Tuonelaan tehty vuode – elämää masennuksen varjon maassa

kirjoittaja Hellevi Ke Maalis 15, 2023 6:31 am

Tuonelaan tehty vuode – elämää masennuksen varjon maassa

Mervi Pöntinen Kirjoittaja on filosofi an maisteri, kielen kääntäjä ja kirjailija. Hän on antanut suomenkielisen asun monille kristillisille kirjoille. Hän luotaa Suomen Raamattu opiston sielunhoitokurssin loppukirjoitelmassaan masennuksen syvyyksiä Raamatun sanoman ja kristittyjen kokemuksen läpi ja auttaa sielunhoitajaa suunnistamaan hoidettavan avun lähteille.

Mitä ja miksi tässä käsitellään?

Masentuneen sielunhoito on aiheena tyrmäävän laaja. Pyrin etsimään muutamia Raamatun ovia masennukseen eli viime kädessä siihen, miten sairauskin elämän osana on elettävissä Kristuksen läsnäolon läpi, ja siihen, miten ehkä voisi pyrkiä auttamaan toistakin vaivattua vakuuttumaan tästä armahtavasta läsnäolosta tai edes olemaan estämättä hänen pääsyään siihen.

Ajatusteni taustalla häilyvät jo kauan kestänyt oma kokemus toistuvasta masennuksesta ja lopussa mainitsemani lähteet, jotka ovat sulautuneet ajatuksiini pitkän ajan kuluessa. En siis tietoisesti lainaa niitä suoraan. Masennuksen ohessa ajatuksiani säestää ahdistus, joka on hyvin tavanomaisesti masennuksen kumppani, jopa niin, että näitä kahta on usein vaikea erottaa toisistaan.

Tarkoitan näillä elämää pahasti haittaavaa, laaja-alaista mielen ja voimien romahdusta, jolle ovat tunnusomaisia epärealistinen syyllisyydentunto, elämänhalun ja mielihyvän täydellinen puuttuminen sekä tuskan, tyhjyyden, epätoivon ja kuolemanajatusten tunkeutuminen niiden tilalle. Yksi osuvimmista nimityksistä masennukselle olisi elämäntahdon puute. Masennuksen syyt ovat monet, sisäsyntyiset ja menetysten, sairauksien ja muiden elämän kipujen vaikuttamat kaikenlaisina yhdistelminä. En yritäkään luetella niitä, en myöskään oireita. Kaikkiin näihin syihin eivät tietenkään auta lääkäri sen kummemmin kuin pappikaan. Esityksen minä-muodon olen siellä täällä valinnut sen helppouden takia, en kertoakseni itsestäni.

Edelläkävijä

Epätoivo lukee tienviitasta
toisensa jälkeen:
”Pimeydessä ja valoa vailla...”
Ei sinne! Ei sinne!

Mutta Kristus, minun toivoni,
edeltä mennyt, lukee viitoista:
”Se vaeltaja luottakoon Jumalaan.”
Hän kietoo minut nimensä
luottamukseen, horjuttavan
painavaan, höyhenenkeveään,
minulle ommeltuun,
ja minä menen.

Merenkokoinen vamma

”Suuri kuin meri on minun vammani.”1

Masennus kattaa koko olemisen, teot, ajatukset, ihmissuhteet, Jumala-suhteenkin. Olen kauttaaltani sairas, ei ole tervettä paikkaa.2

Hampaani purevat soraa.3

Tuonelaan tehty vuode – elämää masennuksen varjon maassa perusta 4

Masentuneena koen, ettei tulevaisuutta ole. On vain tämän hetken tuska eikä muuta.

”Tulevaisuuden”, jopa paranemisen ajatteleminen herättää hätää ja pakokauhua: Vieläkö tätä elämää tulee lisää? Eikö tämä koskaan lopu? En pelkää kuolemaa vaan sitä, etten saa jo kuolla. Tunnen olevani elämään pakotettu kuollut ruumis. Kaikki tahdonvoimani ja itsekurini menevät siihen, että nousen aamulla vuoteesta (tai en nouse).

Koen tuskaa ja syyllisyyttä siitä, että läheisetkin kärsivät. Haluaisin näyttää lapsilleni elämänilon mallia – enkä voi. Jeesus kysyi Betesdan mieheltä: ”Tahdotko tulla terveeksi?”4

Tämä tulkitaan usein niin, että Jeesus näki sairaan olevan haluton luopumaan sairautensa tuottamista sekundaarihyödyistä. Sellainenkin on aivan mahdollista eikä ehkä harvinaistakaan.

Mutta jos oletamme, ettei miehellä ollut paranemisen tahtoa, se saattoi johtua juuri tästä elämäntahdon puutteesta, tulevaisuuden olemattomuudesta. Ei Jumala turhaan lupaa ihmiselle tulevaisuutta ja toivoa.5

Hänhän tietää, että sitä tarvitaan. Jeesus pystyy sitä paitsi parantamaan ihmisen sairaan tahdonkin. Ehkäpä Jeesus ei vihjannutkaan ns. sairauteen pakenemiseen ja takertumiseen, emme tiedä.

