Sigmund Freud ja hänen juutalaisuutensa Matti Myllykoski

kirjoittaja Hellevi La Huhti 13, 2024 6:58 am

Sigmund Freud ja hänen juutalaisuutensa
Matti Myllykoski

Arvioitu teos: Risto Nurmela, Sigmund Freud und sein Bekenntnis zum Judesein in "Der Mann Moses und die monotheistische Religion". LIT Verlag: Wien 2023. Kymmenisen vuotta sitten Risto Nurmela, Turun suunnalla vaikuttava Vanhan testamentin tutkija ja juutalaisuuden asiantuntija, julkaisi teoksen Auf Unendliches bezogen: C. G. Jungs Anschauungen über Christentum und Judentum. Siinä hän osoitti muun muassa, että C. G. Jungia ei voi missään suoranaisessa mielessä pitää antisemiittinä, vaikka niin monesti sanotaan.

Tällä välin Nurmela on samalla huolellisuudella tutkinut toista kiintoisaa aihetta, Sigmund Freudin suhdetta juutalaisuuteen ja ylipäänsä Jumala-kysymykseen. Varsin yleisestitiedetään, että Freud oli juutalainen ja melko yleisesti ajatellaan, että hän oli ateisti. Nurmela osoittaa kuitenkin, että Freudilla oli kuitenkin melkoista ristivetoa molempien asioiden kanssa.

Nurmelan teoksessa on arvostetun psykiatrian emeritusprofessori Siegfried Kasperin laatima kiittävä esipuhe, joka käy vahvasta suosituksesta lukijaa odottavalle tekstille.
Huolimatta siitä, että aiheesta on kirjoitettu kriittisesti aiemminkin, Nurmelan tutkimus Freudin vuosina 1934-39 kirjoittamasta ja viimeiseksi jääneestä teoksesta Der Mann Moses und die monotheistische Religion on huolellisessa lähiluvussaan merkittävä. Kirjan konteksti on erityinen, koska Freud sairasti syöpää ja tiesi kuolevansa varsin pian, ja natsi-Saksan uhkaava nousu sai Freudin ajattelemaan perusteellisesti suhdettaan juutalaisuuteensa suurena elämänkaaren kysymyksenä.

Nurmela suhteuttaa teoksessa Freudin sekä tämän oman ajan tieteelliseen tutkimukseen että modernin raamatuntutkimuksen kuvaan Mooseksesta ja juutalaisuuden synnystä. Nurmelan argumentaatio on rikas ja monisäikeinen, eikä lyhyessä resensiossa voi tehdä täyttä oikeutta hänen teokselleen.

Freudin kirja

Freudin teos on hyvin saatavilla ilmaiseksi Internetissä. Internet Archivella on digitoituna vuoden 1939 painos, mutta kätevintä on lukea Gutenberg-projektin versiota:
https://www.projekt-gutenberg.org/freud/moses/moses.html. Mainittakoon, että Google Books tarjoaa näytteen Nurmelan kirjasta.

Nurmela jakaa tutkimuksensa johdantolukuun ja päälukuun, joka jakautuu 23 alalukuun. Johdantoluvusta käy ilmi ydinongelma: Freudin suhde Jumalan olemassaoloon ei ole yksiselitteisen torjuva. Nurmela osoittaa, että kysymys Jumalasta kosketti Freudia syvältä henkilökohtaisesti, vaikka tämä torjuikin selvin sanoin ajatuksen erillisen olentojumalan olemassaolosta.

Lisäksi Freud tunsi melko hyvin kristillisen Raamatun, jota hän lainasi teoksissaan yli 400 kertaa. Sitaattien perusteella hän oli lukenut Matteuksen evankeliumi useammin kuin kerran.Nurmela toteaa laajan pääluvun alussa, että Freud oli 78-vuotias aloittaessaan Mooses-teoksensa kirjoittamisen. Hän oli vanha mies, joka kokosi voimansa ja osaamisensa ”ensimmäisen ja ainoan juutalaisen kirjansa” (niin Yosef Chayim Yerushalmi) kirjoittamiseen.

