Armon ihme : Maria Magdalena

Liisi Jokiranta

ARMON IHME

Raamattutunti 18.11.1994
(purettu nauhalta ja hiukan korjailtu)

Tahdomme kiittää sinua, Jumala, armosta, jota ymmärrämme niin vähän. Rukoilemme, että antaisit
Pyhän Henkesi vaikuttaa elävänä ja voimallisena sydämessämme. Anna hänen kirkastaa meille,
minkälainen sinä olet ja minkälainen on sinun armosi ja rakkautesi. Meillä ei ole mitään, jos
sinä et anna taivaasta. Herra, me pyydämme sinulta sanaa. Aamen.

Maria Magdalena
Ajattelin tänään puhua Magdalan Mariasta. Aiheenamme on armon ihme, joten tuntuu hyvältä
keskittyä juuri häneen. Teksti on Johanneksen evankeliumin luvusta 20. Maria seisoi haudan
edessä ulkopuolella ja itki. Näin itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki kaksi enkeliä valkeissa
vaatteissa istumassa siinä, missä Jeesuksen ruumis oli maannut, toisen pääpuolessa ja toisen
jalkapuolessa. Nämä sanoivat hänelle: "Nainen, mitä itket?" Hän sanoi heille: "Ovat ottaneet
pois minun Herrani, enkä tiedä, mihin ovat hänet panneet." Tämän sanottuaan hän kääntyi
taaksepäin ja näki Jeesuksen seisovan siinä, mutta ei tiennyt, että se oli Jeesus.

Viimeinen muokkaaja, jarrut pvm Per Huh 26, 2013 11:51, muokattu 1 kertaa

Takaisin alkuun


jarrut



Liittynyt: 04 Tam 2009
Viestejä: 1691

Lähetetty: Per Huh 26, 2013 11:31 Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Ensimmäinen ylösnousemuksen todistaja

Meillä on edessämme nainen, joka oli ensimmäinen Jeesuksen ylösnousemuksen todistaja.
Hänestä näemme, että Jumala valitsee sen, joka ei ihmisten silmissä ole mitään. Yleensä luulemme,
että Jumala ottaa käyttöönsä niitä, jotka ovat jotakin, esimerkiksi erityisen lahjakkaita tai
hurskaita. Jumalan valtakunnassa asiat kuitenkin kääntyvät päälaelleen: ensimmäiset tulevat viimeisiksi
ja viimeiset ensimmäisiksi. Jumala valitsee todistajikseen ihmisiä, joita emme pitäisi mahdollisina niin
suureen tehtävään. Hän antaa vastuuta niille, jotka meidän silmissämme näyttävät mitättömiltä ja vähäisiltä.
Jumala antoi koko maailman edessä arvon Marialle, naiselle, jota yhteiskunnassa halveksittiin
hänen sukupuolensa ja menneisyytensä tähden.



Jumala antaa arvon

Jumalan antamalla arvolla on suuri merkitys meille, jotka usein koemme itsemme sekä ihmisten
että Jumalan edessä arvottomiksi. Monet kipuilevat huonoutensa kanssa ja ajattelevat, ettei heidän
sopisi käydä varsinkaan hengellisissä tilaisuuksissa. Jeesus kuitenkin suhtautuu meihin eri tavalla
kuin me suhtaudumme itseemme tai muihin. Hänen edessään on arvo silläkin ihmisellä, joka ei itse
jaksa antaa arvoa itselleen, tai jota muut arvostelevat ja halveksivat. Jeesus toimi Marian kohdalla
erittäin radikaalisti, sillä juutalaisten yleinen suhtautuminen naiseen oli aivan toisenlainen kuin Jeesuksella.
Rukoillessaan aamuisin hurskas juutalainen kiitti Jumalaa siitä, ettei hän ollut syntynyt pakanaksi, orjaksi tai
naiseksi. Jumala otti naisen ylösnousemuksensa todistajaksi, vaikka nainen ei siinä yhteiskunnassa
kelvannut todistajaksi oikeuteen. Jumala käänsi asiat ylösalaisin, ja me siunaamme
häntä siitä monessakin merkityksessä.




Marian synkkä menneisyys

Marialla oli kyseenalainen menneisyys. Raamattu kertoo meille, että Jeesus ajoi hänestä ulos seitsemän riivaajaa.
Emme tiedä, mitä Maria oli tehnyt joutuakseen elämässään sellaiseen sotkuun. Sen kuitenkin tiedämme,
että eräänä päivänä hän kuuli Jeesuksen puhuvan tai näki hänen parantavan jonkun sairaan.
Tuskin hän tohti julkisesti tulla muiden joukkoon. Hänen täytyi seurata Jeesusta kauempaa. Kenties
hän piiloutui jonkun talon nurkan taakse tai seisoi jonkun puun varjossa. Missään tapauksessa hän ei
ollut kovin lähellä muita, sillä ihmiset kaikkosivat hänen ympäriltään. Kukaan ei halunnut olla
syntisen ja pahojen henkien riivaaman naisen lähellä. Marian elämä oli niin täydellisessä umpikujassa
kuin vain ihmiselämä voi olla. Ajatelkaa nyt, millaista elämä on, jos ihmisessä
asuu seitsemän riivaajahenkeä!

