JOS JOKU JANOAA …

Kirjoittaja on maailmankuulu kirjailija ja julistaja, joka on The Berean Call järjestön perustaja ja johtajia. Järjestö tutkii ja varottaa vääristä kulteista,  opeista ja opetuksista. Internetissä: www.thebereancall.org

Jos joku janoaa. Mistä janosta on kysymys? Blaise Pascal sanoi, ”Vain kaksi ihmistyyppiä ovat järkeviä: Ihminen, joka rakastaa Jumalaa koko sydämestään, koska on löytänyt Hänet ja ihminen, joka etsii Jumalaa koko sydämestään, koska ei vielä ole löytänyt Häntä.”

Tuon jaottelun mukaan suurin osa ihmiskuntaa ei ole järkeviä. Tavallinen ihminen, joka väittää uskovansa Jumalaan (kuten suurin osa ns. ”kristityissä” maissa elävistä) on liian täynnä itseään uhratakseen paljonkaan aikaa ja ajattelua Jumalalle.

Pascal sanoi vain sen jonka Kirjoitukset ilmoittavat, eli, että halu löytää Jumala tulisi olla ihmisen normaali tila. ”Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?”, Ps42:3, ”Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa”, Ps.63:2.

Kuinka on mahdollista, että me emme rakasta koko sydämestämme Häntä, joka on Luojamme ja Pelastajamme, joka rakastaa meitä ”iankaikkisella rakkaudella” ja kutsuu meitä: ”Kaukaa ilmestyy minulle Herra: ’Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta’” Jer.31:3.

Olemmeko kiintyneet taivaalliseen Isäämme koko sydämestämme? Onko mahdollista, että Hän murehtii joidenkin takia, kuten oli Israelin laita: ”Unhottaako neitsyt koristeensa, morsian koruvyönsä? Mutta minun kansani on unhottanut minut epälukuisina päivinä”, Jer.2:32.


Ihminen tehtiin Jumalan kuvaksi. Hän irtautui Jumalasta syntinsä takia. Eikö siis meillä pitäisi olla tietoinen hengellinen jano? Monet yrittävät kieltää sen ja torjua asian monin keinoin jotka eivät tuo tyydytystä. Silti jokaisen ihmisen sisimmässä on tietoisuus, että jokin on pahasti väärin ja jokin elintärkeä osa on kateissa. Koska Jumala loi meidät yhteyteensä, ihmisen sisimmässä on tyhjyys, jota mikään tämän olemassa olevan maailman asia ei täytä. Vain Jumala voi sen tehdä ja täyttää kaipuun. Ne, jotka ovat kokeneet kaipuun täyttämisen ihmeen ja sen tuoman tyydytyksen haluavat päästä yhä lähemmäs Häntä.

Jumala tarjoaa täyttymystä kaipuuseen koko ihmiskunnalle: ”Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot”, Jes.55:1-3.

Tässä ei selvästikään ole kyse tavallisesta vedestä, viinistä tai maidosta – vielä vähemmän mistään ”pyhästä vedestä”, jonka pappi siunaa. Tämä vesi juodaan sielussa ja hengessä ja sen lähde on: ”Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta”, Ilm.22:1.

Profeetta Jesaja sanoo: ”Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on. Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta” Jes.55:6-7. Jumala lupaa: ”Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne”  Jer.29:13.


Traagista on, että ihmisen luontainen mieltymys ei ole etsiä oikeata Jumalaa, jonka tahtoon pitää alistua, vaan vääriä jumalia, jotka maagisesti täyttävät omia halujamme. On suuri ero rukoilla Jumalaa itsekkäistä vaikuttimista ja rukoilla Häntä alistuen siihen, että Hän viisaudessaan ja rakkaudessaan tietää mitä tarvitsemme.

Tässä Jumala sydämen suru tilanteestamme: ”Hämmästykää tästä, te taivaat, kauhistukaa, peräti tyrmistykää, sanoo Herra. Sillä minun kansani on tehnyt kaksinkertaisen synnin: minut, elävän veden lähteen, he ovat hyljänneet, ja ovat hakanneet itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä” Jer.2:12,13.

