TIE IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN

Kun on kysymys tiestä iankaikkiseen elämään eli toisin sanoen siitä, kuinka Jumalan edessä tullaan vanhurskaiksi, emme saa elämän ja autuuden menettämisen uhalla sallia vähintäkään lisätä hyviä töitä taikka sitä miten meidän tulee olla, kärsiä, panna alttiiksi ja tehdä, vaan meidän tulee järkähtämättömästi pysyä yksin autuuden kalliolla, joka on Jeesus Kristus. Kaikkein pyhimmät ja ihanimmatkin opit, jotka Kristuksen rinnalle asettavat jotakin, vaikka kuinkakin vähäisen, meidän tekemistämme ja kärsimistämme välttämättömäksi autuuden ehdoksi, eivät totisesti ole muuta kuin vääriä, eksyttäviä, sielua murhaavia oppeja, jotka tekevät uskon ja armon ja niiden ohessa koko kristillisyyden tyhjiksi.

Kun sinä niin muodoin kysymyksessä, kuinka sinun asiasi on Jumalan kanssa, kuuntelet tämmöisiä oppeja, jotka kauniin, hurskaan ja vakavan varjon alla asettavat eteesi kaikkinaisia autuuden ehtoja (olkoot ne sitten synninsurua, synninvihaa, katumusta, parannusta taikka hyviä töitä, pyhitystä, uskon hedelmiä, rakkautta, itsensä kieltämistä, ristiä, vainoa ja kärsimistä), kun, sanon minä, sinulle pannaan näitä ja tämänkaltaisia ehtoja väittämällä, ettet sinä mitenkään muuten voi autuaaksi tulla, ja kun sitten rupeat kuuntelemaan ja hyväksymään tämmöistä oppia, niin olet samalla jo kadottanut Kristuksen ja langennut uskosta Häneen, jos muuten koskaan olet Häntä tuntenut ja elänyt uskossa Hänen nimeensä.

Sillä jos hyväksyt semmoisen opin, täytyy sinun välttämättömästi ajatella näin: vaikka Jeesus Kristus, Jumalan Poika, totisesti on kuollut minun syntieni tähden ja minun vanhurskauttamiseni tähden noussut ylös (kuten pyhä Raamattu todistaa), niin ei tämä yksin minua autuuteen auta, vaikka kuinka vahvasti ja elävästi sen uskoisi, vaan huomaan nyt selvästi, että tässä myöskin sen ohessa vaaditaan autuuteen jotakin muuta, vielä paljon enempää.

Ja koska minä, omantunnon selvän todistuksen mukaan, olen vielä niin suuresti vajavainen näissä kaikissa suhteissa, niin en vielä voi ainakaan toistaiseksi lohduttaa itseäni armolla ja Kristuksen vanhurskaudella, vaan täytyy minun kaikessa (perkeleellisessä) nöyryydessä tästä kieltäytyä, kunnes itsessänikin löydän oikeaa perinpohjaista synninsurua, totista ja vilpitöntä vihaa kaikkia syntejä kohtaan, oikeaa, sydämellistä halua ja rakkautta Jumalaan ja kaikkeen hyvään, oikeaa, palavaa rakkautta lähimmäiseen, oikeaa kristillistä kärsivällisyyttä ristin alla ja kärsimyksissä, oikeaa todellista maailman ja itseni kieltämistä jne.

Sinä sitten parhaimmassa sydämen tarkoituksessa rupeat ajamaan kaikkea tätä takaa. Sinä “kiivailet Jumalan puolesta, mutta taitamattomasti”. Sillä huomaa vielä kerta: “Olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; olette langenneet pois armosta” (Gal. 5:4). Katso, Kristuksen, armon, vanhurskauden ja elämän Hänessä sinä olet jo kadottanut, kun epäuskossa omaa vanhurskauttasi rakennat. Sillä sinä et uskalla etkä voi silloin enää sydämen uskolla pitäytyä Herraan Jeesukseen Kristukseen nyt jo todellisena vanhurskautenasi, pyhityksenäsi ja lunastuksenasi, vaan sinä tahdot ensin toista tietä valmistautua ja tulla mahdolliseksi tähän armoon.

