Olavi Peltola: Tyydy kärsimykseesi

Tyydy kärsimykseesi

Hyvinkään Vanha kirkko 04.12.2003

Otsikkomme johtaa meidän kolmen syvästi koko elämäämme koskettavan asian äärelle. Ensimmäisenä on kärsimys. Siitä ei ole mukava puhua. Nuorempana saattoi vielä kuvitella, ettei koko asia kosketa minua. Mutta vähitellen on oppinut näkemään, että kärsimys on osa jokaisen ihmisen elämää. Näin silloinkin, vaikka emme sitä ulkopuolisina näkisikään ja vaikka asianomainen ei koskaan siitä puhuisi.

Toinen asia otsikossamme sisältää rohkean väitteen. Väitämme, että aina ja kaikki kärsimys on meille Jumalan antamaa.

Kolmas osa otsikostamme kutsuu meitä suhtautumaan oikein kärsimykseemme: Miten opin tyytymään kärsimykseeni?

1. KÄRSIMYS ON OSA ELÄMÄÄ

Ihmisen elämä tässä maailmassa on elämää monenlaisten kärsimysten ja ahdistusten keskellä. Raamatun mukaan tosin ihminen on alun perin luotu valoon, onneen ja iloon. Kaikki oli hyvin paratiisissa. Tapahtui kuitenkin jokaista ihmistä koskettava katastrofi. Ihminen nousi kapinaan Jumalan sanaa vastaan ja kapina jatkuu tänäänkin. Sen seurauksena ihmisen osaksi on tullut kuolemalla kuoleminen (1 Moos 2:17, KR 38). Siksi ihmisen elämään sisältyy pelkoa ja hän haluaa suojautua (3:8,10). Hän joutuu petetyksi ja itse pettää (3:12,13). Hän kokee vihaa ja iskuja (3:15), suurta vaivaa ja kipua (3:16), kirousta, kovaa työtä ja otsan hikeä (3:17, 19). Ja kaikki lopulta maatuu maaksi ja tomuksi (3:19). Nämä Raamatun alkulehtien sanat syntiin langenneesta ihmisestä kuvaavat tämänkin päivän elämää.

Jumala pitää yllä elämää tässä maailmassa kärsimysten ja ahdistusten keskellä ja niiden kautta. Yksikään ihminen ei voi välttää omassa elämässään tuskaa, ahdistusta eikä kärsimystä. Ellei tänään, niin huomenna, ellei huomenna, niin myöhemmin vaikeudet ja ahdistukset tulevat. Tosin monia aikamme ihmisen saattaa kuvitella mainosten lumoamana, että joillakin elämä on hyvinvointia, terveyttä, menetystä, onnea ja iloa. Näin ainakin pitäisi olla!

Raamatussa on omistettu yksi kuudestakymmenestä kuudesta kirjasta – Jobin kirja - kokonaan kärsimyksen kohtaamiselle. Miltei jokaisessa psalmissa veisaa vihollisen ahdistama ihminen. Valitusvirret ovat kokonaan ahdistuneen sydämen purkausta.

Job sanoo: "Minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus" (Job 30:26). "Se mitä minä pelkäsin (ehkä kurjissa painajaisunissa), se minulle tapahtui" (3:15). "Minun onneni katoaa kuin pilvi" (30:15). Job toteaakin ihmisen elämästä, että "rikkaana hän menee levolle, hän avaa silmänsä ja kaikki on mennyttä” (27:19). "Tuossa tuokiossa he kuolevat, keskellä yötä, kansat järkkyvät ja häviävät, väkevä siirretään pois käden koskematta" (Job 34:20).

Valitusvirsien tekijä vaikeroi: ”Pysähtykää, katsokaa! Onko kipua sen kivun vertaista, joka on kannettavakseni pantu?” (Val 1:12). ”Mihin hätään olen joutunut! Sisintäni polttaa tuska, sydän kääntyy rinnassani” (1:20). ”Minä vaikeroin, kukaan ei lohduta!” (1:21). ”Lakkaamatta minä huokaan, sydämeni on sairas” (1:22). ”Silmäni riutuvat kyynelistä, sisintäni polttaa tuska. Voimani valuvat maahan” (2:11). ”Mistä löydän lohdutuksen sanat?” (1:13). ”Minä onneton mies! Paljon olen kärsinyt” (3:1). ”Kurjuuteni ja kodittomuuteni täyttää mieleni, kaikki maistuu myrkyltä ja koiruoholta” (3:19). ”Minä en voi unohtaa onnettomuuttani, en saa sitä mielestäni” (3:20). ”Kyyneleet tulvivat silmistäni” (3:48). ”Silmäni vuotavat lakkaamatta. Itkuni ei taukoa” (3:49). ”Sieluuni koskee” (3:51). ”Kauhu tulvi pääni yli, minä ajattelin: loppuni on tullut” (3:54).

