Lumous on lumonnut

Niinkuin Apostoli Paavali sanoo kirjeessääm Galatalaisille
Galatalaiskirje:
3:1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät,
joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?

3:3 Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?

Näin on käynyt Marja-Liisan ja Ritun kohdalla.
Puheet ovat muuttuneet, ihmisylistykseksi,
omien aikaansaannoksien ihannoimisiin.

Eikö enää tapahdu uutta, kun sitä 10 v -vanhaa tai vieläkin
vanhempaa menoa  muistellaan ja siitä puhutaan.
Konnakuorojen tekohampaat ei vaikuta, kun sitä kuulee
vuodesta toiseen.

Eikä Rauta-Rouvan rautakaan ole mitään,
ruostuneena rapistunutta hiekkaa vaan.....


Enkä näitä sano korkealta,
koska jokainen meistä on vaaravyöhykkeessä,
vain pieni askel, ja lumous lumoaa.
Eikä se askel ole koskaan alemmas,
vaan aina ylemmäs, omiin kykyihin,
itsensä ihailuun, ihmisihailuun.
Jeesus on jäänyt silloin toiseksi.

Minunkin mielestä Marja-Liisan ja Ritun puheissa korostuu liikaa omakehu.
Ja näitä itseään korottavia saarnamiehiä ja naisia on pilvinpimein.

Enkä näitä sano korkealta,
koska jokainen meistä on vaaravyöhykkeessä,
vain pieni askel, ja lumous lumoaa.
Eikä se askel ole koskaan alemmas,
vaan aina ylemmäs, omiin kykyihin,
itsensä ihailuun, ihmisihailuun.
Jeesus on jäänyt silloin toiseksi.

Onkohan tämä sitä, että vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristillä, mutta ei omasta halustaan. Se ikään kuin ei tahtoisi pysyä siellä kuolleena, vaan lumoutuu milloin mistäkin. Miksihän se onkin aina niin hereillä?

Olen ajatellut, että suorittamisen pakko ja ylpistyminen ovat sukua keskenään. Molemmissa puuttuu uskon lepo ja yksin Jeesukseen Kristukseen turvautuminen. On vaikeaa levätä tai tehdä työtä toisen varassa, vaikka sydän ja suu myöntävätkin Kristuksen ristin ansiot. On helppo sanoa elävänsä hengellistä ”uuden ihmisen elämää”, mutta siihen se sitten näyttäisi usein jäävänkin. Mutta mennään nyt sitten näin eteenpäin armon varassa, ajattelen ainakin itse. Tämä oli samalla tiivistelmää Room. 7. luvusta, ja oli siinä vähän myös 6. lukua  .

Pätemisen tarve on pakottava tarve. Tavalla jos toisella on se "minä" tuotava julki,
ja se pitää hereillä!  Pakko on ahertaa itsensä ympärillä, on melkein syntiä jos ei mitään tapahdu, varsinkin kun saisi levätä.

Rautarouvat ja rautamummot samoin kuin rautamiehetkin tekisivät hyvin, kun
lepäisivät Jeesuksen valmiissa teoissa, eikä omissa aikaansaannoksissaan.
Mitä sitä kuolleen tekemisiä mainostaa, kuolluthan on kuollut.

Jesaja sanoo:
Herra, sinä saatat meille rauhan, sillä myös kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt.
Herra, meidän Jumalamme, meitä ovat vallinneet muut herrat,
et sinä; sinua yksin me ylistämme, sinun nimeäsi.

Nämä ovat mielestäni tärkeitä keskustelun aiheita. Moni ajautuu hengellisessä työssä yksinäisyyteen, uupumukseen ja masennukseenkin. Työ tapahtuu salaa meidän näkemättämme, se on Kristuksen omaa työtä. Jokin kiire tai työn tärkeyden kokeminen ajaa joskus hengellisessä työssä eteenpäin. Se on myös jossain mielessä hyvin kokonaisvaltaista.

Pysähdyspaikat ovat tarpeellisia. Silloin on hyvä nähdä kokonaisuuksia, katsoa myös niitä vierellä olevia sisaria ja veljiä. Kun Kristus on pää, niin kaikille löytyy sijaa.

Jesaja sanoo:
Herra, sinä saatat meille rauhan, sillä myös kaikki meidän tekomme olet sinä tehnyt.
Herra, meidän Jumalamme, meitä ovat vallinneet muut herrat,
et sinä; sinua yksin me ylistämme, sinun nimeäsi.