Sinä myönnät tosin, että autuus on yksin Kristuksessa (ja kuka ei suullansa tätä tunnustaisi!), mutta tämän autuuden sinä kaikin voimin työnnät tyköäsi niin kauaksi kuin suinkin on mahdollista, ja juuri siten, että katselet vain itseäsi, vain mitä itse olet ja minkälaiseksi sinun pitäisi tulla. Sinä et enää uskon silmillä katsele Jumalan Karitsaa, joka jo aikoja sitten otti pois kaikki sinun syntisi ja sinut täydellisesti puhdisti ja vanhurskautti pyhässä ja kalliissa lunastuksensa veressä, johon sinutkin kastettiin.

Sinä olet antanut perkeleen töittenevankeliumillansa maalata sydämeesi peräti toisen Kristuksen, nimittäin sellaisen kurjan, heikon Kristuksen, joka kyllä on kärsinyt ja kuollut sinun edestäsi, mutta joka ei kuitenkaan tämän kautta voi tehdä sinua vanhurskaaksi ja autuaaksi, ennen kuin sinä olet tähän oikein valmistettu ja mahdollinen; silloin vasta voi Hän armollansa kruunata sinun parannuksesi, katumuksesi, kieltäymyksesi ja vakavuutesi.

Sellaista Herraa sinä nyt palvelet, luullen Hänen olevan oikean Kristuksen, elävän Jumalan Pojan; vaikka hän itse asiassa ei muuta ole kuin ankara laintyrkyttäjä, tuomari ja niukas parannuksen palkkaaja. Mutta oikea Kristus on sitä vastoin ylitsevuotava armo, taivaasta Isän Jumalan meille ilmaiseksi lahjoittama; armo, joka peittää ja poisottaa, sovittaa ja poispyyhkii kaikki meidän syntimme; ylitsevuotava vanhurskaus, joka uskon kautta, ei tuntemisissa, nielee ja tekee tyhjäksi kaiken maailman saastaisuuden sekä täyttää meidät puhtaudella, vanhurskaudella ja ihanuudella Jumalan edessä.

Semmoinen on oikea Kristus, Jumalan meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi tekemä. Hän on taivaasta vapaasti annettu lahja, Isän Jumalan antama lahja kadonneille lapsille maan päällä, täynnä armoa, totuutta, täynnä vanhurskautta ja elämää. Tätä kallista taivaasta tullutta Jumalan lahjaa emme koskaan voi emmekä saata ansaita, vaan Hän tahtoo ainoastaan, että me otamme Hänet lahjana vastaan, uskomme, käsitämme ja totuudessa itsellemme Hänet omistamme. Sillä “kaikille, jotka ottivat Hänet vastaan, antoi hän oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat Hänen nimeensä” (Joh. 1:12).

Mutta Kristus ei ole enää Kristus (sinulle), armo ei ole enää armo, niin pian kuin sinä vaikka millä toisilla teillä tahansa etsit valmistusta ja mahdollisuutta tullaksesi Jumalan lapseksi. Etsi, tee työtä ja juokse niin paljon ja niin kauan, kuin sinä tahdot ja voit, et sinä kuitenkaan koskaan tule Jumalan lapseksi, et koskaan saa totista rauhaa omaantuntoosi, et koskaan varmuutta synteisi anteeksiantamisesta ja Jumalan suosiosta, jos et sinä apostolin kanssa opi kaikkea muuta hylkäämään ja raiskana pitämään ja yksinkertaisella sydämen uskolla pitäydy yksin meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Usko Häneen yksin tekee sydämen vakaaksi ja rohkeaksi Jumalan edessä, sekä tuottaa Pyhän Hengen ja elämän.



F. G. Hedberg, Väärä ja oikea kristillisyys. Helsinki 1926, s. 47-51. Otsikointi toimituksen.