Erkki Kaila :: Uskonnollisia näkemyksiä

kirjoittaja Hellevi Ma Loka 21, 2024 5:23 am

Uskonnollisia näkemyksiä.

1. Tarkastaessamme Jeesuksen puheita huomaamme, että ne yleensä liikkuvat suurissa näkemyksissä. Varsinkin on näin synoptisten puheiden laita. Jeesuksen suurin ja keskeisin näkemys on Jumalan valtakunta. Sen puitteisiin soveltuu melkein kaikki, mitä Jeesus on puhunut, tai ainakin se muodostaa keskustan, jonka ympärille kaikki muu ryhmittyy. Se ei ole abstraktinen käsite eikä usvainen aate, vaan se on elävä, runsassisältöinen ja väririkas näkemys.

Tällä näkemyksellä on juurensa Vanhassa Testamentissa. Mutta Jeesuksen puheissa sillä kuitenkin on aivan omintakeinen sisällys. Jumalan valtakunta on Jeesuksen julistuksen mukaan tulossa (Mark. 1: 15). Hänen voimatoissaan se jo ilmenee vaikuttavana (Luuk. 11: 20), mutta siitä huolimatta hän opettaa opetuslapsia rukoilemaan: „tulkoon sinun valtakuntasi". Ja hän odottaa, että Jumalan valtakunta läheisessä vastaisuudessa on tuleva voimalla (Mark. 9: 1). Jumalan valtakunnan olemukseen kuuluu siis, että se jatku v a s t i tulee.

Kun on puhe valtakunnasta, ajattelemme tavallisesti alaa eli piiriä, johon kyseenalainen valta ulottuu. Siinä vallitsee silloin paikallisuuden havainto. Mutta voidaan myös kiinnittää huomio hallitukseen ja sen menettelytapoihin. Tämä näkökohta on Uudessa Testamentissa usein etualalla. Niinpä enkelilauseessa Maarialle: „hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas (fiaodevasi,) iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallaan (vrjg paoikeiag avtov = hänen hallituksellaan) ei ole loppua oleva" (Luuk. 1: 33). Tarkoitus on sanoa, että hänen hallituksensa on iäisesti pysyvä. Sama merkitys on ftaoilsia sanalla Jeesuksen lauselmassa: „tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan" (Mark. 16: 28).

Tämä näkökohta luopi huomattavaa valoa Jeesuksen vertauksiin Jumalan valtakunnasta (Matt. 13 ja Mark. 4). Jos esim. ajattelemme lauselman «Jumalan valtakunnan salaisuudet", suomennetuksi muotoon «Jumalan hallituksen salaisuudet", niin sen ymmärtäminen on paljon helpompaa. Siinä on kysymys jumalallisesta menettelystä, joka luonnolliselle ihmiselle on käsittämätön, vieläpä usein pahennusta herättävä.

Niin esim. kylväjän vertauksessa. Miksi toiset ottavat Jumalan sanan vastaan, toiset taas eivät ota? Miksi vain harvat tuottavat pysyvän hedelmän, ja niistäkin toiset niukemman toiset runsaamman? Miksi näin ollen sirotellaan sanan siementä niin ylen runsaasti, sinnekin, missä ei mitään kasva? Se kuuluu Jumalan hallitustavan, Jumalan järjestyksen salaisuuksiin. Vertaus pellon valhevehnästä osoittaa, että Jumalan menettelytapoihin kuuluu kärsivällisyys, pahan sietäminen, siksi kun se kehityksen kuluessa täysin paljastaa itsensä.

Sinapinsiemenen vertauksessa astuu etualalle Jumalan valtapiirin elimellinen laajeneminen, hapatusvertauksessa taas Jumalan hallituksen ihmiselämää läpitunkeva voima. Nuottavertaus taas kuvaa havainnollisessa muodossa ajatusta: «monta on kutsuttu, mutta harvat on valittu". Vertaus maahan kylvetystä jyvästä (Mark. 4: 26—29) kuvailee sitä, miten Jumalan sana hitaasti mutta varmasti saapi haltuunsa yksityisen ihmisen sielun eli toisin sanoen, miten Jumalan valtaan pääsy ihmisessä on elimellistä, orgaanista laatua. Mutta kun vilja on kypsynyt, niin se korjataan.

