Tulevaisuuden toivo kasvaa turvassa

Tulevaisuuden toivo kasvaa turvassa

Viime aikoina on tunnettu huolta koulujen ja kotien turvallisuudesta. Myös puolustusvoimien ja poliisin resurssien vähentäminen herättää monissa kansalaisissa turvattomuutta. Mihin kaikkeen sisäinen ja ulkoinen turvallisuutemme perustuu? Millaiseen tulevaisuuteen lapsemme ja nuoremme kasvavat?
Turvallisuusajattelu on vallannut alaa joka puolella. Myös seurakunnissa tehdään turvallisuusasiakirjoja, riskiarviointeja ja päivitetään tietoturvaa. Teknologian kehittyminen monipuolistaa turvapalveluja. Niiden kysyntää taas lisää väestön ikääntyminen ja uhkakuvien tulva.


Koti on lähtökohta

Koti on lähtökohta elämälle. Ihmisen perusturvallisuus kehittyy ensimmäisten elinvuosien aikana vuorovaikutuksessa siinä hoitosuhteessa, jossa lapsi elää. Siksi turvallisuus on hyvin vahvasti sidoksissa omaan identiteettiin ja kulttuuriin. Niitä tukemalla vahvistetaan samalla myös turvallisuudentunnetta.  
Tutkimustulosten mukaan turvattomuus ja turvallisuus ovat kiinteässä yhteydessä sukupuoleen, ikään ja kunkin ihmisen elämänvaiheeseen, sosioekonomiseen asemaan, toimeentuloon ja lapsuuden ajan kokemuksiin.

"Onnellinen lapsuus on yllättävän tärkeä asia. Jos lapsuus on onneton, seuraukset näkyvät erittäin selvästi kaikilla turvattomuuden ulottuvuuksilla. On iso hätähuuto, että lasten huostaanotot ovat lisääntyneet hälyttävästi”, toteaa sosiaalityön professori Pauli Niemelä Kuopion yliopistosta ja pitää tutkimuksen tuloksia ääripäistä, eli perusturvallisista ja perusturvattomista, varsin mielenkiintoisina.

Suurin turvallisuusriski yhteiskunnalle on syrjäytyminen; kun osallisuus muuttuu osattomuudeksi. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus ja siksi heidän osallisuuttaan tulee erityisesti vahvistaa. Kun he tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi, on se monille jo korjaava kokemus. Heille on syytä osoittaa että kaikella on väliä, ja että jokaisella on vastuu omasta terveydestään ja elintavoistaan ja sen myötä myös muista, jopa syntymättömästä elämästä.  Ihmisen tehtävä on varjella kaiken luodun elämän arvoa ja pyhyyttä.


Turvallinen usko

Kristillisen kasvatuksen ytimessä on sanoma turvallisesta Taivaan Isästä, joka pitää ihmisestä huolta, vastoinkäymisistä huolimatta. Turvallisuuteen kuuluu sekin, että miksi -kysymyksille annetaan aikaa ja tilaa. Esirukous luo turvallista yhteyttä, mutta ei korvaa pelkäävän kohtaamista. Kun turva on Jumalassa, niin perusturva säilyy silloinkin, kun inhimilliset turvatoimet pettävät.  (Virsi 397:6).

Monet mieltävät kristinuskon turvatekijäksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Lähes jokainen suomalainen rukoilee joskus.  Toki varmasti eniten on rukoiltu sotien ja kriisien aikana.  Rippikoulussa moni nuori oppii nykyäänkin ”Jumalan hätänumeron 5015”: Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua (Ps. 50:1 5) . Tällainen opetus on toivon tuottamista, ihmisen ei tarvitsekaan selviytyä kaikesta vain omassa varassaan. Usko on lujaa luottamusta tulevaisuuteen. Se on aavistus jostain uudesta, jota ei voi vielä nähdä, mutta joka kutsuu kulkemaan rohkeasti kohti. Kirkon kasvatuksen tulee avata mahdollisuuksia eikä alleviivata uhkakuvia.

Kirkko on turvapaikka

Kriisitilanteissa kirkon apuun turvautuvat usein hekin, jotka muutoin kokevat olevansa siitä etäällä. Kirkot täyttyvät surevista ja rukoilevista ihmisistä, kun on tapahtunut jotakin järkyttävää. Seurakunta yhteisönä kantaa ja kirkon seinät tuntuvat turvallisilta.

Kirkko turvapaikkana -periaate on hyvin vanha. Se perustuu ajatukseen, että uskonnollisen yhteisön jumalanpalveluspaikka on pyhä ja yksin Jumalan hallinnassa. Maallisen esivallan käskyvalta ei ulotu sakraalitilaan.  


