Yrjö J. E. Alanen :: Lutherin luonne

kirjoittaja Hellevi To Syys 05, 2024 10:02 am

Lutherin luonne.
Kirjoittanut Yrjö J. E. Alanen.

Kuuluisa historioitsija Karl Lamprecht lausuu Saksan historiassaan, että Saksan kansa on rakastanut kolmea miestä: Kaarle Suurta, Lutheria ja Bismarckia. Miten lienee koko Saksan kansan suhtautuminen ollut näihin kuhunkin, ainakin tänä päivänä on Luther monille katolisille saksalaisille arkkikerettiläinen. Mutta sensijaan on Luther tullut kunnioituksen ja rakkauden kohteeksi monessa muussa maassa eikä suinkaan vähiten Saksassa. On leikillisesti sanottu, että ainoa mahdollisuus roomalaiskatolisen propagandan onnistumiselle Suomessa, olisi siinä, että paavi korottaisi Lutherin pyhimykseksi.

Luther on Suomen kansan keskuudessa todella tullut tutummaksi ja rakkaammaksi kuin kukaan muu ulkomainen personallisuus. Ja erikoisesti Vähän Katkismuksensa ja myös postillojensa sekä muittenkin kirjojensa kautta on Lutherilla ollut mitä syvällisin vaikutus niin kansamme uskonnolliseen kuin yleensä henkiseen elämään. Lutherin kirjoille on ominaista niitten elävä, tuore, voimakkaasti personallinen sävy. Ja niitä lukiessamme tutustumme myös itse henkilöön. Niissä ei kuvastu vain Lutherin uskonelämä, hänen omintakeinen hurskautensa, vaan myös hänen erikoinen, erinomaisen luonteenomainen personallisuutensa.

Me tutustumme Lutherin kirjoja lukemalla mieheen, jossa sydämen vaikeimmissa ahdistuksissa ja kilvoituksissa terästyneeseen vakavuuteen liittyy välitön, usein säkenöivän iskevä huumori. Me kohtaamme Lutherin teoksissa mitä sydämellisintä myötätuntoa ja rakkautta rinnan kuohuvan, usein miltei raivokkaan vihan kera. Lutherin lausumissa on usein kuin väkevän, rajun myrskytuulen kaatavaa voimaa, ne iskevät väliin kuin leimahtelevat salamat, mutta hän on kuitenkin samalla Wittembergin satakieli, jonka ihanasti sointuva esitys Jumalan rakkauden suuruudesta ja syvyydestä yhä tänäpäivänä lämmittää ja virvoittaa sydämiä.

Lutherin suorasanaisissa kirjoituksissa on usein kaikkein kirkkainta ja korkeinta runollisuutta, mutta hän on ollut myös suuri virsirunoilija. Hänen virsistään on erikoisesti kaksi kaikille tuttuja, mahtava taisteluvirsi »Jumala ompi linnamme» ja ihana joululaulu »Enkeli taivaan lausui näin». Edellinen on suuren uskonpuhdistajan uskonvoiman ja uskonrohkeuden valtava ilmaus. Jälkimmäinen, jonka alkuperäisestä, liikuttavasta sulosta ja hienosta runollisuudesta ei voi saada oikeaa käsitystä käännöksen eikä edes nykysaksalaisen kieliasun perustalla, heijastaa Lutherin sydämellistä, lapsenmielistä hartautta.

Sen synnystä on olemassa kasku, että Luther olisi sepittänyt sen soutaessaan jouluaattona lapsensa kehtoa. Tällainen kasku, jonka todenperäisyys ei liene aivan taattu on luonnollisesti syntynyt sen johdosta, että Luther oli mitä hellin perheen isä jolla oli erittäin läheinen, sydämellinen ja ymmärtävä suhde lapsiinsa. Hän oli samalla hyvä puoliso, jonka suhtautui jonkunverran jäykkään ja topakkaan puolisoonsa huumorinsekaisella rakkaudella Luther oli myös hyvä ja uskollinen ystävä. Kuuluisaa työtoveriaan Filip Melanchtonia hän kohteli sydämellisellä huolenpidolla kuin vanhempi veli ihailemaansa nuorempaa veljeä, jonka heikkoudet hän kyllä myös hyvin tunsi.