Useissa vertauksissa kuvaillaan Jumalan valtakunnan lopullista tulemista. Niin vertauksessa kuninkaan pojan häistä (Matt. 22: 1 —14), jonka tarkoituksena on selittää kutsumisen yleisyyttä ja uskovien harvalukuisuutta. Tähän ryhmään kuuluu myös havainnollinen vertaus yöllä saapuvasta yljästä ja uneliaista morsiuspiioista sekä valtava näkemys viimeisestä tuomiosta. Kuuluisat maalaukset osoittavat, miten eloisia nämä Jeesuksen näkemykset ovat.

Jeesuksen vertaukset ovat tosiaan maalauksia, joissa kuulijain pitäisi nähdä sisäisiä, henkisiä todellisuuksia. On sellaisia kuulijoita, jotka näkevät, mutta on sellaisiakin, jotka eivät näe. Nämä jälkimmäiset «näkevin silmin näkevät eivätkä kuitenkaan huomaa" (Mark. 4: 12), he eivät pääse siihen sisäiseen näkemykseen, jonka Jeesus on tahtonut synnyttää. Opetuslapsetkin tarvitsivat usein erikoista selittämistä, ennenkuin pääsivät asiasta perille.

Jeesus oli tietoinen siitä, että hänen puheensa Jumalan valtakunnasta olivat alkuperäisiä, sisäisiä näkemyksiä. Keskustelussa Nikodeemuksen kanssa hän puhuu siitä. Kun Nikodeemus Jeesuksen puheen johdosta puhkeaa epäilevään kysymykseen: „kuinka tämä voi tapahtua?" vastaa Jeesus: „me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme näh n e et, ettekä te ota vastaan meidän todistustamme" (Joh. 3: 11). Tähän viittaa myös samassa yhteydessä oleva lauselma: „jos ihminen ei uudesta synny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa" (3: 3). Sisällinen näkemys ei ole joka miehen asia.

Jeesuksen vertauksilla on katoomaton arvo. Hänen näkemyksensä Jumalan valtakunnasta ovat lapsille tajuttavia, mutta sisältävät kuitenkin korkeuksia ja syvyyksiä, joita kokenutkin kristitty vain aavistaen käsittää. Siihen kuuluu taivaallisia tosiasioita ja jumalallisia pyhiä järjestyksiä ja menettelytapoja, joita tässä elämässä aina saamme ihmetellen tutkistella.

2. Jeesuksen valtavin ja kenties merkityksellisin näkemys oli «taivaallinen Isä". Se on Isä meidän rukouksen pohjana. Jumala, meidän isämme, on Jalvaassa", kaiken maallisen yläpuolella. Hän on pyhä, hänen nimensä on kunnioitettava ja peljättävä. Hänen valtakuntansa on tulossa, ja se tulee siten, että hänen tahtonsa tapahtuu. Häneltä tulee kaikkinainen hyvä anti ja täydellinen lahja. Hänelle ovat ihmiset äärettömässä velassa, mutta hän antaa velan anteeksi sille, joka häneltä sitä rukoilee. Hän saattaa johdattaa ihmisen kiusaukseen, mutta hän voi siitä myös vapahtaa ja lopuksi hän päästää kaikesta pahasta. Isä meidän seitsemän rukousta ovat kuin prisman värit, joiksi Isän näkemyksen kirkkaus taittuu.

Taivaallinen Isä on pohjasävelenä kaikissa Jeesuksen puheissa. Selvimpiä sen ilmaisuja on „tuhlaajapojan" vertaus. Isä antaa pojalleen vapauden lähteä pois kotoa. Sitten hän ei ulkonaisin keinoin pakoita häntä palaamaan, vaan hän odottaa häntä palaavaksi. Rivien välistä voimme lukea, kuinka Isä lakkaamatta pitää tietä silmällä, nähdäkseen eikö poika jo palaja. ' Ja kun hän huomaa hänet kaukaa, rientää hän nopeasti häntä vastaan ja sulkee hänet riemumielin helmaansa. Kaikki vanha on unohdettu ja anteeksi annettu. Isä on myös kaiken luonnollisen ilon suosija: hän valmistaa kotiin tulleen vuoksi pidot, joista ei puutu laulu eikä karkelo.

