Kaikenlaista ahdingossa olevaa, velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä

Kaikenlaista ahdingossa olevaa , velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä

Herään aamuun saaristossa lämpimässä vuoteessani ja kännykkä ulottuvillani. Ja kuitenkin mielessäni on hyvin elävänä ja läheisenä Daavidin pakomatkat erämaatai-paleille ja taisteluihin. Raamattu kertoo, että kun Daavid pa-keni Saulia, häneen liittyi Gatista roskajoukkoa noin 400 miestä, velkaantunutta, katkeroitunutta, ahdingossa olevaa väkeä (1. Sam. 22:2). Mukaan liittyi myös puolta pienempi joukko Daavidin isän perhettä.

Tämä joukko sai seurata Daavidia ja katsoa häntä läheltä. He näkivät myös, miten Daavid kahdesti armahti Saulin, kuninkaan. Moni on kysellyt miksi piti olla kaksi kuninkaaksi voideltua, Saul ja Daavid. Ehkä se on meitäkin varten. Daavid oli Jeesuksen Kristuksen esikuva ja kantaisä. Hänen kuninkuutensa on täynnä armoa ja uskollisuutta, armoa ja totuutta.

Samoin näemme noissa Samuelin kirjan luvuissa kaksi pappeutta, Ahitofelin ja Saadokin. Saadok tajusi, missä on oikea voitelu, se on Daavidilla, ei Saulilla. Oikea kuninkuus ja oikea voitelu kuuluvat vain hänelle, joka tuo armon ja totuuden tullessaan. Se on Jeesuksen Kristuksen kaltaista kuninkuutta.

Sama Gatin roskajoukko seurasi Daavidia toiselle pakomatkalle, kun hän kuninkaana jo oltuaan pakeni poikaansa Absalomia. Kyllä he varmaan olisivat saaneet liittyä Absalomiin, mutta he olivat täydellisen kiintyneet Daavidiin. Näin näemme jo tähän kuninkuuteen kuuluvan syntisten ystävyyden. Gatilainen Iittai sai myös osakseen huolenpitoa kuninkaalta.

Roskajoukko oli kuningas Daavidille ihmisyksi-löitä, joista hän huolehti rakastaen riippumatta heidän taustoistaan. Entä miten suhtaudumme jakeeseen 2. Sam 15:30: ”Daavid kulki itkien Öljymäkeä ylös, pää peitettynä ja paljain jaloin. Ja kaikki väki, mikä oli hänen kanssansa, oli myös peittänyt päänsä, ja he kulkivat itkien lakkaamatta.”

Öljymäki oli Vapahtajamme itkun, kärsimyksen ja rukouksen paikka. Jumalalle tämä oli voiton tie, vaikka se näytti tappion ja kuoleman tieltä toisenlaisen kuninkuuden ja vallan silmissä. Nisunjyvän tie, kärsimyksen ja syntien sovituksen tie; se tuli Jeesuksen kuninkuuden osalle maanpäällisen vaelluksen aikana.

Väärää pappeutta edustava Ahitofel e-dotti Absalomille, että tämä tapattaisi Daavidin yksinään, niin kaikki kansa saa rauhan. Eikö tämä neuvo kuultu myös myöhemmin koskien Jeesusta. Saulin perhekuntaan kuuluvan kostonkivet olivat jo lentäneet Daavidin ja häntä seuraavien päälle. Näin näemme, etteivät nämä kaksi erilaista kuninkuutta ja erilaista pappeutta, voi elää sovussa keskenään.Daavid palasi kuninkaaksi. Kaikkien juutalaisten miesten, koko Israelin, piti hyväksyä hänen paluunsa ja hallintansa.

Ajettiinko ‘roskajoukko’ nyt viimein pois, kun kuninkuuden otti vastaan juuri se ihmisjoukko, kansa, jonka kuninkaaksi Daavid oli voideltu? Asetettiinko sille muulle joukolle nyt erityisiä ehtoja? Näin ei tapahtunut Daavid osoitti erityistä armoa Siimeille, kivien viskelijälle. Samoin armon saivat jälleen kokea Mefiboset ja palvelijansa Siiba, joka oli pyrkinyt petoksella saamaan Kaikenlaista ahdingossa olevaa, velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä väärää mammonaa.

Siimei sanoi: ”...sillä palvelijasi tuntee, että olen tehnyt synnin...”(2. Sam. 19:20). ”Sinä et kuole”, vastasi kuningas. On ollut sanomattoman hyvä lukea Jumalan rakkaudesta ja hänen vanhurskaudestaan Vanhasta testamentista, Samuelin kirjoista. Kun sydämissämme on Jeesuksen paluun odotus, niin yhä on Hänen pal-velijalleen tärkeintä tuntea oma syntisyytensä. Jeesus tuo aina mukanaan armon ja totuuden. Hän itse on vanhurskautemme.

Ceta Lehtniemi

https://www.evankeliumikoulu.fi/wp-content/uploads/2014/12/AR_2013-3.pdf