Mikä on ihminen?

kirjoittaja Vierailija Pe Tammi 03, 2020 8:31 am

Mikä on ihminen?

Osa 1: Käsketty olemaan

JUHO SANKAMO

Arvoisa lukija, täten aloitan blogisarjan, jossa selvitän, mikä, tai oikeastaan, kuka, on ihminen. Selvitän ihmisyyden synnyt syvät ja perusteet. Tämä aihe koskee meitä kaikkia, koska olemme kaikki – uskontokunnasta tai uskomattomuudestamme huolimatta – ihmisiä.

Aloitan käskystä. Kukaan meistä ei tallaa tätä Tellus-planeettaa omasta vapaasta tahdostaan. Kukaan meistä ei päättänyt, että minäpä haluan syntyä ihmiseksi. Haluan syntyä Suomeen, ja noille vanhemmille, tuona aikana. Ei. Ihmisyyteen kuuluu olennaisesti se, että meille on annettu elämä. Ihmisen itsemäärittelyoikeudella on rajansa. Syntymässä saimme ”tietyt kortit”. Nykyään korostetaan paljon ihmisen vapauksia ja oikeuksia (tietyin ehdoin), mutta olisi syytä ymmärtää syvemmin, että ihmisellä on fundamentaalisia velvollisuuksia, joista hän ei voi luistaa.

Käskyn fundamentaalinen merkitys ihmisyydelle näkyy jo luomiskertomuksessa. Luomiskertomus alkaa käskysarjalla, jonka seurauksena syntyy koko maailmankaikkeus. Luojan majesteettinen käsky – ”Tulkoon!” – kajahtaa joka päivä. ”Ja niin tuli…” Ja se oli ”hyvä”, se oli ”sangen hyvä”. Näin Jumala kommentoi tätä kaikkea.

Filosofi René Descartes (1596–1650) sanoi aikoinaan, ”ajattelen, siis olen” – cogito ergo sum. Luomiskertomuksen pohjalta voimme sanoa, ”olen käsketty, siis olen.” Olen olemassa, koska minut on käsketty olemaan, tulemaan ja elämään. Elämä perustuu hengellisesti ajatellen siihen, että Jumala, Isä kaikkivaltias, loi taivaan ja maan. Hän käski sen olemaan: Hän sanoi myös sinulle: ”Tulkoon, eläköön!”

Hesekielin kirjan luvussa 16 kerrotaan heitteelle jätetystä vastasyntyneestä vauvasta. Jumala kulkee tämän onnettoman rääpäleen ohi ja adoptoi tuon vauvan omakseen. Jumala sanoi vastasyntyneelle: ”Jää eloon ja kasva suureksi!” (Hes. 16:6–7.) Vanhan käännöksen mukaan käsky kuuluu – ”Sinun pitää elämän.” Tässäkin on tuo käsky – ei pyyntö, toive tai vaihtoehto, vaan käsky: ”Jää eloon ja kasva suureksi!”

Tämä kertomus vauvasta, josta kasvaa neito ja aikuinen nainen, on Hesekielin kirjassa vertauskuva Jumalan kansasta. Niinpä Jumalan kansa jäi eloon, ja elää jopa ikuisesti, Jumalan käskystä: ”Jää eloon!” Hesekielin kirjan luvussa 37 profeetan käsketään sanoa Jumalan sana kuolleille luille. ”Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana!” Sitten kuolleet luut heräävät eloon! Jeesus käski kuollutta tyttöä, Talita kum! – tyttö, nouse! (Mark. 5:41.) Tuo tyttö oli käsketty ja kutsuttu elämään!

”Jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin”

Evankeliumissa Jeesus käskee suunnilleen kaikkea, ja kaikki ovat kuuliaisia. Hän käskee tuulta ja myrskyä, demoneita, pahoja henkiä, sairautta. Hän sanoo halvaantuneelle: ”Nouse ja käy.” Hän käskee kuollutta ja kuollut herää. Historiallisena huomiona: kenestäkään muusta historian henkilöstä ei kerrota tällaisia juttuja. Tämä on Jeesukselle ominen piirre: ”Minä käsken sinua” (Mark. 9:25.) ”Jeesus nuhteli ja käski merta: Vaikene, ole hiljaa!” Tuuli asettui. (Mark. 4:39.) Käsky tuo esille Jeesuksen persoonan ja voiman. Jeesuksella on käskyvaltaa.