Ja miten hellä onkaan hänen kohtelunsa tuota yrmeää vanhempaa veljeä kohtaan, joka ei tahdo edes tulla sisälle. Kuinka paljon puhuvia ovatkaan nuo sanat: «hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi". Isä koetti hyvällä taivuttaa' häntä mielenmuutokseen. Taivaallisessa isässä ovat ihmeellisesti yhdistettyinä pyhyys ja armo, vakavuus ja lempeys, totuus ja pitkämielisyys. Hän ei kuten joku Deus ex machina tartu asiain kulkuun, vaan hän antaa kärsivällisesti olojen ja ihmisten kehittyä, kunnes hänen tahtonsa voi täyttyä ja hänen suunnitelmansa voi toteutua.

Taivaallisesta isästä Jeesus käyttää milloin nimitystä «minun isäni", milloin «teidän isänne", mutta ei milloinkaan «meidän isämme" paitsi Isä meidän rukouksessa, joka on opetuslasten rukoukseksi annettu. Sillä hän ilmaisee olevansa erikoisessa suhteessa Isään. Hän on Isän ainoa Poika, muut ihmiset ovat saman isän lapsia hänen kauttansa.

3. Riemukkaassa ylistysvirressään (Matt. 11: 25—27) nimittää Jeesus Jumalaa «taivaan ja maan Herraksi". Hän näkee Isänsä tässä kaiken korkeimpana hallitsijana, jonka valtaa eivät mitkään voimat rajoita. Hänelle on näkynyt hyväksi salata itsensä viisailta ja ymmärtäväisiltä, mutta ilmaista itsensä lapsenmielisille. Hän ilmaisee itsensä, kelle hän tahtoo, ja salaa itsensä, kelta hän tahtoo.

Jumalalla on ehdoton valta ihmiseen nähden. Hänellä on valta johdattaa kiusaukseen, hänellä on valta hukuttaa sielu ja ruumis. Sentähden on ihmisen hänen edessään tunnettava pyhää pelkoa (Luuk. 12: 4, 5). Mutta mitään muuta meidän ei myöskään tarvitse peljätä. Tämä suuri Jumala tuntee jokaisen varpusen ja on lukenut päämme hiukset (Luuk. 12: 6, 7). Näiden paradoksien pohjana on suuri näkemys Jumalan kaikkivallasta.

Omiansa kohtaan on Jumalalla hyvä tahto. Hän on nähnyt hyväksi antaa heille valtakunnan (Luuk. 12: 32). Hänen tahdollaan ei ole muita syitä kuin hän itse. Sillä hänen tahtonsa on luova voima. Häh luo tyhjästä myöskin hengen maailmassa.

Ihmisellä ei sentähden voi eikä saa Jumalaan nähden olla mitään vaatimuksia. Tämän Jeesus osoittaa vertauksessaan isännästä ja palvelijasta (Luuk. 17: 7 —10). Kun palvelija on kaikki työnsä suorittanut, niin hänen tulee sanoa: «me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet ainoastaan sen, minkä olimme velvolliset tekemään". Mutta Jumala ei ole puolueellinen.

Hänen kutsunsa lähestyy kaikkia. Tämän Jeesus osoittaa vertauksessa kuninkaan pojan häistä (Matt. 22: 1 — 14). Kutsutut eivät tahdo tulla, heillä on muita harrastuksia: pellot ja kaupat. Kutsu kääntyy nyt uusien vieraiden puoleen, eikä siinä tehdä eroitusta: hyviä ja pahoja kutsutaan ja he tulevat. Mutta saapuneiden joukossa on eräs, jolla ei ole häävaatteita. Hänet karkoitetaan ulkonaiseen pimeyteen.

Hänellä ei ollut sitä kunnioitusta isäntää kohtaan, jota tämä oli oikeutettu vaatimaan. Hän ei kuulunut tähän hääseuraan. Ja loppulauseeksi esittää Jeesus: «monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut" (v. 14). Siinä esiintyy Jeesuksella valinnan ajatus, jolla Paavalin jumaluusopissa oh niin suuri merkitys. Jumala on suuri ja peljättävä, mutta hänen suuruuteensa kuuluu myöskin se, että hän rajattomasti armahtaa niitä, jotka häntä pelkäävät (Ps. 103).
Predestinatio-oppi on syntynyt kausaliteettikäsitteen epäoikeutetusta sovelluttamisesta jumalallisen kaikkivallan aatteeseen.

