Luento Suomen Evankeliumikoulun Kristus -päivässä, Helsinki 12.10.13 Jeesus + ei mitään=kaikki

Jeesus + ei mitään=kaikki
Luento Suomen Evankeliumikoulun Kristus -päivässä, Helsinki 12.10.13
Edellä oleva on yhtälön muodossa. Kääntäen se kuuluisi: Jeesus+jotakin muuta (Jeesuksen tilalle tai lisäksi)=ei mitään.


Väitän, että kristityn yksi suurimpia tai ehkä suurin ongelma on pitäytyä alkuperäisessä yhtälössä, joka tietenkin tarkoittaa Jeesuksen ristintyön kaikenkattavan merkityksen ymmärtämistä ja tämän ymmärryksen elinikäistä syventymistä. Kun Raamattu kehottaa meitä hengelliseen kasvuun ja täysi-ikäisyyteen, kuten esim. 1Kor.14:20 ”Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä”, kyse on juuri tästä otsikkomme yhtälöstä ja ymmärryksemme lisääntymisestä sen suhteen.

Emme löydä hengellistä ymmärrystä niistä monenkirjavista ruumiillisista kokemuksista ja tuntemuksista, joita kristitylle nykyajassa niin halukkaasti tarjotaan ja joita moni haluaakin. Se ymmärrys, josta Raamattu puhuu ja oikea Raamatun Pyhä Henki tarjoaa, tulee aina Sanasta ja sen ilmoittamasta Kristuksesta.

Monet raamatunjakeet ja tietenkin Raamattu kokonaisuutena avaavat eteemme valtavia näköaloja. Yksi tällainen jae löytyy 2Kor.5:19 ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.” Käytän 1938 käännöstä, joka kertoo tämän totuuden selvemmin, kuin uusi käännös, joka laimentaa jakeen kaikenkattavaa merkitystä, kuin tarjoamalla huonoa vedellä laimennettua kahvia, kääntäen tämän kohdan: ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan.” Sovitus ja sovinto eivät ole toisiinsa verrattavia asioita. Ihminen tekee sovinnon toisen ihmisen kanssa mutta sovituksen voi toimittaa vain Jumala. Ei Jumalan mitään sovintoa neuvottele meidän kanssamme vaan Hän yksipuolisesti sovitti meidät itsensä kanssa.

Uskoon tullessamme luulemme usein jo ymmärtävämme mitä Jumala teki ja pidämme sitä vain lähtökohtana, johon ei tarvitse palata. Alamme vaeltaa uudestisyntyneitä uudessa elämässä ja koemme saaneemme Jumalan avun sisäiseen hätäämme. Tässä uudessa elämässä on kuitenkin se ongelma, että vanha elämä ei jätä meitä rauhaan. Kristikunnassa on aina ollut ja edelleen on opetusta ja opettajia, joiden mukaan uusi elämä tarkoittaa vanhan, syntisen minän mielellään pikaistakin häviämistä uuden tieltä. On opetusta, että uskova voi ja hänen tulee pyhittyä täyteen synnittömyyden tilaan.

Vielä enemmän on opetusta, jossa painotetaan uskovan tekoja ja pidetään niitä todellisen uskon merkkinä. Tekojen kautta miellytämme Jumalaa ja saamme ikään kuin jotakin lisää pelastukseemme. Jumala rakastaa ja huomioi meitä enemmän, kun teemme näitä tekoja: ylistämme, palvomme, todistamme, luemme säännöllisesti Raamattua, käymme aikaisissa aamurukouksissa, ym. ym. En sano niitä vääriksi – mutta jos ne ovat vaatimuksia ja edellytyksiä Jumalan hyväksymiselle niistä tulee vääriä. Seuraa tätä opetusta 40 päivää ja tuota viikko, paastoa, käy kursseja, eheydy... jne. - ja pääset elämään Jumalan sinulle tarkoittamaa elämää.

