James Hirvisaari : Kriittinen katsaus helluntailaisuuteen

Henkilökohtaisesti ( Rea Aalto admin kirj.) en yhdy  James Hirvisaaren poliittisiin mielipiteisiin
ja kannanottoihin maahanmuuttopolitiikassa, mutta sensijaan yhdyn entisenä helluntailaisena hänen arvioonsa helluntaiherätyksestä.


http://www.james.pp.fi/helluntaiseurakunta.html


Kriittinen katsaus helluntailaisuuteen - kynnyskysymyksenä kymmenykset
(Huomautus:
Teksti siis sisältää kritiikkiä, mutta sen tarkoitus ei ole lyödä mustaa leimaa kaikkeen
helluntailaisuuteen. Asianomaisten on kuitenkin syytä ottaa opikseen mainituista
epäkohdista. Vaikka ikävät lieveilmiöt ovatkin seurakunnissa vähentyneet,
tämä teksti on edelleen tarpeellinen varoituksen sanana ja vinosuuntauksien
korjaajana. Teksti on kirjoitettu 1990-luvulla. Kiitän lukijoita runsaasta palautteesta. -JH)



Helluntailaisuuden voidaan sanoa syntyneen 1900-luvun alussa USA:ssa, kun eräissä
kristillisissä piireissä alkoi ilmetä raamatullisia henkilahjoja, erityisesti kielilläpuhumista.
Siten syntynyt karismaattinen kytkentä alkuseurakunnan aikoihin loi uuden maailmanlaajuisen
hengellisen herätyksen aallon, joka rantautui melko varhain Suomenkin maaperälle.
Armolahjaisuuden löytymistä uudestaan ja laajassa mitassa voidaan pitää evankeliumin
leviämisen kannalta varsin myönteisenä seikkana. Uuden voiman löytyminen
yksilöihmisen hengelliseen elämään on uudistanut lähetysintoa ja luonut uusia seurakuntia.
Karismaattisuus onkin vähitellen tarttunut useimpiin kirkkokuntiin.

Suomessa luterilainen kirkko ja helluntaiherätys joutuivat heti alussa keskenään
ristiriitaan, ja helluntailaiset järjestäytyivät omiksi itsenäisiksi rekisteröimättömiksi
seurakunnikseen. Vastapuolen kärkevä sättiminen puolin ja toisin oli alkuajoille varsin
luonteenomaista. Muodollisena syynä välirikkoon voidaan sanoa olevan erimielisyydet kasteesta.
Mutta vielä tänäkään päivänä Suomen helluntailaisia ei virallisissa luetteloissa lueta (!)
kristityiksi, koska suurin osa kuuluu siviilirekisteriin. Tosin viime aikoina on rekisteröityminenkin
tullut mahdolliseksi. Vuonna 2002 perustettiin Suomen Helluntaikirkko, johon 250
helluntaiseurakunnasta kuuluu tosin vain parikymmentä. Helluntaiseurakunnissa
on ollut viime vuosikymmeninä kastettuja jäseniä noin 40 000. Ihmisiä virtaa sisään ja ulos.
Luonteenomaista on ollut "julkkisten" kääntymiset juuri helluntailaisuuteen.
Kaataja-parantaja-saarnaaja Niilo Yli-Vainion aikana helluntaiherätys tuli ensimmäisen
kerran suuressa mitassa koko kansan tietoisuuteen.

Kastenäkemyksensä vuoksi (kaste tulee suorittaa uskoontulon jälkeen upottamalla,
ei vauvana valelemalla) helluntailaisten on vaikea suhtautua esimerkiksi luterilaisen kirkon
uskovaisiin, sillä lapsikastetta ei lueta kristilliseksi kasteeksi. Vain upottamalla kastetut
mielletään oikeiksi Jumalan lapsiksi, ja lapsikasteeseen suhtaudutaan pilkallisesti. Joskus
muoto on erittäin tärkeä: jos kastettava ei uppoa kokonaan veden alle, kaste saatetaan
uusia, kuten eräänkin kerran tapahtui Tikkurilassa. Toisaalta kastettavalta vaaditaan muun
muassa tupakoimattomuutta. Tupakoitsija ei siis pääse kasteelle. Myös absolutismi on
arvossaan, vähäinenkin alkoholin käyttö mielletään synniksi,
"kaappijuoppoudeksi". Uskonvanhurskausopin pääperiaate "yksin uskosta, yksin
armosta, yksin Kristuksen tähden" pätee helluntaiseurakunnissa vain teoriassa ja
kaunistelevissa puheissa, käytännön tasolla se ei päde. Helluntailaisuudessa
ihmisen oma osuus pelastuksensa suhteen on merkittävä, alkaen omasta tahdon "ratkaisusta"
ja jatkuen "kuuliaisuutena" läpi koko elämän. Armo ansaitaan kuuliaisuudella.