4. Jeesuksen lauselmissa synnistä ei lainrikkomus ole päänäkökohta, kuten V. T:in lakiuskonnossa on laita. Jeesuksen hallitsevana näkemyksenä tässä suhteessa on Jumalan ehdoton oikeus ihmiseen. Ihmisen tulee rakastaa Jumalaa koko sydämestään ja lähimmäistään kuin itseään; siinä on lain pääsisällys (Mark. 12: Ihmisen tulee uhrata Jumalalle itsensä ja omaisuutensa, sen vaatimuksen Jeesus viimeiseksi esittää myös rikkaalle nuorukaiselle (Mark. 10: 17 —22). Kun ihminen ei voi täyttää tätä vaatimusta Jumalaan nähden, syntyy velka, s. o. täyttämätön oikeutettu vaatimus. Jeesuksen päänäkökohta syntiin nähden on sentähden velka, kuten Isä meidän rukouksen viides kohta osoittaa.

Kun nyt Jumalan vaatimus on ehdoton («koko sydämestäsi, koko sielustasi" j. n. e.), on ihmisen velka äärettömän suuri (Matt. 18: 23 ss.). Ihminen ei voi sitä milloinkaan maksaa. Ääretön velka ihmisen puolelta ja velan (synnin) anteeksi anto Jumalan puolelta ovat senvuoksi korrelaatteja, ne vastaavat toisiansa. Tämän vuoksi on syntein anteeksi antamuks e 11 a niin perustava merkitys kristinuskossa. Se merkitsee ihmisen astumista vapaaseen asemaan Jumalaan nähden. Se on jumalanlapseuden alku ja pohja.

Toinen näkemys vallitsee Jeesuksen vertauksissa kadonneesta lampaasta, hukkaan joutuneesta rahasta ja tuhlaajapojasta. Kaikki ne tahtovat osoittaa, että ihminen on Jumalalle kallisarvoinen. Paimen on huolissaan siitä, että hän on kadottanut lampaansa, vaimo siitä, että hän on menettänyt rahansa. Synti on tässä eksymistä (vrt. ä/MiQvdveiv), hukkaan joutumista. Tuhlaajapojassa Jeesus näkee synnin kodista vieraantumisena ja paheisiin vaipumisena. Syntinen ihminen on ikäänkuin poissa kotoa; ensimmäinen askel parannukseen on kääntyminen itseensä, sen jälkeen palaaminen kotiin. Synti on muukalaisuudessa elämistä.

Tuhlaajapojan vertaus osoittaa, että synti ei ole yksityinen teko, vaan epänormaali, epäterve tila. Synti on sentähden Jeesuksen silmissä sairautta. «Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä" (Mark. 2: 16, 17).

Jatkuva sairaus tuottaa kuoleman. Tuhlaajapoika oli kuollut, mutta hän «virkosi eloon" (Luuk. 15: 32). Ruumiillinen sairaus saattaa olla seuraus sielun sairaudesta, joka siis ensin on parannettava. Sentähden Jeesus julisti halvatulle hänen syntinsä anteeksi, ennenkuin hän hänen paransi (Mark. 2: 5). Myöskin sisältyy sanaan oco£eiv terveeksi tekemisen ajatus, esim. Sakkeus-kertomuksessa: «Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan {acoaai) sitä, mikä on kadonnut" (Luuk. 19: 10).

Koska ihminen on Jumalalle ja lähimäiselle velkaa rakkautta ja palvelusta, on tämän laiminlyöminen syntiä. Sentähden Jeesus viimeisen tuomion kuvauksessa näkee rakkauden laiminlyönni n pääsynniksi. Tämän illustraationa esiintyy vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Syynä rikkaan miehen kadotukseen on juuri rakkauden laiminlyönti sairasta ja nälkäistä lähimmäistä kohtaan.

Muita syntejä raskaampi on Jeesuksen katsomuksen mukaan vjcoy.Qiaig = ulkokultaisuus. Fariseusten ulkokultaisuus esiintyy siinä, että he palvelevat Jumalaa huulillaan, mutta heidän sydämensä on kaukana hänestä (Mark. 7). Tuhlaajapojan vertauksessa on vanhempi veli paljon epämiellyttävämpi kuin nuorempi, joka pyytää armoa. Vanhempi veli on itsehyvä ja itsekylläinen eikä armoa tarvitse. Samoin vertauksessa fariseuksesta ja publikaanista.

