Uupumukseen sairastunut on kadottanut koko minuutensa, sanoo psykoterapeutti Juhani Mattila – toipuminen alkaa, kun tunteet heräävät

kirjoittaja Hellevi Su Joulu 11, 2022 10:29 am

Uupumukseen sairastunut ei välttämättä tunnista väsymystään eikä henkistä yksinäisyyttään.

Uupumukseen sairastunut on kadottanut koko minuutensa, sanoo psykoterapeutti Juhani Mattila – toipuminen alkaa, kun tunteet heräävät

Tunteiden ilmaantuminen murtaa kuplan, jonka vangiksi syvästi uupunut on joutunut. Vihan tunne on usein elpymisen ensimmäinen merkki.

07.10.2021 09:50 TANELI KYLÄTASKU ANSSI RAUHALA, VALOKUVA ESKO JÄMSÄ

Syvä uupumus iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Uupunut ei ole tiedostanut väsymistään eivätkä sitä ole huomanneet muutkaan, ennen kuin hän putoaa suorilta jaloiltaan. Väsymys on niin totaalinen, että kaikki tuntuu menettävän merkityksensä.

Työterveyslääkäri kirjoittaa loppuun palaneelle kahden viikon sairausloman ja kehottaa häntä lepäämään. Monesti uupuneelle määrätään myös depressiolääkitys. Sairausloman jälkeen arki jatkuu sinnitellen, kunnes burnout uusiutuu.

Uudessa kirjassaan Uupumuksesta takaisin elämään (Kirjapaja 2021) psykiatri ja psykoterapeutti Juhani Mattila kuvaa uupumiseen sairastumista vuosia kestäväksi prosessiksi, jossa on välillä myös hyviä kausia. Muutos tapahtuu hiipimällä, ja sen antamat varoitussignaalit ovat epämääräisiä ja vaikeasti tulkittavia.

Monissa työpaikoissa uupumisen ongelmaa pyritään ratkaisemaan uudelleenjärjestelyillä kuten työn muuttamisella osa-aikaiseksi. Valitettavan usein toistuvien uupumisten kierre vie kaikista hoidoista ja toimenpiteistä huolimatta ihmisen työkyvyttömyyseläkkeelle.

Uupumisvaarasta kertoo Mattilan mukaan se, että ihminen kokee itsensä ja elämänsä epäaidoksi ja valheelliseksi, vaikka ei osaisi selittää mikä on vialla. Uupuva voi myös tuntea ympärillään tyhjyyden ja kokea elävänsä kuin kuolleessa maailmassa.

UUPUNEEN IHMISEN KOKO OLEMASSAOLO ON JOLLAKIN TAVALLA LAKASTUNUT JA KUOLLUT.

Työtovereiden on vaikeaa nähdä tilannetta, koska uupuva kompensoi väsymystään yliyrittämisellä ja voi selviytyä tehtävistään jopa keskimääräistä paremmin. Elämä työssä, parisuhteessa ja harrastusten parissa jatkuu ulkonaisesti ennallaan, vaikka ihminen on sielullisella tasolla henkitoreissaan. Samalla hänen voimiensa varastot tyhjentyvät. Muisti pätkii ja ajatukset katkeilevat eivätkä ole yhtä selkeitä kuin ennen.

Lopulta jokin vähäiseltä vaikuttava pettymys katkaisee selkärangan, ja syvän uupumisen oireet ottavat vallan yhden päivän tai vain yhden tunnin aikana.

Ulkokohtainen puhe voi olla uupumusoire

Kun vastaanotolle tulee uupunut ihminen, Juhani Mattila huomaa pian, että kohtaamisesta puuttuu jotakin. Loppuun palanut ihminen ei ole menettänyt vain joitakin kykyjään vaan koko oman itsensä.

Mattila on havainnut saman asian myös tv-dokumenteista ja Youtube-videoista, joissa uupumuksen kokeneet ihmiset kertovat toipumisestaan. Monen kohdalla Mattila kertoo kuulevansa jokaisesta lauseesta, ettei uupuminen ole vielä mennyt pois.

– Uupuneen puheesta puuttuu kokonaan minuus ja henkilökohtaisuus. Vastaanotollani uupunut ihminen saattaa puhua taululle, lattiamatolle tai jonnekin emotionaaliseen tyhjyyteen mutta ei minulle tai minun kanssani. Hän selostaa asioitaan, mutta subjekti puuttuu, ikään kuin hän ei olisi ollenkaan siinä.

