Teksti Gal. 3,11: Selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska „vanhurskas on elävä uskosta".

kirjoittaja Hellevi Su Loka 20, 2024 11:01 am

Teksti Gal. 3,11: Selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska „vanhurskas on elävä uskosta".

Miten tulee syntinen vanhurskaaksi Jumalan edessä? — siinä ihmisen koko jumalasuhteen perustava kysymys. Missä siihen ei ole selvyyttä tullut, on uskonnollinen elämä ikäänkuin pohjaa vailla. Ei ole saatu silloin oikeata perustusta ja lähtökohtaa jumalasuhteen kehittymiselle. Sen täytyy olla vain jonkunlaista epävarmaa haparointia, kun sielulta puuttuu luja tukikohta, mihin perustautua. Uskonnollisia muotoja saattaa noudattaa, pyrkimystä saattaa olla, mutta parhain puuttuu, puuttuu rauha Jumalan kanssa. Kaiken harrastuksensa ohella elää sielu sittenkin alitusessa pelossa siitä, miten käy kun kerran on astuttava vanhurskaan Tuomarin eteen.

Omakohtaiseksi — monesti polttavaksikin — tulee alussa mainittu kysymys jokaiselle, joka syyllisyyden tunnossa on todella joutunut Jumalan edessä tiliä tekemään asioistaan. Omastatunnosta pusertautuu esiin tunnustus: «Ajatuksilla, sanoilla ja töillä olen pyhän tahtosi rikkonut". Ja tuomio on selvä: «tiedän ansainneeni

ijankaikkisen kadotuksen". Mistä saan sovitusta synneilleni?, mistä rauhan sielulleni?, miten vältän tuomioni ja löytäisin tien armon Jumalan eteen? — siinä tuollaisen heränneen sielun kysymyksiä, joihin ratkaisun saanti on tullut elämänehdoksi. —

Miten pääsen synneistäni? — sehän oli Lutherin herätysajan sielunkamppailujen ydinkysymys. Sen ratkaisuksi pinnistää hän kaikki voimansa. Nähdessään miten ihmiset koettavat lain vaatimusten noudattamisella ja pyhällä elämällä ansaita taivasta, koettaa hänkin näitä keinoja. Hän alistuu munkkielämän ankarimpiin hartaudenharjoituksiin, paastoihin ja kieltäymyksiin sellaisella alttiudella, että hän itse saattoi vakuuttaa: «jos koskaan munkki munkkiudellaan on päässyt taivaaseen, niin olisin minä sinne päässyt".

Mutta rauhaa hän ei sillä tiellä löydä, yhtävähän kuin sitä tuo vaivalloinen pyhiinvaellusmatka Roomaan. Sen sijaan saa hän sielussaan kokea «helvetin tuskia, joita ei mikään kynä voi kertoa, mikään kieli selittää, eikä kukaan, joka niitä ei ole kokenut, voi uskoa". Yhä ahdistaa sielua sisäinen tuska: «voi minun syntini, syntini, syntini". — Elämänkokemuksena oli Luther oppinut todeksi: ei tule ihminen vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta.

Samojen sieluntaistelujen läpi joutui myöskin Paavo Ruotsalainen kulkemaan, kun hän nuorena tuli herätykseen. Levottomuus synneistä ahdistaa häntäkin, ja Jumalan vihan tunto = saa sielun vapisemaan. Ja hänkin tavoittelee sielun rauhaa - Lutherin tavoin, taistellen, pyrkien. «Jos on syntinen joskus yrittänyt, ponnistanut voimiansa hurskasta, pyhää elämää elääkseen, niin teki sitä kerran Paavo Ruotsalainen".

Silti yhä pakenee toivo, rauha ja ilo. Hän jos kukaan tekee totta etsimästään, «mutta sitä sanaa ei löytynyt mistään, mikä olisi tuonut valon hänen pimeäänsä ja auttanut häntä Jumalan tuomioiden alta vapauteen, rauhaan ja iloon". Hänenkin taistelunsa lopputulos on sama kuin Lutherin: ei vanhurskaaksi lain kautta. Jumalan lain vaatimusten mittapuuta molemmat yrittivät täyttää — yhtä huonoilla tuloksilla kumpikin.

Ja kuinkapa muuten olisi voinut käydäkään, kun Herran sana jo ammoin oli julistanut tuomionsa ihmishurskaudesta: «koko meidän vanhurskautemme on niinkuin saastutettu vaate" (Jes. 64,0). Samaa todistavat' Lutherin ja Paavo Ruotsalaisen kanssa monen monet etsijä-sielut omien tappio-taistelujensa ja kokemiensa perusteella.

Niin käyvät tässä Raamattu ja ihmiskokemus yhdessä todistamaan: ei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta.

Onko sitten muuta tietä olemasssa, kun edellä kuvattu ei vie perille? Onko mitään ratkaisua sellaiselle, joka omissa pyrkimyksissään on tehnyt vararikon ja joka omat voimavaransa on loppuun kuluttanut, vanhurskautta — Jumalan edessä kelpaavaa — tavoitellessaan.

