Usko ja uskonnollisuus

Uskosta ja Uskonnollisuudesta!

Otsikon aihe on hyvin laaja, ja jos siitä haluaisi kirjoittaa edes alustavan tyhjentävästi.
Siitä tulisi melkoinen opus.
Joten koetan vetää muutamalla pensselin vedolla pienen kuvan aiheesta.
Kaikki alkoi aikojen alussa.
Itse asiassa jo ennen ihmiskunnan aikojen alkua.
Taivaassa lähellä Jumalan kirkkautta suojeleva kerubi, täynnä kauneutta ja viisautta.
Rakastui omaan ihmeellisyyteensä.
Hän kääntyi Isä Jumalaa, luojaansa vastaan, ja Hänen poikaansa Jeesusta vastaan.
Tuo luotu Kerubi halusi palvonnan kohdistuvan itseensä.
Vääryys nousi hänen sydämeensä ja luopui palvomasta Isää ja Poikaa.
Ja hänestä tuli valheen ja vääryyden profeetta aloittaen taistelun Jumalan poikaa, Messiasta
Jeesusta vastaan jo Taivaassa.
Jumalan luotua maan ja ensimmäisen ihmisparin (ja tämän todellakin geenitekniikka todentaa.
Olemme yhdestä isästä kaikki lähtöisin).
Tämä langennut kerubi vietteli Adamin ja Eevan tottelemattomuuden tielle.
Ja he langettuaan tulivat samasta kapinasta osalliseksi.
Totteleminen eli kuuliaisuus on ensimmäinen askel palvontaan.
Tottelemattomuus taas kapinaan.
Se on nähtävissä myös meissä, joita uskoviksi kutsutaan.
Luovumme kaiken aikaa Jumalan Sanan opetuksista helpon elämän keskellä.

Adamin ja Eevan pojat. Heissä syntiinlankeemuksen seuraukset näkyivät varsin nopeasti.
Esikoinen Kain ja nuorempi Aabel toivat uhrilahjaa Jumalalle.
Kain toi oman maansadosta, jonka edestä oli otsansa hiessä tehnyt työtä. Omaa ansiotaan.
Ja nuorempi Aabel. Ymmärsi mitä oli tapahtunut, kun syntiin lankeemuksen jälkeen Jumala puki Adamin ja Eevan. Toi laumansa esikoisista uhrin Herralle.
Se oli myös esikuva siitä uhrista, jonka Herra oli valinnut.
Joka kerran toteutui, kun Hänen oman esikoispoikansa virheettömänä tahrattomana karitsana vuodatti verensä koko ihmiskunnan puolesta. Uhri ja lunastusveri meidän syntiemme ylitse.
Herra katsoi laupiaasti Aabelin uhrin puoleen, mutta Kainin uhriin hän ei katsonut.
Kain vihastui tästä surmaten veljensä.
Tämä sama on toistunut läpi historian mitä erilaisemmassa ja laajemmissa kuviossa.
Susanna Kokkonen avaa aiheen mielestäni erinomaisesti:
"Kristinuskosta tuli virallinen uskonto, ja sen myötä vainot muuttuivat.
Entinen vainottu oli nyt maan mahtava, ja ovi väärinkäytökselle oli selällään.
Tämä on se aika, jona kristinuskon perusperiaatteita ja käytäntöä muokattiin.
Rituaalit alkoivat saada tilaa spontaaniudelta.
Arvonimet ja asemat veivät tilaa vaatimattomuudelta. Varhainen kristinusko jota kirkkoisät alkoivat muokata muuttui pian juutalaisuutta halveksivaksi ja omat juurensa kieltäväksi järjestelmäksi,
ja samaan aikaa koko silloinen Eurooppa vajosi syvälle turvattomaan, pimeään keskiaikaan.
Kirkkoisien vaikutus oli niin syvällinen ja kestävä, että emme voi tarkastella kristinuskon tilaa tämänkään päivän maailmassa lähtemättä liikkeelle juuri heistä.
Me olemme myös heidän ajatustensa vankeja!”
(Susanna Kokkonen; Matka Holokaustiin: Juutalaisviha Raamatun ja historian valossa. Sivulta 62.)
Vainotun alkuseurakunnan yksinkertainen sydämen usko otettiin ja muutettiin viralliseksi valtion uskonnoksi. Kirkko ja valtio alkoivat elää yhdessä ja muokaten kristinuskon sisältöä näköisekseen.
Rauhalliseksi ja vaarattomaksi uskonnoksi.
Ja kun Jumalan lähettämien herätyksien tulien syttyessä se nosti heti miekkansa sitä vastaan.
Tukahdutti vainolla herätyksen pitääkseen rauhallisen tyynen lammen pinnan liikkumattomana.
Vainotusta oli tullut vainooja.
Tiedämme katolisen kirkon inkvisitiot. Kuitenkin unohdamme kertoa uskonpuhdistuksen kirkon historian omat kauheudet. Ja samat vainot ovat olleet ortodoksi kirkon taholta ihmisten löytäessä aidon sydämen yhteyden suoraan Herraan. Vaino ja väkivallan aallot ovat seuranneet herätyksiä.
Samoin juutalaiset, Herran omaisuuskansa on ollut valtiokirkkojen vainon kohteena kautta kristikunnan historian.

