MISTÄ TUNTEE EVANKELISEN SAARNAN?

kirjoittaja Vierailija Su Maalis 06, 2022 9:48 am

MISTÄ TUNTEE EVANKELISEN SAARNAN?

Kalle Jokinen

”Ylennä ristin lippu korkealle, se valkovaate, vereen kastettu, Sä rohkeasti huuda kaikkialle: on kaikkein synnit anteeks annettu, Kun kuoli Golgatalla Karitsa Maailman kaiken syntiuhrina.”

EVANKELIUMI on Kristuksen pyhän seurakunnan ydinasia ja ase, aarteitten aarre, kuten siunattu uskomme puhdistaja Luther on ylevästi lausunut teesissään 62: ”Kristuksen kirkon todellinen ja kallein aarre on Jumalan armon ja kunnian kaikkein pyhin evankeliumi.”

Siis, mistä tuntee evankelisen saarnan, kalleimman aarteemme? Ensimmäiseksi nousee tärkeä kysymys, tunnenko minä, joka muille saarnaan, itse tämän ainoan, todellisen, taivaasta annetun evankeliumin? Onko se minun oman sydämeni aarre, autuus ja voima?

Pyhä veljemme Paavali kertoo: ”Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut” (1. Kor. 15:3). ”Minkä itse olin saanut” – rovasti K. V. Tamminen valaisee: ”Sun Jeesus, veres armo On lähde pohjaton, Vaikka juon ja muita juotan, Se yhtä täynnä on.” Siis ammentaja juo ensin, juo itsensä uskoon ja sitten hän osaa ja näkee muitakin juottaa. Niin, vakavasti kysyn sinulta puhuvainen Kristuksen käskyläinen, onko meille Jeesus rakas, se ”verinen kuninkaamme”, jota me rakkaudella palvomme ja palvelemme?

Olisi järkyttävää olla autuuden tuntoa vailla ja kuitenkin julistaa Kristusta. Olkoon veljet meillä tässä pyhä pelko ja olkoon pyhän Paavalin huokaus meille sydämen asia: ”Etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljätyksi” (1. Kor. 9:27).

Meille, veljet, on sangen tarpeellista päästä rannattoman armomeren rannalla pyhän Pietarin tavoin Herramme tenttiin, onko hän, meitä rakastava Herramme, juuri minulle rakas ja kallis, se aarre, josta riemulla julistan ja ylistän? Niin – mistä tunnen evankelisen saarnan? Oi, miten kallis kysymys.

Tätä kysymystä on lähestyttävä vain yhdeltä ainoalta suunnalta, Golgatalta, sen veriseltä ristiltä, tyhjältä kalliohaudalta, sekä pyhältä kastamaljalta, muuta suuntaa ei Raamattu tunne. Eräs vanha armolapsi painoi Raamattuaan rintaansa vasten ja sanoi: ”Tämä kirja on minulle hyvin rakas, sillä se on kalliin Vapahtajani pyhän veren punaama” – oi onnellista vanhusta.

Olemme siis nyt yhtä mieltä siitä, että ensin on tunnettava se evankeliumi, jota muille julistaa. Evankeliumi on suuri salaisuus (Ef. 5:22; 1. Tim. 3:16). Meidän savijärkemme ei evankeliumia voi tuntea eikä tunnistaa. Rakastettu arkkipiispa Svebilius opettaa: ”Jumalan laki on joltisestikin tunnettu ihmisluonnossa, mutta evankeliumi on kaikelta järjeltä ja ymmärrykseltä kätketty salaisuus.” Emme siis etsi järkemme johtopäätelmiä saarnaamme tai puhettamme valmistellessamme, kun tutkimme evankeliumin salaisuutta. On suorastaan turmiollista siinä huokaista: ”Ymmärrys hoi, äly älä jätä.” Kyllä se äly jättää aina orjansa helvetin tielle. On viisautta huokaista K.V. Tammisen lailla, avatun Raamatun äärellä: ”En sen johdatusta ymmärrä, ellet Henkeäsi anna sä.” On nöyrästi tunnustettava virsirunoilijan lausuma totuus: ”Soaistu on järkemme, synninsumu sielun peittää.”