Olkoon miten on, Jeesuksen sanat osoittivat, että nyt oli tämän miehen vuoro tullut; hän oli kohdannut henkilön, joka oli suurempi kuin mitkään tunnetut parantamiskeinot ja joka tuli puhuttelemaan juuri häntä. Hän sai kertoa turhautumisensa Jeesukselle. Tämä on tärkeää. Masentuneelle ja ahdistuneelle on yleensä olennaisen tärkeää saada puhua – ja tulla kuulluksi.

Asiat artikkelit ja tapahtumat ikään kuin jäävät kesken, ennen kuin niistä on puhuttu. Voi myös olla, että masentunut yrittää vain niellä kaiken ja erakoituu, mutta se on pelottava vaihtoehto. Kun ihminen kertoo masennuksestaan, pitää muistaa, että jokaisella on ainutkertainen tarinansa ja ennen kaikkea jokainen on ainoa oma itsensä ja tarvitsee oman valoon tulemisensa.

Pitää muistaa myös, että jos aikoo kuunnella ja myös kuulla, mitä toinen kertoo, häntä täytyy katsoa ja katsella. Pois katsovalle on tukala kertoa mitään tärkeää. Masennus ja ahdistus tuottavat suurta ruumiillistakin kärsimystä. ’

Kaikelle tälle tuskalle tuntuu vaikealta löytää ymmärtämystä, koska se ei aina mitenkään näy eikä sitä voi laboratoriokokeilla todistaa. Sielunhoitajan pitää edustaa ja hänellä on valtuutus edustaa sitä Jumalan todellisuutta, että kaikelle tuskalle, hädälle ja sairaudelle ja näiden ylivoimaisillekin syille on olemassa paikka, jossa ne saavat olla esillä kaikessa hirveydessään ja selittämättömyydessään. ”Hän ympäröi minut tuskan muurilla.”6

Paikka on myös epätoivoiselle kysymykselle, miksi juuri Jumala sen tekee. Kummallista ei siis ole, että juuri minulle tapahtuu näin – kun useimpien muidenkin osana on jonkinlainen ahdistus ja sairaus, niin miksipä sitten ei minunkin?

Mutta juuri Jumala itse! Voiko näin elää, näin, että helpompinakin aikoina maa voi milloin hyvänsä pettää jalkojen alla? Kyllä voi. Sairaanakin voi elää, ja terveenkin on kuoltava.

On mahdollista oppia sokeasti heittäytymään Jumalan varaan ja huutamaan pimeyteen: ”Oi rakkain Jeesukseni, piinattu, verinen!”7

Aikanaan pimeydestä löytää haavoitetun Jumalan. Hän on siellä valmiina odottamassa pimeyteen joutuvia, jotta he voisivat löytää hänet ja edes vilahdukselta nähdä hänen kasvonsa. Aivan oikein – haavoitetun. Kristuksen elämässä on jo toteutunut niin ihmisyyden kokonaisuus kuin sen särkyminenkin: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”8

”Meidän pahat tekomme olivat hänet ruhjoneet.”9

Masennusta sairastavana tarvitsen sovitusta koko elämälleni samoin kuin terveempänäkin ja saan varauksetta luottaa siihen. Jos masennukseni syyvyyhteen kuuluu vihaa, katkeruutta ja anteeksiantamisen vaikeutta, voin tuoda nekin tur vallisesti valoon.

Piinattu, verinen Jeesus auttaa ymmärtämään anteeksiantamuksen luonnetta. Voin yhä uudestaan mennä rohkeasti armon valtaistuimen eteen. 10

Näin tulee myös sielunhoitajan tehdä avuttomana, omine synteineen ja vammoineen. Silloin hän voi jaksaa olla ikään kuin tahdistimena autettavalleen, joka saa tapaamisen ajan nojautua hänen uskoonsa ja luottamukseensa. Sanansa välityksellä, sanassaan Jeesus on auttamisen yrityksissä mukana, hän on auttajan ja autettavan puolella.

Aivan vähäkin auttavan valon tarjoaminen voi aikanaan hänen käsissään kasvaa auringonpaisteeksi. Hänen luottamukseensa ja elämäntahtoonsa saa nojata aina.

Tyhjä katsomo?

”Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä näet.
Jo kaukaa sinä näet aikeeni.” 11

Millaista on elää elämänsä draamaa siten, ettei katselemassa ole ketään? Kirjo en ja elokuvien henkilöt eivät tästä turhautumisesta tiedä. Lukija ja katselija seuraa heidän elämäänsä alusta loppuun, ja yleensä kaikella on jokin merkitys – jopa merkityksen puutteella. Oikeassa elämässä on kauheaa, varsinkin masentuneena, jos uskoo, ettei kukaan tiedä, missä helvetissä elän.

Kukaan ei siis tiedä eikä näe, mitä tuskaista pakkoa on pelkkä hengittäminen. Kukaan ei tiedä, miten vaikea on aamuisin herätä ja taas kerran aloittaa kaikki alusta, vaikka haluaisi ainoastaan kuolla. Kukaan ei tiedä, mitä ahdistusta merkitsee sen näkeminen, miten läheiset kärsivät ja surevat ja kyllästyvät.

Kukaan ei tiedä, miten kauheaa on, kun joutuu käyttämään lääkitystä, jonka vaikutus näkyy vaikkapa käsien vapisemisena ja puheen kangerteluna, ja joutuu vielä näkemään, kuinka muut häpeävät sitä. Jumalan omalla ei tätä nimenomaista tuskaa tarvitse olla. Jumala näkee – mutta miten? Vakoileeko hän virheitäni?

