KRISTUS-SAIRAALA JA VALELÄÄKÄRIT

KRISTUS-SAIRAALA JA VALELÄÄKÄRIT


Joel Kerosuo, teol. yo., Joensuu


"Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’." (Matt. 7:15–23)


"Älkää tuomitko"

Me kuulemme usein tänä aikana vedottavan Jeesuksen sanoihin: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" (Matt. 7:1). Onko todella niin, että kaikki kantaa ottaminen tai jonkin asian hylkääminen on aina tätä Jeesuksen tarkoittamaa tuomitsemista? Pitääkö meidän yksityisinä ihmisinä ja seurakuntana vain siunata kaikkea, mitä vastaan tuleekaan, oli asialle sitten Jumalan sanan siunausta tai ei? Oletko sinä joskus nähnyt miten räikeällä tavalla rikotaan Jumalan lakia vastaan ja mielipidettäsi on kysytty, mutta olet vaiennut, ettei kukaan vain saisi sinua kiinni tuomitsemisesta? Tai oletko joskus puuttunut johonkin asiaan ja saanut ehkä tällaisen vastauksen: "Älä tuomitse, et sinä eikä seurakunta saa puuttua minun yksityiselämääni. Kyllä minulla saa olla minun näkemykseni ja elämäntapani."

Mies jättää perheensä ja lähtee toisen naisen matkaan. Jokin hälytysvalo syttyy, mutta ajattelet, että emmehän me saa tuomita. Piispat ja pastorit julkisesti kieltävät uskontunnustuksen kohtia ja selkeitä uskontotuuksia. Jokin hälytysvalo taas syttyy, mutta ajattelet, että emmehän me saa tuomita. Pitääkö meidän vain siis siunata? Ovet auki sepposen selälleen, vartijat pois, kaikki saavat tulla mitä sitten elämässään tekevätkään tai ajattelevatkaan. Seinät leveälle ja katto korkealle. Me emme tuomitse ketään. Niin, mikä sinä olet tuomitsemaan itsessäsi? Väitätkö ettei sinun elämässäsi ole syntiä, väitätkö että sinulla on kaikki uskonkappaleet selkeästi aina hallussa? Mikä sinä olisit tuomitsemaan toisia ihmisiä?

Ajattelen että olemme tulleet aikanamme varsin varovaisiksi. Me pelkäämme usein ihmisten antamaa tuomitsemisen leimaa, kun yhä uudestaan kuulemme viittauksen tähän Jeesuksen sanaan "älkää tuomitko". Ja kyllä me tiedämme, mitä kaikkea elämäämme mahtuu. Ei meillä ole aina eheää ja iloista uskoa Jumalalle tuoda. Lankeemukset ja kiusaukset vaivaavat, tai kova, rakkaudeton ja anteeksiantamaton sydän. Yhä uudestaan valitsemme Jumalan tienviittojen sijasta omat mielihalumme, vaikka kukaan muu ei sitä tietäisikään. Eikö ole lopulta niin, että meidän jokaisen elämästä saisi kirjoitettua skandaalikirjan. Keitä me siis olisimme tuomitsemaan? Se joka on syytön, heittäköön ensimmäisen kiven.



Kavahtakaa vääriä profeettoja

Miten siis on? Emmekö me seurakunnassa saa puuttua mihinkään? Nyt kuitenkin Jeesus tuntuu sanovan evankeliumissa jotakin aivan muuta? "Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia." Kavahtakaa vääriä profeettoja! Siis olkaa varuillanne, varokaa, kiinnittäkää huomiota, älkää pitäkö yhteyttä väärien opettajien kanssa, jotka yrittävät turmella lauman.

Jeesuksen sanat piirtävät meille ikään kuin kuvan seurakunnasta, johon joku tai jotkut yrittävät päästä vaikuttamaan ja heidän saapumistaan pitäisi kavahtaa. Väärät profeetat ovat henkilöitä, jotka sanovat ajavansa Jumalan asiaa, mutta todellisuudessa vain johdattavat ihmisiä kauemmas hänestä. Profeetat olivat Jumalan lähettämiä sanansaattajia ja kansan paimenia, mutta nyt Jeesus kuvaa kuinka seurakunnan keskuuteen tulisi vääriä profeettoja, jotka eivät ole Jumalan sanansaattajia, vaan kantavat jotakin aivan muuta sanaa.

