatun paikka, joka saa aina uudelleen muistamaan, kuinka paljon Jeesus puolestani kärsi ja kitui, ja ennen kaikkea kuinka paljon Jeesus rakastaa ja välittää ja on valmis lohduttamaan. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme.

Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet (Jes 53:4-5). Ja Herra on alati ohjaava sinua. Aavikon paahteessakin hän elvyttää voimasi ja vahvistaa jäsenesi. Sinä olet kuin vehmas puutarha, kuin lähde, jonka vesi ei ehdy (Jes 58:11).

Herra, Herra on minun voimani. Hän tekee minun jalkani nopsiksi niinkuin peurat ja antaa minun käydä kukkuloillani (Hab 3:19).

Isä meidän… tapahtukoon sinun tahtosi ... on varmaan aina ollut pelastukseni musertaville jobin posteille (Matt 6:9,10). Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet (Matt 6:33-34)
Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin (Matt 10:28).Kaikki he näkivät hänet ja säikähtivät. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: "Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö" (Mark 6:50). Jeesus katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: "Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta. Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa (Luuk 6:20-21).

Joh 3:16 - Jumala rakastaa aivan käsittämättömän paljon ihan jokaista. Ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos (Joh 6:37). Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat” (Joh 6:68. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä (Joh 10:28-29). Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun (Joh 14:1). Herra, sinä tiedät kaikki (Joh 21:17, KR 38.

Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen (Room 5:3-5). Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.(Room 8:28.

Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? … Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme

(Room 8:35-38. Mutta hän on vastannut minulle: "Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima (2 Kor 12:9). Kun olen heikko, silloin minä olen väkevä (2 Kor 12:10). Sen tähden veljet tahdon teidän tietävän… ettette surisi kuin ne, joilla ei ole toivoa (1 Tess 4:13).

Älä väheksy poikani Herran kuritusta, älä masennu kun hän ojentaa sinua, jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa (Hepr 12:5). Hän ei ikinä hylkää, hän ei koskaan jätä (Hepr 13:5). Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen (1 Piet 5:7). Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä (1 Joh 1:9). Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan (Ilm 3:19). Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta (Ilm 12:11, KR 38. Ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole (Ilm 21:4).

Kukin meistä voi lisäillä tähän luetteloon omia lauseita. Vuosien kuluessa tulemme huomaamaan, että itse palamme uudelleen ja uudelleen määrättyjen Jumalan sanan lupausten ääreen. Toistuvasti juuri ne rohkaiset ja antavat meille voimia jatkaa kilvoittelua.

Liitän tähän vielä eräitä ajatuksia lähinnä Jobin kirjan äärellä. Jobin kirjassa lähdetään siitä, että kaikki elämänkohtalomme tulevat lopulta aina Jumalan kädestä (Job 1:1-2:6). Tämän varmuuden Job jaksoi aluksi säilyttää: "Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi" (Job 1:21). "Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" (2:10, KR 38.

Tällainen luottamus nousi siitä varmuudesta, että "sinun kätesi ovat minut luoneet... Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni" (Job 10:8,12, KR 38. Job myös uskoi, että Jumala näkee ”kaikki tieni ja laskee jokaisen askeleeni" (Job 31:4) ja ”hän antaa täydellisesti minulle määrätyn osan" (23:14, KR 38). Siksi myös minun päiväni ovat määrätyt ja kuukausieni luku on Herrani tiedossa (14:5, KR 38). Sama luottamus tulee esiin kansallisen katastrofin keskellä elävän Valitusvirren tekijän sanoissa: "Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet” (Val 3:22, KR 38) ja että vielä elämme (KR 92) ”eikä hänen laupeutensa ei ole loppunut.” Silloin myös voimme uskoa, että kaikki tapahtuu niin kuin Herra sanoo ja Korkeimman käskystä tulee elämääni paha ja hyvä (Val 3:37-38.

Tosin Jobin oli vaikea säilyttää tätä uskoa. Elihu nuhtelikin häntä: "Väitätkö todella, ettei hän näe sinun asiaasi? Odota, Job. Sinun asiasi on kyllä vireillä" (Job 35:14). Sama vaikeus oli jo aikoinaan Abrahamillakin. Hän vaikeroi Jumalan edessä: "Oi Herra, Herra, mitä sinä minulle annat? Minä lähden täältä (tyhjänä)” … "Sinä et ole antanut minulle (sitä mitä toivoin ja uskoin)” (1 Moos 15:2-3). Myös Jesaja tuntee uskon ja epäuskon kamppailun: ”Miksi valitat …: Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta, minun asiastani ei Jumala välitä” (Jes 40:27).

Jesaja saa vastaukseksi: ”Etkö jo ole oppinut, etkö ole kuullut, että Herra on ikuinen Jumala … ? Ei hän väsy, ei uuvu, (mutta) tutkimaton on hänen viisautensa” (40:27). Meilläkään ei ole lopulta muuta mahdollisuutta kuin Jobin tavoin sanoa: "Jumalaan minun silmäni kyynelöiden katsoo" (Job 16:20, KR 38. Näin siitäkin huolimatta, että kaikkivaltiudessaan Jumala ja hänen toimintansa jää meille käsittämättömäksi. "Jumala on suuri, emme häntä käsitä (36:26, KR 38.

Ihmisenä voimme saavuttaa vain "aavistuksen hänen mahdistaan... vain hiljaisen kuiskauksen. Kuka voisi tajuta hänen koko mahtinsa pauhun?" (26:14). Ehkä eniten meitä rohkaisee Jobin uskontunnustus: ”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa” (Job 19:25-27).

Joitakin kirjavinkkejä
Leif Andersen, Miksi nukut, Herra, Pieksämäki 1989
C.S. Lewis, Muistiinpanoja surun ajalta, Pieksämäki 1995
Samuel Pfeiffer, Kannetta väsyy, kantaja ei, Perussanoma 1999
C.O. Rosenius, Roseniusta nykysuomeksi 1-2, Jumala on, Hämeenlinna 1999
Christian Scriver, Pieni kirja masentuneelle, Jyväskylä 2001
Olav Valen-Sendstad, Pistin lihassa, Lappeenranta 1975

http://rovasti.fi/node/367[/size]

kirjoittaja Sponsored content

Rovasti Olavi Peltola/ Kärsimys sielunhoidossa

Rovasti Olavi Peltola/ Kärsimys sielunhoidossa

Vs: Rovasti Olavi Peltola/ Kärsimys sielunhoidossa

Vs: Rovasti Olavi Peltola/ Kärsimys sielunhoidossa

Vs: Rovasti Olavi Peltola/ Kärsimys sielunhoidossa

Vs: Rovasti Olavi Peltola/ Kärsimys sielunhoidossa

Vs: Rovasti Olavi Peltola/ Kärsimys sielunhoidossa