Maailman suurin ihmisoikeusongelma on edelleen ratkaisematta, myös Suomessa

Aleksis Salusjärven kolumni: Maailman suurin ihmisoikeusongelma on edelleen ratkaisematta, myös Suomessa

Kaikista meistä tulee vammaisia kun vanhenemme, muistuttaa Aleksis Salusjärvi.

Maailman suurin ihmisoikeusongelma on edelleen ratkaisematta, myös Suomessa.

Vammaisia ihmisiä arvioidaan olevan maailmassa noin miljardi, eli seitsemäsosa koko ihmiskunnasta. Heistä suurin osa, 800 miljoonaa, asuu maailman köyhimmissä maissa. Vammaisuutta aiheuttavat esimerkiksi huono ravinto, puutteellinen terveydenhuolto ja likainen juomavesi. Köyhyyden ja kurjuuden yhteinen polku on pitkä ja täynnä onnettomuuksia.

800 miljoonaa tuntuu olevan ihmiskunnan epäonnen luku. Yhtä paljon ihmisiä kärsii nälästä, niin ikään aikuisia lukutaidottomia on saman verran.

Onkin todennäköistä, että ongelmat kasautuvat samoille ihmisille. Epäonnen täyskäsi on olla vammainen, lukutaidoton ja nälästä kärsivä ihminen. Vammaiset ihmiset ovatkin luultavasti maailman syrjityin ihmisryhmä. Näiden ihmisten auttamista Suomi vähensi vuosi sitten roimilla kehitysavun leikkauksilla.

Vammaisuuden perusteella tapahtuva syrjintä on yleistä. Etenkin vammaisilla naisilla ja lapsilla on osoitettu olevan suuri riski (siirryt toiseen palveluun) joutua väkivallan tai hyväksikäytön uhriksi. Kun yhteiskunnassa kaikki joutuvat kärsimään, heikoimmat kärsivät vielä muitakin enemmän.

Vanhan sanonnan mukaan yhteiskunnan hyvyyttä mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia. Tämä on selkeästi asia, jossa olemme kaikkialla epäonnistuneet. Vammaisten oikeudet eivät suinkaan ole köyhien maiden ongelma, vaan meillä Suomessakin ne ovat arkipäivää.

Vammaisten asemaa alettiin Suomessa parantaa vasta sotaveteraanien myötä, kun heidät nähtiin myös yhteiskunnan arvokkaina jäseninä. Silti vammaisten tasavertaisuus on vasta alkutaipaleella. Suomessa esimerkiksi vammaisten koulutus- ja työllisyysaste on muita länsimaita huomattavasti alhaisempi. Lisäksi kehitysvammaisten riski joutua väkivallan uhriksi on moninkertainen muihin verrattuna.

Vasta 30 vuotta sitten alettiin yleisesti ymmärtää, että vammaisuus syntyy ihmisen ja ympäristön suhteesta eikä ole pelkästään yksilön tilaa kuvaava käsite. Selkeää rajaa vammaisuuden ja vammattomuuden välille ei voida siksi vetää. Aiemmin vammaisuus ajateltiin lääketieteellisenä ihmisen henkilökohtaisena ongelmana. Ajatustavan muutoksesta huolimatta esteettömyys on julkisissa tiloissa edelleen ongelmallinen asia.

Vammaisten asema paljastaakin kulttuurimme pimeimpiä puolia, ja sen historia on täydellisen häpeällinen. Esimerkiksi antiikin filosofia ei tunne vammaisten oikeuksia. Päinvastoin, suurimmat kreikkalaiset ajattelijat olivat yksituumaisia sen suhteen, että vammaiset ovat surmattava. Ongelma ei siis ollut heidän hyväksymisessä yhteiskuntaan – ongelma oli heidän olemassaolonsa.

Kristinuskon myötä vammaisuudesta tuli osa ihmisyyttä. Jeesus paransi sairaita ja vietti aikaa vammaisten seurassa. Armon käsitys vakiinnutti vammaisuuden osaksi puutteellista ihmisyyttä sinänsä. Silti vammaisten ihmisten eristäminen on jatkunut näihin päiviin saakka.

Vammaisia suljetaan laitoksiin, joissa heillä ei ole edes omaa huonetta. Kun yhteiskunta säästää, se tapahtuu heikoimpien kustannuksella. Hallituksen ja kuntien sote-leikkureissa vammaisia on ajettu ahdinkoon ympäri Suomea.

Silti vammaisuus on meillä jokaisella edessä, jos elämme vanhoiksi. Käytännössä meistä kaikista tulee ennen pitkää vammaisia.

Suomessa on puoli miljoonaa liikuntarajoitteista, jonka päälle tulevat vielä vanhukset ja tilapäisesti liikuntarajoitteiset. Vammaisuus ei siis tilastojen valossa vaikuta poikkeamalta, vaan ihmiselämän kiinteältä osalta.

Suomen lain mukaan vammaista henkilöä ei saa syrjiä. Vammaisella on oikeus elää normaalia elämää, esimerkiksi opiskella, tehdä työtä ja perustaa perhe. Käytännössä vammaista kyllä koskevat kaikki lait, mutta oikeuksista täytyy taistella. Aivan kuin George Orwellin Eläinten vallankumouksessa kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat hieman tasa-arvoisempia kuin toiset.

Kun työttömyys vaivaa Suomea, ongelma kärjistyy vaikeasti työllistyvien osalta. Vammaisten työllistyminen on pohjimmiltaan ihmisoikeuskysymys. Sen laiminlyönti heijastuu koko yhteiskuntaan.

Käytännössä se kaventaa ihmiskuvaa ja kiihdyttää syrjäytymistä. Kun yhteiskunnan esteet ja asenteet tuottavat ja pitävät yllä vammaisuutta, ihmisarvoa vähennetään.

Vammaisen henkilön tahallinen syrjintä on ihmisoikeusrikos. Kun syrjintä on rakenteellista, emme enää elä sivistysvaltiossa.