Vs: Nettikirjoja (syvällisiä)

kirjoittaja jarrut Ti Toukokuu 05, 2020 5:45 am

Gal 4:21-31

15. HAAGAR JA SAARA (Gal 4:21-31)

Te jotka tahdotte elää lain alaisuudessa, vastatkaa: ettekö kuule mitä laki sanoo (4:21)?

Paavali on selvittänyt kirjeessään mahdollisimman selvästi ja suorasukaisesti galatalaisille, että lain noudattamiseen luottavat ovat kirouksen alaisia (Gal 3:10) ja ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla (3:11). Hän on ihmetellen kysellyt aikovatko he todella jälleen alistua noiden heikkojen ja surkeiden alkuvoimien orjiksi (4:9)? He ovat käyttäytyneet ikään kuin joku olisi heidät lumonnut (3:1).

Eiväthän juutalaisetkaan kaikesta vilpittömästä Mooseksen lain täyttämisyrityksestään huolimatta ole saavuttaneet sitä, mitä laki vaatii eivätkä ole tulleet lakia täyttämällä vanhurskaiksi (vrt. Apt 13:39). Kuinka he sitten vasta pakanuudesta kääntyneitä voisivat saavuttaa lain täyttämisellä vanhurskauden ja iankaikkisen elämän?

Kaikista tähänastisista perusteluistaan huolimatta Paavali kokee, ettei hän ole saanut galatalaisia vakuuttuneiksi siitä, että on mahdotonta kestää Jumalan edessä lain alaisena. Kärsivällisenä opettajana Paavali vielä kerran vetoaa heidän arvostelukykyynsä: "Vastatkaa: ettekö kuule" (Gal 4:21). Harkitkaa, miten vastaatte. Miten perustelette uuden kantanne? Tehkää itsellenne selväksi, mitä se merkitsee, kun tahdotte elää lain alaisuudessa. Päätelkää oikein ja olkaa johdonmukaisia. Ajatelkaa loppuun asti sitä mitä se tarkoittaa kun perustatte Jumalan miellyttämisen ja pelastumisen toivonne lain noudattamiseen. Tehkää oikeita johtopäätöksiä selvistä Jumalan sanan antamista lähtökohdista. Ovatko he todella kuulleet ja ymmärtäneet, mitä Jumalan laki todella sanoo ja vaatii. Seuraavatko he sittenkin itse valittua tai tehtyä lakia, joka vaatii sellaista mihin ihminen pystyy ja mitä ihminen haluaa tehdä kelvatakseen Jumalalle?

Ettekö todellakaan huomaa, että Jumalan laki vaatii joka ainoan käskyn täyttämistä joka hetki ja jokaisessa elämän tilanteessa (Gal 3:10). Lain vaatimukset ovat aina ehdottomia. Laki ei rakenna mitään uskon varaan. Lain mukaan vain se saa elää, joka tekee kaiken, mitä laki käskee (3:12). Siihen ei kukaan ole koskaan pystynyt ja siksi laki ei voi antaa iankaikkista elämää yhdellekään ihmiselle (3:21). Kuinka te kaikesta tästä huolimatta tahdotte elää lain alla ja luulette voivanne täyttää lain vaatimukset?

kirjoittaja jarrut Ti Toukokuu 05, 2020 5:47 am

Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että Abrahamilla oli kaksi poikaa, joista toisen synnytti orjatar, toisen vapaa nainen. Orjattaren poika syntyi luonnonjärjestyksen mukaisesti, vapaan naisen poika sen sijaan lupauksen voimasta (4:22-23).

Saadakseen galatalaiset näkemään oikein Paavali vielä kerran vetoaa uskonelämän tärkeimpään auktoriteettiin, pyhiin kirjoituksiin ( gegraptai, on kirjoitettu).

Hän palaa uudelleen Abrahamin elämään. Jälleen Paavali selittää VT:a niin, että siellä olevat henkilöt ja heidän elämänsä tapahtumat soveltuvat myös nykyisen sukupolven Jumalan lasten elämään. Hän ottaa esille erään piirteen Abrahamin ja hänen perheensä elämästä. Se sisältää monia sellaisia asioita, joita ei voi pitää esikuvallisina tämän päivän kristittyjen arkielämässä. Niitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Oman aikansa kulttuurissa näitä asioita ei pidetty pahana.

Abrahamilla oli kaksi poikaa ja kummallakin pojalla eri äiti. Ismael oli syntynyt orjattaresta, Hagarista (1 Moos 16:15). Iisak oli Abrahamin puolison, Saaran, synnyttämä (1 Moos 21:2). Oleellista on, että Saara oli vapaa nainen. Sen ajan yhteiskunnassa orjan lapsi oli aina orja ja vain vapaan synnyttämä oli vapaa.

Paavali ottaa esiin näiden kahden pojan syntymään liittyvän toisenkin eron. Toinen pojista oli saanut alkunsa normaalilla tavalla, luonnonjärjestyksen mukaisesti. Vanha käännös alkutekstille uskollisena käyttää sanaa "lihasta" ( kata sarka ).

Toisen pojan alkuun liittyi Jumalan ihme. Iisak ei olisi syntynyt ilman Jumalan erityistä asioihin puuttumista. Tarvittiin Jumalan tyhjästä luova teko. Saara oli hedelmätön (1 Moos 11:30).