Takaisin alkuun


jarrut



Liittynyt: 04 Tam 2009
Viestejä: 1691

Lähetetty: Per Huh 26, 2013 11:34 Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Riivaajat ovat todellisuutta.

Joudumme tänä päivänä hyvin vähän tekemisiin riivaajien kanssa, mutta jatkossa tilanne on
varmaankin toisenlainen uuden uskonnollisuuden ja kaikenlaisen okkultismin työnnyttyä maahamme.
Jokaisella meistä pitäisi olla valmius tämän tosiasian kohtaamiseen ja myös riivaajien ulos ajamiseen.
Riivattujen ihmisten puolesta ei tule koskaan rukoilla yksin, vaan uskovien ryhmänä.
Lähetystyöntekijät tuntevat hyvin riivaajien todellisuuden, joten emme siis puhu mistään tämän
päivän maailmalle vieraasta asiasta.

Luultavasti Maria oli ollut tekemisissä sellaisten asioiden kanssa, joihin Raamattu kieltää ihmistä
sekaantumasta tai yhteydessä henkilöihin, jotka harjoittivat salaisia, pimeitä menoja (5. Ms. 18:10-12).
Eräs ystäväni pohdiskeli myös, voiko riivaukseen johtaa jatkuva, tietoinen elämä synnissä.
Voiko esimerkiksi mielen yhä syvempi katkeroituminen olla askel demonisoitumiseen?
Emme tiedä. Missään tapauksessa riivattu ihminen ei täysin hallitse itseään. Häntä hallitsee vieras
henki, tai joukko, legio, henkiä (Mk. 5:1-9). Mariassa niitä asusti peräti seitsemän. Riivatun kanssa on
vaikea olla ja elää. Halusin kuvata tätä asiaa sen verran, että ymmärtäisimme,
kuinka raskas Marian tilanne todella oli.



Maria kohtaa Jeesuksen

Sitten Maria tuli hetkeen, jolloin hän kohtasi Jeesuksen. Emme tiedä, kuinka se tapahtui, mutta sen
tiedämme, että Jeesuksen luo hänellä oli oikeus tulla. Joskus mietin, voivatko Marian kaltaiset ihmiset
tulla seurakunnan kokouksiin? Voivatko he tulla meidän joukkoomme, vai ohjaammeko heidät ulos?
Uskaltaako, kykeneekö tai tahtooko kukaan ottaa huostaansa riivatun ihmisen? Entä ihmisen, joka
tulee humalassa tai huumeisena, tai ihmisen, jonka elämä on ihan sekaisin ja jonka mielikin
saattaa olla sekaisin? Jeesuksen luona oli paikka heidän kaltaisilleen. On merkillistä, että Jeesus ei
heittänyt ulos ketään. Hänen luokseen tulivatkin lopulta kaikkein kurjimmat ihmiset. Ne, jotka
olivat paremmalla oksalla, kuuntelivat kyllä Jeesusta, mutta eivät halunneet tulla hänen lähelleen.




Uskommeko evankeliumin?

Maria sai Jeesukselta anteeksiannon, joka kattoi koko hänen menneen elämänsä. Hän uskoi sen. Tämä
herättää kysymyksen, uskommeko me hänen laillaan evankeliumin syntien anteeksisaamisesta.
Uskommeko siihen, että Jumalan sana, sana rististä, sana Jeesuksen verestä ja hänen haavoistaan
on niin voimallinen, että se voi tänäkin päivänä muuttaa ihmisen, uudestisynnyttää hänet?
Uskommeko tänään sydämessämme Jumalan lupauksen syntien anteeksisaamisesta? Puhun
tätä asiaa täysin vakavasti. Tiedän, että puhe syntien anteeksi saamisesta on useimmille
tuttua ja tietyssä mielessä päivänselvää. Monet rukoilevat joka ilta: "Anna minulle minun syntini anteeksi."
Silti kysyn, uskotko sinä, että evankeliumin sana on voimallinen, ja että sen sanan tähden sinun syntisi
on todella anteeksi annettu? Uskotko sinä evankeliumin? Pysähdytkö rukouksessasi sen verran, että
Jeesus voi sanansa välityksellä julistaa sinulle syntien anteeksiantamuksen? Otatko sen
vastaan vai riittääkö, että sinä vain tunnustat syntejäsi ja pyydät epämääräisesti: "Anna kaikki
synnit anteeksi", ikään kuin liittäen tämän rukouksen varmuuden vuoksi kaikkeen muuhun. Evankeliumi
on voimallinen. Jumala tahtoo todellisesti pyyhkiä pois meidän syntimme ja menneisyytemme.