Kristus lupaa sammuttaa sydämen janon kaikkien ihmisten kohdalla. Lupauksen mukaan Hän on ”elävän veden lähde”, jonka Israel hylkäsi ja jonka aikamme ihmiset suurelta osin hylkäävät kaikkialla maailmassa.

Lähteellä olevalle naiselle Jeesus sanoi: ”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään’” Joh.4:13,14.
Traagista on, että ihmisen luontainen mieltymys ei ole etsiä oikeata Jumalaa, jonka tahtoon pitää alistua, vaan vääriä jumalia, jotka maagisesti täyttävät omia halujamme.

Lehtimajanjuhlan viimeisenä päivänä Jeesus nousi: ”Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi
ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat” Joh.7:37-38.

Jeesus ilmoittaa tässä itsensä Israelin Jumalana, joka VT:ssa kutsuu koko ihmissukua luokseen sammuttamaan hengellisen janonsa. Kristus viittaa samaan kuin VT:n psalminkirjoittajat, Hän kutsuu koko ihmiskuntaa luokseen juomaan Hänestä.

Tämän janon sammuttaminen on Raamatun kahden viimeisen luvun pääaihe: ”Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi”, Ilm.21:6.

Ilm21:5 ”valtaistuimella istuva” tekee tämän lupauksen. Hän on myös Ilm21:6 A ja O (Alpha ja Omega, Alku ja Loppu, Ensimmäinen ja Viimeinen).

Tämä sama maininta on Raamatussa kolmessa muussakin paikassa. Ilm.1:8 Alku ja Loppu kutsuu itseään ”Kaikkivaltiaaksi”. Sana löytyy 43 kertaa Raamatusta tämän kohdan lisäksi. Kaikki kohdat ovat VT:ssa ja liittyvät aina Israelin Jumalaan, maailmankaikkeuden Luojaan. 44:n ja viimeisen kerran Raamatussa  ”Kaikkivaltias” viittaa Kristukseen, samalla myös Israelin Jumalaan, aivan kuten Hän sanoo ”Minä ja Isä olemme yhtä”, Joh.10:30.

Kun Johannes kääntyy nähdäkseen Alun ja Lopun “äänen” lähteen, hän näkee Kristuksen kunniassaan: “Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa, ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki; hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina.

Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa. Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet”, Ilm.1:12-18.

Ilm.21:6 Alku ja Loppu on Hän, joka istuu Jumalan ja Karitsan valtaistuimella (22:1, 21:5). Hän tekee kaikista voittajista poikiaan (21:7). Se on viittaus Isään Jumalaan.

Neljäs kerta tämä ilmaus esiintyy 22:13 ja taas Alku ja Loppu on selvästi ”Minä Jeesus…”, 22:16. Meitä muistutetaan jatkuvasti Hänen ykseydestään Isän kanssa ”että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä - minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut”, Joh.17:21-23.

Raamatussa Jumalan viimeinen vetoomus ihmiskunnalle on: ”Ja Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’ Ja joka kuulee, sanokoon: ’Tule!’ Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi”, Ilm.22:17.
Tämä on iankaikkisen elämän lupaus. Rikas mies kärventyi helvetin liekeissä ja valitti janoaan. Hän pyysi vesitilkkaa kielelleen, vaikka hänen fyysinen ruumiinsa oli haudassa. Onko tällainen kohtalo tulosta siitä, kun materialismin pettämänä antaa vallan omille itsekkäille pyyteilleen. Jatkuuko fyysisen elämän tunto iankaikkisuudessa?

Vai tarkoittiko hän sitä hengellistä elävän veden kaipuuta, jonka hän eläessään hylkäsi ja jota ei koskaan juonut?