Mattilan huomio kiinnittyy myös uupuneen käyttämiin sanoihin. Uupunut puhuu usein omasta elämästään ulkokohtaisesti tai passiivimuodossa: ”Aamulla olo on niin väsynyt, että ei jaksaisi mennä mihinkään.” Suoraan kysymykseen väsyneestä olosta uupunut voi vastata ”kyllä sitä tuntee”.

Uupunut saattaa myös sanoa, että hänen työnsä vaatii sitä ja sitä tai pakottaa hänet toimimaan tietyllä tavalla. Samalla hän on vieraantunut siitä, mitä itse tarvitsee eikä tunnista omaa avun tarvettaan.

Henkilökohtaisuuden puuttuminen kontakteista ei ole Mattilan mukaan vain oire, vaan tunneyhteyden ohentuminen muihin ihmisiin on yksi uupumisen keskeisimmistä syistä.

– Toipumisessa on usein suurempi työ kuin ajatellaan, koska uupuneen ihmisen koko olemassaolo on jollakin tavalla lakastunut ja kuollut.

Uupuneen äkillinen romahdus saattaa tulla työtovereille yllätyksenä.

Lähes jokainen uupumukseen sairastunut ajattelee Juhani Mattilan mukaan samalla tavalla: ”En olisi näin väsynyt, jos vain saisin nukuttua kunnolla ja heräisin virkeänä.” Tämä pitää Mattilan mukaan harvoin paikkansa. Uupumus ja siihen useimmiten liittyvä unettomuus ovat mykkiä oireita, jotka eivät kerro, mikä ihmistä pohjimmiltaan vaivaa.

Uupumus ei ole samalla tavalla yksiulotteinen asia kuin taakan paino. Samasta syystä pelkkä lepo ja virkistyminen eivät riitä palauttamaan uupumukseen sairastuneen voimavaroja.

Uupumuksen psykiatrisen tautiluokituksen mukaan kyseessä ei ole sairaus vaan stressireaktio, joka syntyy, kun ihminen ei ole kyennyt hallitsemaan elämäntilannettaan. Tautiluokituksen diagnoosinumero Z73.0 ja sen oirekuvaa lähelle tuleva keskivaikea masennus F32.0 synnyttävät kuvan täsmällisestä tiedosta, mutta todellisuudessa psykiatriset diagnoosit ovat auktoriteettien sopimuksia, jotka muuttuvat vuosikymmenien kuluessa. Mattilan mukaan ne ovat nimityksiä tuntemattomille tekijöille, joiden sisällöstä tiedetään vain vähän.

EN KOSKAAN TIEDÄ ETUKÄTEEN, MITEN TOIPUMINEN ALKAA. SE VAIN TAPAHTUU.

Kirjassaan Mattila antaa oman vastauksensa siihen, mistä uupumuksessa on syvimmältään kyse. Hänen mukaansa uupumus on mielestä pois torjuttua ahdistusta.

Ahdistus syntyy tunteista, jotka ovat jääneet tunnistamatta ja käsittelemättä. Tukahdutetut tunteet eivät kuitenkaan katoa vaan menettävät psyykkisen sisältönsä ja tuntuvat epämääräisenä pahana olona. Mattilan mukaan uupumuksen oireita lievittävät depressiolääkkeet voivat pitkäkestoisessa käytössä lamauttaa tunne-elämää entisestään.

– Joissakin tapauksissa uupunut voi olla niin hukassa itseltään, että ei tunnista enää edes väsymystään eikä henkistä yksinäisyyttään. Silloin ahdistukset pääsevät tietoisuuteen vain psykosomaattisina fyysisinä vaivoina kuten unihäiriöinä, päänsärkynä tai muuna fyysisenä kipuna, vatsavaivoina tai hermostollisina vaivoina.

Jos tunnet uupumuksen oireita, tee tämä harjoitus

Pysähdy ja katso omaa elämääsi, ehdottaa psykoterapeutti Juhani Mattila. Kuuntele sitä, tunnetko itsesi onnelliseksi vai onnettomaksi ja mikä tekee sinut onnelliseksi. Pyri ottamaan todesta se, miltä sinusta tuntuu.