Jo Abel osoittaa, miten voi käydä sellaiselle ihmiselle, jota ”Herra katsoo suopeasti” (1 Moos 4:4). Abrahamin elämässä näemme, miten uskosta vanhurskaan elämä on luonnollisen ajattelun kannalta hullutusta. Jumala lupasi, että hänestä lähtee kansanpaljoudet. Kuitenkin vuosikymmenet kuluvat kaipuussa ja odotuksessa ja aviopuolisoiden ruumiit kuihtuvat eivätkä he saaneet omaa lasta. Kun Abraham vihdoin sai satavuotiaana Iisakin, hän joutui uuteen ahdistukseen. Jumala käski hänen uhrata ainoa poikansa polttouhriksi. Nyt Jumala näytti tuhoavan sen, mitä oli aikaisemmin luvannut. Jumala esiintyi ikään kuin itseään vastaan. ”Mutta Abraham toivoi, vaikkei toivoa ollut”, ”eikä epäuskossa epäillyt Jumalan lupausta”, vaan päinvastoin ”vahvistui uskossa antaen kunnian Jumalalle” (Room 4:18-20).

Samanlaisen koettelemusten ja ahdistusten kehityslinjan kohtaamme Raamatussa pitkin matkaa. Iisak sokeutui vuosikymmeniksi. Hän sai syvän surun pojistaan. Jaakob petti hänet ja Esau uhkasi tappaa veljensä. Jaakob pakeni suin päin vieraaseen mahan. Veljet suunnittelevat Joosefin surmaamista ja myivät hänet orjaksi Egyptiin. Siellä hän saa virua vuosia vankilassa.

Ruutin kirja kertoo kuinka Noomi lähti perheensä kanssa nälkää pakoon vieraaseen maahan. Herra koetteli häntä raskaasti (Ruut 1:13). Hänen miehensä ja molemmat poikansa kuolivat. Kun hän oli lähtenyt Betlehemistä hänellä oli ollut kaikkea ja nyt kun Herra toi hänet takaisin, hän oli kaikkea vailla (1:21). Samuelin kirja alkaa kertomuksella Hannasta, joka eli vuosia omassa kodissaan jatkuvien nöyryytysten ja kiusan kohteena (1 Sam 1:6). Näiden molempien naisten elämässä Jumala tässä täydellisessä nollatilanteessa alkoi luoda uutta. Ei Jumala heitä hyljännyt heidän kärsimyksissään, vaikka vuosia siltä oli tuntunutkin.

Kristuksen elämä päättyi ristin katastrofiin. Ylösnousemus tapahtuu hiljaisuudessa ja alhaisuudessa. Jumalan maailmanhallinnan tähänastisista suurimmalla ratkaisutapahtumalla oli käsittämättömän vähäiset ulkonaiset puitteet. Sen ensimmäiseksi sanomanviejäksi tulee entinen riivattu ja julkisyntinen nainen Maria Magdalena. Ylösnousemus jälkeenkin Kristukseen uskovien seurakunnan elämä jatkui kärsimysten ja marttyyriuden merkeissä.

Siitä lähtien Jumalan valtakunnan kasvu on jatkunut samanlaisena. Jeesus ei antanut mitään tukea ajatukselle, että maailma vähitellen tulisi uudistumaan Jumalan tahdon mukaiseksi tai että hänen opetuslapsensa voittaisivat vastustajat. Hän puhuu päinvastoin luopumuksesta, vainoista, sodista ja järkytyksistä. Apostolit puhuvat antikristuksesta, joka on saava maan kansat valtaansa. Jeesus jopa kyselee, että ”kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä” (Luuk 18:8. Vain se, joka ”vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu” (Matt 10:22).

Miksi kehityksen täytyy näin jatkua? Miksi Jumala ei alusta alkaen käytä mahtikeinoja, niin kuin meillä ihmisillä on taipumus tehdä? Miksi hän sallii oman asiansa tulla yhä uhatummaksi ja omiensa joutua yhä suurempiin kärsimyksiin aina viimeisten aikojen hirvittäviä ahdistuksia myöten, niin että saatanallinen vastatahto on aivan kuin jo voittonsa kynnyksellä?

Jumalan kypsyttää omaa seurakuntaansa kärsimysten ahjossa kuljettaen sitä samaa tietä, mitä itse Kristus kulki. Olisihan Kristuksin voinut murskata vastustajansa ilman muuta, mutta niin hän ei tehnyt. Hän antoi ja antaa pahan ammentaa esiin kaikki saatanalliset syvyytensä – mutta hän voitti juuri näiden hyökkäysten alaisena sisällisesti kaikki pahuuden voimat.

