Antti Kylliäinen/ Luterilainen uskonto ei ole trendikästä, se ei ole millään tavalla seksikästä

Nuorisopastori Antti Kylliäisen mukaan kaikki pääsevät taivaaseen. Mutta kirkon mukaan se ei nyt vain ole oikein. Jaana Rinne tapaa Herran paimenen, joka haluaa ajatella itse.

Ensilumi on hyväillyt maisemaa, puut kurkottavat taivasta kohti. Hyvän Paimenen Kirkon ovella seisoo tuikkivasilmäinen tumma mies.

“Mä pidän tästä paikasta ”, nuorisopastori Kylliäinen sanoo. Kirkkosali on kaunis. Katossa tuikkivat valot ovat lumisadetta, urkupilleissä on talvisen koivikon selkeyttä. Pakilan seurakunta ei voisi olla paremmissa käsissä, vaikka joidenkin mielestä valkoinen kirkkorakennus olisi Pirun valtakunta.

Hei. Kävin viimeksi kirkossa Pohjois-Italian Cremonassa. Kurkistin pappien työhuoneeseen, jossa hengellinen mies tutki pitkän pöydän päässä pyhiä kirjoituksia. Katolinen idylli jatkui torilla: paikallinen pappi piti mustan teinipojan kädestä kiinni ja harjoitti sielunhoitoa. Mikä on sinulle tärkeintä työssäsi?

“Sama juttu, ihmisten kohtaamiset. Olen saanut auttaa ja palvella ihmisiä monenlaisissa, kaikissa kuviteltavissa olevissa elämäntilanteissa. Tavannut kaikenikäisiä ihmisiä, en suinkaan pelkästään uskonnollisissa asioissa. Puhumisen tarve liittyy ikään. Nuoruus ei tunnu olevan kovin ongelmallista, keski-ikäiset kohtaavat useammin elämäntilanteisiin liittyviä kriisejä. Pappia tarvitaan kuuntelijaksi.”

Evankelisluterilainen kirkko ei ole nykyään kovin seksikäs paikka. New Age -liikkeillä ja äiti Ammoilla tuntuu olevan parempi show. Kirkkoa vaihdetaan nykyään kuin kenkiä. Onko uskonto muuttumassa trendiksi?

“Mahdollisesti. Luterilaisesta uskonnosta puuttuu tyystin trendikkyys. Se ei ole millään tavalla seksikästä. Se on esteettisesti hyvin köyhää, rituaalisesti varsin ankeaa, hyvin arkipäiväistä ja harmaata. Sellaista kuin ihmisten elämä–hyvin tavallista. Ajassa, jossa kaiken pitää olla kiiltävää, nuorekasta ja pinnallisella tasolla kiehtovaa, luterilaisuus on taatusti poissa muodista!”


Voisiko jähmeän luterilaisuuden juttu olla hitaasti ottaminen?

“Hyvinkin. Ehkä juuri siksi luterilaisuus alkaa vetää ihmisiä puoleensa, kun he ovat lähempänä viittä kuin kolmea kymppiä. Silloin he huomaavat, ettei elämä olekaan uraputkessa painamista ja rahan keräämistä, ettei se aina ole helppoa ja yksinkertaista. Kun omat vanhemmat alkavat ikääntyä, on viimeinen hetki kiinnostua heistä ja omasta taustasta. Joskus löydetään körttijuuria Pohjanmaalta ja todetaan, että niistä saattaa löytyä pohjaa myös omalle elämälle.

Ongelmana on se, että nuoret eroavat kirkosta. Kaikki käyvät rippikoulun, mutta kymmenen vuotta eteenpäin suuri osa on eronnut.”

He eivät käsitä naispappeuskuviota tai sitä, ettei homopareja siunata kirkossa. Kirkon vanhakantaisuus koetaan vastenmieliseksi.