Freudia on moitittu pitämällä Mooses-kirjaa seniilisyyden vaivaamana outona opuksena, mutta kirja on pantava kontekstiinsa. Freud oli tutustunut aikansa historialliskriittiseen raamatuntutkimukseen ja käytti sitä omien ideoidensa tueksi. Hänellä oli vahva halu ajatella ja sanoa. Hän ymmärsi kirjaa kirjoittaessaan, että natsihallinnon tunkeutuminen Itävaltaan merkitsisi maan juutalaisille aivan samanlaista ahdinkoa kuin mihin Saksassa elävät juutalaiset olivat jo joutuneet.
284

Historian Mooses

Vaikka Mooses on melko harvalle nykytutkijalle enää historiallinen henkilö, sata vuottsitten
tutkimuksessa suhtauduttiin ajatukseen historian Mooseksista varsin optimistisesti. Nurmelan mukaan Freudin keskeisenä oppaana oli Ernst Sellinin vuonna 1922 ilmestynyt teos Mose und seine Bedeutung für die israelitisch-jüdische Religionsgeschichte (saatavilla: Google Books). Tähän teokseen nojaten myös Freud piti Moosesta historian hahmona.

Aikansa tutkimukseen nojaten Freud päättelee edelleen, että Mooseksen nimi oli egyptiläistä perua. Vaikka Freud näkee Mooseksen syntymän kuvauksen myyttisyyden värittämäksi, hän päättelee, että Mooses ei ollut yntyään juutalainen vaan egyptiläinen ja vieläpä kuninkaallista sukua. Freud olettaa, että Mooses oli omaksunut monoteismin, joka nojautui farao Ekhnatonin uskontoon.

Tässä uskossa aurinko ei ollut uskon kohde vaan väline korkeamman monoteismin ilmaisemiseksi. Nämä oletukset johtavat päätelmään, että Mooses välitti egyptiläistä perua olevan monoteistisen uskon juutalaisille, joiden exoduksen Egyptistä Freud ajoittaa vuoden 1350 eKr. vaiheille – siis välittömästi Ekhnatonin kuoleman jälkeiseen aikaan.

Nurmela osoittaa, kuinka Freud itsekin joutui suhtautumaan varauksellisesti omiin' päätelmiinsä, ja kuinka epävarmoja ne olivat jo oman aikansa raamatuntutkimuksen valossa – meidän aikamme tutkimuksesta puhumattakaan. Nykyaikaisessa Heprealaisen Raamatun tutkimuksessa kiistellään siitä, voiko meillä olla historiallisesti luotettavaa tietoa edes kuningas Daavidista, ja Mooses, Egyptin orjuus ja exodus nähdään usein kauttaaltaan myyttisiksi kertomuksiksi.

Freudin teoria juutalaisuuden varhaisesta monoteismista on osoittautunut moninkertaisesti ongelmalliseksi, kun sekä arkeologian että tekstintutkimuksen parissa on jäljitetty selviä merkkejä monijumalaisuudesta muinaisheprealaisten parissa. On edelleen kiintoisaa huomata, kuinka Freud omaksuu keskeiseltä osalta kristillisen eksegetiikan tuolloisen näkemyksen aidosta ja alkuperäisyydestä juutalaisuudesta, joka toisen temppelin aikaan ajautui varjojen maille, ritualismiin ja legalismiin. Tästä vaiheesta käytetty nimitys myöhäisjuutalaisuus (Spätjudentum) on nyttemmin vaihtunut varhaisjuutalaisuudeksi (Frühjudentum), jota seuraakin varsinaiseksi juutalaisuudeksi katsottava rabbiininen juutalaisuus.

Vanhan testamentin tekstien ja muun todistusaineiston perusteella jo Freudille oli selvää, että Israelin kansan Jumalan Jahven alkuperää ei voi johtaa Egyptistä. Jahve oli kiivas heimojumala, jolla oli kaikenlaisia inhimillisiä ominaisuuksia. Tutkimuksessa katsotaan tavallisesti, että El oli alun perin Israelin pääjumala, jonka alapuolella oli muita jumalia, muun muassa sodan jumala Jahve. Ajan kuluessa El ja Jahve samastuivat, ja Jahvesta tuli Israelin Jumala (Nurmela, s. 80).