Luther kiittää usein sekä Melanchtonin lahjakkuutta että hienoa luonnetta, mutta valittaa myös väliin Filip-maisterin arkuutta ja epäröimistä. Myöskin muihin häntä lähellä oleviin henkilöihin suhtautui Luther huolehtivalla rakkaudella. Lutherin koti oli yleensä täynnä kaikellaista väkeä. Hänen kotielämälleen tunnusomaista oli: Paljon väkeä ja vähän rahaa. Ja kun rahaa oli, niin annettiin se tarvitseville. On monia kaskuja Lutherin suuremmoisesta anteliaisuudesta. Mutta Luther osoitti rakkautta myös vastustajiinsa.

Kun Tetzel, joka oli aiheena aneriidan syntyyn, joutui kaikkein hylkäämäksi, kirjoitti Luther hänelle ystävällisen kirjeen. Luonteenomaista Lutherille oli myös rakkaus eläimiin ja syvä rakkaus luontoon ja luonnonkauneuden tajuaminen. Tämä on yhteydessä Lutherin taiteelliseen luonnonlaatuun. Luther ei ollut ainoastaan runoilija ja suuri sanataituri, vaan myös hyvin soitannollinen.

Jos tahtoisimme muodostaa kokonaiskäsityksen Lutherin luonteesta ja personallisuudesta, niin olisi erikoisesti tehostettava eräitä hänessä esiintyviä perusominaisuuksia. Sellaisena olisi ennen kaikkea mainittava hänen ehdoton avonaisuutensa. Luther oli vilpittömästi avoin, niin Jumalan, kuin ihmisten edessä. Hän ei tuntenut eikä varmaan voinutkaan salata mitään, mitä liikkui hänen sisimmässään.

Luther on puhunut arkaluontoisistakin asioista hyvin suorasukaisesti, mutta kun muistaa hänen avonaisuutensa ja ajan yleisen puhetavan ujostelemattomuuden, on myönnettävä, että Luther on ollut aivan harvinaisen puhdassydäminen mies. Ennenkaikkea on Luther ollut tinkimättömän rohkea ja miehuullinen toiminnassaan. Epäilemättä on Lutherin rohkeudessa jossain määrin alkugermaanista sankarimieltä. Mutta ennenkaikkea on se kuitenkin ollut yhteydessä siihen luonteenpiirteeseen, jota täytynee pitää Lutherin perusominaisuutena, ja avaimena hänen elämänkulkunsa ja elämäntoimintansa ymmärtämiseen.

Luther on ollut sanan täydessä mielessä omantunnon mies. Ollessaan Wormsissa keisarin ja valtaherrojen edessä lausui Luther kun häntä vaadittiin peruuttamaan, että jollei hänen osoiteta raamatun mukaan ja selvillä syillä olevan väärässä, ei hän voi peruuttaa, sillä hänen omatuntonsa on sidottu raamattuun ja on vaarallista toimia vastoin omaatuntoaan. Tähän Wormsin tilanteeseen oli Luther joutunut olemalla uskollinen omalletunnolleen.

Ensimmäinen suuri, ratkaiseva tapaus Lutherin elämässä oli hänen menonsa luostariin. Syyksi Lutherin luostariin menoon on yleensä ennen esitetty voimakasta uskonnollista kaipausta, halua saavuttaa tätä tietä varmuus pelastuksesta. Uudempi tutkimus on kuitenkin m.m. kiinnittänyt huomiota eräisiin Lutherin sanoihin, jonka mukaan tämä askel ei suinkaan olisi ollut hänelle vapaaehtoinen, sydämen halusta otettu. Luther on kyllä ollut kaikesta päättäen hurskas nuorukainen, joka on varmaan niinkuin moni muu aikalaisensa usein vakavasti ajatellut luostariin menoa. Mutta kuitenkin oli tämä asian toteutuminen hänelle itselleen yllätyksellinen.