Meille voidaan sanoa, että menetelmät ovat ensisijaisen tärkeitä ja niiden kautta etenemme kohti Jeesuksen kaltaista elämää. Puhutaan ”Jeesuksen kaltaisuuteen” pyrkimisestä. Herätyskin tulee, kun toimimme tiettyjen metodien mukaan. Aikamme suositut ja paljon luetut kristilliset opetukset, mm. Rick Warrenin ja muiden keskittyvät ihmiseen ja siihen, mitä ihminen voi tehdä ja mitä tulee tehdä, jotta voimme täyttää osamme Jumalan suunnitelmassa.


Lupaus kuuluu: kaikki on sinulle mahdollista, kun kuljet Jumalan yhteydessä (Rick Warrenin yksi video-opetus on nimeltään: Everything is Possible With God). Videon esittelyssä sanotaan: ”Millainen on uskosi? Onko se vahva vai heikko? Onko se vakaa vai horjuva? Tämä kysymys on tärkeä ja vastauksellasi on merkitystä. Mikä tärkeintä, haluaisitko uskosi olevan vahvempi? Juuri tästä on kysymys kuuden video-opetuksen sarjassa, jonka tarjoaa 'Amerikan kaikkein vaikutusvaltaisin hengellinen johtaja'... Jumala käyttää ennalta arvattavia tapoja ja käytäntöjä rakentaessaan uskoasi. Warren kutsuu sitä Uskon kuudeksi vaiheeksi. Kun tulet ymmärtämään nämä kuusi vaihetta, voit tehdä yhteistyötä Jumalan kanssa vahvistaaksesi uskoasi ja rakentaaksesi minuuttasi. Uskon kuusi vaihetta on vertaansa vailla oleva video-opetus pienryhmille auttaen sinua löytämään ja osallistumaan elämääsi koskevaan Jumalan ainutkertaiseen suunnitelmaan.”


Pysähdymmekö koskaan ajattelemaan miksi nämä suositut kirjat ja videot ovat mainostensa mukaan niin valtavia ja niiden opettajat samoin? Suuret syyt ovat valta ja raha. Nykykristillisyys maailmalla on paljolti suurta bisnestä. Kristinusko on kauppatavaraa siinä kuin mikä tahansa muu: osta tätä hammastahnaa ja saat heti valkoiset hampaat, osta tämä ainutlaatuinen kristillinen kirja, kurssi tai video, hae uusi siunaus tuolta ja täältä - ja sinusta tulee ihmeissä elävä kristitty.


Näyttää siltä, että nykykristittyä viedään kaiken aikaa sivuun itse keskuksesta. Sen sijaan, että meitä vahvistetaan sillä mitä Jumala on tehnyt ja tekee edestämme, painopiste on usein ihmisessä ja mitä ihminen tekee. Sopiiko tämä otsikkomme yhtälöön vai siihen toiseen, käänteiseen yhtälöön? Onko nykykristitty aina lisääntyvästi sellaisen opetuksen uhrina, jossa hän ja hänen tekemisensä sekä tekemättä jättämisensä otetaan uskon mittariksi ja sitä kautta aletaan määritellä hänen pelastukseensa liittyviä tekijöitä Jeesuksen ohella ja lisäksi?


Väitän, että näin juuri tapahtuu ja usein aluksi hyvin huomaamatta, koska tällaiset opetukset kristityn mahdollisuuksista ja velvollisuuksista elää kunniakasta ja voittoisaa elämää tuntuvat oikeilta ja tavoiteltavilta. Raamattukin tuomitsee kaikenlaisen synnin ja synnin voittaminen uudessa elämässä on mahdollisuutemme ja ensisijainen tehtävämme, näin saatamme ajatella.