“Olen jossakin julkisestikin sanonut olevani valmis siunaamaan homopareja, mutta en käytä aikaani heidän etsimiseensä. On se minulle sillä tavalla tärkeä asia, etten missään tapauksessa voisi sellaisesta kieltäytyä. Jos homoseksuaali haluaa siunauksen, en voisi pappina sanoa ettei käy. Se olisi täysin absurdia. Piispat perustelevat kielteisyyttään siten, että siunaus sisältää aina hedelmällisyyden ajatuksen, että avioliittoon vihkiminen kirkollisessa mielessä perustuu nimenomaan hedelmällisyyteen.”

Entä jos aviopari on 60-vuotias?

“Sepä se. Kirkon pitäisi johdonmukaisesti kieltäytyä vihkimästä avioliittoon yli 50-vuotiaita. Pitäisi tutkia lääketieteellisesti, voivatko ihmiset saada lapsia, ottaa selville, onko parilla tarkoituksena hankkia niitä vai ei. Jos ei, edessämme on teologinen ongelma! Hedelmällisyysperuste ei ole tietenkään mikään muu kuin tekosyy, hatusta vedetty juttu. Juutalaisuuteen tällainen vanhatestamentillinen ajatus sopisi, mutta kristillisestä näkökulmasta jokainen parisuhde, jossa kahden ihmisen välisen rakkauden toteutuminen on edes teoriassa mahdollinen, vaatii auttamisekseen liiton tai parisuhteen siunauksen, jotta Jumalan tahto eli rakastakaa toisianne toteutuisi.”

Luin eilen Maan päällä niin kuin taivaassa -kirjasi. Rakkaus ja nimenomaan hyväksymiseen perustuva rakkaus, armo, kolahti. Miten kaikki inhimillinen kanssakäyminen saataisiin perustumaan armolle?

“Se on se kipeä kysymys. Kirjoitan kirjassani siitä, miten armon pitäisi toimia. Oma vakaumukseni on se, että Jumala on armollinen Jumala. Lopullinen kysymys kuuluu, onko armo oikeasti olemassa ja onko se Jumalan todellisuutta. Jos armo on Jumalan todellisuutta, se varmaankin toteutuu myös maailmassa.”

Jos ihminen ei olisi armollinen, hänen olisi varmaankin helppo tappaa toinen ihminen. Sodassa olleet miehet ovat kaikki rikki.

“Niinpä. Jos ajattelemme Platonilaisittain, että jossain on olemassa ideoiden maailma, niin armon ikävä on ainakin totta meissä. Ehkä se kertoo siitä, että jossakin on armoa. Kukaan ei voi kiistää, etteikö kristinuskossa olisi nimenomaan kysymys armosta ja rakkaudesta. Mutta mitä sillä ymmärretään ja tarkoitetaan, on toinen juttu. Oman näkemykseni mukaan kristillinen kirkko ei ole koskaan uskaltanut panna kaikkea tuon yhden armo-kortin varaan. Kirkko ei ole ikinä elänyt sen mukaisesti. Jos kirkko ei oikein itsekään jaksa uskoa armoon, niin miten se osaisi sitä uskottavasti esittää?”

Armo olisi loistava brändi, toimiva tuote.

“Miksi ei. Mielestäni ei olisi kauhean kaukaa haettua heittäytyä vain sen varaan. Kirkon sanoissa ja varsinkin juhlapuheissa armo on mukana, mutta sillä pienellä varauksella, että kun Jumala tarjoaa meille armoa, se pitäisi ottaa vastaan uskomalla. Mukana on ehto.”

Jos Jumala oli 1500-luvulla todellinen macho ja Helvetin Enkeli, hän on onneksi nykyään paljon pehmompi.

“Kyllä, Jumalan kuva on nykyään pehmeämpi. Raamatun hienoin piirre on se, että sieltä löytyy kaikki. Perusteet vaikka minkälaiselle ajattelulle.