Jacob Neusner (1932–2016), edesmennyt juutalainen tutkija ja rabbi, kirjoitti kirjan A Rabbi talks with Jesus. Neusner tulee kirjassaan siihen tulokseen, että Jeesus antaa evankeliumeissa niin ehdottomia ja radiaaleja käskyjä, että Raamatun valossa vain Jumala voi antaa tuollaisia käskyjä. Jeesus sanoo ”seuraa minua” ja ”anna kuolleiden haudata kuolleensa”. Ainut, joka voi antaa tuollaisia käskyjä, on itse Jumala. Rabbi Neusner huomasi, aivan oikein, missä on Jeesuksen sanoman ydin – hänen persoonassaan. Tuollainen käskyvalta on vain Jumalalla.

Jeesuksen mahdottomat käskyt johdattavat meidät syvempään Jeesuksen tuntemiseen. Evankeliumi kertoo ihmeellisestä tapahtumasta, kun opetuslapset olivat myrskyn keskellä Galilean järvellä. Yhtäkkiä he näkivät Jeesuksen kävelevän järven aaltojen päällä. Aluksi kaikki olivat peloissaan ja hämillään. Jeesus sanoi heille, ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” (Matt. 14:28.) ”Tule!” Vastasi Jeesus.

Tuo käsky, ja sen toteuttaminen, kirkastaa Jeesuksen valtaa. ”Jos se olet sinä…, niin käske minun tulla…” Kun Pietari käveli veden päällä, hän astui inhimillisesti mahdottomalle pohjalle. Uskoessaan hän onnistui, mutta sitten hän alkoi vajota aaltoihin. Hän alkoi vilkuilla mahdotonta tilannetta; myrskyä ja vettä. Niinpä hän uppoaa ja huutaa, ”Herra, pelasta minut!” Jeesus pelasti ja nosti Pietarin takaisin veneeseen. Silloin kaikki opetuslapset tuossa veneessä polvistuivat Jeesuksen eteen ja tunnustivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika!”

Tämä kertomus tuo voimakkaasti esille sen tosiasian, että kun Jeesus antoi mahdottoman käskyn, se johti opetuslapsen – Pietarin – uskon tielle. Vaikka Pietari osittain epäonnistui, kun hän lopulta vajosi aaltoihin, niin silti tuo käsky teki selväksi, mikä valta Jeesuksella on. Voimme luottaa häneen. Voimme seurata häntä. Koko venekunnalle, koko ”kirkkolaivalle” tuli Jeesuksen persoona selväksi: Sinä todella olet Jumalan Poika! Toisaalta, Pietarin epäonnistuminenkin käskyn tiellä sai hänet vain huutamaan Herraa avuksi vielä kovemmin: ”Herra, pelasta minut!”

Voisiko olla, että kristitty, joka ei koskaan halua kastella jalkojaan, joka ei koskaan ota uskon ja kuuliaisuuden askelia, välttyy tuolta nöyrältä ja hätääntyneeltä avunparahdukselta. Hänen ei tarvitse koskaan huutaa ”Herra, pelasta minut!” Varmasti myös tämän vuoksi on hyvin olennaista, että Jeesus käskee – niin kuin Jumala: seuraa minua. Jätä kaikki. Ota ristisi. Seuraa minua. Jos se olet sinä, niin käske minua tulemaan luoksesi, niin minä tulen.

https://hapatusta.net/2019/05/20/ihminen-sinulla-on-velvollisuuksia/

kirjoittaja Vierailija Pe Tammi 03, 2020 8:41 am

Mikä on ihminen?'

Osa 2: Tarvitaanko minua?

JUHO SANKAMO

Jatkan ihmisteeman käsittelyä (katso osa 1 ). Nyt on vuorossa tarpeellisuus. Täällä lännessä ihmisten maalliset tarpeet on aika hyvin tyydytetty. Suurimmalla osalla on juotavaa, ruokaa ja katto pään päällä. Historian taustaa vasten nyt menee siis tosi hyvin. Kuitenkin ihmisellä on poikkeuksellinen tarve, jota esimerkiksi koirat, kissat ja sorsat eivät tunne: tarve olla tarpeellinen.

