Professori Eino Sormunen, Helsinki :: Maailmanrakkaus.

kirjoittaja Hellevi Ke Syys 18, 2024 8:25 am

Maailmanrakkaus.
Professori Eino Sormunen, Helsinki
Toisena (nuorison) rukouspäivänä 11.4. 1937.

Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä on maailmassa. Jos joku rakastaa maailmaa, ei Isän
rakkaus ole hänessä. — Iltasaarnan teksti I Joh. 2: 15.

Kevään rukouspäivä, nuorison rukouspäivä asettaa meidät yhä uudelleen toistuvan ja silti yhtä tuskallisen kysymyksen eteen. Meitä varoitetaan maailmanrakkaudesta. Rakkaus Jumalaan ja rakkaus maailmaan ovat toisilleen jyrkästi vastakkaisia eivätkä siis saisi asua samassa ihmissydämessä. Ja kuitenkin meidän kärsimyksemme, kuluttava tuskamme on, että ne molemmat asuvat sydämessämme. Nimenomaan nuorta ei tänäkään päivänä mikään niin houkuttele ja häikäise kuin »kaikki maailman valtakunnat ja niiden loisto».

Ihmisen elämässä oli kerran aika, jolloin hän vapaasti ja pyyteettömästi, koko sydämestään rakasti Jumalaa.' Hän oli kääntynyt Jumalaan päin kuin kukka aurinkoon. Mutta sitten tuli syntiinlankeemus. Ihmisen mieli kääntyi ylpeydessä Jumalaa vastaan ja tahtoi asettaa oman itsensä Jumalan sijaan. Tämän lankeemuksen seurauksena on syvä viha ja vastenmielisyys Jumalaa kohtaan. Nyt voimine rakastaa vain itseämme ja maailmaa. Erityisesti nykyaikana tietoisesti tahdotaan tulla »onnellisiksi ja terveiksi» rajoittamalla näköpiiri vain tähän maailmaan, aisteja hyväilevään ja unohdusta tarjoavaan. Tätä tietoista pitäytymistä tähän maailmaan sanotaan maallistumiseksi, ja se on aikamme elämän Silmäänpistävin tuntomerkki. 1 )

Onhan meitä sentään nykyaikana sellaisiakin, jotka tuntevat ja tunnustavat olevansa »sairaita», joita mikään tästä maailmasta kotoisin oleva ei lopullisesti tyydytä ja jotka tuntevat synninhätääkin ja ikävöivät Jumalan rauhaa, Jumalan maailmaa. »Maailman kauniiden valtakuntien kautta kuljemme laulaen» — toiset itkien — »ja määränä on taivaan maa» — mutta se päämäärä häipyy usein silmistämme ja maailmanrakkaus valtaa sydämemme. Lapin raukoilla rajoilla, missä tämän maailman hyvyydet ovat kovin vähissä: jylhän suurenmoinen luonto, väkijuomat ja aistillisuus,
J ) Ks. tämän kirjoittajan teosta »Selvyyttä kohti»

Lapin profeetan Laestadiuksen täytyi väkevästi varoittaa maailmanrakkaudesta ja teroittaa jyrkkää maailmasta luopumista aina vaatepartta myöten. Kuinka paljon voimakkaampi kiusaus maailmanrakkauteen onkaan meillä, joiden elämä on niin paljon rikkaampaa ja mukavampaa. Nuorten elämässä maailmanrakkaus useimmiten on aistillissävyistä, se lupaa rakkauden iloja, voimakasta tyydytystä, »elämän hurmaa». Toisilla on puhtaampi mieli ja heille maailmanrakkaus on viehtymystä tämän maan ja sen lahjojen kauneuteen. Siinähän ei olisikaan mitään pahaa, jos osaisimme iloita tämän maan kauneudesta Jumalan voiman ja hyvyyden, hänen luomistyönsä suuruuden ihailijoina.

Mutta harvat — oikeastaan vain jotkut tästä maailmasta luopuneet — osaavat siitä näin iloita. Useimmille kauneuden maailmasta tulee epäjumala ja uskonnon korvike — luotu syrjäyttää Luojan, joka yksin on ylistettävä iäisesti. Vanhojen ihmisten maailmanrakkaus useimmiten ilmenee mammonanpalvelemisena; omituista soaistumista, että mieli kiintyy siihen katoavaan, joka pian on jätettävä.

Toisille maailmanrakkaus esiintyy kunnianhimona, vallanhimona, ylpeytenä, itsetietoisuutena jne.
Mitenkä sydämemme irtaantuisi maailmanrakkaudesta ja kiintyisi Jumalaan, iäiseen ja katoamattomaan? Tässä ei lopullisesti auta mikään ulkonainen maailmanpako. Ulkonaisella luopumisella on arvoa vain, jos myöskin sisällisesti olemme luopuneet. Voimme viedä maailman mukanamme erämaan yksinäisyyteen, rakastaa ja kaivata sitä siellä kaksin verroin.

Emme voi paeta maailmaa, vaan meidän on opittava käyttämään maailmaa, niinkuin emme sitä käyttäisikään, meidän on oltava maailmassa, vaan ei maailmasta. Voimme luopua maailmasta vain sikäli, mikäli Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa on valloittanut sydämemme ja olemme jotakin kokeneet Vanhan testamentin huippukohdasta: Kun vain sinä minulla olet, en mistään maan päällä huoli (Ps. 73: 25).

Nuori ystävä, sinä sovellut hyvin yhteen sen keväisen maiseman kanssa, jonka halki tiesi tänään kirkkoon kulki. Molemmissa teissä piilee täyteläistä, puhkeavaa elämää. Mutta kevään ilmassa asuu omituinen kaipaus, täyteläisemmän, ikuisen kesän ikävä. Vielä kauniimpi olet, jos katseessasi ja olennossasi asuu iäisyyden ikävä. Ja me, jotka tunnemme kaiken maisen olevan »varjoa ja unta», mutta kuitenkin rakastamme maailmaa ja sen menoa, antakaamme Vapahtajan irroitella maisia siteitä ja kiinnittää meitä taivaallisiin.

Viimeisiä rivejä, mitä suuri uskonpuhdistaja Martti Luther kirjoitti, olivat sanat: »Me olemme kerjäläisiä kaikki tyyni, se on totta»

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/832738?page=4&ocr=true

Ma	Ti	Ke	To	Pe	La	Su
				1	2	3
4	5	6	7	8	9	10
11	12	13	14	15	16	17
18	19	20	21	22	23	24
25	26	27	28	29	30

Professori Eino Sormunen, Helsinki :: Maailmanrakkaus.

Professori Eino Sormunen, Helsinki :: Maailmanrakkaus.

Maailmanrakkaus.Professori Eino Sormunen, HelsinkiToisena (nuorison) rukouspäivänä 11.4. 1937.

Maailmanrakkaus.
Professori Eino Sormunen, Helsinki
Toisena (nuorison) rukouspäivänä 11.4. 1937.