Jos tunnet itsesi uupuneeksi eikä lepo auta, osaatko sanoa, mikä asia elämässäsi ahdistaa sinua? Miltä sinusta tuntuu töissä, parisuhteessa, harrastusten parissa ja ystävien seurassa?

Onko jotakin, mikä suututtaa sinua? Mihin tai keneen olet pettynyt? Oletko jollekulle loukkaantunut tai katkera?

Jos kaikki tuntuu olevan OK, puuttuuko elämästäsi silti jotakin? Kaipaatko esimerkiksi huomiota, arvostusta ja ihailua, josta olet jäänyt paitsi?

Harjoittele itsesi kuuntelemista mieluiten kirjoittamalla. Ei vain kerran, vaan säännöllisesti, mieluiten päivittäin.

Tunteet palauttavat yhteyden omiin kokemuksiin
[b]

Juhani Mattilan mukaan uupuneen varsinaisena ongelmana ei ole voimien loppuminen vaan elinvoiman lähteiden ehtyminen, jonka seurauksena uutta energiaa ei synny.

Toipuminen burnoutin oireyhtymästä alkaa, kun ihminen pääsee perille pitkäaikaisista ahdistuksistaan. Niiden selvittely parantaa hänen itsetuntemustaan ja auttaa löytämään kadonneita tunteita ja toiveita, jotka antavat elämään syvempää merkitystä.

– Merkityksellisyyden kokemus ja uupuminen ovat käänteisessä suhteessa toisiinsa sekä uupumisessa että siitä toipumisessa. Merkityksellisyyden tunne antaa meille energiaa, kun taas ihmisen uupuessa kaikki menettää merkityksensä ja tuntuu samantekevältä, Mattila sanoo.

Mutta miten matka omaan sisimpään pääsee alkamaan, jos uupunut ei tunnista edes omaa ahdistuneisuuttaan? Tähän Mattilalla ei ole yleispätevää vastausta. Tunteiden heräämisessä on jotakin, mitä ei voi selittää tai pyydystää haaviin.

– En koskaan tiedä etukäteen, miten toipuminen alkaa, enkä osaa selittää sitä jälkikäteen. Se vain tapahtuu, Mattila pohtii.

Kun ihminen saa yhteyden tunteisiinsa, puheen painopiste siirtyy ulkonaisesta asioiden kuvauksesta siihen, mitä hän on kokenut. Kyse ei ole vain tunteiden sanoittamisesta, vaan puheeseen tulee suoraa tunteen ilmaisua: ”Vihaan häntä!” ”Olen niin pettynyt, että räjähdän!”

Tunteiden ilmaantuminen murtaa Mattilan mukaan kuplan, jonka vangiksi syvästi uupunut on joutunut. Siihen saakka raskas olo on ollut kuin painava reppu tai kivi, jota ihminen on kantanut. Tunneherkkyyden ja elävyyden palautuminen voi näkyä myös siinä, että ihminen kokee pettymystä pienemmistä asioista kuin ennen.

– Kielteiset tunteet ovat hyvä merkki, koska ne vievät poispäin siitä, että mikään ei tunnu miltään. Tunne rakentaa aina yhteyden ja vuorovaikutussuhteen itsen ulkopuolelle, Mattila sanoo.

– Kun uupuneen toipuminen alkaa, mitään valmiita keinoja ei ole, vaan keinot täytyy luoda siinä tilanteessa, psykiatri Juhani Mattila sanoo.

Uupumisen taustalla on yleensä monenlaisia vastoinkäymisiä, joiden vastapainona ei ole ollut riittävästi myönteisiä kokemuksia.

Juhani Mattilan mukaan työuupumusta edeltää usein pitkäaikainen epäsuhta työn vaatimusten ja siihen tarjottujen resurssien välillä. Työntekijällä ei ole ollut aikaa tehdä työtään kunnolla tai häneltä on puuttunut mahdollisuus saada koulutusta tai kokeneempien neuvoa. Monessa työpaikassa toimenkuvien rajaukset ovat epäselviä, ja osa töistä kaatuu porukan kilteimmän hartioille.

