Nostakaa päänne te arkamieliset; teidän syntinne on sovitettu

Mikä ääretön armo, että vielä saamme kuulla Jumalan sanaa! Suuri nääntymisen aika ei ole vielä koittanut. Tuskinpa tänne Messuhalliinkaan on nyt saapunut ketään niin paatunutta, että Herra jo olisi vetäytynyt hänen luotaan. Olettehan kaikki tulleet ainakin pieni sydämen veto oppaananne, toivo löytää tai paremminkin: toivo, että Herra yhä teille puhuisi.

Mitä autuus, jos hän sen teille tekee! Sen ymmärryksen mukaan, joka meillä Suomessa Jumalan sanasta on, paatuminen merkitsee haluttomuutta, Jumalan torjumista, suruttomuuden kovaa valtaa, ihmisen luuloteltua itseriittävyyttä ja ylpeyttä, johon ei enää mahdu etsivän sielun huokausta. Paatuminen ei ole oman
kelvottomuuden tuntoa. Uskottomuuttaan murheisena ajatteleva ei ole paatunut. Heikko ei ole hylätty.

Herra ei sammuta suitsevaa lampun sydäntä eikä murra särjettyä ruokoa. Työtä tekevät ja raskautetut eivät ole unohdettuja. Heidän sydämensä –vaikka he jo itse ehkä pitävätkin tilaansa toivottomana –on juuri se sovelias maaperä, jolle suuri Jumala kylvää armonsa ja voimansa sanan. Heitä juuri Vapahtaja etsii. Nostakaa siis päänne, te arkamieliset, kuulkaa te langenneet, jotka tajuatte vasta etäältä tähyävänne kohti kotia, kuulkaa te, jotka olette synnissä turmelleet sielunne ja ruumiinne, juuri te olette Herralle kalliita kuin silmäterä.

Teidänkin syntinne hän on sovittanut ja teitä hän puhuttelee, teihin hän katsoo mitä sydämellisimmin, sillä hänhän on juuri syntisten armahtaja.Olkaa turvallisin mielin, taivas ei ole teille mykkä, teitä kuullaan, teille puhu-taan. ”Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.” Tämä on Jumalan sana. Totisesti, uskomatonta mutta totta: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Niin on Jumala rakastanut maailmaa, että hän teki tämän. Niin on Jumala rakastanut meitä. Niin on Jumala rakastanut sinuakin, sinä tänne tullut etsivät, kävöivä, epäilevä, väsynyt, monen monesti pettynyt, sielultasi ja ruumiiltasi rujoksi jäänyt, ihmisten väistelemä ja unohtama, mutta Jumalan muistama ihminen. Jumala itse puhuu sinulle.

Olisiko se sinulle vielä kerran jokin tällainen kova sana: ”Jumalattomalla ei ole rauhaa”? Jos on, niin tämän sanoo sinulle Herra. Olisiko se kohta seuraava jatko: ”Jospa ottaisit minun käskyistäni vaarin, niin olisi sinun rauhasi niin kuin virta ja sinun vanhurskautesi niin kuin meren aallot”? Näin sanoo Herra taas.

Tai olisiko se jo tällainen: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne ja rukouksenne ja anomisenne Jumalalle tiettäväksi...Ehkä sana on tuleva sinulle ihmeellisen tuoreena tässä muodossa: ”Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen” ja jatkona toisaalta: ”Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut... Sinulla on tulevaisuus ja toivo.”


Ote prof. Osmo Tiililän esitelmästä ”Jumalan sanan mahti” Helsingin Messuhallissa 1964
https://www.evankeliumikoulu.fi/wp-content/uploads/2015/10/AR_2015-1.pdf