Kuitenkaan Herralle mikään ei ole mahdotonta (18:14). Jumala lupasi Saarelle lapsen (18:10). Jumalan lupauksessa on voima ja se vaikuttaa myös sen, mitä se lupaa. Ihmisen tulee vain kärsivällisesti luottaa lupaukseen. Vanha ja kuihtunut nainen, joka ei voinut saada lasta (18:11-13), synnytti vastoin todellisuutta ja järkeä (21:2). Se oli Jumalan todellinen armoteko.

Jumala pysyi lupauksensa takana, vaikka Jumalan aika olikin käynyt Abrahamille ja Saaralle pitkäksi. Ennen lupauksen täyttymistä ei Abrahamilla ollut muuta mahdollisuutta kuin vain luottaa Jumalan sanaan ja toivoa näytti miltä näytti ja tuntui miltä tuntui. "Abraham toivoi, vaikka toivoa ei ollut" (Room 4:18).

Paavali korostaa sitä, että Iisak syntyi nimenomaan Jumalan lupauksen voimasta. Raamattu kertoo, että "Herra piti huolen Saarasta, kuten oli sanonut, ja täytti antamansa lupauksen" (1 Moos 21:1). Siksi Iisakin kuten Abrahaminkin elämä oli Herran sanan ja lupauksen varassa. Siinä toteutui Raamatun sana: "Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi" (1 Moos 15:6). Se oli elämää uskossa sellaiseen Jumalaan, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan (Room 4:17).

Iisakin kautta Jumala jatkoi Abrahamissa aloittamaansa työtä koko maailman pelastamiseksi. Iisak oli uskonvanhurskautta koskevan Jumalan lupauksen perillinen, hän itse eli siitä ja hänestä tuli Jumalan pelastussuunnitelman eteenpäinviejä.

kirjoittaja jarrut Ti Toukokuu 05, 2020 5:49 am

Tämä on vertauskuva. Naisilla tarkoitetaan kahta liittoa. Toinen on Siinainvuoren liitto, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Hagar. Hagar tarkoittaa Arabiassa olevaa Siinainvuorta, ja sitä vastaa nykyinen Jerusalem, joka lapsineen elää orjuudessa (4:24-25).

Paavali löytää jälleen uuden näkökulman VT:n kertomuksesta. Nämä kaksi naista kuvaavat Jumalan kahta erilaista liittoa ( diatheke ) ihmisten kanssa. Toista liittoa kuvaa Hagar. Paavali tietää, että nimi Hagar tarkoittaa Arabiassa olevaa Siinain vuorta.

Mooses sai lain juuri siellä ja siellä solmittiin Siinain vuoren liitto. Tämä liitto perustui siihen, että Jumalan kansa tekee kaiken, mitä Herra käskee (2 Moos 19:8; 24:3, 7). Siinä liitossa ihmisen tulee teoillaan osoittaa olevansa Jumalan laille kuuliainen. Paavalin mukaan tämä ehdottomasti johti lain orjuuteen. Hagar sanan käytön taustalla voi olla arabian sana hagar/harjar , kallio (Thurén).

Sitten Paavali antaa Hagarin nimelle syvemmän merkityksen kuin vain kirjaimellisen henkilön ja vuoren nimen. Tällaisesta Raamatun sanalle annettavasta syvemmästä merkityksestä Paavali käyttää ilmaisua "tämä on vertauskuva" ( allegoroumena) .

Irtaantuminen Raamatun sanojen ja tapahtumien historiallisesta ja maantieteellisestä sisällöstä ja niiden tulkitseminen vertauskuvallisesti oli yleistä Paavalin aikaisessa juutalaisessa tulkintaperinteessä. Samanlaista Raamatun tulkintaa on käytetty paljon myös kristikunnan piirissä. Sitä on kutsuttu Paavalin tässä käyttämän sanan mukaisesti allegoriseksi raamatuntulkinnaksi.

Paavalin opetus ja perustelut saattavat meistä tuntua varsin mutkikkailta ja vaikeasti seurattavilta. Monet nykyajan selittäjät ovatkin pitäneet tätä kohtaa Galatalaiskirjeen vaikeimmin tulkittavana. Tätä on jopa kutsuttu äärimmäisen mielivaltaiseksi raamatunselitykseksi (Rafael Gyllenberg). Sellaista se ei suinkaan ollut alkuperäisessä ympäristössään.

Paavalin käyttämä VT:n tulkinta vaatii hyvää VT:n tuntemusta. Siinä pidetään VT:n kuvauksia henkilöistä ja tapahtumista historiallisina tosiasioina ja nähdään Jumalan toimineen niissä. Mutta ennen kaikkea luotetaan siihen, että samalla tavoin Pyhä Henki toimii vieläkin omassa ajassamme ja elämässämme. Tällä tavoin tulkitaan omaa aikaa ja elämää VT:n pyhän historian avulla.

Paavali samaistaa Hagarin ja Siinain vuoren lain liiton. Siinä on kysymys juutalaisten hallitsemasta näkyvästä Jerusalemista temppeleineen, juhlineen ja lain vaatimuksineen. Jerusalem temppeleineen oli vielä Galatalaiskirjeen kirjoittamisen aikoina koko juutalaisuuden näkyvä keskus. Paavali siis väittää, että Vanhan liiton mukaan elävät juutalaiset kulkevat kuin samassa jonossa ( systoikhei , sotilaskielen sana, kulkea jonossa) orjan kanssa. He eivät kulje samassa jonossa kuin Saara eivätkä ole vapaan lapsia.