Kristinuskon kehitys on aina ollut kiinni ajassa. Maailma on muuttunut, jos ei paremmaksi niin ainakin ihmisten ihanteet ja periaatteet ovat muuttuneet paremmiksi. Nykyään puhutaan demokratiasta, ihmisoikeuksista, siitä että heikompia pitää suojella, sellaisista jutuista joista ei vielä viisisataa vuotta sitten osattu edes unelmoida!

“Okei, maailma on edelleenkin paha paikka, mutta ihanteet ovat ihan muuta kuin 1500-luvulla. Eikö ole luontevaa, että myös se kuva mikä meillä on Jumalasta muuttuu jollakin tavalla? Nykyään meillä on varaa pehmeämpään kuvaan Jumalasta, me emme enää tarvitse tuomiota, joka oli jokaisen ihmisen elämässä konkreettisesti totta 1500-luvulla. Tänä päivänä ihanteemme ovat toisenlaiset. Emmekö voisi lähteä siitä, että Jumala on vain armoa ja rakkautta, ei mitään muuta varten?”

Eurooppalaisissa taidemuseoissa näkee, mistä 1500-luvulla oli kysymys: lieskoista ja helvetin kauhuista. Näyistä, jotka nykyään yhdistetään 11.9.-iskuihin. Islamiin. Mitä ajattelet islamista?

“On suuri haaste tutustua islamiin niin perin pohjin, että kokonainen kulttuuri tulee meille tutuksi. Minä uskon, että kun tutustumme islamiin, ymmärrämme miten lähellä se on omaa kulttuuriamme. Kristinuskon ja islamin rinnakkaiselo on helppoa ja vaivatonta. Uskontojen historiassa islamin kanssa on ollut helppo elää. Kristinuskon ja islamin väliset konfliktit ovat yleensä lähteneet kristinuskon puolelta. Kristityt ja muslimit tulivat hyvin toimeen keskiajan islamilaisessa Espanjassa. Ongelmia tuli vasta siinä vaiheessa, kun kristityt pääsivät valtaan ja ryhtyivät vainoamaan juutalaisia ja islamilaisia ja polttamaan heitä roviolla. Kaikkialla, missä islam valloitti uusia alueita, kristityt saivat elää kaikessa rauhassa, kunhan maksoivat veronsa.”

Islamilaisen maailman kauneus on läsnä Hafezin ja Mawlana Rumin runoissa.

“Kyllä. Jaakko Hämeen-Anttila on tehnyt suuren työn tekemällä islamia tunnetuksi. Islamilaisuuden dialogi on Suomessa mahdotonta, koska oppineita ei ole. Lähimmät löytyvät Pariisista tai Lontoosta. Jaakko on löytänyt Syyriasta ja Damaskoksesta keskustelukumppaneita.

Suurin osa maltillisista ja valistuneista islaminoppineista on sitä mieltä, että jokainen pelastuu omalla uskollaan. Kaikkien ei tarvitse olla islamilaisia. Odotan, että jossakin vaiheessa päästään sopuun kaikkien uskontojen yhdestä ja samasta jumaluudesta. Jumalaa on vain eri aikoina ja eri paikoissa palveltu erilaisilla tavoilla. Olemme kaikki saman Jumalan lapsia. Olisi absurdia ajatella ettei Allah olisi sama kuin Jumala? Miten voisi olla monia jumalia? Jos Jumala on kerran luonut ihmisen, yksi ja sama Jumala on mitä luultavimmin luonut kristityt ja muslimit.

Minun mielestäni turhista säännöistä eli kristinuskon sisällä olevista epäloogisuuksista olisi hyvä päästä eroon. Katolinen Jumala heittää kuolevan helvettiin katolisten sääntöjen mukaan, luterilainen jumala pelastaa hänet. Eikö ole hiukan absurdia ajatella Jumalan olevan sidottu eri kirkkokuntien oppeihin?”

Da Vinci -koodi on johtanut keskusteluun katolisen kirkon alennustilasta. Oletko lukenut kirjan?