Voidaan kuitenkin sanoa, että Suomen helluntailaisuus on melko kirjavaa. Itsenäiset seurakunnat
eivät ole vastuussa muille opillisista korostuksistaan. Ja erilaisia painotuksia todellakin
löytyy, karkeasti jakaen sekä lakihenkistä että hurmahenkistä ääripäätä, ja pahimmillaan
näiden yhdistelmiä. Tässä suhteessa on tosin suuria maantieteellisiä eroja: etelässä
on syntisen hieman helpompi hengittää. Koska seurakunnat ovat itsenäisiä, oppi
riippuu täysin saarnaajan omista näkemyksistä.

"KOKOUKSET"

Helluntaiseurakunnan jumalanpalveluselämä muodostuu "kokouksista". Noissa kokoontumisissa
keskeistä on elämyksellisyys: nimensä mukaisesti helluntailaiset pyrkivät tavoittelemaan
helluntaikokemusta (Apt 2) aina uudestaan ja uudestaan. Hengellinen elämä perustuu
kokemukseen, jatkuvaan Pyhän Hengen täyteyteen, joka käsitetään nimenomaan
kokemuksellisena ja elämyksellisenä Jumalan kohtaamisena. Tämän tähden terve näkemys
Jumalan Hengen vaikutuksesta, eli arka tunto ja nöyrä asenne pyhän Jumalan edessä,
sisäisestä yltäkylläisyydestä tulviva lähimmäisenrakkaus ja armon ilmapiiri jää helposti
sivuseikaksi. Varsin helposti hengellisistä lahjoista innostutaan liikaa, ja tuloksena on suuri
epäjärjestys ja ilmapiirin epävireisyys. On menoa ja meininkiä, mikä vetoaa mm maamme
romaniväestöön. Taipumus hurmahenkisyyteen on yksi helluntailaisuuden
tyypillinen piirre. Toinen luonteenomainen piirre on lakihenkisyys, joka on tietynlaisen
raamattunäkemyksen vaikuttamaa, mutta siitä lisää edempänä.

Myönteisinä puolina on mainittava aito pyrkimys seurata kaikessa Jumalan tahtoa
sekä seurakunnan runsas musiikkielämä. Seurakunnat ovat pyrkineet järjestäytymään
alkuseurakunnan mallin mukaan. Joukossa on joitakin erittäin hyviä raamatunopettajia,
jotka pyrkivät aidosti ravitsemaan kansaa evankeliumin sanalla. Aitoakin armolahjaisuutta esiintyy,
joskin paljon omavoimaistakin hehkutusta. Helluntailaisuudessa pidetään parempana että on
vaikkapa mitä tahansa tulta kuin että sitä ei olisi lainkaan. Helluntailaisuudessa
pyritään aitoon hengelliseen elämään eikä tyydytä pelkkään
"sunnuntaikristillisyyteen".
Synnin vastustaminen on myös yksi keskeinen piirre kaikessa opetuksessa.
Tosin synnin määrittelemisen suhteen on hyvin vaikeita ongelmia, mikä johtuu ennen
kaikkea pätevän teologian puuttumisesta. Pyhityksestä ja Jumalan tahdon tekemisestä
puhutaan enemmän kuin Jumalan armosta eli siitä, mitä Jumala on tehnyt. Julistuksesta
löytyy laki ja armo, mutta niitä ei osata erottaa toisistaan, vaan ne ovat sekaisin keskenään.
Seurauksena on tietenkin jatkuva syyllisyyden ja riittämättömyyden tunne, josta purkautuu
paljon omantunnon rauhoittamiseksi syntyvää turhanpäiväistä touhua ja tehotonta toimintaa.
Kärjistäen voidaan sanoa, että helluntailaisuudessa opetetaan kuuliaisuutta,
ei evankeliumia. Tiukkaan normistoon sidottu kuuliaisuuden vaatimus ei nimittäin
edusta riemullista ilosanomaa.

Silmiinpistävää on tilaisuuksien tasottomuus ja suunnittelemattomuus. Spontaanisuus,
joka mielletään Jumalan välittömässä johdatuksessa olemiseksi, saa usein aikaan epäjärjestystä
ja noloja tilanteita. Kaikelle toiminnalle onkin leimallista hyvistä tavoista piittaamaton
"hälläväliä"-asenne. Suuremmissa seurakunnissa nämä seikat ovat tosin hieman paremmalla mallilla.

HELLARIKSI?