Ne, jotka juovat Jumalan lähteestä uskomalla Kristukseen ja Hänen uhriinsa syntien edestä, juovat iankaikkista elämää ja siinä merkityksessä eivät enää janoa. Mutta asialla on myös jatkuva merkitys jokapäiväisen vaelluksen kannalta, jotta hengellinen elämä ja voima säilyy. Kuten fyysinen ruumis tarvitsee vettä jatkuvasti, niin myös lunastettu sielu ja henki tarvitsee Kristuksen vettä jatkuvasti aina syvempään iloon ja hengelliseen tyydytykseen. Kristuksen ”juominen” kestää ikuisesti: ”Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle, sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä”, Ilm.7:16-17.
Kuinka sielu ja henki juovat? Kuinka voimme kokea suuremman täyteyden Kristuksesta, joka sanoi myös: ”Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne”, Joh.6:53

Me emme juo Hänen fyysistä vertaan, emmekä syö Hänen fyysistä lihaansa, vaan tämä syöminen ja juominen on hengellistä ja perustuu uskoon. ”Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa”, Joh.6:35.

Totuus on hengellinen ja sitä kuvaavat sanat ovat “henki ja elämä” (Joh.6:63), todellinen “elämän sana”, josta Paavali puhuu sanoen, että kristittyjen velvollisuus on pitää se tarjolla (Fil.2:16).

Sanoilla on hengellinen ulottuvuus. Siten ymmärrys kuuluu sieluun ja henkeen, ei ruumiin valtapiiriin.

Olemme ymmärtäneet, että nämä sanat ovat hengellisiä tarkoittaen sielua ja henkeä, ei fyysistä ruumista. Kieli on luonteeltaan aineeton. Sellaiset käsitteet kuin ”oikeus” ja ”totuus” ovat viiden aistimme ulkopuolella. Silti nämä asiat, vaikka eivät ole fyysisiä, voivat kuvata olemassa olevaa maailmankaikkeutta, kuten myös sielun aluetta.

Koska ihminen elää fyysisessä ruumiissa fyysisessä maailmankaikkeudessa (jotka molemmat ovat väliaikaisia) ja ymmärtää fyysisiä asioita, niin Jumala ilmoittaa hengelliset asiat fyysisen olemassaolon vertauskuvina, symboleina ja yhdenmukaisuuksina.

Einsteinin mukaan aine ja energia eivät anna merkityksiä symboliselle kielenkäytölle. Kielitieteilijät tuntevat ongelman ”Einsteinin kuiluna”. Evoluutioteoria ei anna selitystä hengellisten symbolien ja vertauskuvien käytölle. Kuilun yli ei ole siltaa.

Kun materiaalille kirjoitetaan – kuten tässä – ja sitä luetaan, niin tekstin informaatio on olemassa itsenäisesti ilman materiaalia ja energiaa. Tuon informaation paikka ja sen lähde on tietoinen, ei-materiaalinen maailma, eli mieli.

Aikanamme puhutaan paljon DNA:sta. Se sisältää monimutkaisen kemiallisen  mekanismin, joka toimii koodikielenä kaikelle aineelliselle. On selvää, että DNA itse ei voi olla sisältämänsä ihmeellisen informaation lähde. Kielitieteellinen tosiasia on, että satunnaiset muutokset kirjaimissa eivät saa aikaan järjestystä tekstiin, vaan sekaannusta ja kaaosta. Jos evoluutio pitäisi paikkansa ja olemassaolon muodot olisivat vain kehityksen sattumaa, niin kaiken elollisen koodina oleva DNA ei olisi järjestäytynyt, eikä koskaan olisi voinut tuottaa ajattelevaa ihmistä ja järjestynyttä, toinen toisesta asiasta riippuvaa luomakuntaa.

