Meidän Veljemme istuu Jumalan oikealla puolella

Meidän Veljemme istuu Jumalan oikealla puolella


Börre Knudsen, piispa, Norja



Julkaisemme hiljattain edesmenneen piispa Börre Knudsenin muistoa kunnioittaen hänen saarnansa, jonka hän piti vierailleensa Suomessa vuonna 1998. Teksti on julkaistu aiemmin Concordiassa.

”Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle” (Mark. 16:19)

Rukous: Pyhä Isä, pyhitä meidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.


Rakas Kristuksen seurakunta, te, jotka olette Kristuksen ruumis, jokainen teistä, joka on Kristuksen jäsen. Tänään juhlimme suurta iloa. Juhlimme lihamme ja veremme kirkastamista Kristuksessa. Tämä ruumis, jonka Kristus otti äidiltään Marialta, joka riippui ristillä puuhun naulittuna ja joka laskettiin hautaan – tämä ruumis on nyt kohotettu ylös Jumalan tykö. Meidän lihamme ja veremme on kohotettu Jumalan tykö. Meidän lihamme ja veremme on ikuisiksi ajoiksi yhdistynyt Jumalan kanssa. Kyse ei ole ainoastaan Kristuksen kirkastamisesta. Kyse on myös meidän kirkastamisemme hänen kanssaan, kuten Paavali sanoo: ”teidän elämämme on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa” (Kol. 3:3–4)

On suuri salaisuus, että meidän inhimillinen luontomme istuu Jumalan oikealla kädellä ja on osallinen Jumalan kunniasta ja kirkkaudesta. Meidän oma veljemme, Jeesus Kristus, Hän, joka kuoli meidän edestämme, istuu nyt kaiken kosmisen vallan ja voiman keskuksessa, sen vallan, joka johtaa kaikkea, ja tällä kaikkivaltiaalla voimalla on inhimilliset kasvot. Sillä on Jeesuksen Kristuksen kasvot. Kyseessä on kaikkivoipaisuus, jolla on ihmisen kasvot.

Meidän koko tulevaisuutemme on noissa käsissä, joissa on haavat ja jotka olivat ristiinnaulitut. Näissä käsissä, joissa on ristiinnaulitsemisen merkit, on kaiken ohjakset, ja hän (Kristus) myöskin tietää tulevaisuuden. Sillä tulevaisuudella on Hänen kasvonsa. Hän on myös se, joka on tuleva.

Mielestäni on hyvin tärkeää, että muistutamme itseämme tästä salaisuudesta ja voimme mennä siihen syvemmällekin. Jeesuksella, joka on Isän oikealla puolella, on viisi haavaa. Ne ovat hänen käsissään, kyljessään ja jaloissaan. Olen varma, että Hän kantaa näitä haavoja halki kaiken iankaikkisuuden. Kuten Luther sanoo, Hän näyttää haavojaan Isälleen ja joka hetki muistuttaa häntä uhristaan. Tämä on osa Hänen virkaansa Jumalan oikealla puolella. Mutta Hän kantaa vielä toistakin haavaa keskellä ruumistaan.

Nuo viisi edellistä haavaa olivat sellaisia, jotka meidän vihamme antoi Hänelle, kun me tapoimme Hänet, sillä me olemme kaikki Kristuksen murhaajia. Mutta tämän viimeisen haavan antoi Hänen äitinsä. Se on toisenlainen symboli. Puhun navasta keskellä Hänen ruumistaan. Se sitoo Hänet meihin eräänlaisessa iankaikkisessa solidaarisuudessa. Ajattelen, että Kristuksen napa on ikään kuin iankaikkisesti loistava timantti, joka kertoo Jumalalle, että Hän on yksi meistä. Hänkin on ollut pienokainen, joka oli vasten äitinsä rintaa.

Hän ei pudonnut taivaasta, niin että Hän yhtäkkiä vain oli keskellämme, vaan Hän tuli meidän luoksemme samalla tavalla kuin jokainen lapsi tulee tänne maailmaan. Hän ei ollut yksi meistä ainoastaan ristillä, vaan Hän oli yksi meistä aivan alusta saakka, sikiämisestä saakka, ja samalla hän oli yhtä Jumalan kanssa. Tämä on inkarnaation, lihaantulon, suuri salaisuus. Tavallaan se on salaisuus Kristuksesta Jumalan oikealla puolella, sillä jo Kristuksen sikiämisessä meidän inhimillinen luontomme kohotettiin ylös Jumalan tykö. Tässä vastasiinneessä ihmisessä oli jo kaikki. Jumala ja ihminen olivat Hänessä yhdistyneinä tässä persoonallisessa yhtymyksessä. Hän oli persoona alusta alkaen.