Piireissä, joissa Martti Lutheria korotetaan ja ylistetään. Suurena uskonpuhdistajana.
Unohdetaan kertoa.
Uskonpuhdistusten myötä levisi laajat herätykset ympäri Eurooppaa. He halusivat elää yksinkertaista elämää yhdessä vapaasti kokoontuen.
Lukien Raamattua ja evankelioiden elinpiiriään.
Ja Herra siunasi tämän.
Herätykset levisivät laajalti.
Valtavia määriä ihmisiä löysi pelastuksen yksin armosta Jeesukseen Kristukseen.
Uskonpuhdistuksen johtomiehet eivät tätä hyvällä katsoneet.
Heille ja etenkin Lutherille oli erityisen noloa.
Hän oli vedonnut Raamattuun taistellessa katolilaista kirkkoa vastaan.
Ja nyt nämä ”hurmahenget ja haaveilijat” tekivät saman hänen edessään.
Uuden kirkon ulkopuolelle jääneet vapaat seurakunnat kohtasivat rajut vainot.
Uskovien keskinäiset kokoontumiset metsissä ja kodeissa kiellettiin.
Sijalle tulivat kirkollisverot, kirkossa käynnin- ja ehtoollispakot.
Yksityistä uskoa ei sallittu. Vain valtionkirkon uskonto oli hyväksytty oikea usko.
Taloudelliset pakotteet. Ammattikilloista poistot, toimeentulon harjoittamisen estäminen, väkivalta ja kidutus. Maastakarkoitukset ja omaisuuden takavarikointi. Sekä myös teloitukset.
Heitä hirtettiin, mestatiin miekalla, haudattiin elävältä, hukutettiin ja poltettiin roviolla.
Ja nämä kaikki uskonpuhdistajien (Luther, Melanchton, Zwingli,jne.) kehotuksesta ja siunauksella.
Luther ei pelkästään katsonut oikeudekseen poistaa yhtä Jumalan käskyä, vaan hän myös unohti yhden käskyn; ”Älä tapa” kokonaan.

