”Pyrkikäämme tuntemaan Herra”

”Pyrkikäämme tuntemaan Herra”

Jokaisen ihmisen elämän tärkein asia on oppia tuntemaan Jumala oikein. Mitä paremmin ihminen tuntee Herran, sitä paremmin hän myös ymmärtää, miksi Jumala toimii niin kuin hän toimii. Tuskin on ihmisille annettu parempaa
kehotusta kuin se, minkä profeetta Hoosea antoi sanoessaan: ”Pyrkikäämme tuntemaan Herra.” Mikä Jumalassa on ihmisen kannalta oleellista tuntea? Se, että Jumala on kaiken Luoja ja kaiken luomansa ylläpitäjä. Tämä on itse asiassa ensimmäinen asia, minkä Raamattu meille Jumalasta kertoo. Ja se on myös viimeisiä suuria Raamatun näköaloja. ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan” alkaa Jumalan ilmoitus, 1. Moos. 1:1. Ilmestyskirjan lopussa Raamatun lukija viedään uuden taivaan ja uuden maan luomiseen, Ilm. 21:1.

Näiden kahden luomisen välissä Jumalan ominaispiirre on koko ajan luominen.  Jumala luo vain tyhjästä Syvästi on opittava myös se, että Jumalan ainutlaatuinen ominaisuus on kyky luoda tyhjässä ja tyhjästä. Tyhjyydessä hän saa syntymään sellaista mitä ei siellä ennestään ole. Hän saa olemaan asioita siellä, missä ei mitään ole.Huippunsa Jumalan luominen tyhjyydessä saavutti pitkäperjantaina vuonna 33. Silloin hän loi koko ihmiskunnalle pelastuksen perustan hylkäämässään Pojas-saan Jeesuksessa.

Ja myöhemmin hän pääsiäisaamuna puutarhahaudassa loi kuolleessa Pojassaan iankaikkisuuselämän.  Tätä Jumala julistaa itsestään läpi historian. Tätä hän on tehnyt alusta saakka ja tätä hän tekee jatkuvasti. Juutalaisille Jeesus sanoi Jumalasta: ”Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä”, Joh 5:17.  Tähän perustuu kaikki se, mitä maailmassa on hyvää. Tähän perustuu ihmisen pelastuminen, säilyminen uskossa, lähimmäisten palveleminen, ylösnousemus kuolleista ja pääsy iankaikkiseen elämään.

Jumala luo koko ajan sellaista, mitä ei ole - ja hän luo siellä, missä ei mitään ole. Viimeistään silloin, kun seisomme hautausmaalla katsomassa, miten ystävä lasketaan haudan lepoon, me ymmär-rämme mitä ihminen voi tehdä saadakseen iankaikkisen elämän. Viimeistään silloin me ymmärrämme, että vain Jumala ja yksin hän voi pelastaa ihmisen.

Tämä koskee kaikkea kaiken aikaa. Kun Jumala lahjoittaa ihmisille hengellisen elämän, hän ei ensin etsi sellaisia, jotka jotakin ovat, voidakseen muovata heistä jotakin. Ei, vaan hän etsii aina ja jatkuvasti sellaisia, jotka eivät ole mitään, koska hän on Jumala, joka taukoamatta tekee työtään tyhjässä.  Sen tähden on niin vaarallista olla jotakin. Sen tähden Jeesus sanoi juutalaisille, ettei hän ollut tullut etsimään vanhurskaita vaan syntisiä. Pyhä Jumala ei häpeä tulla evankeliuminsa sanan kanssa alas, missä ihmisillä ei ole valtaa, ei kykyä selviytyä, missä ollaan syvällä, ollaan köyhiä, ollaan hävettävien asioiden kanssa tekemisissä, missä ollaan kurjia ja ahdistuneita.

Sellaisiin hän katsoo, koska heissä ei ole mitään, mitä hän tahtoisi heissä olevan. Sellaisten ei-mitään-ihmisten keskellä hän luo uskoa, joka kestää.


Kun tämän olemme sanoneet Herrasta ja hänen tuntemisestaan, on syytä kiin-nittää huomio siihen tapaan, jolla Jumala luo tyhjyydessä ja tyhjästä. Asia on kerrottu mm. Johanneksen evankeliumin alussa. Siinä on koko evankeliumin kivijalka: Kun Jumala luo jotakin, hän luo sen aina Poikansa kautta. Johannes kirjoittaa: ”Jo alussa Sana oli Jumalan luona (Sanalla Johannes tarkoittaa Jumalan Poikaa). Kaikki syntyi tämän Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä”, Joh. 1:2-3.  Jumala ei siis luo suoraan, vaan hän toimii aina Poikansa kautta.

Tämän tietä-minen ja ymmärtäminen kuuluu Jumalan oikeaan tuntemiseen niin kuin sekin, että Jumala luo tyhjästä. Jeesus on tyhjyydessä Jumalan ”luomisväline” ja ilman Jeesusta Jumala ei luo koskaan mitään.  Missä Jumalan Poika ei ole, siellä ei Jumala luo mitään. Missä sanoma Jumalan Pojasta ei ole julistuksen sisältö, pääasia ja keskus, siellä Jumala ei luo mitään – vaikka siellä tapahtuisi kuinka paljon tahansa.