He eivät ole todellisia paimenia, vaan paimentavat lopulta pois Kristus-tieltä. Jumalan lain ja evankeliumin julistuksen sijaan on tullut etiikka ja vesitetty Jumalan sana. Jumalan ihmeellisen taivastien sijaan on tullut ihmisviisaus ja tämän maailman ääni. Väärät opettajat eivät taivu Jumalan sanan alle, vaan he haluavat olla niitä mestareita, joiden muottiin Jumalan sanankin täytyisi taipua. Ihmisviisaus ei ole enää apuväline Raamatun ymmärtämistä varten, vaan siitä tulee Raamatun tuomari. He saattavat tulla valtavalla pauhulla ja voimalla, mutta usein kaikessa hiljaisuudessa, ulkoisessa vaatimattomuudessa ja viattomuudessa. He yrittävät kaikin voimin pitää lampaan puvun yllänsä, ristin kaulallaan ja rukouksen huulillaan, mutta lopulta suden luonto aina paljastuu.

Jeesukselta tulee siis voimakas rajanveto vääriin profeettoihin. Hän ei vaadi omiltaan suvaitsevaisuutta ja vaikenemista, vaan väärien opettajien kavahtamista. Nämä väärät opettajat ovat susia, joiden tavoitteena on lauman tuhoaminen. Väärien opettajien julistus ei siis ole vain jotakin vähäisiä mielipide-eroja, vaan kuolettavaa myrkkyä Jumalan lampaille.

Saman asian Paavali ilmaisee Apostolien teoissa: "Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa." Paavali sanoo, että jopa "teidän omasta joukostanne", seurakunnan keskeltä, nousee niitä, jotka lopulta yrittävät ajaa laumaa poispäin Kristuksesta.

Seurakunta ja koko taisteleva kirkko ei tässä maailmassa pääse pakoon taistelua. Koska vain Kristuksen pyhän evankeliumin kautta pääsemme osallisiksi Jumalan valtakunnasta, niin vihollinen tekee kaikkensa vesittääkseen tämän evankeliumin julistuksen ja sekoittaakseen seurakunnan. Historiasta näemme kipeällä tavalla, että vaikka ulkonaisetkin vainot ovat olleet valtavia, niin seurakuntaa ovat eniten sekoittaneet juuri sisältäpäin nousevat väärät paimenet ja profeetat. Oikeastaan koko raamatunhistoria on tätä taistelua. Alusta saakka näemme, miten oikean Jumalan sanan lisäksi on väärä, vihollisen turmelema Jumalan sana, oikean opin lisäksi on olemassa väärä oppi, oikean evankeliumin lisäksi on olemassa väärä evankeliumi, oikeiden opettajien lisäksi on olemassa vääriä opettajia, oikean viran lisäksi on olemassa väärä virka, joita Jeesuksen seuraajien pitäisi osata varoa. Lauman pahimmat viholliset nousevat aina lauman keskeltä.



Susi vai lammas, ohdake vai viikuna?

Miten ihmeessä me sitten tunnistamme nuo väärät opettajat, että osaisimme oikein suojautua ja kavahtaa, niin kuin teksti kehottaa? Ongelmana on vielä sekin, etteivät sudet tule omassa karvaisessa turkissaan, vaan päinvastoin pukeutuneina pieniksi ja kilteiksi lampaiksi. Nyt Jeesus antaa meille seuraavan ohjeen: "Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä."

Susi vai lammas, orjantappura vai viinirypäle, ohdake vai viikuna? Mistä siis tunnistaa oikean ja väärän paimenen? Muistan kuinka joitakin vuosia takaperin lupauduin lähtemään sienimetsälle muutaman ystäväni kanssa, vaikka olin varoittanut, että sienituntemukseni lähentelee nollaa. Sen tiesin että kärpässieniä ei kannata poimia, mutta siihen minun sienestysvinkkini taitavat jäädäkin.

Lyhyen koulutuksen jälkeen minäkin sitten innostuin keräilemään ison korillisen sieniä ja yritin pärjätä kokeneille ystävilleni sienien määrässä. Vaikka pärjäsin määrällisesti vertailussa ystävilleni ihan hyvin, niin kun alettiin katsoa, mitä kukin olikaan oikein poiminut, ei tulos ollut aivan yhtä mairitteleva. Vaikka kärpässienet osasinkin välttää, oli koriin eksynyt jos jonkinlaista enemmän tai vähemmän myrkyllistä tai muuten vain täysin käyttökelvotonta sientä. Sienikorin seassa oli siis paljon väärää lajia, jota siellä ei pitänyt olla.