Jollei kristitty katso elämäänsä iäisyyden valossa, hänellä tuskin on sitä Hengen voimaa, jota hän pimenevän ajan keskellä tarvitsee ja joka kaikesta huolimatta, vastoinkäymisissä, tappioissa, kasvavissa murheissa, kärsimysten ja jopa kuolemankin edessä antaa kullekin päivälle tarvittavan avun. Eteenpäin kaikesta huolimatta, pimeyden takaa loistaa valo, iankaikkinen valo, sillä Herra sanoo aina viimeisen sanan, voittaa viimeisen taistelun.

”Eikö ihmisen elämä maan päällä ole yhtämittaista ahdistusta? Kuka tahtoisi itsellensä vaivoja ja vaikeuksia? Sinun käskysi vain on, että ne on kestettävä, ei, että niitä on rakastettava. Ei kukaan rakasta sitä, mistä hän kärsii, joskin hän rakastaa kärsimistä. Sillä silloinkin kun hän iloitsee siitä, että jaksaa kantaa kärsimyksensä, hän mieluimmin kuitenkin soisi, ettei sitä, mitä hänen täytyy kärsiä, olisi olemassakaan” (Augustinus, Tunnustukset, 262).

2. JUMALA ANTAA KÄRSIMYKSEN

Esitämme rohkean ja jopa loukkaavalta tuntuvan väitteen: Kaikkivaltias Jumala on kärsimysten antaja. Kenties jotain tästä paljastaa Jobin kirjan johdanto. Siinä on meille käsittämättömältä tuntuva keskustelu Jumalan ja Saatanan välillä. Jumala antoi Saatanalle luvan tehdä Jobille, mitä vain halusi, mutta henkeä Saatana ei saanut viedä (Job 1:12; 2:6). Näin Jumala otti pois siunauksensa ja suojelevan kätensä Jobin elämästä ja syöksi hänet onnettomuuteen (1:10; 2:3). Tästä huolimatta Job tunnustaa: ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!” ”Kun otamme Jumalan kädestä hyvän, totta kai meidän on otettava myös paha” (1:21; 2:10).

Erityisen järkyttävällä tavalla tästä luottamuksesta Jumalaan kaiken antajana kertoo Valitusvirsien kolmannen luvun alku: ”Herra on lyönyt minua vihansa sauvalla. Hän kuljetti minua, hän vei minut pimeään, pilkkopimeään. Hän on nostanut kätensä minua vastaan päivä päivältä yhä uudelleen. Hän repi rikki ihoni, raateli lihani, murskasi kaikki luuni. Hän… ympäröi minut tuskan muurilla. Keskelle pimeyttä hän pani minut asumaan… Hän sulki minun tieni, en pääse pakoon… Vaikka kuinka huudan ja valitan, hän ei kuule rukoustani. Hän… antoi minun kulkea harhaan… Hän eksytti minut tieltä… Hän syötti minulle katkeria yrttejä, juotti karvasta juomaa… Hän polki minut maan tomuun, pani hampaani jauhamaan soraa. Minä kadotin onneni päivät, unohdin, millaista on elää rauhassa. Minä sanoin: ’Kaiken olen menettänyt, Herra on vienyt minulta toivon” (Val 3:1-18.

Valitusvirsien tekijä kyseleekin: ”Kenen sana toteutuu? Eikö kaikki tapahdu niin kuin Herra sanoo? Eikö Korkeimman käskystä tule paha ja hyvä?” (Val 3:37-38.

Myös muualla VT:ssa vakuutetaan: ”Minä olen Herra, joka tuotan onnen ja onnettomuuden” (Jes 45:7). "Tapahtuuko kaupungissa onnettomuus, jota Herra ei ole tuottanut?" (Aam 3:6). "Herra antaa kuoleman ja antaa elämän" (1 Sam 2:6-7). Luther sanoikin rohkeasti: "Ei ole yhtään sotaa, jota hän ei kävisi, ei yhtään rauhaa, jota hän ei solmisi, ei yhtään ihmistä, jota hän ei johtaisi. Niinivekin on hänen kaupunkinsa ja saatankin on Jumalan saatana". Samalla hän toteaakin Jumalan hallitsevan tätä maailmaa ulkonaisesti siten, että jos sitä tarkastellaan inhimillisen järjen mittapuita käyttäen, on pakkoa sanoa joko niin, ettei Jumalaa lainkaan ole olemassa tai että Jumala on väärämielinen.