Muistattehan kertomuksen Johanneksesta ja Jeesuksesta, jotka molemmat olivat äitinsä kohdussa. Jeesus oli vastasiinnyt pieni ihmisenalku, ja tuo profeetta oli kuuden kuukauden ikäinen äitinsä kohdussa eikä kukaan voinut tuntea Jeesusta silloin – Hänen oma äitinsä ei Häntä tuntenut. Hän oli aivan liian kätkettynä. Mutta tuo profeetta (Johannes Kastaja) tunsi Hänet, ja sinä hetkenä, kun Hänen äitinsä meni Elisabetin kotiin ja tervehti Elisabetia rauhan sanoilla, Johannes alkoi karkeloida äitinsä kohdussa. Hän karkeloi kuin Daavid liiton arkin edessä. Hän profetoi äidilleen, ei sanoilla, mutta koko ruumiillaan ja Hänen äitinsä ymmärsi tuon profetian: ”Siunattu sinä vaimojen joukossa ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!”

Näin syvällisesti on Kristus yhdistynyt meidän kanssamme. Tällainen solidaarisuus Hänellä on jokaista vastasiinnyttä äidin kohdussa olevaa lasta kohtaan, kaikkea sitä kohtaan, mitä me sanomme ihmiseksi ja myös sellaista pientä ihmisenalkua kohtaa, jota me emme edes sano ihmiseksi, koska se on niin pieni – sellaiset pienet ihmisolennot me luulemme voivamme poistaa, koska ne eivät muka ole persoonia. Myös tällaiset pienet ihmisenalut ovat Hänen veljiään ja sisariaan, koska Kristuskin oli olemassa aivan sikiämisestä alkaen, alusta alkaen, Jumalana ja ihmisenä, ja profeetta tunsi Hänet.

Niinpä tämä ei ole ainoastaan kertomus Jumalasta, vaan se on kertomus, joka valaisee koko inhimillistä olemassaoloa, meidän iankaikkista arvoamme. Siitä lähtien kun tunnemme Kristuksen jo Hänen äitinsä kohdussa, me saamme kuin uudet silmät ja voimme nähdä Hänen äitinsä kohdun syvään pimeyteen. Voimme nähdä, hyvät veljet ja sisaret, näissä pienissä ihmisenaluissa – jotka tälle maailmalle ovat roskaa – veljemme ja sisaremme, ja tuo Kristuksen napa loistaa ikään kuin timanttina halki iankaikkisuuden.

Hän julistaa tällä siteellä keskellä ruumistaan, että me kaikki olemme Hänen veljiään ja sisariaan. Ja sitten Hän sanoo: ”Minkä te olette tehneet tai jättäneet tekemättä yhdelle näistä pienistä” – Hän puhuu meistä kaikista, myös noista pienistä äitiensä kohdussa. ”Minäkin olen ollut yksi heistä”, Hän sanoo, “ja mitä te olette heille tehneet, sen te olette tehneet minulle. Se on myös osa minun ristiäni. Tätä haavaa minä kannan todistuksena heistä.” Ja myös tällä tavalla meidän inhimillinen luontomme on kirkastettu. Näemme itsemme sellaisena kuin Jumala meidät näkee, kaikkien syntiemme kautta, kaikkien pahojen tekojemme kautta, jotka olemme tehneet. Hän näkee omaan kuvaansa, siihen iankaikkiseen kuvaan, jota me kannamme ja jota Hän rakastaa ja jonka Hän haluaa lunastaa. Me olemme Hänelle niin tärkeitä. Jokainen on Hänelle niin tärkeä, että Hän haluaa antaa oman elämänsä meidän edestämme Poikansa kautta. Me olemme lunastetut Jumalan verellä.

Syntinsä tunteminen ei ole itsensä halveksimista vaan sen tuntemista, mitä minä olen tehnyt omaa jumalallista arvoani vastaan. Kun näet Kristuksen ristillä, tämän Jumalan kunniakkaan Pojan, meidän vihamme ristiinnaulitsemana, niin näe siinä eräällä tavalla myös kuva siitä, mitä olet tehnyt itsellesi, mitä olet tehnyt Jumalalle syntiesi kautta. Sillä sinä olet luotu Jumalan kuvaksi, mutta sitten sinusta on tullutkin langenneen enkelin, perkeleen, kuva. Olet antanut tämän Jumalan kunnian temppelin epäpyhien henkien omaksi ja tällä tavalla olet tehnyt syntiä itse pyhää Jumalaa vastaan, koska Hän samaistaa itsensä kuvansa kanssa. Se on näin ollen kauhea pyhäinhäväistys. Jokainen synti on synti itse Jumalaa vastaan.