Näin Jerusalem on jokaisen omiin kykyihinsä luottavan ja lain tekojen avulla vanhurskauteen pyrkivän ihmisen "äiti". Paavali väittää myös, että tässä uskon muodossa hallitsee pakko. Siinä eletään lain orjuudessa. Kirjaimellisesti ymmärrettynä tällainen väite loukkasi syvästi juutalaisia. Hagarhan oli arabi eivätkä juutalaiset olleet Hagarin, vaan Saaran jälkeläisiä.

kirjoittaja jarrut Ti Toukokuu 05, 2020 5:50 am

Mutta taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme (4:26).

Paavali ottaa avukseen uuden kuvan ja tulkinnan. Hän puhuu toisesta, uudesta liitosta ja toisesta, taivaallisesta Jerusalemista. Paavali käyttää tässä apuna Jesajan profetian pohjalta (Jes 54:11-12; 60-61) syntynyttä odotusta, että tulevina aikoina rakennetaan uusi, loistava Jerusalem. Tähän liittyi usko, että uusi Jerusalemin olikin jo valmiina taivaassa ja laskeutuu sieltä alas nykyisen Jerusalemin tilalle.

Heprealaiskirjeessä sanotaan: "Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee" (13:14). Tämä tuleva kaupunki on taivaallinen Jerusalem, elävän Jumalan kaupunki (Hepr 12:22). Ilmestyskirja opettaa, että uusi Jerusalem ajan lopussa laskeutuu taivaasta Jumalan luota (Ilm 3:12; 21:2).

Sekä maallinen että taivaallinen Jerusalem ovat Paavalin kuvauksessa äitejä, jotka synnyttävät lapsia tänne maan päälle. Taivaallisen Jerusalemin synnyttämät lapset ovat vapaita, kun taas nykyisen juutalaisten hallitseman Jerusalemin lapset ovat lain orjia. He ovat Hagarin lapsia! Ajallinen Jerusalem ei anna iankaikkista elämää.

Paavalin sanassa on nyt riemullinen henkilökohtainen sävy. Uskosta vanhurskaiksi tulleet ovat ylhäältä syntyneitä. He ovat vapaan äidin vapaita lapsia, olitpa he juutalaisia, arabeja tai pakanoita, orjia tai vapaita, miehiä tai naisia (Gal 3:28).

Tämä on mitä ihmeellisin asia. Vapaa äitimme on kaiken lisäksi taivaallinen, iankaikkinen ja siksi meidän lapseutemmekin on iankaikkista. Se on todellisen ilon ja riemun aihe. Sen tulisi olla jo nyt uskovan elämässä niin suuri ja merkittävä kiitollisuuden aihe, että kaikki ajalliset ahdistukset ja murheet ovat sen rinnalla toisarvoisia.

Valitettavasti harvoin kristityt todella osaavat iloita taivaallisesta Jerusalemista, siitä, että se on todellinen äitimme ja olemme sen lapsina jo nyt vapautettuja synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Meidän on niin vaikea oppia iloitsemaan taivaallisista ja näkymättömistä. Vain ne kestävät ja ovat iankaikkisia. Ilomme perustuu liian usein siihen mitä koemme ja näemme ja mikä kuitenkin on vain maallista, ajallista ja katoavaa.

kirjoittaja jarrut Ti Toukokuu 05, 2020 5:51 am

Onhan kirjoitettu: "Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä! Riemuitse ja huuda, sinä joka et tunne synnytystuskia! Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies". Veljet, te olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli (4:27-28).

Paavali perustelee opetustaan uudella VT:n lainauksella (Jes 54:1). Hän soveltaa tätä profetiaa ensin Saaran elämään ja sitten se laajenee tarkoittamaan Jumalan valtakunnan toteutumista tässä ajassa. Jumala luo uutta sielläkin, missä uudelle ei näytä olevan minkäänlaisia syntymisen mahdollisuuksia.

Saara oli aina ollut hedelmätön ja nyt jo ikänsäkin vuoksi lopullisesti kuoleutunut. Kuitenkin Isak syntyi juuri tästä "tyhjästä" Saarasta Jumalan lupauksen ja ihmeen voimasta (1 Moos 18:10,14). Vaikka Abraham oli kuinka toivonut, rukoillut ja toiminut, ei hän saanut aikaan Iisakia. Tarvittiin Jumalan uutta luova armon teko. Siksi Jumalan armosta syntynyt Iisak oli lupauksen lapsi ja vapaa.

Taivaallinen Jerusalem on jokaisen uskosta vanhurskaaksi tulleen "äiti". Kristuseen uskova ei siis ole syntynyt inhimillisen toiminnan tuloksena, vaan ylhäältä, Hengestä (Gal 4:29; Joh 1:13). Aloite on aina Jumalan. Ihminen vain antaa Jumalan toimia ja ottaa vastaan Jumalan luovan sanan ja teon. Siksi Jumalan lupauksen ja Hengen voimasta syntyminen on Jumalan tekemä ihme.

Missään tapauksessa se ei ole ihmisen oman ponnistelun ja yritämisen tulos. Näin syntynyt Jumalan lapsi on myös vapaa. Kaikki hänen elämässään perustuu yksin Jumalan armolupaukseen ja lahjoihin. Saaran ja Haagarin vertailu vakuuttaa meitäkin siitä, että vain evankeliumi luo vapaita Jumalan lapsia.