Tämäkin kokemus voi tulla eteen, mutta parhaillaan on puhe rakastavasta näkemisestä: ”’Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.’ Herran armo ympäröi sen, joka häneen turvaa.” 12

Toisin sanoen hän katsoo puoleeni ”laupeutensa silmin”, kuten synnintunnustuksessa pyydämmekin. Hänen katseensa on hyvä, siinä näkyy ymmärrys ja hellyys. Hän ei riitele eikä huuda eikä häpeä kulkea vierelläni käsi kädessä, vaikka olisin lukemattomien muiden masentuneiden tapaan lihonut, vaikken olisi jaksanut huolehtia siisteydestäni, vaikka puheeni kangertelisi ja unohtaisin asioita vähän väliä. ”Sinä näet minun hätäni, tiedät kaiken tuskani.” 13

Jumala ei syytä minua sairaudestani. Mikäli siihen liittyy jotain synnillistä kuten vaikkapa salattua vihaa ja katkeruutta, hän on minun puolellani ja tahtoo auttaa minut vihastani ulos. Hän tietää myös, milloin olen käsitellyt vihani niin loppuun asti kuin ihminen vain voi. Hän ei suutu eikä syytä, jollei masennus sittenkään hel itä. ”Syyttävät puheet eivät sinne ulotu.”14 ’

Piilopaikka Jumalassa

”Teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan.”15 ”Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.”16 ”Joka koskee minun kansaani, se koskee minun silmäterääni.”17

”Kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus.”18

Tämä kaikki puhuu siitä, kuinka Jeesus ympäröi meitä joka suunnalta. Kaikki, mikä koskettaa meitä, on ensin koskettanut häntä, ensin kulkenut hänen lävitseen. Jos me syntiset ihmiset kärsimme sairautta ja muuta tuskaa, niin kuinka paljon kipeämmin kärsii Jeesus, joka suorastaan on kipujen mies ja sairauden tuttava19 –

hän, joka kaikessa puhtaudessaan ja synnin inhossaan joutui ottamaan itse Saatanastakin painiotteen, panemaan itsensä varauksetta kokonaan likoon? Oleminen koko elämällään kätkössä Jumalassa tarkoittaa myös, että kaikki kasvu, luopuminen, paraneminen, ihmissuhteiden hoito, itsetutkistelu ja muu hyödyllinen ovat suhteellisia ajan funktioita, mutta armo puolestaan kaartuu kaiken yli ja ali.

Armo on alku ja loppu. Minkä teemme, teemme armon sisällä – ja armo taas on ehdoton ikuisuuden funktio. Jos pyrimme tunnistamaan ja käsittelemään paranemista estävät elämämme kuviot ja synnit, joudumme huomaa maan, että se voi olla loputtoman pitkä tie.

Silloin pitää muistaa, että olemme armon sisällä, asumme armahduksessa jo silloin, kun pyrkimyksemme ovat vasta alkutekijöissään tai emme edes tiedä, mitä sisällämme piilee ja mihin pitäisi tarttua. Emme joudu potkaistuiksi armosta ulos, vaikkemme maallisen elämämme aikana edes saisi mitään kehityskulkujamme valmiiksi.

Täytyminen ja pyrkiminen eivät tue ketään. Vain armo tukee – ja ”armoansa Jumala ei ota pois”.20’

Tässä armossa pitää masentunuttakin kylvettää.

Kuka on ehjä?

”Hän kantoi meidän kipumme, otti taa kakseen meidän sairautemme. Hän ’ kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.”21

Ratkaiseva paraneminen on syntien anteeksi saaminen ja Jumalan lapseksi pääseminen. ”Eikä yksikään kaupungin asukas sano: ’Minä olen sairas.’ Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi.”22 ’

Kunpa tämä perusparaneminen olisi aina mielessämme ja vakuuttaisi meidät! Olemuksessamme vaikuttavat väistämättä rappeutuminen, lakastuminen ja kuolema, mutta juuri ”kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, saavat elää”.23 ’

Mitä masentuneen, ahdistuneen paraneminen muuten sitten voisi olla? Tus kan lievittymistä tietenkin, elämänhalun palaamista, mielihyvän kokemisen synty mistä uudelleen, voimien uusiutumista. Näitä joutuu kuitenkin usein odottamaan hyvin kauan. On mahdollista, ettei niitä ehkä lopulta ollenkaan kuulukaan, ei ainakaan niin ratkaisevasti kuin toivoisi. On kuitenkin muunkinlaista terveyttä. Terveyttä on syntien anteeksiannon vastaanottaminen, luottamus Jumalaan.

Terveyttä on jo vähäinenkin asioiden näkeminen Jumalan näkökulmasta. Tervehtymistä on myös omantunnon, itsetuntemuksen ja suhteellisuudentajun sekä arvostelukyvyn rakentuminen. Terveyttä on vaikkapa vain hetkenkin kestävä kyky vastaanottaa luomistyön kauneutta, vaikka voikin tuntua siltä, ettei näitä elämyksiä masennuksen keskellä jaksa ottaa vastaan.

Terveyttä on myös Jumalan ylistäminen, vaikkapa sitten itkien, hammasta purren tai viimeisillä voimilla kuiskaten. Se on oikein, ja se on myös todistus pimeyden valloille. Terveyttä on niin ikään sairauteen suostuminen, opetteleminen ottamaan se Jumalan kädestä. Sen sijaan sairauden paranemista ei pidä mennä toiselle lupaamaan, vaikka olisikin itse toiveikas ja pitäisi ennustetta hyvänä.