Pelastuksen suhteen Jeesus teki tämän selväksi mm. silloin, kun hän sanoi: ”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani”, Joh.14:6.  Joskus tapaan ihmisiä, jotka tuntevat Jumalan kaiken hyvän luojana, ihmisten pelastuksen ja heidän uskonsa luojana. Mutta he ajattelevat, että sen jälkeen kun Jumala on luonut ihmiseen uskon, tämän ihmisen asiana on omin avuin selviytyä elämässään perille asti. Näin ajattelemalla he osoittavat, etteivät he loppujen lopuksi tunne vielä Jumalaa.

Ja samalla he osoittavat, etteivät he tunne itseään eivätkä muita ihmisiä. Kukaan ei ole niin jumalallinen, että selviytyisi omin avuin läpi elämän perille saakka. Sielunvihollinen tietää uskovien kyltymättömän halun yrittää selviytyä elämässään olematta kaiken aikaa Jumalan armon ja anteeksiantamuksen varassa. Tästä halusta kasvaa selviytyjäksi sielunvihollinen kehittää ihmisissä uskon, joka tuntuu oikealta vaikkei se sitä ole. Mikään Jumalan luomus ei nimittäin pysy olemassa ellei se jatkuvasti ole täysin riippuvainen Jumalasta. Jumalan teot tunteekin juuri siitä, että ne eivät pysy ellei Jumala niitä yhtä mittaa ylläpidä.  

Jumala ylläpitää kaiken luomansa

Samalla tavalla kuin Jumala luo tyhjyydessä ja tyhjästä ja aina Poikansa kautta, niin hän myös ylläpitää tyhjästä luomaansa ainaPoikansa kautta. Tämä täytyy ehkä sanoa vielä toisen kerran: Mikään Jumalan luoma ei pysy olemassa itses-tään, ilman häntä. Kaikki tarvitse olemassaololleen kaiken aikaa Jumalan ylläpidon Poikansa kautta. Heprealaiskirje alkaa julistuksella: ”Näinä viimeisinä aikoina hän (Jumala) on puhunut meille Pojassaan, jonka...välityksellä hän myös on luonut maailmat.” Ja kirjoittaja jatkaa: ”Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla”, Hepr. 1:2-3.

Meidän ihmisten iankaikkisuuden kannalta tässä on kyse elämästä ja kuole-masta. Apostoli Paavali kirjoitti korinttilaisille: ”Kaiken on saanut aikaan Ju-mala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran”, 2. Kor. 5:18- Kaiken on saanut aikaan Jumala Kristuksen välityksellä, sanoo apostoli. Ja sitten hän toistaa painokkaasti asian uudestaan, jotta ei kenellekään jäisi epäselväksi, mitä hän opettaa. Hän kirjoittaa: ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan”, 2. Kor. 5:19.


Siinä se on, meidän sanomamme. Siinä se on, Suomen Evankeliumikoulun sa-noma. Paavalin kanssa me sanomme, että Jumala uskoi meille ”sovituksen sanan”. Me myös sanomme Paavalin kanssa: ”Me olemme Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan van-hurskauden”, 2 Kor. 5:20-21.

Tämä tarkoittaa, että Jumalan tuntemiseen ei sisälly vain hänen ihmeellisyy-tensä katseleminen ja ihaileminen, vaan myös siitä eläminen. Kirkoissamme ja järjestöissämme saatetaan kyllä kuvata Jumalaa ja hänen pelastustyötään, mutta kun sitten tätä suunnattoman suurta työtä tulisi käyttää heikkojen, epäonnistuneiden ja vajavaisten hoitamiseksi, ”sovituksen sanaa” heille ei rohjeta sanoa. Yhtäkkiä koko ”sovinto Jumalan kanssa” katoaa ja sen sijaan käännytään Jumalan lain puoleen, jonka Kristus on täyttänyt meidän puolestamme Golgatalla.

Hänen kärsimysruumistaan syljetään ja pilkataan, hänen äärettömän suurelle sovitustyölleen käännetään selkä, armo tallataan jalkoihin ja heikkoa ihmistä katsotaan tuomitsevin silmin ikään kuin kaikki eivät olisikaan heikkoja. Sitten katsotaan Jumalan lakiin ikään kuin se kuuluisi sovituksen sanaan –  ja hylätään pieni ihminen, vaikka Jeesus Golgatalla on jo hylätty hänen sijastaan ettei ihmisiä tarvitsisi hylätä.  Mikä sokeus, mikä itseluottamus, mikä vieraus Jumalan olemukselle!

Tyhjyydessä tyhjästä luovaa Jumalaa ja hänen luomissanaansa Kristusta ei tunneta oikein! Eletään ikään kuin Jumalan ilmoitus ja hänen luovat työnsä olisivat päättyneet Malakian kirjaan.