– Toivottomuus ja innon katoaminen tappavat tehokkaasti työhön tarvittavan energian. Uupumisen laukaiseva syy voi olla suhteellisen pieni, hiertävä asia kuten tietokoneongelma, jonka kanssa ihminen on jätetty selviytymään yksin, Mattila sanoo.

Myös parisuhdeuupumisen taustalla on vaikeita tunteita. Ne ovat syntyneet, kun suhde ei ole vastannut esimerkiksi huomion, läheisyyden, arvostuksen tai henkilökohtaisuuden kaipuuseen.

– Tällaisessa tilanteessa asian selvitteleminen puhumalla ei ole helppoa. Monesti kaikkein vaikeimpia puhuttavia ovat eroottiset tunteet ja toiveet, jotka ovat jokaisella ihmisellä ja eri hetkinä erilaiset. Usein tämä muodostuu suhteen solmukohdaksi.

JOSSAKIN KOHDASSA TOIPUJA ALKAA YMMÄRTÄÄ, ETTEI HÄN OLE ELÄNYT ELÄMÄÄNSÄ OMANA ITSENÄÄN.

Äkillisen romahduksen taustalla voi olla yksittäinen nöyryyttävä tapahtuma kuten puolison uskottomuuden paljastuminen, siirto vähemmän merkittävään työtehtävään tai joutuminen esimiehen tai kollegan nolaamaksi.

Mattila mainitsee myös parisuhteen päättymisen, läheisen kuoleman, talousvaikeudet, vakavan sairastumisen ja omaishoitajana kohdatut rankat tilanteet.

– Minun kysymykseni on aina se, mitä tunteita hankala tilanne on herättänyt. Tunne saattaa olla esimerkiksi pettymys, loukkaantuminen tai viha, joka on vaikeana aikana kapseloitunut ihmisen mieleen.

Päämääränä aiempaa selvästi parempi elämä

Loppuun palamisesta toipuminen ei ole tasaisesti etenevä prosessi vaan monivaiheinen matka, jossa ihminen löytää ja kokoaa itseään pala palalta. Usein toipuja kokee taka-askelia ja uusia romahduksia, mutta saavuttaa myös käänteentekeviä löytöjä ja oivalluksen portaita. Mitään toipumisen kaavaa, samassa järjestyksessä eteneviä vaiheita tai yleispäteviä neuvoja ei Juhani Mattilan mukaan ole.

– Minuuden muutokseen ei ole olemassa ohjekirjaa. Kun toipuminen alkaa, mitään valmiita keinoja ei ole, vaan keinot täytyy luoda siinä tilanteessa.

Mattila ei pidä mielekkäänä tavoitteena elämän palaamista ennalleen. Sen sijaan burnoutin jälkeen päämääräksi kannattaa asettaa aiempaa selvästi parempi elämä, jossa ihminen on löytänyt itseään enemmän kuin ennen uupumista.

– Jossakin kohdassa toipuja alkaa ymmärtää, ettei hän ole elänyt elämäänsä omana itsenään ja omista tunteistaan, tarpeistaan ja kaipuistaan käsin, vaan on sopeutunut siihen, mitä olosuhteet ovat häneltä vaatineet.

Kun uupumuksen kokenut alkaa tunnistaa tunteitaan ja toiveitaan ja löytää niille sanat, seuraava askel on sen harjoitteleminen, miten niistä voi kertoa rakentavasti lähiympäristössä, joka usein vastustaa muutoksia. Toipuvan ihmisen on löydettävä oma tapansa pitää puoliaan työpaikalla ja perheessä sekä suhteessa yhteiskunnan ja joissakin tapauksissa myös uskonnon vaatimuksiin.

– Se, tuntuuko elämä hyvältä vai pahalta, on loppujen lopuksi kaikkein tärkein asia, Juhani Mattila sanoo.

Joka seitsemäs suomalainen on psyykkisesti huomattavan kuormittunut

Noin joka seitsemäs suomalainen (14,3 %) kokee olevansa psyykkisesti huomattavan kuormittunut. Tähän ryhmään kuuluu yhteensä 791 000 suomalaista, joiden hoidon tarve on tutkijoiden mukaan selkeä. Uudenmaan alueella merkittävää kuormitusta kokee 15 prosenttia väestöstä eli noin 254 000 henkeä. Tiedot käyvät ilmi vuonna 2020 tehdystä Finsote-kyselytutkimuksesta.