Takaisin alkuun


jarrut



Liittynyt: 04 Tam 2009
Viestejä: 1691

Lähetetty: Per Huh 26, 2013 11:36 Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Todellinen armo todellisiin synteihin



Siitä vähästä päätellen, mitä meille on Mariasta kirjoitettu, hänen elämänsä menneisyys oli musta.
Kun Jeesus antaa anteeksi, hän pyyhkii kaiken mustan pois. Se on niin tarkkaan pois pyyhitty, ettei ole
mitään, mikä voisi syyttää meitä Jumalan tuomioistuimen edessä. Ehkä meillä on kovin vajavainen käsitys
armosta siksi, että meillä on heikko käsitys synnistämme. Ehkä uskovaisuus ruokkii ensi sijassa
omaa minäämme. Ehkä ajattelemme, että usko tekee elämämme paremmaksi. Ehkä rukoilemme
Jumalaltakin apua ennen muuta tullaksemme paremmiksi uskovaisiksi. Ehkä peräti asetumme fariseuksen
rinnalle ja kiitämme Jumalaa siitä, että emme ole niin kuin kaikki muut synnin tekijät. Kenties Jumalan
sana ei ole kohdannut sydämemme pohjaa ja näyttänyt, mitä Jumala meistä todellisesti ajattelee.
Jumalan anteeksiantokin tuntuu silloin vähäiseltä, ikään kuin itsestään selvältä.

Jos Jumala on puhunut meille synnistä, olemme joutuneet katsomaan sydäntämme ja tajunneet,
ettemme pääse pahuudestamme mihinkään. Magdalan Marian lailla olemme tajunneet, ettemme
voi auttaa itseämme. Ajatuksemme harhailevat jatkuvasti samoilla poluilla. Olemme kiinni synneissämme.
Teemme syntiä mielellämme. Ehkä meidän on todettava: en pääse kaunastani, katkeruudestani ja vihastani.
En jaksa enkä tahdo antaa anteeksi. Kun katsomme sydämemme syvyyksiin, tajuamme jotakin siitä,
mitä todellisesti olemme. Tai oikeammin sanottuna tajuamme sen silloin, kun katselemme
Jumalaa ja hänen pyhyyttään.



Uusi elämä armosta

Kun Jumalan armo ja anteeksianto tuli Maria Magdalenan kohdalle, Jumala pyyhki pois kaikki
hänen syntinsä. Tämä nainen sai takaisin puhtautensa. Kun Jumala puhdistaa, on niin kuin ihminen
ei olisi koskaan syntiä tehnytkään. Meille ei enää lueta syntiämme Jumalan edessä, vaan meille
luetaan Kristuksen vanhurskaus, hänen pyhyytensä ja puhtautensa. Itsessämme pysymme syntisinä
loppuun asti, mutta Jumalan edessä Kristuksessa meillä on täydellinen armo, täydellinen puhtaus,
täydellinen vanhurskaus. Maria sai takaisin ihmisarvonsa, ja hän sai aloittaa elämänsä uudelleen,
hyvin konkreettisella tavalla. Eräässä laulussa on sanat: "Päästi Jeesus Marian alta kahleiden, tuli
Mariasta aivan uusi ihminen." Hänestä tuli uusi ihminen Jumalan armon tähden. Näin on tapahtunut
monille meistä. Sanomme sitä uudestisyntymiseksi.




Toivottomia tapauksia ei ole

Maria koki, mitä kristinuskon sanoma syvimmältään on ja mitä se vaikuttaa. Hän on voimakas
todistus kaikille ihmisille kaikkina aikoina siitä, ettei kukaan ole niin kaukana Jumalasta ? emme
me eivätkä meidän sukulaisemme tai työtoverimme ? eikä niin suurissa vaikeuksissa tai syvällä synnissä,
ettei Jeesuksen anteeksianto voisi luoda uusia mahdollisuuksia hänen elämäänsä. Jokin aika sitten
muuan mies, minulle hyvin merkittävä ihminen, joka on vakavasti sairas, sanoi: "Älä puhu minulle
mitään Jumalasta. Minä olen täysin kylmä Jumalalle." Mieleeni tuli jo, että ehkä todellakin on näin,
kunnes muistin Jobin puheesta: "Tuultahan vain ovat epätoivoisen sanat." Aloin ajatella, että kenties tämä
ihminen sittenkin taistelee hengellisten kysymysten kanssa. Nyt sitten kuulin hänen vaimoltaan,
että miehen mielen pohjalla on jotakin, mikä vaivaa häntä, jokin sana, jonka hän on saanut nuoruudessaan.
Uskon niin, että Jumalalla on mahdollisuutensa niidenkin ihmisten elämässä, joihin me emme ylety,
ja joiden kohdalla kaikki näyttää täysin mahdottomalta ja toivottomalta.

Takaisin alkuun


jarrut



Liittynyt: 04 Tam 2009
Viestejä: 1691

Lähetetty: Per Huh 26, 2013 11:39 Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Evankeliumi on Jumalan voima



Evankeliumi on todellinen voima, suurempi kuin mikään muu. Tämän päivän kristityillä on paljolti
sellainen käsitys, että Jumalan todellinen voima on Pyhä Henki. Näin ei ole, vaan Jumalan todellinen
voima on evankeliumi. Pyhän Hengen voima annetaan meille tehtävää varten, mutta ensisijainen
voimamme on se evankeliumi, jonka kautta saamme syntimme anteeksi. Evankeliumi vapauttaa meidät
syyllisyydestämme ja menneisyytemme taakoista. Evankeliumissa on sellainen voima, jota ei ole
missään muualla. Kuitenkin monet uskovistakin näyttävät halveksivan evankeliumia ja etsivän kaikkea
muuta sen tilalle. Pyhä Henki on todellisuutta, mutta Pyhän Hengen ensisijainen tehtävä on juuri
kirkastaa meille evankeliumi, ja kaikki muu tulee sen jälkeen. Evankeliumi tulee todelliseksi
vain ihmisen sisäisessä avuttomuudessa. Evankeliumi kohdataan vain siellä, missä ihminen tajuaa
pahuutensa, mutta ei voi mitenkään auttaa itseään.