Paavalin lainaaman Jesajan profetian sisältää myös toisen suuren lupauksen. Jumala synnyttää ohi juutalaisen lainliiton ja lain noudattamisen tuskan uusia lapsia itselleen maailman kansojen joukosta. Näiden lasten lukumäärä tulee olemaan suunnattoman paljon suurempi kuin juutalaisten lain noudattajien lukumäärä.

Ilmestyskirja puhuu tästä joukosta niin suurena, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. "Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoita ja heimoista ja he puhuivat kaikkia kieliä" (Ilm 7:9).

kirjoittaja jarrut Ti Toukokuu 05, 2020 5:53 am

Niin kuin luonnonjärjestyksen mukaisesti syntynyt silloin vainosi Hengen vaikutuksesta syntynyttä, niin on laita nytkin. Mutta mitä pyhät kirjoitukset sanovatkaan? "Aja pois orjatar ja hänen poikansa, sillä orjattaren poika ei saa jakaa perintöä vapaan naisen pojan kanssa" (4:29-30).

Jälleen Paavali uskollisena omalle pursuavalle tyylilleen ottaa esille kaksikin uutta kuvaa Abrahamin perhehistoriasta. Ensin hän käyttää hyväkseen juutalaista perimätietoa. Sen mukaan Ismael yritti nuolilla ampua Iisakia. VT mainitsee vain, että Ismael ilvehti (1 Moos 21:9).

Sen seurauksena tuli tuomio: "Aja pois tuo orjatar ja hänen poikansa" (21:10). Paavali näkee siinä kuvan kaikkina aikoina käytävästä lihan ( sarks) ja Hengen välisestä taistelusta. Sitä käydään niin yhteiskunnassa kuin jokaisen uskovan sydämessäkin (Gal 5:17). Kautta aikojen tämä taistelu on tullut esiin mitä erilaisimmissa yhteiskunnissa kristittyjen vainoina.

Paavalin aikana juutalaiset voimansa tunnossa vielä vainosivat kristittyjä. Samoin tekivät myös roomalaiset. "Näin te veljet, pidätte esikuvananne Juudeassa olevia Jumalan seurakuntia, jotka tunnustavat Kristuksen Jeesuksen.

Teidän omat maamiehenne ovat kohdelleet teitä yhtä huonosti kuin juutalaiset sikäläisiä uskovia" (1 Tess 2:14). Vainot ovat kuuluneet kaikkina aikoina olennaisena osana Kristuksen seurakunnan elämään. Ne eivät saa masentaa eikä ajaa pelon valtaan. Mutta vainoista maailman laaja Kristuksen seurakunta ei koskaan voi vapautua tämän ajan kuluessa.

Täysin mieletöntä on kuitenkin se, kun Kristukseen uskovat alkavat vihata ja vainota "ismaelilaisia". Uskosta vanhurskaan tehtävänä ei ole toteuttaa Jumalan tuomiota: "Aja pois". Jumala yksin sen tekee, kun aika on tullut. Liian usein on näin kuitenkin tapahtunut kirkon historian aikana. Usko Kristukseen ei oikeuta meitä pukemaan lihallista vihaamme hurskaaseen muotoon.

"Me elämme tässä maailmassa ( en sarki ), mutta emme taistele tämän maailman tavoin ( kata sarka ). Taisteluaseemme eivät ole ihmisten aseita ( sarkika ), vaan niillä on Jumalan antama voima tuhota linnoituksia. Me kaadamme kumoon järjen päätelmät ja kaiken mikä nousee ylpeänä vastustamaan Jumalan tuntemista. Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle" (2 Kor 10:3-5).

Lopputulos tässä taistelussa on joka tapauksessa Jumalan sanan mukaan varma ja selvä. "Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut" (Room 8:37, KR 38).

Vain evankeliumin vapauttama saa iankaikkisen perinnön, ei lain orjuuttama ihminen (Gal 4:30; 1 Moos 21:10-12). Vain Kristukseen uskovat ovat Jumalan lapsia ja Jumalan Israel (Gal 6:16). Siksi heidän on suostuttava tässä maailmassa kärsimykseen (Apt 14:22) ja opittava elämään vain uskossa Jumalan armolupaukseen ja kärsivällisesti odottamaan ja toivomaan.

kirjoittaja jarrut Ti Toukokuu 05, 2020 5:56 am

Me emme siis, veljet, ole orjattaren vaan vapaan naisen lapsia (4:31).

Paavali aloitti tämän opetusjaksonsa siitä masentavasta mahdollisuudesta, että kirjeen vastaanottajat todella tahtoivat elää lain alaisuudessa. Hän on nyt pyrkinyt osoittamaan VT:n kirjoitusten avulla mihin tämä lain alaisuus johtaa. Se johtaa aina orjuuteen ja iankaikkisen elämän kadottamiseen. Paavali ei voi suostua siihen, että Kristuksen vapauttamat uskovat taipuvat lain alaisuuteen ja sen synnyttämään orjuuteen. Ikäänkuin Kristuksen tuoma vapaus ei merkitsikään mitään!

Hän on vakuuttanut uskoville, että vain Kristus voi antaa meille äidiksi taivaallisen ja vapaan Jerusalemin (Gal 4:26). Lain alaisuus taas johtaa maallisen ja ajallisen Jerusalemin valtaan ja lopulta aina ihmisten valtaan. Näin silloinkin, vaikka nämä ihmiset olisivatkin hengellisiä johtajia ja perustelisivat valtaansa Raamatun sanalla.