Hän joutui kerran ukkosilmalla ilmeiseen kuoleman vaaraan ja teki silloin lupauksen ruveta munkiksi. Ja tämä lupaus sitoi hänen herkän omantuntonsa ehdottomaan velvoitukseen, jota nuori Luther ei voinut eikä tahtonut vastustaa. Eikä luostariin meno olisi varmaan ollutkaan Lutherille kovin vaikeaa, jollei se olisi ollut vastoin hänen isänsä toiveita ja aikeita. Luther, joka on vähässä katkismuksessaan kauniisti selittänyt neljännen käskyn, oli itse mitä kuuliaisin suhteessaan niin vanhempiinsa kuin esimiehiinsä.

Ylipäänsä oli Luther sydämestään kaiken kumouksellisuuden ja kapinamielen jyrkkä vastustaja. Ja varmaan olisi Luther ilman lupaustaan elämäntiellään noudattanut isänsä toivomuksia, tuon hiukan kunnianhimoisen mansfeldilaisen porvarin, joka suunnitteli pojalleen loistavaa tulevaisuutta lakimiehenä ja rikasta avioliittoa. Mutta lupauksensa sitomana Luther meni luostariin.

Omatunto oli Lutherin temmannut entisestä ympäristöstään ja vienyt hänet luostariin. Omatunto tuli Lutherille luostarissa hädän ja epätoivon aiheeksi. Luostarin hartausharjoituksille vihitty elämä sai Lutherin täydellä tarmolla pyrkimään saavuttamaan pyhyyttä ja täydellisyyttä. Mutta Lutherin omatunto syytti häntä aina synnistä. Luther tunsi sydämensä sisimmässä pahuutta, uskottomuutta, vieläpä vihaa Jumalaa vastaan.

Hän joutui epätoivoon ja ajatteli olevansa kadotettu. Luther sai kyllä joltain munkkitoverilta hiukan lohdutusta ja varsinkin hänen esimiehensä Staupitz virvoitti häntä viittaamalla Kristuksen ristiin. Mutta Staupitzkaan ei aina pystynyt ymmärtämään tuota merkillistä munkkia. Lopullisesti sai Luther rauhan sydämeensä, kun hänelle kirkastui Raamatusta, erikoisesti Roomalaiskirjeestä, että vanhurskaus, josta Raamatussa puhutaan, on Jumalan lahja eikä vaatimus.

Senkin jälkeen kun Lutherille oli evankeliumi kirkastunut täydessä valossaan ja Luther oli jo sisäisesti eristynyt katolisuudesta, jäi hän yhä uskollisesti palvelemaan Rooman kirkkoa. Lutherilla ei ollut vähääkään halua kirkolliseen kumoukseen, mutta olosuhteet johtivat hänet siihen ja taas oli perimmäisenä vaikuttimena hänen omatuntonsa. Toimiessaan Wittembergissä professorina ja pappina, joutui Luther sielunhoitajana näkemään sen sielun vaaran, mikä sisältyi anekauppaan.

Sielunhoitajan omatunto saat.toi hänet julkaisemaan kuuluisat teesinsä anekauppaa vastaan. Hän toivoi, että tämä asia tulisi siten täysin selvitetyksi ja siihen sisältyvä pahennus poistetuksi kirkosta. Mutta Roomalle oli anekauppa tärkeä tulolähde ja senvuoksi se tahtoi taivuttaa Lutheria vaan peruuttamaan väitteensä. Paavi lähetti kardinaali Cajetanuksen selvittämään tätä asiaa ja kardinaalin eteen kutsuttuna esiintyi Luther kyllä yhä Rooman kirkon kuuliaisena ja nöyränä poikana, mutta peruuttaa hän ei voinut sellaista mikä oli hänen omalletunnolleen Raamatun valossa kirkastunut Jumalan totuudeksi. Ja tämän hän myös suoraan lausui Cajetanukselle.