Vanhassa testamentissa temppeli näyttäytyy tällaisena turvapaikkana. Kristinuskon kautta traditio sakraalitilasta eli kirkosta turvapaikkana on siirtynyt eurooppalaiseen kulttuuriin ja varhaiseen läntiseen oikeuskäytäntöön.
Siinä missä lukot, aidat ja kalterit voivat tuoda ulkoista turvallisuutta, herättää avoimuus ja lähimmäisenrakkaus sisäistä turvallisuutta ja luottamusta. Avoimuuden ja luottamuksen ilmapiirin tulisi olla läsnä kaikessa seurakunnan toiminnassa. Kirkon kasvatuksen lähtökohtana on hyväksytyksi tuleminen, sellaisena kuin kukin on.

Oikeus kasvurauhaan ja tulevaisuuteen

Jokaisella ihmisellä on oikeus kasvurauhaan. Lasten kohdalla aikuisten velvollisuus on turvata se. Lasta tulee suojella esimerkiksi vahingolliselta tiedolta, väkivallalta ja päihteiltä. Hänen tulee saada olla lapsi myös siinä mielessä, ettei häneltä vaadita liian varhaisia suorituksia, valintoja ja sitoumuksia.  

Kirkon kasvatustyössä on kaikille turvattava väkivallaton ympäristö osallistua toimintaan. Siihen kuuluu niin fyysinen, henkinen kuin hengellinenkin kasvurauha ja itsemääräämisoikeus. Ketään ei saa manipuloida tai pelotella Raamatun tulkinnoilla, loukata fyysisesti eikä henkisesti. Seksuaalinen koskemattomuus on aivan erityisen tärkeä. Lasten hyväksikäyttöä ei saa salailla, vaan se on saatettava välittömästi lastensuojeluviranomaisten tietoon.

Seurakunnan toiminta on kaiken kaikkiaan suunniteltava sellaiseksi, että se suojelee lasta. Tämä näkökulma on tärkeä muistaa silloinkin kun tehdään turvallisuusasiakirjoja tai annetaan toimintaohjeita. Lapsen etu on aina etusijalla.

Turvallisuuskasvatus kuuluu myös kirkon kasvatustyöhön. On tärkeää vahvistaa jokaisen omaa tervettä itsesuojelua sekä toisten huomioon ottamista ollaanpa sitten leikin tiimellyksessä, keskusteluryhmässä tai vesillä liikkumassa. Seurakunnalla tulee olla toiminnassaan riittävästi työvoimaa ja hyvä vakuutusturva. Useampi aikuinen luo lapsiryhmään turvallisuutta monella tavalla.

Samalla lapset saavat riittävästi huomiota, oppivat tiimityötä käytännössä ja saavat useamman näkökulman asioihin. Koulutettujen vapaaehtoisten mukaantulo mahdollistaa tämän myös pienissä seurakunnissa. Ohjaussuhteissa on syytä panostaa jatkuvuuteen, sillä sekin luo turvallisuutta kun kasvot eivät vaihdu kovin usein. Pysyvien sosiaalisten suhteiden merkitystä ryhmässä ei pidä aliarvioida.

Lapsivaikutusten arvioinnista on tulossa yksi käyttökelpoinen työkalu, kun suunnitellaan seurakunnan toimintaa ja tehdään taloudellisia ratkaisuja vaikkapa henkilöstön suhteen. Miten aiottu muutos vaikuttaa alueen lapsiin ja heidän perheisiinsä? Onko toimitilojen suunnittelussa huomioitu lasten tarpeet? Miten lasten ja nuorten osallisuus toteutuu päätöksenteossa, onko se aitoa vai näennäistä? Annetaanko lapsille ja nuorille sopiva määrä vastuuta heidän ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden?

Kasvatus tähtää aina tulevaisuuteen ja luo toivoa. Olemme saaneet kutsun toivon talkoisiin, joilla rohkaistaan suunnittelemaan huomista. Kirkko olkoon olemassa myös siksi, että täällä eletään. Toivon talkoilla poistetaan toivottomuutta ja näköalattomuutta. Siitä voi kasvaa turvallisuus ja luottamus huomiseen, joka ulottuu iankaikkisuuteen asti.

Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan t eille tulevaisuuden ja toivon . (Jer.29:11)

http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/494A1A4DD58D4D9CC2257976003D8743/$FILE/Tulevaisuuden%20toivo%20kasvaa%20turvassa.pdf