Ajatuksia pimeässä tai raskasta elämäntietä kulkevalle

kirjoittaja Hellevi Su Heinä 30, 2023 9:12 am

Ajatuksia pimeässä tai raskasta elämäntietä kulkevalle

Verhot on usein vedetty eteen kun ollaan Jumalan odotushuoneessa. On kyllä jännittävää tähyillä eteenpäin ja miettiä, mitä pian tapahtuu, mutta usko kasvaa parhaiten pimeässä, silmiltämme kätkettynä. Elämä auringonpaisteessa ja myötätuulessa on niin mukavaa, että harvoin huomaamme uskomme alkavan siinä heiketä. Mutta synkkien aikojen keskellä hengellinen elämä alkaa kukoistaa. Jumalan pyhät tekivät suuria kun he matkasivat epätietoisuudessa. Raamatussa sanotaan, että ”uskon kautta … Abraham … lähti tietämättä, minne hän oli saapuva” (Hepr. 11:8 KR 38. Apostoli Paavali puolestaan sanoi: ”Minä matkustan, sidottuna hengessä, Jerusalemiin, enkä tiedä, mikä minua siellä kohtaa” (Apt. 20:22 KR 38. Opetuslapset olivat usein hämmennyksissä ja ihmeissään Kristuksen sanoista ja toiminnasta.

Psalmien kirjoittajat kyselivät loputtomasti ”Miksi?” (Esim. Ps. 10:1; 22: 1; 42:10; 43:2; 44:24; 74:1; 88:15). Myöskään Jobilla ei ollut kärsimyksiensä keskellä aavistusta siitä, mitä oli tapahtumassa. Salassa olevat asiat voivat tuoda suuria siunauksia. Hudson Taylor, joka näki vastasyntyneen poikansa kuoleman ja sitä seuranneen vaimonsa kuoleman ja oman terveytensä kurjistumisen, kirjoitti kokemuksistaan: ”Tämä oli murheellisin ja siunatuin vuosi elämässäni.”

Aurinkoisina hetkinä riennämme mukavien asioiden perään. Epätoivoisimpina hetkinä pidämme tiukimmin Isää kädestä. Synkissä oloissa usko, periksi antamattomuus ja uskollisuus Jumalalle yltävät uusiin mittoihin. Kuitenkin elämä juuri silloin voi tuntua niin ahdistavalta, että olemme täysin tietämättömiä voitoistamme. ”Hyvissä olosuhteissa” uskon silmät voivat nähdä. Tuntuu siltä, että juuri niin pitää aina ollakin. Mutta kun myrsky iskee, samojen silmien on vaikeaa nähdä pimeyden läpi. Muista silloin: Olosuhteet ovat muuttuneet heikommiksi, sinä olet sama kuin ennenkin. Vastoin tuntemuksiasi et kulje pimeässä taaksepäin .

Tunnevaltaista asennoitumista kristilliseen uskoon on toisinaan kuvattu paluuna ensirakkauden ääreen ikään kuin uskon vaelluksen alkuhuuma olisi jotakin parempaa kuin tiellä pidempään kulkeneen kristityn kokemus. Hölynpölyä! Suurimmalla osalla kristityistä on hengellisen elämän alkutaival säteilevän aurinkoista pääasiassa siksi, että he ajattelevat astuneensa sisälle lähes täydelliseen kristittyjen onnen maahan. He voivat alkuvaiheessa uskoa saavansa välittömiä vastauksia itsekkäisiinkin rukouksiinsa. He luulevat astuneensa uuteen elämään, jossa ei tarvitse kokea tuskaa, kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä. Heidän elämänsä on todennäköisesti tunnevaltaista romanttista ensirakkautta – hehkua.

Vaikka minulla ei ole mitään vahvoja tunnekokemuksia vastaan, niin Raamattu ei mittaa rakkautta kihelmöinnin määrällä. Rakkautta ei määritellä siirappisilla tunteilla, jotka seuraavat vuoren huipulle nousun jälkeistä hyvää oloa, vaan ennemminkin rakkaus on tuskaa, jota kärsitään pimeässä laaksossa. Kaikin mokomin, etsi intohimoisesti Jumalan kasvoja, mutta älä oleta, että tunteiden kylmeneminen, joka on normaali vaihe kenen tahansa kristityn hengellisessä elämässä, merkitsee hengellistä kuolemaa. Me vaellamme uskossa, emme lämpöisessä huumassa.

Rikkoessaan juoksuennätyksiä urheilija ei koskaan ole elämässään ollut yhtä kovassa kunnossa ja täynnä voimaa. Kuitenkin hänen rääkätty kehonsa ei kenties koskaan ole tuntunut yhtä heikolta. Samoin on uskonelämässä. Keskellä hengellistä kilvoittelua ei ole epätavallista tuntea itsensä heikommaksi kuin koskaan ennen – ja silti olla vahva.

Toisista kristityistä saatat näyttää toivottomalta. Pitkän maratonin sankari, joka uupuneena kompuroi viimeistä mäkeä ylös, näyttää säälittävältä. Lapsikin pystyisi parempaan. Kuka tahansa, joka ei ymmärrä, mitä tämä mies on käynyt läpi matkallaan, vetäytyisi pois hänen luotaan vastenmielisyyden vallassa. Ainoastaan hän, joka tietää asioiden todellisen laidan, osaa kunnioittaa kilpailijan kestävyyttä. Elämä näyttää usein toivottomalta. Joka päivä sinusta voi tuntuu siltä kuin rojahtaisit uuteen kuoppaan. Uskon pilkahduksenkin näkeminen sellaisessa pimeydessä on valtaisa voitto. Selviytyminen pimeydestä voi viedä kaiken, mitä sinulla on. Mutta jatka matkaa. Hengellinen ravinto vahvistaa pimeässäkin.

Vaikka ulkoinen kukoistuksesi olisi nyt ohi, hedelmä voi kasvaa ja kehittyä. Muistele rampaa temppelin portilla: Hän pyysi almua, mutta hänen jalkansa paranivat. Apt. 3:1–3). Luojamme Herra rakastaa yllätyksiä ja Hän rakastaa sinua. Maailma näkee, että meidät on lyöty maahan uskon taistelussa. Mutta muistathan, että keskeneräiset taideteokset näyttävät rumilta. Loppujen lopuksi merkitystä on vain loppuunsaatetulla työllä. Unohda ulkonaiset seikat. Jatka matkaa tuntui miltä tuntui ja näytti miltä näytti. Lopputulos tulee olemaan henkeä salpaava.

Armo riittää lehdestä 3/2010