Totteletko Jumalan Sanaa

NAAMAN IV

E. A. Lundqvist, rovasti (1856-1920)



Naaman ei kai tarkoittanut niinkään pahaa ajatellessaan, että Jumalan miehen olisi pitänyt tulla ulos hänen tykönsä, astua esiin, huutaa Jumalaa avukseen, pidellä kipeää paikkaa ja sitten parantaa spitaali. Hän oli valmis Jumalan miestä kunnioittamaan ja tottelemaan sekä hänen käsittelyihinsä alistumaan. Rukoilemiseen ja avuksi huutamiseen hän kai olisi varsin ahkerasti ja innokkaasti ottanut osaa. Mutta vaikkapa hänen tahtonsa olisi ollut maailman paras, olisi se joutunut Jumalan miehen tahdon kanssa ristiriitaan.

Ja olipa käydä aivan hullusti, sillä Jumalan mies ei muuttanut antamaansa neuvoa, joka koski sanaa ja vettä, Naamanin mielen mukaiseksi, vaan antoi hänen muitta mutkitta mennä suuttumuksensa ja spitaalinsa vallassa matkoihinsa. Jumalan mies näet toimi Jumalansa nimessä, ja Hänen kunniansa vaati ehdotonta mukautumista Naamanin puolelta.

Nyt oli kyseessä toiselta puolen oikea Jumala ja toiselta puolen Naamanin epäjumala, hänen itsetietoinen oma minänsä, tuo oma minä, jonka saatana jo alusta alkaen on meihin ihmisiin istuttanut ja siten asettanut meidät Jumalaa vastustavalle kannalle.

Sehän juuri aiheuttaa sen, että me joka suhteessa tahdomme Jumalaa ja hänen sanaansa mestaroida ja niin ollen toimia oman arvelumme, mielipiteemme ja tunteemme mukaisesti. Ja meihin on tämä sairaus ja turmelus juurtunut syvemmälle kuin koskaan voimme aavistaakaan, emmekä me siitä irti pääsekään, ennen kuin olemme vapautuneet tästä kuolevaisesta ruumiistamme.

Sekin siis, joka innokkaimmin ja parhaassa tarkoituksessa rukoilee, avuksi huutaa, kamppailee katumuksessaan, tekee parannusta, vaipuu epätoivoon, paastoaa, kiduttaa ruumistaan, odottaa, raatelee ruumistaan ja sieluaan, kuitenkin kaikella tällä pahasti rikkoo Jumalan tahtoa vastaan, sillä kaikki riippuu siitä, tottelemmeko Hänen sanaansa.

Sen edessä täytyy näet meidän epäjumalamme, oman minämme, musertua. Saatanalle on yhdentekevää, onko ihminen irstaileva heittiö vai pylväspyhimys. Pääasia on hänelle, että ihminen ei tottele yksin sanaa, vaan loukkaa Jumalan kunniaa ja siten hylkää hänen armosäädöksensä omaksi kadotuksekseen. Sillä meidän pelastuksemme riippuu ensi sijassa juuri siitä, että annamme tälle armosäädökselle arvonsa.

Me pääsemme taivaaseen Pojan vanhurskauden kautta, Hänen sanansa ja sakramenttiensa kautta; muu ei tule kysymykseen. Jumalan kunnian tähden me pelastumme. Jumalan kunniasta ja sanasta kaikki riippui esivanhempiemmekin aikana, ja sen vuoksi tuo suuri valehtelija sanoikin: "olisiko Jumala sanonut", niin kuin jo edellä olen huomauttanut.

Mutta, kysynet, kuinka minä voin pitäytyä kasteeseen ja sen kautta tulla autuaaksi, kun koko maailma sen polkee jalkoihinsa? Siten minä kaikkien muiden kanssa syöksyisin kadotukseen. Minä vastaan: Kasteesi ja uskosi perustuksella sinä olet autuas, koska Jumala niin on sanonut, vaikkapa sen takia koko maailma meluaisi ja koko helvetti pauhaisi.

Voi, miten viisaita me ihmiset olemme, niin viisaita, että saatana aina saa meitä petkuttaa ikivanhalla kepposellaan! Ymmärrät kai, että timantti on timantti ja sellaisena pysyy, olipa sen paikka valtakunnan kruunussa tai suurvarkaan sormessa. Vaan tämä riittäköön. Etkö vielä ole huomannut, kuinka saatana koettaa vääristellä kaikkivoipaa hyvää Jumalaa ja Hänen lahjojaan koskevaa totuutta? Jumala on iankaikkisuudessa; ihmisten on elettävä ajassa.