Monelle onkin ylivoimaista saada kärsimys sopusointuun Jumalan kaikkivaltiuden ja rakkauden kanssa. Kenties tunnemme vanha päätelmän: Jos Jumala on kaikkivaltias, hän ei ole rakkaus. Jos hän on rakkaus, hän ei ole kaikkivaltias

Vaikka maailmassa on niin paljon pahaa, emme koskaan suostu siihen, että Jumala on paha. Emme halua sotkea Jumalaa ja paholaista. Jumala on aina ehdoton rakkaus ja ehdottoman hyvä. Paha syntiinlankeemuskertomuksen mukaan tuli maailmaan langenneen enkelin kautta. Me ihmiset itse valitsimme pahan. Käänsimme selkämme Jumalalle, hylkäsimme hänet ja valitsimme hänen vastustajansa. Selittämätön paha pääsi maailmaan ja määrää nyt elinehtomme. Valitessamme tietoisesti ja vastuunalaisesti Jumalan sanan vastaisen elämäntavan me samalla valitsimme kärsimyksen. Tällä valinnalla olemme vetäneet myös koko luomakunnan mukaan kärsimykseen (Room 8:19-22). Raamatun mukaan koko maailma on nyt pahan vallassa (1 Joh 5:19).

Olemme syntyneet Jumalan lapsiksi kärsiäksemme tässä maailmassa, aivan niin kuin Jeesuskin syntyi ihmiseksi kärsiäkseen tässä maailmassa. Emme koskaan voi seurata Jeesusta ilman ajallista kärsimystä. ”Maailmassa teillä on ahdistus” (Joh 16:33, KR 38. Kärsimys on jokaisen uskovan hoviväri. ”Kärsimys, kärsimys, risti, risti on kristityn oikeus, se eikä mikään muu” (Luther). Siksi uskallammekin sanoa, että Jumala on valmistanut jokaiselle lapselleen aivan oman kärsimyssuunnitelmansa.

”Jumala on antanut tulla osaksemme maan päällä paljon onnettomuutta antaen lohdutukseksi vain pyhän sanansa. Niinhän Kristus onkin meille luvannut: maailmassa teillä on ahdistus, mutta minussa rauha. Ken siis haluaa antautua siihen, että Jumalan valtakunta tulisi häneen ja Jumalan tahto tapahtuisi, hän älköön esittäkö paljon varauksia älköönkä etsikö pakoteitä, sillä asia ei muutu muuksi: Jumalan tahto tapahtuu, kun sinun tahtosi ei tapahdu. Toisin sanoen, mitä enemmän sinulla on vastoinkäymisiä, sitä enemmän Jumalan tahto tapahtuu, erityisesti kuolemassa. Asia on jo päätetty, eikä kukaan voi muuttaa sitä, että maailmassa on rauhattomuus, Kristuksessa meidän rauhamme” (Luther). Kärsimyksemme loppuvat vasta kuolemassa.

3. OPI TYYTYMÄÄN

Mikä auttaa meitä kestämään niissä kärsimyksissä, jotka kohtaavat meitä? Miten opimme sanomaan Paavalin tavoin: ”Minä olen oppinut oloihini tyytymään” (Fil 4:11, KR 38 Heprealaiskirje kehottaa: ”Tyytykää siihen, mitä teillä on. Jumala on itse sanonut: Minä en sinua jätä, en koskaan sinua hylkää” (Hepr 13:5). Juuda taas kuvaa kirjeessään lopun ajan ihmistä: ”Nuo ihmiset ovat osaansa tyytymättömiä valittelijoita, jotka elävät himojensa vallassa. Heidän puheensa ovat suurellisia, ja omaa etuaan tavoitellen he mielistelevät ihmisiä” (16). Kärsimyksen tulessa elämäämme joudumme kamppailemaan siitä päästämmekö sisimmässämme olevan tyytymättömän valituksen hengen valloilleen vaiko opettelemmeko tyytymään siihen hyvään, jota meillä vielä kuitenkin on.

Tässä kamppailussa on hyvä palauttaa mieleen Paavalin varoittavat esimerkit israelilaisista autiomaamatkalla kohti Luvattua maata: ”Meidän ei myöskään tule koetella Herran kärsivällisyyttä, niin kuin jotkut heistä tekivät; he kuolivat käärmeenpuremiin. Älkää liioin nurisko niin kuin jotkut heistä; he saivat surmansa kuolemanenkelin kädestä” ”Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää” (1 Kor 10:9-10,13). Jo nämä muutamat Paavalin varoitukset osoittavat kuinka vaikeaa tuo tyytyminen voikaan olla. Kukaan meistä ei ole siinä mestari.