Magdalan Maria kelpasi Jeesuksen seuraan. Ajatelkaa nyt, että tämä nainen rupesi kulkemaan
Jeesuksen seurueessa ja palvelemaan häntä, vaikka kaikki tiesivät, mikä ja millainen nainen hän oli.
Luuletteko, etteivät ihmiset puhuneet? Luuletteko, ettei meitä olisi hävettänyt, jos tämä nainen
olisi kulkenut meidän perässämme? Mutta Jeesus ei hävennyt Mariaa. Hän sai olla siinä joukossa,
joka teki Jeesukselle palvelusta, ja hänen elämänsä muuttui täydellisesti. Sitten Maria
joutui suureen koettelemukseen.




Kun uskoa koetellaan

Tosiasia on, että jokaisen usko tulee koetelluksi. Kun lähdemme uskon tielle, meillä on usein suuret
luulot itsestämme. Niinpä meille usein käy niin kuin sanotaan virressä 414: "Seuraasi lähdin varmana /
mielellä rohkealla / ja luulin, että polulla / pysyisin oikealla. / Vaan omin voimin hairahduin, /
yhtenään kaaduin, kompastuin / ja häpeämään jouduin." Koettelemukset tulevat usein ulkoisten
olosuhteitten välityksellä, mutta ne koskettavat aina myös meidän sisintämme. Jumala käyttää
koettelemiseemme olosuhteitamme: milloin raha- tai perhehuolia, milloin sairauksiamme tai jotakin muuta.
Joskus tuntuu, että elämän vaikeudet lyövät meidät maahan, ja me huudamme Jumalalle: "Minä en
jaksa tätä, Jumala! Miksi sinä et auta? Minä en ikinä selviä tästä!" Joku sanoo: "Jumala, minä
menen rikki, minä hajoan tähän paikkaan."




Marian koettelemus

Mariaa kohtasi hänen suuri koettelemuksensa silloin, kun Jeesus ristiinnaulittiin. Hänen ihmeellinen
Mestarinsa, joka oli antanut hänelle uuden alun, oli nyt ristillä, kaikkien häpäistävänä. Luulen kyllä, ettei
Marialle merkinnyt niin paljon se häpeä, mikä Jeesuksen päällä oli, eikä kenties se kärsimyskään, mikä
Jeesuksen täytyi kestää. Luulisin - mutta sanon sen varovasti - että Marian päällimmäisenä
kysymyksenä oli: "Mihin minä nyt joudun? Mitä minulle nyt tapahtuu?" Hänen elämänsä tuntui
romahtavan siihen paikkaan. Emmekö mekin omissa kiusoissamme koe samalla tavalla? Jeesus on
ikään kuin ristiinnaulittu, poissa pelistä. On niin kuin hän ei eläisikään, on niin kuin hän ei olisi mitään.
Tunnemme valtavaa pettymystä, kun hän ei vastaa rukouksiimme. Hän ei auta meitä eikä ei tee sitä,
mitä häneltä pyydämme. Kaikkein pahimpana hetkenä kysymme, onko tämä kaikki vain petosta.
Onko Jumalan sana bluffia? Olenko uskonut jotakin joutavaa, vai onko uskollani totuuspohjaa? Mihin
minä olen joutunut? Mitä minulle tapahtuu?

Ymmärrämme ehkä jollakin tavalla Mariaa hänen tilanteessaan. Opetuslapsistakaan ei ollut apua.
He olivat niin peloissaan, että he piileskelivät lukittujen ovien takana. Hekin luultavasti miettivät:
"Mitä meille nyt tapahtuu? Käykö meille samoin kuin Jeesukselle?" Kukaan heistä ei käsittänyt
mitään koko asiasta. He eivät ymmärtäneet, miten tällaista voi tapahtua tai mistä oli kysymys. Mekään
emme aina ymmärrä, miksi elämässä tapahtuu niin kuin tapahtuu, ja mikä tarkoitus kaikella on.
Eikä Jumala vastaa meille! Me emme näe emmekä tiedä hänen tarkoituksiaan. Joskus voimme
nähdä pilkahduksen, usein emme sitäkään. Me vain kyselemme, ikään kuin meidän pitäisi Jumalan
lailla tietää kaikki, mutta hän ei vastaa.

