Per-Olof Malk: Kuka enää haluaa herätystä? ”Lain alla oleminen” ja totuuden näkeminen ovat kaksi eri asiaa

kirjoittaja Vierailija Ti Marras 02, 2021 7:22 am

Kuka enää haluaa herätystä?
”Lain alla oleminen” ja totuuden näkeminen ovat kaksi eri asiaa

Per-Olof Malk

Historioitsija Perry Miller kuvaa 1600-luvulla Amerikkaan rantautunutta puritaanien herätysliikettä mm. näin: ”Niin kauan kuin herätys oli elävää, sen syvin olemus ei ollut opeissa vaan kristillisen opin kuvaamassa elämän todellisuudessa. Herätys syntyi keskellä ihmisten kokemaa ahdistusta; se syntyi niin syvästä ahdistuksesta, ettei kukaan voinut sitä ahdinko täysinkuvata.” Miller on kahdella lauseella ilmaissut puritaanien mutta myös yleisemmin ja laajemmin herätyksille ominaisen kasvualustan. Jos tullaan Amerikasta Suomeen, esimerkiksi maamme herännäisyyden alkuaikoina ihmisten taju omasta tilastaan ja asemastaan Jumalan edessä oli niin syvällistä, että kerrotaan heidän Pohjanmaalla jopa heittäytyneen joskus maahan kuultuaan kirkonkellojen soiton.

Herätyksissä Pyhän Hengen valaisemat kristityt (ajasta ja paikasta riippumatta) kärsivät sellaisesta sielun sairaudesta, jonka oireena on oman syyllisyyden syvyyden ymmärtäminen ja sen voimakas kokeminen. Mukana on sekä tieto että tunne. Meillä on lukuisia esimerkkejä tällaisesta niin kirkkohistoriassa kuin myös Raamatussa. Tällaisessa yhteydessä nousee usein mieleeni Jesaja, joka palveli profeettana kuningas Ussian aikana. Häntä kuunneltiin niin kuin profeettaa kuunnellaan, vakavasti tai pilkallisesti. Jumala antoi hänelle sanottavaa. Sitten tuli erilainen päivä. Jumala profetoi hänelle, osoitti siis totuuden hänelle, sillä sitä profetoiminen on; totuuden näyttämistä. Kirjansa 6. luvussa hän kertoo, että kuninkaan kuolinvuonna hän sai näyn siitä, minkälainen Jumala on.

Nähtyään Herran hän kertoo sanoneensa: ”Voi minua, minä hukun!” Hän ajatteli kaiken lopun tulleen. Joskus kuulee sanottavan, että Jumalan tuntevan ihmisen ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, koska Jumala on rakkaus.

Toisinaan sanotaan niinkin, että kristityn syyllisyydentunto ei ole tarpeellinen; se vain osoittaa tämän ihmisen vielä elävän ”lain alla”. Jesaja uskoi Jumalaan. Jumala oli kutsunut hänet palvelijakseen. Hän oli Jumalan sanan opettaja. Kuningas Ussian kuolinvuonna hänen kuitenkin kävi niin kuin Jobin, joka kirjansa viimeisessä luvussa, kaiken Jumalan työn jälkeen, lopulta oli valmis totuuteen. Hän muistuttaa Jumalan kysyneen häneltä: ”Sinä kysyit: ’Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?” Sitten hän vastaa Jumalalle samassa hengessä kuin Jesaja: ”Minä se olen.” Minä olen syyllinen. Minä olen peittänyt sinun tahtosi, Jumala, minun puheeni on ollut mieletöntä. Job sanoo vielä: ”Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä – ne ovat minulle liian ihmeellisiä.”

Olen puhunut sinusta, Jumala, ja itsestäni, mutta en ole tuntenut itseäni oikein enkä sinua, vaikka olen sinusta muille opettanut. ”Vain korvakuulolta sinut tunsin... sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa”. Ei Job ollut lain alla, vaan hän oli nähnyt Jumalan, niin kuin hän sanoo. Joka näkee Jumalan, näkee myös itsensä. Se ei ole lain alle joutumista, se on totuuteen pääsemistä.

Kun Jesaja näki Jumalan, hän sanoi:”Voi minua, minä hukun! Minulla on saastaiset huulet...” Molempien Jumalaan uskovien miesten ajatukset menivät heidän omiin puheisiinsa, Jobilla ehkä siihen, miten hän oli puolustanut itseään Jumalan ja ihmisten edessä ”ymmärtämättä asioita”, ja Jesaja ehkä ajatteli sitä, mitä hän Jumalan sanana oli julistanut ihmisille – ilmeisesti ymmärtämättä mitä hän toisille Jumalan sanana opetti.

Kun ihmisten käy kuin Jesajan ja Jobin ja tuhansien muiden Raamatun ja kirkkohistorian ihmisten on käynyt, niin heidän siihenastisesta uskostaan Jumalaan ja itseensä ei ole heille sitä perustusta, jota he avuttomuudessaan tarvitsevat. Totuuden valjetessa ihmiset tunnistavat itsensä Jeremian kirjoittamista sanoista: ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen” (Jer. 17:9). Ihmisen olemuksen, kykyjen ja sanojen ”päälle” ei voi rakentaa mitään turvallista. Ihmiset ymmärtävät ja kokevat, miten täysin epäonnistuneita he ovat, miten avuttoman heikkoja he ovat, miten riittämättömiä he ovat, kuinka syvällä heissä on se viha, mikä heissä on Jumalaa kohtaan ja kuinka todellinen on se kapina, johon he osallistuvat Jumalaa vastaan.

