Kysymys Jumalan kokemisesta

Kysymys Jumalan kokemisesta

17.3.2020 • Kysy pastorilta / Kristillinen elämä



Miksi Jumala on niin salattu? Miksi hän on niin piilossa aisteiltamme, ymmärrykseltämme ja ainakin minun kohdallani jopa uskon kautta ymmärtämiseltä? Suren monesti, että en ole kunnon kristitty, koska ”en tunne enkä edes näe Jumalaa missään”. Vai yritänkö mahdotonta?
_____________________________________________________________
Et antanutkaan helppoa kysymystä! 
Monet syvälliset kristityt ovat pohtineet eri elämänsä vaiheissa aivan samaa. Eikä tähän ole helppo tunnustavan kristitynkään vastata! Tällainen mietiskelijä oli mm. Anselm Canterburylainen (+1109), joka huokaili rukoillen: ”Jos kerran olet kaikkialla, miksi en näe sinua läsnä olevana?”



Emme voi edes Jumalan olemassaoloa todistaa aukottomin perustein. Ehkä parhaiten niin on tehnyt juuri hurskas ja viisas Anselm Canterburylainen. Jos Jumala voitaisiin todistaa, niin Jumala olisi ikään kuin otettu haltuun ja hän lakkaisi olemasta Jumala. Siksi puhummekin salatusta Jumalasta. Kuitenkin kaikki Jumalan tuntemus – siis sekin että tunnustamme hänen olevan olemassa – perustuu jonkinlaiseen hänen itsensä ilmoitukseen.

Apostoli Paavalikin toteaa, että tarkkailemalla Jumalan töitä luomakunnassa saadaan Jumalaa koskevaa tietoa. Mutta samalla hän kyllä toteaa, miten tämänkin tiedon monet voivat torjua tai vääristää (Room. 1.). Tällaisesta torjumisesta kertoo erään ateistisen kosmonautin ilmoitus, ettei hän ollut nähnyt mitään Jumalaa satelliitistaan suuressa avaruudessa. Siihen vastasi kristitty aivokirurgi sanoen leikanneensa satoja aivoja, mutta ei ollut törmännyt yhteenkään ajatukseen!

Monen kokemuksena on aavistus Jumalan läsnäolosta ja samalla kertaa ymmärrys, että hän on salattu. Asia tulee esiin myös raamatunkertomuksissa. Jaakob kertoo: ”Jumala on totisesti tässä paikassa enkä minä sitä tiennyt.”

Kuulun niihin, jotka tahtovat opastaa kaikkia luonnontarkkailijoiksi. Itse olen saanut isältäni lintutuntemuksen. Pienestä saakka meidän tulisi nähdä luonnon ihmeellisyydet, biodiversiteetti kaikessa rikkaudessaan. Samoin tulisi nähdä myös se, miten se voidaan ihmisen turmeltuneisuuden takia tuhota.

Ilman Luojan olemassaoloa ja toimintaa en voi ymmärtää esim. saman kottaraisen lentoa Pohjois-Afrikasta samaan pönttöön joka kevät. – En mene nyt mitenkään tässä panteismiin, teismiin tai deismiin, jotka pohdinnoissamme usein johtavat harhateille. Meidän on pysyttävä pääkysymyksessä, jonka Martti Luther ilmaisi Isossa katkismuksessaan: Mitä tarkoittaa, että jollakulla on Jumala tai mikä on Jumala?

Oppi-isä selvittääkin, että ”Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä.” Nyt Luther osoittaa, että oikeastaan kaikilla on jokin Jumala-usko. Toiset luottavat rahaan ja tavaraan (maailman yleisin epäjumala), viisauteensa, valtaansa, sukulaissuhteisiinsa jne. Tällainen ”jumala” voi olla tosi mahtava ja toimelias! Ihmisellä on siis aina jokin Jumala, ”mihin hänen sydämensä täysin luottaa”. Mutta joudumme kysymään tällöin: mikä on oikeaa Jumala-uskoa, sellaista, joka kestää viimeisellä tuomiollakin?

Tällöin kristittyinä  painopiste siirtyy ratkaisevasti Jumalan erityiseen ilmoitukseen, Jumalan luonnollisen tuntemisen yläpuolelle. Pyhästä Kolminaisuudesta meillä ei ole mitään tietoa ilman pyhää Raamattua. Kristinusko perustuu siis Raamatussa kerrottuihin tosiasioihin Jumalasta (ilmoitushistoria) ja koko erityisen ilmoituksen avaa Pyhän Kolminaisuuden toinen persoona Jeesus Kristus, hänen Vapahtajan työnsä. Hänen tuntemiseensa tähtää kaikessa oikean kirkon työ.