Rajut vainot tukahduttivat lopulta laajat herätykset Euroopassa.
Tämän myötä nykyinen kirkko kristillisyys sai pysyvän muodon.
Se pysyy rauhallisena, sopeutuvaisena ajan henkeen ja arvoihin mukautuvana yhteiskunnassa, kunhan Jumalan herätykset eivät herätä sen Kainilaista luontoa.
Suomen herätysliikkeiden syntyhistoriat kertovat siitä miten Kainin tapa toimia herää ja ”kristillinen suvaitsevainen rakkaus” muuttuu vihan ja vainon uskonnoksi.
Se sammuu myös kun herätykset laimenevat ja muuttuvat yhteiskunta kelpoiseksi muotojumalisuudeksi.
Näin on ollut koko kristillisen historian siitä lähtien, kun vainotusta tuli vainooja!
Sen ovat myös saaneet ristiretkien aikana kokea, niin muslimit kuin juutalaisetkin.
Heille meidän rakkauden symboli risti merkitsee vihan ja väkivallan merkkiä.
Tuohon Susanna Kokkosen kirjaan sisältöön vielä palatakseni.
Kristillinen uskonnollinen kirkko on katsonut historiansa aikana oikeudekseen ja velvollisuudekseen kurittaa juutalaista kansaa sen rikoksesta: Jeesuksen surmaamisesta.
Ristiretkistä lähtien heitä on aika ajoin vainottu pitkin kristillistä Eurooppaa.
Silloinkin, kun heitä on kääntynyt ja kastettu kristityksi, ja sen myötä sulautuen yhteiskuntaan.
Sekään ei heitä pelastanut vainoojien käsistä.
Natsi Saksan holokaustista alkaa olla yhden ihmisiän verran takana.
Tutkijoiden mukaan näitä hirmutekoja ei olisi koskaan tapahtunut; ellei kristillinen kirkko olisi ollut myöntyväinen ja antanut sille tukensa.
Protestanttisten kirkkojen papeista 85% vannoi uskollisuuden valan Hitlerille.
Myös vapaissa suunnissa oltiin myöntyväisiä ja suljettiin silmät pahuudelta.
Sehän riitti, kunhan vain uskoi ja oli kristitty.
Seurakunnissa suurin murhe oli riittääkö 3 vaiko 4 hakaristilippua seinille laitettuna viestittämään natseille seurakunnan myönteisen suhtautumisen heidän asialleen.
Vain hyvin pieni osa kristittyjen nimellä kulkevista uskalsi oman turvallisuutensa uhalla nousta ilmaisemaan- etteivät hyväksy näitä pimeyden töitä.
Ikävä kyllä. Luterilaisen kirkon ulkopuolella uskalletaan kertoa myös Pyhän Martin osuus asiaan.
Häntä kutsuttiin Hitlerin Johannes kastajaksi.
Der Strumerin päätoimittaja sodanjälkeisessä oikeuden käynnissä puolusteli valheellisia ja panettelevia propaganda kirjoituksiaan. Hän sanoi Lutherin pitäisi seistä hänen rinnallaan syytettyjen penkillä, sillä häneltä he saivat tekstien sisällön ja innoituksen kirjoituksilleen.

Entäpä jos siirrämme katseemme tähän päivään?
Millainen on seurakunnan tila tänään?
Elämme sekulaaria suvaitsevaisuuden ja postmodernismin aikoja, jolloin mitään ehdotonta totuutta ei ole.
Yhteiskunta muokkaa arvoja oman näköisekseen jatkuvan uutispropaganda rummutuksen myötä.
Napoleon sanoi aikoinaan; ”Ihmiset uskovat kaiken, kunhan sitä ei ole Raamattuun kirjoitettu”.
Seurakunnat maallistuvat ja mukautuvat vallitsevaan yhteiskuntaan. Se ei ole yhtään sen paremmin hereillä kuin Saksan natsien valtaan nousun aikana.
Pikemminkin päinvastoin. On valtava tarve tulla hyväksytyksi kunnon hyvinä ihmisinä.
Elämme Nooan päiviä. Yhteiskunta muuttuu jumalattomaksi ja on meneillään kristinuskon ulosliputtaminen yhteiskunnasta; seurakuntaa sen suuremmin häiritsemättä.
Aika hioo ja kietoo meitä tavallaan tai toisella sokeiksi ja kuuroiksi Jumalan Sanan ja Hengen äänelle.
Ja silloin kuulemme vain median rummuttaman viestin, Jumalan äänen häipyessä sen alle.
Nukahdamme.
Muutamia vuosikymmeniä sitten silloiset paimenet varoittivat seurakunnan maallistumisesta.
He ottivat esimerkkinä laivan pilssiveden mittauksen.
Pilssivesi mitattiin säännöllisesti päivittäin. Jos veden pinta oli noussut liian korkealle, aloitettiin heti pumppaustoimet - sillä muuten laivan turvallisuus oli uhattuna.
Veden piti pysyä laivan ulkopuolella eikä sisäpuolella.
Samoin Jumalan seurakunnassa.  Maailman hengen pitäisi pysyä ulkopuolella.
Tänään varoittajat ja pilssiveden mittaajat ovat joutuneet tai jääneet seurakunnan ulkopuolelle.
Heitä ei ole kuunneltu. eikä kuunnella.
Katsokaa miten tänään seurakunnan tilaisuuksiin ihmisiä koetetaan houkutella?
Samoin keinoin kuin kaupat markkinapäivinä.
Ei tarvitse ihmetellä miksi väki vähenee seurakunnissa, eikä uusia tule tilalle.
Kiinteistöt on alkanut homehtua ja talousvaikeudet alkavat olla monessa paikkaa ylivoimaisia.
Onko siunaava käsi otettu seurakuntiemme yltä pois?
Luotamme omiin muotomenoihin ja tapoihin. Kunhan niitä toimitamme ja niihin osallistumme, niin kaikki on hyvin.
Israelin aikana profeettojen varoittaessa kansaa heitä ei kuunneltu.
Kun tuomion päivä lähestyi ja vihollisen sotajoukkojen saartoivat heidän muurinsa.
Lisättiin jumalanpalvelus menoja ajatellen sen lepyttävän Jumalan ja siirtävän tuomion pois.