Apunamme voivat olla myös seuraavat opetukset:

3.1. On etuoikeus, jos edes aavistellen olemme alkaneet tajuta jotain Jumalan valtasuuruudesta ja samalla hänen salattuna olemisestaan. ”Suurella voimallasi ja väkevällä kädelläsi sinä olet luonut taivaan ja maan. Mikään ei ole sinulle mahdotonta” (Jer 32:17). Valitusvirren tekijä toteaa: ”Eikö kaikki tapahdu niin kuin Herra sanoo” (Val 3:37). Jeesus vakuuttaa: ”Ovatpa teidän päänne hiuksetkin luetut” (Matt 10:30). Emme voi minnekään paeta kaikkialla läsnäolevaa Jumalaa ja hänen kieltämisensä on vain meidän ihmisen oman pään ajatuksia. Jumala on paljon todellisempi kuin mitä ihminen koskaan kykenee tajuamaan.

Samaan aikaan kuitenkin Jumala jää meille niin käsittämättömäksi ja salatuksi. Emme ole hänen neuvonantajiaan, joille hän selvittelisi miksi hän kaikkivaltiaana toimii niin kuin toimii. Raamattu vakuuttaa: "Hänen suuruutensa on tutkimaton" (Ps 145:3). "Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä. Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?" (Room 11:33-34). "Sinäkö käsittäisit Jumalan tutkimattomuuden tahi pääsisit Kaikkivaltiaan täydellisyydestä perille" (Job 11:7). "Ei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja, sitä mikä auringon alla tapahtuu; vaikka ihminen kuinka ponnistelee yrittäessään ymmärtää, ei hän käsitä. Ja vaikka viisas väittäisikin ymmärtävänsä, ei hän kuitenkaan ymmärrä" (Saarn 9:17).

Kirjansa lopussa monisanainen Job tunnustaa: "Minä tiedän, että sinä voit kaikki ja ettei mikään päätöksesi ole sinulle mahdoton toteuttaa… Minä puhuin ymmärtämättömästi, asioista, jotka ovat ylen ihmeelliset minun käsittää. Kuule siis, niin minä puhun; minä kysyn, opeta sinä minua. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sen tähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa" (Job 42:2-6). ”Joka kerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut: että minä, Herra, teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä” (Jer 9:24).

Siksi jos pääsemme edes aavistellen tuntemaan jotain Jumalan todellisuudesta, sydämemme kyllä tyyntyy ja tyytyy. ”Minun sieluni ikävöitsee ja halajaa Herran esikartanoihin, minun sydämeni ja ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti. Löysihän lintunen majan ja pääskynen pesän, johon se poikasensa laskee: sinun alttarisi, Herra Sebaot, minun kuninkaani ja minun Jumalani” (Ps 84:3-4, KR 38.

3.2. Vaikka Herra haavoittaa ja sallii onnettomuuksien kohdata lapsiansa, hän ei koskaan jätä häneen turvautuvaa ihmistä yksin, vaan kärsii itse mukana. Hän ei ole jossain tähtitarhain tuolla puolen, vaan äärettömän lähellä. Richard Wurmbrand oli vuosia eristyksissä yhdeksän metriä maan pinnan alapuolella. Sinä aikana hän ei tavannut ketään muuta ihmistä kuin kiduttajansa. Eräänä epätoivon hetkenä hän pyysi Jumalaa puhumaan, sanomaan jotakin hänelle. Silloin hän kuuli läpitunkevan huudon. Toinen onneton uhri huusi kidutettaessa. Wurmbrand kuitenkin kuuli sen huutona Jumalan sydämeltä.

Jumala paljasti, miltä hänestä tuntui, kun hän näkee lastensa kärsivän. "Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus" (Jesaja 63:9, KR 38. Jumala on osallisena meidän kärsimyksessämme. Hän kärsii meidän kanssamme. ”Minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus” (Ps 91:15, KR 38. Silloin tuossa likaisessa maanalaisessa vankilassa Wurmbrand näki Kristuksessa jotain sellaista kauneutta, jota hän ei ollut ennen nähnyt. Raamattu todistaakin: "Niin runneltu, ei enää ihmisten kaltainen, oli hänen muotonsa" (Jes 52:14).

Ja vaikka Kristus on kärsinyt kertakaikkisesti ristillä meidän syntiemme tähden, hän vielä tänäänkin itkee itkevien kanssa, tuntee meidän tuskamme ja ottaa osaa suruihimme myötätuntoisella rakkaudellaan.

Jos opimme kärsimään omat kärsimyksemme yhdessä Kristuksen kanssa, silloin huomaamme kyllä, etteivät sittenkään tämän ”nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme” (Room 8:17-18.