Tämän aneriidan aikana alkoi Lutherille vähitellen valjeta Rooman kirkon yleinen poikkeaminen Jumalan totuudesta ja niin hän joutui yhä jyrkempään asenteeseen kirkkoansa vastaan ja näin hänestä vähitellen kehittyi uskonpuhdistaja. Kun Luther myöhemmin elämässään joutui kiistaan muitten kirkon uudistusmiesten, erikoisesti Sveitsin uskonpuhdistajan, Ulrik Zvvinglin kanssa, niin hän tässäkin pysyi jyrkästi siinä kannassaan, johon hänen omatuntonsa oli sidottu, vaikka hän tiesi sen synnyttävän hajaannusta myös protestanttien kesken. Luther ei voinut tinkiä asioissa, joissa hänen tuntonsa oli sidottu Jumalan sanaan.

Luther tunsi omassatunnossaan edesvastuun Jumalan edessä. Hän oli omantuntonsa ahdistuksissa tuntenut iäisen tuomion tuskat ja evankeliumi oli kirvottanut hänet niistä ja tuonut rauhan hänen sydämeensä, oli tuonut hänelle varmuuden iäisestä elämästä. Hän koki hyvässä omassatunnossaan iäisyyden autuaana iäisyytenä.

Tämä elämän asema, joka perustui iäisyyteen, elämän asema, jolle vain Jumala merkitsi jotain, se antoi hänelle suuren sisäisen vapauden. Tämä vapaus oli täydellistä riippumattomuutta kaikesta ajallisesta, kaikista ihmisistä, kaikista tämän maailman valloista. Luther tiesi, että vaikka hän menettäisi kaiken ajallisen, hänen iäisyysasemaansa ei voi mikään horjuttaa, sitä asemaa, jossa hän eli Jumalan sanaan perustuvine ominetuntoineen.

Tässä mielessä hän lauloi mahtavassa taistelu virressään:

»Jos vaikka henkemme,
Osamme, onnemme,
He veisi viekkaasti
Jää meille kuitenkin Jumalan valtakunta.»

Tosiasia on, että suuntakristityt saattavat käyttäytyä niin sokeasti ja omahyväisesti, että he, juuri he hävittävät kaiken kristillisen rauhan ja kristilliset välit ja tekevät olot monta kertaa aivan sietämättömiksi. Suuntakristillisyys on periaatteeltaan kaavakristillisyyttä. Se edustaa periaatteellisesti kaavaa milloin minkin kristinuskon perustavan uskonkokemuksen ja opin alalla. Suuntakristitty toruu minua siitä, että olen kokenut Jumalan todellisuuden tavalla, jota hän ei hyväksy — hän komentaa minua suhteessani Jumalaan.

Suuntaihmiset ihastuvat saamaansa hengelliseen valoon niin suuresti,, että useinkin luulevat sen riittävän ratkaisemaan kaikki pulmat ja tulkitsemaan kaikki vaikeudet. Suuntakristityillekin on joskus sanottava suora totuus, sillä muuten he tulevat hemmotelluiksi. Ei ole ollenkaan mikään ansio Jumalan edessä, että kuulutaan johonkin erityiseen suuntaan ja harrastetaan sen mukana eriseuraisuutta. Osoittaa näköalojen ahtautta, jopa rakkauden puutettakin se, että suuntakristityt eivät tule toimeen muiden kuin kaikkein läheisinten hengenheimolaistensa parissa.

Suuntakristityille on asetettava juuri samat kristillisen elämän periaatteet kuin kaikille muillekin kristityille. Nimenomaan on heidän oltava nöyriä niinkuin muidenkin.

Antti J.Pietilä (Vartijassa v. 1930).

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832719?page=14&ocr=true

kirjoittaja Hellevi To Syys 05, 2024 10:15 am

Lopullisesti sai Luther rauhan sydämeensä, kun hänelle kirkastui Raamatusta, erikoisesti Roomalaiskirjeestä, että vanhurskaus, josta Raamatussa puhutaan, on Jumalan lahja eikä vaatimus.

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
				1	2	3
4	5	6	7	8	9	10
11	12	13	14	15	16	17
18	19	20	21	22	23	24
25	26	27	28	29	30

Yrjö J. E. Alanen :: Lutherin luonne

Yrjö J. E. Alanen :: Lutherin luonne

Lutherin luonne.Kirjoittanut Yrjö J. E. Alanen.

Vs: Yrjö J. E. Alanen :: Lutherin luonne

Lutherin luonne.
Kirjoittanut Yrjö J. E. Alanen.