Farisealaisuus kieltää ainakin käytännössä uskonnon olemuksen, ehdottoman riippuvaisuuden tunteen. Jeesuksen katsomus synnistä velkana, joka on äärettömän suuri, koskettaa läheltä ehdottoman riippuvaisuuden tunnetta. Mikäli synti kehittyy tämän perussuhteen kieltämykseksi, sikäli se on vaikealaatuinen. Milloin se muodustuu Pyhän Hengen pilkaksi, on se anteeksi antamaton (Matt. 12: 32).

5. «Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineitten käsiin, ja he tuomitsevat hänet kuolemaan ja antavat hänet pakanoille pilkattavaksi ja ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi, ja kolmantena päivänä hän on nouseva ylös" (Matt. 20: 18, 19). Aina siitä alkaen kuin Siimon Pietari tunnusti Jeesuksen Messiaaksi Kesarean Filippissä, puhui Jeesus useamman kerran vastaisesta kohtalostaan ja esitti joka kerta havainnollisessa muodossa kärsimisensä, kuolemansa ja ylösnousemisensa.

Näiden lausuntojen pohjana on näkemys, joka ilmenee lausunnon havainnollisissa yksityispiirteissä. Jeesuksen silmissä hänen kohtalonsa kehittyy välttämättömällä johdonmukaisuudella. Luukas on säilyttänyt salaperäisen lauselman: «minä olen kasteella kastettava, ja kuinka olenkaan ahdistuksissa, kunnes se on täytetty" (Luuk. 12: 50). Hänen elämänsä kulkee kohtalokasta loppua kohti, jonka hän tuntee kastamiseksi syviin vesiin.

Samoin hän keskustelussa Sebedeuksen poikain kanssa puhuu kalkista, joka hänen tulee juoda. Vastaisuus tulee vielä enemmän kohtalokkaaksi sen kautta, että Jeesuksen elämän kulku on kirjoituksissa kuvattu. Puhuessaan opetuslapsille kavaltajastaan sanoo Jeesus: «Ihmisen Poika tosin menee pois, niinkuin hänestä on kirjoitettu, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta Ihmisen Poika kavalletaan" (Mark. 14: 21).

Mitä raamatunpaikkaa Jeesus tarkoittaa? Odottaisi viittausta Jes. 53 lukuun, mutta sellaista ei missään löydy. Ja kuitenkin Jeesus hyvin tunsi Deuterojesajan ja näki Herran kärsivän palvelijan itsessään, kuten Luuk. 4: 16 —21 osoittaa. Oliko tuo kohta hänelle niin pyhä, niin hänen sisintä tietoisuuttaan tulkitseva, ettei hän tahtonut siitä puhua? Sitä emme tiedä. Mutta viimeisenä iltana Öljymäelle noustessaan hän muistuttaa opetuslapsia Sakarian lauseesta: «minä lyön paimenen ja lampaat hajoitetaan" (Mark. 14: 27, vrt. Sak. 13: 7). Aikaisemmin Jeesus oli puhunut Joonaan merkistä. Hän näkee Joonaan vaiheissa kuvattuna oman vastaisen kohtalonsa. Niinkuin mereen heitetty Joonas palasi elämään, niin on hänenkin käyvä (Matt. 12: 39, 40). Siten saa Joonaan historia tyypillisen merkityksen.

Mutta myöskin luonnon kiertokulussa Jeesus näki kuvan kohtalostaan. «Jos ei vehnäjyvä putoa maahan ja kuole, niin se jää yksin, mutta jos se kuolee, niin se tuottaa paljon hedelmää*

(Joh. 12: 24). Kasvavan elämän kuolemisessa ja eloon virkoomisessa piilee Ihmisen Pojan kohtalon salaisuus.
Pysyvän muiston näkemykselleen omasta kohtalostaan on Jeesus luonut Herran ehtoollisessa. Hän näkee tänä ihmeellisenä iltahetkenä ruumiinsa uhrattuna, ja verensä vuodatettuna. Mutta se ei ole ainoastaan kohtaloa, se on Isän johdatusta, se tapahtuu monen hyväksi. Mutta hänen näkemyksensä ulottuu vielä kauemmaksi kirkkauden valtakuntaan. Hän näkee itsensä yhdessä uskoilistensa kanssa juomassa viinipuun antia (uutisena) Isän luona taivaassa (Matt. 26: 29).
Kenties on Jeesus visionäärisesti nähnyt kohtalonsa kehityksen.