Viimeinen muokkaaja, jarrut pvm Per Huh 26, 2013 12:29, muokattu 1 kertaa

Takaisin alkuun


jarrut



Liittynyt: 04 Tam 2009
Viestejä: 1691

Lähetetty: Per Huh 26, 2013 11:42 Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Kärsimykseen kätkeytynyt Jumala



Jumala on usein salattu Jumala, niin salattu, että hän on riippumassa ristillä, vaikka meidän
mielestämme hänen pitäisi osoittaa voimansa. Järkemme sanoo, ettei hänen olisi tarvinnut joutua
ristille tai että hän olisi voinut astua sieltä alas. Hän olisi voinut näyttää voimansa ja valtansa. Hän
olisi voinut osoittaa, kuinka enkelitkin palvelevat häntä. Hän olisi voinut näyttää, miten uskovien
rukouksiin vastataan. Jumala on kummallinen Jumala! Hän on niin salattu, että emme ikinä opi täysin
tuntemaan tai ymmärtämään häntä. Jumala kätkeytyy elämämme vaikeuksissa ja kärsimyksissä
tavoilla, jotka ovat meille käsittämättömiä. Hän ei useinkaan näyttäydy meille kunniassaan vaan alhaisuudessaan.
Hän voittaa kärsimällä. Se on myös seurakunnan tie. Voitto ei ole siinä, että tapahtuu ihmeitä, sairaitten
paranemisia ja monia tunnustekoja. Seurakunta ei koskaan elä niistä eikä voita niiden avulla. Ei Jeesuksen
elämäntehtävä ollut sairaitten parantaminen, veden päällä kulkeminen tai leivän jakaminen nälkäisille,
vaan kuolema ristillä. Meidän ei pitäisi koskaan sekoittaa näitä asioita keskenään. Kun Jumala antaa
ihmeitä ja merkkejä, niin kiitos hänen nimelleen, mutta itsensä hän ilmaisee meille ristiinnaulittuna
Vapahtajana. Se on meille käsittämätön asia, yhtä käsittämätön kuin Marialle, joka itki Jeesuksen haudalla.




Maria itki

Maria ei käsittänyt mitään, eikä hänellä ollut enää mitään. Hänellä ei ollut edes Jeesuksen ruumista,
sillä sekin oli hävinnyt. Maria oli varma, että hän oli oikealla haudalla, koska hän oli nähnyt, mihin
Jeesus oli pantu. Mutta ruumis ei ollut siellä! Raamattu sanoo, että se, joka on saanut paljon anteeksi,
rakastaa paljon. Maria oli saanut anteeksi koko elämänsä, ja siksi hänen sydämensä oli kiintynyt Jeesukseen.
Hän itki menetystään. Lisäksi Maria oli sisäisessä kriisissä, sillä se, mitä oli tapahtunut, oli
hänelle käsittämätöntä, ja hän oli aivan yksin.

Jakeessa 14 meille sanotaan: "Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen seisovan siinä,
mutta ei tiennyt, että se oli Jeesus." Ei tiennyt! "Jeesus sanoi hänelle: 'Nainen, mitä itket, ketä etsit?'
Tämä luuli häntä puutarhuriksi ja sanoi hänelle: 'Herra, jos sinä olet kantanut hänet pois, sano minulle,
mihin olet hänet pannut, niin minä otan hänet.'" Jeesus seisoi siinä. Me kaikki itkemme elämässämme omia
itkujamme. Itkemme avoimesti tai pakenemme yksinäisyyteen itkemään, sillä emme kenties ole koskaan tottuneet
vuodattamaan kyyneliä toisten nähden. Joku kätkee tuskansa sisimpäänsä ja hänestä vain tuntuu
pahalta ja vaikealta, mutta hän ei osaa edes itkeä. Jokaisen kokemus on pohjimmiltaan sama: jokin ahdistaa
meitä sietämättömästi ja meistä tuntuu, että Jumalakin on meidät jättänyt ja hylännyt -
"En tiedä, mihin ovat hänet panneet."

Rakastan tätä Raamatun kohtaa sen tähden, että tässä sanotaan: "Jeesus seisoi siinä."



"Jeesus seisoi siinä"

Vaikka meistä joskus näyttää, että Jumala on kaukana, eikä kukaan kuule eikä ymmärrä meitä, niin
kuitenkin Jeesus seisoo siinä. Luin kesällä kirjaa Paavalista. Kirjoittaja sanoi, että Paavali ei koskaan
kadottanut uskoaan Jeesuksen rakkauteen. Ei koskaan kadottanut uskoaan Jeesuksen rakkauteen!
Rupesin oikein miettimään, kuinka tämä asia on, sillä ihminenhän Paavalikin vain oli. Mutta kun
hänen elämäänsä tutkii, niin tällainen tuntuma todellakin tulee. Meidän kohdallamme usko Jeesuksen
rakkauteen merkitsee sitä, että silloinkin, kun meillä on täysin pimeää ja elämämme menee niin sekaisin,
ettemme jaksa rukoilla emmekä pysty edes ottamaan Raamattua käteemme, uskomme, että Jeesus
on siinä. Hän puhuttelee meitä tavalla ja toisella, mutta emme ehkä käsitä, että se on hän. Luulemme
häntä kenties joksikin toiseksi tai ajattelemme mitä tahansa muuta, mutta päähämme ei pälkähdä,
että Jeesus on siinä lähellämme. Mieleemme voi tulla virren säkeistö, joku voi tulla sanomaan jonkin
merkittävän asian, jostakin radio-ohjelmasta voi kuulua tilanteeseemme sopiva sana ja niin edelleen.
Ihmettelemme, kuinka tämä sana tuli tähän, mutta emme tajua, että Jeesus puhuu meille.
Hän puhuu sanansa ja Pyhän Henkensä kautta.