3.3. Jokainen kärsimys elämässämme on Jumalan tahdon mukainen ja sillä on hänen viisas tarkoituksensa. Onnettomuus on osa hänen luomistyötään minussa. "Hän ei ota kärsimystä pois elämästämme. Hän muuttaa sen. Se ei ole enää ase saatanan tuhoavissa ja pahantahtoisissa käsissä - nyt se on työväline Kristuksen rakastavissa käsissä. Jeesuksen ristiinnaulitut jäsenet ovat meille kilpenä kaikkia tuhon voimia vastaan - kaikki sairaudet ja kivut ja kaikki kärsimys lävistävät ensin hänet ja sitten tavallaan puhdistuvat hänen veressään ennen kuin ne tavoittavat meidät" (Leif Andersen). Jumala ei poista kärsimystä, vaan siihen liittyvän kirouksen. Hän suojele meitä tuhoavalta pahalta kärsimyksissä ja käyttää sitä rakentavan rakkauden palvelukseen.

"Kaikki kääntyy hänen kärsimyksensä ansiosta meille kunniaksi ja voitoksi. Meidän tulee tietää, ettemme kärsi yksin, vaan yhdessä hänen kanssaan ja nähdä, että perustamme on hänessä. Me saamme nähdä, että hänen tuskansa ja hänen alennuksensa käy niin pitkälle yli kaiken sen, mitä pystymme kestämään, ettemme edes tajua. Tämän katseleminen säästää meitä kipua tuntiessamme valittamasta ja joutumasta epätoivoon. Näemme kyllä hyvin, että syntimme ovat ansainneet kaiken tämän ja kuitenkin hän rakkaudessaan suo meille anteeksi ja suuressa laupeudessaan pyyhkii pois syyllisyytemme ja katsoo meitä murhetta ja sääliä tuntien kuin viattomia ja rakastettuja lapsia" (Juliana Nordwichiläinen, Jumalan rakkauden ilmestys).

3.4. Kaikki tässä maailmassa ei ole suinkaan Jumalan tahdon mukaista. Eivät kaikki onnettomuudet ole Jumalan aikaansaamia. Paljon on saatanan työtä ja moneen kärsimykseen olemme itse syyllisiä. Meidän on hyväksyttävä se, ettei kärsimyksellä suinkaan aina näytä olevan mitään selvää tarkoitusta. Emme ymmärrä miksi joudumme kärsimään. Eikä meillä ole mitään syytä olettaa, että elämä olisi oikeudenmukaista.

Monet ihmiset sanovatkin, ettei voi olla rakastavaa Jumalaa, sillä jos hän olisi sellainen ja katsoisi alas maailmaan, hänen sydämensä murtuisi ihmisten suunnattoman kärsimyksen tähden. Jumalan seurakunta osoittaa kuitenkin Golgatan ristiin ja sanoo: Siinä Jumalan rakkaus murtui. Monet taas väittävät, että jos kerta Jumala loi maailman, niin hänen on myös kannettava vastuu ihmisten kärsimyksestä. Silloinkin seurakunta osoittaa ristiä ja sanoo: Siinä hän kantoi sen.

Vain Jumalan rakkaus voi muuttaa kärsimyksen mielekkääksi. Hän voi muuntaa onnettomuuden siunaukseksi (Room 8:28.

3.5. Mikä tahansa ajallinen kärsimys voi olla hyödyksi, kun sen uskotaan olevan Kristuksen risti, osuus hänen seuraamisessaan. "Joka kantaa kärsimyksensä uskoen, että ies on hyödyllinen, hän kantaa Kristuksen iestä" (Kierkegaard). Kun uskomme Kristukseen, hän on aina kanssamme. Hän on vierellämme. Hänen armollinen läsnäolonsa muuttaa kaiken tuskan, ahdistuksen ja kärsimyksen elämässämme niiksi työkaluiksi, joilla rakennamme Kristuksen ruumista. Paavali kirjoittaa: ”Mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta” (Kol 1:24, KR 38. Näyttääkin siltä, että monen uskovan elämäntehtäväksi jääkin täällä alhaalla oppia kärsimään omat kärsimyksensä Kristuksen kanssa (Room 8:17) ja rakentaa niillä meille ihmisille salatulla tavalla Kristuksen ruumista.

3.6. Sekin auttaa tyytymään omaan elämänosaan, kun ymmärrämme, että tähän maailmaan ja elämään täällä kuuluvat monet ahdistukset ja kärsimykset. Paavali rohkaisi ja neuvoi vastakääntyneitä vaeltamaan edessä olevaa uskontietä ja sanoi: ”Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan” (Apt 14:22, KR 38.