Jos olet liittymässä amerikkalaisperäiseen helluntaiseurakuntaan, tulet kohtaamaan seuraavia seikkoja:


Pelastuksen vastaanottaminen alistetaan tietyn rituaalin taakse: uskoon tullaan alttarilla,
ja se on tahdon asia, ihmisen oma "ratkaisu". Tunteeseen vetoavan puheen jälkeen
evankeliumista liikuttuneita ihmisiä kehotetaan nostamaan kätensä, sen jälkeen heitä
kehotetaan nousemaan seisomaan, ja sen jälkeen heitä kehotetaan tulemaan eteen alttarille,
jossa uskoontulo varsinaisesti tapahtuu. Käytännöissä on toki eroja, mutta tämä on yleisin
toimintamalli. Helluntailaisuus edustaakin "ratkaisukristillisyyttä": usko tietyllä tavalla
ehdollistetaan, ja voidaan oikeutetusti sanoa, että vain rohkeimmat saavat armon.

Sinun on siis uskottava Jeesukseen tai pikemminkin "annettava elämäsi Jeesukselle" (sic!)
ja mentävä alttarille osoittamaan ratkaisusi. Sinun on mentävä upotuskasteelle
julkisessa kokouksessa, jossa myös joudut julkisesti "todistamaan" eli tunnustamaan uskosi
julkisesti mikrofonin takana. Tähän liittyy yleensä lyhyt uskoontulokertomus.
Olet joutunut tekemään "parannuksen" ulkoisista paheista, mm tupakanpoltosta, sillä
muutoin et pääse kasteelle ja liittymään seurakuntaan. Seurakuntayhteyteen
tullaan siis kasteen kautta. Lasten kuitenkin katsotaan olevan Jumalalle otollisia sellaisinaan,
eivätkä helluntailaiset näin ollen kasta pieniä lapsia. Lapset kastetaan vasta sitten, kun he
itse ovat kykeneviä tunnustamaan uskonsa eli yleensä vasta noin 10-13 vuoden iässä.

Tule sellaisena kuin olet - mutta sen jälkeen et enää kelpaa sellaisena kuin olet.

Myös jälkeen päin sinua pyydetään todistamaan, tai saatat joutua mikrofonin eteen aivan
yllättäenkin, todistamaan tai rukoilemaan. Amerikkalaisille tämä on ehkä ihan ok, mutta arat
suomalaiset tavallisesti pelkäävät julkista esiintymistä.

Kasteen jälkeen saat osallistua ehtoolliselle, mikä on mielestäni aivan oikea järjestys.

Joudut maksamaan tuloistasi kymmenykset seurakunnalle. Vaikka asiaa ei virallisesti opeteta
eikä vaadita (se ehkä jopa kielletään tiedusteltaessa), vaan asia pidetään piilossa,
seurakunnassa on myös "kirjoittamattomia lakeja", ja tämä on yksi niistä. Tämä on seikka,
joka paljastaa laajemmassakin mielessä todella vakavan opillisen vinosuuntauksen.
Julistaja saattaa opettaa, että kymmenykset tulee antaa bruttotuloista, tai muutoin on "varkaan kirjoissa",
kuten Ensio Mustonen aikoinaan jylisi (audio: Sana ja Ylistys -srk, Lappajärvi).
Varkaathan eivät peri Jumalan valtakuntaa, ja suurin osa seurakuntalaisista
ei kuitenkaan kymmenyksiä maksa, joten suuri joukko on jatkuvan syyllisyyden vallassa.
Pahimmillaan saatetaan uhata onnettomuuksilla tai sairauksilla, jos ei ole uhraamisessa "kuuliainen
Herralle". Joka tapauksessa kitsas uhraaja (rahan antamista kutsutaan uhraamiseksi) menettää
Jumalan siunauksia. Vapaaehtoiset rahalahjat muka annetaan vasta kymmenysten maksamisen
jälkeen. Sellainen opetus ei ole missään tapauksessa Uuden testamentin mukaista. Voidaan perustellusti
sanoa, että kristillisestä pintasilauksesta huolimatta helluntailaisuuden eetos edustaa suurelta osin
VT-uskonnollisuutta, jossa armosta toki puhutaan, mutta pelastus tai ainakin Jumalan siunaus
silti ehdollistetaan monin tavoin. Se on jehovalaisuuden, mormonismin ja eräiden muiden uskonliikkeiden
ohella luterilaisuudelle vierasta amerikkalaista tuontitavaraa, ja sen tähden paavalilainen
uskonvanhurskausoppi ei ole laisinkaan keskeisessä asemassa julistuksessa, jos sitä
laisinkaan opetetaan. Näissä liikkeissä pelastus kaikista vastaväitteistä huolimatta ostetaan kuuliaisuudella,
ja kuuliaisuuteen kuuluu totella myös Vanhan testamentin määräyksiä, esimerkkinä juuri mainittu
kymmenysoppi. Hengellisen elämän sisältö on siis jonkinlaista uusjuutalaisuutta.

