Mistä on kiusaajat ja kiusattavat tehty?

Näin kyökkikasvattajana epäilen vahvasti, että sekä kiusaajat että kiusattavat ”syntyvät” samoista lähtökohdista: pelosta ja häpeästä. Yhteiskuntamme suosii vahvaa pärjääjää, hyvää tyyppiä, menestyjää, taitavaa sanan käyttäjää ja hyvää läpänheittäjää.

Moni vanhempi pelkää sitä, että hänen lastaan aletaan koulussa kiusata. Estääkseen sen hän haluaa kasvattaa lapsestansa vahvan itsensä puolustajan ja karsia hänestä myös kaikki sellaiset piirteet, jotka saattavat aiheuttaa toisissa kiusaamista. Joskus tällainen kasvatusmetodi jo itsessään saattaa luoda hyväksyvän ilmapiirin toisen satuttamiselle. ”Ainakin lapseni osaa puolustaa itseään” ajatellaan, kun lapsi satuttaa muita. Kunhan vain omaa ei kiusata, niin asia on kunnossa.

Jos vanhempi on tosissaankin sitä mieltä, että lapsesta pitää kasvattaa vahva, sanavalmis, rohkea ja uljas ulkomuodoltaan, hän saattaa samalla tulla kasvattaneeksi juuri kiusaajan lapsestaan. Koska jos ajatellaan, että vältetään kiusaaminen kasvattamalla yleisen mittapuun mukainen täydellinen lapsi, juuri silloin vahvistetaan kulttuurissamme olevia kiusaamiseen johtavia ajatusmalleja.

Mietipä nyt. Keitä kiusataan? Niitä ovat esimerkiksi: reppana, alistuja, hiljainen, ujo, arka, sanakömpelö, äännevirheitä omaava, poikkeavan näköinen, ulkomaalainen, erityisluokkalainen, kehitysvammainen, itkuherkkä, liian avoin, haavoittuva, liian kiltti ja kunnollinen. Joskus kiusaajan uhriksi joutuu sellainen, joka uhkaa kiusaajan asemaa the Kinginä, olemalla kaunis, komea, fiksu. Totta kai tällainen älykäs tai ulkomuodoltaan niin upea, että jo hänen olemassaolonsa tekee muista tyhmiä tai harmaita hiirulaisia, täytyy nitistää oikein kunnolla maanrakoon.


Eli ihmisessä ei saa näkyä inhimillisiä heikkouksia, ylenmääräistä upeaa ulkomuotoa, liiallista viisautta tai mitään massasta poikkeavaa, jotta häntä ei kiusattaisi. Pitää omata tietyllä tavalla – ei liian eikä liian vähän – pärjäävän ja itsevarman ihmisen olemus, jotta saa olla rauhassa. Se saa olla rauhassa ja sitä tuetaan yleisellä hyväksynnällä ja hyminällä, joka ei sitä edes tarvitse, ja se, joka tarvitsisi muiden tukea ja hyväksymistä, ei sitä saa, koska ei ole sitä ansainnut olemalla reipas, älykäs ja itsevarma. Hirvittävän nurinkurista.

Ihan sama, kuin ruokaa saisi kylläinen ja nälkäinen jätettäisiin ilman.

Jotta kiusaamisasiassa mentäisiin edes hiukan eteenpäin ja kehityttäisiin parempaan suuntaan, pitäisi lakata arvostamasta täydellisen ihmisen malliesimerkkiä, sillä sehän on oikeasti bluffia; kukaan ei ole täydellinen, toiset vain ovat taitavampia peittelemään heikkoutensa kuin toiset.

Täydellisyyden yliarvostaminen ja tavoittelu vähän asiassa kuin asiassa, aiheuttaa useimmiten vain pahaa mieltä, ahdistusta ja jonkintasoista lynkkaamismielialaa epätäydellisyyttä kohtaan. Ylipäätään määritelmät siitä, mikä on tänä päivänä SE JUTTU, just paras ja kaikkien on oltava siinä mukana tai on auttamattomasti ulkona kaikesta, on huonoja lähtökohtia kaikkia ihmisiä ja heidän erilaisuuttaan kunnioittavalle ja arvostavalle elämälle.

Arvosta lastasi ja kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Älä ajattele, että kun tuo ihminen olisi tuosta kohdasta vähän erilainen tai jos hän toimisi tuossa asiassa vähän järkevämmin, niin voisin paremmin hyväksyä hänet.

Tietenkään kenenkään väärää toimintaa ja toiseen ihmiseen kohdistuvaa minkäänlaista satuttamista ei tule hyväksyä, vaan pitää vastustaa, tämän kaikki ymmärtävätkin.