Kun he elinvuosiensa vieriessä näkevät, että kaikki näyttää olevan ja pysyvän entisellään, niin he arvelevat, että ei olekaan Jumalaa eikä iankaikkisuutta. Vanhurskas Jumala mittaa kaikkea iankaikkisuuden mittojen mukaan hyville voitoksi ja autuudeksi, mutta pahoille häviöksi ja lopulliseksi tuomioksi.

Ihmiset mittaavat omilla mitoillaan päiväksi kerrallaan, väsyvät ja sanovat: ei ole vanhurskasta Jumalaa, eivätkä teot saa oikeata palkkaansa! Viekkaalla tavalla saatana tosiaan siten koettaa joksikin ajaksi panna Jumalan viralta ja asettua Hänen sijalleen!

Ajatelkaamme kirkkoa; ihmiset hajottavat ja tahraavat sen, ja sitten saatana panee heidät sanomaan: pois kirkko! Ajatelkaamme oikeata uskoa; ihmiset uskovat mitä mielivät, sen vuoksi saatana panee heidät sanomaan: pois oikea usko!

Ajatelkaamme autuuden evankeliumia, iankaikkisen vanhurskauden ja armon sanaa; ihmiset lankeavat ja heitä seulotaan Jumalan koulussa uskon koetukseksi, kärsivällisyyden ja valvomisen harjoitukseksi, kuten Raamatun pyhistä näemme, ja sen vuoksi ihmiset sanovat: pois evankeliumi! Ajatelkaamme rukousta; ihmiset rukoilevat sopimattomia, tai Jumala ei heti rukousta täytä, sen tähden he tuumivat: pois rukous!

Ajatelkaamme kastetta; ihmisten joukossa on nimikristittyjä, sen vuoksi: pois kaste! Ajatelkaamme pyhää ehtoollista; epäuskoisiakin ihmisiä käy sitä nauttimassa, sen vuoksi sanotaan: pois ehtoollinen! Ajatelkaamme terveellistä oppia, ihmiset saavat pahennusta aikaan, sen vuoksi sanotaan: muuttakaa tai hävittäkää se! jne.

Saatana on siis keksinyt pontevan tavan, jolla syyttää Jumalan kirkkoa, uskon oppia autuuteen, kastetta ja ehtoollista: ihmisten harjoittaman synnin ja väärinkäyttämisen vuoksi! Siten hän saattaa ihmiset lyömään Jumalaa vasten kasvoja sen sijaan että heidän tulisi lyödä omiin rintoihinsa! Mutta yhtä kierolla tavalla ihmiset suhtautuvat Jumalan maallisiinkin lahjoihin.

Meillä on Jumalan lakiin ja käskyihin perustuva ja kelvollinen yhteiskuntajärjestys; itsekkäät ihmiset pilaavat sen kelvottomaksi, sen vuoksi: pois sellainen yhteiskuntajärjestys! On avioliitto; pahuudessansa ihmiset tekevät siitä helvetin maan päällä, sen vuoksi: pois avioliitto! On tavaraa ja rikkautta; ihmiset käyttävät sitä ylpeilläkseen ja sydämettömästi mahtaillakseen, sen vuoksi: pois tavarat ja rikkaudet!

Totisesti, totisesti! Jumala, Hänen kirkkonsa, Hänen sanansa ja sakramenttinsa, Hänen oppinsa autuudesta pysyvät lujina iankaikkisesti; ne eivät horju eivätkä parantamista kaipaa. Ihmisten vain tulee yhä uudelleen ja uudelleen parantua synneistään ja väärinkäytöksistään, joilla ovat kaiken pilanneet, ja tämä jokapäiväinen parannus heidän on tehtävä juuri Jumalan silmien edessä.

Vaikka siis koko maailman kanssa olisit halveksinut ja väärinkäyttänyt kastettasi, tulee sinun mielesi muuttuessa palata tähän kasteeseen takaisin, sillä niin Jumala sen on säätänyt. Muuta neuvoa sinun siis ei tule etsiä. Älä syytä Jumalan autuudenkastetta. Syytä itseäsi.

Mutta, kysynet, enkö sitten ole pahuudellani tehnyt koko kasteen vaikutusta itseni suhteen tyhjäksi? Vieläköhän se minulle mitään merkitsee? Minä vastaan: sinun kasteesi sekä koko sen armo ja autuus pysyy lujana iäisiin aikoihin, Jumalan tekona, Hänen lahjanaan ja asettamanaan, ja on voimassa koko elämäsi ajan. Kiitä siis Jumalaa ja riemuitse onnellisesta asemastasi. Katso myös vanhasta katekismuksestasi, miten Svebilius siinä vastaa 33:nteen kysymykseen ja esittää sinulle juuri luterilaisen tunnustuksen sanat.