Monesti siteerataan Malakian kirjaa (Mal.3:8-9), jossa jopa julistetaan kirous niille, jotka eivät
kymmenyksiä maksa. Hauras ihminen tavallisesti säikähtää sellaista pelottelua ja tyhjentää
rahapussinsa kiltisti. Monesti puhutaan vain asian siunauspuolesta, eli kymmenysten maksaja
saa Jumalalta siunauksen. Eikä laisinkaan ymmärretä, että uuden liiton uskovien kaikki täyteys
ja siunaus on yksin Kristuksessa, ei laisinkaan omassa tekemisessä. Uskovan ei tarvitse kokea
minkäänlaista riittämättömyyden tunnetta, koska hän kelpaa sellaisenaan Jumalalle
Kristuksen tähden. Ihmisten omat hyvätkin teot ovat Jumalan edessä saastaisia, ja niihin
nojautuminen on suorastaan Jumalan armon ja hyvyyden pilkkaamista. On tärkeää tietää, että
Uudessa testamentissa kymmenysten maksamista ei opeteta, kuten ei sapatin pitämistä eikä
myöskään ympärileikkausta. Mutta helluntailaisuudessa ei osata tehdä opillista eroa VT:n ja UT:n välillä.

Pahimmissa tapauksissa vanhimmistolla ei ole keskenään salaisuuksia, joten "sielunhoito" ei ole
luottamuksellista. Vaikeat asiat juorutaan "rukousaiheina" muille, ja rippisalaisuudet rikotaan.

Kokouksessa saatetaan kohdella seurakuntalaisia niin kuin pieniä lapsia. Helppoheikkimäisyys voi
ilmetä esimerkiksi niin, että juontaja kehottaa toistamaan perässään lauseita tai tervehtimään
vieressä istuvia (ikään kuin ihmiset olisivat nautoja) tai jopa halaamaan heitä, nostelemaan käsiä
yms typerää. Ihmisiä ohjataan edestä käyttäytymään ohjelmoidusti, mutta jostakin käsittämättömästä
syystä nuo helppoheikit ja pellehermannit saavat yleensä suuren yleisön suosion.

Usein käy niin, että tilaisuuteen tulijan halua omaan rauhaan ei kunnioiteta, vaan kaikkia
kehotetaan siirtymään etupenkkiin ja lähelle puhujaa ja muita ihmisiä. Ne, jotka eivät siirry
paikaltaan, julistetaan niskoittelijoiksi tai pässeiksi lampaiden joukossa. Ihmiset pyritään aivopesemään
klooneiksi lukemattomilla tavoilla. Ihmiset voidaan jaotella "tuottajiin ja kuluttajiin", "ylistäjiin ja kuolleisiin",
"hyödyllisiin ja seurakunnan taakkana oleviin", "miinuksiin ja plussiin" yms. Ihmisistä pyritään siis
tekemään ulkoapäin ohjautuvia, vaikka aito hengellinen kasvu edellyttäisi ilman muuta ohjautumista
ihmisen sisältä käsin. Esimerkiksi "ylistämisen" suhteen sanotaan ihmisille, kuinka ja milloin
pitää nostaa käsiä, tanssia tai hyppiä jne. Voimakas ja karismaattinen kansannaurattaja ja -kiihottaja
saa ihmiset tekemään aivan käsittämättömiä asioita.

Pintapuolisesti katsoen opissa ei välttämättä ole aina moitittavaa, mutta yhteisissä kokoontumisissa
tapahtuva manipulaatio on helluntailaisuudelle erittäin ominaista. Terveimmillään julistustyö
on kuitenkin hoitavaa armon julistusta, jossa ei mainitunlaisia lieveilmiöitä ilmene. Joukossa
on näet eräitä armoitettuja ja oikeamielisiä saarnamiehiä, joilla on Jumalalta saatu kyky ravita
seurakuntaa Sanalla. Esimerkkinä suuresti kunnioittamani edesmennyt Mauri Vikstén. Elossa olevia
saarnamiehiä en tässä mainitse, koska heillä olisi vaarana joutua mustalle listalle.

Parhaassa tapauksessa olet löytänyt samanmielisten joukon, jonka kanssa on hienoa palvella
Jumalaa. Löydät paikkasi ja tehtäväsi seurakunnan toiminnassa, etkä esitä minkäänlaista kritiikkiä.
Jos olet innokas, aktiivinen ja usein äänessä, etenet helposti myös johtotehtäviin. Into on
tärkeämpää kuin taito. Seurakuntayhteisöt ovat vallanhaluisten ihmisten taivas.