On myöskin, rakkaat julistajaveljet, tarkoin tiedettävä, että oikea Siinain pyhän lain tunteminen on kaikessa sen ankaruudessaan välttämätöntä, koska sen haavoittamille sieluille on ”Jeesuksen veren armo lääke verraton”. Jalo teologian tohtori Walther opettaa meitä: ”Jumalan sanaa ei jaeta oikein, jos ei saarnata Lakia sen kaikessa ankaruudessa, eikä evankeliumia sen täydessä suloisuudessa, vaan sekoitetaan lakiin jotakin evankeliuminomaista ja evankeliumiin jotakin lainomaista” (Laki ja evankeliumi, s. 9).

On järkyttävä lopunajan merkki rakkaassa kirkossamme, että sen julistus on ainakin 80-prosenttisesti tätä lain ja evankeliumin sekoittamista, ja näin leivotaan pyhän Jumalan eteen kokonaisia fariseuksia. Herra meitä armahtakoon!

Evankeliumin tuntee ennen kaikkea sen punaisesta tunnusväristä, tästä meidän tulisi olla samaa mieltä. Kun pyhän lain salamat iskevät minun aina mustiin ja veriruskeisiin synteihini, vaatien minua, lain kiroamaa, suoraan helvettiin, niin enkö sitten julistuksessani ylistäen korostaisi rakkaan armahtajani Kristuksen sydänveren ruusunpunaista väriä? Eräs armahdettu ja armoitettu kirjoittaa Armoa armosta -kirjassa: ”Rakkaat veljet, leiriytykäämme Golgatan ristin vartioon, älkäämme antako muuttaa sen veren väriä, olkoon se jopa kokardina sotalakissammekin.” Jalo rohkaisu!

Kun osaan, jos osaan, erottaa lain evankeliumista, osaan silloin puheessani lain ankaruudella herätellä suruttomia, mutta sitten tarkoin muistaen Waltherin varoituksen: ”Jumalan sanaa ei jaeta oikein, jos julistetaan lakia syntiensä tähden kauhistuneille.” Silloin on Siinain lain ja tuomioiden äänen vaiettava, kun rakas Pyhä Henki ohjaa syntihaavoissaan huokaavan sielun veren evankeliumilla Siinailta Siionille, Golgatalle, kuin ristin ryövärin, ihan Kristuksen ristin viereen, pyhän veren ja pyhien armosanojen luokse. Älkäämme, jalot julistajaveljet, säästäkö ja säädelkö ristin pyhintä sovituksen verta. Vihmokaamme sitä saarnassamme niin kokonaisvaltaisesti, että ”miltei kaikki vihmotaan verellä” (Hepr. 9:22). ”Miltei kaikki”, mutta ei paatuneita pilkkaajia, joiden on ensin jouduttava Siinain kauhuihin.

Ihana ja velvoittava on Herramme käsky hänen saarnaajilleen: ”Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa suloisesti Jerusalemille”, siis Kristuksen kiusatulle ja ahdistetulle seurakunnalle (Jes. 40:1-2). On ääretön määrä lohduttomia, kalliisti lunastettuja sieluja, joille kyynelten polku on täällä tuttua. Siksi tulisi meidän osata heitä lohduttaa ja siihen juuri sijoittuu siunattu veriarmon evankeliumi. Luetaan tarkoin tuo Jes. 40:1-2. Saimme verievankeliumin kutsun armon valtakuntaan jo varhain, pyhässä kasteessa, jonka armon sitten rakas Pyhä Henki uudisti ja lujitti. Miksi emme nyt tottelisi taivaallista näkyämme oikein ylistämällä Karitsan pyhän veren armoa? Muistakaa nyt, miten rakkain Herramme vei oman sydänverensä pyhimpään, jossa se elävänä verenä puhuu lakkaamatta meidän syntisriepujen edestä. Miksi kuitenkin olemme haluttomat, hitaat ja laiskat ottamaan tätä pyhintä verta huulillemme, jolla meidät kirotut ja kadotetut Kristus kalliisti osti? Uskokaa siis te, hitaimmatkin uskomaan, että Karitsan veri on armonevankeliumin punainen väri. Muuta väriä ei Pyhä Henki salli esille tuoda. Jos joku tuo, olkoon vaikka taivaan enkeli, hän olkoon kirottu (Gal. 1:.