Tässä herkästi Jumalaa ymmärtävässä tilassa pelkkä kirkonkellojen soiton kuuleminen lakeuksilla voi heidät vaipumaan pyhän Jumalan edessä kuin kuolleet – kokemus, mikä Johanneksella oli Patmos-saarella, kun ylösnoussut Jeesus ilmestyi hänelle. Ei Johanneskaan lain alle joutunut, vaan hän sai armon ymmärtää totuus ja tuntea, mitä se käytännössä merkitsi.

Näiden synnistä sairaiden kuorma saa heidän ruumiinsa särkemään ja taipumaan. Uhmakkuudesta, vastaan- sanomisesta ja muusta sydämen kapinasta ei ole enää mitään hyötyä. Ihmiset voivat uskoa heihin, mutta ei Jumala. He näkevät, kuinka äärettömän syvä heidän ja Jumalan välinen kuilu on. He ovat vakuuttuneita siitä, että tuota kuilua ei ihminen voi itse milloinkaan ylittää. Heidän ja Jumalan välinen ero on liian suuri. Jos he syntejään vähätellen tai Jumalan rakkautta vääristellen turvautuvat puolitotuuksiin ja saamiinsa katteettomiin lohdutuksiin tai ihmisten hyväntahtoisiin kiitoksiin - tai joillakin muilla keinoilla yrittävät tunkeutua kuilun toisella puolelle, se johtaa heidät vain syvempään ahdinkoon ja pimeyteen. Ja jos vaikka ihme siirtäisi heidät äkkiä kuilun toisella puolelle Jumalan vierelle, he tietäisivät, että se merkitsisi heille lopullista kuolemaa, koska kukaan syntinen ihminen ei voi sellaisenaan, "suoraan", katsella Jumalan kasvoja ja jäädä eloon (2. Moos. 33:20).

Maa, jolla Jumala seisoo, on pyhää maata. Se polttaa syntisen poroksi. Kuka siis tietoisesti haluaisi Jumalan Pyhän Hengen valoa elämäänsä ja omaa olemustaan valaisemaan? Kuka haluaisi Jumalan antavan herätyksen, kuka sellaisen haluaisi itselleen saada, kuka haluaisi seurakuntiin sellaisen epätoivon? Jeesuksen opetuksen mukaan Pyhä Henki tullessaan kirkastaa ihmisille eidän syntinsä ja lisäksi Jumalan vanhurskauden, sen pyhyyden, sekä hänen tuomionsa. Kun joku kokee jotakin tästä, hän ymmärtää, miksi Pietari huusi: ”Mene pois minun luotani, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen.”

Näin tuntee ihminen, jota Pyhä Henki on Jumalan sanalla niin valaissut, että hän ymmärtää oikein, mitä hän on. Tällaisesta itsensä tuntemisesta alkaa herätys ja tässä on herätyksen jatkumisen syy. Jeesuksen luo pitää aina päästä. Jeesuksen luona pitää aina olla. Jeesuksen merkitys ei vuosien kuluessa vähene koska synnin merkitys ei vuosien kuluessa pienene. Jos tulee sellainen tunne, että Jumalan lain valaisemat totuudet voi siirtää sivuun, se on sielunvihollisen vaikuttama tunne. Jeesus on oikeasti uskon alkaja mutta oikeasti hän myös sen täyttäjä. Hän on A ja O, alku ja loppu.

Hän vie loppuun aloittamansa työn, sanoo sana. Ilman häntä ei ole mitään toivoa pyhän Jumalan edessä uskon alussa eikä lopussa, ei myöskään viimeisellä tuomiolla, jolloin kaikki selittely, kaikki puolustelu, kaikkeen hyvään vetoaminen päättyy. Ilman Jeesusta ei ole syntynyt eikä synny mitään ja vain sellaiset "oksat", jotka saavat elämänsä hänestä, pysyvät elossa. Kristuskeskeinen herätys avaa ihmisen silmät näkemään itsensä oikein ja myös Jeesuksen merkityksen oikein. Sellainen on tie, jota on hyvä käydä.

https://nakokulma.info/lehti/ar01_2018.pdf

kirjoittaja jarrut Ke Helmi 09, 2022 7:54 am

Joka näkee Jumalan, näkee myös itsensä. Se ei ole lain alle joutumista, se on totuuteen pääsemistä.

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
				1	2	3
4	5	6	7	8	9	10
11	12	13	14	15	16	17
18	19	20	21	22	23	24
25	26	27	28	29	30

Per-Olof Malk: Kuka enää haluaa herätystä? ”Lain alla oleminen” ja totuuden näkeminen ovat kaksi eri asiaa

Per-Olof Malk: Kuka enää haluaa herätystä? ”Lain alla oleminen” ja totuuden näkeminen ovat kaksi eri asiaa

Vs: Per-Olof Malk: Kuka enää haluaa herätystä? ”Lain alla oleminen” ja totuuden näkeminen ovat kaksi eri asiaa