Saatat kokea kutsumukseksesi julistajan tehtävän: helluntaiseurakunnassa
saarnaajaksi pääsee helposti, ilman minkäänlaista koulutusta. Olet vain rohkea ja innokas puhumaan
ihmisille. Raamattuopisto on olemassa ja sitä toki suositellaan, mutta sen kurssien suorittamista ei
mitenkään vaadita. Monille Jumalan palvelijoille tästä ura urkeneekin, mutta valitettavasti on
todettava, että joukossa on melkoisia puliveivareitakin...

On hyvä muistaa, että helluntailaisille Jumala on aina tärkeämpi kuin sinä. Mielihyvin saat palvella heidän
kanssaan Jumalaa, laulaa reippaita lauluja ja tehdä evankelioimistyötä, mutta jos et mukaudu
normistoon, välittäminen loppuu siihen. Kärjistetysti voidaan sanoa, että helluntailaiset eivät rakasta
ihmistä vaan omaa helluntailaisuuttaan. Etsitään Jumalaa niin kiihkeästi, että lähimmäinen unohtuu,
vaikka Jumala löytyisi juuri tuosta lähimmästä ihmisestä.

Toiminnan kriittinen arviointi on yleensä täysin tuomittavaa. On tosin huomattava, että kritiikin
mieltäminen rakentavaksi vaatii kritiikin kohteelta aina melkoista kypsyyttä. Mutta koska
helluntailaiset ovat "antaneet elämänsä Jeesukselle", he ovat vastoin Raamatun ohjetta myös
luopuneet kaikesta kriittisyydestä. Arvostelua ei sallita oikeastaan missään määrin. Kriitikot
tuomitaan vikoilijoiksi, oman pesän likaajiksi ja jopa "syöpäsoluiksi", jotka hajottavat yhteyttä.
Oman näkemykseni mukaan kriittisyys on kuitenkin aidon kasvun edellytys. Ilman rakentavaa
kritiikkiä ja sen käsittelyä ei tapahdu kasvua. Hengellisin termein voidaan sanoa, että kritiikki
olisi osattava tulkita Jumalan puheeksi. Jeesus ja profeetat ovat näet hyviä esimerkkejä oman
aikansa kriitikoista, erityisesti jumalanpalveluksen suhteen.

Profetointia saatetaan käyttää vallan välineenä, jota vastaan kukaan ei uskalla asettua. Joku saattaa
tulla siis kertomaan sinulle viestin Jumalalta. Yleisimmin profetointia harrastetaan kuitenkin siten,
että se julistetaan yleisesti kaikkien kuullen, eikä se kohdistu suoraan keneenkään henkilöön.
Profetointi lienee ainoa asia, jota erityisesti kehotetaan arvostelemaan. Mutta jos
saarnaaja profetoi, harvassa ovat arvostelijat.

Johdonmukaista näkemystä opillisesta profiilista on hyvin vaikea muodostaa helluntaiseurakunnan
opetuksen perusteella. Se johtuu siitä, että omaa teologiaa ei oikeastaan ole olemassakaan.
Ja eri puhujien puheet ovat lisäksi ristiriidassa toistensa kanssa. Vaikka uskonopin pääkohdat
onkin epävirallisesti lueteltu, ympäripyöreästä tekstistä ei avaudu totuudenmukaista kuvaa.
On vain spontaaneja puheita, ja Raamatun sanotaan riittävän opilliseksi ohjeeksi. Käytännössä
on vain niin, että Raamattua voidaan kirjaimellisestikin tulkita tuhansilla eri tavoilla.

Helpoimmalla pääset, kun et liikoja analysoi puheita vaan otat hengelliseksi ravinnoksesi
sen, mitä irti saat. Siis syöt kalan, heität ruodot pois, ja unohdat mitä söit. Teologian puuttumisesta
johtuu mm se, että syntikäsite on varsin kehittymätön. Takerrutaan ulkoisiin seikkoihin, jotka
eivät riko millään tavalla lähimmäistä vastaan, mutta vaietaan mitä törkeimmistäkin loukkauksista,
joita jopa vallankäyttäjät itse saattavat kohdistaa lähimmäisiinsä. Lähimmäisenrakkauden
periaatetta ei siis ole sisäistetty. Ei kertakaikkiaan tajuta, että Jumalan palveleminen toteutuu juuri
lähimmäisen palvelemisena. Oireellista on, että valitettava ymmärtämättömyys tässä
kaikkein tärkeimmässä asiassa on lyönyt leimansa koko helluntaikenttään.