Ei Jumala etsinyt heidän jumalanpalveluksiaan eikä muotojumalisuuttaan.
Eikä tee sitä tänäkään päivänä.
Uskonnollisten tapojen ja toimintojen sijasta; Herra etsii meidän sydäntämme.
Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne." -"Katso, me tulemme sinun tykösi, sillä sinä olet Herra, meidän Jumalamme. Jer. 3:22.

Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. Luukk. 13:34.

Tuossa Jeesuksen; ”mutta ette tahtoneet” tuli ilmi koko Jumalan sydämen tuska.
Hän oli heitä etsinyt ja ojentanut käsiään heidän puoleensa.
”Tulkaa minun tyköni te kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin Minä annan teille levon”. Matt. 11:28.
Me tarjoamme vain omaamme.
Muotomenoja, joilla luulemme Jumalaa viihdyttävän ja lepyttelevän.
Sydämemme pysyen hänestä kaukana, ja palvonta jää suun tasolle.
Meillä ei ole voimaa elää ja vaivumme epätoivoon, koska Herra Jeesus ei ole elämäämme Herra.

Uskonnollisuus ei auta maailman paineiden kohdatessa.
Koska Herra ei saa olla mukana meidän arjessamme.
Nämä reilut kaksi ja puoli vuotta on paljastanut karusti meidän hengellisen todellisuuden.
Pelon psyykoosi valtasi ja median pelkorummutus hypnotisoi vieden mukanaan.
Pois sieltä missä Herra on.
Pelkäämme nyt kaikkea. Totuutta ehkä kaikkein eniten.
Vannomme uskollisuutta yhteiskunnalle ja haemme turvamme sieltä.
Vaikka Jumalan Sana sanoo;


Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku.
Ps. 121:3.
Hän on lukenut meidän päämme hiuksemmekin.
Nekin on numeroitu Hänen edessään.
Hän, joka on kaiken olevaisen luonut. Eikö Hän ole se, joka kykenee parhaiten huolehtimaan meistä?
”Kun pelko minut valtaa, minä turvaan Sinuun”. Ps. 56:4.
”Sinun on Armo. Sinä annat anteeksi, että eläisimme Sinun pelossa. Mutta Sinun tykönäsi on anteeksi antamus, että Sinua pelättäisiin”. Ps. 130:4.


Jolla on nimi, että se elää. Uskontunnustuksesi voi olla puhdas ja jalo mielestäsi.
Mutta onko siinä elämää?
Maailma menee menojaan. Vaellammeko me sinä mukana?

Vai vaellammeko me Jumalan yhteydessä?

Joka näin voittaa, en pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta.
Tässä on tärkeä varoitus. Nimi voidaan poistaa elämän kirjasta.

Valvokaa, sillä aika on paha, jossa elämme.
Ettemme olisi Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä.
Ja minkä tähden hän tappoi hänet?
Sen tähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.
1. Joh. 3:12.

Herää valvomaan ja vahvistamaan niitä, jotka ovat kuolemaisillaan.
Muista siis mitä olet kuullut. Sinulla on kyllä kallis aarre ja Jumalan Sana, jonka olet saanut ja kuullut. Ota siitä vaari!
Ostakaa silmävoidetta ja pyytäkää korvat, jolla kuulla mitä Henki puhuu ajallemme.
Herra odottaa tänäänkin meitä palaamaan luoksensa.
Kuten Hän kutsui omaisuus kansaansa aikanaan; ”Palaja sinä luopio vaimo Israel…palatkaa takaisin te luopuneet lapset”.
Hän halua olla meidän elämässämme mukana arkea myöden.
Kohdata meidät kasvokkain uskonnollisuutemme sijasta.

Näinä Nooan päivinä saamme ottaa varoituksesta vaarin, kuten Nooa teki ja pelasti itsensä ja perhekuntansa tuomion tulvalta.
Hän on voimallinen pelastamaan meidät tänäänkin, ja Hän on tulossa pian noutamaan omansa.

Morsiamen kotiinsa. Sitä me näin toisen adventtinakin odotamme.
Tule Herra Jeesus!