Takaisin alkuun


jarrut



Liittynyt: 04 Tam 2009
Viestejä: 1691

Lähetetty: Per Huh 26, 2013 11:45 Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Jeesus koskettaa sanallaan



Jeesuksen täytyi sanoa "Maria" eli puhutella Mariaa nimeltä. Vasta kun Maria kuuli tämän, hän kääntyi
ja sanoi: "Rabbuuni", mikä merkitsee "opettajani". Maria oli ensimmäinen, joka näki
ylösnousseen Jeesuksen, ja hänet valtasi suuri hämmennys. Hän ei lainkaan käsittänyt, mist
ä oli kysymys. Jeesus ei ollut aave, hän ei ollut henki. Hän oli todellinen, hänellä oli ruumis. Voimme
ymmärtää, että Maria oli ihan sekaisin, sillä hän oli nähnyt, että Jeesus pantiin hautaan, mutta nyt
Jeesus seisoikin siinä. Kun sanon, että Maria oli sekaisin, en tarkoita, että hänen mielensä olisi järkkynyt.
Hän oli sekaisin sillä tavalla kuin ihminen on hämmentyessään niin täysin, ettei saa sanaakaan suustansa.
Hän olisi halunnut koskea Jeesukseen, mutta Jeesus ei antanut. Se ei merkitse sitä, että ylösnoussutta
Jeesusta ei olisi voinut koskea, sillä hänhän ojensi kätensä opetuslasten koskettaviksi. Mutta Jeesus ei
tahtonut Marian jäävän kiinni tähän kokemukseen, vaan hän tahtoi Marian kuulevan ja ymmärtävän,
mitä hän sanoi. Huomatkaa: Jeesus tahtoi Marian ymmärtävän, mitä hän sanoi.

Usein mekin tahdomme hengelliseen elämäämme kokemuksia. Tahdomme jotakin, mikä valtaa
koko tunne-elämämme. Monet haluavat armolahjojakin sitä varten, että saisivat jotakin, joka kohottaisi
heidän tunne-elämäänsä. Jeesus kuitenkin pani etusijalle sen, että Maria kuulisi, mitä hän sanoo. Ennen
kuin käsittelen tätä asiaa, tahdon pysähtyä hetkeksi siihen, että Maria sai nähdä Jeesuksen ylösnousseena,
sillä Jeesuksen ylösnousemuksessa on myös meidän iankaikkisuustoivomme. Jeesus
on noussut ylös, ja sen perusteella tiedämme, että mekin nousemme ylös. On yksi, joka on edelläkävijä.



Perusteltu ylösnousemustoivo

Puhuin eilen puhelimessa erään naisen kanssa ja jossakin välissä totesin: "Raamatussa sanotaan näin.
" Hän kommentoi: "Niin, Raamatussa, mutta kyseessähän on vain sinun uskosi." Tiedän tämän naisen kannattavan
uutta uskonnollisuutta, jossa ajatellaan, että perille vie monia teitä. Siitä, mitä perillepääsy hänen mielestään on,
minulla ei ole tarkkaa käsitystä, mutta jotakin erilaista se kuitenkin on kuin mitä kristinusko opettaa.

Perusteltu ylösnousemustoivo on vain kristityillä, sillä meillä on Jeesus, joka on noussut ylös. Sanomme
joka pyhä: "Minä uskon ruumiin ylösnousemisen". Tässä Jeesuksessa, joka seisoi haudan ulkopuolella,
ristinkuolema näkyy häikäisevän kirkkaana. Jos Jeesus olisi jäänyt hautaan, kristinusko olisi suuri
valhe. Paavali kirjoittaa: "Jos Kristus ei ole herätetty, teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut." "Mutta Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman
itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan." Meillekään ei lueta rikkomuksiamme. Siinä on
meidän toivomme, toisenlainen toivo myös kuoleman edessä kuin niillä, joilla ei ole Kristusta. Meidän olisi
syytä miettiä enemmän, mitä me uskovina todellisesti omistamme. Usein näkökenttämme
kaventuu väkisin lähes olemattomiin.