Me olemme veitsenterällä. Kristuksessa ristillä sinä näet, mitä syntisi on tehnyt Jumalan kuvalle, sillä Hän on Jumalan kuva, joka on ilmestynyt keskuuteemme ja ristillä Hän ensinnäkin paljastaa syntimme. Mutta toisaalta se on myös kuva siitä, miten Jumala ikään kuin menee meidän syntiimme ja Hän itse ottaa vastuun siitä. Hän ikään kuin nielee tai tuhoaa sen. Hän maksaa synnistä hinnan. Jotain kauheaa tapahtuu ja vain yksi mies tietää, millaista se oli Jumalalle. Tarkoitan Aabrahamia, uskon isää. Häntä kutsuttiin Jumalan ystäväksi. Hän tiesi Jumalan tuntemukset sillä kun hän yritti kulkea Jumalan tietä, niin silloin Jumala tavallaan johdatti hänet salaisuuteensa, kun Hän käski Aabrahamin uhrata oma poikansa Moorian vuorella. Tämä oli ilmestys. Aabrahamin piti tulla tuntemaan Jumalan mieli ja Jumalan suru, Jumalan, Isän, kärsimys, kun Hän antoi Poikansa tässä kauheassa ristin uhrissa.

Ainoa tosi ylimmäinen pappi on Jumala itse. Tekninen termi papille Vanhassa testamentissa on tämä: papit, jotka uhraavat Isänsä sijasta. Kristus sanoo: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”(Joh. 14:9). Tuossa kauheassa ristin uhrissa me voimme tuntea Isän sydämen. Me tiedämme, kuinka suuresti Hän rakasti meitä. Me tiedämme, kuinka suuresti Hän rakastaa meitä nyt. Ja nyt meidän lihamme ja veremme istuu Jumalan oikealla puolella. Hän ei sano vain iankaikkiselle Pojalleen, vaan meidän veljellemme, jolla on ristin haavat: ”Sinä olet minun rakas Poikani.” Ja näin Hänen kauttaan Hän sanoo nuo sanat myös meille, jotka olemme kastetut tähän salaisuuteen, Hänen ruumiinaan, Hänen jäseninään.

Olemme saaneet uudet silmät. Toivon, että meillä on uudet silmät, Kristuksen silmät, niin että voimme nähdä Jumalan rakkaudella jokaisen miehen ja jokaisen naisen, nähdä heidät sillä rakkaudella, joka ilmoitettiin ristillä, sillä rakkaudella, joka huusi: ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.” Tuo rakkaus näkee Jumalan kuvan jokaisessa miehessä ja naisessa, jopa syntymättömissä lapsissa. Tämä on suuri salaisuus, että meidän oma luontomme on kohotettu ylös Jumalan tykö. Se ei ole ainoastaan hengellinen asia, kuten me ajattelemme hengellisistä asioista. Jokainen solu ruumiissamme on yhdistetty Kristukseen Jumalan oikealla puolella. Tämä salaisuus on ikään kuin laulu minun lihassani ja veressäni. Se on ikään kuin näkymätön side tai köysi minun ruumiistani Jumalan oikealle puolelle. Jokainen soluni iloitsee, koska myös tämä minun ruumiini on kätkettynä tähän salaisuuteen Kristuksen kanssa Jumalassa. Ja tämä ruumis tietää tässä hengessä, että se kohotetaan kerran konkreettisesti, fyysisesti, taivaaseen. Lihani on nouseva ylös haudasta. Aamen!

Missä on Isän oikea puoli? Me tiedämme että Jumala on meitä lähempänä kuin me itse olemme? Hän, joka istuu Jumalan oikealla puolella, on kaikkialla läsnä oleva Jumala. Hän ei ole lainkaan poissa. Hän asuu jumalallisessa läheisyydessä eikä Hän ole meitä läsnä vain sillä tavalla, vaan Hän tulee meitä lähelle sanassaan. Hän tulee meitä lähelle alttarin sakramentissa. Hänen lihansa ja verensä, joka on Isän Jumalan oikealla puolella, tulee meidän osaksemme pyhässä ehtoollisessa. Uskossa olemme täällä jo uskon taivaassa. Olemme Jumalan läheisyydessä sillä meillä on kaikilla pääsy Isän tykö yhdessä Hengessä. Evankeliumin läheisyydessä olemme Jumalan läheisyydessä. Tämä on tarpeeksi. Tätä läheisyyttä me saamme aina kokea ja kohdata leivässä ja viinissä, Hänen ruumiissaan ja veressään. Aamen.

Saarna Pyhän Sydämen kappelissa, Helsingissä 21.5.1998

https://concordia.fi/second/2016/03/11/meidan-veljemme-istuu-jumalan-oikealla-puolella/