“En ole, mutta se mikä on omiaan vieraannuttamaan ihmisiä kristillistä kirkoista, on nimenomaan katolisen kirkon maallistuminen. Tilanne ei ole luterilaisellakaan puolella kovin paljon parempi: kaikki Euroopan vanhat kirkot ovat hätää kärsimässä.”

Katolisten pappien selibaattilupauksen tuloksena on ollut pedofiliaa ja muita perversioita.

“Keskimääräistä suurempi osa katolisista papeista on homoseksuaaleja ihan sen takia, että homous on ollut luontevaa kulttuurissa, jossa homoseksuaaleille ei pitkään ollut mitään muuta tarjolla kuin selibaatti. Sellaisessa tilanteessa on ollut helppo hakeutua ammattiin, jossa selibaatti on joka tapauksessa pakollinen. Mutta kun ihmisen ei ole hyvä olla yksin, on selvä, että asioita tapahtuu, olivatpa kulissit minkälaiset tahansa.

Sääntöjä pitäisi muuttaa. Luterilaisen opin perusteleminen sillä, että vuonna 1530 ajateltiin näin, ei enää toimi. Kirkko pitää opista kiinni, mutta riviseurakuntalainen toteaa, ettei tuossa ole järkeä. Kaikki luterilaiset opit on kirjoitettu sellaisena aikana, että kaksisataa vuotta sen jälkeenkin, myöskin luterilaisella puolella, poltettiin ihmisiä elävältä. Maailma ei ollut sen valistuneempi, mutta silloin Lutherin opit näyttäytyivät hämmästyttävän moderneina ja edistyksellisinä, ajastaan edellä olevina oppeina. Mutta kun aika kului tarpeeksi monta sataa vuotta eteenpäin, nekin jäivät lopulta ajastaan jälkeen. Valistus, ihmisoikeuksien julistus…Maailma on muuttunut, ja aika ajaa kirkon ohi, ellei kirkko elä ajassa. Silloin opeista tulee museotavaraa.”

Jeesustelevat kristillisdemokraatit eivät ole kirkolle parhaita mahdollisia ajan hengessä pysymisen mainoksia?

“Heidän ulostuloihinsa liittyy tietty moraalinen konservatiivisuus, vaikka kirkon pitäisi olla armon ja rakkauden suhteen se, joka vetää liput liehuen joukkoja! Armo ja rakkaus löytyvät tänä päivänä ihan muualta: kirjallisuudesta, ruohonjuuritason liikkeistä, globalisaation vastustamisesta jne. Kirkko on toki näissä liikkeissä mukana, mutta marginaalivoimin, eivät piispat kulje kaduilla jakamassa reilun kaupan esitteitä.

Kirkko on parjauksesta huolimatta paljon parempi yhteisö miltä se näyttää. Puheiden tasolla lähdetään siitä, ettei homoliittoja siunata, ja ettei kristinuskoon olennaisesti kuulu ajatus kaikkien pelastumisesta. Käytännössä homoliittoja siunataan koko ajan. Aika harva tosin tulee pyytämään siunausta, niin paljon kirkon toimesta on potkittu päähän homoja. Ja vaikka kirkko opettaa, että osa ihmisistä joutuu kadotukseen, minä saan toimia tässä kirkossa siitä huolimatta, että minun tiedetään ajattelevan toisella tavalla.

Käytännössä kirkko suvaitsee erilaisia. Virallinen kirkko joutuu ottamaan huomioon kaikki, sekä minut että Luther säätiönkin, ja tekemään kompromisseja.”

Sinua on useasti vaadittu eroamaan. Onko tilanne kehittynyt uuden kirjan myötä paremmaksi vai pahemmaksi?