Ihminen on aineeton ja ikuinen olento, joka elää väliaikaisesti fyysisessä ruumiissa. Jopa kaikkein primitiivisimmät ihmisheimot ovat aina tiedostaneet sen. Mikään muu selitys ei anna vastausta kysymyksiin. Kuitenkin monet tunnustavat kristitytkin, joiden ainakin tulisi tiedostaa tämä ja elää sen totuuden mukaan, usein kieltävät sen arkielämässään ja uskonnollisessa käytöksessään. Ihmisen mieltymys tähän väliaikaiseen maailmaan ja sen erilaista mielihyvää tarjoamiin petoksiin, tekevät hänestä sokean hengelliselle ja ikuisesti todelliselle maailmalle.

Tämä on helpoiten nähtävissä Rooman kirkon opetuksissa. Siellä pyhyys ja pyhyyden voima liitetään aineellisiin asioihin, kuten päähineet, riipukset, pyhäinjäännökset, viitat ja virka-asut, ym., mutta hylätään hengellinen totuus.

Ihmiset luottavat suuresti pappien siunaamaan ”pyhään veteen”, mutta hylkäävät ”elämän veden” (Ilm.21:6, 22:1,17) jota Kristus tarjoaa ilmaiseksi kaikille.

Miljoonat pyhiinvaeltajat maailman eri puolilta etsiytyvät paikkoihin ja tilaisuuksiin, joissa luvataan syntien anteeksianto vaikkapa kävelemällä aineellisen ”pyhän oven” läpi, jonka paavi pyhitti ja avasi tätä tarkoitusta varten ”riemuvuonna” 2000.

Kristus sanoo kuitenkin hengellisen totuuden: ”Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle,
niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen”, Joh.10:9.

Monet protestantitkin laittavat liiaksi painoa fyysisille teoille. Kastetta, sekä aikuis-, että lapsikastetta, saatetaan opettaa pelastuksen ehtona. Sakramenteista voi tulla pelastuksen välineitä Kristuksen sijaan. Evankelisetkaan eivät ole turvassa vääriltä painotuksilta.

Mikä on Kristuksesta juomisen käytännöllinen ja päivittäinen merkitys? Mitä tarkoittaa sanonta, että ne, jotka juovat Hänen ammentamaansa vettä, tulevat sen veden lähteiksi joka vie iankaikkiseen elämään? Olemmeko kadottaneet jotakin Kristuksen lupauksen merkityksestä koskien tätä elävää vettä, joka on Hänessä?

Ehtoollisateriaa vietetään Kristuksen muistoksi (Luuk.22:19). Muutoin aineellisilla osilla ei ole arvoa (kuin yhteydessä Kristukseen).

Kunnollinen ehtoollisenvietto edellyttää syvää rukousta ja sisäistä yhteyttä Herraan. Monissa seurakunnissa tähän ei enää anneta aikaa, vaan leipä ja viini vain kulkevat kädestä toiseen, samalla kun ”ylistysryhmä” on äänekkäästi esillä tai nopeasti tulee esille.

Tietenkin meidän tulisi olla seurakunta, joka viettää aikaa myös ajattelemalla syvällisesti Herraa ja mitä Hän on ja mitä Hän on tehnyt puolestamme. Kuinka usein pyydämme Häneltä syvempää ymmärrystä Häneen? Kuinka usein kerromme rukouksessamme, että rakastamme Häntä koko sydämestämme (tai halumme tulla rakastamaan Häntä siten).

Janoammeko Kristusta tai jotakin muuta, joka tulee ja menee, mutta jota emme saa mukaamme ikuisuuteen? Daavid sanoi oman halunsa olevan: ”Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä”, Ps.27:4.
Meidän pitää kysyä itseltämme: Mitä minä tiedän Herran kauneudesta ja Hänen läsnäolostaan omassa elämässäni?

Jeesus lupasi: ”Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan”, Matt.5:6. Hän on vanhurskautemme: ”Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi”, 1Kor.1:30. Hänen tulisi olla aina hengellisen janomme kohde ja sen jatkuva täyttymys. Sen tuloksena virratkoon elämän vesi meidänkin kauttamme monille janoaville.

http://www.kristitynfoorumi.fi/jano.htm