Jos sinun on pitänyt aikoinasi kitkeä itsestäsi sinulle eniten ominaisia piirteitäsi, oli ne sitten mitä hyvänsä, niin älä pistä vahinkoa kiertämään lapsesi kautta. Pysäytä tämä ”lapseni ei saa olla tuommoinen” – kierre. Jos olit lapsena käytännön läheinen kaikenlaista puuhasteleva ihminen ja sinut pakotettiin vihaamillesi soittotunneille, kärsit varmasti. Tai päinvastoin; olit taiteellinen ja musikaalinen ja vanhempasi halusivat sinusta jääkiekkoilijan hinnasta mistä hyvänsä ja siitä syystä kaikki alkoi mennä poskelleen. Olit herkkä ja sinusta yritettiin koulia kaikki elämänkolhut reippaasti kestävää. Esimerkkejä hyväksymättömyydestä löytyy moneen lähtöön.

En tarkoita sitä, että eikö arkaa ja pelokasta voisi vähän vahvistaa, mutta se ei voi tapahtua halveksimalla ja vähättelemällä niitä piirteitä. Yleensä pelkästään asioista puhuminen, tiedon lisääminen auttaa.

Pelotonta usein ihaillaan, vaikka pelko usein suojeleekin ihmistä. Kun vähän varauksellisesti ja harkiten lähestyy uusia asioita, voi välttää ne pahimmat kolhut, mitä niiden liian äkkinäisestä lähestymisestä saattaa seurata.

Ihminen aistii varmaan jo hyvin pienenä sen, minkälainen tulisi olla, jotta olisi hyväksyttävä ja ”hyvä tyyppi”. Nämä usein sanattomatkin odotukset ja olettamukset sitten aiheuttavat itse kenessäkin jos minkälaista tuskaa. Jos arka, sivustaseuraajalapsi ei tohdi päiväkodin aamupiirissä kertoa kotikuulumisiaan ja hän näkee ympärillään tuskaisen odottavia kasvoja oletetun puheenvuoronsa kohdalla, hän ahdistuu ja lukkiutuu takuuvarmasti. Ilman tätä ympäröivää vahvaa ennakko-odotusta, arkakin saattaisi jossain vaiheessa avata suunsa. Noh, on olemassaan ammattikasvattajia sellaisiakin, jotka osaavat junailla tällaiset aamupiiritilanteet niin, että jokainen uskaltaa puhua. Painostava ilmapiiri ei kuitenkaan ole sellainen.

Sama juttu ihan missä tahansa, kotonakin. Jos on usein sellainen olo, etten täytä ympäristön odotuksia ja vaatimuksia, se lytistää itsetuntoa ja vie rohkeutta tuoda itseä esille omana itsenään. Olen liian tunteellinen, liian puhelias, liian avoin, liian hiljainen, eriskummallinen muihin verrattuna, sellaiset tuntemukset syövät ihmistä ja altistavat haavoittamiselle. Kiusaaja on nimittäin usein sellainen, että se aistii toisen ihmisen heikot kohdat ja iskee niihin armotta ja kovaa. Jos se näkee jonkun hiljaisen ja aran ihmisen kärsivän piirteistään, silloin alkaa nimittely: hissukka, reppana, ”etkö uskalla puhua?”. Jos taas hiljainen on sinut itsensä kanssa, hän ei ole niin kiusattavissa.

Eivät kaikki ole hölösuita ja suuna päänä joka jutussa mukana rohkean pollevana, hyväksytään tämä, niin kaikenlaiset kukat saavat ympärillämme kukkia sellaisina kuin kukkivat. On mahtavaa, jos ja kun ryhmässä on erilaisia persoonallisuuksia; on johtajatyyppiä, supliikkeja, käsillä tekeviä, tietoviisaita, sivustaseuraajia, hiljaisia ja tyytyväisiä hyvän ilmapiirin luojia ja vaikka minkälaisia. Erilaisuus on oikeasti rikkautta eikä vain klisee.

Jokaiselle tulisi olla oma paikkansa perheessä, päiväkodissa, koulussa, työyhteisössä ja pitää muistaa myös se tosiasia, että jotkut viihtyvät parhaiten itsensä tai muutaman muun ihmisen seurassa. Kaikki eivät ole yhteisöllisiä, eikä tarvitsekaan. Niin, mutta kun koulua on käytävä ja työllistyttäväkin, niin tällaisen ”erakkoluonteiselle” pitäisi antaa hänen haluamansa rauha ja tila ympärillään.

Lähdetään porukalla romuttamaan ”hyvän tyypin” ihannetta ja määritelmää. Jokainen on oman elämänsä hyvä tyyppi. Se voi tarkoittaa tasan niin montaa määritelmää kuin on ihmistäkin maapallolla, eli aika montaa.