”Niin hän astui alas ja pesi itsensä Jordanissa seitsemän kertaa, niin kuin Jumalan mies oli käskenyt. Ja hänen lihansa tuli entisellensä niin kuin nuoren pojan liha, ja hän tuli puhtaaksi” (2. Kun. 5:14).

Puhdista nyt sinäkin itsesi kasteessasi ja tottele Jumalan sanaa. Katso, Naaman astui veteen, ja ota huomioon, että se ei ollut voimaansa menettänyt, vaikkakin Naaman oli pahasti käyttäytynyt ja sitä häpäissyt. Jumalan mies oli Naamanille neuvonut sanaansa ja vettä, ja kaikki niiden siunaus pysyi ennallaan siitä huolimatta käyttikö Naaman niitä hyväkseen vai ei!

Jos Naaman niitä käytti, niin hyvä oli; jos ei, niin hän sai spitaalissansa elää ja siihen kuolla, mitenkä vaan. Mutta tämä, että Naaman käytti niitä hyväkseen, ei tuonut mitään lisää sanaan ja veteen eikä siitä liioin mitään vähentänyt. Jumalan miehen asettamana se pysyi itsestään voimassa.

Tämän lisäksi on, kuten sanottu, huomattava, miten pahasti Naaman oli käyttäytynyt, niin että hänessä ei ole edes mitään ansion tai oman arvon alkuakaan. Totisesti, koko inhimillinen syntiturmelus kävi hänestä ilmi. Naaman oli saanut kuulla Jumalan miehestä ja hänen voimallisista teoistansa. Sitten Naaman oli tullut hänen luokseen ja saanut kuulla selvän neuvon, johon sisältyi tämän Jumalan miehen rakkaus, hyvyys, aulius ja suosio sekä varma ja täydellinen puhdistuminen spitaalista ja osoitus käyttämään vettä hyväkseen. Mutta yhtäkaikki Naaman oli kaiken tämän hyljännyt.

Ylpeänä ja suutuksissaan hän oli mennyt matkoihinsa sieltä ja vieläpä halveksinut, häpäissyt ja ivannut Jumalan miestä, hänen sanojaan ja neuvojaan. Ja sittenkin, sittenkin Jumalan mies oli sama; sittenkin tuo siunattu ja täydellinen puhdistuminen sanan ja veden kautta oli jäljellä horjumattomana ja lujana! Niin, tätä Naaman koko elämänsä ajan sai häveten ja iloiten ihmetellä. Ja kun hän nyt peseytyi Jordanissa juuri sellaisenaan, niin hän heti tuli puhtaaksi Jumalan miehen hyvyyden ja vedessä vaikuttavan sanan takia.

Niin nyt sinullakin on koko autuutesi iankaikkisiksi ajoiksi kasteessasi, sillä niin Jumala on säätänyt. Ja tämä sinun kasteesi sekä sen kaikki autuus pysyy itsestänsä samanlaisena ja muuttumattomana, koska se on Jumalan asettama. Sinun uskosi tai epäuskosi ei siihen vaikuta. Jos sen uskot, niin siitä on sinulla hyötyä; jos et usko, niin sinulla ei ole siitä hyötyä. Sinun uskosi ei tuo kasteeseen mitään lisää, eikä uskomattomuutesi liioin siitä mitään vähennä. Uskosi vain ottaa vastaan, kun taas epäuskosi hylkää.

Jos tänä tuskaisena hetkenä tiedät poikenneesi Jumalasta ja kasteestasi ja joutuneesi kaikkeen siihen syntiin, minkä perkele, maailma ja oma lihamme voivat aikaansaada ruumiissa ja sielussa, niin että nyt tunnet itsesi niin mustaksi, kuolleeksi ja kirotuksi kuin ikinä tuntea voit, niin tiedä, että Kristus, tosi Jumalan mies, kuitenkin on aina sama, että sinun taivaallinen vanhurskautesi Hänessä on yhtä muuttumaton, että sinun ihanuutesi Hänessä on yhtä horjumaton, että sinulle Hänessä annettu Jumalan armo on yhtä ylenpalttinen, lyhyesti sanoen, että autuutesi Hänessä on iankaikkinen ja autuutesi kaste pysyy iäti voimassa.