Takaisin alkuun


jarrut



Liittynyt: 04 Tam 2009
Viestejä: 1691

Lähetetty: Per Huh 26, 2013 11:46 Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Jeesuksen risti - ainoa tie Isän luokse



Jeesus tahtoi välittää Marian kautta viestin opetuslapsilleen. Tämä viesti oli hyvin erikoinen. Se on jakeessa
17: "Mene veljieni luo ja sano heille, että minä nousen minun Isäni luo ja teidän Isänne luo, minun Jumalani
luo ja teidän Jumalanne luo." Huomasitteko, että Jeesus sanoo opetuslapsia veljikseen, vaikka
tähän asti hän oli sanonut heitä ystäviksi. Ristinkuoleman tähden, sovituksen tähden, Jeesus voi
sanoa opetuslapsiaan veljikseen. Meillä ei ole mitään muuta oikeutta sanoa Jumalaa Isäksemme tai
Jeesusta veljeksemme kuin Jeesuksen ristinkuolema, joka on avannut meille lapseuden syntien anteeksisaamisessa.
Nykyään sanotaan usein, että Jumala on kaikkien Isä, mutta Raamatussa ei missään sanota sillä tavalla. Vain Jeesus
on ovi Jumalan lapseuteen. On väärin sanoa, että Jumala on kaikkien isä, sillä silloin ihmiset pitävät itsestään selvänä
pääsyään iankaikkiseen elämään. Jumalan lapseus on mahdollinen vain Jeesuksessa, uskossa hänen kuolemaansa
meidän syntiemme tähden.

Opetuslapsia sanottiin veljiksi, mikä sisältää myös sen, että Jeesuksella oli anteeksianto näille miehille,
jotka olivat jättäneet hänet. Raamattuhan kertoo, että Getsemanessa kaikki opetuslapset jättivät
Jeesuksen ja pakenivat. Pietari tosin tuli ylimmäisen papin pihalle, mutta lähti sieltä itkien, koska hän oli
kieltänyt Jeesuksen. Ainoastaan Johannes oli ristin juurella. Ajatelkaa, millainen seuraajajoukko Jeesuksella
oli! Voimme kysyä, onko hänen joukkonsa tänä päivänä sen parempi. Olemmeko me parempia kuin
opetuslapset? Emmekö ole nukkuneet monta kertaa, kun olisi pitänyt valvoa? Emmekö ole monta
kertaa hävenneet Jeesusta? Emmekö ole monta kertaa paennet ja jättäneet hänet yksin? Emmekö
ole tehneet näin lukemattomat kerrat? Näille miehille Jeesus sanoi, että he olivat hänen veljiään. Se sisälsi
täydellisen anteeksiantamuksen. Jeesus sanoi myös: "Minä menen ylös minun Isäni luo ja teidän Isänne luo."



Isä on myös Herra

Meillä on Isä, jos meillä on Poika, mutta "jolla ei ole Poikaa, hänellä ei ole Isääkään", kuten Johannes
sanoo kirjeessään. Jeesuksen Jumala on meidän Jumalamme. Haluaisin meidän ymmärtävän vielä sen,
että toisaalta meillä on Isä, joka rakastaa, ja toisaalta meillä on Jumala, jonka edessä polvistumme ja
jota kunnioitamme. On tärkeää, että meillä on Jumala, jonka edessä meidän on notkistettava polvemme.
Meillä ei ole kaveria, vaan meillä on Isä ja Herra, nämä molemmat. Tarvitsemme tällaista Jumalaa,
ja ovi tämän Jumalan luo on auki myös meille tänään. Se on auki, olimmepa missä tilassa tahansa.
Jumala ei käännä selkäänsä yhdellekään, joka tulee hänen luokseen Kristuksen kautta.

Takaisin alkuun


jarrut



Liittynyt: 04 Tam 2009
Viestejä: 1691

Lähetetty: Per Huh 26, 2013 11:48 Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Jeesuksen voittamina


Luvun lopussa sanotaan: "Magdalan Maria meni opetuslasten luo." Hänestä siis tuli Jeesuksen
viestin viejä. Ei olisi tullut, jos hän ei olisi saanut anteeksi. Ei olisi tullut, jos hän ei olisi saanut kohdata
elävää Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu ja ylösnoussut. Maria meni, kun Jeesus käski mennä. Mekin
menemme, kun meitä käsketään, sillä edellytyksellä, että meillä on Jeesuksen armo. Kenellekään
ei tulisi sanoa, että hänen pitää todistaa Jeesuksesta tai että hänen pitää tehdä jotakin hengellistä työtä.
Me teemme työtä sitä mukaa kuin Jumalan armo valkenee meille. Jumala panee meidät tiettyihin
tehtäviin ja avaa eteemme tien, jota meidän tulee käydä. Paavali perustelee omaa palvelustehtäväänsä sanoen:
"Koskapa Jeesus Kristus on voittanut minut." Meistäkin tulee ihmisiä, jotka Jeesus on voittanut, niin ettemme
voi päästä hänestä irti. Olemme hänen voittamansa niin kuin Magdalan Maria. Maria ilmoitti opetuslapsille sen,
mitä Jumala oli käskenyt hänen ilmoittaa. Hän kertoi, että hän oli nähnyt Herran. Nähnyt Herran!

Mekin olemme 'nähneet' Herran, kun olemme saaneet syntimme anteeksi. Emme ole nähneet
häntä näillä silmillämme, vaan vielä todellisemmin ja syvemmin. Tiedämme, että Jumala on
puhunut meille, sillä hän on puhunut sanassaan, ja hänen sanansa tulee meille kaikkein todellisimmaksi
syntien anteeksisaamisessa.