Jääkiekkoilija on mieluummin hyvä joukkuepelaaja kuin vain vaihtopenkin lämmittäjä. Jo pikkulapsissa näkyy tämä tarve. Taapero haluaa tyhjentää kauppakassin keittiön lattialle, viedä vauvalle tuttia, ja tunkea sitä hänen suuhunsa. Monille vastuuntuntoisille vanhuksille on kova paikka, jos ei koe olevansa tarpeellinen kenellekään.

Kristityt uskovat Jumalaan, joka huolehtii kaikista ihmisen tarpeista. Jeesus sanoo monta kertaa meille vuorisaarnassaan, ”älkää murehtiko” ja ”älkää te huolehtiko”. ”Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennen kuin edes pyydätte sitä häneltä.” Psalmissa 146 sanotaan, että Jumala ”hankkii oikeutta sorretuille, nälkäisille hän antaa leipää. Herra päästää vangitut kahleista, hän antaa sokeille näön ja nostaa maahan painetut jaloilleen… hän suojelee muukalaisia ja tukee leskiä ja orpoja.” Koska tarve olla tarpeellinen on myös hyvin olennainen tarve, voidaan olettaa, että Jumalan kuuluu vastata myös siihen.

Jumalan haaste ja kutsu

Abraham Heschel, juutalainen filosofi ja teologi, kirjoitti paljon raamatullisesta ihmiskäsityksestä – Who is Man? (Stanford University Press, 1963). Heschel ajattelee, että onnellisuus voidaan määritellä esimerkiksi siten, että ihminen kokee olevansa tarpeellinen. Ihminen ei ole pelkästään hyvien asioiden vastaanottaja – päätepysäkki – vaan myös eteenpäin välittäjä. Autuaampi on antaa kuin ottaa (Ap.t. 20:25). Ihmisen elämän tarkoitus avautuu siitä, kun hän elää suhteessa johonkin toiseen.

Eli oikea kysymys ei olekaan, Mikä on elämän tarkoitus, vaan Kuka on elämäni tarkoitus. Elämän tarkoitus ei ole jokin ajatus tai ideologia. Ei ihmisyys ole mikään älyllinen rakennelma, johon liitämme itsemme. Perimmäinen kaipuumme kohdistuu suhteeseen täydellisen persoonan kanssa. Ihmisen elämän tarkoitus aukeaa lopullisesti, kun hän on liitossa ja suhteessa Jumalan kanssa.

Heschel on sitä mieltä, että tarkoituksen kaipuu ei ole alkujaan ihmisen kysymys, luonnollinen impulssi, niin kuin esimerkiksi nälkä, joka herää, kun vatsa on tyhjä. Ihmisen tarkoituksen kaipuu on enemmänkin ihmisen vastaus haasteeseen, jonka Jumala esittää hänelle. Sinä kyselet elämäsi tarkoitusta, koska Jumala haastaa sinua. Hän kolkuttaa sielusi ovea. Emme pääse Jumalan kutsua pakoon.

Tuo kutsu – Missä sinä olet? (1. Moos. 3:9) – kaikuu sielussamme niin kauan kuin elämme. Siksi ylipäänsä pohdimme, mikä on minun tarkoitukseni, kenelle minä olen tarpeellinen. Jumala näyttää ottavan ihmisen elämän hyvin tosissaan. Kaikkivaltias Jumala on kiinnostunut sinusta, pienen pienestä ihmisestä. Jumala on kiinnostunut, oikeastaan mustasukkaisen rakastanut ”leskiin ja orpoihin”.

Jos ihmisen tarpeellisuuden tarve tyydyttyy, kun hän on yhteydessä Jumalaan, niin silloin herää jatkokysymys: tarvitseeko Jumala todella ihmistä? Vai onko tuo suhde vain yksipuolinen, ihmisen tarpeita palveleva? Raamatusta saa käsityksen, että Jumala tarvitsee ihmistä toteuttamaan oman tahtonsa tässä maailmassa. Jumala käyttää ihmisiä. Jumala ottaa ihmisen liittoon itsensä kanssa. Paavali kirjoittaa: ”Me olemme Jumalan työtovereita.” (1. Kor. 3:9.)

