Ei enää itkun ääntä

kirjoittaja Hellevi La Loka 22, 2022 11:19 am

Ei enää itkun ääntä

pyhäinpäivä 5.11.
jes. 65:17–19

Ihmisen elämään mahtuu paljon itkun
aiheita. Pieni lapsi ilmaisee itkulla tarpeitaan.
Itku on ennen äidinkieltä opittu
kieli. Kun jotakin puuttuu tai jotakin on
liikaa, sylivauva itkee.

Äidinkieltään jo puhuvat lapset
muistavat itkun kielen ja saattava ottaa
sen käyttöön, kun jokin ei mene heidän
mielensä mukaan. Varttuneemmatkin
itkevät, kun ruumiillinen tai henkinen
kipu yllättää.

Läheisen ihmisen menetys on sydäntä
raastava kokemus, joka avaa kyynelkanavat
kaiken ikäisillä, ei aina heti eikä ehkä
kohtakaan, mutta aikanaan. Joku surun
keskellä elävä onkin ihmetellyt, mistä
niitä kyyneleitä riittääkin, kun itkulle ei
näy toista päätä.

Jumala lupaa sanassaan, että itkulle ja
itkun aiheille tulee loppu, ei vielä tässä
ajassa, mutta sitten kun Jumala luo uudet
taivaat ja uuden maan.
Kerran Jumala loi kaiken tyhjästä.

Ei ollut mitään, ennen kuin Jumala sanoi:
”Tulkoon valo”. Sitten Jumala käski sanallaan
olevaiseksi taivaan ja maan, maan
päälle kasvit, veteen kalat ja taivaalle
linnut. Kun Jumala oli sanallaan käskenyt
esiin kaiken, minkä katsoi hyväksi, hän ei
vielä levännyt. Hän loi vielä ihmisen.

Ihmisen alku on merkittävästi toinen
kuin muun luomakunnan. Siksi myös
ihminen on merkittävästi jotakin muuta
kuin muu luomakunta. Jumala ei käskenyt
ihmistä olevaiseksi niin kuin kaiken
muun. Jumala loi ihmisen, mutta se tapahtui
niin, että hän, Pyhä Kolminaisuus,
sanoi: ”Tehkäämme ihminen, tehkäämme
hänet kuvaksemme ja kaltaiseksemme.”

Ihmisen luominen kuvataan Raamatussa
vielä tarkemmin. Jumala muovasi
maan tomusta — jo olevaisesta —
ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän
hengen. Ihminen ei ole Jumalan sanan
tuotetta, ihminen on Jumalan käsityö.

Kaikki muu on syntynyt etätyönä, mutta
ihminen on Jumalan kosketuksesta syntynyt.
Vieläkään ei Jumala levännyt. Hän oli
luonut ihmisen olemaan lähellään,
puhekumppaninaan. Mutta kaikki ei ollut
vielä valmista. Ihminen tarvitsi rinnalleen
vertaisensa kumppanin. Jumala nukutti
ihmisen ja operoi häneltä kylkiluun ja
rakensi siitä ihmiselle, miehelle,
kumppanin, naisen.

Näin Jumala oli luonut
ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi,
mieheksi ja naiseksi hän on meidät luonut.
Jumala ei luonut ihmistä sanallaan.
Jumala loi ihmisen elämään sanastaan.
Kaikki oli ollut valmista ihmistä varten,
että hän viljelisi ja varjelisi Jumalan
luomakuntaa hänelle kuuliaisena.

Synti turmeli ihmisen ja Jumalan
välisen yhteyden. Se turmeli koko
luomakunnan. Mutta Jumala lupaa: ”Katso,
minä luon uuden taivaan ja uuden maan.
Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse
mieleen. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita
aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon.”
(Jes. 65:17–18)

Ensimmäinen maa oli ihmistä varten.
Uusi maa ja uusi taivas ovat myös ihmistä
varten. Kaikki luodaan uudeksi, mutta
ihmistä ei luoda uudelleen.
Ihmisen tulee kuitenkin syntyä uudesti
ylhäältä. Synnin vuoksi jumalayhteyden,
Jumalan henkäyksen kadottaneen ihmisen
tulee saada Pyhän Hengen vaikutuksesta
elävä yhteys Jumalaan.

Jumala on pyhä ja uusi taivas ja uusi
maa on pyhä siellä olevia ihmisiä myöten.
Jeesus sanoo: ”Ei kukaan pääse Isän luo
muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)
Elävä yhteys Jumalaan on yhteyttä Jeesukseen.

Ilmestyskirjan profetiassa Herra sanoo
taivaallisen valtaistuimen äärelle
päässeistä: ”He ovat pesseet vaatteensa ja
valkaisseet ne Karitsan veressä.” (Ilm. 7:14)
Jeesus on Jumalan Karitsa. Jeesuksen, veri
on puhdistanut heidät kaikesta synnistä.
Siinä on kaikkien pyhien pyhyys.

Me ihmiset synnymme syntiin langenneeseen
ihmiskuntaan. Synti on osa meitä ajallisen
elämämme ajan. Mutta Jumala antaa
suuresta armostaan kaikki synnit anteeksi
Jeesuksen nimessä ja veressä.

Apostoli vakuuttaa: ”Kaikki ovat tehneet
syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta
mutta saavat hänen armostaan
lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus
Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.”
(Room. 3:23–24)

Uudessa maassa ja uudessa taivaassa
synnin syyllisyydestä lunastettu ja vapautettu
eli pyhä ihminen saa Jumalan
armosta asettua synnistä, kuolemasta ja
pahuudesta vapaaseen Jumalan luomaan
ikuiseen autuuteen.

Siellä on iloitsemassa ja riemuitsemassa
ihmisiä kaikista kansoista ja he puhuvat
kaikkia kieliä, mutta yksi kieli on poissa.
Jokaisen ihmisen yhteinen, se ensimmäinen
kieli on poissa. ”Siellä ei enää kuulla
itkun ääntä, ei valitusta.” (Jes. 65:19) Sitä
ei enää muistella, eikä se nouse mieleen.
Sille ei ole enää aihetta.

Heikki Holma kirkkoherra, Tervola

https://sti.fi/wp-content/uploads/2022/10/sa22_5.pdf

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
1	2	3	4	5	6	7
8	9	10	11	12	13	14
15	16	17	18	19	20	21
22	23	24	25	26	27	28
29	30