Tällainen ihmis- ja syntikäsitys on pinnallinen eikä raamatunmukainen. Ihmisen synti ei ole tekoja vaan teot ovat seurausta ihmisessä kiinni olevasta synnin olemuksesta. Se on kuin tervattu meidän nahkaamme – tosin sillä erolla, että tervakin kuluu pois ajan kanssa mutta synti ei lähde edes ajan myötä tässä ajassa. Synti on maallisessa minässämme. Se ei poistu uskoontulon hetkellä. Mitä Jumala Pyhän Henkensä kautta siinä hetkessä tekee on, että Hän peittää syntimme, Hän ei näe sitä enää, Gal.3:27 ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” Jumalan edessä Kristusta verrataan pukuun, joka täysin peittää maallisen synnin olemuksemme. Jumalan armosta tunnemme syntimme ja syntisyytemme, tulemme siitä tietoisiksi ja siksi Hänen armoaan ja sovitustaan tarvitseviksi, kuten Pyhä Henki todistaa Joh.16:8 ”Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.”


Koemme saaneemme synnit anteeksi Hänen tekonsa kautta ja suuri kiitollisuus, joka sekin on Jumalan antama kokemus meille, täyttää sisimpämme. Ajan myötä, kun syntinen minämme kuitenkin jää kiusaamaan ja olemme siitä tietoisia, eräät alkavat pohtia eikö olisi keinoa tämän ikävän ristiriidan ratkaisuun. Miksi minun tulisi vielä uskovanakin kokea lihallisen synnin luontoni jatkuvia ilmauksia ja huokailla Herrani puoleen, kuten publikaani Luuk.18:13 ”Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'. ” Maailmalle todistava uskohan edellyttää, että olen menestyvä, voittoisa ja onnellinen.


On paljon mukavampaa käskeä ja vaatia Jumalaa täyttämään kaikki inhimilliset tarpeeni ja ajatella, että se on sitä korkeampaa kristillisyyttä. Kaikenlaiset elämän kolhut johtuvat vain heikosta uskostani, tietämättömyydestäni Jumalan maailmankaikkeuteen laittamista laeista, tai sitten ne ovat saatanan tekoja. Elämässä onnistumisen tila pitää saavuttaa, jotta todistus Kristuksesta olisi pätevä ja leviäisi kaikkialle maailmaan pelastukseksi. Kuka uskoo sellaisen todistusta, joka edelleen pitää itseään Jumalan edessä kelvottomana ja heikkona, jatkuvasti publikaanin tavoin kasvot maahan päin armoa anelevana


Ja kuitenkin: juuri tässä on raamatullisen ja todellisen uskonelämän ainoa pätevä mittari. Jumalan valtava armo paljastuu vain itsessään kaiken aikaa kelvottomalle ja heikkoutensa myöntävälle uskovalle. Ei kukaan VT eikä UT pyhä päässyt eroon vanhasta minästään. Jumalan pyhyyden edessä oman maallisen minän saastaisuus näkyy samoin kuin kirkas valo paljastaa lian. Se sai Paavalin huudahtamaan Room.7:24 ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? ” - ja vastaamaan itse: Room.7:25 ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. ”


Emme siis voi edes odottaa pääsevämme tässä elämässä synnittömyyden tilaan. Se, että olemme Jumalan kanssa yhtä mieltä maallisen luontomme todellisesta tilasta riittää. Tämän todellisuuden kanssa eläminen synnyttää jatkuvaa kipua meissä. Joudumme kilvoittelemaan syntiä vastaan emmekä aina onnistu sitä voittamaan. Mutta ilman tätä meissä ei syntyisi myöskään tarvetta katsoa Herraamme ja Hänen meille hankkimaan sovitukseen. Ihme onkin siinä, että Kristus on jo voittanut minun puolestani.


Jeesus+ei mikään minun tekoni=kaikki. Olen samaa mieltä Jumalan kanssa ja saan vastaanottaa Hänen armonsa minua kohtaan.