Mooseksen henkinen Jumala

Freudin tulkinta perustuu aikansa eksegeesille, mutta on silti omintakeinen ja
ideologisessa mielessä suoraviivainen. Freudin silmissä Mooseksen jumala oli oppineiden jumala, kun taas oppimaton kansa uskoi Jahveen. Näiden välillä oli hänen mielestään jyrkkä ero. Ekhnatonin henkisestä ja monoteistisesta uskosta juontuva usko oli vapaata Jahve-uskon magiasta ja ritualismista. Freudin tulkinta on helppo sijoittaa aikansa eurooppalaisen sivistyneistön liberaaliin uskonnolliseen kontekstiin. Sen mukaan uskonnon ydin on henkinen ja eettinen eikä dogmaattinen ja autoritäärinen.

Freudille ympärileikkaus oli egyptiläistä perua, toisin kuin Mooseksen laissa kuvatut uhrit, rituaalit ja seremoniat. Kun kansa oli Egyptissä, ympärileikkaus kuului luonnollisesti heidän tapoihinsa, mutta satoja vuosia myöhempänä pakkosiirtolaisuuden aikana siitä tuli keino erottua vihamielisestä valtakulttuurista. Nykyeksegeesin valossa juutalaisten ympärileikkausta ei voi kytkeä Egyptiin eikä Moosekseen; varhaisimpaan historiaan projisoitu ympärileikkaustraditio liittyy Abrahamiin (1. Moos. 17:10–14). Freud yhdistääkin ympärileikkauksen vaatimuksen Abraham-traditioon, jossa rituaalin vaatijana esiintyy Jahve.

Siinä, missä Freud näki Mooseksen alkuperäisen, 1300-luvun Egyptiin palautuvan uskon olleen vapaa kaikesta uhrikultista ja seremoniallisuudesta, Nurmela näkee jyrkän kontrastin, mutta samalla kiintoisan yhteyden juutalaisuuden tosiasialliseen historialliseen kehitykseen. Teoksessaan Freud edellyttää aivan oikein, että Jahveuskonto rakensi Israelin menneisyyden ja uskonnolliset kehitysvaiheet itsensä näköiseksi.

Vaikka juutalaisen uskon alkupäätä ei kuitenkaan voi rekonstruoida uskottavasti Freudin ehdottamaan tapaan, Nurmela korostaa, että juutalaisuus on rabbiinisessa muodossaan kehittynyt uhrikultista irtautuneeksi uskonnoksi, eikä Toorakaan ole sille kaikilta osiltaan relevantti. Siten Freudin alkuperäiseksi postuloima Mooseksen uskonto muistuttaa sitä, mihin juutalaisuus uskontona päätyi.

Mooseksen kuolema isänmurhana

Freudin teoksessa keskeinen rooli on isänmurhateorialla, jota hän oli kehitellyt aiemmin vuonna 1913 ilmestyneessä teoksessaan Totem und Tabu: Einige Übereinstimmungen im Seelenleben der Wilden und der Neurotiker. Freud näki isänmurhan juuret kaukana ihmiskunnan varhaishistoriassa. Ihmissuvun alkuaikoina ihmiset elivät laumoissa, joita johti vahva mies ja jonka omaisuutta olivat kaikki naiset. Mahtimiehen pojat herättivät isässään kateutta, joka johti poikien karkottamisiin, kastraatioihin ja muihin väkivaltaisiin tekoihin.

Karkotetut ja väkivalloin kohdellut pojat puolestaan liittoutuivat keskenään ja surmasivat isänsä. Sen jälkeen pojat riitelivät johtajuudesta ja perinnöstä. Tällaiset kaikkialla uudelleen ja uudelleen toistuvat väkivaltaiset kierteet johtivat miehet sopimaan asioista. Aina uudestaan väkivaltaa generoivan isän tilalle tuli vahva eläin, josta tehtiin heimon
suojelija ja toteemieläin, joka surmattiin ja syötiin yhdessä suuren juhlan yhteydessä.
Uskonnon kehittyessä eläimen tilalle tuli ihmishahmoisia jumalia.

Koska isänmurhateoria pyrki selittämään uskonnon syntyä, sen tuli tavalla tai toisella
sopia myös Lähi-idän uskontoihin. Mooses-teoksessaan Freud pyrki kytkemään Selliniltä omaksumansa teorian Mooseksen murhaamisesta oman kansansa parissa
isänmurhateoriaan. Teoria, jonka Sellin itse oli sittemmin hylännyt, ei luonnollisestikaan sopinut saumattomasti Israelin kansan historiaan, rekostruoitiinpa tätä millaiseen muotoon tahansa. Nurmela tekee kärsivällisesti ja seikkaperäisesti selkoa ongelmista, joita jo Freud itse joutui teoriansa läpiviemisessä näkemään.