Kuten kaikki muukin touhuaminen, myös sielunhoito on usein ammattitaidotonta: asiat
"rukaistaan" alttarilla. Esirukoilija saattaa vieläpä möläyttää suureen ääneen arat asiasi kaikkien
korville. Paljon on puoskarointia ilmennyt tässä asiassa. Se ei ehkä ole tahallista pahuutta mutta
pahuutta kuitenkin, tyhmyydestä johtuvaa.

Jos päätätkin erota seurakunnasta, se ei kaikissa seurakunnissa noin vain onnistukaan. Sinut erotetaan,
mikä julkisesti myös kuulutetaan. Sinua pidetään luopiona. Seurakunnan julkista profiilia varjellaan
yli kaiken. Seurakunta on pyhien yhteys, sen ulkopuolella ei ole pelastusta. Tämän asian
suhteen on toki poikkeuksiakin.


SEURAKUNNAN JOHTAMINEN

Vallankäytössä saattaa esiintyä varsin moitittavia piirteitä. Seurakunnan perinnäissäännöt ruokkivat
kaikessa farisealaisia, ulkokultaisia toimintamalleja. Saarnaajat ovat suuria herroja. Naisten
asema on alisteinen, eikä heitä hyväksytä johtotehtäviin. Tyypillistä on näennäisvitsikkääseen
huumoriin peitelty naisten ja erityisesti vaimojen pilkkaaminen saarnoissa. Saarnaajahan
saa sanoa ihan mitä vaan, kuulijat joka tapauksessa joko nauravat vitseille tai vain nyökyttelevät
pikkuonnellinen hymy kasvoillaan ja hypnoosinomainen katse silmissään, ikään kuin ihmiset
olisivat erossa omasta sielustaan.

Naisevankelistojen panos oli herätyksen alkuaikoina merkittävä, mutta seurakuntien järjestäytyessä
tilanne muuttui. Kun kysymys on vallasta, naiset aina syrjäytetään, useimmiten myös ne miehet,
jotka uskaltavat asettua jyrääjiä vastaan. Kaikki laitetaan tietenkin Jumalan Sanan ja johdatuksen
tiliin. Joillakin paikkakunnilla vaikuttaa "helluntaidynastia", eli johto on tiettyjen sukujen käsissä
(nepotismi). Myös "hyvä veli" -systeemi toimii kuten missä tahansa valtajärjestelmässä.

Oma lukunsa ovat ne hengellisesti sokeutuneet isoherrat, jotka suhtautuvat seksistisesti
laumansa naisiin ja esimerkiksi kommentoivat heidän rintojaan ja jopa tarttuvat niihin. Ne ovat onneksi
harvinaisia yksittäistapauksia, mutta minua syljettää heidän herätyksessä saamansa arvostus. Isoilla
palleilla istuu edelleenkin kuuluisia saarnamiehiä, joilla on rohkeutta ja otsaa tehdä mitä tahansa.
Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin,
kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut.

Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden
seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelevat heitä suulle kaiken kansan keskellä.
Tällaiset lieveilmiöt eivät tietenkään ole yhteisön aiheuttamia tai sen hyväksymiä, vaan kyse on
läpimädistä ihmisyksilöistä. Kirjoitin tämän kappaleen, koska jokaisen on tärkeää herätä ymmärtämään,
että ihmisiin ei pidä sokeasti luottaa edes helluntaiseurakunnassa.

Puheenvuoron saa se, joka röyhkeimmin sen ottaa. Omaa mielipidettä vahvistamaan otetaan
Raamatun sana tai oma ylihengellinen kokemus: "Herra on minulle näin puhunut". Jos johto eli "vanhimmisto"
on keskenään erimielinen jostakin asiasta, siitä saatetaan äänestää ja sopia, että seurakunnalle
kuitenkin ilmoitetaan päätöksen olleen "yksimielinen". Kysymyshän on kuitenkin vain siitä
perusdemokraattisesta periaatteesta, että kaikki vanhimmiston jäsenet suostuvat asettumaan
enemmistöpäätöksen taakse. Seurakunta ei tosin ole demokratia, sillä se on vanhimmistojohtoinen,
eikä seurakunta valitse vanhimpia, vaan vanhimmat valitsevat itse jäsenensä.

