Siitä on nyt tasan vuosi. Poikkeusolot koronaepidemian takia alkoivat 13.3.2020. Moni asia muuttui, eikä vieläkään ole palattu normaaliin. Voi olla, että aivan entiseen ei palata koskaan.

Kirkkokin joutui miettimään monet asiat uudelleen. Vaikeinta oli se, että seurakunnat ovat kriisitilanteissa tottuneet avaavan kirkkojen ovet ja tarjoamaan ihmisille mahdollisuuden rukoukseen ja yhdessäoloon.

Tässä kriisissä piti kuitenkin panna kirkon ovet kiinni. Oli etsittävä uusia tapoja tuoda elämään rauhan ja toivon sanomaa.

Seurakunnat ottivat monien muiden toimijoiden tavoin digiloikan. Jumalanpalveluksia ja hartauksia ruvettiin järjestämään netin välityksellä. Ihmisiin pidettiin yhteyttä puhelimitse ja sähköisin viestintävälinein.

Perhejuhlat siirrettiin kodeista kirkkoihin ja pidettiin pienellä joukolla. Henkilökohtaisia kohtaamisia järjestettiin maskit kasvoilla tai nettiyhteyksien kautta.

Nyt kun tätä poikkeusaikaa on ollut jo vuosi, alamme uupua. Kaipaamme toisiamme. Kaipaamme tulla yhdessä koolle tuntemaan yhteyttä keskenämme. Haluaisimme kätellä, halatakin. Pysähtyä ystävän eteen ja koskettaa, ihan konkreettisesti.

Kipeintä on heillä, joiden läheiset ovat kaukana eivätkä ole voineet käydä. Koronarajoitukset syventävät yksinäisyyttä. Voi olla hylätty ja unohdettu olo.

Korona voi olla vakava sairaus. Varovaisuus on ollut perusteltua. Terveys on tärkeä asia.

Terveys on kuitenkin laajempi asia kuin jokin virus tai tauti. Terveyteen kuuluu myös tasapainoiset suhteet kanssaihmisiin ja kokonaisvaltainen tasapaino oman kehon ja mielen kanssa. Ruumiillinen, henkinen ja hengellinen rauha ovat yhtä tärkeitä asioita kuin koronviruksen välttäminen.

Lempikohtiani Raamatussa on Jeesuksen lupaus: ”Minä jätän teille rauhan; annan teille oman rauhani.” (Joh. 14:27) Jeesuksen oppilaat joutuivat kokemaan kovia. Heitä vangittiin, kidutettiin ja tapettiin. Jeesuksen antama ylimaallinen rauha varjeli heitä kaiken sen keskellä.

Jeesuksen antama rauha ei ole riippuvainen elämän ulkonaisista olosuhteista. Se on syvällä sydämessä olevaa turvallisuutta ja luottamusta, joka ei horju elämän epävarmuuden eikä edes kuoleman edessä.

Tätä rauhaa haluan toivoa sinulle, samalla kun toivon ja rukoilen, että Jumala päästää meidät koronaviruksen kourista uuteen aikaan ja vapauteen.

Kirkkoherra Lauri Jäntti.