Ainakin on sen kulku ja päätös hänelle täysin varma. Mutta se ei estä, että hän sekä raamatusta että luonnosta on saanut vahvistusta sille, mitä hän oli nähnyt. Varsinkin ovat viittaukset «kirjoituksiin" ja luontoon olleet opetuksessa välttämättömät. Varmaankin on hän käyttänyt niitä hyväkseen suuremmassa määrässä kuin mitä evankelistain kertomuksissa on meille säilynyt.

6. Jeesuksen messiaanisuus esiintyy synoptisissa evankeliumeissa jumalallisena salaisuutena. Hänen lähimpänsä saavat sen joskus vilahdukselta huomata, mutta säännöllisesti hän pitää sen salassa. Johannes Kastaja sai nähdä sen Jeesuksen kasteessa, Pietari tunnusti sen Kesarean.Filippissä ja kolme uskottua opetuslasta sai sen havaita kirkastusvuorella. Mutta Jeesuksen kirkkauden ilmestystä seurasi aina varoitus asianomaisille sitä ilmoittamasta.

Jeesus tahtoi vaikuttaa välittömästi olemuksensa ja tekojensa kautta ja siten johdattaa ihmisiä omintakeiseen uskoon ja vakaumukseen. Sopusoinnussa tämän kanssa hän myöskin vastasi fariseusten kysymykseen: «milloin Jumalan valtakunta oli tuleva?", „ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla („sä att det kan förnimmas mcd ögonen") — — —, sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä" (Luuk. 17: 20, 21).

Jeesuksella on tässäkin näkemys. Hän näkee Jumalan valtakunnan ihmissydämessä kasvavana siemenenä tai yhteiselämässä vaikuttavana hapatuksena. Jeesuksen silloinen vaikutus oli hiljaista ja vaatimatonta ja johdonmukaisesti hän vältti kaikkea, mikä huomiota herätti. — Mutta näin ei pitänyt aina oleman. Jeesuksella oli myöskin toinen näkemys Ihmisen Pojan parusiasta. Jo aikaisin oli Jeesus yksityistapauksissa siihen viitannut (Matt. ,16: 26, 27). Mutta vasta ennen kuolemaansa hän suuressa apokalyptisessa puheessaan täysin selvästi sen esittää (Matt. 24).

Juuri ennen Kristuksen ilmestystä on «Ihmisen Pojan tunnusmerkki" (arj/.islov) näkyvä taivaalla (24: 30). Fariseukset olivat aikaisemmin pyytäneet, että Jeesus näyttäisi heille tunnusmerkin taivaasta, mutta Jeesus ei heille sitä antanut (Matt. 16: I—4). Ei ollut sen aika. Mutta toisin on parusiassa oleva. Ihmisen Pojan tunnusmerkki on siis oleva taivaalla näkyvä, pelottavan voimakas valoilmiö, koska maan sukukunnat sen nähdessään parkuvat. Sen jälkeen he näkevät «Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella".

«Voima" (övva/,ug) tarkoittaa enkelisotajoukkoa, kirkkaus jumalallista doksaa. Sama näkemys esiintyy viimeisen tuomion kuvauksessa enemmän yksityiskohdissaan kehitettynä. Ja vielä kerran se esiintyy erityisen valtavana Jeesuksen todistuksessa ylimäisen papin edessä, kun hän sanoi: «tästälähin saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä" (Matt. 26: 65). Tässä tilaisuudessa oli kerrankin julki lausuttava se, jota Jeesus niinkauvan oli pyhänä salaisuutena säilyttänyt. Se tunnustus tuottikin Jeesukselle kuolemantuomion.

