Alennustilaan kätketty Kristus

Alennustilaan kätketty Kristus





Kristuksen alennustila oli niin perinpohjainen, että luonnollisen ihmisen on mahdotonta nähdä
ristin kärsijässä mitään muuta kuin häpeällisen rangaistuksen alainen ja äärimmäisen
syvälle nöyryytetty ihminen. Jokainen sai mielin määrin häväistä ja sylkeä alennustilaan
kätkettyä Jumalan Poikaa. Hänessä ei tässä tilassa näkynyt mitään jumalallista, ei
valtaa, ei voimaa eikä kunniaa. Päinvastoin näytti siltä, että hänessä aikaisemmin
ilmenneet voimavaikutukset oli nyt perinpohjin ja lopullisesti pyyhkäisty pois.


Kristuksen jumalallinen muoto pimeni täysin sekä hänen ystäviensä että vihamiestensä
silmissä. Suurimpaan ja pelottavimpaan syvyyteen hän joutui, kun hän tunsi yhteyden
taivaalliseen Isäänkin katkeavan. Jumalan hylkäämänä olemisen kauhu valtasi hänen
mielensä ja hän huusi”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”
Näissä sanoissa purkautui esiin syvin hätä, mitä koskaan on koettu maan päällä.
Näin alas, syvimpään pimeyteen, epätoivo ja ahdistuksen kuiluun johti Kristuksen tie.
Kaikki yhteys ylöspäin näytti täydellisesti ja iäisiksi ajoiksi katkenneen.
Tuntuu kuin näihin Jeesuksen sanoihin voisi sisältyä kapinallista mieltä
ja syytöstäkin Jumalaa kohtaan:
Jumala hylkää rakkaan Poikansa oman onnensa nojaan, ei edes vastaa hänen
tuskanhuutoonsa, on vetäytynyt pois omansa läheltä juuri silloin, kun tämä
kipeimmin olisitarvinnut ylhäältä tulevaa tukea ja rakkautta.



Tässä tilassaan Kristus näyttää olevan sekä Jumalan että kaikkien ihmisten hylkäämä,
onnettomin olento, jota maa on päällään kantanut. Kun Jeesuksen kuultiin näin valittavan
tuskissansa sitä, että Jumala oli hylännyt hänet, ei kenelläkään enää ollut uskoa hänen
yhteyteensä taivaallisen Isän kanssa. Tuon huudon jälkeen hän oli vain halveksittu,
tuomittu ja kirottu hylkiö, jonka ainoa hyväntekijä oli polttavista tuskista vapauttanut kuolema.Salaisuuksien salaisuus on siinä, että hän juuri tässä syvimmässä alennustilassaan
suoritti sen työn, johon koko kristinuskon sanoma perustuu.





Olavi Tarvainen (1909-1992)

kirjassa Salattu Jumala, 1955.