Psyykkistä kuormittuneisuusoireilua selvitettiin kysymyksillä, jotka kartoittivat ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja positiivista mielialaa. Kysymykset mittasivat sitä, kuinka suuren osan viimeksi kuluneesta neljän viikon ajasta vastaaja on kokenut mielialansa hyvin hermostuneeksi, niin matalaksi ettei mikään voi piristää, tyyneksi ja rauhalliseksi, alakuloiseksi ja apeaksi tai onnelliseksi.

Psyykkisesti kuormittuneiden ryhmään kuuluu lähes 18 prosenttia 20–54-vuotiaista, 10 prosenttia 55–74-vuotiaista ja 11 prosenttia tätä vanhemmista. Kuormittuneiden osuus on suurin matalasti koulutetuilla ja pienin keskitasoisen koulutuksen saaneilla. Kaikissa ikäryhmissä naiset kokevat huomattavaa psyykkistä kuormitusta hieman miehiä useammin. Sukupuolten ero näkyy myös koulutustaustojen mukaisessa vertailussa.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/uupumukseen-sairastunut-on-kadottanut-koko-minuutensa-sanoo-psykoterapeutti-juhani-mattila-toipuminen-alkaa-kun-tunteet-heraavat

kirjoittaja Hellevi Ke Joulu 14, 2022 8:28 am

– En koskaan tiedä etukäteen, miten toipuminen alkaa, enkä osaa selittää sitä jälkikäteen. Se vain tapahtuu, Mattila pohtii.

Omaa kokemusta loppuun palamisesta on.

Yhtenä aamuna en vain jaksanut nousta sängystä, veto oli loppunut, patterit tyhjiä.
Lääkäri kirjoitti sairaskirjoille ja tarjosi masennuslääkkeitä, joista ei apua ollut.
Alussa yritin rukoilla, mutta sitten Jumalakin katosi.
Olin vain olemassa, mutta mikään ei toiminut.

Sänky oli minun hautausmaani, jossa kuolleena makasin.
Sängystä tulee helposti elävien hautausmaa, ja todellisuuskin katoaa.
Minä katosin jonnekin.
Viikot menivät ja kuukausiakin.

Eräänä toukokuun aamuna kuulin kamarini avoimesta ikkunasta kyyhkysen surumielisen kujerruksen.
Ihmettelin sitä. Joka aamu, se kujersi minulle. Samaa surullista valitusta. Minä rupesin aamuisin odottamaan sen laulua. Jotakin se kyyhkysen surulaulu teki minun olemuksessani, sen laulu oli kuin lääkettä. Hitaasti toipuminen alkoi. Pieni metsäkyyhkynen ei ollut mielikuvitusta tai hallusinaatioita, vaan se oli todellinen. Vaikka sitäkin jossakin vaiheessa epäilinkin.

Jumalakaan ei ollut minua jättänyt, en vain
pystynyt uskomaan, kun kelluin tyhjyydessä.
Kiitin linnusta Jumalaa, joka oli auttanut minua toipumaan.

Toinen tapaus oli, kun sain Äitini kuolinilmoituksen.
Istuin keittiössä ja itkin. Tyttären koira tuli viereeni
ja katseli minua, se alkoi ulisemaan, ja taas katsoi minua.
Tuli lähemmäksi ja ulisi. Katsoin sitä hämmästyneenä, se ilostui,
ja alkoi hyppimään ja haukkumaan ja taas katsoi minuun päin.
Se lohdutti minua.
Kiitin Jumalaa tästä sinisilmäisestä hassusta Dalmatian koirasta.

Aina ei ole ihmisapua, joka voisi ylettyä meidän
pohjaamme asti. Ei lääkäri eikä psykologia osaa
ja voi sinne sielun konehuoneistoon mennä ja löytää
juuri sitä lokeroa, jossa se särkynyt kohta on.
Mutta Jumala on, joka voi ja osaa ja pystyy
antamaan toimivan avun! Se tulee juuri sillä tavalla
ja sitä kautta, että kaikkein kurjimmassakin
tilassa oleva ihminen pystyy sen vastaanottamaan.

Ylistetty olkoon Meidän Herramme Jeesus Kristus,
Kaikkivaltias, Taivaan ja maan luoja, ihmisenkin luoja
joka parantaa ja armahtaa heikon lapsensa.