Suhteessa omaan inhimilliseen terveyteensä ei pidä olla ahne. Riittävä terveys riittää. Riittävä itsensä ja mahdollisuuk iensa toteuttaminen riittää. Perimmältään ihmisen terveyden näkee vain Jumala. Jokaisen on kuoltava johonkin, vaikka olisi elänyt kuinka terveen ja silminnähden onnistuneen elämän tahansa, mitä se onnistuminen sitten merkinneekin.

Onko sielu vaihdettu palaneisiin puupenneihin vai Kristuksen kalliiseen sovintovereen? Terveyttä kutsutaan myös eheytymiseksi. Eheys Kristuksessa, häneen kätkettynä, merkitsee, että vasta sitten lopullisesti menetämme eheytemme, kun menetämme hänet. ’

Kristukseen uskossa kiinni kasvanut ihminen ei enää ole yksin sairaudessaankaan. Kärsimys on kärsimystä ja kipu kipua, ja silti on eri asia kärsiä Jumalan salatun tahdon varassa kuin yksinään. Jumalan lapsessa asuu eheä, täysi, kokosydäminen Kristus. Toista kuvaa käyttäen hän on juurtunut tällaiseen Kristukseen, on ”samaa henkeä hänen kanssaan”.24 ’
Kristus siis parantaa ihmisen pukemalla hänen ylleen oman pyhyytensä, kirkkautensa ja terveytensä. Hyvä on joka tapauksessa muistaa Jeesusta autiomaassa Paholaisen kiusatta vana. Kertomus siitä on nopeasti luettu, mutta tapahtumat veivät aikaa. Jeesus en sin eli nälässä ja janossa, Jeesusta ensin kiusattiin ja vaadittiin vastaamaan, ja vasta sitten enkelit tulivat tekemään hänelle palvelusta.25

Kuinka sitten meidän koettelemuksemme voisivat olla pieniä ja helppoja ja nopeasti ohi meneviä?

kirjoittaja Hellevi Ke Maalis 15, 2023 6:34 am

Kristus on kaikkialla

”Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan.”26

Kristus on läsnä myös siinä, mitä me sanomme ajaksi. Hän tietää, muistaa ja ymmärtää kaiken hyvän ja pahan ja nimeämättömän, mitä olemme elämämme aikana kokeneet. Hän tietää, millaisina yhdistelminä olemme saaneet minkäkin laista perimää vuorovaikutusperintöä, sairasta ja tervettä ja siltä väliltä. Vaikkei kukaan muu ymmärtäisi, hän ymmärtää, vieläpä selittämättä. Selittämistä yrittäessämme hän kuuntelee eikä puhu meitä nurin. Hän myös osaa itse lajitella syyllisyytemme todellisuuden tai ns. neuroottisuuden, joten rukouksiemme ei tarvitse olla täydellisiä esitelmiä siltäkään osin.

Masennuksessa tulevat yleensä esiin menneisyyden vauriot. Vaikeita muistojaan voi ja saa ajatella siltä kannalta, että Jeesus on niissä koko ajan mukana, tulevaisuudessakin, menneisyydessäkin, silloinkin, kun en vielä tuntenut häntä. Silloinkin, kun muistot ovat ylivoimaisen vaikeita, hän lohduttaa meitä olemalla niissä läsnä nimenomaan ristiinnaulittuna – kärsimyksen, tuskan ja rangaistuksen musertamana, synniksi tehtynä, hylättynä, imemässä itseensä kaiken vihan ja kivun ja vääryyden ja ahdistuksen. ’

Tämä on todellisuutta silloinkin, kun emme löydä itsestämme vähäisintäkään uskoa, kun näyttää siltä, kuin sairaus olisi nujertanut meidät lopullisesti. Elämänyhteys Kristuksen kanssa merkitsee hoitoa ja hoivaa masennuksen ja ahdistuksen kokonaisvaltaisuudelle, myös sen fyysiselle ulottuvuudelle – kivuille ja säryille, kurkussa tuntuvalle palalle, sydämen puristumiselle kokoon, ruoansulatuksen oikkuilulle, uupumukselle, itkuisuudelle, raatelevalle tuskaisuudelle.

Tälle fyysisellekin kärsimykselle on hoitonsa: ”Itse, omassa ruumiissaan hän ’kantoi meidän syntimme [ja sairautemme]’ ristinpuulle.”27

Jeesus eli ja kuoli maan päällä nimenomaan kokonaisena, ruumiillisena ihmisenä. Masentunut ja ahdistunut mieli ei juuri jaksa ottaa vastaan eikä säilyttää mitään hyvää. Myönteiset kokemukset eivät näy tarttuvan eivätkä karttuvan. Musiikkia ei voi kuunnella, koska se on muuttunut pelkäksi näännyttäväksi hälyksi.

Voi kuitenkin käydä niin, että jonain helpompana hetkenä pääsee näkemään, miten hyvät asiat ovatkin kuin varkain hakeutuneet säilyneiden muistojen joukkoon ja tehneet niiden tyyssijasta aarrearkun. Voi käydä niinkin, että helpommilta elämänsä ajoilta ei muista juuri mitään, mutta sairauden ajalta muistaa Jeesuksen ja hänen uskollisuutensa.