Mielestäni se on täysin oikein, kunhan seurakunnankin mielipidettä kuunnellaan. Vanhimmiston
tulee olla keskenään demokraattinen, mutta sen olisi oltava varsinkin tiedottamisessaan myös
rehellinen. Tässä on kuitenkin huomattava, että helluntailaisuus on lähinnä "kadunmiesten"
uskonnollisuutta, ja johtajatkin ovat useimmiten samaa sarjaa. Helluntailaiset itse mielellään
viittaavatkin tähän Raamatun jakeeseen:

"Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne:
ei ole monta inhimillisesti viisasta,
ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista..." (1.Kor 1:26)
Tämä seikka ei kuitenkaan saisi olla esteenä evankeliumin puhtaudelle. Seurakunnan johtoon
hakeutuu näet helposti vallanhaluisia ja kovasydämisiä ihmisiä, ja he saavat helposti koko
joukon hallintaansa, koska aidosti hengelliset ihmiset ovat yleensä tässä suhteessa "liian kilttejä"
ja vetäytyvät kaikista konfliktitilanteista. Tästä aiheesta on kirjoitettu loistavia kirjojakin,
suosittelen lämpimästi esimerkiksi seuraavia:


Edin Lövås: "Ei herroina halliten..." Alistamisen ongelma yhteisöissä (PerusSanoma oy 1991)
Hugo Odeberg: Kristinusko ja fariseukset (Suomen Raamattuopiston Kustannus oy 1984)
On päivänselvää, että kaikki uskonyhteisöt, joita johtavat asianmukaista koulutusta vailla olevat
ihmiset, syyllistyvät väistämättömästi vakavaan puoskarointiin ihmisten käsittelemisessä.
Rumasti sanottuna maallikoiden polla ei kestä valtaa, eikä kolportöörien yläpää alennu sydämen tasolle.

Nuorena uskonnollisena liikkeenä helluntailaisuus on Suomessa kuitenkin jonkin verran kasvanut
ulos siitä äärimmäisen ahdistavasta ilmapiiristä, joka seurakuntien henkeä leimasi vielä

muutama vuosikymmen sitten. Silloin syntiä olivat jopa väärän väriset kengät, puhumattakaan
korvakoruista yms ulkoisista seikoista. Raamatussa toki sanotaan, että "älköön kaunistuksenne
olko ulkonaista", mutta kun yksinkertaiset ihmiset alkavat omin päin tulkita Raamattua,
niin lepikko siinä väistämättä rytisee.

RAAMATTUKÄSITYS

Helluntailaisilla on fundamentalistinen raamattukäsitys. Se tarkoittaa, että Raamatun joka ikinen kirjain
on suoraan Jumalan sanelema. Kirjoittajat ovat vain välikappaleita, kyniä Jumalan kädessä. Tällainen
näkemys on täysin kestämätön. Raamatun kirjoitusten voidaan toki sanoa syntyneen "Jumalan Hengen
vaikutuksesta", mutta siitä seikasta ei tule tehdä okkulttiseen "automaattikirjoitukseen"
verrattavissa olevaa johtopäätöstä. Raamattu ei kerta kaikkiaan ole kirjain kirjaimelta saneltu.

Fundamentalistisuuden takia sanankuulijat on hyvin helppo saarnata "lain alle", ja sellaista valitettavasti
hyvin paljon tapahtuukin. Tietyt raamatunjakeet ymmärretään normatiivisiksi ja yksilöihmistä
velvoittaviksi, koska ne tulkitaan Jumalan käskyiksi eikä oteta huomioon kokonaisuutta. Mutta jos
Raamattua pidetään lakikirjana, vinoutumat ovat ilman muuta väistämättömiä.
Mutta Raamattu ei ole lakikirja vaan lahjakirja.

LOPPUSANAT

Summa summarum, helluntailaisuudessa on kiitettävää *pyrkimys* aitoon hengelliseen
elämään ja julistukseen, mutta valitettavasti evankeliumin keskeisin sisältö näyttää kaikessa
hengellisessä intoilussa sittenkin jäävän sivuseikaksi. Aito lähimmäisestä välittäminen ja sovituksen
sanoma jää elämyksellisyyden ja epämääräisen opillisen viidakon varjoon.

Armosta toki puhutaan paljon, mutta armo ja rakkaus koetellaankin nimenomaan silloin, kun
yksilö ei täytäkään normeja. Armo näet tarkoittaa, että me emme saa ansioidemme mukaan.
Evankeliumin tarkoitus on suunnata yksilöihmisen mieli hyväntahtoiseksi, mutta ainakin
Suomessa muiden lahkojen tavoin myös helluntailaisuudesta puuttuu tuo hyvyyden eetos, mikä
on jopa pelastusopin kannalta erittäin vakava asia. Pienellä opillisella hienosäädöllä asia
tulisi ratkaisevalla tavalla kuntoon.