Kristillinen usko ei ole siis aikamme uususkonnolisuuden tavoin pelkkää uskoa tai luottamusta ’johonkin’. Ihmisen henkilökohtainen usko (fides qua) ja uskon annettu sisältö (fides quae) kulkevat yhdessä, eikä niitä saa väärällä tavalla erottaa toisistaan. Tietäminen on uskon perustekijöitä. Sunnuntaista toiseen messussa opetetaan ja julistetaan Raamatun Kristusta. Hän on itse luvannut olla läsnä, nimittäin siellä, missä on oikeat alttarit ja saarnatuolit.

Mutta totta on, että kysymyksen esittäjän tavoin haluaisimme voimakkaita todisteita, esimerkiksi voimavaikutuksia, liikutuksia, ihmeitä ja kokemuksia, että Jumala on ja toimii. Joskus hän niitä antaa. Ja kristitty kokee ajoittain voimakastakin iloa ja omantunnon rauhaa sydämessään. Pyhä apostoli Paavali sanookin: ”Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.” Tätä nimitämme ’sisälliseksi todistukseksi’.

Pyhän Hengen sisällinen todistus kuuluu tavallisen kristityn elämään, ja sen säilymiseen vaikuttaa ilman muuta armonvälineiden säännöllinen käyttäminen. Mutta armoituksen peruste sisällinen todistus ei ole. Sen varaan emme laske taivaaseen pääsyä. Se on myös jotakin jonka koemme eri tavoin. Onkin tärkeää huomata, että aina tämä Hengen todistus ei ole tuntein koettavissa ja siksi vanhat kristityt ovat painottaneet sitä, että silloinkin on vain pysyttävä Jumalan sanan horjumattomissa armolupauksissa.

http://www.luterilainen.net/kysymys-jumalan-kokemisesta/

Kätkeytynyt Jumala – Kaikkivaltiaan olemassaolon perusteista

20.12.2017 • Lukukammiosta / Teologia



Apologisen kirjallisuuden harrastaminen on jäänyt viime vuosina vähemmälle. Areiopagi.fi sivuston innostamana hankin kuitenkin kouraani C. Stephen Evansin kirjan Kätkeytynyt Jumala. Evans on filosofian ja humanististen tieteiden professori Baylorin yliopistossa. Kirjan peruskysymys on se, että onko olemassa luonnollisia merkkejä jotka viittaavat Jumalaan ja mikä on niiden todistusvoima.

Kirjan perusteesi on, että erilaisia luonnollisia merkkejä on, jotka viittaavat vahvasti Jumalaan. Merkit ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, että ne voidaan tulkita väärin. Ne viittaavat Jumalaan, mutta eivät vastaansanomattomasti. Ne on osattava tulkita oikein. Vaikka luonnolliset merkit eivät ole vastaansanomattomia, ovat ne kuitenkin merkkejä.

Merkit ovat luonteeltaan sellaisia, jotka näkyvät Jumalaa etsiville, mutta eivät niille jotka eivät häntä etsi. On kyllin valoisaa niille, jotka toivovat näkevänsä ja kyllin hämärää niille, joilla on päinvastainen halu. Merkin ominaispiirteeseen kuuluu se, että se viittaa johonkin ilman pakkoa.

Merkit kuitenkin viittaavat tuonpuoleiseen perustaan.
Luonnollista teologiaa ja ilman erityistä ilmoitusta tapahtuvaa päättelyä on joskus kritisoitu siitä, että se vie vain ’filosofien jumalan’ luo, ei Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan. Evans kuitenkin tuo esiin, että luonnolliselle teologialle tulisi löytää oikea merkitys. Samalla tavalla olisi nähtävä oikein apologian merkitys.

Asioiden arvo riippuu siitä, mihin tarkoituksiin niitä käytetään. Valtameren ylityksessä kanootista ei ole mitään hyötyä, mutta kukaan ei sanoisi tämän merkitsevän, etteivät kanootit kelpaa välineiksi vesillä liikkumiseen. Joilla ja pienillä järvillä ne toimivat varsin hyvin. Evansin mukaan useat seikat viittaavat Luojaan maailman taustalla. Hän pysähtyy esimerkiksi pohtimaan kokemusta, jota kutsuu kosmiseksi ihmetykseksi.

Maailma ja monet maailman asiat koetaan arvoituksellisina ja hämmentävinä ja ne tuntuvat vaativat jotakin selitystä. Miksi ylipäänsä on olemassa jotakin sen sijaan, ettei olisi mitään? Yhtä lailla moni ateisti elää tämän kysymyksen kanssa. Evans nostaa esiin esimerkiksi kirjailija Albert Camus’n, jonka mukaan ihminen tuntee ’villiä kaipausta kohti selvyyttä’. Kosmisen ihmetyksen voima voi näkyä myös ei-uskovan elämässä.

Teos käsittelee esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen klassisia Jumala-todistuksia. Evans nostaa esiin Akvinolaisen klassisia perusteluja esimerkiksi maailman suunnitelmallisuudesta. Akvinolainen on selvästi sitä mieltä, ettei maailman suotuisaa järjestystä tule pitää itsestään selvänä. Hänen mielestään näyttää olevan sanomattakin selvää, että suotuisa järjestys on älykkään toiminnan tulosta.