Jeesus olemassaolon takaajana

”Poika on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa, hänessä kaikki pysyy voimassa.”27B

”Jumala tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan.”28

Syvässä masennuksessa ihminen voi tuntea, että hänen minuutensa rajat hälvenevät ja hänen persoonansa hajoaa. Tällöin ihmiselle ei saa ainakaan suositella sitä hengellistä laulua, jossa ajattelemattomasti toivotaan: ”Ah jospa mitään en oisi, tyhjä särjetty astia vaan!”

Hengen köyhyys sikseen, mutta oman itseyden tyhjyys ja pois valuminen ovat kauhea kokemus. Myös ”särkymisen siunaus” on sanonta, jota pitää käyttää äärimmäisen varovaisesti, jos lainkaan. Psykoottisiinkin oireisiin eli suurpiirteisesti sanottuna todellisuudentajun hämärtymiseen on Raamatussa lohdutus, sanoisin mielelläni täsmä lohdutus, tuo edellä lainattu Kolossalaiskirjeen sana.

Vaikka ihmisen mieli rusentuisi masennukseen ja ahdistukseen tai hajoaisi psykoosiin ja hän kokonaan katoaisi itseltään ja läheisiltään, hän ei katoa Kristukselta, ei muutu olemattomaksi eikä joudu Kristuksen tavoittamattomiin.

Vaikka mieli olisi kokonaan sairauden varaama ja pimentämä, niin Kristus, joka on meissä, on väkevämpi kuin mikään sairaus, ja hänellä on yhteys meidän olemukseemme ja persoonaamme silloinkin, kun sairaus eristää meidät inhimillisesti täydellisen yksinäisiksi. Ellemme omissa silmissämme pääse perille koostuneisuuteen tässä elämässä, niin ylösnousemuksessa sitten pääsemme – mutta Jeesuksen ylläpitävään voimaan saa uskoa ja luottaa jo nyt, näytti miltä näytti.

Jos sairastun niin vakavasti, etten enää osaa ajatella Jeesusta enkä muista uskosta mitään, hän kyllä muistaa puolestani ja pitää minusta varmasti kiinni. Hän ulkopuoleltani kutsuu minut tyrmästä ja haudasta, josta en itse pääse. ”Lasarus, tule ulos!”29

Hänellä on kutsumisen ja päästämisen valta. Myös on totta, että Jeesuksen katse ja hänen rakkautensa tekevät ihmisen olevaksi, kutsuvat hänet pimeydestä näkyväksi. Jeesuksella on kasvot, hän katsoo ja näkee. Hän havaitsee minut: en siis ole olematon. Ihmisyyteen kuuluu kiinteästi se, kuka olen ja kenen olen.

Jeesukseen uskova ihminen on Jumalan lapsi. Tätä nimeä ja osoitetta Jeesus vahvistaa meissä ja pitää meissä yllä. Sitä voi itsekin vahvistaa. Aamulla voi katsoa itseään kylpyhuoneen peilistä silmiin ja sanoa, vaikka sitten itkien: ”Minä olen minä ja olen Jumalan oma.”

Pikkulasta pukiessa

”Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.”30

Moni meistä on kokenut päältä katsoen näkymättömän ahdistuksensa vähättelyä, jopa moitetta: ”Olet vain laiska, säälit itseäsi, kerjäät huomiota; ryhdistäydy, eivät sinun asiasi niin huonosti ole, muilla on paljon vaikeampaa.” Jeesus sen sijaan toteaa eleettömästi: ”Maailmassa teillä on ahdistus.” Hän ei sano: ”Maailmassa teillä voi olla vähän hankalaa, mutta koettakaa pärjätä.” Sen sijaan hän asettaa toiseen vaakakuppiin oman itsensä. Ahdistus ei siis hänen mielestään ole mikään vähäpätöinen kiusa, jonka voimme helpohkosti selvittää itsekin.

Sen vastapainoksihan tarvitaan itse Vapahtaja. Jeesus ottaa todesta ihmisen kärsimyksen kaikilla elämän alueilla. ”Ei hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin.”31

Sairaankaan ahdistus ei ole lainsuojatonta eikä vedä päälleen Jumalan vihaa. Ihminen usein tietysti myös harrastaa itsesääliä, mutta se on toinen tarina. Ko vin sairaalta siihen tuskin liikenee voimia.

Ahdistuksessa Jeesus on myös turvallinen sielunhoitaja, josta meidän tulee ottaa oppia yrittäessämme tuoda turvallisuutta toiselle vaivatulle. Jeesusta ei tarvitse suojella eikä kannatella. Ei tarvitse pelätä, että hän murtuu tai hätääntyy. Häntä ei tarvitse varjella liian vaikeilta kysymyksiltä. Jeesus ei pelkää mitään, eikä häntä tarvitse säästää ylivoimaisilta ongelmilta, ei myöskään sisäisen kurimuksemme hirviöiltä.

Kuunnellessamme meidänkin on välitettävä sitä luottamusta, että emme pelkää. Pelottomuuden teeskentelystä ei ole apua. Jos haluaa auttaa, täytyy todella uskaltaa mennä toisen ihmisen kylmiin, pimeisiin kuiluihin.