Tuo on hyvä kohta. Muistetaan myös esirukousten merkitys. Samoin on niin, ettei ihmisiä tule muidenkaan toimesta korottaa, ei sanoin eikä taputuksin. Luulen, että vastuu on useammin yhteinen kuin osaamme edes aavistaa.

Helposti voi uskonelämä muuttua rutiininomaiseksi tavaksi. Kaikki rullaa vaan vanhalla painollaan, eikä uudistumista enää tapahdu. Eletään niistä entisistä, entisissä, ja puhutaan niistä. Kaikki on niin hyvin, omasta mielestä. On saatu "nimi", se uskovaisen maine, jonka varassa liikutaan ja puhutaan. Mitä se antaa, kun köyhille vain puhutaan leivästä, eikä anneta sitä, janoisellekin voidaan puhua vedestä, kuinka raikasta vettä saatiin kymmenen vuotta sitten juoda, mitä se janoisille antaa nyt?

3 Mooskeksen kirja 10, on vakava esimerkki.
Aaronin pojat Nadab ja Abihu ottivat kumpikin tuliastiansa,
sytyttivät niihin tulen, panivat niihin suitsuketta ja toivat näin
Herran eteen tulta, jota ei ollut tehty hänen käskynsä mukaisesti.

Silloin Herran luota lähti tuli, joka poltti heidät kuoliaaksi Herran edessä.
Mooses sanoi Aaronille: "Tästä Herra puhui, kun hän sanoi: --
Niissä, jotka ovat minua lähellä, minun pyhyyteni tulee näkyviin,
ja koko kansa saa oppia tuntemaan minun valtani ja voimani."

Jumala on antanut selvät ohjeet, kuinka Häntä tulee palvella,
niinkuin oli tässä hiilipannuasiassakin.
 
Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle, jossa Hän
antanut ohjeet ohjeet ja neuvot, kuinka Häntä tulee palvella.
 
Mooses, joka oli Jumalan uskollinen palvelija, ei
päässyt siihen maahan, johon oli kansaa johtanut
Egyptistä asti:
 
4 Mooses 20
20:2 Mutta kansalla ei ollut vettä; niin he kokoontuivat
Moosesta ja Aaronia vastaan.
20:3 Ja kansa riiteli Moosesta vastaan ja sanoi näin:
"Jospa mekin olisimme hukkuneet
silloin, kun veljemme hukkuivat Herran edessä!
 
20:4 Minkätähden toitte Herran seurakunnan tähän erämaahan,
kuollaksemme karjoinemme tänne?
20:5 Ja minkätähden johdatitte meidät pois Egyptistä tuodaksenne
meidät tähän pahaan paikkaan, jossa ei kasva viljaa eikä viikunoita,
ei viiniköynnöksiä eikä granaattiomenia, ja jossa ei ole vettä juoda?"
20:6 Mutta Mooses ja Aaron menivät seurakunnan luota
ilmestysmajan ovelle ja lankesivat kasvoilleen. Silloin näkyi Herran
kirkkaus heille.
 
20:7 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
20:8 "Ota sauva ja kokoa seurakunta, sinä ja veljesi Aaron,
ja puhukaa heidän silmiensä edessä kalliolle, niin se antaa vettä,
ja sinä saat vettä tulemaan heille
kalliosta ja juotat joukon ja sen karjan."
 
20:9 Niin Mooses otti sauvan Herran kasvojen edestä, niinkuin hän oli häntä käskenyt.
20:10 Ja Mooses ja Aaron kokosivat seurakunnan kallion eteen, ja hän sanoi
heille: "Kuulkaa nyt, te niskurit! Onko meidän saatava teille vettä tästä kalliosta?"
20:11 Niin Mooses nosti kätensä ja iski kalliota kahdesti sauvallansa, ja siitä
lähti runsaasti vettä, niin että kansa ja sen karja saivat juoda.
 
20:12 Mutta Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille:
"Koska ette uskoneet minuun ettekä pitäneet minua pyhänä
israelilaisten silmien edessä, niin te ette saa viedä tätä seurakuntaa
siihen maahan, jonka minä heille annan."
20:13 Tämä oli Meriban vesi, jonka luona israelilaiset riitelivät
Herraa vastaan ja hän näytti heille pyhyytensä.



"Mutta ne, jotka kysyvät tahtoasi, iloitkoot ja riemuitkoot sinusta. Ne,
jotka panevat toivonsa sinuun, saakoot aina sanoa: "Suuri on Herra!""
Psalmi 40:17