Uskovina joudumme elämään vaikeissa tilanteissa syistä, joita emme hallitse. Emme hallitse sairautta, toista ihmistä, maailman taloutta, joka voi vetää maton altamme, emme voi päättää edes oman kehomme toiminnasta. Mitä vain voi tapahtua milloin vain. Mutta se miltä meistä tuntuu ja miltä maailmamme näyttää ei estä Jumalaa toimimasta ja todistamasta Hänen rauhastaan meidän tuntemuksistamme huolimatta. Hengen hedelmä ei näy ulospäin vain hyvinä tekoina ja onnistuneena elämänä. Se voi näkyä jopa enemmän silloin, kun uskova ei ole siitä tietoinen. Hän voi olla ahdistuksessa mutta nöyränä Herran edessä Häneen turvaten silloinkin, kun kaikki näyttää toivottomalta. Jumala hoitaa omalla salatulla tavallaan meitä ja muita.


Ehkä minun ei tarvitsekaan odottaa itseltäni mitään mullistavaa. Jumalan edessä saan epäonnistua. Vielä vähemmän minun tulee näytellä onnistunutta ja menestyvää elämää silloinkin, kun sitä ei ole. Saan olla sellainen kuin olen ja mikä tilanteeni on. Jumala hyväksyy minut aina ilman, että yritän itse parantaa itseäni. Tässä elämässä kaikella on seurauksensa mutta Jumalan armo ulottuu ja tähtää tämän elämän jälkeiseen aikaan. En voi tehdä mitään pelastukseni eteen enkä lisätä mitään pelastukseeni. Kaikki on jo tehty täysin valmiiksi.


Kaikki oli valmista jo alussa, jolloin Jumala päätti syntisen ihmisen lunastuksesta: Jumala oli Kristuksessa ja sovitti minut itsensä kanssa. Hän sovitti ilman kuulematta minua. Hän ei kysynyt onko siihen tarvetta vai ei. Hän teki yksipuolisen päätöksen ja päätti rakastaa, päätti välittää, päätti täydellisesti sovittaa. Hän antoi uhrin minun edestäni: Joh.3:16 ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. ”


Voisiko olla jopa niin, että vaikeat tilanteemme annetaan ja sallitaan meille, jotta emme kuvittelisi voivamme ratkaista luentomme otsikon yhtälöä muulla tavalla. Ne nöyryyttävät meitä, muistuttavat meitä ihmisen heikkoudesta ja pitävät yllä tarvetta turvata yksin Jumalaan Kristuksen kautta. Heprealaiskirjeen kirjoittaja puuttuu tähän asiaan. Varmaan hänen kirjoittamansa oli vastaus uskovien hätään ja kysymyksiin siitä, miksi minulle kävi näin, miksi en onnistunut, miksi koen edelleen ahdistusta ja hätää? Hebr.12:5-7 ”ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa". Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? ”


Meille tämä sana tuntuu kovalta, Jumala ”ruoskii” - Jumalahan on rakkaus ja aikamme Jumalan rakkaus usein esitetään jonkinlaisena pumpulihöttönä, johon saamme ihanasti kaatua ja vajota. Jos uskovina olemme samalla aaltopituudella Jumalan kanssa ja Pyhä Henki on saanut näyttää meille oman maallisen minämme, yhdymme Jumalan ilmoitukseen. Hebr.12:11 ”Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.” Heprealaiskirjeen kirjoittaja lisää vielä, Hebr.12:28 ”Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla...” Pitäkäämme tämä lohdutuksena mielessämme, kun koemme ahdistuksia ja ongelmia: meillä on osallisuus Jumalan iankaikkiseen valtakuntaan.


Room.9:16 ”Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.” Elämämme on Hänen vallassaan. Kun onnistumme emme katso sen olevan omaa ansiotamme, vaan Jumalan armoa. Kun epäonnistumme surkeasti, saamme tunnustaa sen Hänelle ja ottaa seuraukset Hänen kädestään. Kun olemme tulleet Jumalan lapsiksi, meidän elämämme on Raamatun mukaan ”kätkettynä Kristuksessa”. Kol.3:3 ”Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa...” Kuolema tässä tarkoittaa Kristuksen ristintyön ja Hänen kuolemansa merkityksen omakohtaista hyväksymistä. Kuolema ei tarkoita, että maallinen minämme lakkaa elämästä meissä ja syntitaipumuksemme lakkaa kuin taikaiskusta. Uskoontulon hetkellä me olemme ”Kristuksen kanssa Jumalassa”, juuri sellaisina kuin sillä hetkellä olemme, itseämme parantelematta.