”Elämä on pelkkää taistelua ja ahdistusta. Ken etsii täällä rauhaa ja varmuutta itselleen, menettelee tyhmästi; hän ei koskaan pääse siihen. Ja vaikka kaikki me sitä haluaisimmekin, se on kuitenkin turhaa. Elämä on taistelua ja elämää ahdistuksessa ja pysyy sellaisena. Siksi emme rukoilekaan: ’Ota minulta pois ahdistus’, vaan: ’Älä saata meitä kiusaukseen (ahdistuksessa).’ Meitä siis ympäröivät ahdistukset edestä ja takaa, emmekä voi niistä vapautua. Mutta Isämme, auta meitä, ettemme sorru niihin, toisin sanoen, ettemme suostuisi niihin ja niin voitettuina kukistuisi. Sillä ken niihin suostuu, tekee syntiä ja tulee synnin orjaksi” (Luther).

"Hurskaat ovat viisaita ja ymmärtävät hyvin, miksi hyväksi Jumalan tahto on, toisin sanoen kaikkinainen onnettomuus. Tietävät myös hyvin, miten sitä on noudatettava ja miten siinä on käyttäydyttävä. Sillä he tietävät, ettei mitään vihollista ole koskaan vielä karkotettu pakenemalla. Siksi ei myöskään mitään kärsimystä, ahdistusta tai kuolemaa ole voitettu kärsimättömyydellä, paolla ja lohdutuksen etsimisellä, vaan ainoastaan olemalla hiljaa ja odottamalla, niin jopa menemällä rohkeasti onnettomuutta ja kuolemaa vastaan" (Luther).

Ei ole olemassa mitään sokeaa sattumaa. Kaikki on kyllä hyvän Jumalan kädessä silloinkin, kun se ei tunnu hyvältä. Mikään ei ole turhaa ja tarpeetonta, vaikka itse et sitä heti ymmärtäisikään. Siksi on hyvä toistaa kärsimysten keskellä: Olen tässä ahdistuksessa Jumalan tahdosta, hänen varjeluksensa alla, hänen kasvatustarkoituksessaan niin pitkän aikaa, kun hän hyväksi näkee.

3.7. ”Ellei Jumala ahdistuksella meitä tutkistelisi olisi mahdotonta yhdenkään ihmisen tulla autuaaksi. Tämä johtuu siitä, että meidän luontomme on perisynnin tähden niin syvälle itseensä käpristynyt, että se ei ainoastaan Jumalan parhaita lahjoja taivuta itsensä mukaisiksi ja nauti niitä, kuten näkyy laki-ihmisistä ja ulkokullatuista, vaan vieläpä käyttää itse Jumalaakin niitten saavuttamiseen. Onpa se itse tietämätön siitä, että se niin väärin, kierosti ja nurjasti etsii kaikkea, myös Jumalaa, vain oman itsensä tähden. … Risti kuolettaa kaiken mikä on meidän omaamme… Sen tähden armollinen Jumala heti paikalla ahdistaa, harjoittaa, koettelee ihmistä vanhurskautettuaan ihmisen ja annettuaan hänelle hengelliset lahjansa, ettei tuo jumalaton luonto ryntäisi nauttimaan niistä, ne kun ovat erinomaisen rakastettavia ja nauttimiseen kovasti kiihottavia, ja ettei ihminen sellaisen tietämättömyytensä vuoksi joutuisi ikuiseen kadotukseen.

Tällä tavoin näet ihminen oppii rakastamaan puhtaasti Jumalaa ja palvomaan, kun hän ei palvo Jumalaa armon ja lahjojen tähden vaan yksinomaan Jumalan itsensä tähden. Siten hän ‘ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa’. Ellei hän näin tekisi, lapsi uuden perintönsä suloisuuden valtaamana pian alkaisi hekumoida saamansa armon nauttimisessa ja loukkaisi Isäänsä sen jälkeen pahemmin kuin sitä ennen. Sen tähden apostoli sanoo sopivassa järjestyksessä, että ‘ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä’, ts. että meistä tulee koeteltuja" (Luther Roomalaiskirjeen selityksessä).

3.8. Emme voi estää ahdistusta tulemasta elämäämme. Mutta ”katsokaa, tämä on oikea kristillinen tapa onnettomuudesta ja pahasta vapautumiseksi, nimittäin kestäminen ja Jumalan avuksi huutaminen” (Luther). Huutamalla avuksi Herran nimeä rohkaistumme niin, etteivät ahdistukset syökse meitä katkeruuteen, vihaan, masennukseen eikä epäuskoon ja sillä tavoin voita meitä. Jumalan sanan mukaan voimme jopa oppia iloitsemaan ahdistuksistamme (Room 5:3).