Jumalan kiitos, on! Meillä on evankeliumin sana, joka avaa eteemme toisen tien, kun äskeisellä ei eteenpäin päästä. Evankeliumi julistaa: pelastus on Jeesuksessa Kristuksessa, ristiinnaulitussa, ylösnousseessa Vapahtajassa — ei meidän tekemisissämme ja hurskaudessamme. Vanhurskaus tulee uskon kautta häneen. Kun sielun tahrat eivät omin kyynelin lähde — «veri puhdistaa!"

Siinä vapautuksen sana synteinsä painon alla huokaavalle!

Tiedämme miten Lutherille avautuu uusi maailma, kun tämä totuus, evankeliumin ydin — ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä — hänelle kirkastuu. Millä sydämen riemulla hän on tuon vapautuksen sanan vastaanottanut, siitä saamme tuntua lukiessamme toisen uskonkappaleen selityksessä Lutherin tunnustusta: «lunasti minut kadotetun ja tuomitun ihmisen ja vapahti minut kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta". — —

Siitä pitäen luemme luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa: „me emme saa syntien anteeksiantamusta ja vanhurskautta Jumalan edessä omalla ansiollamme, työllämme tahi hyvitystyöllämme, vaan saamme syntien anteeksiantamuksen ja tulemme vanhurskaiksi Jumalan edessä armosta, Kristuksen tähden, uskon kautta, kun uskomme, että Kristus on kärsinyt meidän edestämme, ja että meille hänen tähtensä annetaan synnit anteeksi, lahjoitetaan vanhurskaus ja ijankaikkinen elämä".

Samaa totuutta — vanhurskautta yksin uskon kautta Kristukseen — tavaili varmaan Paavo Ruotsalainen «Hunajanpisaroistaan" näillä sanoilla: «Luonto ei taida valmistaa jotakuta voidetta, joka on valmis parantamaan sielua. Se perin köyhä turmeltu luonto ei taida kaikilla omilla voimillansa, ehkä kuinka paljon he myös olisivat paratut, ikänänsä yhteen kutoa jotakuta vaatetta, joka olisi hieno ja puhdas kyllä peittämään yhtä alastointa sielua. Ei muu kelpaa tähän, kuin Kristuksen täydellisesti kelpaava vanhurskaus . . .

Sinun pitää hyljäämän kaiken sinun pyhyytes, pyhittämises, hyvät työs, nöyryyttämises, ja sinä et saa mitään muuta viedä myötäs hänen tykönsä, kuin sinun puutokses ja sinun viheliäisyytes, muutoin ei sovi Kristus sinulle, etkä sinä hänelle. — — Pane ainoastansa pienintä sinun omastas hänen sivullensa, niin ei ole hän enää sinulle joku Kristus. Seiso koko sinun painollas Kristuksen vanhurskauden päällä".

Yksin Jeesus Kristus.
Vanhurskas on elävä uskosta.

Tältä pohjalta olivat Galatalaiset horjahtaneet. Paavali oli aikanaan heidänkin silmäinsä eteen kuvannut Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulittuna (Gal. 3,i). Hänet olivat Galatalaisetkin vastaanottaneet pelastukseksensa. Mutta sittemmin tunkeutui seurakuntaan häiritsijöitä, julistaen toisenlaista evankeliumia, «joka kuitenkaan ei ollut mikään toinen evankeliumi" (Gal. 1,?).

Vanhurskaantumisen ehdoksi asetettiin lisäksi juutalaisille annetun lain noudattaminen, ennenkaikkea ympärileikkaus ja juutalaisten juhlapäivien pitäminen. Niin olivat Galatalaiset tätä oppia seuratessaan luisuneet pois Kristuksesta, langenneet pois armosta (Gal. 5,4). Siitä saa Paavali aiheen selittää uskonvanhurskauden perusteita, keskittyen tekstimme ajatukseen: «ei vanhurskaaksi lain kautta— vanhurskas on elävä uskosta".

Kunpa kristikansammekin rukouspäivänään joutuisi todella Jumalan eteen, saisi siinä tuntea, että meidän vanhurskautemme on kuin saastutettu vaate ja kunpa jäisi sillekin ainoaksi turvaksi syntisille annettu Vapahtaja, Jeesus Kristus, Hän yksin, ja kaikki muu, ennenkaikkea oma pyhyys, tuntuisi roskalta.

Sillä tiellä, ei millään muulla, tulee rauha sieluun, voimaa vaellukseen, päästään kokemaan Jumalan lasten vapautta ja, ennenkaikkea, vain sillä perustalla seisten olemme kerran turvattuja, kun tulee Hän, joka tuleva on.

W. L — a.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832656?page=32&ocr=true

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
				1	2	3
4	5	6	7	8	9	10
11	12	13	14	15	16	17
18	19	20	21	22	23	24
25	26	27	28	29	30