On erinomainen kunnia tulla täällä kutsutuksi ”veriteologiksi”. Minäkin olen sen nimen saanut. Se on kuitenkin ainoa saarna ja vihmonta, johon saatana, maailma ja oma järkemme suuttuu, mutta josta niin moni synnin ja helvetin tien kulkija muuttuu taivaan ikivanhan armon tien vaeltajaksi.

Otetaan oikein tunnussanaksemme Lutherin verraton lauselma: ” Kristuksen pyhä evankeliumi on sisältöönsä nähden ristin saarna ja vaikutukseensa nähden uskon saarna.”

Toinen varma ja ihana evankelisen saarnan tuntomerkki on pyhän kasteen sakramentti. On murheellinen aikamme merkki se, että kasteen raamatullinen ja taivaallinen todistus on pelottavasti kadoksissa. Pyhä Johannes kirjoittaa: ”Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä” (1. Joh. 5:7-. Oletko oikein unohtamalla unohtanut tämän pyhän todistajan ja kuitenkin myönnät, että siinä, juuri siinä, Pyhä Henki sinut synnytti Jumalan lapseksi ja taivaan aarteitten perilliseksi. Ehkä sinunkin hyllylläsi on kirja, jonka nimi on ihan oikeutetusti Kasteen evankeliumi. Ilman pahansuopaisuutta kysyn, olitpa sitten pappi tai oto-saarnaaja, onko sinun opetuksesi juuri siksi niin kapea-alaista, koska kerran toisensa jälkeen jätät pois tämän pyhän kasteen todistuksen? Pyhä Henki meille hyvän alun antaa, kun saamme lukea: ”Sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta” (Hepr. 3:14). Ei sano pyhä Präetorius Aarreaitassaan kastetta suotta ”uuden liiton ensimmäiseksi sakramentiksi”, sillä siitähän lähtee armahdetun ja verilunnain lunastetun sielun taivaallinen kirkkotie. Aikanaan neuvoi minua hyvä ystäväni ja armoitettu runoilija A. V. Jaakkola: ”Älä veli lue mitään outoja oppikirjoja. Älä käytä vieraita lähteitä. Lue runsaasti Lutheria, Hedbergiä, Präetoriusta ja muita raamatullisia kirjoja. Niistä Kristuksen veren ja kasteen armon kirkkaus virtaa.” Olin hyvin iloinen näistä eväistä, ja olen yrittänyt toteuttaa hänen neuvojaan.

Aletaan juuri tästä. Pidä esimerkiksi Svebiliuksen ihanaa katekismusta taskussasi, siitä se armoitetun ”katekeetan” tie aukenee.

Kun oikein rukoillen harjaannut viipymään näiden armoitettujen isien kirjojen äärellä ja harjaannut opiskelemaan pyhästä kasteesta opettamista, saat silloin julistuksessasi ammentaa kokonaisvaltaista evankeliumia ja saat palkkioksi nähdä väsyneiden ja kiusattujen kuulijoittesi silmissä ilon ja onnen hymyä.

Sanansaattaja 1992 (Kalliopohja 2/92). Toimituksen muokkaama.

http://www.concordia.fi/vanhat/lehti/2004/62004/8.htm

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
				1	2	3
4	5	6	7	8	9	10
11	12	13	14	15	16	17
18	19	20	21	22	23	24
25	26	27	28	29	30