Jollakin tavalla koko kristinusko keskittyy Jumalan armoon, sen todellisuuteen. Voisimme puhua
armosta monesta näkökulmasta, sillä lopulta elämässämme ei voi tapahtua mitään ilman armoa.
Ruotsalainen laulujen tekijä Liina Sandel-Berg onkin kirjoittanut: "Armoa kaikk' on, armoa vaan, / jos
mitä millon mä toimehen saan. / Jos koen voimaa, hehkua, tulta, / kaikki se vain, rakas Herra, on sulta. /
Kaikki se vain, rakas Herra, on sulta." Aamen.




Hiljennytään rukoukseen.


Tahdomme kiittää sinua, Jumala, siitä millainen sinä olet, ja rukoilemme, että Pyhä Henkesi kirkastaisi
meille sinut ja sinun armosi. Anna meidän nähdä sinun sydämellesi, anna meidän nähdä, mitä Golgatalla
tapahtui. Anna meidän nähdä sinut elämämme ahdingoissa, ja anna nähdä silloin, kun aurinko
paistaa ja kaikki on hyvin. Herra, elämämme tärkein asia on sinun tuntemisesi, ja se, että saisimme
kasvaa sinun armossasi ja tuntemisessasi. Sitä me pyydämme Jeesuksen nimeen. Aamen.



http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/armon%20ihme.htm

Takaisin alkuun


jarrut



Liittynyt: 04 Tam 2009
Viestejä: 1691

Lähetetty: Per Huh 26, 2013 12:03 Viestin aihe:

--------------------------------------------------------------------------------

Lainaus:
Joskus mietin, voivatko Marian kaltaiset ihmiset
tulla seurakunnan kokouksiin? Voivatko he tulla meidän joukkoomme, vai ohjaammeko heidät ulos?
Uskaltaako, kykeneekö tai tahtooko kukaan ottaa huostaansa riivatun ihmisen?



Miten on?

Onko meistä jo tullut niin suuria ja pyhiä
ja olemmeko me jo niin itseriittoisia,
omasta mielestämme ainoita oikein
armahdettuja syntisiä,
jotka emme siedä lähellämme häntä,
joka on elämän murjoma rikkirevitty?


Lainaus:
Ehkä uskovaisuus ruokkii ensi sijassa
omaa minäämme.


Miten on?


Lainaus:
Olemme kiinni synneissämme.
Teemme syntiä mielellämme. Ehkä meidän on todettava: en pääse kaunastani, katkeruudestani ja vihastani.
En jaksa enkä tahdo antaa anteeksi. Kun katsomme sydämemme syvyyksiin, tajuamme jotakin siitä,
mitä todellisesti olemme. Tai oikeammin sanottuna tajuamme sen silloin, kun katselemme
Jumalaa ja hänen pyhyyttään.



Tahdonko minä armahtaa,
kun minut armahdettiin?

Haluanko minä antaa anteeksi,
kun itse sain anteeksi?

Lainaus:
Jumalalla on mahdollisuutensa niidenkin ihmisten elämässä, joihin me emme ylety,
ja joiden kohdalla kaikki näyttää täysin mahdottomalta ja toivottomalta.



Luotammeko me Jumalan mahdollisuuksiin,
silloinkin kun tapaus on
meidän mielestämme toivoton mahdoton ?





Lainaus:

Evankeliumi on todellinen voima, suurempi kuin mikään muu. Tämän päivän kristityillä on paljolti
sellainen käsitys, että Jumalan todellinen voima on Pyhä Henki. Näin ei ole, vaan Jumalan todellinen
voima on evankeliumi. Pyhän Hengen voima annetaan meille tehtävää varten, mutta ensisijainen
voimamme on se evankeliumi, jonka kautta saamme syntimme anteeksi. Evankeliumi vapauttaa meidät
syyllisyydestämme ja menneisyytemme taakoista. Evankeliumissa on sellainen voima, jota ei ole
missään muualla. Kuitenkin monet uskovistakin näyttävät halveksivan evankeliumia ja etsivän kaikkea
muuta sen tilalle. Pyhä Henki on todellisuutta, mutta Pyhän Hengen ensisijainen tehtävä on juuri
kirkastaa meille evankeliumi, ja kaikki muu tulee sen jälkeen. Evankeliumi tulee todelliseksi
vain ihmisen sisäisessä avuttomuudessa. Evankeliumi kohdataan vain siellä, missä ihminen tajuaa
pahuutensa, mutta ei voi mitenkään auttaa itseään.


!

Jumala on kummallinen Jumala! Hän on niin salattu, että emme ikinä opi täysin
tuntemaan tai ymmärtämään häntä. Jumala kätkeytyy elämämme vaikeuksissa ja kärsimyksissä
tavoilla, jotka ovat meille käsittämättömiä. Hän ei useinkaan näyttäydy meille kunniassaan vaan alhaisuudessaan.
Hän voittaa kärsimällä. Se on myös seurakunnan tie. Voitto ei ole siinä, että tapahtuu ihmeitä, sairaitten
paranemisia ja monia tunnustekoja. Seurakunta ei koskaan elä niistä eikä voita niiden avulla. Ei Jeesuksen
elämäntehtävä ollut sairaitten parantaminen, veden päällä kulkeminen tai leivän jakaminen nälkäisille,
vaan kuolema ristillä.

"Hän voittaa kärsimällä!"