Paavali on myös osoittanut uskoville, että he ovat nyt lupauksen lapsia kuten Iisak (Gal 4:28). Olemme syntyneet Jumalan lupauksen voimasta, emme ihmisten tahdosta tai omien ponnistelujemme - lain täyttämisen - seurauksena (4:23; Joh 1:13). Vain lupauksen lapsissa toteutuu Jumalan pelastussuunnitelma. Vain lupauksen lapset elävät uskosta vanhurskaiksi tulleina. Vain lupauksen lapset kestävät Jumalan tuomiolla.

Tässä yhteydessä Paavali on käyttänyt voimakasta henkilökohtaista puhuttelua: "Veljet" (Gal 4:28. Nyt on kyse juuri sinusta! Tämä tarkoittaa sinuakin! Kuuntele huolella.

Paavali toistaa tämän tuttavallisen ja läheisen puhuttelun antaakseen sanoilleen mahdollisimman henkilökohtaisen tunnun (4:31). Samalla hän kertaa pääsanomansa: Ei uskova saa eikä voi asennoitua ja elää niin kuin olisi orjattaren lapsi. Emme saa suostua syntyperämmekään tähden lain orjuuden alaisuuteen.

Olemme saaneet suunnattoman etuoikeuden ja ihmeellisen aseman tässä maailmassa. Olemme vapaan naisen lapsia. Olemme vapaita silloinkin kun yhteiskunta sortaa, ihmiset vainoavat, olemme sairauden ja kivun sitomia ja köyhyyden näännyttämiä. Ajallisen elämän kurjuuden keskellä Jumalan lapsen vapauden tuoma ilo voi täyttää sydämemme.

Ennen kaikkea uuden syntyperämme tähden olemme taivaallisen Jerusalemin jäseniä. Pian pääsemme sinne kunhan vain säilytämme uskomme Kristukseen.

Silloin vasta näemme koko kirkkaudessa, mitä se merkitsee, että olemme syntyneet lupauksen voimasta vapaan naisen lapsina (Gal 4:23), että olemme Hengen vaikutuksesta syntyneitä (4:29), että olemme toisen liiton, Saaran edustaman uuden liiton jäseniä (4:24), että taivaallinen, vapaa Jerusalem on meidän äitimme (4:26).

Silloin meidän riemullamme ei ole rajoja ja kaikki kyyneleet on pyyhitty pois. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut (Ilm 21:4)

kirjoittaja jarrut Ti Toukokuu 05, 2020 5:59 am

POHDITTAVAKSI
VANHAN TESTAMENTIN TULKINNAN PERUSLINJOJA

Galatalaiskirjeen ja vielä enemmän Roomalaiskirjeen ymmärtäminen on mahdotonta ilman VT:n tuntemusta. Lähes 40 kertaa Paavalin kirjeissä toistuu sanonta "kirjoitettu on" ja sitä seuraava lainaus VT:sta.. Näin erityisesti Roomalaiskirjeessä (17 kertaa) ja Korinttilaiskirjeissä (17 kertaa). Galatalaiskirjeessä sanonta esiintyy neljä kertaa (Gal 3:10,13; 4:22,27).

VT:n sanat, suorat lainaukset ja kuvat monin elävät Paavalin kirjeissä. Hän toteaa, että "kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa" (Room 15:4). Hän sanoo myös: "Minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa" (Apt 24:14).

Paavali käyttää Galatalaiskirjeessä rohkeasti vanhaa juutalaisten oppineiden hyväksymää vertauskuvallista VT:n tulkintaa. Sen mukaan Raamatussa oleva historiallinen tapahtuma sisältää myös salatun ja syvemmän tarkoituksen, joka on yleispätevä (vrt. 1 Kor 10:11). "Paavalilla on se vakaumus, että VT:n kuvaamana aikana on tapahtunut asioita, jotka paljastavat jotakin tärkeää Jumalasta ja ihmisestä.

Pyhä Henki on huolehtinut siitä, että ne on sopivalla tavalla pantu kirjaan meitä lopunajan ihmisiä varten. Ihminen on pysynyt samana, Jumala niin ikään, mutta tilanne on uusi: nyt lopun aikana kaikki on mahtavampaa ja ratkaisevampaa, niin että me todella tarvitsemme kaiken sen historian opetuksen, minkä VT Jumalan kaitselmuksen suomasta voi meille antaa" (Thurén).

Juuri tämä syvempi tarkoitus puhuttelee myös nykylukijaa. Tällaisessa tulkinnassa ei siis jäädä vain kertaamaan muinaisia tapahtumia historiallisina kertomuksina, vaan ymmärretään Jumalan puhuvan niiden kautta mitä ajankohtaisimmin.

Aikoinaan Augustinusta kiusasi VT:n kirjaimellisen, historiallisen ymmärtämisen tuomat vaikeudet. Kun hän kuunteli piispa Ambrosiusta, moni vaikea kohta alkoi selvitä. Augustinus kertoo: "Hän selitti VT:sta yhden ja toisen sellaisen kohdan, jotka minulle, kun olin ymmärtänyt ne kirjaimellisesti ja kirjain oli minut kuolettanut, olivat jääneet arvoituksellisiksi."