Vaikka Freud johti isänmurhateeman ihmiskunnan alkuhämärästä, Lähi-idän uskonnoista yksin juutalaisuus tuntui sopivan siihen edes jollakin tavalla. Islamissa isänmurhateemalla ei ollut minkäänlaista kaikupohjaa, ja muun muassa tästä syystä Freud päätyi luonnehtimaan islamia ”puutteelliseksi juutalaisuudeksi”. Kristinuskossa Jeesus, joka oli ottanut Isän Jumalan paikan, oli asettanut ehtoollisen oman väkivaltaisen kuolemansa muistoksi.

Tällä on osittainen, mutta varsin ontuva yhteys isänmurhan teemaan, koska Jeesuksen oppilaat eivät kadehtineen Jeesusta, eivät murhanneet tätä eivätkä työstäneet ehtoollisen avulla tällaiseen asetelmaan liittyvää ristiriitaa. Täten osittain Mooseksen hahmoon liitettävissä oleva isänmurhateoria ei saa lainkaan tukea islamiin ja kristinuskoon liittyvästä aineistosta.Teoria Mooseksen murhaamisesta on Nurmelan mukaan erityisen ongelmallinen
myös tradition välittämiseen liittyvien kysymysten vuoksi.

Koska isänmurhatradition postuloiminen liittyy massojen psykologiaan, täytyy osoittaa, miten ja missä muodossa traditio on välittynyt eteenpäin vuosisatojen saatossa. Ketkä ovat välittäneet traditiota ja miten sellainen olisi hyvin pitkällä kestolla onnistunut?
Juutalaisuuden osalta Freud joutuu postuloimaan Mooseksen puhtaan, egyptiläisperäisen monoteismin kannattajiksi hyvin kapean kansanosan, josta ei ole isämurhaperinteen välittäjäksi. Freud myöntää itsekin, että papistokaan ei tule kantajaryhmänä kysymykseen. Freud päätyykin siten puhumaan usvaisesti ja etäistävästi arkaaisesta perinnöstä (archaische Erbschaft), joka olisi kulkeutunut sukupolvelta toiselle.

Nurmela kysyy aiheellisesti, mikä tuolloin on erona CarlGustav Jungin teoriaan kollektiivisesta alitajunnasta, jota Freud kiivaasti vastusti.

Mitä yleisemmälle tasolle isänmurhatradition – tai minkä tahansa muun merkitseväksi oletetun tradition – välittämisprosessin selittäminen korotetaan, sitä lähemmäksi tullaan mystissävyistä teoriaa kollektiivisesta alitajunnasta alueena, jolla yhteisön muisti on ja pysyy.

Lopuksi

Risto Nurmela kirjoittaa päätössanoissaan, että Sigmund Freudin kirja Mooseksesta olisi todennäköisesti jo ajat sitten vaipunut unholaan, ellei Freud olisi sen kirjoittaja. Freudin terminaalinen sairaus ja pako natsi-Saksan miehittämästä Itävallasta varjostivat kirjan luomisprosessia. Huolimatta siitä, että Freudin Moosekselle olettama ekhnatonilainen monoteismi on helposti nähtävissä paralleeliksi 1800-luvun sivistysporvariston uskonnollisille käsityksille, Freudin vanhempien ortodoksijuutalaisuudella oli osuutensa kirjan sisältöihin.

Nurmela painottaa, että juuri Freudin kriittinen näkemys uskonnosta antoi hänelle vapauden valita Raamatusta kirjan tarkoitukseen sopiva sisältöjä. Juutalaisuudessa el hänen silmissään henkisyys, joka oli kantanut sitä – kaikista muista uskonnoista poiketen
yhden tietyn kansan uskontona ja vahvana yhdistäjänä halki vuosisatojen.

https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/28305530-4cb9-4fd8-9031-110f1a98c0e9/content

Sigmund Freud ja hänen juutalaisuutensa Matti Myllykoski