Ajattelen, että raamatunkohdissa, joissa käsitellään puun ja hedelmän suhdetta, me ihmiset kiinnitämme huomiomme usein vääriin asioihin. Eikö meitä usein kiinnosta juuri hedelmän määrä: Kuinka paljon, kuinka nopeasti, kuinka herkullisen näköisiä? Mutta huomaatko: Jeesus ei sano, että oikeat paimenet tuottavat niin ja niin paljon hedelmää, tai että väärät opettajat tuottavat vähemmän hedelmää. Kohdassa ei oteta yksinkertaisesti mitään kantaa hedelmän määrään. Totta kai me rukoilemme ja toivomme, että evankeliumin julistus tuottaisi paljon hedelmää, niin seurakunnassa kuin omassa elämässämme.

Mutta Raamattu ei ole ensisijaisesti kiinnostunut nyt hedelmän määrästä vaan lajista. Lammas vai susi, viikuna vai ohdake, ruokasieni vai myrkkysieni? Määrällä ei lopulta ole merkitystä, jos laji on väärä ja mestarillemme käyttökelvoton. Siksi seurakunnankaan ei pidä yrittää ikään kuin revetä joka suuntaan määrän toivossa, vaan keskittyä siihen, että se pitää huolta lajista, jota sen sisällä kasvaa. Tilastoilla ja prosenteilla ei ole lopulta niin väliä.

Evankeliumiteksti siis sanoo meille, että seurakunnassa on yhä uudestaan toiminnassa vääriä opettajia, jotka eivät enää julista puhtaasti Kristuksen evankeliumia. He yrittävät saada jonkun muun lajin kasvamaan. He eivät juurruta ihmisiä Kristus-viinipuuhun, vaan tämän maailman katoaviin hedelmäpuihin, jotka ehkä hetken maistuvat makeilta, mutta jotka eivät anna iankaikkista ravintoa. Siksi seurakunnan pyhä velvollisuus on koetella henkiä, koetella opettajia. On tutkittava, mitä hedelmää he tuottavat? Opettavatko he Kristuksen sanaa vai jotakin muuta? Siksi nämä sudet ajavat meidät yhä uudestaan Kristuksen sanan luokse ja syvempään Jumalan sanan selvyyteen.

Jeesuksen vertaus hedelmäpuun suhteesta satoon on ymmärrettävissä yli kaikkien aika- ja kulttuurirajojen. Jokainen puun omistaja oppii tuntemaan ennen pitkää puunsa laadun. Puu tuottaa välttämättä lajinsa mukaisen hedelmän. Hedelmä ilmaisee paitsi kasvin lajin myös sen laadun. Vaikka orjantappura kuinka pusertaisi ja ponnistelisi, ei se tuottaisi koskaan viinipuun hedelmää. Taas toisinpäin: kun oksa on kiinni elävässä viinipuussa, se tuottaa lajinsa mukaista hedelmää, ilman suuremmin ponnistelematta.

Sudenkuoppa

Jeesus jatkaa: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’"

Kuinka pelottava onkaan tämä kohta! Niille jotka varmasti kuvittelivat olevansa Jeesuksen omia, lausutaan tylyt tuomion sanat. Luvun alussa Jeesus lausui "älkää tuomitko", mutta nyt hän on siirtynyt jo viimeisen tuomion näköaloihin. Vaikka päivän evankeliumiteksti ennen kaikkea puhuu seurakunnan opettajista, ovat nämä sanat vakavat meille kaikille. Viimeisenä päivänä moni, joka on elänyt Jumalan nimi huulillaan, käännytetään pois. Moni Jumalan nimeen vedonnut paljastuu vain Jumalan nimen väärinkäyttäjäksi, joka on elänyt toisen käskyn rikkomisesta. Karitsan valtaistuimen edessä ihmisen sisin paljastuu. Vaikka täällä maailmassa, yhteisön keskellä, seurakunnassa ja perheessä, olisi onnistunut pitämään lampaan maskin, niin lopulta kaikki tulee ilmi hänen edessään, jolle mikään ei ole salattua.