Täytyy uskaltaa pakokauhuun joutumatta kohdata myös avuton sanattomaksi jääminen, kun Jumala näyttää pysyvän vaiti. Jeesus osaa sielunhoitajana olla myös vaiti ajallaan.

Hänellä ei ole lohduttamisen himoa, jota meissä ihmisissä herättää pelko kohdata toisen ja omaa tuskaa – pelko, että Jeesus ei näytäkään auttavan, luulo, että lohduttamista voi väkisin nopeuttaa. Ei sitä voi, eikä siihen voi pakottaa. Joskus ihminen vain ”itkee... eikä lohdutuksesta huoli”.32

Tuskasta ei pääse yli ei kä ympäri, vaan sen lävitse pitää elää. Sillä on arvonsa, ja se kuuluu ihmiselämään, miedompina ja väkevämpinä väreinä. Diagnoosit tulevat ja diagnoosit menevät, muodikkaat päiväperhosetkin, joista uutterasti kiistellään puolesta ja vastaan, mutta esimerkiksi Psalmin 88 kirjoittaja ei ollut vielä niistä kuullutkaan.

Hätä pysyy, samoin Jeesus, jonka kädessä on elämän avaimet. Olisiko masentuneen ja ahdistuneen ihmisen sielunhoito kuin pikkulapsen pukemista? Varsinainen tarkoitus on lapsen saaminen vaatteisiin, mutta yhtä tärkeä tarkoitus on pukemisen tapahtuma: koskettaa lasta hellästi, pitää häntä sylissä, kuunnella hänen juttujaan ja vastata niihin – sanalla sanoen osoittaa rakkautta.

Jeesuksestakin välittyy kiireettömyys ja hoputtamattomuus. Hänestä saa vaikutelman, ettei hänen tähtäyspisteenään ole loppuun hoidettu, paperoitu ja nyöritetty, hyllylle arkistoitu valmis ihmispaketti, johon ei enää ole mitään syytä kajota. Hoitamisen toistuvuus ja hitaus, hoivaaminen, välittää tunteen, että olemme tervetulleita viipymään Herramme läheisyydessä. Pyhästä Hengestä luvataan, että hän ”puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin”33,

ja Jeesuksesta, että hän ”istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme”.34

Mitä muuta tämä on kuin alituista kantamista, hoivaa ja huolenpitoa? Jumala tietää, että ihminen todellisesti tarvitsee huolenpitoa.

Armo vahvistaa

”Meidän sydämemme tulee vahvistua ar mosta.”35

Kun ihminen sairastaa masennusta, hän tarvitsee monenlaista apua kuten muutkin sairaat. Mielen sairaus saattaa tuntua pelottavammalta, koska oma persoona voi tuntua asuvan eniten juuri mielessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että mielen sairaus olisi jotenkin erityisesti hengellinen ongelma. On kauhea karhunpalvelus hengellisyyden nimissä kyseenalaistaa lääketieteellinen hoito, ja yhtä huono idea on lääketieteen nimissä kyseenalaistaa kristillinen sielunhoito.

Eri kysymys on sitten, että molemmat voivat olla huonoja tai hyviä tai siltä väliltä. Molemmilla on aikansa ja paikkansa kuten somaattisiksikin miellettyjen sairauksien ja ahdistuksien kourissa.

Tällainen kyseenalaistaminen on virhe ja myös hyökkäys, jota vastaan sairaan on hyvin vaikea puolustautua. Kukapa masennusta ja ahdistusta sairastava ei olisi kuullut enemmän tai vähemmän hyvää tarkoittavia hätistyksiä ja patistuksia liikuntaa harjoittamaan ja työtä tekemään eli kaikin puolin reipastumaan, nämä kun parantavat ja pitävät elämässä kiinni.

Niinpä niin, mutta kun ihminen on hyvin sairas, hänen mielensä on niin raskas, ettei hänen kehonsa jaksa liikkua juuri ollenkaan. Liikunnan harrastaminen ei kaikesta terveellisyydestään huolimatta takaa masennuksen pysymistä poissa eikä tuota mielihyvää kaikille, esimerkiksi masentuneille.

Silloin se on velvollisuus, jota jaksaa hiukkasen hoitaa tai usein ei. Helpot kotityöt ovat usein niin liiallisen raskaita, että perunoiden pesemiseenkin pitää pyytää Jumalalta voimia ja sen jälkeen täytyy mennä lepäämään. Ne ovat niin raskaita, ettei niiden valmiiksi tuleminen välttämättä ollenkaan ilahduta eikä herätä tunnetta: ”Jaksoinpas!”

Niiden jälkeen saattaa yksinkertaisesti itkeä uupumuksesta ja tuntea, että tuokin työ oli liian väsyttävä, en jaksanut tehdä sitä eikä minulle ollut hyväksi, että pakotin itseni siihen. Jumala armahtakoon ja yhteiskuntasuunnittelijat muistakoot niitä sairaiden perheitä, joissa on pieniä lapsia, jotta edes niihin saataisiin apua!

Sanoisin masentuneelle näinkin: kun on hyvin vaikea olla, pitää mahdollisuuksien mukaan madaltaa vaatimuksiaan.