"Sain uusin silmin lukea VT:n lakia ja profeettoja, niin etteivät ne enää näyttäneet minusta järjen vastaisilta, niinkuin ennen, silloin kun omistin sinun pyhillesi ajatuksia, jotka eivät olleet heidän ajatuksiansa. Ja iloisena sain usein kuulla Ambrosiuksen saarnoissaan innokkaasti teroittavan yleisenä ohjeena:

kirjain kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi (2 Kor 3:6). Hän kohotti salaisuuden huntua ja antoi minun hengellisesti nähdä totuuden siinä, mikä kirjaimellisesti oli minusta näyttänyt loukkaavalta." "Sen järjettömyyden, mikä minua tuossa kirjassa oli tavallisesti loukannut, katsoin nyt, kun olin moneen kohtaan saanut hyväksyttävän selityksen, kuuluvan pyhien asioiden salattuihin syvyyksiin. Pyhän kirjan arvovalta tuntui minusta sitäkin kunnioitettavammalta ja varmemmalta, koska kirjaa saa jokainen vapaasti lukea, olkoonpa että sen syvemmät salaisuudet avautuvat vasta sisälliselle silmälle.

Yksinkertaisilla sanoillaan ja selvällä esityksellään se tarjoutuu kaikille, samalla kun se kuitenkin erityisesti puhuu vakavamielisten sydämille. Pyhä kirja tahtoo koota kaikki avoimeen syliinsä, mutta vain harvat se saa ahtaasta portista johtaa perille sinun luoksesi."

VT:n tulkinnan lähtökohtana on kyllä oltava kirjaimellinen merkitys . Silloin pyrimme ymmärtämään tekstin juuri sellaisena kuin se kirjoitettuna edessämme. Toki olisi suurenmoista, jos voisimme asiallisesti tietää, mitä sillä alunperin vuosituhansia sitten tarkoitettiin, kun se ensimmäistä kertaa kirjoitettiin.

Siihen tuskin on kuitenkaan mitään todellista mahdollisuutta. Voimme korkeintaan saada selville sen, miten kyseistä kohtaa on kristillisen kirkon historiassa tulkittu. Kirjaimellinen tulkinta voi tarkoittaa myös sitä, että otamme tekstin vastaan juuri sellaisena kuin se on kirjoitettu ja pidämme sitä totena.

Jeesuksen elämää kuvatessaan Uusi testamentti usein tulkitsee Vanhaa testamenttia kirjaimellisesti. Miika profetoi, että Betlehemistä nousee Israelille hallitsija (Miik 5:1). UT:ssa se tulkitaan kirjaimellisesti Jeesuksen syntymän yhteydessä (Matt 2:4-6).

Jeesus ripustettiin puuhun ja oli siinä kirottuna kuten VT sanoi (Gal 3:13; 5 Moos 21:22-23). Tätä kirjaimellista tulkintaa sovelsi myös Perkele kiusatessaan Jeesusta (Matt 4:6; Ps 91:11-12).

Jos vertaamme Raamattua tulkinnan kohteena ikään kuin mereen, niin kirjaimellinen tulkinta on kuin meren pinta. Meren pinnan alle meneminen tarkoittaa silloin VT:ssa kerrottujen tapahtuminen ja henkilöiden esikuvallista tulkintaa. Tästä käytetään nimitystä typologinen tulkinta.

Sanalle typos ei ole helppo löytää hyvää suomalaista vastinetta. Se voi tarkoittaa esimerkkiä, esikuvaa, perikuvaa, vertauskuivaa, mallia. Kirkon historian kuluessa on tämä tulkintatapa ollut ahkerassa käytössä.

Monet VT:n henkilöt kuten Aadam, Melkidesedek, Mooses ja Daavid ovat silloin Jeesuksen malleja. Siellä olevat kolme keskeistä Jumalan seurakuntaa ohjaavaa virkaa profeetan, papin ja kuninkaan virat viittaavat Kristukseen ja toteutuivat hänessä.

Jerusalemilla ja Siionilla on uuden liiton kansallekin aivan oma merkityksensä. Ilmestysmajaan ja temppeliin liittyvät esineet ja toiminnat auttavat näkemään Kristuksen uhriteon merkityksen. Egyptistä lähdöstä voi löytää uskoon tuloon liittyviä piirteitä. Autiomaavaellus on varoittava esimerkki ( typos ) (1 Kor 10:6).

Tangon päähän ripustettu pronssikäärme autiomaassa on kuin kuva Jeesuksesta (Joh 3:14; 4 Moos 21:4-9). Avainsanana tässä on "niin kuin" ( kathos ). Samoin "niin kuin ( hosper ) profeetta Joona oli meripedon vatsassa. niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa" (Matt 12:40; Joona 2:1).

Viimeisten aikojen uskovat tulevat kokemaan jotain samaa kuin Nooa (Matt 24:37, hosper ) ja Loot (Luuk 17:28, homoios kathos ). Raamatussa talletetut menneisyyden tapahtumat ovat meille kuin mallina maailman historian lopputapahtumista.

Historia aivan kuin toistaa itseään, vaikka se ei tapahdukaan mekaanisesti. Menneisyys antaa mallin ja näyttää meille Jumalan maailmanhallinnan keskeiset periaatteet ja toimintatavat. Tuleva pelastuksen aika on Jumalan varhaisempien pelastustekojen uusiutumista.

Mutta nyt täydellisenä ja lopullisena. Samalla typos on ja jää VT:ssa kuvatuksi muinaiseksi todellisuudeksi. Se ei menetä omaa merkitystään, vaikka sen antama malli toistuukin Kristuksessa ja Kristuksen seurakunnan elämässä.