Susi ei pääse enää piiloon vaan se ahdistetaan luolastaan. Se putoaa kuoppaan, josta se ei enää pääse, ja joutuu kaiken pahuutensa kanssa Jumalan kirkkauden valoon. Ja moni sanoo: "Herra, emmekö tätä kaikkea tehneet sinun nimessäsi", mutta edes ihmeet eivät ole osoitus Jumalalle kuulumisesta. Karu totuus paljastuu: laji on väärä. Viikunaksi luultu onkin ohdake, hän, jota pidimme lampaana, onkin sisältä susi. Hetki on lyönyt, on turhaa neuvotella, vaikka kuinka yrittäisi viitata hyviin tekoihin tai ihmeisiin. Myrkkysienillä ei voi ravita nälkäisiä, vaikka ne kuinka näyttäisivät hyviltä ja niitä olisi paljon.

Tuomarin mieltä pehmentääkseen he sinnikkäästi vetoavat: "Herra sinun nimessäsi me teimme tätä kaikkea, onhan sinun pakko tuntea meidät." Mutta Kristus tylysti ilmaisee heidän tunnustuksensa onttouden: minä en ole koskaan teitä tuntenut. En koskaan tuntenut sinua, joka yritit seurakuntaa väärällä evankeliumilla johtaa ja jolle minun sanani ei kelvannut, vaan korvasit sen omallasi. En koskaan tuntenut sinua, joka vuosi toisensa perään kävit kirkossa, mutta et koskaan todella katunut tai turvautunut minuun ja käytit nimeäni väärään. Sinä, jonka sydän aina oli kaukana minusta, jolla ei koskaan ollut todellista uskoa minuun. Ja sinä tiedät sen, sillä jos tutkit elämääsi, ei se ollut lampaan elämää, vaan eikö sinun tekosi ollut suden tekoja. En tuntenut sinua, sinä joka tarvitsit minun armoani vain synnissä elämiseen, etkä siitä vapautuaksesi. Niin, voiko täällä joku sanoa tänään toteuttaneensa taivaallisen Isän tahdon?

Kristus-sairaala

Eikö hirvittävintä, mitä voisi tapahtua, olisi, että koko elämänsä kulkee luullen olevansa Kristuksen oma, mutta saisikin kuulla nämä tylyt sanat? Mikä sitten neuvoksi meille, jotka niin usein pelkäämme, että sittenkin täältä lampaan nahan alta paljastuu suden turkki. Mitä tehdä, mihin voimme mennä ja kuinka voimme oikein kavahtaa vääriä profeettoja? Me, joista itsessämme ei ole tuomitsemaan ketään?

Yksityisinä ihmisinä me kaikki seisomme samalla viivalla syntiemme kanssa kamppaillen. Luther puhuu usein kauniisti seurakunnasta syntisten sairaalana. Kaiken tämän maailman hädän, rikkinäisyyden ja synnin keskelle on Jumala asettanut paikan, johon voi kaiken hätänsä viedä. Eikö lampaan juuri tunnista siitä, että se niin usein pelkää olevansa susi. Kun susi ei tahdo tulla synnintunnustajan paikalle, lammas tietää tarvitsevansa apua, tietää tarvitsevansa hyvää paimenta. Lammas haluaa tulla synnintunnustajan paikalle ja Kristuksen armon luokse.

Meistä jokainen on lopulta kuolemansairas ja tarvitsee Kristuksen, suuren lääkärin, apua. Kristus sanoo: "Kaikki syntiset, langenneet ja heikot, tulkaa tänne." Tässä mielessä kirkon seinien tulee olla leveät ja katon korkealla. Meillä tulee olla yhä uudestaan anteeksiantavaa mieltä heikkoja, epäuskoisia ja langenneita kohtaan. Juuri heitä me saamme olla kutsumassa suuren lääkärin luokse. Kaiken saa jättää mestarille. Usein Kristus-lääkärin sana myös osuu kipeästi, kun se näyttää niitä haavoja ja sairauksia, joita emme entuudestaan edes tienneet kantavamme.