“Ei ainakaan paremmaksi. Kristillinen lehdistö on ollut tänä syksynä täynnä huutoa minun pihalle potkimisestani. Kotimaa otti ainoana varauksettoman positiivisen kannan pääkirjoituksessaan. He ovat yrittäneet saada aikaan asiallista keskustelua arvoista, mutta sitä ei ole syntynyt. Kirkossa on keskusteltu siitä, miksi minä saan vielä olla töissä!”

Mikä on se Saatana, jota edustamasi armo ja hyväksyminen toisivat kirkkoon?

“En osaa sanoa. Perusajatuksena on ollut, ettei se, mitä minä edustan, ole ollenkaan kristinuskoa. Minä en pidä uskoa ihmisen pelastumisen edellytyksenä. Arkkipiispa on puolestaan sitä mieltä, etteivät kaikki voi pelastua. Ne, jotka eivät pelastu, joutuvat kadotukseen eli eroon Jumalasta. Kadotus ei ole siis tulinen järvi, ja helvettikin on aika absurdi ajatus, mutta yhtä kaikki kadotuksessa ollaan erossa Jumalasta.

Armollinen Jumala on se, joka pelastaa osan ihmisistä, mutta vain osan. Tästä kristinusko ei voi kuulemma luopua: että osa pelastuu, eivät kaikki.”

Minun mielestäni ihminen on aikojen saatossa kasvanut hyvyydessä.

“Kyllä! Esimerkiksi voi ottaa ihan tavallisen suomalaisen perheen. Vanhemmat rakastavat kaikkia lapsiaan, kohtelevat heitä samalla tavalla. Kun tavalliset ihmiset pystyvät rakastamaan kaikkia lapsiaan, miksi Jumala ei pystyisi samaan? Miten ihmislauma pystyisi olemaan parempi kuin Jumala, joka työntää osan lapsistaan kadotukseen?

On absurdia, että se, mikä ihmisiä järkyttää, on armon vieminen loppuun saakka. Että asia, joka pelottaa, on Jumalan rajaton hyvyys! Se, ettei Jumala laita ihmiselle rajoja, koetaan pelottavana. Mutta elämä laittaa ihmiselle rajat. Jos tekee pahaa, käy huonosti, jos hyvää, saa kaiken korkojen kanssa takaisin.”

Hyvyyttä pidetään vaarallisempana kuin rahan valtaa?

“Rahan vallasta on puhuttu ja oltu huolissaan, toisaalta kirkko elää kilpailussa mukana. Kirkko on yhteiskunnan köyhimpiä ja heikoimpia varten. En minä kysele työssäni, kuuluvatko siunattavat kirkkoon. Kaikki siunataan! Kirkko on olemassa niitä varten, jotka eniten tarvitsevat apua. Kirkon maksavat jäsenet mahdollistavat sen, että jokainen apua tarvitseva saa sitä!”

Antti Kylliäisen kirja Kaikki pääsevät taivaaseensytytti muutama vuosi sitten vilkkaan julkisen keskustelun helvetin ja kadotuksen asemasta kristinuskossa.1 Kati Niemelän tutkimus Uskonko niin kuin opetan, nostatti alkuvuodesta 2004 uuden julkisen keskustelun helvettiopista. Julkisuudesta huolimatta uutiset helvetin kuolemasta ovat vahvasti liioteltuja: Niemelän tutkimuksen mukaan Suomen ev.lut. kirkon papistosta vain yksi prosentti (!) ei usko helvettiin.2 Monimutkaista helvettioppia voidaan tiedotusvälineiden sallimissa tiloissa käsitellävain suppeasti ja iskulauseenomaisesti. Seuraavat mietteeni nousevat tarpeesta käsitellä asiaa laajemmin kuin tavanomainen julkisuus antaa myöten. Akateeminen tutkimus voi tarkastella helvettiä useista eri näkökulmasta käsin.

Tänä päivänä ihanteemme ovat toisenlaiset. Emmekö voisi lähteä siitä, että Jumala on vain armoa ja rakkautta, ei mitään muuta varten?”