Tutkimalla Raamatun tapahtumissa ilmennyttä ja tulkittua Jumalan tahtoa voidaan tänään ymmärtää Jumalan tahto oman elämämme ja jopa kansamme vaiheissa. Näin siitäkin huolimatta, vaikka meillä ei ole juuri nykytilannetta tarkoittavaa sanallista Jumalan ilmoitusta.

Edellistä vaikeampi ja rohkeampi on tekstin kuvainnollinen eli allegorinen tulkinta. "Tämä on kuvainnollista ( allegorio ) puhetta" (Gal 4:24, KR 38). Saarassa ja Hagarissa ei ole kysymys vain kahdesta naisesta, vaan he kuvaavat kahta liittoa.

Samalla tavoin Paavali opettaa, että israelilaisia seurasi autiomaamatkalla hengellinen kallio, josta he joivat ja se kallio on Kristus (1 Kor 10:4). Hän ottaa esille erään Mooseksen lain kohdan: "Älä sido puivan härän suuta".

Sitten hän kysyy: "Ei kai Jumala tässä häristä huolehdi? Kaiketi hän sanoo tämän meidän vuoksemme. Meitä ajatellenhan on kirjoitettu." (1 Kor 9:9-10). Samalla tavoin Matteus näkee sanassa vesa(hepr. neser ) Jeesuksen nimen Nasaretilainen (Matt 2:23; Matt 11:1, KR 38).

UT:sta löydämme myös profeetallisen, tässä-ja-nyt (hepr. pesher) tulkinnan ( Luuk 4:21; Matt 15:7; Jes 29:13). Tässä tulkinnassa väitetään, että tämä Raamatun kohta tarkoittaa juuri sinua! Siinä on pyhän kirjoituksen syvä salaisuus (hepr. ratz ), arvoitus (Matt 13:35; vrt. Room 16:25-26). Tällöin Raamattua lukiessamme tai siihen perustuvaa julistusta kuunnellessamme aivan kuin siirrymme Raamatun maailmaan, samastumme siihen ja annamme siellä olevan koskettaa ja puhua meille. Se maailma on nyt myös minun maailmani.

Näin syntyy yhteys meidän ja Raamatun henkilön ja tapahtuman välille. Jumalahan on ollut aina sama. Näin hän johti ja puhui silloin, näin hän johtaa ja puhuu tänään meillekin, jotka olemme samanlaisia kuin kauan sitten eläneet Raamatun ihmiset.

UT:ssa nämä kaikki neljä VT:n tulkintatapaa saattavat esiintyä samanaikaisesti ja yhdistyneenä.

Tärkein UT:n tapa tulkita VT:a on kuitenkin löytää Jeesus Kristus kaikkialta VT:n sivuilla (Joh 1:45; Apt 10:43). VT on Kristusta kohden etenevää kertomusta. Kaikki siellä tähtää häneen ja hänen tulemukseensa. Jeesus on tuo luvattu Messias. Jo rabbit opettivat: "Kaikki profeetat ovat puhuneet yksinomaan Messiaan päiviä ajatellen" (Johanan).

Näin Raamattu on kauttaaltaan todistusta Jeesuksesta Kristuksesta ja sen syvin ja varsinainen aihe ja sanoma (Joh 20:31; Luuk 18:31-34; 24:25-27,44-48; Apt 10:43; Jes 53). Jeesus tekee Raamatusta Raamatun, kuten aurinko tekee päivästä päivän.

Kaikki merkittävä Raamatussa on sanottu selvästi. Siksi vaikeita kohtia on tulkittava selvien kohtien avulla. "Hylkää hämärä kohta, pitäydy selkeään". Raamattu on "tarpeeksi selkeä pelastuaksemme, ja samalla se on tarpeeksi hämärä, jotta mietiskeleville sieluille jäisi tekemistä" (Luther).

Yhtä Raamatun lausetta ei saa irrottaa yhteyksistään ja osa on ymmärrettävä kokonaisuuden avulla. Tärkeää on myös se, että Raamattu itse saa tulkita itseään.

Ensimmäisessä suomenkielisessä koko Raamatussa vuodelta 1642 opetettiin lukijaa tulkitsemaan pyhiä kirjoituksia: Ei "jongun oman pään eli mielen jälken/ vaan pitä Pyhän Hengen selityst muihin Ramatun paickoihin cadzottaman ja häneldä oikiat ymmärryst rucoildaman".

kirjoittaja jarrut Ti Toukokuu 05, 2020 6:01 am

ON OLEMASSA VAIN KAKSI USKONNON PERUSMUOTOA

Raamattu osoittaa, että lopulta on olemassa vain kaksi erilaista uskonnon perusmuotoa. Toisessa suhde Jumalaan perustuu ihmisen omiin voimiin ja kuuliaisuuteen eli lain tekoihin. Se on itselunastuksen ja itsevanhurskauden ja itsepelastuksen uskonto.

Toisessa taas suhde Jumalaan perustuu yksin Jumalan armoon ja lahjaan, jonka ihminen saa ja voi ottaa vastaan yksin uskolla. Se on Kristuksen lunastustyön ja uskonvanhurskauden uskonto.

Abrahamin perhe-elämästä saadun esikuvan avulla Paavali pyrkii osoittamaan, että on olemassa kaksi liittoa, kaksi erilaista uskon muotoa. Toinen johtaa elämään lain alaisuudessa ja orjuudessa. Se on elämää lihan mukaan ( kata sarka) .