Helluntaiseurakunta on valitettavasti lähinnä "vahvojen" yksilöiden yhteisö, mutta parhaimmillaan
se antaa hyvät mahdollisuudet toimia esimerkiksi aggressiivisessa evankelioinnissa vaikkapa
yhteiskunnasta syrjäytyneiden parissa. Helluntailaisia voidaankin sanoa sissijoukoiksi Jumalan
armeijassa. Heikot eivät kestä vauhtia, mutta vahvat ja päämäärätietoiset ihmiset
saavat varmasti "vastinetta rahoilleen" voidessaan toteuttaa itseään jatkuvasti liikkeellä olevassa
samanmielisten seurassa. Juopot ja huorat ja rikolliset ovat niin kovissa kahleissa, että ehkäpä
tämänkaltaista herätysliikettä tarvitaan heidän vapauttamisekseen pimeyden vallasta.

Mikään seurakunta ei ole täydellinen, eikä tässäkään ole tarkoitus mustamaalata ketään
eikä mitään, mutta ihmisten tulee saada seurakunnista totuudenmukaista informaatiota. Kyseessä on
täysin henkilökohtainen näkemykseni, joskin sisäpiirikokemusta noista kuvioista on kertynyt yli 20
vuoden ajalta. Tavalliset seurakuntalaiset ovat olleet varsin kivaa porukkaa, ja paljon hyviä hetkiä
olen saanut viettää noiden vuosien aikana heidän kanssaan, erityisesti musiikkitouhuissa.
Lisäksi tahdon mainita, että nykyisen asuinpaikkakuntani helluntaiseurakunnassa
en näe mitään erityistä moitittavaa.

Yllä oleva koskee perinteistä helluntailaisuutta ja nimenomaan Suomessa. Sen liepeillä olevat "uskon
seurakunnat" ym uudet suunnat ovat opillisesti vieläkin hajanaisempia, ja niiden ydintä on hyvin
vaikea tavoittaa. Tavalliselle suomalaiselle ihmiselle suosittelenkin turvallista luterilaista kirkkoa,
jossa evankeliumia ei hukuteta uskonnolliseen meluun ja intoiluun. Tosin on todettava, että valitettavasti
luterilaisuudenkin sisällä on helluntailaisilta mallia ottavia hurmoksellisia poppoita. Joillekin luonteille
riehakkaat vapaat suunnat saattavat tarjota sopivamman vaihtoehdon, mutta kirkkoa ei pidä häpäistä.
Ehkä eri uskonsuunnilla olisi toisiltaan jotakin opittavaakin, mutta ääri-ilmiöitä pitäisi kaikkien kavahtaa.
Vaarana on se, että ajaudutaan tällaisiin järjettömyyksiin:



Kaikesta edellä olevasta kritiikistä huolimatta on sanottava, että helluntaiseurakunta voi olla
ihan mielekäs uskonyhteisö niissä seurakunnissa, joissa tässä tekstissä mainittuja epäkohtia ei ilmene.
Erityisesti viksténiläinen oppisuuntaus saa täyden tunnustukseni. Valitettavasti arvelen sen
olevan edelleen melko harvinaista. Sen sijaan sekä laki- että hurmahenkiset suuntaukset lienevät
Suomen helluntaiherätyksessä parantumattomasti melko vahvoilla. Tarkastellaan asiaa uudelleen,
jos Helluntaikirkko sanoutuu julkisesti kokonaan irti kymmenysopista ja määrittelee selkeästi VT:n ja
UT:n opilliset funktiot. Missä ei ole tinkimätöntä uskonvanhurskausoppia, siellä ei ole mitään evankeliumia.
Lopuksi tahdon mainita, että USA:ssa uskovaisten pipo ei kiristä kuten täällä. Seuraavassa näyte
hyvähenkisestä helluntailaisesta (Christian Life Center Stockton CA) musiikkijumalanpalveluksesta:



Tuossa tilaisuudessa ihmiset näyttävät olevan aidosti iloisia ja vapautuneita. Siinä on
jotakin sellaista autenttista evankeliumin henkeä, joka itseenikin on aikoinaan vedonnut.
Mutta tutustuttuani paremmin kyseiseen seurakuntaan, minun on valitettavasti todettava,
että ei sielläkään ole vinoutumilta vältytty. Vanha sanonta on edelleen voimassa: "Hullut ovat
pilanneet helluntain". No, kritiikkini on ollut ankaraa. Loppujen lopuksi ajattelen kuitenkin kaikesta
huolimatta niin, että onnellisella "Jumalan hullulla" on ehkä sittenkin ihan kaikkein paras elämä.
Kautta kärsimysten voittoon! Usko ja riemastu!

James Hirvisaari


Loppukommentti

Paha tyttö lankesi ajatteluun (ESSE 30.7.2012)
http://www.esse.fi/551-paha-tytto-lankesi-ajatteluun

Helluntailaisuus (Uskonnot Suomessa 15.2.2007)
http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view.php?religionId=28



http://www.james.pp.fi/helluntaiseurakunta.html