Ihmisen tarpeellisuus seurakunnassa

Jeesus oli kerran uupunut ja janoinen. Kun opetuslapset toivat hänelle ruokaa, hän sanoi heille: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen.” (Joh. 4:34.) Paavali kannustaa meitä kristittyjä siihen, että meillä olisi ”Kristuksen mieli” – varmasti myös Kristuksen jano ja nälkä. Kristuksessa näemme, kuinka hän antaa itsensä täydellisesti toisille.

Ristillä tämä tulee esille kirkkaimmin. Hän vuodattaa verensä ja henkensä meidän puolestamme, ja sitten hän kuollessaan voihkaisee: ”Se on täytetty.” (Joh. 19.) Jeesus oli tarpeellinen loppuun asti teloittajilleen, joiden puolesta hän rukoili viimeisillä voimillaan. ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” (Luuk. 23:34.)

Tarpeellisena oleminen tarkoittaa sitä, että antaa itsestään jotain toisille, jotain, mitä muut tarvitsevat. Tarpeellinen ihminen rakastaa, koska rakkaus on anteliasta. Tämä näkyy esimerkiksi pappeudessa ja perhe-elämässä. Perheessä annetaan toisille ilmaiseksi jatkuvasti paljon kaikenlaista hyvää.

Pappisselibaatissa on ideana, että mies luopuu paljosta voidakseen antaa itsensä täysin Kristuksen ja kirkon palvelukseen. Pappia tarvitaan, jotta katuville ihmisille julistetaan synninpäästö Jumalalta. Pappi asettaa Kristuksen persoonassa Herran aterian, eukaristian, josta seurakunta saa syödä ikuisen elämän leipää. Tarvitsemme siis pappeja, pyhiä pappeja, mutta tarvitsemme myös jokaista seurakuntalaista.

Uudessa testamentissa korostetaan, että jokaiselle kristityllä on jotain annettavaa. Jokaisella on tehtävä, koska jokainen kristitty on jäsen Kristuksen ruumiissa – kirkossa. Seurakunnan hengellisen elämän lähde ja huippu löytyy eukaristiasta – messusta, jossa vietämme uuden liiton ateriaa. Elämme liitossa Jumalan kanssa. Olemme samaa lihaa ja verta, yksi liha Kristuksessa. Tuon ruumiin sielu on Pyhä Henki.

Paavali kirjoittaa, että seurakunta on Kristuksen ruumis, jossa eri jäsenet palvelevat toinen toisiaan. Ruumis on täynnä Hengen lahjoja, ja ne annetaan ”yhteiseksi hyödyksi” (1. Kor. 12:7). Kaikki tuon ruumiin jäsenet ovat tarpeellisia. ”Ei silmä voi sanoa kädelle: ”Minä en tarvitse sinua.” (1. Kor. 12:21.) Kristus-ruumiin jäsen kuitenkin menettää tarpeellisuutensa, jos se haluaa palvella vain itseään. Eli antaessaan itsensä toisten palvelukseen, jäsenestä tulee todella tarpeellinen.

Professori Jukka Thurénilla (1930–2015) on mielenkiintoinen, ja oikeaan osuva, käännöstulkinta Heprealaiskirjeen kommentaarissaan. Tuo Heprealaiskirjeen kohta menee näin:

Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan. (Hepr. 10:23–25.)

Jakeen Hepr. 10:25 verbi ἐγκαταλείπω (egkataleipō) on käännetty suomeksi ”lyödä laimin”. Professori Jukka Thurén huomauttaa, että tuo verbi tulisi oikeastaan kääntää ”jättää pulaan”. Seurakuntalaisten tulee osallistua yhteiseen messuun, niin he eivät jätä seurakuntaa ”pulaan”. Thurén kirjoittaa näin: ”Yhdenkin kristityn pois jääminen merkitsee sitä, että seurakunnalta riistetään se armolahja, joka on juuri tuolle uskovalle annettu seurakunnan yhteiseksi hyödyksi.” (Thurén, Heprealaiskirje, 1992, 102.)

On hieno ajatus, että osallistuessaan messuun seurakuntalainen ei ole ainoastaan saavana osapuolena, vaan hän myös tuo sinne jotain hyvää, jotain mitä me muut tarvitsemme – se voi olla esirukousta, se voi olla kaunis hymy ja ystävällisyyttä, se voi olla ”seurustelun sakramenttia”, vertaistukea, kirkkokahvia, lastenhoitoapua tai mitä vain tarpeellista.