Pitää kiittää itseään, jos kukaan muu ei kiitä (kuten todennäköistä on). Pitää sanoa itselleen: ”Hyvin jaksoit panna pyykit koneeseen! Nyt saat levätä, ei tarvitse tehdä enempää.” Tai: ”Hienoa että jaksoit kävel ä pihan ympäri! Saat levätä nyt.” Raamatussa on myös lupaus: ”Niinkuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin.”36

Mutta entä jos olen voimaton enkä jaksa mitään, hädin tuskin pystyn nousemaan aamulla sängystä? Saattaapa tällä kertaa olla tarkoitus, että voimani riittävät sairastamiseen, ja se on tarpeeksi. Sekin tosin tuntuu liian kauhealta, mutta kun ajattelee vaikeaa sairautta ikuisten käsivarsien varaan putoamisena,37

jaksaa ehkä suostua makaamaan maassa kuormansa alla sen päivän tarpeen mukaan. Entä kun vain itkettää tai kun itkua ei enää ole ja tuska raastaa mieltä enkä jaksa rukoilla? Voin silloinkin yrittää ottaa Psalmit ja virret ja itkeä ja huutaa niitä. ”Kun sydän sortuu rinnassa, niin ole sydämeni!”38

”Hänen äänensä soi läpi myrskyn ja helvetin pauhun.”39

Sairaimmillani en kuitenkaan jaksa lukea, rukoilla, huutaa enkä kuiskata, en pitkiin, pitkiin aikoihin. Tässä on esirukoilijoiden paikka. He lukekoot, rukoilkoot, huutakoot ja kuiskatkoot minunkin puolestani, sillä näin he kantavat minua pimeydessä. Silläkin tavalla Jumala ”auttaa nälkävuosien yli”.40

Entä jos tiedän autettavani vahingoittavan itseään fyysisesti? Se on vaikeaa katseltavaa, eikä se auta kuin näennäisesti hetken, ja siitä pitää päästä eroon, mutta ei se ole täysin käsittämätöntä, eikä siitäkään pidä säikähtää suunniltaan vaan auttaa sairasta etsimään lääkärin apua, ellei sellaista ennestään ole.

Sairaasta on ehkä tuntunut helpottavalta vaikkapa muutamaksi minuutiksi siirtää kipu sisältä ulos ja saattaa ulkopuoli samannäköiseksi kuin sisäpuoli, hetken ajaksi piirtää näkymätön kipu ja omat rajat näkyviin, hetkeksi saavuttaa olemassaolon kokemus. Usein kuulee mainittavan, miten joku on ”selättänyt” milloin minkin sairauden, ikään kuin se riippuisi vain itsestä.

Kaikki kunnia sisulle ja vahvalle elämänhalulle, nekin ovat Jumalan lahjoja! Mutta liian ahdistavaksi koituu elämäntahdon puutteeseen sairastuneelle ihmiselle ajatus, että se pitäisi pelkällä omalla voimainponnistukella kukistaa. Hidaskin, osittainenkin paraneminen on Jumalan lahjaa. Sairaankin sydämen tulee vahvistua nimenomaan armosta sen monissa muodoissa. ’

Elämä on minulle Kristus

”Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan.”41

Sairauteen joutuu suostumaan, sen joutuu ottamaan vastaan. On parempi suostua ajoissa kuin hangoitella toivottomasti vastaan! Miksipä en ajattelisi: ”Jumalan armosta olen se mikä olen. Jumalan armosta olen saanut tuntea olevani ’kuolemaan tuomittu’.”42

Onhan osa ihmisen kutsumusta kärsiminen – muttei yksin. Suuri Kärsijä on kaikessa näkymättömänä läsnä. Vammani on osa minua, mutta niin ovat myös armo ja lohdutus. ”Niin kuin te saatte osanne kärsimyksistä, saatte myös lohdutuksesta osanne.”43

Ellei löydy tarpeeksi ihmisiä, jotka olisivat niin sanotusti Kristuksena minulle, ellei esimerkiksi ole ketään, joka vierailisi luonani sairaalassa, voin täysin luottaa siihen, että Jeesus itse on omana itsenään läsnä – tietysti myös silloin, kun ihmisiäkin riittää.

Häneltä minun ei koskaan tarvitse pelätä torjumista, jonka pelko usein liittyy ihmissuhteisiin ja joka merkitsee epätoivoista häpeää monesti terveemmällekin, saati masentuneelle. Jeesus itse ”päästää minut kuoleman otteesta”44

eikä heitä minua pois edes itsemurhasuunnitelmieni takia. Hän itse ”ravitsee minut hyvyydellään”.45

Miten siis jaksaa elää vaikeassa masennuksessa? Kun ei halua elää? Viimeisen sanan sanoo Kristus. Olen hänen kanssaan kätkettynä Jumalassa, terveenä tai sairaana, iloisena tai haluttomana. ”Elämä on minulle Kristus.”46

Sanokaamme itsellemme näin jokaisena lyijynraskaana hetkenä, neuvokaamme autettavaamme sanomaan näin. Kristuksen nimi ei ole Hätyyttäjä eikä Komentelija eikä Vaatija vaan Vapahtaja. Antakaamme hänelle vapauttamisen kunnia ja suostukaamme vapautumaan hänen tahtoonsa, vaikka se merkitsisi joutumista ”syvyyksien perille, pimeään, pohjattomaan kuiluun”47
– hänen seurassaan. Helpompana hetkenä, kun valonsäde tunkeutuu sielua ympäröivään hämärään, voin vain ihmetellä:48

Kuinka monta kertaa olenkaan tehnyt vuoteeni tuonelaan, ja aina sinäkin olet ollut siellä!

