Raimo Mäkelä / Älkää juopuko viinistä – Älä tee huorin –Älä tapa

kirjoittaja jarrut Ke Marras 07, 2018 8:16 am

Älkää juopuko viinistä – Älä tee huorin –Älä tapa

Huhtikuusta 2011 kesäkuuhun 2012 Suomessa tehtiin kahdeksan perhe- tai muuta surmaa, jotka ovat herättäneet suurta surua ja huomiota ja myös kysymyksen, mikä yhteiskunnassa on vialla, kun sellaiset ovat mahdollisia. Yhteiskunnallisten syiden ja ennaltaehkäisemismahdollisuuksien selvittämisen lisäksi tulisi ottaa vakavasti tekijöiden pahuus ja henkilökohtainen vastuu. Yhteiskunnalla ei sinänsä ole mahdollisuutta estää tällaista, jos jotkut haluavat antaa vihalleen tällaiseen tekoon johtavan vallan.

Yhteiskuntaa ei voi pitää vastuullisena näistä surmista. Sen mahdollisuudet myös niiden jälkihoidossa ovat rajalliset, vaikka nykyään voidaan tehdä ja tehdään uhrien auttamiseksi paljon sellaista, mitä ennen ei osattu tehdä. Kirkon keskeisimpänä roolina näyttää olevan rientäminen kovia kokeneiden rinnalla kulkijaksi ja kuuntelijaksi. Sanomana, jos sitä lainkaan esitetään, on lähinnä Jumalan ymmärtävä ja kiltti mutta itse asiassa voimaton rakkaus. Vastausta tuskallisiin miksi? -kysymyksiin ei ainakaan julkisuudessa juuri näytä yritettävän antaa.

Kun kirkko mielellään esittäytyy yhteiskunnallisesti aktiivisena, nämä kauhuteot antaisivat aihetta Jumalan lain yhteiskunnallisen ulottuvuuden korostamiseen. Harvoin kukaan kirkon edustaja puhuu sellaisten yhteydessä Jumalan viidennestä käskystä: ”Älä tapa” ja siitä, että Jumala on tuomari, joka viimeistään viimeisellä tuomiolla vetää surmat valoon ja surmaajat tilille.

Uhrien tuskaisin kysymys koskee oikeudenmukaisuutta. Sitä ei yhteiskunta voi koskaan taata loppuun saakka. Sen voi perimmältään toteuttaa vain kaikkivaltias Jumala koko maailman historiantakaisessa loppuselvityksessä. Silloin myös tulevat valoon todelliset motiivit, jotka nyt monissa tapauksissa jäävät pimentoon kuumeisesta ja epätoivoisesta etsimisestä huolimatta.

Jumalan ehdottomien käskyjen esillä pitäminen niin rippikouluopetuksessa kuin erikoistilanteiden aiheuttamassa julkisuudessa on kirkon yhteiskunnallisen toiminnan tärkeimpiä tehtäviä, mutta se näyttää yhä useammin puuttuvan, vaikka Raamatun lisäksi erityisesti Lutherinja luterilaisen perinteen tulisi siihen motivoida. Sama koskee myös kuudetta käskyä: ”Älä tee huorin.” Yhä yleistyvien avoliittojen ja avioerojen taustalla on tämän kiellon turhentaminen, jota ainakin osittain tapahtuu rippikoulussa ja nuorisotyössä.

Avioliiton perustaa ja sitä ylläpitää kyllä Jumalan hyvä luomistyö, mutta asian väistämättömänä kääntöpuolena on syntisyytemme tähden kaikenlaisen haureuden ja huoruuden ehdoton torjuminen, joka ei koske vain avioliittoon sitoutuneita vaan kaikkia ennen avioliittoa ja sen ulkopuolella. Oma ulottuvuutensa on suhtautuminen humaltumiseen, joka on merkittävä tekijä useimmissa surmateoissa ja avioliitto-ongelmissa ja jolle ei voida esittää ainoaakaan järjellistä puolustusta.

Raittiuden ihanne on kirkossa jäämässä kokonaan sivuun. Kirkko on osaltaan vastuussa humaltumisen hyväksymisestä ihmisten tietoisuudessa. Jumala ei puhu meille vain evankeliumia vaan myös lakia, mutta nykyajan yhteiskunta ja kirkko ovat siltä puheelta tukkineet korvansa ja sitten myös suunsa. Kirkon tulee yhteiskunnassa toimia – lähinnä julistaa – niin, että ihmiset saavat huonon omantunnon tehdessään väärin. Silloin kirkon julistamalle evankeliumillekin on jotakin käyttöä.

Raimo Mäkelä

Perustalla

Kukaan ei avioituessaan ajattele eroavansa muutaman vuoden kuluttua. Eroa ei suunnitella, se seuraa jostakin muusta. Joskus eron välttämiseksi on tehty kaikki, joskus siitä tuli epärealististen odotusten luonnollinen seuraus. Yksinkertaisimmin jokin suhde tuhotaan tekemättä mitään. Suhteen työstäminen on ainoa vaihtoehto sille, joka haluaa säilyttää suhteen hehkun. Rakkauden hehkun säilyttäneillä suhteilla on paljon yhteistä.

Aviosuhteessa voivat hyvin ne, jotka

• antautuvat toisilleen ja kasvavat uskollisuuden eri ulottuvuuksissa

• ylläpitävät vuorovaikutuksen taitoa

ja kasvavat siinä niin puhumalla kuin kuuntelemalla ja antamalla tilaa tunteille

• tarttuvat ristiriitoihin, kun niitä syntyy, ratkaisemalla ne tai elämällä niiden kanssa

• pyytävät toisiltaan anteeksi ja antavat toisilleen anteeksi, niin että haavat puhdistetaan ja ne umpeutuvat

• hyväksyvät itsensä ja puolisonsa, niin että erilaisuuksista tulee enemmän voimavara kuin rasite

• uskaltavat nähdä elämänsä repun ja ottaa mukaansa sen, mikä on hyvää, ja luopua siitä, mikä ei ole hyvää

• nauttivat sukupuolisesta yhteydestä ja näkevät sen kokonaisuuden osaksi

• pyrkivät ymmärtämään toistensa tapaa vastaanottaa ja ilmaista rakkautta ja oppivat osoittamaan rakkautta niin, että puoliso ymmärtää sen

• voivat olla vakavia ja pitää hauskaa yhdessä ja kasvavat läheisyydessä tukahduttamatta toisiaan

• ovat ymmärtäneet, ettei parisuhde ole vain yhteistä onnea varten, vaan se rakentaa sekä kotia että yhteiskuntaa.Hyvä suhde ei tarkoita täydellistä suhdetta. Parisuhdetta voi mitata sillä, että joinakin päivinä puolisot viihtyvät yhdessä ja kohtaavat toistensa tarpeet. Silloin selviydytään huonommistakin päivistä.

Päätös (s. 143–144) kirjassa Vivian och Boris Salo

: Den Kära Leken – om kärlek, äktenskap och sexualitet. Andra upplagan. Vi-BoSa 2009. (Ks. osastoa Kirjoja s. 242.)

https://www.perustalehti.fi/wp-content/uploads/2015/02/perusta_4_2012.pdf

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
				1	2	3
4	5	6	7	8	9	10
11	12	13	14	15	16	17
18	19	20	21	22	23	24
25	26	27	28	29	30