Onnellinen riippuvaisuus

Me kristityt saamme luottaa siihen, että Jumala vie työnsä päätökseen. Toive on, että meidänkin kohdalla voitaisiin lopulta sanoa – ”se on täytetty.” Elämä vastasi Jumalan haasteeseen. Psalmissa 138 on hieno rukous: ”Mitä olet osalleni varannut, sen sinä, Herra, viet päätökseen. Iäti kestää sinun armosi. Ethän jätä kesken kättesi työtä!” Paavali kirjoittaa Filippin seurakuntalaisille: ”Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä.” (Fil. 1:6.)

Me kristityt olemme täysin riippuvaisia Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä. Olemme myös riippuvaisia pyhien esirukouksista ja toinen toistemme avusta. Eräs psalmitutkija sanoi, että nykyään lännessä onnellisuus ymmärretään itsenäisyysjulistuksena. Pärjään yksin! Olen itsenäinen, varakas ja voimakas! En tarvitse apua! Psalmeissa ja Jeesuksen vuorisaarnassa on onnellisuusjulistuksia, autuaaksi julistuksia, mutta niissä onnellinen ihminen ei ole itsenäinen vaan päinvastoin riippuvainen. Ne ovat riippuvaisuusjulistuksia. Onnellinen mies riippuu kiinni Herrassa. Minä tarvitsen sinua. Sinä tarvitset minua. Me tarvitsemme toisiamme.

https://hapatusta.net/2019/08/05/tarpeellinen-mies-ja-nainen/

kirjoittaja Vierailija Pe Tammi 03, 2020 9:15 am

Me kristityt olemme täysin riippuvaisia Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä. Olemme myös riippuvaisia pyhien esirukouksista ja toinen toistemme avusta. Eräs psalmitutkija sanoi, että nykyään lännessä onnellisuus ymmärretään itsenäisyysjulistuksena. Pärjään yksin! Olen itsenäinen, varakas ja voimakas! En tarvitse apua! Psalmeissa ja Jeesuksen vuorisaarnassa on onnellisuusjulistuksia, autuaaksi julistuksia, mutta niissä onnellinen ihminen ei ole itsenäinen vaan päinvastoin riippuvainen. Ne ovat riippuvaisuusjulistuksia. Onnellinen mies riippuu kiinni Herrassa. Minä tarvitsen sinua. Sinä tarvitset minua. Me tarvitsemme toisiamme.

Suomalaisuuden voimasana on aina ollut, minä pärjään itse!
En tarvitse muita, tulen toimeen omillani.

Tähän meidät kaikki on kasvatettu, enemmän tai vähemmän.
Emme halua olla riippuvaisia kenestäkään.
Moni aviopari ajaa karille rakkautensa aalloilla, kun ei haluta
olla riippuvaisia toisistaan, halutaan pärjätä yksin, vaikka ollaan
yhdessä! Ei jaeta suruja tuskin iloja, vähiten niitä sisäisiä
tuntoja. Ei uskalleta tulla riipuvaisiksi - haavoittuviksi heikoiksi.

Onko sellainen liitto vain oman edun etsimistä ja vaatimista?
Mitä sellainen rakkaus on, joka etsii omien
toiveittensa täyttymistä, ja kun ei täytetä enää niitä odotuksia,
etsitään uutta/uusi ja parempi kumppani, joka suostuu
elämään minun ehdoillani. Velvollisuudesta.

Näinkö Jumala on tarkoittanut avioliiton?
Moni elää yksi vaikka on kahden.

Tätäkö on Kristuksen ja seurakunnan välinen suhde?

Tarvitsenko Jeesusta Kristusta, haluanko olla Hänestä riippuvainen?

Haluanko olla riipuvainen Rakastetustani?

Miettikää!

kirjoittaja Vierailija To Toukokuu 12, 2022 7:49 am

kirjoittaja Sponsored content

Mikä on ihminen?

Mikä on ihminen?

Mikä on ihminen?' Osa 2: Tarvitaanko minua?

Vs: Mikä on ihminen?

Vs: Mikä on ihminen?

Vs: Mikä on ihminen?