Samanlaisessa ratkaisevassa tilanteessa oli myöskin Stefaanuksella suuri visiooni. Neuvostossa seisoessaan hampaita kiristelevien vihollistensa edessä hän sanoi: «katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella" (Ap. T. 7: 56). Näyn yleisenä kehyksenä oli Jumalan kirkkaus (öofo v. 56) ja sen sisäpuolella Ihmisen Poika Jumalan oikealla puolella. Tämän tapainen oli varmaan myöskin Jeesuksen näkemys.

Että Jeesuksella todella oli ollut samanlaisia näkemyksiä, sen osoittavat selvästi hänen Natanaelille lausumat sanansa: „te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle" (Joh. 1: 51). Ei ole epäilemistäkään, että Jeesuksella siinä on edessään omia kokemuksiaan.

Edellisessä olemme tarkastaneet muutamia Jeesuksen perustavia näkemyksiä. Niissä on pohja laskettu kristinuskon koko vastaiselle kehitykselle. Tähän on meidän kuitenkin heti lisättävä, että niiden rinnalla apostolien näkemyksillä on mitä suurin merkitys. Varsinkin Paavali ja Johannes ovat tässä yhteydessä mainittavat. Heidän näkemyksensä esineenä on ylösnoussut, korotettu Kristus. Perustavaa laatua Paavalin koko elämälle ja jumaluusopille on hänen kristusnäkynsä Damaskon tiellä. Tämä näky oli enemmän kuin näkemys, se oli todella visionäärinen ilmestys. Mutta ylösnousemuksen edellytyksenä on kuolema.

Kuollessaan Kristus ristiinnaulitsi synnin ja maailman ja lopetti siihen asti kestäneen maailmanajan. «Minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle" (Room. 6: 10). Kristuksen hautaus ja haudasta nousu on vanhan loppu ja uuden synty: „se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut". Kuitenkin täytyy sanoa, että Paavalin jumaluusopissa on rabbiinisella todistelulla laaja tila; ajatusjohtojen ja todistelujen väliin on sinne tänne sirotettu näkemyksiä, ikäänkuin auki hakattuja näkö-aloja.

Enemmän näkemyksellinen luonne on johannekselaisella kirjallisuudella Uudessa Testamentissa. En tahdo tässä puhua Ilmestyksestä, joka heti alussa sisältää valtavan, visionäärisen näkemyksen Ihmisen Pojasta (1: 13—16). Mutta itse Johanneksen evankeliumi on kauttaaltaan täynnä mitä merkillisimpiä näkemyksiä. Ensimäisessä luvussa on jo alussa Johannes Kastajan näkemys: «Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin" (1: 29).

Siihen sisältyy in nuce koko sovitusaate. Samoin Jeesuksen kastevisionl, jonka näkemyksellistä luonnetta neljännessä evankeliumissa erityisesti teroitetaan: «Johannes todisti sanoen: minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja hän jäi hänen päälleen. Ja minä en tuntenut häntä, mutta joka lähetti minut vedellä kastamaan, hän sanoi minulle: jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä. Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika" (1: 31—33).

Kertomuksessa Kaanaan häistä näkee evankelista Jeesuksen ilmaisemassa kirkkautensa (2: 11). Nikodeemuskeskusteluun sisältyy Jeesuksen näkemys Jumalan valtakunnasta ja uudestisyntymisestä. Seuraavissa luvuissa ovat teemana: elämän vesi (I. 4), elämän leipä (1. 6) maailman valo (1. 8 ja 9), hyvä paimen (1. 10), ylösnousemus ja elämä (1. 11), maassa lahoava siemen, joka tuottaa hedelmän (1. 12), mestari opetuslasten palvelijana (1. 13) j. e. e.

Kaikki nämät ovat valtavia näkemyksiä, jotka perustuvat Jeesuksen sanoihin, mutta niiden varsinaisena esineenä on korotettu Kristus. Varmaankin on Jeesus opetuslapsipiirissä näihin asioihin viitannut mutta vasta ylösnousemisen jälkeen ovat apostolit ne täysin käsittäneet ja Johannes on ne sitten tyylittelevällä tavallaan esittänyt. Näihin näkemyksiin sisältyvät perusnäkemykset Isästä, Pojasta ja Hengestä kristikunnalle kaikiksi ajoiksi. Johannes on kuin näkötornin korkeimmalla lavalla seisova tähystäjä joka katsoo syvyyksiin ja korkeuksiin ja tulevaisuuden kaukaisimpiin etäisyyksiin.