Haudoissa asuva

Asun haudoissa sillä
mielenikin on hauta.
En kestä huoneita,
seiniä en valoa ikkunoista, ovia,
vaatteen suojaa.

Tarvitsen pimeyden
sisintäni salpaamaan,
niin ettei se sortuisi tyhjään.
Tulee se ainoa,
joka kestää haudan hyytävän pelon.
Hän katsoo kohti,
kutsuu ulos,
lausuu säteilevän sanan.
Hänen käsiinsä laukeavat kahleet,
pimeydet yhtyvät.
Huudossa,
jonka tämän ainoan
korvat jaksavat koota,
hautaholvi hajoaa tomuksi.
Valossa, typertyneenä
hänen jalkojensa juuressa istun,
joka on kuoleman läpi
kurkottanut minuun.
Eikä osaani oteta minulta pois.

Raamatun, virsikirjan ja omien muistiinpanojeni lisäksi olen muistellut lukuisia keskusteluja viisaiden ihmisten kanssa ja Ingmar Bergmanin elokuvaa Huutoja ja kuiskauksia ja lukenut seuraavia lähteitä: Duodecim 14/2007: Ahdingon diagnosointi ennen ja nyt;

Duodecim 5/2008: kommentti edelliseen ja vastine tähän; Kerstin Ekman: Sudentalja-trilogia; Viktor E. Frankl: Ihmisyyden rajalla; Helsingin Sanomat 17.2.2012: Inka Pakkalan väitöskirjahaastattelu Eikö liikunta parannakaan mielialaa; Eeva Mesiäinen: Maria Kajavan pitkä taival; Jorma Myllärniemi:

Masennus, psyyken kipu; Christian Scriver: Pieni kirja masentuneelle; Andrew Solomon: Keskipäivän demoni – masennuksen atlas; Teologinen Aikakauskirja 6/1998: Timo Veijola: Nöyrtyminen Jumalan edessä: depressio raamatullisena ja henkilökohtaisena kokemuksena. Viitteitä muihin kuin Raamattuun ja virsikirjaan ei tekstissä ole, koska suoria lainauksia en muualta ole ottanut. •

viitteet 1 Val.v. 2:13; 2Jes. 1:6; 3Val.v. 3:16; 4Joh. 5:6; 5Jer. 29:11; 6Val.v. 3:5; 7virsi 63:1; 8Joh. 1:14; 9Jes. 53:5; 10Hepr. 4:16; 11Ps. 139:2; 12Ps. 32:8,10; 13Ps. 31:8; 14Ps. 31:21; 15Kol. 3:3; 16Ps. 139:5; 17Sak. 2:12; 18Jes. 63:9, KR -33; 19Jes. 53:3; 201. Aik. 17:13, KR -33; 21Jes. 53:4,5; 22Jes. 33:24; 23Joh. 5:25; 241. Kor. 6:17; 25Matt. 4:11; 26Ef. 4:10; 271. Piet. 2:24; 27BKol. 1:17, KR -38 ja -92; 28Room. 4:17; 29Joh. 11:44; 30Joh. 16:33; 31Ps. 22:25; 32Jer. 31:15; 33Room. 8:26; 34Room. 8:34; 35Hepr. 13:9; 365. Moos. 33:25, KR -33; 375. Moos. 33:27; 38Virsi 58:3; 39Virsi 310:2; 40Ps. 33:19; 411. Kor. 15:10; 422. Kor. 1:9; 432. Kor. 1:7; 44Ps. 103:4; 45Ps. 103:5; 46Fil. 1:21; 47Ps. 88:7; 48Ps. 139:8. perusta 4 | 2012 219 artikkelit - Uskon ja tiedon lähteellä www.perussanoma.fi puh. 09 5123 9120 | tilauspalvelu@perussanoma.fi Teuvo V. Riikonen & Pekka Rahkonen Ave, Pa ve ! Pa a va l i nyky- ja ikinuorille Pave, Patu, Paavali – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Pave oli apostoli ja vaikutti kristinuskoon enemmän kuin kukaan muu Jeesuksen jälkeen. Maailman älyköt ovat suoltaneet hyllykaupalla kirjoja hänen ajattelustaan. Silti yksinkertaisimmatkin löytävät niistä kaiken tarvittavan. Teksti tiukkaa, julistus kovaa, ja kansa oli otettu! Ave, Pave! Timo Eskola & Pekka Rahkonen O i Ts i i s ö s !

J e e s u s i k i - j a ny k y n u o r i l l e Sanan ja kuvan oivaltavaan yhteispeliin sekä huumoriin perustuva Oi Tsiisös! tuo kiistellyn hahmon elämän ja opetukset julki ennennäkemättömällä tavalla. Tämä pakinan ja tietokirjan parhaat puolet yhdistävä teos on lyhyt tai oikeastaan aika laaja katsaus historiaan ja Uuteen. Ave Pave! Testamenttiin ja Oi Tsiisös! yhdessä ostettuna 29 € 21

Tuonelaan tehty vuode – elämää masennuksen varjon maassa

Tuonelaan tehty vuode – elämää masennuksen varjon maassa

Tuonelaan tehty vuode – elämää masennuksen varjon maassa

Vs: Tuonelaan tehty vuode – elämää masennuksen varjon maassa