Toinen vie elämään lupauksen voimasta ( dia epangelias ) ja Hengen mukaan ( kata pneuma ). Edellinen on elämää orjuudessa jälkimmäinen vapaudessa. Paavali väittää, että näiden kahden välillä ei ole mahdollisuutta minkäänlaiseen sovintoon tai kompromissiin.

Ihminen ei voi olla samaan aikaan molemmissa liitoissa. Vastakohtaisuus tulee esiin vainona ja johtaa lopulta siihen, että toinen jää osattomaksi perinnöstä - iankaikkisesta elämästä.

Sovellamme rohkeasti tätä opetusta oman aikamme uskontojen maailmaan ja koetamme hahmottaa kolmen maailmanuskonnon vastausta kysymykseen miten ihminen pelastuu.

Juutalaisen opetuksen mukaan Jumala ei vaadi ihmiseltä mitään mahdotonta. "On yksinomaan ihmisen vallassa kohota tietoiseen kuolemattomuuteen ja onneen: se ei riipu mistään olosuhteista eikä ulkonaisesta vaikutuksesta" (Wise, Stefan Neill). "

Juutalaisuus perustuu uskoon, että on olemassa tie maan päältä taivaaseen, ihmisen luota Jumalan luo. Ihminen voi siveellisin ponnistuksin kiivetä sen tien, joka vie Jumalan luo, hän voi päästä yhteyteen Jumalan kanssa ja tulla hänen hyväksymäkseen" (Martin Buber, Neill).

Eettisissä ratkaisuissaan ihminen tulee tietoiseksi siitä kyvystä, joka hänellä on. Hän voi ja hänen tulee tehdä moraalisia päätöksiä, ja niitä tehdessään hän kokee vapautensa.

Hyvä ja paha on asetettu hänen eteensä, jotta hän tekisi valintansa. Ihmisen elämää ei määrää kohtalo, vaan se on riippuvaista hänen itsensä tekemistä ratkaisuista. Hänelle on annettu päämäärä, johon hänen vapautensa häntä johtaa. Jos hän on kääntynyt pois Jumalasta, hän kykenee kääntymään tielle, jolla hän löytää Jumalan.

Hän voi hyvittää, mitä on rikkonut, hän voi puhdistautua. Hänen tekonsa, hänen hyvät tekonsa aikaansaavat sovituksen. Mikään ihme tai sakramentti ei sitä tuota. Vaan hänessä itsessään oleva vapaus. Sovittamalla itse itsensä ihminen hankkii itselleen uuden vapauden ja siten myös vastuun. Sovitus tulee tieksi, uudeksi tehtäväksi" (Leo Baeck, Hugo Odeberg).

Juutalainen löytää tien Jumalan luo oikeiden tekojen kautta ja oikeat teot löytyvät Mooseksen laista. Juutalaisuus on itsepelastuksen uskonto, jossa ei ole tilaa lunastajalle. "Mihin minä tarvitsisin ihmiseksi tullutta Jumalaa, kun minulla itselläni on Jumala sisimmässäni?" (Wise, Neill).

Muslimi väittää uskonsa periytyvän suoraan Abrahamista ja Ismaelista, tekojen lapsesta. Ihmisen on alistuttava (arab. aslam ) Jumalan lakiin. Jokainen ihminen on syntynyt vapaana synnistä ja vapaana tekemään asioita suunnitelmiensa mukaan ja omalla vastuulla (Islam uskomme). Ihmisen on tehtävä työtä pelastuksensa eteen.

Islamissa usko on "onnen tila, joka on saavutettu myönteisin teoin ja määrätietoisin ponnistuksin" (emt.) Oikean uskon merkkinä on Jumalan ja Muhammedin rakastaminen yli kaiken, lähimmäisen rakastaminen ja epäuskoon lankeamisen vastustamnen. Jokaisen on vastattava vain omista teoistaan. Kukaan ei voi sovittaa toisen syntejä eikä toimia välittäjänä jonkun toisen ja Jumalan välillä.

Ratkaisevaa on jokaisen ihmisen pelastumisen kannalta Jumalan lähettilään, Muhammedin totteleminen: "Joka tottelee Jumalaa ja Hänen lähettilästään, saa käydä puutarhoihin, joiden notkelmissa virtaa puroja ja joissa hän saa asua ikuisesti" (Koraani, Suura 4:13). "Uskovia ovat ne, jotka uskovat Jumalaan ja Hänen lähettilääseensä eivätkä epäile, vaan kamppailevat omaisuutensa ja henkensä uhalla Jumalan tiellä" (49:15). "Mutta se, joka ei tottele Jumalaa ja Hänen lähettilästään vaan rikkoo Hänen säädöksiään, jää tuleen ikuisiksi ajoiksi" (4:14).

Buddhalaisuuden mukaan hyvän ihmisen ankarat ponnistelut palkitaan. Buddhan viimeiset muistiin kirjoitetut sanat ovat: "Kaikki muodon saanut on katoavaista; ponnistelkaa lakkaamatta" (Neill). Ihminen on kokonaan oman itsensä varassa: "Siksi, oi Ananda, ota minäsi lampuksesi; ota minäsi turvaksesi. Älä etsi turvaa ulkopuolelta.

Pidä lujasti kiinni totuuden turvasta. Älä etsi turvaa kenestäkään muusta kuin itsestäsi. Toteuta pelastuksesi kestävänä" (Maha-Parinibbana-Sutta, Neill). Ihminen on itsensä pelastaja ja hän voi tulla hyväksi koettamalla ankarasti olla hyvä.

kirjoittaja Sponsored content