Suomessa on menneenä vuonna noussut kohu ns. valelääkäreistä. He onnistuivat huijaamaan työhönotossa ja kulkivat lääkärintakki päällä kuin kuka tahansa muu alan henkilö. Mutta lopulta petos selvisi: he eivät koskaan olleet todellisia lääkäreitä. Toinen aihe mikä tasaisesti nousee pinnalle, ovat erilaiset hoitovirheet. Henkilö on saanut väärää hoitoa tai hänen oireitaan ei ole otettu vakavasti. Sairas on julistettu terveeksi ja erehdys on huomattu vasta, kun on jo liian myöhäistä. Otsikoihin ovat nousseet myös hoitoalan henkilöiden tietoiset potilaan vahingoittamisyritykset.

Tämä evankeliumiteksti sanoo, että myös Kristuksen seurakuntasairaalaan yrittää niitä, jotka eivät sinne kuulu. He ovat vääriä lääkäreitä, jotka hoitavat ihmisiä väärin keinoin, antavat vääriä lääkkeitä tai julistavat kuolemansairaita terveiksi, tai eivät ole Jumalan kutsumia lääkäreitä ollenkaan. Heitä on kavahdettava, koska Kristus-sairaalassa ei ole kysymys ihmisten tahdosta tai ihmisten mieltymyksistä, vaan se on Jumalan sairaala. Siksi se ei toimi niin kuin maailma toimii. Siksi sillä on sen sairaalan omistajan sana, jota se seuraa. Siksi se ei voi antaa terveen papereita sellaiselle, jonka Mestarin sana julistaa sairaaksi, eikä hylätä niitä metodeja, niitä reseptejä, jotka Mestari itse on sairaalalleen antanut. Ei ole kyse siitä, mitä ihminen haluaa siunata, vaan mitä Kristus siunaa.

Ei ole kyse siitä, mitä ihminen haluaa parantaa, vaan mitä ja miten Mestarimme haluaa meitä auttaa. Seurakunta on Jumalan sairaala, jonne hän on antanut sanansa ohjeeksi. Me sairaat haluamme yhä uudestaan asettua Mestarin sanan alle ja itse synnintunnustajan, sairaan paikalle. Meillä sairailla ei ole mitään muuta paikkaa mennä ja siksi meidän on pidettävä kiinni suuren ylilääkärin sanoista. Meille, jotka emme ole tehneet taivaallisen Isämme tahtoa ja jotka niin usein teemme suden tekoja, ei ole mitään muuta pakopaikkaa kuin Kristuksen armo ja hänen pyhä evankeliuminsa. Koska vain Mestarin sanoissa on elämä, on kavahdettava niitä, jotka yrittävät sen turmella.

Ehkä joku nyt ahdistuu tämän kaiken keskellä, kun puhutaan harhaopeista ja vääristä opettajista. Mutta ei Jeesus halua saattaa sinua pelkoon tässä tekstissä. Evankeliumi on vain jotakin niin ratkaisevaa, ettei mikään voima saa sitä sinulta riistää. Me saamme tänään iloita, että olemme löytäneet tähän syntisten sairaalaan. Olemme saaneet tuoda kaiken sairautemme Jumalalle synnintunnustuksessa ja omistaa Kristuksen synninpäästössä. Meitä muistutetaan jumalanpalveluksessa jo alun tervehdyksellä "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", että Jumala on meidät jo lapsena tuntenut, ja meidän otsaamme on piirretty ristin merkki.

Siinä meidät syntisairaat on puettu sairaalanvalkoiseen – nimittäin Kristuksen pyhyyden valkoiseen vaatteeseen. Ehtoollista viettäessämme hän kutsuu meitä alttarille, jossa saamme tulla osalliseksi kuolemattomuuden lääkkeestä. Älä siis pelkää sinä, joka kamppailet sairauksiesi kanssa. Sinulla on hyvä Vapahtaja, suuri lääkäri Kristus, joka on luvannut varjella tiesi Isän kotiin, jossa kerran taistelu ja sairaus lakkaavat. Hän itse on lääkäri, ja hän itse on lääke. Tänäänkin Kristus kutsuu meitä jokaista erikseen ja yhdessä seurakuntana hänen luokseen omistamaan hänen lääkkeensä alttarilla, sanoen: tulkaa, sillä kaikki on jo valmista. Amen.

Saarna Soinin kirkossa

http://www.concordia.fi/vanhat/lehti/2010/42010/3.html