Maailman suunnitelmallisuutta edustaville Evans pitää vahvimpana strategiana nykyisessä tilanteessa sitä, että hyväksytään Charles Darwinin teoria parhaaksi tieteelliseksi selitykseksi suotuisan järjestyksen kehitykselle. Samalla kuitenkin todetaan, että tämä tieteellinen selitys on yhä epätäydellinen.

Jotta darwinilainen evoluutio olisi mahdollinen, tarvitaan esimerkiksi vakaina pysyviä lisääntymismekanismeja, ja tällaiset mekanismit, jotka ovat itsessäänkin vaikuttavia esimerkkejä järjestyksestä, vaativat luonnonlakeja olemassaolonsa selitykseksi.

Teos käsittelee myös moraalisia jumalatodistuksia Jumalaan viittaavina luonnollisina merkkeinä. Evans käsittelee moraalikäsitysten yhteyttä kristilliseen uskoon. Ihmisillä on usein käsitys moraalisista velvoitteista. Objektiiviset moraaliset velvoitteet olisivat kuitenkin naturalistisessa maailmassa yllättäviä, ja siksi ne vaativat selitystä. Evans viittaa filosofi Nicholas Wolterstorffiin, jonka mukaan ihmisen luontaisen arvon käsite, johon ihmisoikeudet kuuluvat, on historiallisesti katsoen syntynyt juutalaisen ja kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta.

Hänen mukaansa tälle uskonnolliselle käsitykselle ei ole edelleenkään olemassa uskottavaa vaihtoehtoa, johon voisi muodostaa perustan luonnollisille ihmisoikeuksille.

Luonnollisten merkkien perusteella ei voida tietää paljon Jumalasta – edes sitä, onko jumalia yksi vai useita – tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö merkit kertoisi hänestä mitään. Merkkien kautta voidaan tulla vahvemmin siihen tulokseen, että naturalismi – oppi, jonka mukaan luonnollisen, aineellisen maailman lisäksi ei ole olemassa mitään – on väärässä. Vaikka emme tiedäkään paljon siitä, mitä luonnon yläpuolella ja takana on, saattaa olla hyvin merkittävää tietää, että siellä on jotakin.

Kirja voi johdattaa oivalluksiin sinänsä vanhoista teemoista. Aiheeseen vihkiytymättömälle se voi olla paikoin haastava. Teos tuo kirkkaasti esiin, että teistinen usko saa tukea luonnollisista merkeistä. Itsessään ne eivät kuitenkaan kristillisestä näkökulmasta riitä. Ne ovat kuin kanootteja. Tietyssä tehtävässä palvelevat hyvin, mutta merimatkaa niistä ei ole ylittämään.

C. Stephen Evansin kirjan on julkaissut yhteistyössä Areiopagin kanssa Perussanoma Oy (2017). Kirjan on suomentanut Anne Leu. Teoksen on julkaissut alunperin Oxford University Press vuonna 2010. Kirja voitti Pyhän Tuomaan yliopiston uskonnonfilosofian projektin C. S. Lewis-kirjapalkinnon vuonna 2012 parhaana uskonnonfilosofisena kirjana.


http://www.luterilainen.net/evans-katkeytynyt-jumala/

Eilen helluntaina mietin; miten jos Pyhä Henki saisi olla oikeasti olla PYHÄ Henki.
Ja Pyhä Jumala.

Olisiko meillä silloin synnin tunto ja Jumalan pelko?
Lukisimmeko Raamattua ja uskoisimme sen olevan Jumalan Sanaa?

Se näkyisi meistä ja varmasti puhuttelisi ihmisiä, jotka ovat kanssamme tekemisissä.
Vapaissa suunnissa Jumala ei olisi juoksupoika eikä joulupukki.
Kirkkokin keskittyisi evankeliumiin; eikä siunaisi kaikkea ja kaikkia mitä eteen tupsahtaa ja päähän pälkähtää?

Mitä Jos kolmiyhteinen Jumala saisi olla PYHÄ?

Niin, jos luettaisiin Jumaan Sanaa, Raamattua, johon
Jumalan Pyhä Henki aina on sidottu!

Ja annettaisiin Jumalan Hengen meissä vaikuttaa - uskohan tulee
kuulemisesta, kun luemme tai kuuntelemme Jumalan sanaa!

Usko ei tule ihmeistä eikä paranemisista, ei rahasta eikä
hyvistä teoistamme, vaan Jumalan Sana ja Henki saavat
sen aikaan!



5.Mooseksen kirja:
30:19 Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte


Johanneksen evankeliumi;
7:16 Jeesus vastasi heille ja sanoi:

"Minun oppini ei ole minun, vaan hänen,
joka on minut lähettänyt. 
7:17 Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa,
tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta,
vai puhunko minä omiani. 


7:18 Joka omiaan puhuu,
se pyytää omaa kunniaansa,
mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa,
se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.


AAMEN.

Vahva aamen.