Kun sydämeni suree

kirjoittaja Hellevi Ti Joulu 05, 2023 7:52 am

Kun sydämeni suree

Saarn. 7:2-4. ”Parempi kuin pitotaloon
on mennä surutaloon, sillä siinä
on kaikkien ihmisten loppu, ja elossa
oleva painaa sen mieleensä. Suru on
parempi kuin nauru, sillä sydämelle
on hyväksi, että kasvot ovat murheelliset.
Viisaitten sydän on surutalossa,
tyhmien sydän ilotalossa.”

Saarnaaja puhuu totuuden sanoja
surun merkityksestä ja sen valtavasta
voimavarasta. Suru ei ole vain ahdistavaa
pimeyttä menetyksen kohdatessa,
vaan se on ennen kaikkea Jumalan
antama hoitoprosessi kohti vapautusta.
Sanaan suru liittyy hyvin vahva
raamatullinen merkitys. Siksi se onkin
sisällöltään toisille ahdistava ja onneksi
monille vapauttava kokemus.

Traumaterapioissa suru lokeroidaan
omaksi erilliseksi alueekseen,
jota käsitellään tai sitten ei, terapian
edetessä. Itse näen kuitenkin prosessoivan
surun sateenvarjona kaiken
menetyksen ja traumaattisen kokemuksen
yläpuolella. Suru on se voimavara
ja työkalu, jonka Jumala on
antanut ihmisille, jotta he voivat käsitellä
vaikeita ja ahdistavia kokemuksia
tiedostamattoman ja tuonpuoleisen
salaisuuden kokemuskentässä. Suruprosessin
sisällä voimme sitten terapoida
ja psykologisoida aina tarpeen
vaatiessa, kuitenkin ammattiosaamisen
rajoissa.

Suruprosessi ei käsittele pelkästään
kuolemaan liittyvää surua, vaan
kaikkea, minkä menetämme. Se voi
olla avioero, työpaikan menetys, taloudellinen
konkurssi, vakava sairaus,
amputaatio, insestin kokeminen,
hylkäämiskokemus ja niin edelleen.
Surulla on ilmenemismuotoja joita
on toisinaan turha järkiperäistää.

Nykyinen surututkimus näkee surun
prosessina, joka jatkuu halki koko
elämän. Se vaimenee ajan myötä,
mutta milloinkaan surun kohde ei
lakkaa olemasta.

Menneinä vuosina surututkimuksessa
oli tärkeää järkiperäistää aktiivinen
surun kulku ja niinpä puhuttiin
”surutyöstä”. Kuitenkin sana surutyö
on peräisin Freudin oidipaalianalyysistä,
jolloin lapsi irtaantuu vanhemmistaan
ja tekee näin surutyötä tietyn
ajan, eikä palaa tuohon alkutilaan
muistelemaan lapsuutensa suhdetta
vanhempiinsa.

Lähinnä hoitohenkilöstö
otti käyttöön ”surutyö” -sanan
torjuntana siihen ahdistukseen, jota
he kokivat esimerkiksi potilaan kuoleman
aiheuttamasta surusta. Tai vastaavasti,
kun he ohjasivat lähiomaista
eteenpäin hänen omassa surussaan.

Tällöin ajateltiin, että sureva tekee
surutyötä muutaman kuukauden ja
palaa siteen jälleen normaalitilaan
unohtaen menetyksensä ja kaikki on
taas ennallaan. On siis paras jättää
hänen työskentelemään yksin, niin
me muut saamme olla rauhassa.

On nähtävä, että surun syvyys heijastaa
menetyksen arvoa. Monen on
vaikea surra niitä 15 000 lasta kehitysmaissa
jotka kuolevat aliravitsemukseen
joka päivä, tai maapallon
toisella puolella siviileitä, jotka kuolevat
sodan uhreina. Läheisen menetys
tuo suruun syvyyttä.

On turvallista
tietää, että Jumala on rakentanut
psyykemme niin, että kykenemme
vastaanottamaan ahdistavia kokemuksia
ja suruprosessin kautta käsittelemään
niitä.

Tosin suruprosessi voi myös estyä.
Tällöin puhumme jäätyneestä suruprosessista,
komplisoituneesta surusta
tai lukkiutuneesta surusta. Mikäli näin
tapahtuu, saattaa surematon suru aiheuttaa
myöhemmin fyysisiä vaivoja
kuten syöpää tai psyykkisiä ongelmia.
Mahdollinen myöhempi surukokemus
voi aktivoida suremattoman menetyksen
vuosien takaa ja surija alkaa
käyttäytyä erittäin oudosti, jopa itsetuhoisasti.

Surematon suru on aina
ongelma ja se tikittää aikapommin
tavoin ihmisen elämässä. Komplisoitunut
suru on onneksi jo nykyään
diagnostisoitu sairaus ja siihen on saatavissa
suruterapiaa.

Miten tuo suru voi näyttäytyä arkielämän
keskellä ja millaiset kasvot
surulla on. Jokainen voi mielessään
hiljentyä kohtaamaan surun viestiä
värinä, äänenä, tuoksuna ja maisemana.
Millainen on surun väri. Aina
se ei suinkaan ole musta. Siinä voi
ilmetä mitä moninaisimpia värikirjoja
tai sitten se on pelkkää valkoista.
Tärkeintä on että löydät surun värin.
Se ei välttämättä ole helppoa, mutta
voit työstää omaa suruprosessiasi värin
kautta. Samoin tuoksu voi olla hyvinkin
hoitava kokemus suruprosessin
edetessä. Mikä on surun ääni?

Onko
se tietty musiikki, hälyääni, hiljaisuus
vai minkälaisena koet surun äänen?
Missä maisemassa sinä surusi suret?
Onko pelkkää pimeää, vai metsän ja
niityn rauhallista maisemaa. Kenties
olet myrskyävällä merellä tai kuumassa
autiomaassa. Jokaisella on oma
paikkansa missä sureminen on aitoa.

Suru ei ole copyright oikeuksilla
varustettua ”kamaa” vaan se on jokaisen
yksilön hyvin omakohtainen
kokemus. Wittgenstein ”tuo viimevuosisadan
etevä ajattelija ja filosofi”
mainitsi kerran, että ”ei ole olemassa
sen suurempaa hätää kuin yhden
ihmisen hätä”. Voidaan sanoa, että
ei ole olemassa sen suurempaa surua
kuin yhden ihmisen suru.

Jokainen on
surussaan aito, kunhan vain uskaltaa
surra ja lähteä siihen ahdistavaan ja
lopuksi vapauttavaan prosessiin mukaan
omalla aidolla tavallaan.

Tapio Kyyhkynen

____

kirjoittaja Hellevi Ti Joulu 05, 2023 8:11 am

Suru ei ole masennusta, mutta masennuksessa
voi olla myös surua.

Surua eivät kaikki voi jakaa, niinkuin ei
masennustakaan voi.

Sielu ei siedä selittelyä ja perkaamista, '

Vain
Jumala lukee kaikki huokauksetkin!

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
				1	2	3
4	5	6	7	8	9	10
11	12	13	14	15	16	17
18	19	20	21	22	23	24
25	26	27	28	29	30

Kun sydämeni suree

Kun sydämeni suree

Kun sydämeni suree

Vs: Kun sydämeni suree