Sellaiset meitä koskevat sanat kuin ”Kristuksessa” ja ”Jumalassa” ovat valtavan ihmeellisiä. Kristuksen tosi jumaluus synnyttää vastaväitteitä ja kristikunnassa on niitä, jotka erottavat Hänet Isästä tavalla tai toisella. On niitäkin, jotka sanovat Kristuksen olleen pelkästään ihminen, jonka Isä Jumala loi antaen tälle mahdollisuuden täydelliseen synnittömään elämään ja tulla siten Vapahtajajaksemme. Mutta tämäkin raamatunjae viittaa siihen, että koska olemme Kristuksessa, olemme myös Jumalassa, koska Kristus on Jumala. Meidän ei kuulu Jumalan määrittelyssä mennä liian pitkälle, koska emme voi emmekä saata Jumalan olemusta ymmärtää. Se on meiltä salattu ja se mikä on meille ilmoitettu riittää meille.


Iankaikkinen elämämme on kätkettynä mutta se on varma. Se on Jumalan ilmoitus ja lupaus. Jumala ei petä eikä jätä. Kun meillä on näin ihmeellinen pelastus, eikö ole röyhkeää opettaa ja lisätä siihen jotakin sellaista, jota itse voisimme siihen tuoda ja siihen lisätä omaksi eduksemme?


Jeesus+ei mitään hyvää minussa itsessäni=kaikki. Raamatullisessa uskossa ihmeellinen asia on se, että minussa ei tarvitsekaan olla mitään hyvää, koska juuri sellaisen ihmisen Jumala pelastaa.


Kun opetamme ja puhumme Jumalan armosta ja kuinka ihminen ei voi edes pyhällä elämällään siihen mitään lisätä, kuinka tämä armo ei vaadi mitään eikä edes halua sinulta mitään vastalahjaa, jotkut kristityt pelästyvät. He tulkitsevat sen omassa mielessään tarkoittavan sitä, että se antaisi vapauden elää synnissä ja samalla nauttia pelastusvarmuudesta. Tällainen opetus tunnetaan nimellä antinomismi ja se väheksyy syntiä ja lakia, jonka kautta syntyy synnintunto.


Emme väheksy syntiä. Ymmärrämme ihmisen synnillisen tilan vakavuuden ja pyrimme tuomaan sen esille, jotta Jumalan suunnaton armo kirkastuisi ja saisi kaiken sille kuuluvan kunnian ja kiitoksen. Vain ne, jotka kokevat ja näkevät oman todellisen tilansa eivät enää kuvittele voivansa parantaa itseään synnin tilasta. Se on Jumalan teko, ei ihmisen ja jo ratkaistu asia. Ainoaksi mahdollisuudeksi ja pakopaikaksi jää enää Kristus ja Hänen tekonsa edestämme. Sen jälkeen Jumala armossaan vahvistakoon ja auttakoon meitä, että saisimme elää kuten Tiit.2:12 mainitsee ”...että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa...” Mutta mitä meille sanotaan ennen tätä: Tiit.2:11 ”Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja kasvattaa meitä, että me…” jne.


Armo siis kasvattaa, armo johdattaa pyrkimään vanhurskaaseen elämään – ei laki eli teot. Laki tuomitsee ja on hyvä, kun sen ajaa meidät armon alle. Mutta edes vanhurskas elämä ei lisää mitään pelastukseen itseensä eikä Jumalan armoon. Armon omistaminen ei edellytä tekoja vaan sen, että syvällä sisimmässämme meissä asuu Jumalan lahjoittama uusi elämä, Pyhän Hengen osallisuus, jota Room.8:15 kuvaa ”Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"


Jeesus+ei mikään minun tekoni+ei mitään hyvää minussa=kaikki.

Juhani Aitomaa