Vielä ajatuksia kiusaamisesta: se pitää tietty estää ja siihen pitää puuttua jämäkästi, aina ja kaikkialla. Sen lisäksi voit antaa kiusatulle työkaluja. Sanoja suuhun: ”ei”, ”älä”, ”mene pois”, ”älä puutu asioihini”, ”ei kuulu sinulle”, ”pidä huoli omista asioistasi”. Opeta myös torjuvia eleitä ja pitämään kädellä välimatkaa toisiin.

Kenelläkään ei ole ilman asianosaisen hyväksyntää ja lupaa mennä toisen reviirille, joka on käsivarren mitta omasta kehosta ulospäin. Olen antanut itse näitä työkaluja, ohjeita kiusatuille ja nähnyt niiden toimivan ihan käytännössä. On ollut riemullista nähdä kiusaajan hämmästynyt, jopa kunnioittava ilme, kun aiemmin kiusaamiselle alistuva onkin ryhtynyt voimakkaaseen vastarintaan kiusaajaa kohtaan. Siinä ei voi kuin näyttää salaisesti peukkua kiusatulle; JESS!

Vika on AINA kiusaajassa ja myös kiusaamisen mahdollistavassa erilaisuutta kavahtavassa ympäristössämme, ei koskaan kiusatussa. Ei koskaan. Aivoton zombikin ymmärtää keskeltä, että kävelemään opettelevaa lasta ei pidä mennä tuuppimaan kumoon. Miksi sitten arkaa pitäisi saada kompuroimaan henkisesti vielä enempi? Ei ihan miksikään. Joka sellaista tekee, pelkää itsessään vastaavia kompurointeja eikä siedä nähdä niitä toisissakaan. Pelko ja häpeä, niistä kaikki lähtee.

Pitää olla hyvä tyyppi, ei saa olla reppana eikä kompuroida.

Kestetään rohkeasti itsessämme oleva epätäydellisyys ja heikkoudet, niin ne on helpompi hyväksyä muissakin ja ei tarvitse kampittaa ketään kumoon.

Esitän kysymyksen: mikä auttaa jonkin ongelman kanssa kamppailevaa selviytymään? Eikö se, että hän tietää muillakin olevan samanlaisia ongelmia? Ja eikö se olekin aina isosti ahdistava ajatus tai käsitys, että olen ongelmani kanssa niin yksin, kenelläkään muulla ei ole tällaista? Eli eikö tästäkin voisi päätellä, että mitä enempi itse kukin piilottelemme heikkouksiamme ja ongelmiamme, sitä enemmän kaikki myös kärsimme niistä?

Ja jos esimerkiksi vanhemmat antavat lapsensa ymmärtää olevansa yleisen mittapuun mukaan jollakin tapaa halveksittavia, hyljeksittäviä ja että muut ovat nohevampia, sitä enemmän he lytistävät ja altistavat lastaan lyttäämiselle myös kodin ulkopuolella? Se ensimmäinen lyttääjä voi toki olla joku muukin kuin vanhempi; sisarus, isovanhempi, muu sukulainen tai kaveri.

Aina lyttääjä ei ole joku tietty ihminen. Vaikka eläisi kuinka hyväksyvässä ja rakastavassa kodissa, herkkä lapsi saattaa aistia yleisen ilmapiirin vaatimukset ja tunnusmerkit ”hyvästä tyypistä”, ja kun ei luontaisesti kykene niitä täyttämään, itsetunto kärsii kovasti ja sen näkyessä ulospäin, altistuu kiusaajien herkulliseksi makupalaksi.

Vaikka en osaakaan psykologisesti hyvin ja aukottomasti avata näitä asioita, käytäntö on osoittanut minulle sen, että kiusaaja on poikkeuksetta vahva ulospäin, usein myös hieman omahyväinen ja ylivertainen muihin nähden ja hänen on vaikea sietää reppanaa. Hän saa myös hyväksyntää ja ihailuakin muilta, kiusatessaan ja alistaessaan heikompia ja ne myös ovat hänen ikävän toimintansa eväitä; jos kukaan ei ihailisi eikä kukaan alistuisi hänen kiusaamiselleen, siitä tulisi hyvin äkkiä loppu.

Älä siis ihaile omahyväistä, ylivertaista, nokkelaa, supliikkia, hyvää läpänheittäjä kiusaajaa, jonka on vaikea sietää ihmisissä heikkouksia ja jonka ainoa tarkoitus on nostaa omaa erinomaista profiiliaan vieläkin ylemmäksi heikkojen kustannuksella.

Älä ruoki sutta vierelläsi.

Kirjoittaja Vuokko Ilola

Oikealta nimeltäni olen Vuokko Ilola. Monet tuntevat minut entuudestaan Kotimaan blogistina. Olen 11 lapsen äiti Kirkkonummelta ja työni on Masalan koulussa koulunkäyntiavustajana ja iltapäiväkerhon ohjaajana.

http://www.vartija-lehti.fi/mista-kiusaajat-kiusattavat-tehty/