Sen vuoksi sinun nyt tuleekin ylistää ja kiittää Jumalaa kohottaen kätesi taivaan puoleen, eikä aika ja iankaikkisuuskaan riitä Hänen täydellistä kiitostaan varten. Älä vitkastele sen tekemistä; tee se tänään, nyt heti, ja kaikkina päivinä elämäsi loppuun saakka. Ota vastaan ja säilytä aarteesi! Jos Jumala olisi suoritettavaksesi määrännyt jotakin ”vaikeata”, niin olisit kai tässä hädässäsi ollut halukas vielä sitäkin koettamaan.

Paljoa enemmän siis, koska hän sanoo sinulle: ”pese itsesi, ja sinä tulet puhtaaksi.” Niin, Jumalalle olkoon iäinen kiitos siitä, että vain tämä määräys nyt ja aina on voimassa ja riittävä. Niin me siis saamme aina elää Kristuksen iankaikkisessa vanhurskaudessa ja Hänen autuudenkasteessaan, ja niihin olla pukeutuneita. ”Aina autuaita”.

Kyllä tämä monta kertaa näyttää mahdottomalta, ja kyllä meidän uskomme usein pettää, varsinkin synkkinä hetkinä. Mutta Jumalalle kiitos, kasteemme pysyy silti voimassa, vaikka uskomme onkin niin heikko sekä särjetyn ruo’on ja suitsevaisen kynttiläsydämen kaltainen. Kerran iankaikkisuudessa saamme sitä ihmetellä, että kasteemme liitto sentään oli niin luja, ja silloin saamme oikein hävetä sitä, että monesti istuskelimme täällä maan päällä vaivaten suotta itseämme epäilyksillä ja mietiskelyillä.

Entä Naaman sitten! Eipä hänen uskonsa ollut paljon arvoinen hänen astuessaan veteen. (Tähän baptisti kaiketi huomauttaa: kas niin, Naaman astui veteen; siis tulee kaikki muutkin sananmukaisesti upottaa veteen. Varokoon baptisti omaa kieroa ja typerää tulkintaansa, sillä jos sanasta on niin tarkasti kiinni pidettävä kuin hän tahtoo, niin koko baptismi saa silloin kuoliniskun, sillä noinkohan baptisti on seitsemää kertaa itseään upottanut ja päälle päätteeksi juuri Jordaniin!)

Kyllä kai hän sydämessään ajatteli kutakuinkin näin: sen verran tiedän, että olen spitaalinen; sen tunnen tosiaan kaikissa nivelissä ja jäsenissä. Olisikohan tuolla vedellä todellakin sellainen valtava voima, että se kerralla parantaisi koko tämän iljettävän taudin? Vallan luonnotonta se on, mutta mitä teen tässä hädässäni? Olkoon menneeksi, koetanpa tuota ainakin!

Niin hän sitten heitti kaikki profeetan sanan varaan ja astui enempää empimättä veteen niin spitaalisena ja epäileväisenä kuin silloin oli. Ja miten kävi? Heti paikalla hän tuli niin puhtaaksi, että joutui pelkästä hämmästyksestä vallan ymmälle. Niin, jospa sinäkin hetkiseksikin voisit silmätä iäisyyteen, niin mykistyisit ja haluaisit piiloutua jonnekin, kun huomaisit, miten taivas tuli riemua täyteen, miten valkoiseksi, puhtaaksi ja ihanaksi tulit samana hetkenä, jona rupesit luottamaan kasteeseesi, sinä epäileväinen raukka.

Naamanin ”liha tuli entisellensä”, ja sinä olisit varmaan aivan ilosta menehtyä, kun yhä edelleen huomaisit, että lihasi taivaassa ei vain ole se puhdas ja täydellinen liha, joka Aadamilla paratiisissa oli ennen lankeemusta, vaan että se liha nyt lisäksi on Jumalassa itsessään, ja että seisot siellä loistaen itse Jumalan pyhyydessä ja vanhurskaudessa ja olet Pojassa yhtä kuin Jumalakin, enkelien ihmeeksi ja perkeleitten kauhistukseksi.

Kun Naaman jonkun verran oli hämmästyksestään tointunut ja näki sen melkein uskomattoman asianlaidan, että oli puhdas, niin silloin, siis vasta silloin, kaikki hyvät ajatukset ja teot täyttivät hänen mielensä, vieläpä siinä määrin, että hänen sydämensä oli pakahtua.



Nuorison Ystävä 1916, s. 114-117. Kieliasua muokattu.
http://www.concordia.fi/vanhat/lehti/2002/52002/6.htm