Viiltävän satuttavat ja loukkaavat sanat

Ihmiset niin nuoret kuin aikuisetkin puhuvat jatkuvasti toisista ihmisistä loukaten heitä syvästi. Kiusaaminen, nimittely ja ilkeily ovat puhujalle häpeäksi ja osoittaa empatian puutetta.




Moititko herkästi mahan makkaroita ja vääränlaista leukaa? Päivitteletkö uutistenlukijan rumaa puseroa tai ihmetteletkö, miten meidän poliitikkomme osaavatkin olla rumia? Pohditko ääneen, miten tuokin kehtaa tuon näköisenä olla televisiossa? Onpa lihonut!

Yhtenä iltana olin jutellut kuusivuotiaan kanssa siitä, millä tavalla ihmiset voivat olla ilkeitä. Miten järjetöntä on loukata toista tai puhua rumasti hänestä vaikkapa siksi, että hän on kasvanut keskivertoa pidemmäksi tai että hän on syntymässään saanut punaiset hiukset. Mitä ihmeen iloa siitä saa, että pahoittaa toisen mielen ja vieläpä usein ominaisuuksista, joille ei mitään mahda?

Sinä iltana en nukahtanut heti kun menin sänkyyn. Aloin pohtia todellisia lauseita, joita olen elämän varrella kuullut ihmisten sanovan.

Hyi mikä hujoppi/hongankolistaja. Onko tuo joku kääpiö?

Hyi läski. Onko tuo laiheliini joku vankilaleiriläinen/anorektikko?

Rillikalle, näkeekö se mitään. Hyi tuon ikenet näkyy kun se hymyilee.

Hyi miten tuo heiluttaa käsiä kun se puhuu. Kyllä on ärsyttävä nauru.

Aina tuo itkee joka asiasta. Hyi kun ruma. Mikä se luulee olevansa?

Hyi mitkä vaatteet. Miten se voi kävellä noin omituisesti?

Se puhuu liikaa. Miksi se ei koskaan sano mitään, eikö se uskalla avata suutaan?

Miksi se aina tuijottaa? Se ei kans koskaan uskalla katsoa päin.

Hyi että se on tyhmä. Se on ärsyttävä hikari.

Hyi possusilmä. Hyi mitkä huulet.

Hyi mitkä korvat. Hyi mitkä länkisääret. Hyi onko se joku vammanen?

Hyi onko se homo? Hyi mikä huora/jakorasia.

Hyi tommonen. Älä apina tuu tartuttamaan mitään.

Hyi se haisee. Se on vaan laiska.

Ihan oma vika että on työtön. Ihan oma vika että on köyhä.

Isänsäkin/äitinsäkin on alkoholisti, ei ihme että siitä tuli tollanen.

Ainahan se on ollut outo. Ei tuokaan paljon viitsi miettiä, minkä näköisenä kulkee.

Aikuiset helposti laukovat tällaisia kommentteja niin, että kohde ei ole kuulemassa. Yhtä lailla julkisuuden henkilöä kuin naapuria saatetaan arvostella ikävään sävyyn. Siitä ei kanneta huolta, onko lapsia paikalla saamassa mallia, miten ihmisistä puhutaan. Usein mietin, ovatko nämä samat aikuiset kuitenkin niitä, jotka kummastelevat, miksei koulukiusaamista saada kitketyksi.

Se, että haukkuu omaakin ulkonäköään lasten kuullen, antaa käsityksen, että on tosiaankin kamalaa kun on makkara mahassa tai ruma leuka. Se vaikuttaa haitallisesti lapsen omaan käsitykseen ulkonäöstään mutta myös viestii siitä, että ulkonäköä ja synnynnäisiä ominaisuuksia on hyväksyttävää haukkua, omaa tai muiden.

Koulukiusaamisesta ja yhä enemmän myös työpaikkakiusaamisesta puhutaan sentään nykyään ja niitä yritetään kitkeä. Niitä tapahtuu rajatuissa ympäristöissä, joissa on käyttäytymiselle raamit ja pitäisi olla sovitut säännöt. Näissä paikoissa on myös nimettyjä ihmisiä – opettajat ja esimiehet – joilla on velvollisuus puuttua ihmisten käyttäytymiseen ja keskinäiseen kohteluun.
Jotta mitään kiusaamista saadaan vähennetyksi tai kitketyksi, täytyisi lähtökohdan kuitenkin olla, että aina pitää osata kohdella ihmisiä hyvin, myös itseään. Miettiä muuallakin kuin koulussa ja työpaikalla, haluaisinko minä, että joku puhuu minusta tai läheisestäni näin.

En ole aina osannut hoitaa ikäviä tilanteita niin, että olisin ollut jälkikäteen tyytyväinen. Ensimmäisinä työvuosina arkailin turhan paljon: pelkäsin toisinaan, että jos kiusaamisen ja nimittelyn ottaa kovin avoimesti puheeksi, se kääntyy kiusattua vastaan. Että jos paljastan tunnistavani pilakuvasta oppilaan, annanko kiusaajille vain vettä myllyyn ja aiheen sanoa, että katso nyt, opettajakin heti tunnisti sut tästä. Pelkäsin, että se kääntyisi ilkeilijöiden mielestä vahvistukseksi siitä, että toinen on hölmön näköinen ja pahentaisi tilannetta.

Kesti oman aikansa ymmärtää, että sillä tavalla itsekin luon ilmapiiriä, että kiusatuksi tuleminen olisi noloa. Että jos jotakuta kiusataan tai nimitellään, ilmassa leijailee epäilys, että siinä ihmisessä on jotain sellaista, joka kutsuu muita ilkeilemään. Mitäs on sellainen. Kiusaaminen, nimittely ja toiselle ilkeily on kuitenkin aina vain rumasti puhuvalle häpeäksi ja osoittaa empatian puutetta. Se ei ole koskaan sen ihmisen häpeä, kenestä ja kenelle ilkeyksiä sanotaan.

Paula Takio

Paula Takio on kieltenopettaja Turun Ammatti-instituutissa. Opettajan töitä hän on tehnyt niin vankilassa kuin eduskunnassakin. Hän on myös freelance-kääntäjä ja on tutkinut keskiajan kirjoituksia ja viihtyy työssään nuorten parissa.

http://yle.fi/uutiset/3-9465618