Neljännen evankeliumin kristusnäkemykset eivät ole visionääristä laatua. Ne ovat elävän uskon intensiivisiä intuitioita, kristikunnan historiassa esiintyy myöhemminkin näkemyksiä, joilla on ollut syvällekäypä vaikutus. Niin esim. pyhän Franciskuksen kristusnäkemys, kun hän pienessä kappelissa katseli ristiinnaulitun kuvaa ja näki sen elävän ja puhuvan. Risti ja haavat tulivat siitä lähtien fransiskaanisen hurskauden pääaineksiksi. Samoin oli, kuten tiedämme, Zinzendorfin laita. Tällaisten johtavien henkien näkemykset tulevat sitten heitä seuraavien joukkojen omaisuudeksi. Ne ovat harvat, joilla tässä suhteessa on omintakeista tavaraa.

Mutta raamatun suuret näkemykset ovat juuri sitä varten meille annetut, että me niistä eläisimme, niinkuin Johannes kirjoittaa: «minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteyttä (xoivmua) meidän kanssamme; ja meillä on yhteytemme Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen, Kristuksen kanssa" (1 Joh. 1: 3).

Vaikka nykyajan kristittyjen näkemykset yleensä ovat riippuvaisia apostolisesta sanasta, saattaa heilläkin joskus olla ihmeellinen alkuperäisyys ja tuoreus, mikä varsinkin ilmenee uskonnollisissa virsissä. Ajatelkaamme esim. Tersteegenin näkemystä pyhästä, läsnäolevasta Jumalasta:

Gott ist gegenwärtig
Lasset uns anbeten
Und in Ehrfurcht vor ihn treten!
Gott ist in der Mitte
Alles in uns schweige Und sich innigst vor ihm beuge!
Wer ihn kennt Wer ihn nennt,
Schlag' die Augen nieder, Gebt das Herz ihm wieder!

Taikka ajatelkaamme Stenbäckin virttä:
Jeesuksen silmiin helliin Mä katson; jos hän hylkäisi, Mä katson, vaikka vaipuisin
Jeesuksen silmiin helliin.

Elävässä uskossa on näkemyksellä tärkeä sija. Siitä sanoo Alexandre Vinet: «Uskominen on näkemistä; se on tarkkaavainen, vakava ja pitkä katse, yksinkertaisempi katse kuin havaintoon kuuluva; katse, joka katsoo, eikä mitään muuta; välitön ja lapsellinen katse, johon koko sielu antautuu, sielun katse, eikä ymmärryksen, katse, joka ei esinettään erittele, vaan ottaa sen kokonaisuudessaan vastaan silmäin kautta sieluun".

Erkki Kaila

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832658?page=22&ocr=true

kirjoittaja Hellevi Ma Loka 21, 2024 5:29 am

Miksi toiset ottavat Jumalan sanan vastaan, toiset taas eivät ota? Miksi vain harvat tuottavat pysyvän hedelmän, ja niistäkin toiset niukemman toiset runsaamman? Miksi näin ollen sirotellaan sanan siementä niin ylen runsaasti, sinnekin, missä ei mitään kasva? Se kuuluu Jumalan hallitustavan, Jumalan järjestyksen salaisuuksiin. Vertaus pellon valhevehnästä osoittaa, että Jumalan menettelytapoihin kuuluu kärsivällisyys, pahan sietäminen, siksi kun se kehityksen kuluessa täysin paljastaa itsensä.

„jos ihminen ei uudesta synny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa" (3: 3). Sisällinen näkemys ei ole joka miehen asia.

Jeesuksen vertauksilla on katoomaton arvo. Hänen näkemyksensä Jumalan valtakunnasta ovat lapsille tajuttavia, mutta sisältävät kuitenkin korkeuksia ja syvyyksiä, joita kokenutkin kristitty vain aavistaen käsittää. Siihen kuuluu taivaallisia tosiasioita ja jumalallisia pyhiä järjestyksiä ja menettelytapoja, joita tässä elämässä aina saamme ihmetellen tutkistella.

Erkki Kaila :: Uskonnollisia näkemyksiä

Erkki Kaila :: Uskonnollisia näkemyksiä

Uskonnollisia näkemyksiä.

Vs: Erkki Kaila :: Uskonnollisia näkemyksiä