Mutta ”ahdistuksen aikana Jumalan itsensä on puhuttava meille ja lohdutettava ja ylläpidettävä meitä sanallaan. Sillä vaikka meillä olisi käsillä niin runsas varasto Raamattua, että voisimme opettaa koko maailmaa rauhan vallitessa, niin ellei Jumala itse tule myrskyn noustessa ja ellei hän sano meille sanaansa joko yksin itsensä välityksellä sisäisesti tai ihmisen välityksellä, niin kaikki on pian unohdettu ja laiva haaksirikkoutuu” (Luther).

3.9. Voimme sanoa niinkin suoraan, että jos et tahdo sietää kärsimyksiä, et voi myöskään olla osallinen Kristuksen ristin vaivasta etkä hänen lunastuksensa hedelmistä (Barsanofios). Jos haluat olla Herran Jeesuksen Kristuksen kanssaperillinen, mutta et halua kärsiä hänen kanssaan ja hänen omanaan tulla kärsien hänen kaltaisekseen, silloin hän ei ole viimeisenä päivänä tunnustava kanssaperillisekseen. Kaikkien niiden jotka haluavat tulla korotetuiksi kirkkauteen täytyy kärsiä ja tulla sillä tavoin Jumalan Pojan kaltaisiksi (Luther).

On suurenmoista, jos kärsivän uskovan ympärillä ihmiset voivat sanoa: Kuinka suurenmoisen täytyykään Jumalan olla, koska tuo häneen uskova ihminen noin kiitollisena osaa elää keskellä tuskaansa.

3.10. Kristittyinä uskomme, että kerran kärsimykset katoavat ja täydellinen ilo voittaa. Kerran jokainen arvoitus ratkeaa ja kaikkiin kysymyksiin saadaan oikea vastaus. Tämä ajallinen elämä ei anna meille vastauksia. Uskomme kaiken kärsimyksen ja pahan olevan katoavaisia ja kerran täydellisyys voittaa. Siksi suostumme siihen, ettei meitä ole kutsuttu selittämään kyyneleitä, vaan toivomaan aikaa, jolloin Herra pyyhkii ne pois (Ilm 7:17). Silloin ei ole enää oleva murhetta eikä parkua eikä kipua, sillä kaikki entinen on mennyt (Ilm 21:4).

Rukous:
"Jumalani, tee niin, että minä alati samassa mielenvireessä otan vastaan kaikenlaiset kohtalot, sillä emme tiedä, mitä meidän on anottava, enkä voi toivoa toista enempää kuin toistakaan olematta itseviisas ja asettumatta tuomariksi ja vastuunalaiseksi niistä seurauksista, jotka viisautesi on oikeudenmukaisesti tahtonut minulta salata. Herra, minä tiedän, että tiedän vain yhden asian: sen että on hyvä sinua seurata ja paha sinua loukata. Sitä lukuunottamatta en tiedä, mikä missään suhteessa on parasta tai pahinta. En tiedä, mikä minulle on hyödyllistä: terveys vai sairaus, varallisuus vai köyhyys, enkä mikä muukaan kaikesta, mitä maailmassa on. Se on asia, jonka erotteleminen käy yli ihmisten ja enkelien voiman ja joka on kätketty sinun kaitselmuksesi salaisiin päätöksiin, joita kunnioitan" (Pascal).

http://rovasti.fi/

3.3. Jokainen kärsimys elämässämme on Jumalan tahdon mukainen ja sillä on hänen viisas tarkoituksensa. Onnettomuus on osa hänen luomistyötään minussa. "Hän ei ota kärsimystä pois elämästämme. Hän muuttaa sen. Se ei ole enää ase saatanan tuhoavissa ja pahantahtoisissa käsissä - nyt se on työväline Kristuksen rakastavissa käsissä. Jeesuksen ristiinnaulitut jäsenet ovat meille kilpenä kaikkia tuhon voimia vastaan - kaikki sairaudet ja kivut ja kaikki kärsimys lävistävät ensin hänet ja sitten tavallaan puhdistuvat hänen veressään ennen kuin ne tavoittavat meidät" (Leif Andersen). Jumala ei poista kärsimystä, vaan siihen liittyvän kirouksen. Hän suojele meitä tuhoavalta pahalta kärsimyksissä ja käyttää sitä rakentavan rakkauden palvelukseen.

"Kaikki kääntyy hänen kärsimyksensä ansiosta meille kunniaksi ja voitoksi.

"Hän ei ota kärsimystä pois elämästämme. Hän muuttaa sen.

Hän muuttaa sen, siten että  kulkee vierelläni kärsimysten läpi/ kautta!